Autokauppias ei mennyt tökkimään hyvin toimivaa joukkuetta tyhmillä kaupoilla, vaan antoi paketin pysyä koskemattomana. Hyvä niin. Sentterille olisi kenties tällä hetkellä ollut tarvetta, mutta ei akuuttia ja uskon, että kunhan Sape saa itsensä kuntoon niin ongelmat keskustankin osalta ovat tipotiessään.

Lisäksi nyt on taattu peliaika loppukaudeksi myöskin junnukisojen jälkeen hienoja otteita esittäneelle young -guns kaksikolle Rita-Ruutu, josta etenkin ensinmainittu on ollut kuin uudestisyntynyt. Kisojen jälkeisissä 8:sassa matsissa tehot 3+4. Ei pöllömmin ja itseluottamus tuntuu \"Pollella\" nousevan kohinalla. Maali HIFK:ta vastaan oli siitä taas hyvä esimerkki. Jani otti kiekon keskialueella haltuunsa, polki vakuuttavasti puolustajien ohi, meni väkisin maalille ja pisti kiekon Ahosen haaroista sisään. Hieno suoritus ja juuri sitä Ritaa, mitä on odotettu. Syksyllä hän olisi todennäköisesti tyytynyt vielä lyömään vastaavassa tilanteessa kiekon päätyyn, mutta ei enää, itseluottamus on ihmeellinen asia.

Tuohon kun vielä lisätään nelosketjussa pörränneet Laine ja Sainomaa, jotka ovat yhdessä vanhemman Ruudun kanssa viime otteluissa painaneet pelin vastustajan kun vastaustajan päätyyn ja siinä sivussa tekaisseet muutaman byyrin, niin ei mitään syytä huoleen, arsenaalia löytyy. Maalinteko luontuu ja ärsyttäjiä, kulmavääntöä ja pommittajia löytyy.

Erikseen pitää mainita vielä taas kerran aliarvostettu Petri Varis, joka on tällä hetkellä liigan paras pelaaja ja äärimmäisen vaarallinen, vaikka pelaisi yksinään.

Työrauha on nyt sitten loppukaudeksi taattu. Ei muuta kun viisikkopeli siihen formuun missä se syksyllä jo paikoin oli, niin hyvä tulee. Pahimmat vastustajatkaan eivät enää vahvistuneet, joten tilanne on siltäkin osin rauhoittunut eikä ikäviä yllätyksiä kaverien loistohankintojen muodossa enää tule.

HIFK:n uskallan laskea eilisen jälkeen pihalle mestaruuskamppailusta. Toivottavasti en maalaa piruja omille seinilleni, mutta sillä puolustuksella ei voida voittaa mitään, etenkään kun paljon paperilla kehuttu hyökkäyskään ei näytä kaksiselta luonnossa. TPS on tasaisen vahva ja erittäin vaarallinen kuten aina, mutta jotenkin tuntuu, että Tappara on siltikin sitä vahvempi etenkin jos saavat Coten takaisin. Ei kenties vielä runkosarjassa, mutta mikäli äityvät pleijareissa parhaimpaansa, niin tulevat olemaan meidän finaalivastustaja.

Niin.. Mehän olemme finaalissa, jos ei mitään todella kummaa tapahdu, siitä olen saletti  Otan riskin ja sanon sen jo nyt, jopa sillä uhalla, että minulle vittuillaan urakalla keväällä jos näin ei käy.

Jokerifanit kaljuiksi viimeisen finaalin jälkeen.. Siinä on kevään teema ja sitä kohti mennään

Tällaisia ajatuksia loppukauden ensimmäisenä päivänä,

[addsig]