Liigaseurojen taloudelliset tulokset

  • 1 410 738
  • 4 766

JPriest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eikö TPS:llä ollut ainakin jossain vaiheessa toimiston puolella porukkaa enemmän kuin muilla seuroilla? En nyt varmaksi muista ja en asiaa viitsi sen enempää tonkia. Mutta näin muistelisin.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Yrityksestä huolimatta pääsarjatason jääkiekko ei ole osoitteutunut millään tavalla elinkelpoiseksi kahdessa (Espoo, Turku) Suomen viidestä väkirikkaimmasta kaupungista.

TPS:ssähän on nähtävissä samaa kuin Salonojan Blegissä: tieto siitä, että omistaja kuittaa velat luo kulttuurin, jossa taloudellisella vastuulla ja tuloksella ei ole mitään väliä. Miksi kukaan sykkisi ekstramailia kun tietää, että omistajalle se on ihan se ja sama. Espoossa tuon hedelmiä niitettiin pitkään ja sitten oli jo liian myöhäistä. Veikkaan Turkuun samaa polkua. Jossain vaiheessa omistajat kyllästyvät pistämään vuosi toisensa jälkeen omistaan miljoonia ja silloin se kylmä suihku on liikaa kerralla.
 
SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
TPS:ssähän on nähtävissä samaa kuin Salonojan Blegissä: tieto siitä, että omistaja kuittaa velat luo kulttuurin, jossa taloudellisella vastuulla ja tuloksella ei ole mitään väliä. Miksi kukaan sykkisi ekstramailia kun tietää, että omistajalle se on ihan se ja sama.

Kyllä, ja tietysti vielä aivan eri mittakaavalla Jokereiden osalta Ilmalassa. Miksi toimistolla myisit hikihatussa yhteistyösopimuksia â 10k€, kun veli venäläinen tulee ja kuittaa tappiot ovat ne sitten 4 miljoonaa tai 8 miljoonaa?

Markkinointi-/myyntitiimille varmasti erittäin "mielenkiintoinen" paikka olla töissä, koska ihan hirveän suurta tulospainetta ei pitäisi olla. Kunhan nyt saat jollain keinolla hankittua edes vähän porukkaa katsomoon niin, että KHL:n mahti näkyy koko maailmalle.
 
Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
TPS:ssähän on nähtävissä samaa kuin Salonojan Blegissä: tieto siitä, että omistaja kuittaa velat luo kulttuurin, jossa taloudellisella vastuulla ja tuloksella ei ole mitään väliä. Miksi kukaan sykkisi ekstramailia kun tietää, että omistajalle se on ihan se ja sama.

Tämä on kyllä melko lailla juuri näin. Lisäksi se ei rajoitu vain itse TPS:n väkeen vaan muut yhteistyökumppanit ja sponsorit alkavat ajattelemaan, että mitä tässä nyt isoja panostuksia tekemään. Mennään minimillä kun nuo pari kaveria kuitenkin sitten laittavat tarvittaessa loput. Vähän samaa leväperäisyyttä oli havaittavissa myös Manngardin Ilveksessä.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Tämä on kyllä melko lailla juuri näin. Lisäksi se ei rajoitu vain itse TPS:n väkeen vaan muut yhteistyökumppanit ja sponsorit alkavat ajattelemaan, että mitä tässä nyt isoja panostuksia tekemään. Mennään minimillä kun nuo pari kaveria kuitenkin sitten laittavat tarvittaessa loput.
Varsikin silloin kuin ei mene hyvin kelkasta hyppääminen on huomattavasti helpompaa kuin tilanteessa, jossa selviytyminen on jokaisesta eurosta kiinni. Toki jos hommaa niin kyllä voittajan kelkaan on aina kiva hypätä. Veikkausliigassa puolet jengeistä vetää tällä tyylillä. Nyt TPS nappasi HJK:n puheenjohtajan, mikä varmaan on sillä tavalla hyvä haku, että HJK on onnistunut nousemaan mesenaattijoukkueesta taloudellisesti hyvällä pohjalla olevaksi joukkueeksi.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämä on kyllä melko lailla juuri näin. Lisäksi se ei rajoitu vain itse TPS:n väkeen vaan muut yhteistyökumppanit ja sponsorit alkavat ajattelemaan, että mitä tässä nyt isoja panostuksia tekemään. Mennään minimillä kun nuo pari kaveria kuitenkin sitten laittavat tarvittaessa loput. Vähän samaa leväperäisyyttä oli havaittavissa myös Manngardin Ilveksessä.
Totta. Ja ketju jatkuu ihan tavalliseen katsojaankin asti. Kun miljoonan tai kahden tappiot kuitataan omistajan pohjattomista taskuista, ei siinä Matti Meikäläinen koe itseään seuralle kovinkaan tärkeäksi sen ryppyisen kakskymppisensä kanssa.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Totta. Ja ketju jatkuu ihan tavalliseen katsojaankin asti. Kun miljoonan tai kahden tappiot kuitataan omistajan pohjattomista taskuista, ei siinä Matti Meikäläinen koe itseään seuralle kovinkaan tärkeäksi sen ryppyisen kakskymppisensä kanssa.

Ja muistan ainakin itse olleeni joskus 15+ vuotta sitten enemmänkin ärsyyntynyt Bluesin lippujen hintojen nostoista. Toista olisi ollut jos seura olisi oikeasti joutunut taistelemaan taloutensa kanssa.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Vaikka nyt taas tappiota tuli, niin hyvä uutinen edelleen on etteivät supercellin äijät ole lähdössä mihinkään. Konkurssia ei ole vieläkään näköpiirissä.
 
DripL

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vuosi sitten kuittailin muiden tapaan Tepsin tappioista, mutta Turusta kohautettiin olkaa sanomalla, että on muutos-vaihe menossa, nyt alkaa miinukset kääntyä plussaksi. Jäädään katselemaan.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Vaikka nyt taas tappiota tuli, niin hyvä uutinen edelleen on etteivät supercellin äijät ole lähdössä mihinkään.
Niinkauan kun Supercellin tyypit on tuolla, tulee Tepsi tekemään vähintään honkkismaisia tappioita kun taloudenpito on organisaatiotta heikoilla kantimilla. Siinä vasta hätä tuleekin kun kaksikko ei enää rahoitakaan. Sitten pitää oikeasti tehdä töitä.
 
N.I.B

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aito Oranssi, oikein- ja väärinkannattajat
Vaikka nyt taas tappiota tuli, niin hyvä uutinen edelleen on etteivät supercellin äijät ole lähdössä mihinkään. Konkurssia ei ole vieläkään näköpiirissä.
Tästä tulee vähän mieleen keski-iän kynnyksellä oleva tyyppi, joka asuu vanhempien luona todeten "noo... Vaikka taas tuli ryypättyä sosiaalituet niin onneks isi maksaa mazdan bensat ja äiti tekee ruuat"
Sit voi tulla vähän ihmeellinen fiilis kun se iskä sanoo että nyt loppu täyshoito.
Niin kauan kun Turussa ajatellaan näin niin tappiota tullaan tekemään miljoonia jatkossakin, eikä se homma muutu urheilullisellakaan puolella ainakaan pitkäjänteisesti.
 
Viimeksi muokattu:

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Tästä tulee vähän mieleen keski-iän kynnyksellä oleva tyyppi, joka asuu vanhempien luona todeten "noo... Vaikka taas tuli ryypättyä sosiaalituet niin onneks isi maksaa mazdan bensat ja äiti tekee ruuat"
Sit voi tulla vähän ihmeellinen fiilis kun se iskä sanoo että nyt loppu täyshoito.
Niin kauan kun Turussa ajatellaan näin niin tappiota tullaan tekemään miljoonia jatkossakin, eikä se homma muutu urheilullisellakaan puolella ainakaan pitkäjänteisesti.

Onneksi isä on valmis rahoittamaan täyshoitoa, kunnes poika pystyy elättämään itsensä.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Niinkauan kun Supercellin tyypit on tuolla, tulee Tepsi tekemään vähintään honkkismaisia tappioita kun taloudenpito on organisaatiotta heikoilla kantimilla. Siinä vasta hätä tuleekin kun kaksikko ei enää rahoitakaan. Sitten pitää oikeasti tehdä töitä.

Meistä kumpikaan ei tiedä, että miten kauan supercellit rahoittavat, mutta ilmeisesti eivät ole tänään lähdössä.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Meistä kumpikaan ei tiedä, että miten kauan supercellit rahoittavat, mutta ilmeisesti eivät ole tänään lähdössä.
tuskin vielä pitkään aikaan. Sinä aikana ei toki tarvitse välittää tappioista. Hätähän siinä tulee sitten kun eivät enää rahoitakaan tuota leikkiänsä.
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
tuskin vielä pitkään aikaan. Sinä aikana ei toki tarvitse välittää tappioista. Hätähän siinä tulee sitten kun eivät enää rahoitakaan tuota leikkiänsä.

Sori nyt vain, mutta vaikka Paanasen ja Kodisojan TPS ei ole menestynyt oikein millään mittareilla kovinkaan hyvin, niin pikkaisen voisi silti näitä kavereita kunniottaa ja olla puhumatta "leikistä" .

Hyvin iso osa näistä lätkään upotetuista euroista ohjautuu kumminkin valtion pohjattomaan kassaan mistä sitten hyödyttävät koko yhteiskuntaa. Tämä seikka yleensä aina tuppaa unohtumaan kun puhutaan näistä urheiluun rahansa laittavista superrikkaista.
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Onhan tietenkin myös mahdollista, että IIHF tekee jossain vaiheessa kuten UEFA ja kieltää "talousdopingin" pistemenetysten, siirtokieltojen, europeleistä sulkemisen ja sakkojen uhalla. CHL:stä sulkeminen tosin tuskin on vastaava uhka, kuin UCL:stä sulkeminen.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Sori nyt vain, mutta vaikka Paanasen ja Kodisojan TPS ei ole menestynyt oikein millään mittareilla kovinkaan hyvin, niin pikkaisen voisi silti näitä kavereita kunniottaa ja olla puhumatta "leikistä" .

Hyvin iso osa näistä lätkään upotetuista euroista ohjautuu kumminkin valtion pohjattomaan kassaan mistä sitten hyödyttävät koko yhteiskuntaa. Tämä seikka yleensä aina tuppaa unohtumaan kun puhutaan näistä urheiluun rahansa laittavista superrikkaista.

Tietääkseni urheiluun upotetuista rahoista kulkeutuu aivan samansuuruinen osuus valtion kassaan huolimatta siitä, mistä nuo rahat ovat peräisin.

Kyllä tuota voi kutsua nimenomaan leikiksi, kun vaikutetaan toimivan ilman mitään ammattimaisuutta sekä joukkueen että taloudenpidossa. Mutta voidaan pyristellä vain sillä, että kipataan koko ajan rahaa lisää, kun sitä takataskussa on.

Että silleen...
 
Tosin tässä tapauksessa sitä olisi kipattu huomattavasti vähemmän, jos Turussa elettäisiin normaalien realiteettien mukaan.

Jos kerran varaa on, niin antaa palaa vain. Paremmin se yhteiskuntaa palvelee kuin pari Ferraria pihassa ja superjahti laiturissa.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Turun taajama on kolmanneksi suurin Suomessa. Liigakiekon katoaminen sieltä jättäisi suuren aukon jäljelle.

Näinhän se on. Kyllä Turusta tulee löytyä Liiga-tason seura ja mielellään vielä yksi isoista. Jokerien menetys oli paha isku ja TPS:n menetys olisi sitä myös. Toivottavasti TPS saa organisaation kondikseen ja mahdollinen uusi halli keskustassa saisi ihmiset myös katsomoon, surullisia ovat nuo yleisömäärät Turussa olleet.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
TPS oli menossa konkurssiin ennen Paanasen ja Kodisojan mukaan tuloa. Tuntuu lähinnä kateellisten panettelulta se että heitä sorjataan tai syytetään Tepsin ongelmista. Romanttista toki ajatella että ilman rahoitusta "tehdään paremmin hommia kun on pakko", mutta totuus taitaa olla se, että TPS:ää ei enää liigakartalta löytyisi. Se taas olisi huono homma Liigalle ja kaikille sen joukkeille, kuten oli Jokereidenkin menetys. Turun taajama on kolmanneksi suurin Suomessa. Liigakiekon katoaminen sieltä jättäisi suuren aukon jäljelle.

Itse kyllä pelkään että omistajista huolimatta vietetään viimeisiä kausia TPS:n liigataipaleella. Toivon olevani väärässä. Vaikuttaa vaan niin paljon olevan pielessä nykyisessä toiminnassa että ihmeitä se vaatii. Vaikka pelaajat pelaisi ilmaiseksi tehtäisiin varmaan siltikin miinusta.
Kyllä tämä on kuitenkin kaksipiippuinen juttu. Minä ymmärtäisin jos TPS:n pelaajabudjetti olisi Jukurien tasolla ja siellä pyrittäisiin tervehdyttämään se toiminta, mutta kun vedetään viidenneksi isoimmalla pelaajabudjetilla 2 miljoonaa tappiota ja samaan aikaan on 5 eniten katsojia, niin yhtälö on täysin käsittämätön. Periaatteessa TPS ei siis tee kaudessa vatulan vertaa rahaa, vaan kaikki mikä tulee sisään menee johonkin muualle kuin pelaajien palkkoihin ja käytännössä Supercellin kaverit siis maksaa TPS:n pelaajien palkat. Eihän tossa ole mitään järkeä!

Otetaan toiseksi esimerkiksi Lukko. Jos RTK tukisi Lukkoa koko pelaajabudjetin verran per kausi niin kyllä sitäkin ihmeteltäisiin täällä, että mihin ihmeessä Lukko kadottaa ne kaikki oheismyynnit, lipputulot, sponsoritulot yms. kun eivät saa yhtään katettua niillä pelaajabudjettiaan. Sen sijaan RTK on avustanut sen alle miljoonan verran per kausi monia vuosia, eli mahdollistanut sen, että Lukon pelaajabudjetti on kilpailukykyinen Liigassa mutta suurin osa tulee kuitenkin siitäkin budjetista ihan omista toimista. TPS:llä ei tule käytännössä ollenkaan.
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyllä tämä on kuitenkin kaksipiippuinen juttu. Minä ymmärtäisin jos TPS:n pelaajabudjetti olisi Jukurien tasolla ja siellä pyrittäisiin tervehdyttämään se toiminta, mutta kun vedetään viidenneksi isoimmalla pelaajabudjetilla 2 miljoonaa tappiota ja samaan aikaan on 5 eniten katsojia, niin yhtälö on täysin käsittämätön.

Itse en usko tuohon TPS:in ilmoittamaan pelaajabudjettiin, vaan niihin menee tavalla tai toisella huomattavasti ilmoitettua enemmän (verrattuna siis muiden ilmoittamiin budjetteihin).
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Itse en usko tuohon TPS:in ilmoittamaan pelaajabudjettiin, vaan niihin menee tavalla tai toisella huomattavasti ilmoitettua enemmän (verrattuna siis muiden ilmoittamiin budjetteihin).
No aika outoa on jo menee. Sillä edes Kärppien/HIFK:n tasoisella pelaajabudjetilla ei selitetä sekä huonoa menestystä, että noita 2 miljoonan tappioita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös