Liikunta, urheilu ja sinun elintapasi?

  • 6 193
  • 63

Backis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Itsellä on aina tullut urheiltua kohtalaisen paljon, erilaisia pallopelejä ja lenkkeilyä pääasiassa. Ruokavalio oli kohtalainen, mutta onhan se nyt parin vuoden sisään mennyt valovuosia eteenpäin. Perheellisenä 28-vuotiaana huomaa että lasten tulon myötä unirytmi (vauvavuoden heräilyjä lukuunottamatta), ateriarytmi ja arkiaktiivisuus loksahtivat kohdilleen. Ei vain ole mitään jakoa valvoa myöhään kun herätys on joka tapauksessa aamulla 7-8 aikaan. Ateriarytmistä ja säännöllisestä ulkoilemisesta on pakko pitää kiinni ellei halua kuunnella suoraa huutoa korvan juuressa. Ja aktiivisuutta tulee väkisinkin kun sohvan pohjalla makaaminen ei oikein onnistu.

1.1.2020 aloitin raksavuoden paskojen elintapojen jälkeen kirjaamaan ylös urheilusuoritukset. En ole vielä kerennyt laskea paljonko tuli tunteja yhteensä, mutta 6 kertaa viikkoon tulee kyllä säännöllisesti suoritettua. 3x lihaskuntoa per viikko, 1x aerobista (hiihto/juoksu/pyöräily) ja 2x golftreeniä.

Omassa treenaamisessa haasteina vähäinen vapaa-aika ja oma perfektionismi. Tulee kyllä survottua nuo 6 treenikertaa viikkoon vaikka väkisin, vaikka välillä voisi olla hyvä kuunnella kroppaa. Vaikka tekisin iltapäivällä jotain kohtalaisen fyysisiä pihahommia ja olisi lasten nukahdettua mahdollisuus rötkähtää sohvalle telkkarin äärelle, menen tekemään sen punttitreenin vaikka joka paikkaa kolottaisi. Ajattelen kyllä että tämä pääsääntöisesti on oikea keino mikäli haluaa saavuttaa tuloksia, mutta ehkä voisi joskus olla armollisempi itselle ja parempi ratkaisu voisi olla antaa kropan levätä.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Nuorempana tuli harrastettua seurassa jalkapalloa ja lentopalloa. Lentopallon lopetin yläasteella ja jalkapallon vaiheittain (lopetin sen joksikin ajaksi yläasteella, mutta muistaakseni lukioikäisenä kävin vuoden pelaamassa ja kiinnostus lopahti sitten pysyvästi). Lisäksi hiihdin noin 3-5 km:n lenkkejä. Armeijassa en ollut kuin 9 päivää, joten sieltä ei ehtinyt tulla innostusta liikuntaa kohtaan.

Yliopistossa pelasin ainejärjestömme salibandyjoukkueessa kaikkina opiskeluvuosinani. Lisäksi opiskeluaikoinani tuli tehtyä kävelylenkeillä ja yhtenä opiskeluvuotenani tuli käytyä kuntosalilla noin puolen vuoden ajan, mutta kuntosaliharrastus ei ollut minun juttuni.

Opiskeluvuosieni jälkeen tuli muutaman vuoden kestänyt pieni notkahdus liikunnan harrastamisessa. Nyt olen tässä 2-3 vuoden aikana harrastanut lenkkeilyä: tavoitteena on käydä viikottain suorittamassa 2-3 lenkkiä. Välillä tuo tavoite ei täyty, mutta on tässä oppinut olemaan pikkuhiljaa itselleni armollinen.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Puoli vuotta on nyt tullut tehtyä pientä vatsalihastreeniä joka toisena päivänä. Treeniin kuuluu ihan klassista istumaannousua ja hyvin luultavasti tämän johdosta häntäluu alkoikin kovin kipeytymään tuossa joulun aikaan. Jäätävä patti persvaon ylle ja joulupöydässä istuminen oli itseasiassa aika tuskaa, joten päätin pitää 2-3 viikon huilin istumaannoususta. Näitä olen siis vedellyt ihan tavallisen maton päällä.

Noh, kivut ovat tauon aikana lähteneet ja pattikin on pienentynyt, eli ilmeisesti ei tarvitse mennä lekurille tutkituttamaan pattia ja karvaista persettä. Ajattelin tänään jatkaa rutistuksia, mutta ounastelen häntäluun kyllä kipeytyvän uudelleen vaikka hommaisin perus jumppamaton. Jossain vauvapalstalla neuvottiin jotain tyynyn tai käsien työntämisestä perseen alle, eikä mikään vaihtoehtoinen liikekään tunnu yhtä houkuttelevalta, nyt kun oli jo taas löytänyt sen kipinän klassiseen istumaannousuun.

Löytyykö ideoita miten jatkaa istumaannousutreenejä häntäluuystävällisesti?
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Löytyykö ideoita miten jatkaa istumaannousutreenejä häntäluuystävällisesti?

Kyllä, osta jumppapallo ja jatka sen päällä. Istut pallon päälle ja laitat jalat vaikka nurkkalistaa vasten. Oikea kohta pallon päältä löytyy kokeilemalla. Selälle parempi ja takuuvarmasti vatsalihastreeniin tehokkaampi.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aikalailla juoksukunto edellä sitä tavallaan omaa kondistaan mittailee jos mitata tarvii, mutta noin yleisillä linjoilla mitään kiveen hakattua tavoitetta harvemmin on joten peruskunto, lihaskunto ja ns. kestävää kehitystä ja omaa tervettä tulevaisuutta edesauttava itsensä kondiksessa pitäminen edellä mennään päivittäisessä tekemisessä.

Tällä hetkellä ja aika pitkäänkin siis jo, pääsääntöinen rytmi on joka toinen päivä lenkkiä ja joka toinen päivä lihaskuntoilua ja ne lepopäivät 1 tai 2 päivää viikossa sitten tulee vähän kuin itsestään sinne luonteviin ja osuviin väleihin.

Pisin tauko treenaamisessa on kun 26-vuotiaana vuonna 2007 joutui sydänhommien takia huilaamaan kaikesta treenistä elokuusta marraskuulle, muuten vaikka vaihdellen ja kausittain jotain lajia tekee enemmän ja toista lajia vähemmän ja nuo suhdanteet juoksukilometreissä tai lihaskuntoilussa ovat vähän vaihdelleet matkan varrella, niin liikunta säännöllisenä elämäntapana ei ole koskaan ollut esim. aikuisiälläni viikkoakaan tauolla, ellei nyt itsestäänselvästi siis jotain sairastumisia ja kuumeiluja lasketa.

Enkä näe että tauolle se tapa elämää jääkään, ei vaan pysty ola tekemättä mitään kun henkinen ja fyysinen pahaolo varmaan vetäisi sinne lenkille ja leukoja vetämään viimeistään parin viikon jälkeen, vaikka kuinka yrittäisi heittäytyä fleguksi ja sohvanpohjalle.

Nyt esim. tykkään tällä hetkellä kävellä töihin varsinkin jos ei ole lenkkipäivä, mikäs sen parempi kuin saada aamulla 35 min reipas kävely, duunin jälkeen kävellä pieni extrarundi kotiinpäin eli esim. 60-75 min kävelyä himaan ja siihen kotona puntti- kahvakuula- tai kuminauhatreeni päälle ja saa samalla olla siinä perheen parissa lähtemättä heti mihinkään. Hyvää oikein tehokasta peruskuntoilua ja hoituu vähän siinä pakollisten työmatkasiirtymisten muodossa ja siihen vähän lisäaikaa käyttäen.

Kaikenlaista mutta aikalailla koko ajan jotain.
 

Johnnie

Jäsen
Kyllä, osta jumppapallo ja jatka sen päällä. Istut pallon päälle ja laitat jalat vaikka nurkkalistaa vasten. Oikea kohta pallon päältä löytyy kokeilemalla. Selälle parempi ja takuuvarmasti vatsalihastreeniin tehokkaampi.

Jatkona tähän, ei tarvitse tehdä edes varsinaisia istumaannousuja, vaan vatsarutistuksia. Ei siellä ihan yläasennossa vatsalihasten työmäärä enää kovin kummmoinen ole ja jos liikkeen tekee oikein, niin ei siinä istuma-asentoon pääsekään.

Perinteinen lattialta istumaannousuhan on melkeinpä enemmän lonkankoukistajien kuin vatsalihasten harjoite.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Jatkona tähän, ei tarvitse tehdä edes varsinaisia istumaannousuja, vaan vatsarutistuksia. Ei siellä ihan yläasennossa vatsalihasten työmäärä enää kovin kummmoinen ole ja jos liikkeen tekee oikein, niin ei siinä istuma-asentoon pääsekään.

Perinteinen lattialta istumaannousuhan on melkeinpä enemmän lonkankoukistajien kuin vatsalihasten harjoite.

Hyvä lisäys, tuota liikettähän voisi kuvailla ehkä sanalla rullaus tai rutistus.
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ja jos palloa ei heti saa käyttöönsä, voi maton päällä selällään ollen painaa/kääntää alaselän lattiaan, nostaa jalat irti lattiasta ja yläkroppaa sen minkä irtoaa ja rustistaa vatsalihaksia. Ei pitäisi käydä höntäluuhun. Periaatteessa sama kuin lankutus, mutta turvallisempi vasta-alkajalle.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

Tässä on sellaista juttua, jota olen itsekin miettinyt aika paljon ja tästä olisi paljon kirjoitettavaa. Tätä ilmiötä näkee todella paljon tuolla fitness- ja bodausmaailmassa. Kun katselee ja kuuntelee osaa niistä ihmisistä, niin tulee mieleen, että nuohan on vain perfektionisteja, jotka oirehtii sitä täydellisyyden tavoitteluaan aivan överiksi menevän syömisen tarkkailun ja kaiken muun härväämisen kautta.

Tätä näkee paljon miehissäkin, mutta erityisesti nuorille naisille tuo some tuntuu olevan sellainen kanava, johon pusketaan itsestään jotain... noh jotain sellaista, josta ihmisyys karkaa aikaa kovaa vauhtia käpälämäkeen.

Minulla ainakin kävi niin, että olen ruvennut nauttimaan juoksulenkeistä paljon enemmän sen jälkeen, kun lopetin tiukan ajan seuraamisen ja vaateen siitä, että koko ajan pitäisi kehittyä ja mitata omaa suorittamistaan jollakin tavalla. En pistä edes ajan mittausta päälle nykyään, vaan juoksen vain semmoisella sykealueella, että se tuntuu hyvältä ja helpolta. Ja siinä sivussa tulee aivan takuulla myös kehittymistä. Uskon, että pitkässä juoksussa paljon paremmin, kuin sillä, että joka kerta vetää itsensä aivan seinään naama tiukasti kiinni kellossa.

Jos muutenkin ajatellaan tämmöisessä isommassa kaaressa tätä asiaa, niin eikö se nyt niin ole, että lopulta kuitenkin se liikunnan tuottama hyvä olo päivittäiseen arkeen on paljon tärkeämpää, kuin se että minkä ajan juoksee maratonilla tai paljon pukkaa penkistä? Jos se liikunta muuttuu vain tunteettomaksi ja mekaaniseksi suorittamiseksi, niin ei tuossa pitkässä juoksussa ole oikein mitään mieltä.
 

smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Jos muutenkin ajatellaan tämmöisessä isommassa kaaressa tätä asiaa, niin eikö se nyt niin ole, että lopulta kuitenkin se liikunnan tuottama hyvä olo päivittäiseen arkeen on paljon tärkeämpää, kuin se että minkä ajan juoksee maratonilla tai paljon pukkaa penkistä? Jos se liikunta muuttuu vain tunteettomaksi ja mekaaniseksi suorittamiseksi, niin ei tuossa pitkässä juoksussa ole oikein mitään mieltä.
Tässä on vaan se ongelma, että ainakin itselleni sen liikunnan hyvän olon tuo nimenomaan se oman kehityksen näkeminen vaikkapa salilla lihaksen kasvun ja voimantuoton muodossa. Itse liikunta ei tuo kuin maximissaan pahaa oloa. Ei minulla kovien salitreenien jälkeen ole ikinä ollut fyysisesti, eikä henkisesti hyvä olo vaan pikemminkin oksettanut ja pyörryttänyt. Se hyvä olo treenaamisesta on tullut vasta paljon myöhemmin jos on peilistä, puntarista tai mittanauhasta nähnyt kehitystä tapahtuneen.
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Nyrkkeilyä tulee edelleen harrastettua 2-3 kertaa viikossa, kuten jo +20 vuotta on tehty. Kävelen sauvojen kanssa noin tunnin lenkin joka päivä, viikonloppuisin 2 tunnin per päivä tai sitten vaellan metsassä kameran kanssa.
Elintavat muuttuivat ja muuttuvat edelleen. Noin 3 vuotta sitten jätin sokerin pois kahvista (noin 4-5 kuppia päivässä ja 2-3 teelusikallista sokeria per kuppi) ja samalla lakkasi lähes kokonaan karkkien syönti. Paino putosi nopeasti noin 2 kiloa ja samalla sellainen pieni turvotus kropassa katosi. Aamupala oli ennen kahvi ja tuorepuristettu appelsiinimehu. Nyt korona-aikana aloitin syömään lautasellisen tuorepuuroa jossa kaura ja ruishiutaleita sekä maitoa rahkaa ja makeuttamatonta Kreikkalaista jugurttia.
Lounaat söin ennen lounasravintolassa tai kebabia yms. Nyt kokkaan tuoreista aineksista ruokaa isompia eriä ja pakastan ja syön niitä lounaaksi. Illalla ennen napostelin vähän leipää yms. Nyt kevyt lämmin ateria viiden aikaan, yleensä tuoretta kalaa, broileria yms.
Olo on selkeästi parempi, reippaampi, nälän tunnetta ei ole, paino ei ole noussut ja unen laatukin on parantunut.
 

Fordél

Jäsen
Minulla ainakin kävi niin, että olen ruvennut nauttimaan juoksulenkeistä paljon enemmän sen jälkeen, kun lopetin tiukan ajan seuraamisen ja vaateen siitä, että koko ajan pitäisi kehittyä ja mitata omaa suorittamistaan jollakin tavalla. En pistä edes ajan mittausta päälle nykyään, vaan juoksen vain semmoisella sykealueella, että se tuntuu hyvältä ja helpolta. Ja siinä sivussa tulee aivan takuulla myös kehittymistä. Uskon, että pitkässä juoksussa paljon paremmin, kuin sillä, että joka kerta vetää itsensä aivan seinään naama tiukasti kiinni kellossa.

Jos kyse on aloitelijasta, kehitystä tulee, vaikka juoksee koko ajan niin, että tuntuu hyvälle ja helpolle. Toki tavoitteellisesilla ja kehitystä hakevillakin juoksutreenien pitää olla pääosin helppoa pk-treeniä. Juoksukunnon kannalta kehitys kuitenkin vaatii sen, että elimistö saa uudenlaisia ja monipuolisia ärsykkeitä, joihin elimistö sopeutuu. Missään nimessä tuo helppoon juoksuun keskittyminenkään ei mene hukkaan. Se ylläpitää hyvin terveyttä, kohentaa mielialaa jne. Ne ovat lopulta paljon tärkeämpiä saavutuksia kuin joku enkka maratonilla, kuten hyvin toteat:

Jos muutenkin ajatellaan tämmöisessä isommassa kaaressa tätä asiaa, niin eikö se nyt niin ole, että lopulta kuitenkin se liikunnan tuottama hyvä olo päivittäiseen arkeen on paljon tärkeämpää, kuin se että minkä ajan juoksee maratonilla tai paljon pukkaa penkistä? Jos se liikunta muuttuu vain tunteettomaksi ja mekaaniseksi suorittamiseksi, niin ei tuossa pitkässä juoksussa ole oikein mitään mieltä.

Tärkeää on ymmärtää, että meitä liikkujia on hyvin moneen junaan. Osaa motivoi tavoitteet, mittaaminen jne. Osa kavahtaa näitä. Osa haluaa liikkua ryhmässä, osa nimenomaan yksin omien ajatusten kanssa. Moni on jotain näiden väliltä. Tärkeää onkin, että jokainen löytää sen oman tavan liikkua. Näyttää siltä, että olet sen löytänyt, mikä on mainio juttu!
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minulla ainakin kävi niin, että olen ruvennut nauttimaan juoksulenkeistä paljon enemmän sen jälkeen, kun lopetin tiukan ajan seuraamisen ja vaateen siitä, että koko ajan pitäisi kehittyä ja mitata omaa suorittamistaan jollakin tavalla. En pistä edes ajan mittausta päälle nykyään, vaan juoksen vain semmoisella sykealueella, että se tuntuu hyvältä ja helpolta. Ja siinä sivussa tulee aivan takuulla myös kehittymistä. Uskon, että pitkässä juoksussa paljon paremmin, kuin sillä, että joka kerta vetää itsensä aivan seinään naama tiukasti kiinni kellossa.
Toisaalta ei kai se, että kellottaa lenkkiään tarkoita suinkaan sitä, että se meinaa että aina kilpaillaan sitä kelloa vastaan koko ajan päivittäin ja että sen kellon takia vedetään jollain maksimilla henkihieveriin. Helpompihan kellon kanssa on vauhtia ja sykettä kontrolloida alemmas, jos aletaan oikein miettiä.

Sitä näkemystä en siis oikein jaa että moiset turhakkeet turmioon vie, kyllä mä ainakin osaan aikuisena ihmisenä juosta just sitä vauhtia kuin kulloinkin haluan, vaikka olisi kaksi tikittävää kelloa ranteessa juoksun aikana. Ei sitä koko ajan vahtia tarvi ja hidas lenkki on hidas ja rauhallinen laitteista huolimatta.

Muuten toki ihan asiaa koko näkökulma ja toisaalta taas, jos nyt jonkun tavoite sattuu olemaan että olisi kiva juosta maratoni alle kolmeen tuntiin niin sitten juoksee ja treenaa sen mukaan, se on kunkin yksilön valinta eikä nyt ehkä laajempi epidemia tai vitsaus. Kyllä sellainenkin juoksija välillä takuulla ihan rauhallisesti juoksee peruskuntotreeniä.

ja tavallaan peruskuntoharjoittelussa on se hyvät puoli kehityksestä puhuttaessa, että onneksi tuloksia ei tarvi katsella peilistä suurennuslasilla vaan voi oikeastaan lenkin jälkeen heti tietää, että tulihan taas kehitettyä kondista.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Tärkeää on ymmärtää, että meitä liikkujia on hyvin moneen junaan. Osaa motivoi tavoitteet, mittaaminen jne. Osa kavahtaa näitä. Osa haluaa liikkua ryhmässä, osa nimenomaan yksin omien ajatusten kanssa. Moni on jotain näiden väliltä. Tärkeää onkin, että jokainen löytää sen oman tavan liikkua. Näyttää siltä, että olet sen löytänyt, mikä on mainio juttu!

Hyvin sanottu. Sama pätee muidenkin haitallisten elämäntapojen korjaamiseen, eli motivaatio on tärkeä. Jos tavoittelee jotakin vääristä syistä, niin ei varmaan onnistu.

Ketjun aiheeseen todettakoon, että mä oon oikeastaan koko elämän taistellut liikasyömistä ja herkuttelua vastaan. Lapsena ja nuorena se ei päässyt vielä ongelmaksi, koska elämä oli aktiivista ja täynnä tavoitteellista urheilua. Aikuisena homma levisi muutamassa vuodessa ihan käsiin. 10 vuoden taistelun ja rimpuilun jälkeen löysin keinot pysyvään muutokseen (-35 kiloa ja liikuntaa elämäntavaksi), jotka melkein 10 vuotta kestikin, mutta sitten tuli taas pari heikompaa vuotta. Nyt olen taas kesällä
aloittanut uuden elämäntaparemontin ja 10 kiloa mennyt tässä oikeaan suuntaan, mutta taas taistelen päivittäin itseni kanssa, että eteneminen jatkuisi.

Tupakka oli mun toinen iso ongelmani ja onneksi voin kirjoittaa, että oli. Tuli poltettua melkein 20 vuotta ja lopettaminen ei vaan onnistunut lukemattomista yrityksistä huolimatta, kun ei sitä tainnut koskaan oikeasti haluta. Tai halusin, mutta en kestänyt käydä sitä lopetuksen tuskaa läpi, joka oli mulla valtava ja pitkäkestoinen. Tähän tarvitsin ulkopuolista voimaa, joka lopulta auttoi käymään sen tuskaisen vuoden läpi, jonka se vieroitus mun kohdalla kesti. Mutta siitä on nyt joku 10 vuotta. En muista lunttaamatta tarkalleen, mikä on hyvä juttu. Ei ole enää ajatuksissa. Yhtäkään en ole polttanut, koska se yksikin veisi mut luultavasti taas mukanaan. Sen verran pidän asian mielessä edelleen.

Alkoholiin en ole koskaan sitten ollut millään lailla kiinnittynyt. Nuorena tuli kyllä joukon mukana käytettyä runsaastikin, mutta en saanut siitä oikein mitään, eikä se myöskään addiktoinut mua mitenkään. Voin ottaa lasin mitä vaan, jos tarjotaan, mutta en ota toista, koska en koe mitään tarvetta. Enkä juuri osta itse. Yhden viinipullon ehkä vuodessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös