Liverpoolin taktiikka

  • 944
  • 5

Bayern

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Huuhkajat
Olen viikon sisällä nähnyt pari Liverpoolin matsia täällä Englannissa ja ihmetellyt suuresti Pinocchio Thompsonin peluuttamista. En ole mikään Liverpool-fani, mutta olin kummassakin pelissä Poolin puolella ManUa ja Arsenalia vastaan.
Kun Futisforum on ollut jo pidempään suljettuna uusille jäsenille niin pitää kirjoittaa täällä Jatkoajassa.

ManUa vastaan viime tiistaina Pool roiski päämäärättömästi palloa yläkertaan toivoen, että Heskey tai joku muu saa siihen päähänsä väliin. Kerta toisensa jälkeen keskitykset päätyivät ManUn puolustajille, mutta lopulta Thompsonin itsepäisyys palkittiin ja Pool sai onnekkaasti voittomaalin (aika kuvaavasti englantilaisen "taitopelaajan" Danny Murphyn jalasta), vaikka oli pelissä ottavana osapuolena. Puolustus toimi Poolilla mallikkaasti, mutta eihän tuollaista peliä jaksa kukaan katsella eikä sillä mestaruuksia voiteta.

Eilen Arsenalia vastaan Pinocchio jatkoi samalla taktiikalla mihin tiistaina jäi ja Arsenal pyöritti mennen tullen. Toiselle jaksolle tultaessa nähtiin ihme (jota kommentaattoritkin olivat jo useaan otteeseen toivoneet) ja sankarimme Litmanen pääsi kentälle. Thompson oli löytänyt uuden ulottuvuuden peliin! Litin tultua kentälle Pool pelasi melko mallikasta lyhytsyöttöpeliä Litmasen ja Gerrardin järjestellessä peliä. Huolimatta 2 punaisesta kortista Arsenalille (1 Poolille) veivät tykkimiehet voiton kotiin ja seuraavassa pelissä Litti istunee taas penkillä Poolin roiskiessa pitkää palloa kömpelön Heskeyn päähän. Eilinen peli oli osoitus siitä, että Litmanen sopii Liverpoolissa kentälle vain kun pelataan suunnitelma B:n mukaan (lyhytsyöttöpeli), mutta kun yleensä pelataan Thompsonin suosimaa roiskimista, Litti ei kentälle pääse. Anelka oli muuten eilen todella vaisu, eikä Owenistakaan ollut ratkaisijaksi.

Turha siitä kai Suomessa on sen enempää ruikuttaa, mutta syyt Litmasen peliajan vähyyteen ovat puhtaasti taktisia. Toivon, ettei Liverpool voita moisella roiskimisella mestaruutta tällä kaudella!
 

belenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
RAUMAN LUKKO
Ei siinä mitään mutta GH itsekkin pelaa samaa roiskintaa jossa toisena kärkenä on piski joka ei ole saanut maalia melkeen vuoteen no eipä kai siinä mitään mutta pilaavat vaan futiksen jos muutkin huomaa että tuolla taktiikalla voi pärjätä :)
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Niin no. Eihän tuolla taktiikalla mestaruutta voita. Yksittäisiä otteluita koviakin seuroja vastaan voi voittaa, kun Owen ratkaisee yksin pelejä. Kuitenkin pitkässä juoksussa tuolla ei mestaruuksia tai useita otteluitakaan voita. CL paikka Poolille on mahdollinen, johtuen sen materiaali ylivoimasta, mutta sekään ei ole varma asia.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
No, tästä on alkunsa saanut yleisöhuuto "Boring, boring Liverpool". Poolin taktiikka suuria joukkueita vastaan on istuttaa 10 miestä pallon taakse ja roiskia sitten sitä 11. pelaajaa kohti pitkiä toivoen, että joku onnistuu tekemään maalin. Arsea vastaan ei onnistinut, ManUa vastaan hirveällä hillolla voittivat 1-0.
 

Abu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Jokerit
Viihdyttävyys ei ole brittifutiksessa se avainasia - vain voitto merkitsee. Houllier on nostanut Liverpoolin taistelemaan mestaruudesta muutamassa kaudessa tuolla taktiikalla ja Cuppejahan jo viime vuonna voitettiinkin useampi. Kuitenkin Liverpoolin rahoilla olisi mahdollista rakentaa sekä viihdyttävä, että voittava joukkue. Se ei kuitenkaan onnistu jos Houllier jatkaa. Hänellä on selkeä näkemys siitä, miten Liverpoolin tulee pelata ja ilmeisesti joukkue on onnistunut sen toteuttamisessa ja pärjää hyvin.

Antaa Liverpoolin pelata tuota antijalkapalloa, itse päätin Mestareiden liigan alkulohkojen jälkeen, etten Houllierin Liverpoolin pelejä enää katso ellei kyseessä ole Valioliigan tai CL:n voiton ratkaiseva peli tai peli Interiä vastaan. Olen nähnyt tarpeeksi.
 

Voittaja

Jäsen
Onneksi joku jo sanoikin, että menestys on se mikä ratkaisee. Itse Liverpoolia todella aktiivisesti seuraavana olen sitä mieltä, että taktiikka muita huippu joukkueita vastaan on aivan oikea, antaa kaverin tehdä työt, ja korjataan itse hedelmät. Manu fanien on aivan turha valitaa Poolin taktiikasta, Liverpool on nyt pistänyt viisi kertaa peräkkäin Manua pipoon, joten eiköhän fergiellä olisi jotain oppimista Houllierilta. Se asia missä taas GH:lla olisi oppimista fergieltä, on se miten pelata rupusakkeja vastaan. Manu pöllyttää derbyjä ym. heikkoja porukoita mennen tullen, mutta Liverpool pelaa joko tasan tai saa jopa tiukuun. Vaikka materiaali antaa myöten, niin taktiikka ei vaihdeta edes näitä huonompia joukkueita vastaan. Iso syy tähän saattaa olla todellisten huippu wingereiden kuten Giggs, Kewell, Pires puute.

Liverpoolin keskikenttä: Berger, tsekin maajoukkueessa pelaa keskimmäistä keskikenttää, mikä onkin hänen paras paikkansa, ei parhaimmillaan vasemmassa laidassa, missä pelaa Liverpoolissa. Riise, mikäli kehitys jatkuu samanlaisena, hänestä saattaa tulla se puuttuva palanen Poolin palapelissä, wingerinä ei pakkina. Smicer, taitava, mutta vauhti ja keskitykset eivät riitä huippu wingeriksi, saman tyylinen pelaaja kuin Litti. Barmby, ainesta olisi hyväksi laidaksi, mutta jatkuvat loukkaantumiset estävät tämän. Murphy, manun tappaja on täysin on/off pelaaja, välillä aivan maailman luokan esityksiä, useammin kuitenkin pitää "vapaa päivää", valitettavasti. Diomede, ei ole vakuuttanut, tosin peliaikakin on ollut minimaalinen. Heggem, enemmän rempassa kuin terveenä, vauhti ja kesot riittäisivät paikkaan oikealla sivustalla. Partridge, nuori tulevaisuuden lupaus, jolle ei vielä ole annettu mahdollisuutta, itse kokeilisin poikaa mahdollisimman pian, saattaisi tuoda uutta eloa Poolin hyökkäyspeliin. Loput keskikenttä pelaajista ovatkin sitten enemmän puolustavia/rakentavia keskikentän keskimmäisiä pelaajia. Redknapp, pitkä loukkaantumisputki menossa, ei ihan yhtä hyvä näkemys kuin Litillä, mutta paremmat syötöt. MacAllister, viime kaudella aivan loistava, ehkä valioliigan paras, mutta alkaa olla jo aika iäkäs ja hidas valioliigan vauhtiin, ei juurikaan peliaikaa tällä kaudella, eikä tarvitse antaakaan. Litti, peluutetaan pääasiassa piikissä, mikä ei todellakaan ole hänen paras paikkansa, mutta hoitanut hommat siellä ihan kohtuullisesti, ei kestä kova tempoista, railakas otteista peliä. Gerrard, ehkä jo ensi kaudella valioliigan paras pelaaja, kova, taitava, isohko, nopea, kovapotkuinen pelaaja, mutta tällä kaudella ollut välillä aika väsyneen oloinen, tuleva Englannin maajoukkue kapteeni. Hamann, puolustava keskikenttäpelaaja, täysin, huippu paikallaan. Biscan, tulevaisuuden Hamann, potenttiaalia siihen hommaan ainakin olisi.

Kuten pitäisi käydä selväksi, yksi tai kaksi huippu laituria pitäisi laittaa ostoslistalle, ja varmaan siellä jo ovatkin. Kaikilla muilla huippujoukkueilla on maailman luokan laiturit, paitsi poolilla. Eri asia onkin, että mistä sellaisia vielä saa? Toisaalta, kausi on vielä kesken, mestaruus on vielä hyvinkin mahdollinen, miksi vaihtaa hyväksi koettua taktiikkaa? Liverpoolilla on saarivaltakunnan paras puollustus, jonka varaan on hyvä rakentaa tulevaisuuden voittava joukkue, eli palata takaisin vanhoihin hyviin aikoihin. Evansin aikaan poolissa saatiin niin paljon pahaa aikaan, että niitä ei yhdessä kaudessa korjata, muutama vuosi siihen väkisinkin menee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös