Suurin osa Suomen koulutuksesta (peruskoulu, lukio ja ammattikorkeakoulut sekä yliopistot/teknilliset korkeakoulut jne) perustuu pitkälti asioiden ulkoa opetteluun. Pärjätään hyvin PISA-testeissä jnejne, mutta soveltaminen jää puuttumaan helposti. Tiedän näitä seitsemän Laudaturin oppilaita ja muita "straight A-students" jotka pystyvät opiskelemaan koulukirjan ulkoa ja pärjäämään kokeissa. Mutta kun tulee kinkkisempi ongelma, kuten huoneen listasta pilkistää naulan pään ja ei ole vasaraa saatavilla, niin menee sormi suuhun. Ei tule mielenkään esim. jakoavaimella vähän kolauttaa sitä piiloon. Jos edes tietää mikä jakoavain on.Eräs ongelma on se, että opittuja taitoja ei haluta soveltaa aktiivisesti. Esimerkiksi moni diplomi-insinööri osaa kyllä laskea jotain mitä käsketään, mutta hänelle ei tule mieleenkään hakea aktiivisesti kohteita, joissa voisi hyödyntää taitojaan. Eli ei osata keksiä uusia sovellusalueita ja sitä kautta uusia innovaatioita. Miksi?
Lahjakkaimmat eivät erotu koulusta niin hyvin kuin nämä ahkerimmat joiden aivojen tilalla on muistitikku. Ehkä sekin on lahjakkuutta jonkin mielestä. Tälläiset henkilöt soveltuvat hyvin tekemään yksinkertaisia asioita työelämään ja näitä tarvitaan. Missään nimessä R&D-osastolle näitä ei saisi päästää eikä näiltä henkilöiltä kannata odottaa "keksintöjä".
Jossain oli tutkimus että vähän laiska työntekijä on kannattavampi kuin erittäin ahkera, laiska saattaa keksiä keinon miten jostain työstä pääsee puolet vähemmällä ja jos/kun käytäntö yleistyy myös ahkerat työntekijät säästävät aikaa ja koko prosessi tehostuu. Kumpaakin tarvitaan tottakai.
Onko siis mikään ihme että nämä Suomen parhaiden yliopistojen valmistuneiden joukosta 10% kärjestä, 90% saattaa olla täysi lapasia työelämässä?
Lisäksi koko oppilas/opiskelija-katraan tasapäistäminen verottaa helpommin näitä lahjakkaita kuin ahkeria henkilöitä. Mutta me pärjätään PISA-testeissä!