Liigan yleisömäärät kaudella 2020–2021

  • 58 512
  • 238

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Juu, ei tosiaan huonoimmasta päästä. Odotin itse kakkosella alkavaa lukemaa tänään, mutta ei ainakaan vielä irronnut. Mielenkiintoista nähdä että mitä huomenna. Ipa olisi vastassa.

Voittopeli alla, porukka huomasi ettei korona hyppääkään katsomosta elimistöön, veikkaan että huomenna on ainakin lähellä 2000
 
juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Minullekin tuo Kouvolan yleisömäärä oli lievä pettymys - kaikista rajoituksista ja tilanteesta huolimatta. Nimenomaan Kouvolassa varmasti eniten harmitti viime keväänä kauden päättäminen kesken, joten sikäli olisin uskonut että nyt "kysyntää" olisi ollut kun vihdoin päästiin pelaamaan. Toki huonompiakin lukemia ollaan nyt ensimmäisissä matseissa ollut kuin mitä tänään Kouvolassa.

Ja ehkä siellä vaikutti myös se, että nyt onkin sitten heti alkuun kaksi kotipeliä peräkkäisinä päivinä. Lauantai voi kuitenkin olla parempi yleisöpäivä (ainakin normaalissa tilanteessa...) ja kyllä Ilves taitaa myös nyt olla kiinnostavampi vastustaja, niin huomenna yleisömäärä - toivottavasti ainakin - suurempi myös Sumulaaksossa...
 
K

Kiekkokatsoja

Nyt pitäisi saada televisiointisopimus auki, ja myydä pelejä telkkukanaville. Toki tuskin onnistuu, joten nettipeli myyntiä pitäisi, tai olisi jo ennakkoon pitänyt kehittää/markkinoida.
Tietty nettipelitkin todennäköisesti jumissa, kuten itse Liigankin sivut usein ovat.
Joten mennään kai näillä, siihen asti kuin sitä kestää.
 
juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Yleisen koronatilanteen pahentuessa leviämisvaiheeseen katsojamäärät tuskin tulevat ainakaan kasvamaan.
Tuntuu ettei osa faneista ymmärrä sitä, että suurimmalla osalla oma terveys menee hokin edelle.
Edit. Viime kevään jäädessä kokonaan pois ja tänäkään syksynä kun ei ole vielä peleihin ehtinyt niin on jopa hiukan pelottavaa huomata ettei kiekko edes kiinnosta enää samalla tavalla.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kouvolassa eilen 1500 katsojaa, vain harvoilla ei ollut maskia ja järjestelyt oli ohjeineen, käsideseineen jne jne hoidettu mielestäni todella hyvin. Hallissa hyvin väljää ja itselle jäi hyvin turvallinen olo kokonaisuudesta ja huomattavasti lisääkin mahtuisi.

Toivottavasti porukkaa löytäisi enemmän hallille.

KooKoo on myynyt viime kautta enemmän kausikortteja euroissa, kappalemäärä jossain 1500-2000 välissä. Eli ilmoitettu yleisömäärä on ovista sisään saapuneet.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Niin? Ei huono jos verrataan Hämeenlinnaan mutta enemmänkin olisi varmaan saanut olla. Veikkaan, että yli 2000 odotettiin

Tuo oli KooKoon ensimmäinen kotipeli. Olihan Hämeenlinnassa avausottelussa yli 2000.

Karmea oli kyllä Kerhon eilinen lukema. En ois uskonu, että joskus kirjotan tämmösen lauseen, mutta toivottavasti tänään mennään taas yli tuhannen katsojan.
 
Hexa

Jäsen
Nyt kuitenkin ilmoitetaan jostain syystä ainoastaan oikeasti paikalle saapunut yleisömäärä. Aiemmin kausikorttilaiset laskettiin automaattisesti mukaan lukuihin. Mikähän mahtaa olla tämän nykyisen käytännön syynä? Ihan vertailukelpoisia nämä katsojalukemat eivät siis ole aiempiin kausiin verrattuna.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans

Sellainen syy kuin korona
 
Glove

Jäsen
`
Nyt kuitenkin ilmoitetaan jostain syystä ainoastaan oikeasti paikalle saapunut yleisömäärä. Aiemmin kausikorttilaiset laskettiin automaattisesti mukaan lukuihin. Mikähän mahtaa olla tämän nykyisen käytännön syynä? Ihan vertailukelpoisia nämä katsojalukemat eivät siis ole aiempiin kausiin verrattuna.
On myöhemmin näyttää faktoja, kun haetaan valtiolta jotain raha-avustusta. Eihän sitä koskaan tiedä mitä hallitus keksii, jos ne vaikka ottaisi lisää lainaa ja antaisi sitä jollain perusteella liigaseuroille.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Nyt pitäisi saada televisiointisopimus auki, ja myydä pelejä telkkukanaville.

Kenen etu tämä olisi?

Ei ainakaan Telian, jolla on nyt hyvä myynti Liigatuotteille eri operaattorien kautta sekä itse omana tuotteena. Eli jos ilmaskanavilla = vähemmän rahaa

Ei olisi eduksi joukkueillekkaan, jos pelejä näkisi ilmaiseksi TV:sä, jolloin kynnys lähteä hallille nousisi entisestään. Eli jos ilmaskanavilla = vähemmän rahaa

Yleisö? No ilmaistuotteilla on tapana "rapistua" koska jos ilmaiseen totutaan, on siitä maksamiseen opettaminen aivan hemmetin raskas prosessi, eli pitemän päälle myös yleisö kärsisi heikomman talouden Liigasta.
 
Yleisömäärät ovat pieniä, ja on hyvin todennäköistä että pienenevät entisestään. Jostain siis tulisi saada seuroille rahaa, ennenkuin niitä kaatuu nurin.
Nettiottelut on yksi vaihtoehto. Tv kanaville pelien myynti olisi toinen vaihtoehto. Kanavat saisivat mainostuloja peleistä, joten seurojen kannattaisi ottaa sieltä eurot, mistä saisi.
Mutta todennäköisesti sekä sopimukset, että muutoksen kyky, on näille este/hidaste.
Saa nähdä, milloin alkavat ensimmäiset nolla katsojaa pelit. Se tarkoittaa sitten nolla euroa live yleisötuloista.
 
peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Varmasti näin, mutta en usko tämän johtavan näin dramaattisiin lukemiin. Perimmäinen syy taitaa olla se, että valtaosa on töissäkäyvää porukkaa, jotka eivät sinänsä pelkää tartuntaa, vaan jatkoseuraamuksia. Eli altistuminen ja joudut työnantajalle selittämään miksi oot poissa ja minkä takia ja karanteenit ym. päälle. Jos tässä menee jokunen kierros ilman mitään, niin ehkä määrät voi nousta sinne noin 80% nykyisten kapasiteettien tasolle.

Boldaus oma.

Tässä ollaan asian ytimessä. Itsellä ainakin tilanne sellainen, että työnantajan ja työpaikan kannalta yleensäkin olisi erittäin katastrofaalista jos veisin pöpön mukanani sinne. Pahimmassa tapauksessa koko henkilökunta määrätään karanteeniin ja lappu laitetaan hetkeksi luukulle.

Tuo lenssu itsessään ei pelota pätkääkään, mutta jälkiseuraamukset noin niinkuin muuten voisivat olla todella karmeat.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Yopo

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Mitkä ihmeen nettiottelut? Yksinoikeus on jo myyty niin, aika väsynyttä edes yrittää keksiä tuolta saralta lisätuloja.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Nettiottelut on yksi vaihtoehto. Tv kanaville pelien myynti olisi toinen vaihtoehto.

Siis niistähän on jo maksimaalisesti rahaa nyhdetty Telialta, 1,3Me /joukkue. Miten siitä lisätuloja saisi, kun yksinoikeuksista on jo maksettu mansikoita. Yksittäisiä otteluita kukaan osta, ei kuluttaja eikä varsinkaan operaattori. Ja yksittäin myytynä rahat niistä olisi taatusti vähemmän, kuin yksinoikeudella 6 kautta myytynä (kuten nyt).
 
Suosikkijoukkue
HPK
Ei taideta Hämeenlinnassa päästä tänään edes 500 katsojaan 400 voi tehdä tiukkaa.

Edit: oli siellä 700 katsojaa seuraamassa illan spektaakkelia.
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
On kyllä surullisia lukemia Hämeenlinnassa. Mestispeleissäkin melkein enemmän (Rokin matsissa tänään 675).
No Hämeenlinnassa ollut altistuminen katsomossa, että sekin saattaa vähän syödä varsinkin kun nykyään tuntuu uutisointi olevan, että altistuminen = tartunta. Yhtään tartuntaa ei tuolta tullut ja se altistuminenkin oli "altistuminen" kun lähipiiriläinenkään ei sairastunut eli tuskin oli edes itämisaika täyttynyt pelissä.

Mutta on myös huonoa reagointia HPK:n toimistolta, kun pitäisi olla maskipakkoa ja valvontaa, että käytetään oikein, sekä markkinoinnissa painottaa tapahtuman turvallisuutta.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yleisömäärät ovat pieniä, ja on hyvin todennäköistä että pienenevät entisestään. Jostain siis tulisi saada seuroille rahaa, ennenkuin niitä kaatuu nurin.
Nettiottelut on yksi vaihtoehto. Tv kanaville pelien myynti olisi toinen vaihtoehto. Kanavat saisivat mainostuloja peleistä, joten seurojen kannattaisi ottaa sieltä eurot, mistä saisi.
Mutta todennäköisesti sekä sopimukset, että muutoksen kyky, on näille este/hidaste.
Saa nähdä, milloin alkavat ensimmäiset nolla katsojaa pelit. Se tarkoittaa sitten nolla euroa live yleisötuloista.
Ymmärrätköhän nyt ollenkaan, että miten paljon seurat saavat tällä hetkellä rahaa Telialta? On äärimmäisen epätodennäköistä, että mikään muu vaihtoehto toisi seuroille rahaa enempää. Ja muutenkin toki turha edes miettiä näitä, kun ei siitä Telian kanssa tehdystä sopimuksesta irti pääse.
 
K

Kiekkokatsoja

Siis niistähän on jo maksimaalisesti rahaa nyhdetty Telialta, 1,3Me /joukkue. Miten siitä lisätuloja saisi, kun yksinoikeuksista on jo maksettu mansikoita. Yksittäisiä otteluita kukaan osta, ei kuluttaja eikä varsinkaan operaattori. Ja yksittäin myytynä rahat niistä olisi taatusti vähemmän, kuin yksinoikeudella 6 kautta myytynä (kuten nyt).
Kyllähän näissä mun kirjoituksissa muutamassa paikassa, tuli esille että helppoja ratkaisuja EI ole. Mutta nyt on tilanne, että tulisi kääntää kaikki kivet ym, eli vaihtoehdot, jotta pelastetaan joukkueet, ja sarja. Sopimukset sanelee varsin tiukasti ehtoja, mutta niihin tulisi neuvotella joustoa.
Pian ollaan tilanteessa, että katsojia on mitätön määrä osassa Liigakaupunkeja, tai kielletty kokonaan.
Jos vaikka telia myisi kerta viikkoon paketteja kanavalle X, saisi se rahaa. Ja osa tästä rahasta ohjattaisiin seurajoukkueelle.. tai mitä tahansa järjestelmiä viisaammat keksisikään olisi nyt aika suunnitella niitä.
Voi voi ja tekemättä mitään, paskat housussa talvella, on huono vaihtoehto.
Lisäys. Kankea kaavamaisuus todennäköisesti lopulta kaataa sarjan, ja mahdollisesti muutaman joukkueen. Nyt kaikki ideat laatikon ulkopuolelta, tulisi pohtia tarkasti.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän näissä mun kirjoituksissa muutamassa paikassa, tuli esille että helppoja ratkaisuja EI ole. Mutta nyt on tilanne, että tulisi kääntää kaikki kivet ym, eli vaihtoehdot, jotta pelastetaan joukkueet, ja sarja. Sopimukset sanelee varsin tiukasti ehtoja, mutta niihin tulisi neuvotella joustoa.
Pian ollaan tilanteessa, että katsojia on mitätön määrä osassa Liigakaupunkeja, tai kielletty kokonaan.
Jos vaikka telia myisi kerta viikkoon paketteja kanavalle X, saisi se rahaa. Ja osa tästä rahasta ohjattaisiin seurajoukkueelle.. tai mitä tahansa järjestelmiä viisaammat keksisikään olisi nyt aika suunnitella niitä.
Voi voi ja tekemättä mitään, paskat housussa talvella, on huono vaihtoehto.
Telialla ei ole mitään syytä lähteä tekemään seurojen hyväksi asioita. Telia pyrkii tekemään itselleen mahdollisimman paljon rahaa ja sillä selvä.

Rahaa toki olisi hyvä saada jostain lisää, mutta otteluiden tv- ja nettilähetyksistä sitä ei kyllä tulla saamaan. Muita ideoita kehiin.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Telialla ei ole mitään syytä lähteä tekemään seurojen hyväksi asioita. Telia pyrkii tekemään itselleen mahdollisimman paljon rahaa ja sillä selvä.
Ehkä vähän lyhytnäköinen näkemys tämä. Ei sekään nimittäin Telialle hyväksi olisi jos Liiga esimerkiksi keskeytyisi hetkeksi tai jopa kauden osalta lopullisesti, aika monta tilausta nimittäin lopetettaisiin sillä sekunnilla.

Eli mahdollisesti tuo seurojen hyväksi toimiminen voisi olla myös Telian itselleenkin hyväksi toimimista, jossain tilanteessa.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Mites muilla paikkakunnilla itse ottelutapahtuma on kehittynyt/epäkehittynyt koronan myötä? Jyväskylässä on uusi ottelutapahtumassa uusi seremoniamestari, ja yleisöä aktivoidaan mahdollisuudella laittaa seremoniamestarille WhatsApp-viestejä. Tämä on askel oikeaan suuntaan. Harmillisesti taas maskotin osalta on jouduttu ottamaan takapakkia, kun energinen Urho Myrsky ei voi enää liikkua ympäri hallia kujeilemassa. Myös paitatykit ovat kadonneet Liigan mainoskatkoilta.

Minun mielestäni seurojen tulisi kyetä kehittämään ottelutapahtumaa siihen suuntaan, että kansalaisille tulisi enemmän syitä lähteä sinne hallille. Tilanne on tällä hetkellä mikä on ja fakta on myös se, että vähempi yleisö tarkoittaa usein vähemmän tunnelmaa -> ottelutapahtumasta tulee entistä ankeampi.

Tämän hetken tilanne on varsin kehno, etenkin jos korona painaa päälle paikkakunnalla ja samaan aikaan oma joukkue pelaa illasta toiseen huonosti. Siinä saa olla jo aika kovan luokan lätkäfani, että jaksaa marraskuun loskapaskassa painella tiistaina hallille katsomaan kiekkoa.
 
Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nyt kuitenkin ilmoitetaan jostain syystä ainoastaan oikeasti paikalle saapunut yleisömäärä. Aiemmin kausikorttilaiset laskettiin automaattisesti mukaan lukuihin. Mikähän mahtaa olla tämän nykyisen käytännön syynä? Ihan vertailukelpoisia nämä katsojalukemat eivät siis ole aiempiin kausiin verrattuna.

Tappara ilmeisesti ilmoittaa kaikki kausikorttilaiset mukaan yleisömäärään. Yleinen käsitys on, että niitä olisi hiukan alle 3000. Kahden kotipelin yleisömäärät ovat nyt olleet 3045 ja 3489. Mikähän tässä on käytäntö, kun esim. Hpk selkeästi ilmoittaa vain halliin tulleet?
 
Oadie

Erikoinen homma ettei ammattilaisliigassa tuollaista asiaa kuin yleisömäärän ilmoittaminen saada yhtenäiseksi?? Eihän nuo ole mitenkään vertailukelpoisia, kun ilmoitellaan miten sattuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös