Liigan tilastokummajaiset ja erikoiset ennätykset

  • 1 438 738
  • 6 218

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Nyt Risto Tiitola, joka lienee viimeinen Ilveksen perustajajäsen ja pelannut liigaa jo vuonna 36 on poistunut keskuudestamme. Onko nyt varhaisimman pelin pelannut Aarne Honkavaara vuonna 1943?

Ensimmäinen kausi Tiitotalla SM-Sarjassa oli kausi 30-31. Honkavaaralla 41-42.
 

Sudan1

Jäsen
Viitaten tuohon rightilta pelaaviin pakkeihin, tulee mieleen jokin hämärä muistikuva, että Lukolla olisi ollut joku vuosi sitten lähemmäs 15 rightin puolelta pelaavaa kokoonpanossa. Onko tässä mitää perää?
 

Ralph

Jäsen
Ainakin kaudella 2012-13 oli juurikin 15 raittia rosterissa, tosin ei välttämättä samaan aikaan (?).
Joo ei välttämättä. Philip Larsen oli jo palannut Pohjois-Amerikkaan, kun Milan Jurcina ja Josef Straka siirtyivät Lukkoon. Samoin Eero Elo oli siirtynyt pois ennen noiden kahden siirtymistä Raumalle. Lisäksi David Stach pelasi koko kaudella kolme ottelua ja Juho Tommila vain yhden, joten ehkei nuo kaikki olleet samaan aikaan kokoonpanossa.
 

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Ensimmäinen kausi Tiitotalla SM-Sarjassa oli kausi 30-31. Honkavaaralla 41-42.
En rupea väittelemään, kun en asiasta tiedä, mutta eliteprospectsin mukaan, herrojen ensimmäiset pelit olivat mainitsemillani kausilla, mutta rosterissa olivat olleet aikaisemmin. Toki voi olla, että eliteprospectsissa on aukkoja, kun noin vanhoista ajoista kyse

Etsiskelin tuossa sitä varhaisimman pääsarjapelin pelannut elävää, eikä tarvinut kauaa etsiä kun vastaan tuli Jaakko Tiitola. Riston isoveli, syntynyt 1907 pelannut pääsarjassa 32-33. Ura kestänyt vain 10 ottelua, mutta ikää kunnioitettavat 108v, jos vielä elossa. Eliteprospectsin mukaan on, enkä löytänyt muualta vahvistusta suuntaan enkä toiseen. Aarnehan on siis ihan kuoripoika tähän verrattuna, comebackia odotellessa.
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Voiko sanoa tilastokummajaiseksi sitä jos illan 2. pelistä molemmat päättyy 5-2 - lukemiin niin että kotijoukkue voittaa kummassakin ottelussa?
 

Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liigan tippumuspelit
Voiko sanoa tilastokummajaiseksi sitä jos illan 2. pelistä molemmat päättyy 5-2 - lukemiin niin että kotijoukkue voittaa kummassakin ottelussa?
Ja lisäksi viimeinen maali tehtiin tyhjään maaliin. (plus että molemmissa otteluissa kotijoukkue pelasi punaisessa pelipaidassa)
 

KuumaaKamaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Tällä hetkellä maalipörssin johtoa jakavat Rau, Zaborsky, Kallio ja Vänttinen 12 maalillaan. Kautta on pelattu puolet, joten tasaisella tahdilla kaikki pääsisivät 24 maaliin. Vuodesta 1990 alkaen pienin maalimäärä, jolla maalipörssi on voitettu on Dale Mactavishin nimissä Saipasta kaudelta 1997-1998, jolloin hän viimeisteli 25 maalia. Kauemmas en jaksanut selata. Joku ylittänee tuon 25 maalia (veikkaisin, että Zaborsky tai joku yhdentoista tai kymmenen maalin mies) kevääseen mennessä, mutta yllättävän pienellä maalimäärällä pääsee tällä hetkellä maalipörssin jaetulle kärkisijalle.

Kaudella 2009-2010 maalipörssin voitti kolme miestä 28 osumalla. Juhamatti Aaltonen, Jonas Enlund ja Jukka Hentunen. Maalikuninkaaksi kuitenkin kruunattiin Hentunen syöttöjensä turvin. Mitäs jos vaikka Aaltosella olis ollut syöttöjäkin tismalleen sama määrä? Tänä vuonna on mahdollisuus pistää paremmaksi, neljä miestä maalipörssin kärkeen!!

Mielenkiintoista kieltämättä nähdä mihin suuntaan tuo maalipörssi tuosta lähtee menemään. Kautta kuitenkin niin paljon vielä jäljellä.
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Kaudella 2009-2010 maalipörssin voitti kolme miestä 28 osumalla. Juhamatti Aaltonen, Jonas Enlund ja Jukka Hentunen. Maalikuninkaaksi kuitenkin kruunattiin Hentunen syöttöjensä turvin. Mitäs jos vaikka Aaltosella olis ollut syöttöjäkin tismalleen sama määrä? Tänä vuonna on mahdollisuus pistää paremmaksi, neljä miestä maalipörssin kärkeen!!

Pelatut ottelut ja kuka saa ensimmäisenä kyseisen maalimäärän täyteen... olisiko siinä ne seuraavat kriteerit?
 

Ralph

Jäsen
Milloin viimeksi puolustaja on tehnyt hattutempun 44 sekunnissa? No niin, ei koskaan tietenkään. Mutta mikä olikaan se ennätys, kun otetaan hyökkääjät mukaan? Menikö se nyt rikki?
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Erikoisten tapahtumien ilta ja taisi olla aika värikäs Liiga-kierros kokonaisuudessaan näin muutoinkin.

Jyväskylässä ennätykset paukkui ja varmasti yleisöön menevä peli. Leimun ennätyksen lisäksi on todettava, että harvoin näkee myöskään peliä, jossa toinen joukkue pääsee pyörittämään noin pitkään yhtämittaa viidellä kolmea vastaan ylivoimaa.

Meidän Sport sen sijaan tekee jonkin sortin ennätystä taiteenlajissa nimeltä sulaminen. Saa varmaan jonkun verran selata historiankirjoja taaksepäin, että löytää jonkun jengin päästäneen kahdessa peräkkäisessä pelissä neljä maalia omiin ilman maalivahtia, menettäen näin johtonsa..
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Taitaa tulla kolmaskin ennätys mistä joku viisaampi voi antaa infoo.

Sport muninut nyt 2 peliä peräkkäin kahden maalin johtoasemasta viimeisen 2 minuutin aikana vastustajan pelatessa ilman maalivahtia
KooKoo-Sport

#72 Juha-Pekka Haataja 2-3 (#16 Oscar Eklund, #28 Jarkko Malinen) IM 58:09
#16 Oscar Eklund 3-3 (#28 Jarkko Malinen, #12 Josh Green) IM 58:46
#72 Juha-Pekka Haataja 4-3 VL 65:00

Sport-Tappara

58:17 #22 Arttu Ilomäki 6-5 (#29 Patrik Laine, #81 Jukka Peltola) IM
59:11 #71 Kristian Kuusela 6-6 (#25 Henrik Haapala, #81 Jukka Peltola) IM
65:00 #29 Patrik Laine 6-7 VL
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Loistavaa Leimu! Kuten IS-linkissä Suokko uhosi että hänen ennätys jää rikkomatta, niin välillä tulee sitten vuosikymmenien jälkeen joku random-pelaaja ja laittaa jonkun wanhan ennätyksen romukoppaan vaikka näyttäisi etukäteen kuinka vaikealta tahansa rikottavaksi. Tilastot ja ennätykset yksi ammattiurheilun hienoimpia asioita ja kaikki tehty rikottavaksi.
 

Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
Kuten IS-linkissä Suokko uhosi että hänen ennätys jää rikkomatta, niin välillä tulee sitten vuosikymmenien jälkeen joku random-pelaaja ja laittaa jonkun wanhan ennätyksen romukoppaan vaikka näyttäisi etukäteen kuinka vaikealta tahansa rikottavaksi.

Ei sinällään kuulu ketjun aiheeseen, mutta en kyllä pitäisi Liigan tämän hetken parasta puolustajaa random-pelaajana. Leimu on ollut koko alkukauden käsittämättömän hyvä, ja nyt näkyi myös isosti tulostaululla, vaikka oli niitä tehoja jo aikaisemminkin aikas mukavasti tullut.

Isot onnittelut Lepalle ja Potulnylle näistä!
 

Ralph

Jäsen
Ei sinällään kuulu ketjun aiheeseen, mutta en kyllä pitäisi Liigan tämän hetken parasta puolustajaa random-pelaajana.
Ei kannata loukkaantua tuollaisesta, minusta tuo on hyvin sanottu. Kuvitellaan, että siirrytään ajassa eteenpäin 20 vuotta ja Liiga on edelleen toiminnassa. Silloin jos joku miettii, että kenellä on ennätys ja selviää, että Juha Leimulla, niin aina random-pelaajasta on puhe. Ei Leimu ole sellainen pelaaja vielä, että hänet muistettaisiin hyvien vielä vuosia lopettamisen jälkeenkin. Toki jos tätä tahtia jatkaa, niin sitten kyllä.

Jos ennätyksen olisi tehnyt esimerkiksi Ville Peltonen, Petteri Nummelin, Janne Ojanen, Kim Hirscovits tai Ville Vahalahti, niin silloin voitaisiin puhua muista kuin random-pelaajista. Vanha ennätyksen haltija Erkki Suokko on samanlainen kuin Leimu nyt. Varmasti oli hyvä pelaaja, mutta ei jäänyt historiaan muulla kuin tällä yhdellä ennätyksellä.
 

Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
Ei kannata loukkaantua tuollaisesta, minusta tuo on hyvin sanottu. Kuvitellaan, että siirrytään ajassa eteenpäin 20 vuotta ja Liiga on edelleen toiminnassa. Silloin jos joku miettii, että kenellä on ennätys ja selviää, että Juha Leimulla, niin aina random-pelaajasta on puhe. Ei Leimu ole sellainen pelaaja vielä, että hänet muistettaisiin hyvien vielä vuosia lopettamisen jälkeenkin. Toki jos tätä tahtia jatkaa, niin sitten kyllä.

Jos ennätyksen olisi tehnyt esimerkiksi Ville Peltonen, Petteri Nummelin, Janne Ojanen, Kim Hirscovits tai Ville Vahalahti, niin silloin voitaisiin puhua muista kuin random-pelaajista. Vanha ennätyksen haltija Erkki Suokko on samanlainen kuin Leimu nyt. Varmasti oli hyvä pelaaja, mutta ei jäänyt historiaan muulla kuin tällä yhdellä ennätyksellä.

En nyt varsinaisesti loukkaantunut, pisti vain silmään. Turha tästä on kuitenkaan kiistellä, hieno ennätys kaiken kaikkinensa.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei tuollaisia puolen pinnan ottelukeskiarvolla satoja otteluita vetäviä pakkeja nyt kuitenkaan joka nurkan takaa löydy.
 

Noma

Jäsen
Aika vähän on lopulta tässä vuosituhannella ollut parempaan pistekeskiarvoon Liigassa yltäneitä kotimaisia pakkeja:
- Sami Vatanen
- Jari Korhonen
- Petteri Nummelin
- Toni Söderholm
- Jani Nikko
- Otso Rantakari
- Ville Lajunen
- Mikko Mäenpää
- Tom Koivisto,
- Teemu Aalto
Tuon listan jatkoksi siis pisteitä per peli -arvossa seuraavaksi mahtuu jo Leimu. Ihan nimekästä sakkia.
 
JYP on tätä kirjoittaessa sarjan viides ja sen paras pistemies Jani Tuppurainen liigan pistepörssin sijalla 39. Ehkei mikään ennätys, mutta varmasti maininnan arvoinen tilastokummajainen.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hyvin erikoinen tilastokummajainen on, että kautta on pelattu jo yli puolet ja Ilkka Pikkaraisen jäähysarake näyttää edelleen pyöreää nollaa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös