Liigan varmistuneet siirrot

  • 4 250 629
  • 9 611

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Joo onha tässä sitä kuuluisaa potentiaalia valtavasti, mutta... Pari viime kautta täynnä loukkia, jos nämä saa jotenkin selätettyä on mahis top veskariksi.

Itse muistan Söderströmin parin vuoden takaa mm-kisoista ja jäi sillon positiivisesti mieleen. Nyt kun kuitenkin katsoin tuon eliten, niin muutetaan peukku varovaiseksi peukuksi. Aika paljon loukkia ollut, mutta terveenä voi olla kultakimpale.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Hyvää imua tuntuisi olevan länsinaapurista kun reilun tunnin päästä pitäisi Jukurienkin ilmoittaa ruotsalaisvahvistuksesta. Tiedä sitten onko jo miten aikaisin keväällä solmittuja sopimuksia vai olisiko koronatilanteen ansiosta Suomi muuttunut ruotsalaiskiekkoilijoille tavallista houkuttelevammaksi kohteeksi ainakin ensi kauden osalta.
 
Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllähän koronaviruksen hyvä tilanne Suomessa selvästi Liigaseurojen imuun näyttäisi vaikuttavan. Etenkin hyvätasoista ruotsalaista ymmärrettävistä syistä näyttäisi pukkaavan. Eikä varmaan viime aikojen ruotsalaisten hyvät onnistumiset Liigassa haittaa tuota asiaa yhtään.

Söderström on oikeastaan juuri sellainen hankinta, mitä Ässien kaltaisen pienen budjetin joukkueen tuleekin hankkia. Ääretön potentiaali jopa Liigan parhaaksi maalivahdiksi ensi kaudella, ja oletettavasti suht halvalla. Mielenkiintoinen hankinta ehdottomasti.
 
Hokifani25

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat
Liigasta tullut näköjään joku SHL:n farmi nykyään...
 
Hokifani25

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat
No sitä ollaan oltu jo useampi vuosi. En tosin näe miten juuri liittyy tähän hankintaan kun tulee P-Amerikasta.

Yleisesti kommentoin kun seuraa tuota ruotsalaispelaajien määrä Liigassa ensi kaudella.

Suhtaudun yleisesti vaan vähän skeptisesti tuohon varsinkaan vanhempien Liigaan tulevien ruotsalaispelaajien tasoon. Jos he olisivat oikeasti urallaan eteenpäin meneviä tapauksia ja kaikki kunnossa kokonaisvaltaisen pelin kanssa niin eivät tulisi pelaamaan mitään Liigaa.

Paras esimerkki tästä viime kaudelta taitaa olla ihan Palloseuran oma Jens Olsson. Kunnioitettavat statsit uran varrelta, mutta oikeasti täysi turhake jäälle Liigassa. Näiden vanhempien SHL:stä ulos heitettyjen pelureiden motivaation kanssa tulla Liigaan pelaamaan voi olla kanssa vähän niin ja näin.

Nuoremmat lupaukset tyyliin Malte Strömwall ja Erik Thorell ovat sitten asia erikseen.
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
1+1, luulin kyseessä olevan puolustaja, mutta ei. Hyökkääjä joka tekee yli 40 peliin 1+1 kuulostaa kyllä melko heikolta hankinnalta. Eikö sitten ole päässyt kentälle juuri ollenkaan vai mistä johtuu noin heikot tilastot viime kaudelta?
Jaa'a, pitäisi olla yhteyksiä johonkin SHL:ää seuraavaan että tuohon tietäisi vastauksen. Ilmeisesti kuitenkin on pelaamaan päässyt noista Holtarin kommenteista päätellen (että olivat pelaajan kanssa puineet että vaaditaan työteliäisyyden lisäksi myös maaleja). Mielenkiintoinen nähdä kyllä kentällä tämä heppu.
 
Hirvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Eric Norin & Blake Parlett
Kelpaa vallan mainiosti.
Ai että miten hihkaisin onnesta kun näin tämän uutisen. Parlett ehti viime visiitillään pelata vain 28 peliä, mutta uskon että mies jonka vyöltä löytyy Ilves-sarjan kutospelin ratkaisumaali ja pari osumaa ratkaisevassa finaalissa, saa ihan mukavan lämpimän vastaanoton Hakametsässä. Itselle ainakin muodostunut tietynlainen kulttipelaaja jonka olisin halunnut jatkavan pidempäänkin.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Ai että miten hihkaisin onnesta kun näin tämän uutisen. Parlett ehti viime visiitillään pelata vain 28 peliä, mutta uskon että mies jonka vyöltä löytyy Ilves-sarjan kutospelin ratkaisumaali ja pari osumaa ratkaisevassa finaalissa, saa ihan mukavan lämpimän vastaanoton Hakametsässä. Itselle ainakin muodostunut tietynlainen kulttipelaaja jonka olisin halunnut jatkavan pidempäänkin.
Jokaisessa kuudessa Hakametsässä olevassa vierasmatsissanne tulee varmasti kuulemaan vihellystä ja buuauksia :D.

Spacek ilmeisesti ei toteutudaan tai sitten Aro/Rautakorpi ei vedä säästeliäällä linjalla :D
 
HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pitäisiköhän alkaa scoutiksi.

Reilu vuosi sitten tylsyyksissäni tutkin internettiä ja kaivoin KooKoolle mahdollisia vahvistuksia ja mieleen on jäänyt ainakin seuraavat nimet:

Eric Norin
Johan Ivarsson
Joachim Rohdin

Ja jo aiemmin (ja nimenomaan KooKoohon) osuneet haut:
Vilmos Gallo
Kalle Valtola
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Linus Söderström on todella mielenkiintoinen haku Ässiltä. Jos on ja pysyy terveenä, niin saattaa olla jopa koko liigan terävintä kärkeä. Kaverin hintaa on vaikea arvioida, joten en tiedä minkä luokan riski on kyseessä, mutta "high reward" on ainakin luvassa, jos riskinotto osoittautuu kannattavaksi.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Alkaa ne muutkin näköjään raahaamaan näitä ulkkareita. Tapparalla kahdeksan täynnä ja siihen päälle kaksi Turusta, ne voidaan melkein molemmat laskea ulkkareiksi. Maailma ja kiekko muuttuu, ei nää tuu olee jatkossa enää mitään ihmeellisyyksiä jos on +-10 ulkkaria. Muukalaislegioona terminä vois pian jo haudata.
Ja vääräleuoille tiedoksi, tämä teksti ei sisältänyt mitään provoa tai muutakaan Tepsin kymppiin viittavaa vaan tää nyt vaan alkaa olee nykypäivää.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog

No jaa. Ei voi sanoa että olisi normaalia. Se on valinta, joka tehdään, jos oma organisaatio ei tuota tarpeeksi, tuotoksiin ei luoteta, imua ei ole riittävästi tai talouden kanssa on ongelmia. Kyllä vähemmilläkin ulkkareilla pärjää, kts. IFK ja Kärpät esimerkiksi.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä vähemmilläkin ulkkareilla pärjää, kts. IFK ja Kärpät esimerkiksi.

Muuten samaa mieltä, mutta Kärpillä on samat 7 ulkomaalaista kuin Tapparalla ja HIFK:n pärjääminen on vähän tulkinnanvaraista. Kuten jo aiemminkin jo täällä sanottu, on siinä eroa hankkiiko kokonaan uusia miehiä vai onko ulkomaalaisten joukossa vanhoja tuttuja, joiden sopeutumista ei tarvitse epäillä.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
No jaa. Ei voi sanoa että olisi normaalia. Se on valinta, joka tehdään, jos oma organisaatio ei tuota tarpeeksi, tuotoksiin ei luoteta, imua ei ole riittävästi tai talouden kanssa on ongelmia. Kyllä vähemmilläkin ulkkareilla pärjää, kts. IFK ja Kärpät esimerkiksi.
Totta, Tapparalta puuttuu imu, rahat ja menestys, siksi kahdeksan. Kärpillä taitaa olla liki sama ja HIFK:n menestys.. No joo, jätetään se. Silti seison sanojeni takana, tää alkaa olee ihan normaali tila jatkossa.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Muuten samaa mieltä, mutta Kärpillä on samat 7 ulkomaalaista kuin Tapparalla ja HIFK:n pärjääminen on vähän tulkinnanvaraista. Kuten jo aiemminkin jo täällä sanottu, on siinä eroa hankkiiko kokonaan uusia miehiä vai onko ulkomaalaisten joukossa vanhoja tuttuja, joiden sopeutumista ei tarvitse epäillä.
En laskenutkaan nyt mitenkään voimasuhteiden tai arpojen kautta vaan ihan puhtaasti paljonko ulkomaalaisia on nykyään. Vanha tuttu=ulkkari systeemillä siis..

Ja mun moka, laskin Hamaran ulkkariksi ja jos pelaa junnuissa niin laskuista pois.
 
Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Erittäin laadukas duo pakkeja Tampereelle, onnittelut hyvistä hauista. Parlett tuntee orginasaation jo entuudestaan ja tuntee liigan metkut, joten pääsee jatkamaan siitä mihin jäi. Norin elitescouttauksen perusteella pelannut mallikkaita kausi sarjaporrasta alempana ja yksi kokonainen kausi SHL varsin kelvollisilla statseilla.

Ässien puolesta toivon hartaasti että nuo Söderströmin loukit on historiaa ja nyt haetaan paluuta takaisin sille vanhalle erinomaiselle tasolle,kuten kausi 16-17 HV:ssa osoitti. Mikäli pysyy ehjänä, niin varmasti kova tekijä Liigaan. Iso kuin mikä, olisko jopa isokokoisin kassari tulevalla kaudella?
 
apsi71

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kaapo Kakko
No jaa. Ei voi sanoa että olisi normaalia. Se on valinta, joka tehdään, jos oma organisaatio ei tuota tarpeeksi, tuotoksiin ei luoteta, imua ei ole riittävästi tai talouden kanssa on ongelmia. Kyllä vähemmilläkin ulkkareilla pärjää, kts. IFK ja Kärpät esimerkiksi.
Voihan kyse olla myös siitä, että organisaatio tuottaa liian hyviä pelaajia joita ei ole mahdollisuuksia pitää. Ja taas kun pelataan ammattilaisarjaa, ei voida pelata niillä ei niin hyvillä pelaajilla ja tosissaan tavoitella mitaleita.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ässien puolesta toivon hartaasti että nuo Söderströmin loukit on historiaa ja nyt haetaan paluuta takaisin sille vanhalle erinomaiselle tasolle,kuten kausi 16-17 HV:ssa osoitti. Mikäli pysyy ehjänä, niin varmasti kova tekijä Liigaan. Iso kuin mikä, olisko jopa isokokoisin kassari tulevalla kaudella?

Ei suinkaan. KooKoosta löytyy kaksikin Söderströmiä isompikokoisempaa veskaria.

Victor Brattström, KooKoo, 196 cm, 90 kg
Oskari Salminen, KooKoo, 194 cm, 91 kg
Linus Söderström, Ässät, 194 cm, 89 kg
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös