Liverpool FC 2019–2020

  • 91 244
  • 569

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Champions of Europe

Hallitseva Euroopan mestari. Tuntuupi ihan hyvältä sanoa näin pitkästä aikaa. Liverpool Jürgen Kloppin johdolla ei pelkästään ole vakiinnuttanut paikkaansa huippujen joukossa, vaan on myös vihdoin palannut taistelemaan tosissaan niistä suurista pokaaleista. Tästä kertovat mm. kahden edellisen vuoden finaalipaikat CL:n puolella, mitkä huipentuivat Madridin finaaliin viime viikonloppuna ja 0-2 voittoon Tottenhamista sekä huikeisiin juhliin Liverpoolissa missä kaduille oli kertynyt luultavasti useampi sata tuhatta ihmistä juhlimaan isokorvaista. Lisäksi on mielissä hurja mestaruustaistelu edelliskaudella Citya vastaan, mikä valitettavasti kääntyi Liverpoolin tappioksi, vaikka pisteitä sarjassa kertyi jopa 97. Toivottavasti tuo jätti sen verran hampaan koloon, että joukkue parantaa juoksua entisestään. Nukkuvan jättiläisen herääminen ei välttämättä ole väärä termi, sillä seurana Liverpool FC on lähes aina ollut maailmanlaajuisesti suurten joukossa, mutta menestys urheilullisesti ei ole seurannut perässä. Viime kaudella LFC pystyi haastamaan tärkeimmissä kilpailuissa hienosti muita, mutta saarivaltion Cupit jätettiin sitten taka-alalle, ja tämä saattoikin olla tietoinen valinta.

2018 Valioliigakausi alkoi Liverpoolin osalta hyvin, ja ensimmäinen pistemenetys tuli vasta lokakuussa Citya vastaan tasapelissä Anfieldilla. Kovin heikkoa jaksoa ei tullut tuloksellisesti koko kauden aikana mutta keskitalvella jo pari tasapeliäkin peräkkäin olivat omiaan tiputtamaan sarjasijoituksen kakkoseksi, mistä ei sitten koskaan enää onnistuttu kiipeämään takaisin kärkeen. Mestareiden liigan puolella lohkovaiheessa nähtiin ailahtelevampaa esitystä. Ensin otettiin täydet pisteet PSG:ltä, mutta myöhemmin hävittiin mm. Napolille ja Red Starille, minkä johdosta viimeisessä lohkovaiheen matsissa oli panoksena koko jatkopaikka. Tuohan ratkesi vasta siihen Alissonin torjuntaan lisäajalla, kun Milik pääsi brassivahdin kanssa vastakkain keskityspallon jälkeen. Pudotuspelit sisälsivätkin sitten finaalin lisäksi mm. Bayernin tiputtamisen jatkosta, ja lisäksi tuon pitkään muistettavan Barca-välieräsarjan.

Liverpoolin johtoporrasta on itsekin tullut kritisoitua tässä viimeistenkin vuosien aikana, mutta kyllähän heille iso kiitos kuuluu ansioista, minkä takia seuralla pyyhkii hyvin urheilullisesti ja taloudellisestikin. Matkan varrella on nähty opettelua, mutta myös merkittäviä oikeita päätöksiä esim. managerin valinnassa, Anfieldin laajentamisen suhteen, yhteistyösopimusten sekä pelaajiin tehtyjen rahallisten panostusten kautta. Omistajien, erityisesti siis John W. Henryn suulla on viime aikoina annettu myös lupauksia herättäviä kommentteja sen suhteen, että kehittyä halutaan edelleen seurana ja myös menestyksen nälkä on kova. Samassa yhteydessä Henry on myös tunnustanut, että aikanaan ei seuran ostaessaan hoksannut kuinka kovaa kilpailu oikeasti valioliigassa on. Samaa nyt ainakaan ei saisi päästää tapahtumaan kuin 2005 CL-voiton jälkeen että ”jätettiin takomatta” kun rauta oli kuumaa. Tuolloin tosin taloudelliset realiteetitkin olivat hieman eri luokkaa, mikä varmasti osaltaan vaikutti. Vuoden päästä on valmistumassa seuralle uusi harjoituskeskus Kirkby`yn, ja tämän lisäksi toivoisin, että Anfieldin edelleen kehittäminen saisi jo tulevan vuoden aikana uutta tuulta alleen. Mielestäni ehdottomasti joukkueen pitäisi päästä pelaamaan lähitulevaisuudessa n. 60000 katsojaa vetävälle Anfieldille, vaikka vastustajilla on pitelemistä jo nykyisessäkin pyhätössä. Omistajien toiminnan, ja parantuneen menestyksen kautta myös talous on noussut ja viime aikoina onkin saatu lukea erittäin hyvästä edelliskauden tuloksesta, sekä kovista mediaoikeuksiin liittyvistä tuloista.

Pelillisesti Klopp lähti viime kauteen mielestäni hieman maltillisemmin ja enemmän puolustuksen kautta kuin aiempina kausina. Pallollisena kierrätettiin rauhassa enemmän puolustuksen kautta, ja pallottomana kontrolloitiin peliä sillä, että yläkolmikko Firminon johdolla ohjasi ja peitteli enemmän syöttölinjoja eikä iskenyt heti kovalla prässillä vastustajan avaukseen. Tuo tapa johti myös siihen että keskikenttä ei myöskään pelannut enää itseään ulos hyökkäyssuuntaan puolustaessaan, ja vastustajien oli vaikeampi päästä muutamalla nopealla syötöllä punaisten miehistön läpi. Maltillisempi lähestyminen ehkä vei osan siitä näyttävästä ”heavy metal”- tai ”coast to coast” -hyökkäysfudiksesta mennessään, mutta toisaalta toi edellistä paremmat tulokset, ja ainakin allekirjoittanut voi sanoa että edelleen tuo pelitapa miellyttää silmää vaikka matsit 1-0 voittoon päättyisivätkin. Jatkossakin Liverpoolin on pystyttävä kontrolloimaan pallon kanssa tai ilman ja rakentamaan peliä rauhallisesti, koska alhaalla makaavat vastustajat eivät usein anna heavy metalliin mahdollisuuksia. Mielenkiintoista on nähdä, millaisia uusia mausteita tulevan kauden pelissä näkyy. Hyökkäyspäässä moni odotti viime kaudella myös ”One season wonder” -Salahin tason laskevan oleellisesti edellisestä kaudesta, ja osittain aiheestakin, koska tuskin mies jokaisella kaudella sentään ennätyksiä tekee. Salah pelasi kuitenkin tehojen valossa toisen erittäin hyvän kauden, ja oli jakamassa lopulta maalipörssin piikkipaikan maalitehonsa tuplanneen Sadio Manen ja Aubameyangin kanssa. Maaliensa lisäksi Salah taisi olla maalit+syötöt tehotilastossa toinen Eden Hazardin jälkeen. Salah siis säilytti käytännössä tasonsa, ja lisäksi Mane onnistui tuplaamaan maalisaldonsa edellisiin kausiin nähden. Manen kohdalla taas hieman ihmetytti, ettei maalisyöttöjä kertynyt sarjassa yhtä enempää, vaikka Mane oli usein se pääarkkitehti monessa matsissa, ja häneltä oli vastustajan todella vaikea saada palloa pois. Edellä kirjoitettuun kappaleeseen ja maltillisuuteen viitaten on kuitenkin hyvä vielä laittaa tähän joukkueen kahden edelliskauden pisteet ja maalisaldot, josta näkee ettei tehokkuus ole joukkueella kärsinyt, vaikka hieman maltillisemmin onkin peliä rakennettu.
Valioliiga 2018-2019: 97 p, maalierolla 89 - 22
Valioliiga 2017-2018: 75 p, maalierolla 84 - 38

Pelaajiston osalta nykyiseen miehistöön tehtiin oikeastaan vasta viimeisimmän reilun vuoden aikana tähtihankintoja rahasta välittämättä. Aiemmin joukkuetta on koottu maltillisemmin, mutta edellisen kauden jälkeen jokainen oli viimeistään nähnyt ongelmat ja ailahtelut maalivahtiosastolla ja puolustuksen keskustassa. Vuodenvaihteessa 2017-18 Soton vihdoin luopui van Dijkista, ja seuraavana kesänä naarattiin vielä maalin suulle Alisson Becker Romasta. Rahaa näihin hankintoihin paloi yhteensä se n. 140 m£, mutta minkäs teet? Laatu maksaa kuten kuluneella kaudella nähtiin. Huikeista hinnoista huolimatta nämä hankinnat osuivat täysin nappiin, kun ensimmäisillä kokonaisilla kausillaan Alisson pokkasi kultaisen hanskan, ja Virgil koko valioliigan parhaan pelaajan tittelin, sen CL-pokaalin lisäksi. Ja Virgil on luultavasti korkealla myös seuraavassa Ballon d`Or -äänestyksessä. Käytännössä nämä pelaajat ovat ehkä ne korvaamattomimmat palaset Liverpoolin nykymiehistössä, ja vaikka joukkuetta on maltillisesti koottu useamman vuoden niin tuskin viime kauden menestystäkään olisi saatu ellei olisi lyhyessä ajassa tehty näitä hintavia täsmähankintoja. Muista uusista pelaajista Fabinho paransi kuin sika juoksuaan kohti kauden loppua, ja toivottavasti parantaa entisestään. Keitalla oli suurimmat sopeutumisvaikeudet, eivätkä loukkaantumiset yhtään helpottaneet tilannetta. Väläyksiä kyllä nähtiin, mutta Keita on ehdottomasti pelaaja, jolta pitää saada enemmän panosta joukkueen hyväksi tulevalla kaudella.

Edellisessä kausiketjussa jo todettiinkin että puolustusosasto on punaisilla sellainen, mistä voivat kilpailijat olla syystä kateellisia, ja sellainen se on varsinkin avauskokoonpanon suhteen. Virgilin tulo keskustaan on järjestään nostanut myös muiden toppareiden ja miksei laitapuolustajienkin tasoa. Laitapuolustajien rooli on myös Kloppin pelitavassa erittäin tärkeä molempiin suuntiin, ja kyllähän Robertson sekä TA-A viime kaudella hoitivat hommansa loistavasti. Parantuneen puolustuspelin lisäksi herrat mättivät myös kunnioitettavan määrän maalisyöttöjä toiseen päähän. Keskikentältäkin löytyy leveyttä ja pelitapaan sopivia pelaajia terveystilanteen salliessa: Fabinho, Ox, Hendo, Milner, Gini ja Keita etunenässä. Viime kaudella edellä mainitun Keitan lisäksi näistä herroista Ox voisi olla tulevana kautena yksi jokerikortti lisää. Keskikenttää joissain tilanteissa viime kaudella kuitenkin vaivasi tietynlainen variaatioiden puute murtautumisvaiheessa mihin jatkossa toivoisi parannusta. Hyökkäyspäässä Sturridgen ja Ingsin lähtöjen jälkeen on mielestäni hieman kapeutta, tai ennemminkin tilaa vahvistuksille, mikäli tavoitellaan useampia pokaaleita, ja kun peluutetaan joissain tilanteissa erittäin hyökkäävää kokoonpanoa.

Mahdollisia hankintoja voisi spekuloida myöhemmin enemmän, mikäli kiinnostavia huhuja nousee esiin, mutta jos miehistöstä etsii vahvistettavia pelipaikkoja niin laitapuolustajien osasto avauksen takana ja hyökkäyspää tulevat ensimmäisenä mieleen. Maalivahtiosasto ja keskikenttä tulevat sen jälkeen riippuen mahdollisista lähtijöistä, joskin sillä keskinäisellä erolla, etten ihmettelisi, jos Klopp luottaisi kuitenkin tulevalla kaudella Keitan ja Oxin nimenomaan helpottavan muiden taakkaa keskustassa. Sturridge ja Moreno olivat ensimmäiset lähtijät, Ings on ainakin yksi seuraavista ja lisäksi porukassa on muutamia ”nimekkäämpiä” kysymysmerkkejä, kuten ainakin Clyne, Lallana, Mignolet ja Lovren. Siirtohuhupuolella veikkaan myös Sounessin olevan osittain oikeassa, kun tällä viikolla kommentoi, että luultavasti Espanjan jättiläisistä tulee jompi kumpi lurkkimaan ja houkuttelemaan ainakin toista Mane/Salah -kaksikosta muualle. Eri asia on konkretisoituvatko nuo hommat, mutta kyllähän tuon tason pelimiehet otsikoihin varmasti vielä päätyvät.

Loppuun vielä tämän hetken miehistö seuran sivuilta katsottuna (en alkanut erittelemään missä kukakin on kauden pelannut):
Maalivahdit:
#1 Alisson Becker
#22 Simon Mignolet
#62 Caoimhin Kelleher
#? Loris Karius
#34 Adam Bogdan
#73 Kamil Grabara

Puolustajat:
#66 Trent Alexander-Arnold
#12 Joe Gomez
#4 Virgil van Dijk
#32 Joel Matip
#26 Robertson
#6 Dejan Lovren
#2 Nathaniel Clyne
#47 Nathaniel Phillips

Keskikenttä:
#3 Fabinho
#5 Georginio Wijnaldum
#7 James Milner
#8 Naby Keita
#14 Jordan Henderson
#20 Adam Lallana
#15 Alex Oxlade-Chamberlain (huom! numero vaihtunut =)
#23 Xherdan Shaqiri
#48 Curtis Jones
#58 Ben Woodburn
#64 Rafael Camacho
#16 Marko Grujic
#53 Ovie Ejaria
#68 Pedro Chirivella
#? Allan
#40 Ryan Kent

Hyökkäys:
#9 Roberto Firmino
#10 Sadio Mane
#11 Mohamed Salah
#27 Divock Origi
#24 Rhian Brewster
#28 Danny Ings - 1.7.2019 asti
#59 Harry Wilson
#54 Sheyi Ojo
#? Taiwo Awoniyi

Vahvistetut harjoituspelit:
To 11.7.19 Tranmere
Su 14.7.19 Bradford City
La 20.7.19 Borussia Dortmund
Su 21.7.19 Sevilla
To 25.7.19 Sporting CP
Su 28.7.19 Napoli
Ke 31.7.19 Lyon
Ti 6.8.19 Schalke
Ke 14.8.19 Chelsea – Uefa Super Cup

Lisäksi Community Shield pelataan joskus elokuun alussa, mutta päivämäärä tuohon City-matsiin on ilmeisesti vielä avoin.

Mahdollisuuksia on tulevan kauden osalta mihin vain, mutta realistisesti ajateltuna kaikki ovat kyllä nähneet, että varsinkin valioliigan voittaminen on tällä hetkellä melkoisen vaikeaa, ja saattaa vaatia saman määrän tai enemmän pisteitä kuin edellisillä kausilla. Omissa odotuksissa on että joku kannu (mielellään valioliiga) pystyttäisiin nappaamaan, sekä haastamaan useammalla rintamalla (=pärjättäisiin myös pienemmissä Cupeissa paremmin kuin aiemmin). Omistajien osalta seuraan mielenkiinnolla saadaanko stadionprojektia jatkettua eteenpäin, ja pelaajapolitiikan osalta myös sitä iskevätkö omistajat kiinni, mikäli joku tähtiluokan hankinta kuitenkin olisi mahdollisuus naarata Anfieldille. Tuo antaisi melkoistä iskua seuran pre-seasoniin, jos näin käy. Edellinen kausi 2018-2019 oli LFC:n osalta jo hyvin lähellä kympin suoritusta, toivottavasti vielä parempi nähdään tulevalla kaudella.
 
Viimeksi muokattu:

Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
WiFi Password: XHeKaJ#72
(1)
  • Tykkää
Reactions: Andi

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Liverpool aloittaa Valioliigan 9.8. Anfieldillä Norwichiä vastaan. Pääsee Pukkikin kokeilemaan Virgilin ohittamista.

Liverpool taitaa olla taas Nabil Fekirin perässä, ja Lorius menossa Romaan?
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Pääsee Pukkikin kokeilemaan Virgilin ohittamista.

Ennustan että tulemme näkemään lukuisia kertoja kun Pukki on vatsallaan maassa, ja kurkistelee usein nähtyyn tapaan että "mitäs nyt tapahtui". Toki sitä on ollut vähemmän viime aikoina enää havaittavissa.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kaiken maailman chelseistä huolimatta, yksi kaikkien aikojen rakastamistani Poolin ulkkarivahvistuksista Fernando Torres on ilmoittanut lopettavansa pelaajauran. Torres oli kyllä parhaimmillaan aika huikea jamppa hänkin. Kaikki muut tärkeät kannut El Nino taisikin voittaa, mutta ei niitä kahta kansallista mestaruutta, joista toista tässäkin ketjussa kuumeisesti jahdataan. Minun silmään erittäin tyylikäs hyökkääjä, hyviä eläkepäiviä sulle Fernando Torres!
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kaiken maailman chelseistä huolimatta, yksi kaikkien aikojen rakastamistani Poolin ulkkarivahvistuksista Fernando Torres on ilmoittanut lopettavansa pelaajauran. Torres oli kyllä parhaimmillaan aika huikea jamppa hänkin. Kaikki muut tärkeät kannut El Nino taisikin voittaa, mutta ei niitä kahta kansallista mestaruutta, joista toista tässäkin ketjussa kuumeisesti jahdataan. Minun silmään erittäin tyylikäs hyökkääjä, hyviä eläkepäiviä sulle Fernando Torres!

On kyllä ikuinen mysteeri, mitä tapahtui miehen pelaamiselle Chelseassa. Sinänsä ei kauheasti kiinnosta, mutta on se nyt erikoista, että yhtäkkiä häviää hyvät otteet ja tehokkuus tippuu ihan 0:aan.

Mutta joo, ihan mielenkiintoinen ja hyvä pelaaja, joka Poolissa onnistui paljon paremmin, ja sehän on pääasia :)
 

Lavis

Jäsen
Kova olisi halu päästä ensi kaudella katsomaan Liverpoolin kotipeliä Anfieldille. Vissiin ainut tapa saada liput järkevään hintaan on ostaa Liverpoolin kotisivujen kautta "official membership". Heinäkuussa ja marraskuussa tulee lippuja myyntiin vain "membereille". Hintaa tälle jäsenyydelle on 40,99£.

Jos oikein ymmärsin, niin heinäkuussa tulee 10 000 lippua myyntiin jokaiseen kotipeliin vain "membereille". Otteluista jotka pelataan elo - marraskuussa ja marraskuussa sitten sama setti, mutta loppukauden peleihin.

Onko palstalla ketään jäsenyyden/membershipin omaavaa kaveria? Kuulostaa ainakin omaan korvaan siltä, että tota kautta voisi saada lipun Anfieldille. On tässä vielä aikaa pohtia asiaa kesäkuun ajan kun sitä en tiedä, että koska heinäkuussa nämä liput tulevat myyntiin.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Ei ole lippujen saanti helppoa tuolta membership-myynnistä.
Varmin konsti on ostaa hospitality-paketti, mikä tosin maksaa melko paljon.
 

Lavis

Jäsen
Ei ole lippujen saanti helppoa tuolta membership-myynnistä.
Varmin konsti on ostaa hospitality-paketti, mikä tosin maksaa melko paljon.
Aivan. Toki lippuja saa myös Tjäreborgin ja Apollomatkojen kautta, mutta nekin maksavat aika paljon. Kiitos tiedosta kuitenkin.

Ootko itse ollut Anfieldilla katsomassa peliä?
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Aivan. Toki lippuja saa myös Tjäreborgin ja Apollomatkojen kautta, mutta nekin maksavat aika paljon. Kiitos tiedosta kuitenkin.

Ootko itse ollut Anfieldilla katsomassa peliä?
2 kertaa olen ollut Anfieldilla. 2008 sain lipun yleisestä myynnistä ja 2017 ostin hospitality-paketin.
OLSC:n kauttakin voi saada lippuja. Jäsenyys maksaa 29€ vuodessa.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei ole lippujen saanti helppoa tuolta membership-myynnistä.
Varmin konsti on ostaa hospitality-paketti, mikä tosin maksaa melko paljon.

Mä suosin myös tuota hospitality-pakettia.

2014 oltiin itse pelissä ja otettiin paketti kun lennot jo oli etukäteen hommattu eikä membership-myynnistä napsunut ottelulippuja. Hotelli/Hosptality-paketilla sitten liikkeelle kun oltiin jo päätetty että paikalle mennään hinnasta huolimatta. Eikä kyllä tarvinnut katua.

1. Pari kolme tuntia ennen matsia (su ip-peli) Anfieldille (Reds Lounge), jossa ruokaa, Guinnessia ja monenlaista ohjelmaa todella mukavassa ympäristössä.

2. Tauolla minuutissa samaan paikkaan ja heti Guinness kourassa kun tarjoilijoita oli "riittävästi". Hienosti ehti loungen vessassakin käydä eikä pelistä missannut sekuntiakaan.

3. Pelin jälkeen samassa paikkassa vielä pari tuntia kunnes henkilökunta kohteeliasti sanoi että nyt voisi finskitkin jo lähteä. Tuossa ajassa mm. Suarez ja Coutinho ainakin kävi morjestamassa (käveli huoneen läpi) ja taisi joku pelistäkin kommentoida.

Toki maksoi vähän enemmän mutta oli sen arvoista. Eikä muistaakseni nyt ihan älyttömän kallis ollut.
 

Lavis

Jäsen
Kiitos @Domi28 ja @Tombe76 vinkeistä ja kokemuksista. En teille molemmille viitti yksityisviestiä laittaa samasta asiasta niin kysyn tässä. Muistaako kumpikaan edes satasen tarkkuudella paljonko hospitality-paketti maksoi? Kun niitä hintoja ei suoraan kerrota Liverpoolin sivuilla, vaan käsketään ottamaan yhteyttä.

Niin ja vastauksista voi olla apua myös muille peliin haluaville, niin sikäli yksityisviesti ei palvelisi muita kuin itseäni.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kiitos @Domi28 ja @Tombe76 vinkeistä ja kokemuksista. En teille molemmille viitti yksityisviestiä laittaa samasta asiasta niin kysyn tässä. Muistaako kumpikaan edes satasen tarkkuudella paljonko hospitality-paketti maksoi? Kun niitä hintoja ei suoraan kerrota Liverpoolin sivuilla, vaan käsketään ottamaan yhteyttä.

Niin ja vastauksista voi olla apua myös muille peliin haluaville, niin sikäli yksityisviesti ei palvelisi muita kuin itseäni.

Ei se kyllä älyttömyyksiä maksanut, ja oli mielestäni sen arvosta. Meillähän oli Finskiltä suorat lennot Manchesteriin (ostettiin 13.10.2013) jo taskussa ja sitten meinasi tulla pikkupaniikki kun lipunmyynnissä tuli joka paikasta Sold Outia. Thomas Cook Sport - lafkan kautta sitten hommattiin hotelli ja ottelulippu (13.11.2013). Nyt näköjään linkissä kaikki jostain syystä Sold Out, mutta johtuisiko vain siitä ettei myynti ole vielä edes alkanut tms. Meidän matsi pelattiin siis 23.2.2014 ja hienosti oli melkein kaikkiin v.2014 peleihin paketteja tarjolla marraskuussa 2013.

Nyt jälkikäteen jos funtsii, kun muutama reissu enemmän takana, niin eniten tuossa varmasti meni extrarahaa majoitukseen. Sen verran halvalla 2016 oltiin Lillessä ja 2018 Milanossa. Mutta hotelli nyt tietenkin on aina hotelli. Mutta jos arvio pitää heittää niin ehkä olisi jonkun 100e halvemmalla päässyt jos olisi saanut halvemman ottelulipun ja halvemman hotellin. Mutta kyllä kannatti maksaa. Kuitenkin oli lapsuuden kaverin kanssa jo lukiossa 90-luvulla puhuttu että lähdetään Liverpoolia katsomaan. Hän kun kova Reds-fani.

Urheilumatkailu viestissä vähän reissun ennakkovalmisteluja ja

Urheilumatkailu viestissä reissun raportti. Melkein sukua julkkiksellekin kun Suarezkin oli ihan lähietäisyydellä. Vasta vuosia myöhemmin (kun luin Gerrardin kirjan) tajusin miksi mies käveli puku päällä loungen läpi varmaan vain 10min päätösvihellyksen jälkeen.

Tuolta ketjusta löytyy myös enemmänkin tekstiä reissun suunnitteluvaiheesta ja kun siitä kun ottelua siirrettiin. Onneksi näin kävi. Nyt tuli 2 peliä nähtyä samaan reissuun.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Muistaakseni meidän paketti keväällä 2017 maksoi 174 puntaa/hlö.Siihen kuului brunssi jossain lasipaviljongissa stadionin ulkopuolella ja matsiliput Anfield Road-katsomoon. Eli olihan se todella kallis pelkkien lippujen hintoihin verrattuna, mutta kolmen hengen porukalla ei ollut oikein vaihtoehtoja.
Alan Kennedy sentään kävi brunssilla joka pöydässä juttelemassa mukavia, which was nice.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Kloppon filosofian mukaan ollaan kyllä saatu jo kivasti uusia pelaajia: "If Ox can stay fit – new player for us. Rhian the same; He’s a big talent. We’re really looking forward to seeing him in training. We planned an important role for him. So, new player. Like Joe Gomez is pretty much a new player. Adam Lallana, new player."

Tulee mieleen Wenger vuosien takaa.

Vanhoista pelaajista ainakin Keitalla ja Shaqirilla on kesän aikana ollut jotain vammoja.

Pre-season alkoi tänään ja torstaina on siis jo ensimmäinen treenimatsi.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Laitetaas välillä Liverpool Echosta kesän ratoksi huhua:

Asensio Wanted
Liverpool want to sign Marco Asensio this summer according to El Desmarque via Sport Witness.
The report claims Jurgen Klopp is preparing a big-money assault for the Real Madrid starlet.
Zinedine Zidane, however, is said to be keen on keeping Asensio in Spain - unless Sadio Mane moves in the opposite direction.

Sieltä taas kuitenkaan ketään tuu.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Andi

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Origi on kyllä kaksijakoinen hahmo. Kovin odotuksin aikanaan tuli porukkaan mutta kehityskaari ei ole ollut ihan sitä mitä kannattajat odottivat, tosin osa tästä kehityksen hidastumisesta saattaa johtua myös siitä Funes Morin sikailusta männävuosina Merseysiden Derbyssa. Viime kaudellakin näytti pitkään että ei oikein seiso, mutta niin vain keväällä paukutteli itsensä jos ei seuralegendaksi, niin ainakin vuosikymmeniä muistettavaksi kulttihahmoksi tärkeillä maaleillaan. Ansaittu jatkosopimus mielestäni ja toivottavasti tuo kevään vire jatkuu sekä johtaa miehen lopulliseen läpimurtoon. Seuralle luultavasti edullisempi ratkaisu pitää Origi kuin hankkia uusi kärki tilalle.

Loukkaantuneista Shaqirin vamma oli kai hieman odotettua pahempi, ja on jonkin aikaa sivussa. Saa nähdä toipuuko ollenkaan kauden alkuun mennessä.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Loukkaantuneista Shaqirin vamma oli kai hieman odotettua pahempi, ja on jonkin aikaa sivussa. Saa nähdä toipuuko ollenkaan kauden alkuun mennessä.
Shaqilla meni peliaika kortille muutenkin jo viime kauden edetessä. Tuo toki syvyyttä rosteriin, mutta en oikein nähnyt enää, että ensi kaudelle olisi tarjolla mitenkään isoa roolia, varsinkin kun Ox lienee taas pelikuntoinen. Origin jatkolle peukku.
 

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Origi on tervetullut mies Pooliin. Vauhti ja tekniikka ovat ihan ok, mutta se ei vain riitä avaukseen eli rotatioon. Sturren lähdettyä Pool tarvitsee mielestäni yhden hyvän kärkimiehen. Brewster oli Tranmereä vastaan kuin nuori Sturridge, mutta tämä ei ole kuin Bundesliga, jossa voi ottaa samanlaisia riskejä ja pistää Brewsteriä penkille Firminon paikkaajaksi. Ehkä kuitenkin kannattaisi ottaa riski? Kloppin ajatuksissa Milner pystyy paikkaamaan Robertsonia, mutta jos Robby loukkaantuu kauden alussa, niin mitä sitten? Eli missä vahvistukset oikeille paikoille?
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Origi on tervetullut mies Pooliin. Vauhti ja tekniikka ovat ihan ok, mutta se ei vain riitä avaukseen eli rotatioon. Sturren lähdettyä Pool tarvitsee mielestäni yhden hyvän kärkimiehen. Brewster oli Tranmereä vastaan kuin nuori Sturridge, mutta tämä ei ole kuin Bundesliga, jossa voi ottaa samanlaisia riskejä ja pistää Brewsteriä penkille Firminon paikkaajaksi. Ehkä kuitenkin kannattaisi ottaa riski? Kloppin ajatuksissa Milner pystyy paikkaamaan Robertsonia, mutta jos Robby loukkaantuu kauden alussa, niin mitä sitten? Eli missä vahvistukset oikeille paikoille?
Eiköhän tuossa lienee se ajatus ole että Origi on yläkolmikon ensimmäinen tuuraaja, ja mikäli esim Firmino on poissa, heitetään Orgy laidalle ja Mane tai Salah keskelle. Brewster tosiaan pysynee miehistössä ja ottaa seuraavan vapautuvan(eli Sturridgen) paikan. Tai mistä sen tietää millaisen hyökkääjän Klopp tuosta vielä leipoo.

Robertsonin paikalle tosiaan vahvistus olisi ehkä tarpeen, mutta entäs jos se ei loukkaannukaan? Ja pelaa taas lähes kaikki matsit maailman parhaan vaspan tasolla. Tuossa on kyllä aika haaste löytää tarpeeksi laadukas ja halukas kirittäjä siihen rooliin, että pelailee ehkä sitten joskus jos Andy ei jaksa...

Avausviestissä aiemmin näköjään kirjoittelinkin että laitapuolustus ja hyökkäyspää voisivat olla niitä vahvistettavia osastoja, mutta sen verran hiljaista on nyt ollut markkinoilla, että näinköhän johdossa luottavat nykyisellä nipulla pärjättävän. Kommentit tuota tukisivat mutta ei kai kukaan nyt muutenkaan huutelisi mediaan jos joku diili kesken on.
 

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Robertsonin paikalle tosiaan vahvistus olisi ehkä tarpeen, mutta entäs jos se ei loukkaannukaan? Ja pelaa taas lähes kaikki matsit maailman parhaan vaspan tasolla.
Ehkä ei, mutta jos halutaan pelata mestaruudesta, vaatisi todellakin stuntin. Milner voi paikata välillä, mutta silti....
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös