Los Angeles Kings 2021–2022

  • 48 112
  • 193

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Päättynyt kausi 2020-21

Mitenköhän Losin kautta 2020-21 kuvailisi? Välikausi? Jälleenrakennuskausi, osa 2? Koronakausi?

No, kuvaillaan miten kuvaillaan, niin kauden lopputulema oli samanlainen vuotta aiemmin. Joukkue jäi pudotuspelien ulkopuolelle, sai top10 -varausvuoron ja iso osa nuorista pelaajista otti kehityksessään askeleita eteenpäin. Erona viime kauteen oli, että kaudella 2019-20 pudottiin käytännössä playoffsjunasta jo hyvissä ajoin ennen runkosarjan päättymistä, mutta hyvän loppuvedon ansiosta kaudesta jäi positiivinen fiilis. Päättyneellä kaudella joukkue taisteli lähes kauden loppuun asti pudotuspelipaikasta, mutta silti runkosarjan päättymisen jälkeen oli pettynyt olo. Sivullekirjoittaneelle suurin syy pettymykseen oli joukkueen ailahteleva – ja osin jopa haluttomalta näyttänyt - peli-ilme kauden viimeisissä otteluissa.

Positiivisinta kaudessa oli nuorten puolustajien esiinmarssi; Mikey Anderson pelasi keskimäärin yli 20 minuuttia ottelusa ja Tobias Björnfotkin yli 15 minuuttia. Myös Austin Strand pääsi testailemaan NHL-vauhtia.

Tulokashyökkääjistä Jaret Anderson-Dolan ylitti odotukset, kun puolestaan Gabriel Vilardi alitti ne. Tulevaisuuden tekijöistä Quinton Byfield, Arthur Kaliyev ja Rasmus Kupari avasivat pistetilinsä NHL:ssä, vaikka viettivätkin pääosan kaudesta tehoillen AHL:n Ontariossa. Covid 19 -epidemian vuoksi Kanadan juniorisarjat olivat osittain suljettuja, minkä vuoksi OHL:stä varatut Byfield ja Kaliyev pääsivät iästään huolimatta pelaamaan – ja kehittymään – vaativammassa ympäristössä AHL:ssä.

Vanhat veteraanit Jonathan Quick, Drew Doughty, Anze Kopitar ja Dustin Brown jaksoivat vielä sinnitellä nuorempiensa mukana ja kantoivat joukkuetta varsinkin alkukaudesta kaikella kunnialla. Kopitar oli taas kerran joukkueen paras pistemies, Doughty sisäisen pistepörssin kakkonen ja peliaikakuningas ja 36-vuotias Brown sisäisen pistepörssin kolmonen ja porukan tehokkain maalintekijä (17 maalia). Quick menetti ykkösvahdin paikan Cal Petersenille, mutta suoriutui kakkosvahtina kelvollisesti.

Pelaajasiirtoja toimitusjohtaja Rob Blake ei kauden aikana juurikaan tehnyt: hyökkääjä Mike Amadio vaihdettiin Ottawan kanssa puolustaja Christian Wolaniniin, hyökkääjä Brendan Lemiux hankittiin New Yorkista tuomaan kovuutta ja veteraani Jeff Carter myytiin yllättäin Pittsburghiin.

Tähän mennessä kesällä tapahtunutta

Kauden päättymisen jälkeen toimitusjohtaja Rob Blake on hiljalleen ryhtynyt toimiin parantaakseen joukkuetta. Kesäkuussa allekirjoitettiin sopimus venäläisen vapaan agentin, laituri Vladimir Tkachevin kanssa, tehtiin tulokassopimus oman varauksen puolustaja Helge Gransin kanssa ja juhannuksen jälkeen kirjoitettin jatkosopimus hyökkääjä Blake Lizottelle. Heinäkuun aluksi Blake hankki kahdella varausvuorolla laitahyökkääjä Viktor Arvidssonin Nashvillestä. Joukkueen vapaista agenteista myös miesten MM-kisoissa positiivisesti esiintyneelle puolustaja Christian Wolaninille annettiin vuoden jatkosopimus.

Viimeksi tapahtunut pelaajasiirto oli kovaotteisen puolustajan Kurtis MacDermidin menettäminen laajennusdraftissa Seattle Krakenille.

Mitä vielä edessä?

Tänään iltapäivällä sallitaan jälleen laajennusdraftin ajaksi kielletty pelaajakauppojen teko, viikonloppuna on edessä nuorten pelaajien varaustilaisuus ja ensi viikolla alkaa vapaiden agenttien metsästyskausi, joten Rob Blakella kumppaneineen on edessä työntäyteinen viikko. Kiireet jatkunevat vielä reilusti elokuun puolelle, sillä johtoryhmän tavoitteena on koota pudotuspelipaikkaa tosissaan tavoitteleva joukkue.

Vaikka Tyynenmeren divisioona onkin NHL:n heikkotasoisin ryhmä, niin LA Kings ei tule selviämään pudotuspeleihin ilman nuorten pelaajien isoja kehitysloikkia ja onnistuneita ulkopuolisia hankintoja. Kauden päättymisen jälkeen Blaken tavoitteena oli kesän aikana vahvistaa hyökkäystä kahdella top 6 -tason hyökkääjällä ja nuorella, hyökkäyspelaamisen tukemiseen kykenevällä leftin puolustajalla.

Arvidssonin uskotaan olevan hyökkäjävahvistuksista ensimmäinen ja Blaken tehtävänä on hankkia vielä se toinen lähiviikkojen aikana. Tapahtuuko se sitten treidaamalla vai vapaiden agenttien altaasta kalastamalla jää nähtäväksi. Koska Losilla on sekä tilaa palkkabudjetissa että vaihtokelpoisia nuoria lupauksia ja varausvuoroja, niin molemmat toimintavaihtoehdot ovat mahdollisia.
 
Viimeksi muokattu:

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Pelaajatilanne 22.7.2021

Alla Los Angeles Kingsin tämän hetkinen pelaajatilanne ja päivitellään sitä mukaa kun uusia sopimuksia syntyy tai kauppoja tapahtuu (lähde Los Angeles Kings Salary Cap, Draft Picks, and Player Contracts - CapFriendly - NHL Salary Caps). Palkkapinon korkeus ja sopimuksen pituus ja muut yksityiskohdat löytyy CapFrendlystä.

Tämä on vasta raakaversio, mutta kunhan parista lähiviikosta selvitään, niin muokkaan sitten listoja ajan tasalle. Sehän on varmaa, että kokoonpanot muuttuvat jonkin verran heinä-elokuun aikana. Samalla selkiintyy alustava pelaajahierarkia eli ketkä aloittavat kauden ylhäällä, ketkä farmissa ja keiden varausten kanssa ei vielä solmita sopimusta.

Maalivahdit

NHL-tasolla


Cal Petersen
Jonathan Quick

Nuoriso-osasto (sopimus)

Matt Villalta (Ontario)
Jacob Ingham (Ontario?)
Lukas Parik (Ontario?)

Nuoriso-osasto (ei sopimusta)

David Hrenak
Juho Markkanen


Puolustajat

NHL-tasolla


Drew Doughty
Matt Roy
Sean Walker
Olli Määttä
Alexander Edler
Mikey Anderson
Tobias Björnfot
Kale Clague
Christian Wolanin
Austin Strand

Nuoriso-osasto (sopimus)

Sean Durzi
Jacob Moverare
Markus Philipps
Jordan Spence
Helge Grans

Nuoriso-osasto (ei sopimusta)

Brock Faber
Ben Meehan
Braden Doyle
Kim Nousiainen
Brandt Clarke
Kirill Kirsanov

Hyökkääjät:

NHL-tasolla


Anze Kopitar
Dustin Brown
Viktor Arvidsson
Alex Iafallo
Philipp Danault
Adrian Kempe
Gabriel Vilardi
Blake Lizotte
Carl Grunström
Trevor Moore
Andreas Athanasiou
Matt Luff
Brendan Lemieux
Jaret Anderson-Dolan
Austin Wagner
Vladimir Tkachev

Nuoriso-osasto (sopimus)

Tyler Madden
Arthur Kaliyev
Rasmus Kupari
Quinton Byfield
Martin Frk
Tyler Madden
Lias Andersson
Alex Turcotte
Akil Thomas
Johan Södergren
Aidan Dudas

Nuoriso-osasto (ei sopimusta)

Kasper Simontaival
Aatu Jämsen
Martin Chromiak
Alex Leferriere
Bulat Shafigullin
Andre Lee
Francesco Pinelli
Samuel Helenius


edit. 25.7.2021

- listolta poistettu Arizonaan kaupatut puolustaja Cole Hults ja hyökkääjä Boko Imama. Lisätty varaukset puolustaja Brandt Clarke ja Kirill Kirsanov sekä hyökkääjät Francesco Pinelli ja Samuel Helenius.

edit. 29.7.2021

- listoilta poistettu vapaaksi päästetty Michael Eyssimont, lisätty vapaana agenttina sainatut Philipp Danault ja Alexander Edler.
 
Viimeksi muokattu:

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, TPS
Kiitos @heikkik ketjun avauksesta! Odotan kyllä innolla tulevaa yötä ja Kingsin liikkeitä. Ensimmäinen toive on, että tuo #8 varaus treidataan isossa kaupassa top 6 laituriin tai siihen vasen käsi alhaalla pelaavaan pakkiin. Kings pyörii aina jokaisessa huhussa mukana jonkin aikaa, mutta en ainakaan itse löydä sitä selkeää targetia. Sen takia toivon Blaken juonineen jotain viime hetkille asti. Olen myös varautunut pettymään, koska tarjolla hyvin kiinnostavia nimiä, jotka saattavat tuon #8 paikan tienoilla olla vielä vapaana.

Owen Power, Matthew Beniers, William Eklund ja Brendt Clarke ovat omissa papereissani ulottumattomissa, joten näihin kolmeen pelaajaan laitan arpajaisrahat.

1. Luke Hughes (D) - Vastaisi tarpeeseen täydellisesti, mutta millä aikataululla? Tämän perheen pojat osaavat luistella ja Lukella on myös enemmän vartta kuin isoveljillä. Rikkoisi ainakin tuota meidän hieman tasapaksua pakkilupausten katrasta pelityylillään sekä mahdollisella potentiaalillaan. Hughes on monessa ennakossa menossa aikaisemmin, joten olisi ihme jos nuorin veljeksistä olisi vielä vapaana tuossa vaiheessa, mutta löytyy myös joistain listauksista juuri noilta sijoilta. Aika no brainer valinta itselleni, jos Luke on vapaana ja picki käytetään.

2. Simon Edvinsson (D) - @heikkik on tätä kaveria kehunut ja pitänyt ns. meidän valintana, joten uskotaan. Edvinsson on viime aikoina nostanut osakkeitaan rankingeissa aina top 3 asti. Smoothi luistelija kokoisekseen ja uskaltaa käyttää kroppaa. Osaa käsitellä kiekkoa sulavasti, mutta laukauksessa huomattavasti parannettavaa. Erittäin osuva valinta meille, kun kerta nykyään profiloidutaan Ruotsalaisten seuraksi.

3. Jesper Wallstedt (G) - Jos Jesper on vapaana, niin joudun kyllä ajatusteni kanssa hieman painimaan onko järkeä käyttää tässä vaiheessa #8 varausta maalivahtiin. Historiassa on kuitenkin lukuisia varottavia esimerkkejä. Wallstedtia on hypetetty varmaan 10 vuotta (tuntuu ainakin siltä), joten uskon hänen olevan sen kaiken hypen arvoinen ja hänestä tulee hyvin suurella todennäköisyydellä huippukassari johonkin NHL seuraan. Fakta on, että me tarvitaan uusi Quick ja tässä olisi aika varma sellainen haku. Oma mieltymykseni on kuitenkin enemmän siinä, että se maalivahti haetaan toiselta tai kolmannelta kierrokselta.

Kent Johnson, Cole Sillinger ja Dylan Guenther ovat mielestäni vähän "turhia" varauksia tarpeeseen nähden, joten tässä vaiheessa voisin olla valmis tiputtamaan Losin hieman kauemmas ja poimia esim. Daniil Chaykan tai Carson Lambosin.

GKG!
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Kiitos @heikkik ketjun avauksesta! Odotan kyllä innolla tulevaa yötä ja Kingsin liikkeitä. Ensimmäinen toive on, että tuo #8 varaus treidataan isossa kaupassa top 6 laituriin tai siihen vasen käsi alhaalla pelaavaan pakkiin. Kings pyörii aina jokaisessa huhussa mukana jonkin aikaa, mutta en ainakaan itse löydä sitä selkeää targetia. Sen takia toivon Blaken juonineen jotain viime hetkille asti. Olen myös varautunut pettymään, koska tarjolla hyvin kiinnostavia nimiä, jotka saattavat tuon #8 paikan tienoilla olla vielä vapaana.

Owen Power, Matthew Beniers, William Eklund ja Brendt Clarke ovat omissa papereissani ulottumattomissa, joten näihin kolmeen pelaajaan laitan arpajaisrahat.

1. Luke Hughes (D) - Vastaisi tarpeeseen täydellisesti, mutta millä aikataululla? Tämän perheen pojat osaavat luistella ja Lukella on myös enemmän vartta kuin isoveljillä. Rikkoisi ainakin tuota meidän hieman tasapaksua pakkilupausten katrasta pelityylillään sekä mahdollisella potentiaalillaan. Hughes on monessa ennakossa menossa aikaisemmin, joten olisi ihme jos nuorin veljeksistä olisi vielä vapaana tuossa vaiheessa, mutta löytyy myös joistain listauksista juuri noilta sijoilta. Aika no brainer valinta itselleni, jos Luke on vapaana ja picki käytetään.

2. Simon Edvinsson (D) - @heikkik on tätä kaveria kehunut ja pitänyt ns. meidän valintana, joten uskotaan. Edvinsson on viime aikoina nostanut osakkeitaan rankingeissa aina top 3 asti. Smoothi luistelija kokoisekseen ja uskaltaa käyttää kroppaa. Osaa käsitellä kiekkoa sulavasti, mutta laukauksessa huomattavasti parannettavaa. Erittäin osuva valinta meille, kun kerta nykyään profiloidutaan Ruotsalaisten seuraksi.

3. Jesper Wallstedt (G) - Jos Jesper on vapaana, niin joudun kyllä ajatusteni kanssa hieman painimaan onko järkeä käyttää tässä vaiheessa #8 varausta maalivahtiin. Historiassa on kuitenkin lukuisia varottavia esimerkkejä. Wallstedtia on hypetetty varmaan 10 vuotta (tuntuu ainakin siltä), joten uskon hänen olevan sen kaiken hypen arvoinen ja hänestä tulee hyvin suurella todennäköisyydellä huippukassari johonkin NHL seuraan. Fakta on, että me tarvitaan uusi Quick ja tässä olisi aika varma sellainen haku. Oma mieltymykseni on kuitenkin enemmän siinä, että se maalivahti haetaan toiselta tai kolmannelta kierrokselta.

Kent Johnson, Cole Sillinger ja Dylan Guenther ovat mielestäni vähän "turhia" varauksia tarpeeseen nähden, joten tässä vaiheessa voisin olla valmis tiputtamaan Losin hieman kauemmas ja poimia esim. Daniil Chaykan tai Carson Lambosin.

GKG!

Jep, jollakin perverssillä tavalla pidän Edvinssonista. Sen mitä U18-kisoissa ruotsalaisnuorukaista katselin, niin päästelee käsittämättömiä aivopieruja hyökkäyssuuntaan, mutta hänellä tuntuu olevan luontainen vaisto puolustajan päätehtävään eli puolustamiseen. Jonkin Barry Trotzin kaltaisen kärsivällisen taskmasterin valmennuksessa Edvinssonista voi kehittyä Willie Mitchellin tapainen "puolustuksen lukko". Siis sellainen kaveri, joka tekee ratkaisevan eron pudotuspeleissä ekalla kierroksella putoamisen ja loppuotteluun selviämisen välillä. Niin ikävää kun se onkin, niin williemitchellit, niklashjalmarssonit ja jacobslavinit ei ikinä saa sitä arvostusta, mikä heille kuuluisi. Niin kuin ei esim. Nashvillen Mattias Ekholmkaan.

Katotaan nyt miten hommat kaupparintamalla etenee, mutta jotakin isojen pakkien arvostuksesta kertoo Rasmus Ristolaisesta saatu korvaus. Ei se pelkkä Phillyn GM töräys ollut, koska siellä oli huhujen mukaan muitakin joukkueita, jotka olivat valmiita luopumaan ykköskierroksen varausvuorosta saadakseen Ristolaisen.

Joku Sillingerin tai Eklundin valinta aiheuttaisi meikäläiselle suurta vitutusta, mutta muut kuvioissa pyörineet nimet (Hughes, Edvinsson, Guenther, MacTavish, jopa Wallstedt) kelpaisivat mutinoitta. Kaikki täyttäisivät prospektipoolissa olevia vajauksia.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Brandt Clarke sieltä sitten tipahti Blaken syliin.


Hyökkäävä rightin pakki eikä kokonsa puolesta mikään kääpiö. Luistelutekniikkaa/luistelua pidetään heikkoutena, mutta toivottavasti se saadaan hiottua kuntoon parin seuraavan vuoden aikana. Ainakin minä olen tyytyväinen tähän valintaan.

Roylla ja Walkerilla on kolme kautta sopimusta jäljellä, joten toivottavasti Blake odottaa rauhassa parisen vuotta RD-nelikon Brandt Clarke - Helge Grans - Brock Faber - Jordan Spence kehittymistä. Sitten voikin tilanteen mukaan joko myydä Royn/Walkerin tai jonkun/jotkut ko. nelikosta.

Blaken tehtäväksi jäi vielä löytää vasemmalle puolelle Clarken tapainen hyökkäävä puolustaja ja lisäksi mielellään ilkeä iso pakki Tobias Björnfotin ja Mikey Andersonin kaveriksi. Sitten tulevaisuuden puolustuksen tilanne alkaisi näyttää todella lupaavalta.

Iltapäivällä toivottavasti tulee täydennystä hiekkapaperiosastolle, kun sillä puolella on tulevaisuutta ajatellen pahasti vajausta. Ja tietenkin kolmannella tai neljännellä kierroksella se pakollinen molarivaraus.

edit.

Draftin jälkeen tehdyn haastattelun perusteella asiallinen kaveri. Vaikuttaa ikäistään kypsemmältä ja fiksummalta. Voiskohan hänet lähettää ensi kaudeksi OHL:n sijaan esim. Ruotsiin pelaamaan miehiä vastaan? No, todennäköisesti pelaa ensi kauden OHL:ssä ja toivottavasti nähdään myös nuorten MM-kisoissa.



 
Viimeksi muokattu:

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, TPS
Brandt Clarke sieltä sitten tipahti Blaken syliin.

Huh! Erittäin tyytyväinen, että valahti syliin. Rightin kätisyys on tietysti "miinus", kun ajattelee tarpeita, mutta mielummin kärsin oikean ylitarjonnasta, kuin pakiston älyn ja taidon puutteesta. Clarkella on tuota kaikkea yhdistettynä isohkoon kroppaan. Nyt meillä on ainakin varaa vaihtaa oikean kavereita vasureihin.

Itseä huvitti kuinka haipeissa Clarke oli Kingsin varauksesta. Kaverit ja perhe ympärillä oli yhtä fiiliksissä ja Kingsin paita löytyi nopeasti päälle. Pieniä juttuja, mutta fanina jää erittäin hyvä muisto.

Ne isot diilit jäi sitten näkemättä, vaikka Seth Jonesiin meillä olisi varmasti ollut saman tyylinen vastine antaa kuin Hawksilla. Ehkä parempi näin. Eichelista huhuillaan vieläkin, mutta en näe realistisena tätä kauppaa, kun Byfield ei ole pelissä. Blake on kuulemma valmis siirtämään Kingsin seuraavalla kolmella pickillä lähemmäksi toisen kierroksen kärkeä.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Blake on kuulemma valmis siirtämään Kingsin seuraavalla kolmella pickillä lähemmäksi toisen kierroksen kärkeä.

Juu, Blake ja Yannetti siirtelivät varausvuoroja saadakseen haluamansa pelaajat. Kings varasi toisena päivänä vain kolme pelaajaa ja kaikkien kohdalla Blake niputti pari varausvuoroa saadakseen Yannettin haluaman pelaajan. Siirtojen seurauksena Losilla ei ollut käytössä yhtään vuoroa neljällä viimeisellä kierroksella.

2. kierros #42 Francesco Pinelli
- leftin taitohyökkääjä, joka pystyy pelaamaan keskellä tai laidassa. Yannetin lausuman perustella NHL-tulevaisuus laidassa, roolina ilmeisesti pelintekijä
- heikkoudeksi mainittu sama kuin Clarkella eli luistelu/liike
- vaikka kokoa on riittävästi (185 cm / 84 kg), niin pidetään hiukan pehmeänä "perimeter"-pelaajana
- U18-kisojen maailmanmestari

2. kierros #59 Samuel Helenius
- jos Helenius joskus paikan NHL:ssä ottaa, niin se on roolipelaajana kolmosessa/nelosessa. Unelmana olisi, että Heleniuksesta tulisi Adam Lowryn/Brian Boylen tapainen alaketjujen ankkuripelaaja.
- Helenius on ensimmäinen tämän tyyppinen (size/strenght) pelaaja, jonka Kings on Blaken aikana varannut kahdella (kolmella, jos Shafigullinia ei lasketa tällaiseksi) ekalla kierroksella. Ne pari muuta (Södergran, Lee) on otettu lopussa (6. ja 7. kierros)
- oli yllättävää lukea Yannetin kommenttia Heleniuksesta: " “This kid is already an NHL skater, and he hasn’t even come close to growing into his body,” Yannetti said of Helenius. “When his body catches up to his feet, we look at him being an above-average NHL skater and he’s six-foot-six. "

3. kierros #84 Kirill Kirsanov
- venäläinen leftin peruspakki (185 cm / 90 kg). Pisti kyllä silmään kovalla yrityksellään U20-kisoissa, mutta taitotasosta tai fyysisestä pelaamisesta ei kuitenkaan jäänyt isompaa mielikuvaa.


- kaksi kanadalaista, kaksi eurooppalaista, ei yhtään yhdysvaltalaista - hiukan yllättäävää, koska Kings on yleensä ottanut jenkkejä.

- kaksi sentteriä, vaikka juuri sille pelipaikalle on tunkua jo ennestään. Mutta kai ne jotka ei sentterinä pärjää, niin siirretään laitaan tai myydään muualle.

- Yannetti tuntui olevan tyytyväinen saaliiseen ja kyllähän varattu nelikko asialliselta näyttää. Kaikki neljällä tuntuu olevan ihan realistisesti NHL-potentiaalia, vaikka tämän vuoden draftin tasoa on pidetty normaalivuotta huonompana.

 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Pistetään tämä uutinen nyt erikseen.

Trevor Moorelle kahden vuoden jatko. 1,875 miljoonaa per kausi, joten jos Moore jatkaa viime kauden tasolla, niin hyvä soppari. Päätyy sopivasti parin vuoden päästä, koska silloin farmista pitäisi olla tunkemassa NHL-valmiita kavereita.

Seuraavaksi edessä vapaiden agenttien markkinat, joilta Blake hakenee sitä toista top 6 -hyökkäjää. Tai edes top 9 -laituria. Joitakin huhuja on liikkunut Losin kiinnostuksesta Vladimir Tarasenkoon, mutta aika riskaabelilta tuntuu hankkia Arvidssonin lisäksi toinenkin loukkaantumisista kärsinyt kaveri. Varsinkin kun Brownilla alkaa olla jo reippaasti ikää ja hänelläkin kaikenlaista pikkuvaivaa.

edit.

Lisätään vielä yksi farmikauppa.

Hyökkääjä Boko Imama ja pakki Cole Hults Arizonaan, tuliaisina hyökkääjät Brayden Burke ja Tyler Steenbergen. Molemmat uutukaiset ovat pienehköjä hyökkääjiä, joiden on sopimus päättyy tähän kesään. En ymmärrä siirron tarkoitusta, jollei sitten ole syynä ole halu päästä irti Hultsin sopparista. Kaikilla muilla kolmella sopimus päättyy nyt ja ovat RFA-pelaajia parin päivän päästä.
 
Viimeksi muokattu:

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, TPS
Hyviä siirtoja ja poimintoja Kingsiltä läpi Draftin, vaikka pickit vähäiseksi jäivätkin. Jos skouteilla on selkeä näkemys, että tämä pelaaja on sopiva, niin minua ei haittaa heivata noita vikojen kierroksien pickejä pois. Varsinkaan nyt, kun pooli alkaa olla täynnä pelaajia.

Kings ei tee qualifying offereita seuraaville pelaajille: Mark Alt, Daniel Brickley, Matt Luff, Drake Rymsha ja uusimpana Mikey Eyssimont. Andreas Athanasiou kuuluu samaan porukkaan, mutta Kings pystyy tekemään hänelle UFA:na uuden diilin ja todennäköisesti näin menetteleekin. Lias Andersson, Kale Clague, Jacob Moverare ja Austin Standin sopimukset tehdään varmaankin tulevien viikkojen aikana.

Positiivinen viba Kingsin ympärillä nyt. Top 6 laiturin sekä leftin top 4 pakin metsästys jatkuu edelleen. Samalla pyörii nuo Eichel huhut edelleen erittäin vahavsti Losin suunnalla.. Katsotaan mitä heinä-elokuun vaihde tuo tullessaan.
 

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, TPS
Laitetaan nyt tännekin lisää kesän kalastusreissun tuloksia. Huhuja tästä signauksesta oli, mutta en oikee ottanut niistä koppia, kun tarve oli laidalle ja pakistoon. Danault sopii ainakin omaan ajatusmaailman jääkiekkoilijana hemmetin hyvin, mutta istuuko tähän nykyiseen rosteriin tässä muodossa? Aavistelen, että joku isompi kauppa on tulossa vahvistamaan laituriosastoa ja lähtökuopissa on Vilardi ja/tai muut centteriprospektit. Muutenhan tässä ei ole mitään suoranaista logiikkaa, kun niitä tarpeita on kuulutettu eri kanavissa koko kesä ja nyt sinne "vahvimmalle" kaistalle otetiin kuudeksi vuodeksi kaveri. Vai oliko nyt vain pakko ottaa joku hyökkääjä, kun parhaat laiturit menee muualle?

Olen tyytyväinen hankintaan, mutta kysymysmerkkien saattelemana. En pelaajaa kohtaan, vaan Blaken visiota. Ei mitään uutta Kalifornian auringon alla.

Tervetuloa Phillip! (6 x 5,5M)



 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
@Pakastin Jos parista sentteristä (lähinnä kai Byfield, Vilardi tai Danault) ei olla tekemässä kärkilaituria, haisee tämä hankinta joko a) oudolle, tai b) kaupalle.

Alex Edler puolustukseen kaudeksi. Tämä puolestaan haisee sille, että tavoiteltua kärkipakkia ei ole saatu naarattua ja nyt otettiin aikalisä, tai vähintään varmistettiin selustaa.
 
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Järvelän Jäppärä
Ihan ensireaktio Danaultiin. Ottaa isosti pois Kopitarin harteilta esim. alivoimakulutusta. Useampana vuotena näkynyt loppukaudesta Kopitarin väsyminen ylipeluutukseen.

Oisin kuitenkin ehkä ottanut Saadin (jos samoilla termeillä) mieluummin.

Tuo Edler olikin hiukan villi kortti tähän hätään.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Tämän kesän drafti ja nyt Danaultin hankinta antavat meikäläiselle uskoa siihen, että Blakella on jotakin tajua missä mennään. Kakkossentterin minuutteja pelaamaan pystyvä Danault antaa nuorisolle aikaa kehittyä rauhassa eikä heitä tarvitse väkisin laittaa liian isoihin saappaisiin, kuten Vilardille kävi viime kaudella. Samalla Danault on hyvä esikuva/mentori JAD:lle. Minusta sopimuksen suuruus ja pituus on ihan ok.

Danaultin hankinnan huonoin puoli on, että nyt Kingseillä on mahdollisuus selvitä pudotuspeleihin. Ei olisi tulevalla kaudella harmittanut yhtään huono runkosarjan sijoitus, koska silloin olisi ollut paremmat mahdollisuudet saada Shane Wright.

Toivottavasti Vilardia ei myydä, vaan siirretään oikeaan laitaan. Silloin hänellä ei olisi niin isoja puolustusvelvotteita, eikä laiturina nuoren miehen hitaista jaloista olisi niin paljon haittaa.

Kyllähän Arvidssonin, Athanasioun, Danaultin ja Edlerin sopimusten jälkeen haiskahtaa vahvasti siltä, että osa nuorista lähtee muihin seuroihin ennemmin eikä vasta myöhemmin kuten odotin. Ja se on varmaa, että Jack Eichelia ei kaupata Losiin ainakaan tänä kesänä.

Odotan Blaken hankkivan vielä ainakin yhden isomman tappelijatyyppisen pelaajan, koska organisaatiosta lähti sekä MacDermid että Imama. Mieluummin laiturin kuin pakin, koska puolustuksessa alkaa olla nyt jo tunkua. Vasemmalla, leftin puolella Anderson, Björnfot, Määttä, Edler, Clague, Wolanin, Moverare (?). Oikealla, rightin puolella Doughty, Roy, Walker, Strand, Durzi (?). Joten määrää on, vaikkei niin hirveästi tasoa.
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Vilardi vaan laitaan kokeiluun. Mut kyl täälläkin kauppa haisee nokkaan.

Mahtaako Gabe vaan olla jalalla liian kankea laitaan? Toisaalta peliä rakentavaksi laituriksi voisi kyllä sopia. Omissa kirjoissani niin Turcotte kuin Kuparikin tulevat NHL:ään saapumaan laitahyökkääjinä, Kuparin kohdalla ehkä lisäyksellä "jos on saapuakseen".
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kovasti LAK hankki noita maalin estäjiä. Liekkö vanha identiteetti palaamassa takaisin? Oma pää kiinni ja 1-0 ja 2-1 voitoilla Kannujahtiin.
 

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, TPS
Edler on ihan ok hankinta. Antaa nuorille lefteille rauhaa kehittyä ainakin tämän kauden. Toivottavasti pysyy ehjänä ja jalka liikkuu edes kohtalaisesti. Hyvä pointti @TripleCrownLine. Danault helpottaa Kopitarin älytöntä kuormaa varsinkin alivoimalla ja aloituksissa. Anzelle 100p kausi? "heh"

Kokoonpano näyttäisi asettuvan johonkin tämän kaltaiseen muotoon. 4. ketjussa on varmasti paljon vaihtelua, koska sinne on eniten tunkua. Tilaa capissa on enää vaivaiset 2M.

Iafallo - Kopitar - Arvidsson
Athanasiou - Danault - Brown
Kempe - Vilardi / Byfield - Moore
Grundström - JAD - Lemieux


Lizotte + Wagner + Andersson rotaatiossa

Anderson - Doughty
Edler - Walker
Björnfot - Roy


Määttä the stuntman

Petersen
Quick
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Kovasti LAK hankki noita maalin estäjiä. Liekkö vanha identiteetti palaamassa takaisin? Oma pää kiinni ja 1-0 ja 2-1 voitoilla Kannujahtiin.

En tiedä onko kyseessä merkki isommasta linjamuutoksesta jälleenrakennusprojektissa vai vain hienosäätöä, tasapainottavia liikkeitä. Sitten kun Blake alkaa tekemään nuoria sisältäviä pelaajakauppoja, niin näkee ollaanko linjaa reivaamassa ja mihin suuntaan.

Kun kerran seuran ensi kauden tavoitteena on pudotuspeleihin pääsy, niin Blaken oli oman perseensä pelastaakseen pakko tehdä jotakin NYT. Blaken aikana varatuista hyökkääjistä yksikään ei ollut viime kaudella valmis tekemään kunnolla tulosta, joten oli pakko hankkia tehoja organisaation ulkopuolelta. Jos Vilardi olisi viime kaudella tehnyt kakkossentterinä nelisenkymmentä pistettä (esim. 15+25), niin tätä sopimusta (Danault) ei olisi solmittu.

Viime vuonna parhaassa peli-iässä olevat pelaajat olivat tasoa Iafallo, Kempe, Athanasiou, Moore, Roy, Walker ja Määttä. Loput porukasta oli veteraaneja tai tulokkaita. Tänä kesänä sisään täysi arpa Tkachev (25 v.), Arvidsson (28 v.) ja Danault (28 v.) eli lisää kokemusta, hyökkäystehoja ja ikärakenne terveemmäksi. Minusta kaksi ekaa kesähankintaa oli enemmänkin hyökkäystehojen tuojaa, eikä maalinteon estäjiä. Danault on sekä että.

Neljä ensimmäistä vuottaan Blake varaili taitohyökkääjiä eikä kahdensuunnan/roolihyökkääjiä. Minusta varaamisessa mentiin toisesta ääripäästä toiseen, kun Lombardin asennepelaaja-linjalta mentiin Blaken taitopelaaja-linjalle. Heleniuksen varaaminen (+Danaultin hankinta) viittaisi siihen, että nyt roolipelaajiakin ("maalinestäjiä") voitaisiin taas hankkia eli oltaisiin otettu Blaken aikaisemmalta linjalta askel toiseen suuntaan. Toisaalta muut varaukset Clarke, Pinelli ja Kirsanov edustavat Blaken alkuperäistä varausfilosofiaa. Mutta kyllä Blake ja Yannetti sen tietävät, että välillä on pakko varata myös särmikkäämpiä pelaajia, sillä on silkkaa typeryyttä varata vain "finesse"-pelaajia. Tosin ihmeen kauan se kesti, ennen kuin Blaken aikana varattiin ensimmäinen selkeästi alaketjuihin tarkoitettu hyökkääjä.
 
Viimeksi muokattu:

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Edler on ihan ok hankinta. Antaa nuorille lefteille rauhaa kehittyä ainakin tämän kauden. Toivottavasti pysyy ehjänä ja jalka liikkuu edes kohtalaisesti. Hyvä pointti @TripleCrownLine. Danault helpottaa Kopitarin älytöntä kuormaa varsinkin alivoimalla ja aloituksissa. Anzelle 100p kausi? "heh"

Kokoonpano näyttäisi asettuvan johonkin tämän kaltaiseen muotoon. 4. ketjussa on varmasti paljon vaihtelua, koska sinne on eniten tunkua. Tilaa capissa on enää vaivaiset 2M.

Iafallo - Kopitar - Arvidsson
Athanasiou - Danault - Brown
Kempe - Vilardi / Byfield - Moore
Grundström - JAD - Lemieux


Lizotte + Wagner + Andersson rotaatiossa

Anderson - Doughty
Edler - Walker
Björnfot - Roy


Määttä the stuntman

Petersen
Quick

Ihan mahdollinen. Itse laittaisin Vilardin Danaultin oikeaan laitaan ja Brownin kolmoseen Byfieldin tutoriksi. Moore neloseen JAD:in ja Grundströmin kanssa, koska tällä ketjulla oli hyvä kemia viime kaudella. Lemieux stunttaisi AA:ta pelattaessa fyysisesti kovempia joukkueita vastaan. Jollei Athanasiou sopeudu kakkosketjun laitaan, niin Andersson tilalle.

Iafallo - Kopitar - Arvidsson
Athanasiou - Danault - Vilardi
Kempe - Byfield - Brown
Grundström - JAD - Moore


Lemiuex, Lizotte, Wagner, Andersson rotaatiossa/treidataan muualle

Anderson - Doughty
Edler - Walker
Björnfot - Roy


Määttä

Petersen
Quick
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Iafallo - Kopitar - Arvidsson
Athanasiou - Danault - Brown
Kempe - Vilardi / Byfield - Moore
Grundström - JAD - Lemieux


Lizotte + Wagner + Andersson rotaatiossa

Iafallo - Kopitar - Arvidsson
Athanasiou - Danault - Vilardi
Kempe - Byfield - Brown
Grundström - JAD - Moore


Lemiuex, Lizotte, Wagner, Andersson rotaatiossa/treidataan muualle
Lemiuex, Lizotte, Wagner, Andersson rotaatiossa/treidataan muualle

Kivoja hahmotelmia, mutta kumpikaan teistä ei näe Tkachevia edes rotaatiopelaajana?
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Kivoja hahmotelmia, mutta kumpikaan teistä ei näe Tkachevia edes rotaatiopelaajana?

Käsittääkseni Tkachevin sopimuksessa on pykälä, että jollei mahdu NHL-joukkueen kokoonpanoon, niin ei pelaa AHL:ssä, vaan palaa KHL:ään. Joten Vladimir, tervemenoa takaisin Venäjälle. Kai kaveri sai jonkinlaisen allekirjoitusbonuksen, ettei pelaajan ja hänen agenttinsa ihan tyhjin käsin tarvitse tästä kokeilusta jäädä.

Ainoastaan siinä tapauksessa, että Blake&co vaihtaa monta pelaajaa yhteen pelaajaan tai useampi hyökkääjä loukkaantuu samanaikaisesti, Tkacheville syntyy tilaa kokoonpanoon. Ja loukkaantumissumassakin antaisin mieluummin tilaisuuden nuoriso-osastolle kuin venäläiselle vapaalle agentille. Jo nyt kokoonpanon ulkopuolelle jäävät Frk, Kaliyev, Fagemo, Turcotte, Madden ja Thomas, joille kaikille kupillinen kahvia ja pari ottelua ylhäällä tekisi kehityksen kannalta hyvää.

edit.

Lisätään vielä, että Kings on tehnyt pari pikkusopimusta lähinnä Ontariota ajatellen. AHL:ssä hyvin pisteitä tehtaillut pienikokoinen rightin sentteri A.J. Tynan sai yhden vuoden sopparin (ylhäällä 750 000, alhaalla 400 00) ja kokenut maalivahti Garrett Sparks yhdensuunnan sopparin $750 000. Hyviä hankintoja Reignille, sillä Tynan ottaa pisteidentekokuormaa junnuilta ja Sparks antaa maalinsuulle veteraanivahdin.
 
Viimeksi muokattu:

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, TPS
Kivoja hahmotelmia, mutta kumpikaan teistä ei näe Tkachevia edes rotaatiopelaajana?

Leirillä täytyy kyllä esittää jo heti jotain vakuuttavaa, jotta voidaan tarjota jotain muutakin kuin pennejä tälle kaverille. Täysin arpakortti, joka voidaan tässä vaiheessa helposti katsoa läpi ilman mitään sen suurempia menetyksiä. Totta kai hän saa ensin näyttää ja voin perua puheitani, mutta vaikea nähdä avointa paikkaa tällä hetkellä, jos Tkachev ei kykene olemaan NHL-tasolla uusi Panarin (epäreilu vertaus) tai ylipäätään tehokas top 6 hyökkääjä. Bottom 6 tuskin on hänen ominaisuuksilleen mikään ihanne paikka ja niille paikoille Losista löytyy kyllä puurtajia tällä hetkellä liikaakin. Oma veikkaus on sama eli paluulennolla Venäjälle, mutta voi tuonne top 6 kirjoittaa himmeällä Tkacehvin nimen.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Nyt kun Ontarioonkin on tehty jo hankintoja, niin Reignin kokoonpano alkaa hahmottua:

Alex Turcotte - T.J. Tynan - Arthur Kaliyev
Adam Johnson (A) - Rasmus Kupari - Samuel Fagemo
Aidan Dudas - John Madden - Martin Frk (A)
Johan Södergran - Brett Sutter (C) – Jacob Doty

Sivussa RW/C Akil Thomas (olkapääleikkaus)

Christian Wolanin – Sean Durzi
Jacob Moverare – Austin Strand
Markus Phillips - Kale Clague (jollei myydä, mutta jos Clague kaupataan, niin kolmosparissa Jordan Spence)

Garrett Sparks
Matt Villalta
(Jacob Ingham ECHL:ssä)

- T.J. Tynan, Adam Johnson ja Brett Sutter ovat hyökkäyksen AHL-veteraaneja
- Jacob Doty on joukkueen raskassarjalainen ja yksi liigan parhaista omassa lajissaan. Imaman treidaamisen jälkeen kokoonpanossa on paikka auki keskisarjalaiselle ja odotan, että sellainen joukkueeseen hankitaan ennen runkosarjan alkamista.
- ko. keskisarjalainen voi olla myös puolustaja, koska listattu pakisto on AHL-puolustukseksi fyysisesti köykäinen. Kokoonpanossa olisi tilaa sekä yhdelle fyysiselle pakille että yhdelle taklaavalle hyökkääjälle.
- mahdollisia, mutta epätodennäköisiä pelaajia ovat Quentin Byfield ja Helge Grans. Viime kaudella AHL:ssä pelanneille junnuille ollaan ilmeisesti antamassa erioikeus pelata myös tulevalla kaudella AHL:ssä ja Byfield kuuluisi tähän kategoriaan. Grans on varattu Euroopasta, joten hän voi automaattisesti pelata Pohjois-Amerikassa. Osa 19-vuotiaista ruotsalaispakeista on siirtynyt teini-ikäisenä pelaamaan AHL:ää, mutta enpä tiedä onko se kehittymisen kannalta paras reitti.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Laitetaan tähänkin ketjuun.

Lias Anderssonille vuoden jatko. Kahdensuunnan soppari, 1 vuosi, 874 125 taalaa.


Se on Liasilla näytön paikka tai alkaa olla ura NHL:ssä taputeltu jo reilusti alle 25 vuotiaana.

Eli RFA-kavereista vielä neljä on ilman sopimusta; Brayden Burke, Kale Clague, Jacob Moverare ja Austin Strand. Kolme viimeksimainittua ovat hierarkiassa jossakin NHL:n ja AHL:n välimaastossa, syvyyspelaajia. Clague ehkä myös treidisyötti.

Unohtui Reignin kokoonpanosta tyystin Hulst/Imama -treidissä tullut laituri Burke. Hänet voisi laittaa esim. Dudaksen tilalle kolmosen laitaan Maddenin ja Frkin kanssa. Onhan Reignin laituriosasto nelosketjua lukuunottamatta pelottavan pienikokoinen. Hyökkäyspään potentiaalia on kyllä hurjasti, mutta vähän pelottaa miten vapaasti ja pahasti AHL-jyrät murjovat Turcotten, Maddenin ja Fagemon kaltaisia nuoria ja kevytrakenteisia kavereita. Valmentaja Wrobowskin on pakko perustaa pelaaminen kovaan ja jatkuvaan liikkeeseen, koska laitavääntöjä ja maalineduskamppailuja ei tuolla porukalla säännöllisesti voiteta.

Jotkut hfBoardin Kings-faneista olettavat Byfieldin pelaavan ainakin osan kaudesta Ontariossa ja se olisi Rasmus Kuparin roolin kannalta mielenkiintoinen juttu. JOS Losin seura/valmennusjohto katsoo, että Byfieldin kehityksen kannalta on parempi aloittaa kausi alhaalla, silloin kolmossentterin paikka on vapaata riistaa. Gabriel Vilardi, Jaret Anderson-Dolan, Lias Andersson, Blake Lizotte ja mustana hevosena Kupari - kuka tahansa heistä voi napata tuon kolmossenan paikan itselleen.

Jos taas käy niin, että harjoitusleirin/pelien jälkeen sekä Kupari että Byfield lähetetään Ontarioon, niin se olisi Kuparille huonompi skenaario. JOS Byfield pelaa alhaalla, niin myös hän tulee pelaamaan isossa roolissa. Viime kausi oli vapaana agenttina sainatulle T. J. Tynanille tykkiakausi - AHL:n pistepörssin seitsemäs 27 GP, 8+27=35 - ja hän voitti AHL:n MVP-palkinnon ja nimettiin Tyynenmeren divioonan tähtikentälliseen. Hänet hommattiin Ontarioon pelaamaan isossa roolissa ja tekemään pisteitä.

Viime kaudella Kupari oli usein aloituskentällisen sentteri ja pelasi ykkös/kakkosentterin minuutteja. Jos Tynan ja Byfield ottavat ykkös- ja kakkossentterin paikat, niin Kupari putoaa kolmoseksi, yv-aika vähene ja hän saa tasakentällisin rinnalleen viimekautista heikommat ketjukaverit. Jos taas Kupari siirretään oikeaan laitaan top 6-rooliin, niin Samuel Fagemolle ja Arthur Kaliyeville (jos pelaa oikealla puolella) jää vähemmän peliaikaa. Lisäksi oikeaan laitaan pitäisi mahduttaa myös kokenut Martin Frk, joka on AHL-tasolla tähtiluokan pelaaja.

Mielenkiintoinen harjoituskausi tulossa Kuparin kannalta. Jos leiri ja harjoitusottelut menevät nappiin, niin kausi voi alkaa NHL:ssä. Ei se kovin todennäköistä taida olla, mutta kuitenkin ihan mahdollista.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Lisää uusia kokelaita Ontarioon. Maalivahti Lethemonin sainaus on yllättävä, koska Ontariossa on kilpailua pelipaikoista jo ennestään. Kokenut Sparks, pari viime kautta Ontariossa torjunut Villalta, aiemmin kesällä vuoden AHL-sopimuksen sorvannut Lukas Parik, ECHL:ssä viime kauden pelannut Jacob Ingham ja nyt Lethemon. Ehkä Losissa ajatellaan, että määrä korvaa laadun... .

Kempin ja Pavlychevin sopimukset ymmärrän hiukan paremmin, koska eihän joukkueessa hirveästi syvyyttä ollut. Tosin eihän ko. kaksikon tilastot mitään häikäiseviä ole, vaan pikemminkin rajatapauksia AHL:n ja ECHL:n välimaastossa.

REIGN SIGN 3 TO AHL DEALS :: Ontario Reign

Three new contracts:

The Ontario Reign, proud AHL affiliate of the NHL’s Los Angeles Kings, have signed forwards Brett Kemp and Nikita Pavlychev, and goaltender John Lethemon to one-year contracts.

Brett Kemp at eliteprospects.com

Nikita Pavlychev at eliteprospects.com

John Lethemon at eliteprospects.com

 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös