Torstaina iskevät yhteen Rauman Äijänsuolla kotijoukkue Lukko ja vierailija Turun Palloseura. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kerran aiemmin, jolloin TPS vei pisteet maalein 3-2. Viime kaudella TPS:llä oli sensijaan suuria vaikeuksia Lukkoa vastaan eikä se onnistunut voittamaan Lukko kertaakaan. Toisaalta 3 noista viime kauden otteluista päättyi tasan, joten hyvin tasaisia olivat joukkueiden kohtaamiset viime kaudellakin. Tasainen ottelu on tiedossa myöskin torstaina, kun tiistain kierroksella hävinneet joukkueet mittelevät voimiaan. Lukko kävi Tampereella häviämässä Ilvekselle puhtaasti maalein 3-0 ja TPS puolestaan hävisi kotonaan HIFK:lle maalein 1-3. Lukko on tällä hetkellä hyvin yllätyksellinen joukkue, sillä juuri kun joukkue tuntui saaneen pelinsä kunton neljän ottelun voittoputken myötä, niin sen jälkeen se on hävinnyt 2 ottelua umpisurkealla pelillä tehden niissä yhteensä vain yhden maalin. TPS palasi maaottelutauolta tehokkaasti voittaen 2 ensimmäistä tauon jälkeistä otteluaan, mutta hävisi siis tiistaina. Myöskään TPS ei vielä tällä kaudella ole varmastikaan päässyt lähellekään parasta osaamistaan.
Lukolla on oikeastaan koko syksy ollut aikamoista vuoristorataa eikä joukkue ole pelannut kuin ajoittain sillä tasolla, mitä siltä ainakin nimilistan perusteella voidaan odottaa. Ensimmäiset ottelut sujuivat mallikkaasti, jonka jälkeen joukkue pelasi seuraavat 10 ottelua todella heikosti. Sitten joukkue yltyi neljän ottelun mittaiseen voittoputkeen päästäen näissä otteluissa ainoastaan 2 maalia, mutta on nyt siis hävinnyt taas 2 ottelua peräjälkeen. Ainakin tiistaina Tampereella Lukon otteista puuttui oikeastaan kaikki ne elementit, joita voittava jääkiekkojoukkue tarvitsisi. Avaukset olivat luokattomia, viimeistely heikkoa, oman maalin edessä pelaaminen pehmeää, joukkue otti muutamia todella typeriä jäähyjä, luistelu oli ponnetonta jne jne. Positiivista oli ainoastaan Dwayne Rolosonin torjuntatyöskentely sekä Steve Larouchen loistavat aloitusvoitot. Paljon on siis Lukon pojilla parannettavaa, jotta pisteistä Tepsiä vastaan voidaan torstaina edes haaveilla.
Lukon pelaajistossa on tällä hetkellä aivan liikaa alisuorittajia, joilta voisi odottaa huomattavasti nykyistä parempia otteita. Isokokoinen puolustus pelaa oman maalin edessä aivan liian pehmeästi ja Lukon maalille onkin vastustajan hyökkääjien mukava parkkeerata irtokiekkoja väijymään. Eilisessä Ilves-ottelussa Ilveksen hyökkääjät saivat myös hyvin usein suorastaan kävellä Lukon maalille ja koettaa Rolosonin torjuntavirettä. Pakeista varsinkin Janne Niskalalta on lupa odottaa huomattavasti tähänastista nähtyä enemmän, sekä puolustus että hyökkäyspäässä. Hyökkääjistä Ville Snellmanin saldo on 23. ottelusta 0+1 eikä Markku Tähtinenkään miehen vierellä mihinkään ihmetekoihin ole yltynyt. Lisäksi huomionarvoista on se, että Lukon neloskenttä lienee ainoa(?) neloskenttä liigassa, joka ei ole vielä tehnyt yhtään maalia koko kaudella. Ennen kauden alkua kehuttiin Lukon laajaa hyökkäysmateriaalia, mutta totuus on osoittautunut aivan toiseksi.
Hyökkääjistä myöskin Esa Pirnes ja Sami Torkki ovat olleet suuria pettymyksiä. Pirnes lienee nykyotteillaan Lukon huonoin sentteri ja Torkki istui viltissä Ilves-ottelun loppuhetkillä. Näiden herrojen vierellä pelaava Lukon kultakypärä Pasi Saarela kärsii selvästi ed. mainittujen herrojen huonoista otteista ja Saarelan tehot ovatkin laskeneet selvästi alkukaudesta. Steve Larouchen johtama kolmikko, jossa laidoilla pelaavat Toni Koivisto ja Shayne Toporowski, onkin tänä päivänä Lukon ainoa hyvään peliin pystyvä hyökkäyskolmikko. Heistäkin Toporowski turhautuu vielä aivan liian helposti mikäli peli ei kulje odotetulla tavalla. Tämä nähtiin viimeksi tiistaina. Koiviston putki sensijaan tuntuu liikkuvan varsin mukavasti ja Toni onkin jo rikkonut yhden kauden maaliennätyksensä liigassa vaikka kausi ei vielä olekaan edes puolivälissään. Lisää kaivataan jo torstaina, sillä Lukon hyökkääjistä kovin harva tuntuu nykyisin pääsevän edes tekopaikoille.
Vierasjoukkue TPS on tällä hetkellä 4 pistettä Lukkoa edellä, mutta Tepsinkään otteissa ei ole ollut sitä menneiltä vuosilta tuttua loistokkuutta. Turussa eletään kuitenkin varsin mielenkiintoisia aikoja, sillä jos NHL-kausi peruuntuu kokonaan, niin joukkuetta vahvistavat loppukauden ajan mm. Saku Koivu ja Mark Recchi. Lisäksi Turkuun odotellaan Miikka Kiprusofia sekä kenties myös Aki Bergiä ja kumppaneita. Jos TPS nämä herrat jossain vaiheessa riveihinsä saa, niin joukkueen nimilista on niin huikea, että ainoa realistinen tavoite joukkueelle on mestaruuden voittaminen. TPS:n pelaajamateriaali on jo nyt varsin hyvä, mutta ehkäpä joukkueelta puuttuu vielä hieman syvyyttä esim. laadukkaan kolmosketjun muodossa. Koivun ja Recchin saapuminen ratkaisisi kyllä tämänkin ongelman:)
Torstaina TPS joutuu kuitenkin tulemaan toimeen ilman ed.mainittuja pelaajia, joten vastuunkantoa odotellaan muilta henkilöiltä. Tepsin kahdessa ensimmäisessä ketjussa riittää taitoa vaikka muille jakaa, siitä pitävät huolen Nurminen, Aalto, Alatalo, Vahalahti ja kumppanit. Varsinkin Nurmista ja Aaltoa vastaan Lukon pelaajien tulee pelata erittäin kovaa ja vähintäänkin sääntöjen rajamailla, mieluiten jopa hieman kovempaa. Tätä kautta saadaan miesten pelihuumori pois ja ehkä jopa miehet ottamaan turhia kostojäähyjä. Mielenkiintoinen tuttavuus Tepsin porukassa on Tyler Bouck, joka tuuraa loukkaantunutta Marco Tuokkoa. Parempaan pitäisi myös Bouckin pystyä, jotta miehestä voitaisiin käyttää vahvistus sanaa isolla V-kirjaimella aloitettuna.
Tepsin pakisto on aikalailla pienikokoinen ja pehmeähkö, joten Lukko-hyökkääjien tulee ajaa mahdollisimman lujaa kohti TPS-maalia ja koettaa saada kunnon mylläköitä aikaan. Antti Hulkkosen pelaaminen lienee epävarmaa ja David Schneider on sairaslistalla. Kiekollisena TPS-pakisto on huippuluokkaa, mutta kovalla ja aggressiivisellä pelillä se lienee parhaiten horjutettavissa. Varsinkin Shayne Toporowskin, Sami Torkin ja Joni Yli-Torkon pitää pystyä fyysiseen peliin hyökkäyspäädyssä. Tepsin maalilla pelannee Teemu Lassila, jonka otteisiin ei Palloseuran peli varmastikaan tule kaatumaan. Myös Lassilalla voisi sanoa olevan näytönpaikan tällä hetkellä jokaisessa ottelussa, koska Miikka Kiprusofin paluusta TPS-paitaan on huhuttu jo pitkän aikaa. Sama tilanne koskee myös Tepsin kolmos/neloskentän hyökkääjiä, joista muutama joutuu väkisinkin etsimään uuden pelipaikan mikäli NHL-kausi peruuntuu.
Kohtaamiset viime kaudella/tällä kaudella:
Viime kausi:
Lukko-TPS 1-1
TPS-Lukko 1-1
Lukko-TPS 4-1
TPS-Lukko 0-0
Tämä kausi:
TPS-Lukko 3-2
Poissaolot:
Lukko: Petri Vehanen, Toni Porkka(?), Samu Isosalo
TPS: David Schneider, Antti Hulkkonen(?), Marco Tuokko, Mikko Kankaanperä
Kultakypärät:
Lukko: Pasi Saarela 23. 11+10=21
TPS: Kai Nurminen 23. 8+10=18
Seuraa heitä:
Esa Pirnes, Lukko
Pirnes on ollut todella vaisu viime aikoina eikä ole saanut aikaan oikeastaan yhtään mitään. Loukkaantumisilla voidaan tietysti aina selitellä, mutta paljon parempaan pitää Pirneksen joka tapauksessa pystyä.
Janne Niskala, Lukko
Heikkoa on ollut Niskalankin peli tällä kaudella ja varsinkin oman pään pelaaminen tuottaa miehelle suuria ongelmia. Myöskin yv-pelissä mies on ollut vain varjo viime kaudesta, jolloin hän iski yhteensä 21 maalia.
Normio-Yli-Junnila-Siivonen, Lukko
Koko ketju on vielä maaleitta tämän kauden liigassa, joko nyt olisi aika onnistua maalienkin valossa?
Kai Nurminen, TPS
Aina yhtä vaarallinen Turkulaisten kultakypärä tulee ottaa tarkkaan vartiointiin jottei tuo kuuluisa rannelaukaus tee tuhojaan maalien muodossa.
Marko Kiprusoff, TPS
Pitkällä sopimuksella Tepsiin palannut Kipru on miltei jokaisella vieraspaikkakunnalla yksi kotiyleisön "suosikeista". Espoossa mies iski viime viikolla 2 maalia, miten kulkee peli Raumalla?
"Junnut", TPS
Monella Tepsin pelaajalla on jatkuva näytönpaikka, jotta peliaikaa irtoisi myös keväällä, kun NHL-vahvistukset saattavat tulla miehittämään Tepsin kokoonpanoa.
Lähtökohtaisesti ottelusta on siis odotettavissa vähämaalinen ja tasainen kamppailu, joka tulee ratkeamaan maalin tai kahden erolla suuntaan tai toiseen. Lukko on ehkä kotietunsa turvin lievä suosikki, mutta paljon viime pelejä parempiin esityksiin pitää joukkueen torstaina pystyä, jotta pisteiden makuun taas päästään.