Los Angeles Kings 2020–2021

  • 49 871
  • 199

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
En ole tällä kaudella Buffalon pelejä seurannut, mutta noin yleisesti viime kaudet Jack Eichel nyt on ollut Buffalon murheista pienin. Parilla viime kaudella ollut joukkueen sisäisen pistepörssin ylivoimainen ykkönen ja johtanut joukkoja omilla vahvuuksillaan. Se, että Eichelin pitäisi saada muut miljonäärit tsemppaamaan paremmin on jo noiden muiden pelaajien vastuun vähättelyä tai Eichelin tehtävän yliarvioimista.

Ja toimintaympäristöllä tarkoitan laajemmin koko organisaatiota kuin pelkästään valmennusta. Kenties Buffalon linja on ollut lopulta huonoa ja siellä on tehty vääriä rekryjä vähän joka paikalle ja luuserikulttuuri on juurtunut syvälle jokaiseen kerrokseen organisaation rakenteita? Mahdollisesti Eichel on myös luovuttanut kaiken sekoilun keskellä, mikä ei tietenkään ole kapteenille mairittelevaa toimintaa, mutta noissa olosuhteissa kenties täysin inhimillistä?

Taylor Hallista olen täysin samaa mieltä.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Jos tässä vielä hetki Buffalosta ja Eichelista puhutaan, niin ainakin Devilsiä vastaan pelatuissa otteluissa Eichel on ollut ylivoimaisesti paras Buffalon pelaaja. Ja viime yönä, jolloin Buffalo joutui pelaamaan ilman häntä, joukkueen hyökkäyspeli oli merkittävästi vaarattomampaa. Että siinä mielessä samoilla linjoilla @secord in kanssa, että Eichel lienee Buffalon ongelmista niitä pienimpiä.

Ja mitä Halliin tulee, niin en ole varma, onko hän tänä päivänä enää mitenkään yliarvostettu. Meinaan vaan sitä, että eiköhän suurin osa kiekkoa seuraavista ihmisistä tiedä hänen nykytasonsa. Ikävä kyllä se ei ole lähelläkään sitä, mitä se oli Hart-kaudella. Silloin Hall oli älyttömän hyvä. Olen verrannut hänen silloista tasoaan MacKinnoniin Coloradossa (tosin MacKinnon veti kuplassa vielä kovempaa kuin Hall Hart-kaudellaan). Sen jälkeen tulleiden loukkaantumisten jälkeen otteet eivät ole olleet lähellekään sitä. Jos tässä ei ihmeitä tapahdu, niin Hallin urahuippu kesti valitettavasti vain reilun yhden kauden verran.

Tämä nyt Kings-ketjuun vähän offtopicina, mutta kun aiheesta oli keskustelua...
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
@secord @Toby Dammit En yhtään epäile, etteikö Eichel tekisi paljon pisteitä siinäkin joukkueessa mihin hänet kaupataan, mutta siihen en usko, että hän on joukkueensa voittoihin johtava pelaaja.

Buffalon organisaatiota/toimintaympäristöä tulee seurattua vain sivusilmällä, mutta aika surullisena Darcy Regierin jälkeistä aikaa on katsellut. En tiedä johtuuko se Terry Pegulasta vai mistä, mutta jotakin siellä on pielessä ja pahasti. Mutta minusta se, että taustat eivät ole aivan timmissä kunnossa, ei anna joukkueen kapteenille, kymmenen miljoona kaudessa ansaitsevalle pelaajalle, oikeutta löysäilyyn. Joten minulle Eichel on looseri ja huono kapteeni/johtava pelaaja, kunnes hän toisin peliesityksillään todistaa.

Pyynti Euchelista tulee olemaan minimissään luokkaa Top prospect + young rosterplayer + 1st rounder (mahdollisesti selvästi enemmän siitä riippuen miten potentiaalinen "top prospect" on). Eichelin saadakseen Losin pitäisi luopua ainakin yhdestä huippulupauksesta (tod.näk. Byfield, mahdollisesti Vilardi) + yhdestä vakiopelaajasta, joka on vielä seuraavassakin sopimuksessa RFA (esim. Kempe/Grundström/Wagner) + vähintään yhdestä ykköskierroksen varausvuorosta. Minähän en ole valmis luopumaan sen paremmin Byfieldista tai Vilardista saadakseni organisaatioon keskushyökkääjän, joka siis on nyt ja tulevaisuudessa Losin vahvin osa-alue. Kingsin suurimmat puutteet tulevaisuutta ajatellen ovat huippulaituri (mieluiten RW) ja puolustuksen vasemmalla puolelle ykköspakki. Buffaloon hänet suostuisin treidamaan vain siinä tapauksessa, että Eichelin lisäksi mukana Kaliforniaan tulisi Dylan Cozens. Ja eihän kukaan Sabres-organisaatiossa sellaiseen kauppaan suostuisi... .

edit.

Arvostan Byfieldin potentiaalin niin korkealle, että ainoa pelaaja, johon hänet vaihtaisin on Carolinan Andrei Svechnikov. Vilardi on ollut minusta viime peleissä hemmetin hyvä. Suht tehokkaan alun jälkeen välissä oli useampi heikompi ottelu, mutta nykyinen hyvä jakso on palauttanut uskoni siihen, että Vilardista tulee oikeasti hyvä top 6-hyökkääjä.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Palataan sivupolulta itse asiaan. Minnesotassa kotijoukkueen voittoputki jatkui ja vierasjoukkueen voittoputki meni poikki. Minusta Wildin voitto oli ihan ansaittu eikä väsyneeltä vaikuttaneesta Losista ollut vastaamaan Wildin ensimmäisen erän maalitehtailuun. Varsinkin Losin peruspilari, ykkösketju Iafallo-Kopitar-Brown, ei saanut missään vaiheessa ottelussa kunnolla menovaihdetta päälle.

Itse tykkäsin eniten Vilardin ketjusta, josta McLellan vaihtoi toisessa erässä missä vasemmassa laidassa Kempen Athanasiouhun. Trio Vilardi->Athanasiou->Carter tekikin ihan kivan näköisen syöttöketjumaalin ottelun viime minuuteilla, mutta "too little, too late".

Pakeista MacDermidiä vietiin useampaan otteseen ja hänen käyttökelpoisuutensa nykyisessä nopeassa NHL:ssä on todella rajallista. Toivottavasti hän ei pelaa ensi yönä ja toivon Rasmus Kuparin saavan ensi yönä näyttöpaikan NHL:ssä, mieluiten Mike Amadion paikalla Kempen ja Moore välissä.

edit.

Ja onhan tuo Kirill Kaprizov aivan helvetin hyvä pelaaja. Ei ole koolla pilattu, mutta todella älykäs, liukas ja taitava (ja kokoisekseen vahva kamppailupelaaja).
 

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, TPS
Buffaloon hänet suostuisin treidamaan vain siinä tapauksessa, että Eichelin lisäksi mukana Kaliforniaan tulisi Dylan Cozens. Ja eihän kukaan Sabres-organisaatiossa sellaiseen kauppaan suostuisi... .

Muiden organisaatioiden kohdalla tuo Eichel kauppa olisi järjetöntä spekulointia ja Kings vain hävittäisi parhaita palasia liikaa. Mutta kun kyseessä on Sabres, niin asiaa voi jopa kepillä sörkkiä ja lähettää jonkun päättömän kaupan, jossa Kings ei menetä mitään tärkeää. En haluaisi mollata toisten organisaatioiden toimintaa, kun Kingsillä on ollut myös omat heikot hetkensä. Tuo Buffalon toiminta on vaan aivan järjetöntä katseltavaa, että lähinnä sääliksi käy niiden faneja. Muistaako joku spekuloinnit Jeff Skinneristä Kings nutussa? Ei tarvitse enää muistella.

Mielestäni noita 1. kierroksen varauksia alkaen 2022 voidaan alkaa harkitsemaan kauppatavarana. Seuraavasta draftista olisi hyvä saada vielä potentiaalinen puolustaja, jos sellaista ei meinaa markkinoilta löytyä. Byfield on mielestäni täysin koskematon ja Vilardi lähes. Ainaostaan sen puolustajan hankkimisen voisi perustella Vilardin siirrolla, mutta en ainakaan itse halua tuhota tuota tulevaisuuden tandemia.

Sitten taas peleihin.

Wild on vielä kuumempi joukkue tällä hetkellä kuin Kings. Molemmissa kamppailuissa voittaja oli ansaitusti Wild. Toisessa pelissä sentään Kingsin avainpelaajat pystyivät laittamaan kampoihin ja varsinkin DD peliin sytyin. Vilardi tarvitsee nyt onnistumisia ja toivottavasti tuo AA ja Carterin kemia auttaa asiaa.

Kupari ei pelannut ja olisi aika erikoista, jos hänet jätettäisiin nyt kolmeksi päiväksi odottamaan mahdollista debyyttiä. Muuten tuo tauko tulee taas hyvään saumaan ja saadaan parin pelin tappiot nollattua.

Samaa mieltä tuosta Venäjän pojasta. Kaprizov on sellainen pelaaja, jonka ilomielin näkisi Kingsin paidassa. Luistelu on jotenkin älyttömän vaivatonta ja sulavaa katteltavaa. Pää käy, kädet käy ja syötöt napsuu joka kerta lapaan. Veto on myös todella napakka, mutta Kirill ehkä turhaan jättää käyttämättä sitä asetta. Mainio pelaaja kaiken kaikkiaan.

GKG!
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Kupari ei pelannut ja olisi aika erikoista, jos hänet jätettäisiin nyt kolmeksi päiväksi odottamaan mahdollista debyyttiä. Muuten tuo tauko tulee taas hyvään saumaan ja saadaan parin pelin tappiot nollattua.

Jep, tauko tulee Kingseille tarpeeseen. Päättynyt kuuden ottelun vieraskiertue oli kauden pisin ja kyllä se viimeisissä peleissä näkyikin.

Kuparin kohtelua en käsitä ja tämä taksiporukka-systeemi on alkanut vituttaa oikein huolella. Ontariossa on pula pelaajista ja Kuparille, Lias Anderssonille, Boko Imamalle ja Austin Strandille olisi paljon käyttöä "alhaalla". Onko esim. Kuparin kehittymisen kannalta paras vaihtoehto istuttaa häntä katselemassa NHL-peliä, kun hän sen sijaan voisi pelata merkityksellisiä pelejä isossa roolissa AHL:ssä? Kysynpähän vaan.

Reign hävisi viikonlopun molemmat ottelunsa San Jose farmijoukkue Barracudalle ja joukkuen pisteprosentti on koko AHL:n huonoin (0,15 eli kymmenestä ottelusta kolme pistettä, yksi voitto varsinaisella peliajalla ja yksi ja-tappio).

Viimeöisessä ottelussa Ontarion senttereinä oli kolme rookieta (Byfield, Akil Thomas, Aidan Dudas) ja neljäntenä keskushyökkääjänä puolustusspeasialisti, veteraanikapteeni Brett Sutter. Vaikka nuo junnut ovat lupaavia kavereita, niin ei heidän suoritusrutiininsa/fysiikkansa vaan tällä hetkellä riitä voittamiseen AHL:ssä. Nuoret tulokkaat tarvitsisivat tuekseen Kupari/Andersson/Strand/Imama -tapaisia toisen ja kolmannen AHL-kauden pelaajia, jotka osaisivat auttaa nuoret a) ammattilaistavoille kaukalossa ja kaukalon ulkopuolella ja b) voittamaan tasaisia otteluita. Nyt tuntuu siltä, että Blake&co ovat heittäneet junnut altaan syvään päähän ja vain katselevat päältä onnistuvatko räpiköivät pojat selviämään hengissä vai hukkuvatko he. Minusta ko. toiminta on ala-arvoista suorittamista organisaation johdolta.

En tiedä missä vaiheessa OHL alkaa, mutta kun sielläkin aloitetaan pelaaminen, niin se tarkoittaa Byfieldin ja Arthur Kaliyevin poistumista Ontariosta. Molemmat ovat pelanneet top 6 -aikoja, joten viimeistään siinä vaiheessa Blaken pitäisi vahvistaa jollakin tavalla Reign-miehistöä. Tosin pelkästään sekin auttaisi, jos Alex Turcotte tervehtyisi ja palaisi pelaavaan kokoonpanoon. Tai että Jaret Anderson-Dolan toipuisi vammastaan ja joku taxi squadin hyökkääjistä lähetettäisiin alhaalle.

Reign pelaa viikolla San Diegoa (Anaheim) vastaan ja viikonloppuna kahdesti Bakersfieldiä (Edmonton) vastaan. Bakersfield on ollut alkukaudesta melkein yhtä paska kuin Ontario, joten täytyy toivoa, että viimeistään viikonloppuna Byfield, Fagemo & co saavat tappioputkensa poikki.
 

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, TPS




Pagnotta ja Bernstein keskustelivat Kingsin mahdollisista hankinnoista. Tuo dynaaminen leftin pakki (25-vuotias tai alle) Doughtyn vierelle on selkeästi hakusessa ja tässä pätkässä heitettiin kolme nimeä ilmoille.

Rasmus Dahlin, Jakob Chychrun ja Zach Werenski.

Bernsteinin jutut ovat välillä todella erikoista luettavaa ja hänellä todella vahvat mielipiteet siitä, miten Kings aikoo tai ei aio toimia.

Dahlinin ymmärrän jollain tavalla paremmin kuin Eichelin, mutta @heikkik raivo tätä ruotsalaista löysäilijää kohtaan puskee tätä kirjoittaessa näytöstä läpi. Dahlinin voisi saada ihan kohtuullisella kaupalla napattua, jos Sabres kokee, että muutoksia pitäisi tehdä. Maisemanvaihdos saattaisi tehdä myös hyvää ja Doughty on huomattavasti parempi mentori kuin Ristolainen, Rasselta mitään pois ottamatta. Ylivoimaan ainakin saisi uuden sävelen tästä kaverista.

Chychrun kelpaisi minulle 100/100, mutta miten ihmeessä Arizona hänestä luopuisi? Vai tarvitseeko Yotes niin kipeästi lupauksia ja varauksia, että tulevaisuuden huippupuolustajasta voi luopua? Niitähän Losilla on antaa. Chychrun osaa isohkoksi mieheksi luistella erittäin hyvin, liikuttaa kiekkoa ja puolustaa miehekkäästi. Jakobilla on vieläpä neljä kautta tuota 4,6M cap hitin diiliä jäljellä. Tänne vaan, jos kerta irtoaa.

Werenski on vielä isompi kala. Ymmärrän, että Kekäläisellä on ammottava aukko hyökkäyksen keskellä ja kahta avainpuolustajaa varmasti kysellään jatkuvasti. Miten Kings pystyy auttamaan tuossa centteripulassa? Vilardi? Turcotte? Mulle Werenski kelpaa ihan yhtälailla kuin tuo Chychrun. Kekluhan on ennenkin hieronut isoja diilejä Kingsin kanssa, joten voihan tuo olla mahdollista. Werenskin diiliä on jäljellä yksi kausi kuluvan jälkeen, joten siinä mielessä hän on jopa "huonompi" vaihtoehto kuin Chychrun.

Predatorsia pidän tällä hetkellä mielenkiintoisimpana treidikumppanina Losille. Lähinnä kiinnostaa kaksikko Forsberg ja Ekholm. Foppa voisi tuoda 2. ketjuun uuden elementin sekä ylivoimalle rightin tykin b-pisteelle. 6M diili on passeli ja siitä saa nauttia vielä toisenkin vuoden. Forsberg kiinnostaa varmasti monia muitakin, joten tässä kisassa joutuu maksamaan paljon. Kingsillä on parhaat aseet kaupankäyntiin, koska uskon Predsin lähtevän samanlaiseen rebuildiin kuin meiän seura pari vuotta takaperin.

Ekholm on peruspuolustaja plus, joka kykenee välillä ihmeellisiin suorituksiin hyökkäyspäässä. Parhaalla kaudella jopa 44 pistettä takonut. Ekholm ei ratkaise tuota dynaamisen leftin ongelmaa, mutta toimii hyvänä vaihtoehtona, jos Blake ei löydä markkinoilta parempaa kohdetta. Ekholmilla on samat vuodet Fopan kanssa, joten pitkää sitoutumista ei tarvitse tehdä, jos homma ei natsaakaan.

Nää on taas tämmösiä haihatteluita ja toiveita. Blake on kuitenki Blake kunnes toisin todistetaan.

GKG!
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Dahlinin ymmärrän jollain tavalla paremmin kuin Eichelin, mutta @heikkik raivo tätä ruotsalaista löysäilijää kohtaan puskee tätä kirjoittaessa näytöstä läpi. Dahlinin voisi saada ihan kohtuullisella kaupalla napattua, jos Sabres kokee, että muutoksia pitäisi tehdä. Maisemanvaihdos saattaisi tehdä myös hyvää ja Doughty on huomattavasti parempi mentori kuin Ristolainen, Rasselta mitään pois ottamatta. Ylivoimaan ainakin saisi uuden sävelen tästä kaverista.

Chychrun... Werenski ... Forsberg ja Ekholm ...
Nää on taas tämmösiä haihatteluita ja toiveita. Blake on kuitenki Blake kunnes toisin todistetaan.

Laturaivo, rattiraivo, someraivo - DAHLINRAIVO. Uusi termi kuvamaan raivoa, mikä syntyy katsottaessa lahjakkaan pelaajan flegmaattista näennäispelaamista.

Jossakin Viaplayn NHL-studiossa Dahlinin sanottiin muistuttavan Joni Pitkästä - mikä muuten pitää paikkansa - ja sivukommenttina kyseltiin, että mihin Dahlin yltäisi, jos hänellä olisi John Tortorella valmentajana. Samaa olen miettinyt Dahlinia, Eichelia, Skinneriä ja muita NHL:n alisuoriutujia katsoessani. Miksi osa pelaajista tarvitsee perseellepotkijan valmentajaksi, kun taas osalla on niin suuri voittamisen halu, että he ovat pahimmillaan/parhaimmillaan vastustajille jopa vaaraksi ja tarvitsevat pikemmin rauhoittelijaa kuin käskyttäjää?

En tiedä pystyykö Doughty mentoroimaan Dahlinia, koska he tuntuvat olevan aika lailla eri tyyppisiä ihmisiä. Vaikka Doughty naureskeleekin monessa tilanteessa, niin pelatessa näkee, että hän on todella voitontahtoinen. Esim. hävittyään jonkin kaksinkamppailun hän pyrkii kuittamaan tilanteen mahdollisimman nopeasti. Ja sanan kuittaamaan tilalla voisi myös käyttää sanaa kostamaan, sillä DD pelaa useasti sääntöjen rajamailla pikku- ja vähän isompaakin sikaa. Olen nähnyt Dahlinilta viime vuosina parisenkymmentä peliä, mutta en minä näe hänessä voittajatyyppiä - siis sellaista pelaajaa, joka pelaa tilanteet loppuun asti ja vähän sen ylikin. Mutta osasta pelaajista kasvaa "voittajia" aikaa myöden, sillä muistaakseni sekä Joe Sakiciä ja Steve Yzermania pidettiin aikanaan häviävinä pelaajina, jotka eivät pysty johtamaan joukkojaan mestaruuteen asti... . Tämä vaan lohduttavana muistumana kaikille Sabres- ja Eichel-faneille.

Haihattelut ja toiveajattelut ovat kiekkokeskustelun suola. Ja sitä suolaa tullaan maistelemaan aina pääsiäisen yli asti, koska siirtoaika menee umpeen vasta reilun kuukauden kuluttua (12.4. paikallista aikaa). En usko, että änärissä vielä tänä keväänä rytisee, mutta ensi kesän (ja Losin) osalta on kovat odotukset. Palkkabudjetissa on tilaa hankkia pari asiallista UFAa, esim. Jamie Oleksiak toisi kaivattua kokoa ja kovuutta puolustuksen vasemmalle sivustalle ja Adam Lowry kokoa ja rutiinia alaketjuihin.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Toiveisiin on vastattu ja Taxi Squadin porukka Imama, Andersson, Kupari, Grosenick ja Strand lähetetty Reiginin vahvuuteen. Villalta nostettu ainoana taxi squadiin. Saas nähä kuinka kauan tälläinen järjestely pysyy.

Myöhemmin ilmoittivat hyökkääjä Akil Thomasin ja pakki Sean Durzin siirroista taksiporukkaan. Thomas on pelannut sekä keskellä että oikeassa laidassa, joten saapi nähdä miten hyökkäyskolmikot nyt rakennetaan. Kuparin paluu kokoopanoon erittäin hyvä juttu ja oletan hänen ottavan entisen paikkansa ykkös/kakkosketjun keskellä ja yv:ssä viivalla. Mielenkiintoista nähdä mitä Lias Andersson saa aikaan AHL-tasolla ja millä pelipaikalla häntä peluutetaan. Jos Kupari ja Byfield ovat ykkös/kakkossenttereinä ja kapteeni Sutter toisena alempien kenttien keskimiehistä, niin periaatteessa Anderssonia voidaan peluuttaa kolmosen keskellä. No, ensi yönä sen näkee, kun Ontario pelaa San Diegoa (Anaheim) vastaan.

Durzi on saanut aika paljon yv-aikaa, joten nyt on Strandin paikka näyttää mihin hän pystyy hyökkäyspäässä. Hän pelasi jo viime kaudella välillä kakkosyv:n viivassa, mutta päävastuun silloin kantoi Paul LaDue. Harmillista, että LaDue vaihtoi kesällä organisaatiota, sillä hän oli juuri sellainen johtava pelaaja AHL-tasolla, jollaista Reign nyt kaipaa. Hän pystyi sekä pyörittämään ykkösylivoimaa että olemaan tehokas alivoimalla ja rauhoitti muiden pelaajien höntyilyjä.

Imama korvannee kokoonpanossa Jacob Dotyn joukkueen rauhanturvaajana. Doty taitaa olla tappelijana Imamaa kovempi, mutta Imama on näistä kahdesta parempi jääkiekkoilija.
 
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Järvelän Jäppärä
Tuo Kuparin roikottaminen taxissa jäi kyllä täydelliseksi mysteeriksi. Jotenkin ajattelin, että tuo Amadio on niin nähty kortti, että parissa ottelussa olisi voinut Kuparia kokeilla änärivauhdissa. Onhan tuo Amadion paikka jo mennyt JADille, kunhan otteet vaan jatkuvat samana.

Nhl-löylyt podcastissa oli huvittava pätkä, kun juontajapari käsittelivät Kuparia ja Ontario Reignin kotipaikka vaihtui tuonne Kanadan puolelle. Ihan ymmärrettävä lapsus, että Ontario johdattaa ajatukset jääkiekon kotimaahan.

Ensi yönä Arizona. Oletan voittoa. Pudotuspelihuuman kasvaessa näyttää siltä, että Minnesota vetää semmoisessa kiidossa, että taisto neljännestä pudotuspelipaikasta käydään St. Louisia vastaan. Onkin tiukka rutistus edessä kun 20 päivään pelaavat 13 ottelua. Onneksi on kaksi hyvää maalivahtia.

Go Kings Go!
 

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, TPS
Olipahan taistelu Antti Raantaa vastaan. Toinen joukkue myllytti suoria hyökkäyksiä kohti suomalaiskassaria ja toinen kyttäsi virheitä. Antti Raanta on näköjään peikko Kingsille, koska rekordi taitaa olla nyt 6-1-0 ja prosentit 94,0 luokkaa vs. Kings.

Kings pelasi mielestäni hyvin ja johtajat olivat taas levon jälkeen hyvällä jalalla liikkeellä. Kopitar ansaitsisi puheet Hart-trophysta, mutta pisteitä pitäisi olla varmaan 20 enemmän. Jotenkin mulla on sellanen fiba tosta pelaamisesta, että me nähdään nyt parasta Kopitaria koko uran ajalta. Luistelu on paljon säästeliäämpää ja kevyemmän näköistä. #11:ta on aivan jäätävän vaikea ottaa kiekkoa pois tällä hetkellä.
Hart jaetaan mielestäni kuvauksensa mukaan väärin, mutta ihan sama, koska tiedän kuka on oikeasti joukkueensa MVP.

No se siitä Anzen kehumisesta ja itse peliin. Suorat hyökkäykset toimi Kingsillä hyvin. Painoton puoli oli jatkuvasti vapaana, mutta syötöt jäi liian lähelle Raannan tonttia ja siitä oli vaikea viimeistellä. Välillä nuo polkukoneet eivät ehkä huomioi sitä faktaa, että ovat yksin hyökkäyksessä. Kiekko vaan nepataan maalille ja sitten todetaan muiden olevan keskialueella.

Ykkösen laiturit pelaavat ehkä lähempänä omaa tasoaan tällä hetkellä. Brown varsinkin. Iafallo ei vain jostain syystä saa itsestään taas mitään irti, joka auttaisi hyökkäyspäässä. Olen miettinyt hänen siirtoa muualle, kun on kesällä UFA.

VIlardin ketju pelasi taas hyvin ja varsinkin Carts on ihan eri pelaaja, kun Athanasiou on ketjussa. Vilardi tuntuu vain välillä pelaavan hieman eri peliä kuin laiturit. AA haastaa todella paljon yksin. Se on välillä päätöntä, mutta kyllähän kaikesta näkee sen mahdollisen taitotason ja vauhdin. Nyt se vaan pitää muuttaa numeroiksi. AA meinasi tehdä kolmannessa erässä kauden upeimman maalin, mutta Raanta pelasti.

Alemmat ketjut pelasivat jotenkin. Kaipaan JADia, joka on ilmeisesti saanut jo treenata. Amadio ja Lizotte eivät kuulu tämän joukkueen tulevaisuuteen. Pitäisivät heidät taxissa mielummin..

Maaleista. Kaksi tuli Yotesin ylivoimalla ja lähes samalla tavalla. Kings pelaa alivoiman nykyään tolla ihme 1-1-2 systeemillä. Alakolmio pysyy passiivisena ja kärki pyörii kuin ajokoira kiekon perässä. Kulmiin mentäessä muodostelma on neliö. Tuo on raskas systeemi kärjille (Kopitar, Lizotte, Moore, Wagner), mutta toimii ihan hyvin tällä hetkellä. Se ainut asia mitä ei saa tapahtua on tuo keskimiehen lepsuilu. Kiekko ei saa ikinä mennä tuon keskimiehen ja kärjen läpi, koska siihen suoraan vetoon ei kerkeä kukaan. Ekassa maalissa kiekko meni Iafallon läpi ja Walker oli myöhässä peitossa, mutta en syytä häntä vaan Alexia. Keller oli tuolla yv:n nykytrendillä ns. väärin päin ja ampu kiekon vastustamattomasti etuyläkulmaan.

Tasoitus tuli taas tutulla ylivoimakuviolla. Päädyn kautta syvyys ja pystysuunnan tiputus viivaan, josta Doughty saa ladata sydänmensä kyllyydestä. Fox ihmetteli vedon jälkeen, että onko DD vaihtanut mailaa täksi kaudekai, koska nyt tuo veto tuntuu menevän sinne minne sen kuuluukin.

Yotesin 2-1 maali oli vähän samanlainen. Siinä vain hävittiin kaksinkamppailu laidassa ja Yotes pelasi perus viivaswingin, jolla kärkimies pelattiin ulos ja Schmaltz sai koko oikean laidan vapaaksi. Samalla tapaa Schmaltz oli taas "väärinpäin" ja sai katsoa rauhassa mihin kudin laittaa. Doughty oli tässä tilanteessa hieman myöhässä peiton kanssa, joten Quick ei kerennyt reagoimaan. Hienosti pelattu ylivoimalta.

Ylivoiman jälkeen nähty voittomaali taas oli ihan ripulisuoritus. Määttä sai ihan rauhassa katsoa mihin kiekon laittaa ja otti tietoisen riskin laittaessaan sen Amadion keskihakuun. Kiekko meni jalkoihin tai Amadio ei sitä vain haltuunsa saanut ja siitä se kääntyi Larssonille, joka lirutti kiekon sisään.

Kavennusmaali oli hieno peli. Carter taisteli päädyn ja siirsi viivaan. Andersonilta fiksu toimitus ja Vilardi ohjaa kiekon sisään.

Doughtyn jäähy lopussa vei parhaan terän loppukiristä, joten pisteet jäivät saamatta.

Tappiosta huolimatta tykkäsin pelistä. Yotes käytti 100% ne harvat paikat, jotka sai. Paremmalla tuurilla ja Raannan epäonnistumisilla peli olisi ollut Kingsin. Roy pelasi surkean pelin. Ihan turhaa hosumista hyökkäyspäässä ja omissa merkki hukassa. Grundströmii kulminoituu tuo 2. ylivoiman ongelma. Siihen ei löydy tarpeeksi hyviä pelaajia ( Kupari hei ! ) Grundström pyörii hirveellä sykkeellä ympäri aluetta, joten Kings periaatteessa pelaa 4vs.4, koska ruotsalainen ei ole missään vaiheessa järkevästi käytettävissä syöttölautana tai vetouhkana.

Seuraavaksi back to back Blues pelit. Viimeksi meni hyvin Bluesin vieraana, joten ammennetaan siitä itsemme takaisin voittojen tielle.

GKG!
 
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Järvelän Jäppärä
Tuo Määtän suoritus oli kyllä hirvittävä. Ensimmäinen syöttö jo Arizonalle ja sitten kun pääsee kokeilemaan uudelleen, niin tarjoilee uudelleen vihulle. Muutenhan Määttä on pelnnut tuon penkityksen jälkeiset pelit ihan hyvin.

Pelihän itsessään oli hyvää. Joukkue ei ole vielä playoffporukka, mutta matkalla sinne. Nuoria on hyvin ajettu sisään ja nykyinen ympäristö mielestäni tukee heidän sisäänajoaan joukkueeseen. Häviämisen kulttuuria ei opita, kun aina yritetään loppuun saakka. Bottom sixissä on hyvä kilpailutilanne ja ne tulevaisuuden vakiopelurit alkaa sieltä erottua pikku hiljaa. Ja tähän päälle sitten nuo seuraavan aallon pelaajat.

Mitäs muut ovat mieltä tuosta Faustin selostamisesta? Amerikan palstoilla kerää kuraa, mutta mun mielestä ihan asiallinen. Fox komppaa hyvin vieressä. Välillä kaipaisi suoraa kommenttia jonkun luokattoman suorituksen jälkeen, mutta firmanmiehinä eivät tähän sorru.

Kings-kiekossa outo fiilis, kun 3 ottelun tappioputkikaan ei näillä esityksillä hirveästi harmita. Tupla St. Louis vois olla mahtava taisteluviikonloppu, jos Kingsillä olis vähän enemmän muskelia vastata heidän fyysisyyteen. Olis kunnon sotaa.

Go Kings Go!
 

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, TPS
( Kupari hei ! )

Aivan mahtavia uutisia: Kupari tekee NHL-debyytin Bluesia vastaan, kertoilee McLellan. Copper luisteli treeneissä Kempe ja Moore välissä. Toivottavasti myös löytää paikkansa tuolta 2. ylivoimasta Grundströmin tilalta. Koska viimeksi nähty kaksi suomalaista Kings-paidassa samassa pelissä? Onko Karalahti ja Berg edellinen parivaljakko?
 
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Järvelän Jäppärä
Muistaakseni 2001-02 taisi olla Karalahti ja Eloranta. Et on aikakin.

Toivottavasti Amadio löytää seuraavassa pelissä jonkun uuden popcornmaun automaatista katsomossa ja Copper huolehtii, että hän siellä niitä myös mahdollisimman monta ottelua nauttii.

Go Kings Go!
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tuo Kuparin roikottaminen taxissa jäi kyllä täydelliseksi mysteeriksi. Jotenkin ajattelin, että tuo Amadio on niin nähty kortti, että parissa ottelussa olisi voinut Kuparia kokeilla änärivauhdissa. Onhan tuo Amadion paikka jo mennyt JADille, kunhan otteet vaan jatkuvat samana.

Eikös tässä nyt menty niin, että kun oli tuo pitkä vieraskiertue, niin otettiin varalle useampi junnu matkaan, koronan varalta.

Nyt heti kun jengi palasi kotiin, niin se iso "viltissä istunut" ryhmä lähti AHL:n suuntaan? Kotipelien aikaan on taas tämä AHL-liikuttelu yksittäisen pelaajan osalta helpompaa.
 

laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Saakohan teiltä Kuninkailta kysellä että miltä on kauden aikana Kingsin junnujen ja "junnujen" homma näyttänyt?
Ajattelin lähinnä Grundströmiä, Anderssonia ja Kuparia (olettaen että on pelannut+ mahdollisesti se byfield vai kuka sieltä nyt draftattiinkan)?
 

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, TPS
Saakohan teiltä Kuninkailta kysellä että miltä on kauden aikana Kingsin junnujen ja "junnujen" homma näyttänyt?
Ajattelin lähinnä Grundströmiä, Anderssonia ja Kuparia (olettaen että on pelannut+ mahdollisesti se byfield vai kuka sieltä nyt draftattiinkan)?

Pahoittelut. Mennyt tämä viesti kokonaan ohi. Täällä on muita palstalaisia, jotka tietävät paremmin AHL-peleistä, joten en osaa sitä puolta (Byfield, Kupari, Kaliyev etc.) niin hyvin arvioida.

NHL:n puolella "junnut" ovat saaneet vastata alempien ketjujen pelaamisesta lukuunottamatta Vilardia, jonka voi jo laskea vakiopelaajaksi. Lasken tuohon junnunippuun Grundström, Andersson, Anderson-Dolan, Kupari ja pakit Anderson + Björnfot. Onko tarpeksi Anders(s)oneja?

Grundy ja JAD ovat paikkansa ylhäällä ansainneet otteillaan ja ovatkin olleet hyviä tuossa ns. nelosen rouhijaosastolla. Eikä pidä ymmärtää väärin, sillä he osaavat yhdessä pelata myös kiekolla.

Lias Anderssonilla on ollut eniten vaikeuksia päästä peliin sisään, jonka takia hänet on siirretty AHL:n puolelle hakemaan vauhtia. Kupari on jäänyt hyvin minimaaliseen rooliin kolmessa kamppailussaan ja lähinnä ollut näkymätön kentällä. Pidän sitä asiaa myös hyvänä asiana, koska Kupari ei ole suoranaisesti sortunut virheisiin. Koen silti, että Kuparin kannattaa palata Reiginin vahvuuteen ja pelata enemmän top 6 roolissa ja ylivoimalla.

Grundström hosuu monesti kiekon kanssa vähän turhaan. Jalat hänellä käy, mutta semmoinen viimeinen silaus puuttuu tekemisestä. Tykkään silti #91 pelaamisesta, koska asenne on kohdillaan tilanteessa kuin tilanteessa.

Kuparihan aloitti kauden AHL:n puolella vahvasti tehojen merkeissä. Sitä korosti vielä tuo Reiginin huono pelaaminen. Byfield vielä opettelee ammattilaisuutta, mutta kyllä siitä kaverista näkee, millainen timantti meillä on käsissämme.

Oliko tässä kyselyssä mahdollisesti jokin taka-ajatus vai muuten vaan kyselit kuulumisia?

-------------

Sitten hyppään tuohon sekavaan Ducks-peliin. Oli aikamoista hurlumheitä puolustamisen osalta. Pahoja virheitä, josta molemmissa päissä rokotettiin. Maalit voi kattella highlighteista.

Quick loukkasi itseään edellisen Blues pelin jatkoajalla juuri ennen ratkaisua, joten Petersen hyppäsi askiin. Quick on merkitty day-to-day, mutta saas nähä taas miten ukko pysyy kasassa.

Kempen hattutemppu oli hieno homma. Eka oli hyvää kulmapelaamista Lizotte - Moore kaksikolta. Toinen Anzen upea syöttö pakan läpi, josta Kempe tälläsi makeasti maalin kattoon. Kolmas hieno ohjaus maalin edestä.

Kopitar on nyt tuossa ylivoimassa aivan jumalaisen hyvä. Ylivoimasyöttöjen määrä taitaa olla nyt peräti 16 kappaletta ja ainostaan McDavid on ylivoimapisteissä edellä. Ainahan Anze on ollut hyvä ylivoimalla, mutta nyt pelaajat tuntuvat löytyvän oikeilta paikoilta ja iskevän kiekon sisään hyvällä prosentilla.

Ja kun tämän kauden teemaksi on muodostunut Määtän haukkuminen, niin jatketaan siitä. En tiedä mitä tuolle Ollille on käynyt, mutta hän nykyään aivan turisti kaukalossa. Oman alueen pelaaminen varsinkin on aivan hukassa. Kings on kyllä haukannut ison kasan p*skaa hänet hankkiessaan. Tuota asiaa korostaa vielä enemmän noiden junnujen otteet vieressä. #33 ja #44 pelaavat mielestäni mainiota peliä vasemmalla puolella. Ärsyttää haukua suomalaista, mutta Olli vie myös pakkiparinsa joka kerta suohon. Vierellä on nyt kokeiltu kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Jos/kun Seattle ei Määttää ota kesällä, niin mielestäni hänen viimeinen vuosi pitää ostaa ulos ja hankkia tuonne vasemmalle joku järkevämpi vaihtoehto. Ben Hutton on paljon parempi pelaaja.

Kupari pelasi rapiat seitsemän minuuttia, joten häntä oli hyvin haastava löytää pelin aikana kentältä.

Kingsin suurimpia murheita on edelleen tuo ensimmäinen erä. Kuudessa edellisessä ottelussa vastustaja on tehnyt ensimmäisen maalin ja koko kauden saldo ekan erän osalta on -16. Joukkue on nuorehko, mutta kyllä noiden veteraanien pitäisi tietää, miten peleihin valmistaudutaan, jotta ollaan heti pelin alusta hereillä. Toki tämä ekojen erien käynnistymisvaikeus on seurannut koko kultaisen sukupolven matkaa alusta asti.

Toivon seuraavaan Ducks peliin tiiviimpää puolustamista, vaikka se söisi tehtyjen maalien määrää. Sitä seuraavat pelit ovat Avsia vastaan, joten tälläinen sekoiluvaihde ei saa jäädä päälle heitä vastaan.

GKG!
 

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, TPS
Mitäs muut ovat mieltä tuosta Faustin selostamisesta?

Faust on mielestäni siedettävä. Selostaminen vaatii mielestäni ainakin 10 vuoden kokemuksen samassa ympäristössä, jotta siitä alkaa muodostua miellyttävämpää. Ikä tekee myös äänestä pehmeämmän. Tuo kiekuminen mun korviin särähtää välillä, mutta muuten kelpaa. Bob Millerin jälkee saappaat olivat todella isot, joten en halua lynkata Faustia. Fox on hieman erikoinen persoona, mutta sopii hyvin tuohon apukuskin paikalle. Mulle tärkeintä on, että selostajat ymmärtävät myös vastustajien pelaajista jotain. Fox on yleensä tehnyt taustatyönsä erinomaisesti tämän suhteen ja poimii erikoisia pointteja myös vastustajista, jotka lisäävät omaa mielenkiintoa peliin.
 

mmiettinen92

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings
Täytyy sanoa, että Kopitarin poika on tällä hetkellä jossain tajuttoman tolkuttomassa moodissa. Kuten palstaveli totesi, yv-pörssissä se on toisena. En ees tajunnut, oon aina vaan ilonen, kun se summaa tehoja.

Oisko se jäänyt jotain 4-6 kertaa pisteittä tällä kaudella, ja tuo nykynen PPG on uran tämän hetken isoin. Lisäks "Our Captain" saanut tehotilastoon aivan ok-lukeman, vaikka se pelaa järisyttäviä minuutteja, ja lisäks vastustajien parhaita vastaan. Taisi tehdä tuo pitkä kausien välinen tauko kutvanaa.

Kaikki tietää, mihin AK voi joukkonsa johdattaa parhaana päivänään. Jos ei tiedä, niin katsokaa Slovenian Sotshin talvikisojen tai Team Europen World Cupin taipaleista koosteet. Toki esimerkkeinä käy myös mestaruuskesät, mutta sillon ympärillä oli muitakin kovia ukkoja.

Oon tosi ylpee, yllättäynyt ja ilonen LA:sta. Eilen illalla yksi kaverini, Sabres-fani kehui Kingsin uudelleenrakennusta, että se on tehty hyvin ja nopeastikin. Tuli kiva olo, ja kelasin, että totta muuten...

Hitto kun tää aika juoksee nopeesti. Kelatkaa toverit, että kautta tahkottu pian puolet, ja me taistellaa play off -paikasta. Siis oikeesti.

Vegas ja Blues menevät varmaan menojaan, vaikka STL on sopinut meille vastuksena. Wild vaikuttaa keljulta vastustajalta, mutta Avs todella, yllättävänkin, haavoittuvaiselta. 'Yotesin kanssa ollaa varmaan samalla viivalla, Sharks ja Ducks putoaa kelkasta, vaikka viime yönä kävi miten kävi.

Kahdeksan kertaa jääty pisteittä, ja totaaliset nolot sukellukset jääny - sellaset, jotka kenties ois pahoja iskuja myös henkiselle puolelle. Sellaset, mitä aiempina kausina nähty ihan tarpeeks.

Jos nyt tekis pienen, kahden kuukauden paketin plussin ja miinuksin, niin kokisin näin:

+++++ Ylivoima - sillä ratkotaa pisteitä nykykiekossa auttamatta
++++ Tolkuttomat nousut kahden, jopa kolmen maalin takaa - mm. kahdessa edellisessä matsissa
+++ Vanhat ukot: Kopitarin ylivoima, Brownin paluu
++ Tulevaisuuden jannut: Kempe, Iafallo, Vilardi, Anderson...
+ Mv-osasto

----- Määttä
---- Yhden maalin tappiot (ylityösaldo 2-6)
--- Liian pitkät tappioputket
-- Ontarion totaalinen puppelointi AHL:ssä
- Tiukka divari, mahdollisuuden lisäks myös uhka - varmaan jäädää sit pinnan päähän ja ulos...
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Vegas ja Blues menevät varmaan menojaan, vaikka STL on sopinut meille vastuksena. Wild vaikuttaa keljulta vastustajalta, mutta Avs todella, yllättävänkin, haavoittuvaiselta. 'Yotesin kanssa ollaa varmaan samalla viivalla, Sharks ja Ducks putoaa kelkasta, vaikka viime yönä kävi miten kävi.

Kun muistelee kauden ensimmäisiä Avs-kohtaamisia, niin joukkue vaikutti yllättävän haavoittuvaiselta yhden ketjun porukalta. Tämä toinen sarja antoi Coloradosta aivan toisenlaisen kuvan. Hirveä vauhti ketjusta toiseen ja Kings oli molemmissa otteluissa selvästi altavastaajana. Numerot pysyivät siedettävinä lähinnä Cal Petersenin hyvän maalivahtipelin ansiosta, sillä Losin hyökkäyspeli oli yksittäisiä pistohyökkäyksiä lukuunottamatta aika vaisua. Varsinkin Avsien kakkosketju (Kadrin ketju) oli kovalla menopäällä molemmissa otteluissa, vaikka onnistui maalinteossa vain jälkimmäisessä matsissa.

Jos kahta edellistä vastustajaa vastaan pärjättiin hyvin (St. Louis, kaksi peliä kolme pistettä, Anaheimilta samoin), niin Denveristä tuliaisina ei siis ollut pisteen pistettäkään. Ja ainoan maalinkin teki kaikista mahdollisista pelaajista Kurtis MacDermid. Samalla Kings jäi pudotuspeliviivasta (St. Louisista) viiden pojon päähän. Alunperin kaksi seuraava ottelua piti olla juuri Bluesia vastaan, mutta ensi yön ottelu on peruttu, koska Losin kotiinpaluu viivästyi matkustusongelmien takia.

Pudotuspelihaaveiden kannalta olisi tärkeää naarata pisteitä kolmesta seuraavasta ottelusta (St. Louis, Vegas, Vegas), jotta ero playoffsviivaan ei kasvaisi tuon suuremmaksi. Kaikkia joukkueitahan loukkaantumishuolet vaivaavat, mutta Kings ei oikein kestä ykkösketjulaisten - tällä hetkellä Brownin - loukkaantumisia. Kopitarin tai Doughtyn loukkaantuminenhan olisi käytännössä katastrofi, mutta seuran onneksi molemmat ovat olleet urallaan todella kestäviä pelaajia.

Farmissa Ontario sai tappioputkensa poikki ja voitti kotonaan viikonlopun molemmat ottelunsa. Tucson kaatui 5-3 ja kovakuntoinen Henderson 4-2. Varsinkin jälkimmäinen voitto antoi uskoa siihen, että Reign ei ole ihan heittopussiporukka, vaan pystyy kaatamaan myös hyviä AHL-joukkueita. Molempien voittojen takuumiehenä oli maalivahti J-F Berube, joka vihdoinkin tarjosi kotijoukkueelle laadukasta torjuntatyöskentelyä. Ilahduttavaa oli myös, että Kaliyev sai tililleen pari osumaa (toinen kylläkin hirveällä tuurilla) ja Alex Turcotte tekaisi uransa ensimmäisen ammattilaismaalin.

Rasmus Kupari pelasi Turcotten ja Kaliyevin välissä ja sai molemmissa otteluissa tililleen yhden syöttöpisteen. Ontarion menestymisen kannalta olisi kyllä elintärkeää, että Kupari pelaisi "alhaalla", eikä häntä heiteltäisi AHL:n, taksiporukan ja NHL:n alaketjujen välillä. Hän on kuitenkin joukkueessa isossa roolissa, ykkös/kakkossentteri, joka pelaa paljon sekä tasakentällisin että ylivoimalla. Vaikka Kupari on pelannut vain kymmenen ottelua AHL:ssä, niin silti Reignin johtava pistemies (2+9). Sisäisen pistepörssin kakkosena on Samuel Fagemo, joka on pelannut viisi ottelua enemmän ja tehnyt pisteen vähemmän (6+4) kuin Kupari. Kahden kärkiketjun oikeat laiturit Fagemo ja Kaliyev ovat molemmat laukoneet 40 kertaa kohden maalia ja ohimenneitä vetoja on ainakin toinen mokoma. Kumpikaan ei todellakaan epäröi vetää kun paikka tulee ja välillä vetää vaikka paikkaa niin olisikaan.

Reign pelaa runkosarjassa 38 ottelua ja kausi on pian puolivälissä. 15 ottelusta kaksi kolmasosaa (10) on hävitty varsinaisella peliajalla, kaksi jatkoajalla ja viikonlopun voittoputken ansiosta voitettuja matseja on nyt kolme. Voittojen lisäksi Reignin kannalta positiivisia uutisia on tieto Jacob Moveraren tervehtymisestä pelikuntoon (tod. näk. kokoonpanossa seuraavissa otteluissa) ja seuran kanssa tryout-sopimuksen solminut ex-NHL laituri Devante Smith-Pelly. Saa nähdä sitten millaisessa kunnossa DSP tällä hetkellä on ja koska hän ylipäänsä pystyy pelaamaan, mutta hän tuo kuitenkin kaivattua syvyyttä ja kokemusta Ontarion miehistöön.
 

laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Pahoittelut. Mennyt tämä viesti kokonaan ohi. Täällä on muita palstalaisia, jotka tietävät paremmin AHL-peleistä, joten en osaa sitä puolta (Byfield, Kupari, Kaliyev etc.) niin hyvin arvioida.

NHL:n puolella "junnut" ovat saaneet vastata alempien ketjujen pelaamisesta lukuunottamatta Vilardia, jonka voi jo laskea vakiopelaajaksi. Lasken tuohon junnunippuun Grundström, Andersson, Anderson-Dolan, Kupari ja pakit Anderson + Björnfot. Onko tarpeksi Anders(s)oneja?

Grundy ja JAD ovat paikkansa ylhäällä ansainneet otteillaan ja ovatkin olleet hyviä tuossa ns. nelosen rouhijaosastolla. Eikä pidä ymmärtää väärin, sillä he osaavat yhdessä pelata myös kiekolla.

Lias Anderssonilla on ollut eniten vaikeuksia päästä peliin sisään, jonka takia hänet on siirretty AHL:n puolelle hakemaan vauhtia. Kupari on jäänyt hyvin minimaaliseen rooliin kolmessa kamppailussaan ja lähinnä ollut näkymätön kentällä. Pidän sitä asiaa myös hyvänä asiana, koska Kupari ei ole suoranaisesti sortunut virheisiin. Koen silti, että Kuparin kannattaa palata Reiginin vahvuuteen ja pelata enemmän top 6 roolissa ja ylivoimalla.

Grundström hosuu monesti kiekon kanssa vähän turhaan. Jalat hänellä käy, mutta semmoinen viimeinen silaus puuttuu tekemisestä. Tykkään silti #91 pelaamisesta, koska asenne on kohdillaan tilanteessa kuin tilanteessa.

Kuparihan aloitti kauden AHL:n puolella vahvasti tehojen merkeissä. Sitä korosti vielä tuo Reiginin huono pelaaminen. Byfield vielä opettelee ammattilaisuutta, mutta kyllä siitä kaverista näkee, millainen timantti meillä on käsissämme.

Oliko tässä kyselyssä mahdollisesti jokin taka-ajatus vai muuten vaan kyselit kuulumisia?
Ei varsinaisesti taka-ajatuksia, kiinnostaa vaan suomalaiset ja ruotsalaiset junnut + nähnyt pari näppärää maalia olisko ollut Grundströmiltä niin päätin kysäistä. Kuparista en tosiaan ollut kuullut mitään niin sekin herätti kysymyksiä.
Taustana voisin sen sanoa että Kings ei ole koskaan oikeastaan kiinnostanut, joten en varsinaisesti tiedä joukkueesta muuta kuin muutaman hassun nimen.

Kiitos kattavasta vastauksesta!
 

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, TPS




Matt Roy solminut kolmen vuoden jatkon 3,15M AAV:la. Roy vakuutti minut jo viime kaudella luotettavalla pelaamisella, joten diili on loistava molempien kannalta.

Seuraavat viikot ovat erittäin tärkeitä kevään päämääärien suhteen. Jatkaako joukkue playoff-paikan metsästämistä vai heitetäänkö pyyhe kehään ja pyritään myymään pelaajia ulos?

Kings kohtaa enään kerran nuo kaksi pahinta kilpailijaa eli Blues ja Wild. Helpottava seikka on, että nuo kaksi kilpailevaa joukkuetta kohtaavat toisena vielä kahdeksan kertaa runkosarjan aikana. Ennen deadlinea Kings kohtaa Vegasin kolme kertaa, Sharksin peräti kuusi kertaa ja Yotesin kaksi kertaa. Varsinkin nuo huhtikuun alun pelit (4 x SJS ja 2 x ARZ) ovat käytännössä pakko voittoja.

Tässä vielä listaus pelimääristä:

Sharks x 6
Coyotes x 5
Golden Knights x 5
Ducks x 5
Avalanche x 4
Wild x 1
Blues x 1 (pelipäivää ei ole vielä julkistettu)
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Matt Roy solminut kolmen vuoden jatkon 3,15M AAV:la. Roy vakuutti minut jo viime kaudella luotettavalla pelaamisella, joten diili on loistava molempien kannalta.

Seuraavat viikot ovat erittäin tärkeitä kevään päämääärien suhteen. Jatkaako joukkue playoff-paikan metsästämistä vai heitetäänkö pyyhe kehään ja pyritään myymään pelaajia ulos?

Kings kohtaa enään kerran nuo kaksi pahinta kilpailijaa eli Blues ja Wild. Helpottava seikka on, että nuo kaksi kilpailevaa joukkuetta kohtaavat toisena vielä kahdeksan kertaa runkosarjan aikana. Ennen deadlinea Kings kohtaa Vegasin kolme kertaa, Sharksin peräti kuusi kertaa ja Yotesin kaksi kertaa. Varsinkin nuo huhtikuun alun pelit (4 x SJS ja 2 x ARZ) ovat käytännössä pakko voittoja.

Tässä vielä listaus pelimääristä:

Sharks x 6
Coyotes x 5
Golden Knights x 5
Ducks x 5
Avalanche x 4
Wild x 1
Blues x 1 (pelipäivää ei ole vielä julkistettu)

Ennen siirtoajan umpeutumista (12.4.)

Sharks x 6
Coyotes x 2
Golden Knights x 3
+ mahdollisesti Blues x 1 (pelipäivää ei ole vielä julkistettu)

eli käytännössä Sharks-pelit ratkaisevat millaisessa asemassa trade deadlinen aikaan ollaan. Tosin eipä Losilla enää ole juurikaan myytävää, jollei sitten Blake tee jotakin ihan puun takaa tulevaa yllätyssiirtoa. Athleticissa oli listattu joukkueiden todennäköisimmin kaupattavia pelaajia ja Lisa Dillman nimesi Losin pelaajista Jonathan Quickin. JOS Quickilla olisi sopimuksesta enää vuosi jäljellä, niin pitäisin siirtoa jotenkin mahdollisena, mutta kun sopparia on jäljellä kaksi vuotta ja caphit on kuitenkin 5,8 milliä per vuosi, niin en jaksa uskoa siirron toteutuvan.

Avalance-tappioiden jälkeen St. Louisia vastaan päästiin voiton makuun. Voiton takuumiehinä oli vain yhden maali päästänyt maalivahti Petersen ja JAD:n tervehdyttyä yhteen palannut Grundström - Anderson-Dolan - Moore. Ei voi kuin hämmästellä ko. kolmikon keskinäistä kemiaa, sillä he ovat yhdessä ovat paljon enemmän kuin osiensa summa. Ehdottomasti kauden suurin positiivinen yllätys meikäläiselle. Suurempi kuin A. Athanasioun kokonaisvaltainen pelaaminen, Dustin Brownin maalitehoilu tai Mikey Andersonin pärjääminen top 4-roolissa.

Varsin fyysisesti pelannut Blues pystyi tasakentällisin pitämään muut Kings-kentälliset aika lailla kuosissa, mutta liukkaasti liikkuva G-A-M -ketju teki ekassa erässä ratkaisevat kaksi maalia. Kun kopitarit onnistuivat avauserässä ylivoimalla kerran ja tyhjiin ottelun lopussa, niin voiton myötä ero pudotuspeliviivaan kapeni kolmeen pisteeseen. Tosin Losin hävittyä divisioonan kärkijoukkueelle Vegasille ja Bluesin voitettua San Josen kahdesti, niin ero playoffs-viivaan (St. Louisiin) on nyt seitsemän pistettä. Tosin Losilla on kaksi ottelua vähemmän pelattuna.

Sarjan ensimmäisestä Vegas-matsista ei voi muuta sanoa kuin Mark Stone on aivan hemmetin kova pelaaja ja että Golden Knights on fyysisesti ylivoimainen Losiin verrattuna. Jos Kings-pelaajat haluavat Vegasin porukan toisessa osaottelussa voittaa, niin liikettä pitää olla paljon enemmän ja maalivahtipelin pitää olla astetta parempaa kuin Quickilla 2-4 -tappioon päättyneessä ottelussa.

edit.

Samaa mieltä Pakastimen kanssa Royn sopimuksesta. Juuri sopivan mittainen ja sopivan suuruinen nykytilanteessa, joten hyvää työtä Blakelta ja Jeff Solomonilta.
 

mmiettinen92

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings
Ja sieltä,

kaikkien odottama Vegas-voitto tyylipuhtaasti 3-1. Nyt oli peli, jossa toisella onnistu kaikki ja toisella ei oikein mikään. Vegas sai kiekon kolmesti uuniin, mutta vain kerran hyväksytysti.

LA:lta huikean dominoiva puolustuspeli, puoltoista minuuttia kolmevitosen tappamista on älytön juttu Vegasia vastaan. Ja Brown iski ison, näyttävän ja mahtavan voittomaalin. Ylivoimalla tottavie.

Ei varmaan tarvi taas erikseen mainita, mut mainitsenpa silti. Kopitar (0+2) on aivan päällikkö joka osa-alueella ja Petersen (41/42) hirvittävässä iskussa maalilla. Herrojen vireet ei vaan tunnu katkeevan, Anze on pistepörssin kutonen. Tehojen valossa parempaa kuin koskaan?

Playoff-haaveet elää, toki tää voitto meinaa sitä, että vedenjakajalla ollaan. Häviö olisi saattanut ajaa pois siinttä. Onneks edellä olevat Minnesota ja St. Louis kohtaavat vielä 8 kertaa, ja Bluesilla LA:ta yksi peli enemmän pelattuun.

Ps. Ontario noussut AHL:n puolella lopussa 1-4:stä tasoihin siten, että Thomas latonut kaikki kolme niittiä. Rankkareilla 5-4-voitto.

Aivan hyvä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös