Liigasta Mestikseen

  • 5 588
  • 9

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kohta koittaa Mestis-seurojen joulu. Eli liigaporukoiden on alettava väkisinkin harventaa rivistöjään, todennäköisesti ekojen harkkapelien jälkeen jo tehdään päätöksiä joidenkin pelaajien kohdalta. Osa tulee varmaan pelaamaan lyhyitä pätkiä Mestiksessä, mutta joku myös koko kauden. Keitäs sitten olisi tarjolla?

Blues:

Espoolaisten pakistossa riittää laajuutta, vaikka Jari Korhonen ei olisikaan pelikunnossa. Käytännössä kymmenen liigapakkia, joista vain Patrik Lostedtin voisi kuvitella voivan käväistä Mestiksessäkin. Mikael Kurki ei siis peliaikaa tule juurikaan saamaan, mutta katsotaanko A-SM sitten hänelle riittäväksi?

Senttereitä riveissä on kuusi. Kolme ekaa tonttia lienevät ihan selvät ja Joni Töykkälä lienee vahvin ehdokas neloseen. Kuten KooKoo-ketjussa arvelinkin, niin todennäköisesti Matti Uusivirta ja Tero Koskiranta joutuvatkin ainakin jossain vaiheessa hakemaan peliaikaa muualta. Töykkälikin ehkä, jos Osala jää Suomeen. Laidalle Bluesilla ei sen sijaan niin kovaa tunkua ole, etteikö ainakin Tomi Karlsson saattaisi jopa saada sopparin ensi kaudelle. Toinen tryout-mieshän siellä on Ari Katavisto.

HIFK:

Myös HIFK:llä riittänee pakkeja Mestis-tarpeisiinkin. Kuusi parasta pakkia (+Jere?) näyttää aika selviltä, mutta jäljelle jää vielä kisailijoita. Lasse Korhonen ei vielä onnistunut lyömään kunnolla läpi ja Mikko Turusen viime kausi taisi olla aika vaikea. Kumpikaan ei voi pelata junnuissa, toisin kuin Joni Haverinen, Timo Seppänen tai Aleksi Holmberg.

Sentteriosastolla HIFKillä taitaa olla jaossa lähinnä vain neloskentän paikka. Jos Juha Fagerstedt jatkaa siinä roolissa, niin Max Wärn ja Janne Keränen pelannevat junnuissa. Eli ei välttämättä tulijoita Mestikseen. Pelaavien laitureidenkin paikat alkavat olla vähissä. Tryout-kaverit Jerry Ahtola ja Henri Kivioja tuskin sopimusta saavat, huhujen mukaan jatkamassa matkaa Joensuuhun kenties molemmat?

HPK:

Kerhon osalta voi seurailla lähinnä muutaman try-outtilaisen tilannetta. Riittävätkö Markku Erholtzin ja Ossi Pellisen näytöt? Ville Eskelinen saanee ainakin etsiä uutta joukkuetta Mestiksestä. Pitkä polku on Iivo Hokkasellakin sopparista huolimatta vakiinnuttaa paikka pelaavasta kokoonpanosta. Laidallekin on aika vaikea nuorten nousta, joten olisiko esim. Joona Karevaaralle hyödyllistä hankkia kokemusta miesten peleistä porrasta alempaa? Mestiksessä olisi uskoakseni ihan kova luu.

Ilves:

Ipa nyt ei ole vielä ylivarustautunut. Tosin varmasti siellä noiden liigaringissä olevien nuorten kanssa mietitään aina tuota LeKi-mahdollisuuttakin.

Jokerit:

Jussi Markkasen hankinnan myötä joukkueessa on selvä ykkösvahti. Jopa niin selvä, että Joonas Hallikaiselle on ehkä haettava peliaikaa muualtakin? Mutta se on varmasti edessä vasta myöhemmin kauden aikana. Pakeista Vesa Kulmala saattaisi jossain vaiheessa käväistä Mestiksessäkin, ainakin jos tryoutit saavat sopimukset tai lisähankintoja tehdään.

JYP:

Riveissä 9 pakkia, joista kukaan ei mahdu enää junnuihin. Heistä varmaan herkimmin liipaisimella on Erkka Leppänen, jolla ei miesten peleistä vielä kokemusta ole. Muut ehdokkaat pikalainoille Kaijomaa ja Forsberg.

Jos sentteriosasto pysyy terveenä, niin Mika Niemellä voi olla vaikeuksia mahtua kokoonpanoon. Vieraileeko siis jossain vaiheessa Mikkelissä? Myös laidalle riittää sen verran reippaasti tunkua, että siellä on pari-kolme ylimääräistä pelaajaa. Siis olettaen, että jengi on terveenä. Vaikea tosin veikata, ketkä noista silloin jäisivät pakan alimmiksi, kun Sipiläinen ja Piiroinenkin ovat Dufvan vanhoja luottomiehiä.

KalPa:

Reservit aika vähissä, mutta ilmeisesti pari ulkomaalaista vielä tulossa? Silloin ainakin puolustaja Petri Partanen saisi kenties etsiä uutta osoitetta. Hyökkääjistä hilkulla olevat mahtuvatkin vielä junnuihin.

Kärpät:

Oulussakaan ei pahemmin ylimääräisiä pelaajia ole. Tosin jos vielä joku kova sentteri hankitaan, niin Veikko Karppisen rooli jäänee aika pieneksi. Laidalla Mikko Alikoski voisi olla Mestis-keikan tarpeessa?

Lukko:

Lukolla on pari ihan hyvää junnuvahtia ja sitten vielä Mikael Vuorio Vehasen kakkosena, joten sieltä ilmeisesti joku menee Hokkiin kiekkoja torjumaan. Muutama kenttäpelaajahan sinne jo dumpattiinkin, mutta ei välttämättä vielä riitä. Pakkikolmikosta Tähtisalo, Lehikoinen & Nordlund mahtuu pelaavaan kokoonpanoon maksimissaan yksi, eikä kukaan heistä enää junnuissakaan voi pelituntumaa pitää yllä.

Senttereistä Ville-Vesa Vainiola meinaa vieläkin näyttää vähän ylimääräiseltä. Laidalla on vieläkin kovaa tunkua. Kanki-Kovanen ei yksinkertaisesti voi saada sopimusta. Voisi laskea, että yhdestä vapaasta paikasta kisaisivat Marko Virtala, Ossipekka Lehtonen ja varmaan vahvimpana kandidaattina Miikka Tuomainen. Sitten on vielä kolme A-junnuakin ja hätävarana Hokki-kaverit. Eli varmasti lähtee vielä joku Raumalta Mestikseen tai muualle.

Pelicans:

Kaanitilanne riippuu varmaan tulevista vahvistuksista. Lukumääräisesti puolustus olisi kasassa, mutta esim. Jani Forrsdtrömille saattaisi HeKi-keikka tehdä terää. Sentteristä Vili Sopasen kohdalla valittaneen joko junnut tai Mestis, ehkä vähän molempia. Laitahyökkääjä Marko Pöyhönen samassa jamassa.

SaiPa:

Kärsii terveiden pelimiesten puutteesta... Mutta veskareitahan siellä on. Eli Hostikka, Tarkki tai molemmat nähtäneen ensi kaudella sekä liigassa että Mestiksessä. Tryout-pakeista on ilmeisesti Joensuu kiinnostunut, jos eivät sopimusta saa. Jos ja kun hyökkäys joskus tervehtyy, niin Markus Rämä sieltä varmaan ainakin lähtee leppäkeihään lailla.

Tappara:

Vaikea veikata, saako Anteista Uitto tai Jaatinen sopparia. Kelpaisivat kyllä Mestis-joukkueillekin. Muuten samat sanat kuin Ilveksen kohdalla: eli nuoresta ja laajasta ringistä tehtäneen visiittejä LeKiin.

TPS:

Turussa taitaa olla puolestaan tarvetta melkein kaikille pelipaikoille. Eli sinne tuskin kannattaa Mestis-seurojen katseitaan kääntää, ellei sitten kauden aikana jostain kaiveta lisää pelimerkkejä ja korvata nuoriso-osastoa hinnakkaimmilla pelaajilla.

Ässät:

Ässillä ei ainakaan vielä niin hurjan hyvä puolustus ole, etteikö jopa Anssi Rantasella olisi mahdollisuuksia saada sinne soppari. Mukana on kuitenkin pari junnukelpoistakin pakkia.

Sentteristä Veli-Matti Savinainen (tryout) taistelee varmaankin lähinnä Tuomas Takalaa ja Tommi Huhtalaa vastaan. Tuskin onnistuu vakuuttamaan niin paljon, että syrjäyttäisi molemmat. Palaa siis Mestikseen? Tai sitten Savinainen istutetaan laidalle (jossa aikoinaan FPS:ssakin pelasi), sillä siinä osastolla Ässissä vajausta on.
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Kärpät:

Oulussakaan ei pahemmin ylimääräisiä pelaajia ole. Tosin jos vielä joku kova sentteri hankitaan, niin Veikko Karppisen rooli jäänee aika pieneksi. Laidalla Mikko Alikoski voisi olla Mestis-keikan tarpeessa?
Alikoski liian näppärä kiekon kanssa Mestikseen ja luistelutaitoa piisaa. Luulen että liigassa vastuuta saadessaan yllättää monet, mutta ei meikäläistä.

Karppinen lähempänä Mestispaikkaa, tosin en usko hänenkään sinne joutuvan/pääsevän.

Tietysti tilanne muuttuu jos sentterin hankkivat, laitureita tuskin enää tarttee.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
HIFK:
Tryout-kaverit Jerry Ahtola ja Henri Kivioja tuskin sopimusta saavat, huhujen mukaan jatkamassa matkaa Joensuuhun kenties molemmat?

Jerry Ahtolan kohtalo riippuu varmaankin siitä, mitä Riutan kanssa tehdään. Ja vaikka Riutta ei jäisikään, niin varmaa Ahtolan tulo ei todellakaan ole edes silloin. Kivioja taitaa olla vielä selkeämmin ulkona, kun noita laitureita on duunariosastolle riittävästi muutenkin. Tiedä näistä sitten.

Sen sijaan, täällä seurataan mielenkiinnolla herrojen Akkanen ( try-out Tappara ), Karlsson ( try-out Blues ) ja Jaatinen ( try-out Tappara ) kohtaloa. Näistä Akkanen ja Karlsson on ilmaissut halunsa pelata Joensuussa, jos pelipaikka ei aukene liigassa. HIFK:n pakkitilanne on myös mielenkiintoinen runsauden puolesta. Jokipojilla ja HIFK:lla kun ilmeisesti jotain yhteistyön tynkää on tekeillä?
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
Everton kirjoitti:
SaiPa:
Kärsii terveiden pelimiesten puutteesta... Mutta veskareitahan siellä on. Eli Hostikka, Tarkki tai molemmat nähtäneen ensi kaudella sekä liigassa että Mestiksessä.
Iiro Tarkin toivoisin näkeväni SaPKossa. Kaveri torjui SaPKolle usean pisteen viime kaudella eikä SaPKofanit syyttä valinneet miestä kauden parhaaksi pelaajaksi.
 

Japa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Salamat, Blues
Sen sijaan, täällä seurataan mielenkiinnolla herrojen Akkanen ( try-out Tappara ), Karlsson ( try-out Blues ) ja Jaatinen ( try-out Tappara ) kohtaloa. Näistä Akkanen ja Karlsson on ilmaissut halunsa pelata Joensuussa, jos pelipaikka ei aukene liigassa.
Tämä ei pidä paikkansa ainakaan Karlssonin kohdalta, koska jos liigapaikka ei aukene nähdään mies Salama paidassa. Asia on jo sovittu joukkeen kanssa.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Pelicans:
Kaanitilanne riippuu varmaan tulevista vahvistuksista. Lukumääräisesti puolustus olisi kasassa, mutta esim. Jani Forrsdtrömille saattaisi HeKi-keikka tehdä terää. Sentteristä Vili Sopasen kohdalla valittaneen joko junnut tai Mestis, ehkä vähän molempia. Laitahyökkääjä Marko Pöyhönen samassa jamassa.
Forsström on jo sen verran liigapuolustaja, että Mestis-visiitti tulee kysymykseen vain mahdollisen loukkaantumisen jälkeen kehiin palatessa. Puolustajista Jalvanti ja Kousa ovat todennäköisimmät HeKi-vahvistukset. Keväämmällä kenties A-junnujen apuna jos mahtuvat.

Korjataan vielä sen verran, että Sopanen on tätä nykyä laitahyökkääjä ja Pöyhönen sentteri. Molemmat toki todennäköisimpiä Heinolan kävijöitä hyökkääjistä, ja tietysti myös vanha tuttu V-M Koponen jota on harjoituskaudella kokeiltu puolustajana, tuskin enää liigapeleissä sillä paikalla.
Forrsdtröm
Monella tavalla on tuo nimi ehditty kahden vuoden aikana kirjoittaa väärin, mutta tämä menee kyllä kärkeen. Ja rakentavan palautteen oppien mukaisesti oikea versio perään: Forsström.
 

Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Everton kirjoitti:
Kaanitilanne riippuu varmaan tulevista vahvistuksista. Lukumääräisesti puolustus olisi kasassa, mutta esim. Jani Forrsdtrömille saattaisi HeKi-keikka tehdä terää. Sentteristä Vili Sopasen kohdalla valittaneen joko junnut tai Mestis, ehkä vähän molempia. Laitahyökkääjä Marko Pöyhönen samassa jamassa

Sopasen Viliä ei vie Hekiin mikään muu kuin mahdollisen loukkaantumisen jälkeinen verryttely. Äijähän veti Easton-turnauksen finaalissa ykkösylivoimassa ja oli muutenkin pelsujen arvaamattomin ja mielikuvituksellisin hyökkääjä. Tekee ehjänä pysyessään satavarmasti tällä kaudella läpilyönnin liigassa!

Hekin miehiä Pelicansin ringistä tulee olemaan hyökkääjistä Koponen ja Rinkinen sekä pakeista Kousa.

ps. yhden nähdyn pelin (Eastonfinaali) perusteella tämä Ewan Schwabe on myös huomattavasti lähempänä mestis- kuin liigatasoa!
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyvä ketjun avaus.

Alikoski liian näppärä kiekon kanssa Mestikseen ja luistelutaitoa piisaa. Luulen että liigassa vastuuta saadessaan yllättää monet, mutta ei meikäläistä.

Karppinen lähempänä Mestispaikkaa, tosin en usko hänenkään sinne joutuvan/pääsevän.

Tietysti tilanne muuttuu jos sentterin hankkivat, laitureita tuskin enää tarttee.
Aivan, Alikoski on "näppärä", mutta oma arvaus on että jos joku hakee Mestisvauhtia niin vaihtoehdot on vähissä: 1) Karppinen , 2) Alikoski
muita en oikein näe hakemassa vauhtia Mestiksestä.

Alikoski on kuitenkin kaveri jolla pysyy kiekkokin mukana ja kun laituritilanne on mikä on (hieman ylitarjontaa) niin voihan se olla että Mestis-keikka hyödyttäisi kaikkia osapuolia. Karppisen tilanne taas on sellainen että veikkaisin ton sentteritilanteen olevan aika lailla mietinnässä Kärppä-johdossa, hyvin saa koko sentterinelikko pelinsä pelata että vahvistusta ei tuolle alueella katsota. Jos taas joku kaveri tulee rosteriin niin aika helppo Karppinen on Hokkiin laittaa.
 

Redhot

Jäsen
Ässät:

Ässillä ei ainakaan vielä niin hurjan hyvä puolustus ole, etteikö jopa Anssi Rantasella olisi mahdollisuuksia saada sinne soppari. Mukana on kuitenkin pari junnukelpoistakin pakkia.

Puolustajista J-M Hietamäki lähetettiin jo Jokipoikiin ja Rantanen tuskin mahtuu Kuiperin tulon jälkeen joukkueen pelaavaan kokoonpanoon. Anssi Tieranta ei kelpaa varmaan edes yhdellekään Mestisjengille.

Sentteristä Veli-Matti Savinainen (tryout) taistelee varmaankin lähinnä Tuomas Takalaa ja Tommi Huhtalaa vastaan. Tuskin onnistuu vakuuttamaan niin paljon, että syrjäyttäisi molemmat. Palaa siis Mestikseen? Tai sitten Savinainen istutetaan laidalle (jossa aikoinaan FPS:ssakin pelasi), sillä siinä osastolla Ässissä vajausta on.

Todella lahjakkaat nuoret hyökkääjät Sakari Salmisen ja Joonas Kemppaisen ovat siinä tilanteessa ettei neloskentän rooli neljän minuutin jääajalla palvele heidän kehitystään. Jollei roolia hyökkäävistä ketjuista löydy, niin Mestis saattaisi olla yksi hyvä vaihtoehto. Savinaisen jatkolle en näe mitään syytä vallitsevassa sentteri/vasenlaituri tilanteessa. Molemmille tonteille on ylitarjontaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös