Liigan taso verrattuna muihin sarjoihin

  • 510 496
  • 2 642
Yksittäisten pelaajien arviointi lienee aika turhaa hommaa.

Näinhän se on. Kannattaa seurata kokonaisuutta mikä kertoo että pistemäärät vähentyvät siirryttäessä liiga->SHL ja vastaavasti nousevat SHL->liiga.

Välillä tulee myös tuloksentekijöitä liigaan Allsvenskanista, kukaan tuskin voisi kuvitella että Mestiksestä olisi mitään saumaa edes pelaamaan Ruotsin ylimmälle tasolle.
 
Constantini

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kristian Afanasyev aloitti kauden sarjan heikoimmalla rosterilla operoivassa Jukureissa, mahtumatta kuitenkaan kertaakaan pelaavaan kokoonpanoon. Sopimus purettiin ja mies siirtyi Tsekin liigaan Vitkoviceen ja suoraan kakkosketjuun pelaamaan. Jotka ovat katsoneet Afan pelaamista niin ovat voineet todeta, että ihan liigatasolle ei kyllä rahkeet riittäneet, muutamaa suonenvetoa lukuunottamatta. Tämä ei oikein tue sitä teoriaa, että Tsekin liiga olisi ajanut Liigan ohi.
 
Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eikös Petteri Nikkilä taas kertonut ainakin Linköpingin toiminnan olleen aivan surkeaa? Ei harjoiteltu ja muutenkin toiminta oli paskempaa kuin sm-liigassa. Eli onhan näitä yksilöllisiä kokemuksia suuntaan ja toiseen...
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Noista Liigan maksamista pelaajapalkoista suhteeessa muihin maihin muistui mieleen että Alpo Suhonen oli maanantai-iltana Urheiluhullut-ohjelman vieraana Radio Suomessa. Samassa lähetyksessä oli myös Teemu Ramstedt, ja herrat puhelivat Jussi Paasin kanssa mm. Lauri Korpikosken tapauksesta.

Mutta myös Liigan tasosta keskusteltiin ja Liigan palkoista. Ape tietysti koetti tapansa mukaan kärjistää mutta hän väitti että jääkiekkoilija tienaa nykyään jopa Norjassa ja Tanskassa paremmin kuin Suomessa, sen lisäksi että nämä viime aikoina tapetilla olleet maat Saksa, Itävalta, Tsekki ja Slovakia ovat myös palkkatasossa Suomen edellä.

Teemu Ramstedt pisti kyllä heti hanttiin tuon Norjan ja Tanskan kohdalla että eivät tienaa, eikä Apekaan siihen enää tarttunut.
 
Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Eikös Petteri Nikkilä taas kertonut ainakin Linköpingin toiminnan olleen aivan surkeaa? Ei harjoiteltu ja muutenkin toiminta oli paskempaa kuin sm-liigassa. Eli onhan näitä yksilöllisiä kokemuksia suuntaan ja toiseen...

Eipä Petterillä näyttänyt silti taso itse sarjassa riittävän. Linköpingin harjoittelun tasosta en osaa sanoa.
 
Yarmolenko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mutta myös Liigan tasosta keskusteltiin ja Liigan palkoista. Ape tietysti koetti tapansa mukaan kärjistää mutta hän väitti että jääkiekkoilija tienaa nykyään jopa Norjassa ja Tanskassa paremmin kuin Suomessa, sen lisäksi että nämä viime aikoina tapetilla olleet maat Saksa, Itävalta, Tsekki ja Slovakia ovat myös palkkatasossa Suomen edellä.

Teemu Ramstedt pisti kyllä heti hanttiin tuon Norjan ja Tanskan kohdalla että eivät tienaa, eikä Apekaan siihen enää tarttunut.
Nythän tätä "Tsekissä ja Slovakiassa tienaa paremmin"- juttua on alettu jo pitää joka paikassa "totena", vaikka tuo höpöpuhe taitaa perustua yhden tuntemattoman pelaaja-agentin lausuntoihin. Innoikkaimmat ovat siirtyneet väittämään Tanskaa ja Norjaa rahakkaimmiksi sarjoiksi.
Tekisi mieli kysyä tämän jutun suoltajilta, että jos Tsekissä ja Slovakiassa tienaa paremmin, miksi pelaajaliikenne on täysin päinvastainen? Miksi esim. Krejcik, Skalicky, Smejkal, Moravcik, Rousek, Roman ym. tulevat tänne, kun ovat jo tähtiä siellä virheettömässä ja niiiin paljon Liigaa paremmassa Extraligassa? Miksi jopa meidän persaukisimmat seurat pystyvät naaraamaan Extraliga-tähtiä Lakatos, Scotka, Zabransky?
Miksi kukaan toimittaja ei tee tuohon myyttiin korjausta, vai onko niin, että mitään positiivista Liigaan liittyvää ei haluta julkaista?
 
Yarmolenko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Miksi ei haluttaisi julkaista?
Mitään positiivista ei Liigasta tunnuta kirjoitettavan, esimerkiksi eihän kukaan ole tuota myyttiä mediassa vieläkään oikaissut. Yliampuvia Liigan surkeudesta kertovia ja ulkomaisia sarjoja ylistäviä juttuja puolestaan saa lueskella ihan jatkuvasti. Sitä en sitten tiedä, miksi asia on näin.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Miksi ei haluttaisi julkaista?
Hyvä kysymys, eikä siihen taida oikein kukaan tiedä vastausta. Tai jos ei ole kyse halusta, niin sitten toimittajien ammattitaito on hyvin puutteellista, mikä toisaalta voi hyvinkin pitää paikkansa.

Jos Liigan tasoa haluttaisiin objektiivisesti vertailla muihin sarjoihin, niin sieltä löytyy aikalailla yhtä paljon positiivisia ja negatiivisia esimerkkejä, mutta vain negat tuodaan mediassa tällä hetkellä esille.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
En usko medialla olevan erityistä agendaa Liigaa vastaan. Negatiivisuus vaan myy positiivisuutta paremmin, ja nuorentuneet toimitukset alkavat koostua "maailmankansalaisista", joille NHL sekä muut isot palloilusarjat ovat "se juttu". Ei tarvitse olla kovin ruudinkeksijä hoksatakseen, että itselle mielekkäistä asioista kirjoittaa iloisempaa tekstiä. Ymmärrystä kuitenkin pitäisi olla, ettei vertaisi Liigaa änäriin, koska kaikki liigat ovat änäriin nähden paskoja.

Urheilujournalismin taso on kasvanut valtavasti viime vuosikymmeninä. Kaikkialla se ei valitettavasti näy.
 
Kiekura

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tätä ei välttämättä moni allekirjoita, mutta se hinta mitä maksetaan kuukaudessa siitä, että saa katsoa liigaa voisi helposti tuplata jos se tarkoittaa enemmän rahaa seuroille. Parilla kympillä kuussa katsot liigaa+kaikkea muuta mahdollista mitä myydään siihen kylkeen aina.

Ihan sama onko suljettu sarja vai avoin kun rahaa ei liiku tarpeeksi niin ei tänne saa niitä huippuja pelaamaan vaan karkaavat muualle missä sitä rahaa saa.
 
Kyljys

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kristian Afanasyev aloitti kauden sarjan heikoimmalla rosterilla operoivassa Jukureissa, mahtumatta kuitenkaan kertaakaan pelaavaan kokoonpanoon. Sopimus purettiin ja mies siirtyi Tsekin liigaan Vitkoviceen ja suoraan kakkosketjuun pelaamaan. Jotka ovat katsoneet Afan pelaamista niin ovat voineet todeta, että ihan liigatasolle ei kyllä rahkeet riittäneet, muutamaa suonenvetoa lukuunottamatta. Tämä ei oikein tue sitä teoriaa, että Tsekin liiga olisi ajanut Liigan ohi.
Lisätään tämä siihen runsaslukuiseen joukkoon asioita, jotka eivät tue kyseistä teoriaa. Kuten @Yarmolenko edellä kirjoitti, on palkkakeskustelukin herännyt lähinnä yhden pelaaja-agentin vähintäänkin kyseenalaistettavien kommenttien kautta eloon. Liigojen tasoa mittaa silti moni muukin tekijä, enkä usko, että kovinkaan monella on esittää yhtään vedenpitävää perustetta sille, miten Tsekin liiga olisi tosiasiassa ajanut Liigan ohi.

Yksittäisiä ahtioksasia on toki pelaaja-agenttien mukava käyttää keppihevosena omien etujen ajamiseen. Tämän luulisi olevan ilmiselvää, mutta yllättävän hyvin nämä puheet menivät lähes suodattamattomina läpi maan suurimpiin urheilumedioihin.
 
Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Mitään positiivista ei Liigasta tunnuta kirjoitettavan, esimerkiksi eihän kukaan ole tuota myyttiä mediassa vieläkään oikaissut. Yliampuvia Liigan surkeudesta kertovia ja ulkomaisia sarjoja ylistäviä juttuja puolestaan saa lueskella ihan jatkuvasti. Sitä en sitten tiedä, miksi asia on näin.

No missä tuota myyttiä nyt viljellään ja mikä velvollisuus jollain Ilta-Sanomilla on sitä alkaa "oikomaan"? Minä en muista törmänneeni tällaiseen missään. Ja millainen se juttu sitten olisi? "Liiga on edelleen parempi kuin Tsekin pääsarja"?
 
Yarmolenko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No missä tuota myyttiä nyt viljellään ja mikä velvollisuus jollain Ilta-Sanomilla on sitä alkaa "oikomaan"? Minä en muista törmänneeni tällaiseen missään. Ja millainen se juttu sitten olisi? "Liiga on edelleen parempi kuin Tsekin pääsarja"?
Missäkö tuota myyttiä viljellään? Sen saanet selville ihan vaikkapa lukemalla tämän ketjun viimeaikaisia keskusteluja. En tiedä mistä tuon IS:n velvollisuuden tuohon keksit, mutta ihmettelen, ettei tästä maasta löydy yhtään jääkiekkotoimittajaa, joka osaisi tehdä jutun asiasta ja kertoa ettei asiat kotoisen Liigamme kanssa ihan näin huonosti ole. Useissa valtamedioissa on julkaistu juttua kyseisestä asiasta pelkästään tämän yhden täysin tuntemattoman pelaaja-agentin lausuntojen pohjalta. Ihme, jos et ole niihin törmännyt.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Miksi kukaan toimittaja ei tee tuohon myyttiin korjausta, vai onko niin, että mitään positiivista Liigaan liittyvää ei haluta julkaista?

Eiköhän tässä ole eniten kyse julkaisujen suhteen siitä, että yksi tai pari yliampuvaa väitettä on helppo julkaista, mutta tuon tiedon korjaaminen kattavilla perusteilla vaatii enemmän työtä. Eli väärää tietoa on tässä tapauksessa helpompi levittää kuin oikeaa. Ehkäpä vielä!

Olen samaa mieltä itse asiasta, nyt on "faktana" tarttunut tämä väite osaan kiekosta kirjoittavaa porukkaa.
 
Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Missäkö tuota myyttiä viljellään? Sen saanet selville ihan vaikkapa lukemalla tämän ketjun viimeaikaisia keskusteluja. En tiedä mistä tuon IS:n velvollisuuden tuohon keksit, mutta ihmettelen, ettei tästä maasta löydy yhtään jääkiekkotoimittajaa, joka osaisi tehdä jutun asiasta ja kertoa ettei asiat kotoisen Liigamme kanssa ihan näin huonosti ole. Useissa valtamedioissa on julkaistu juttua kyseisestä asiasta pelkästään tämän yhden täysin tuntemattoman pelaaja-agentin lausuntojen pohjalta. Ihme, jos et ole niihin törmännyt.

Siis tämä Tyrväisen kommentti vai?
 
Yarmolenko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Siis tämä Tyrväisen kommentti vai?
IS julkaisi kirjoituksen, jossa kerrottiin vedoten yhden pelaaja-agentin lausuntoihin, että Tsekissa ja Slovakiassa tienaa paremmin ja kyseiset sarja ovat Liigaa vetovoimaisempia. Tätä uutisoitiin sitten faktatietona siellä sun täällä. Tästä oli keskustelua tuossa jokunen sivu aiemmin.
 
Poro24

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Yle jatkaa linjallaan ja vaahtoaa kuinka jopa Tshekissä ja Slovakiassa maksetaan parempaa palkkaa. Luulin jo lukeneeni heidän sivuilta tämän "uutisen", mutta nyt ovat postanneet tänään uudelleen ja jakaneet näkyvästi someen: Jopa Tshekissä ja Slovakiassa maksetaan parempaa palkkaa kuin SM-liigassa – parhaassa peli-iässä olevat suomalaiskiekkoilijat karkaavat ulkomaille

Toki uutisessa on hyvää asiaa, mutta otsikointi on aivan älytöntä. Ihan hyvin siinä voisi samalla tavalla kärjistäen olla "Liiga tyhjentää Tshekin ja Slovakian tähdet", mutta käy se noinkin.
 
Viimeksi muokattu:

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tsekin liigassa näkyy tällä kaudella tähän asti pelanneen kolme suomalaista: Ahti Oksanen, Patrik Parkkonen ja Henri Kiviaho. Pakkohan tässä on nyt uskoa, että parhaassa peli-iässä olevat liigatähdet ovat siirtyneet tuonne sankoin joukoin paremman palkkatason perässä. Samaan aikaan SM-liigassa on pelannut toistakymmentä tsekkiä, mutta ne nyt on kuitenkin enempi sellaisia ylijäämä jannuja, joille tuskin edes olisi pelipaikkaa tarjolla kotimaassaan...
 
SJK10

Tshekin Liigassa on ihan tasokas kärki, mutta Slovakian pääsarja on tasoltaan aika lähellä Mestistä. Ei pitäisi hirveästi tehdä taustatutkimusta tuon todetakseen.

Nuo ei ole millään tapaa realistisia vaihtoehtoja kenellekään tulosyksikön pelaajalle tai seuraavaa steppiä uralleen hakevalle pelaajalle. Suomalaisista pelaajista jos miettii niin nuo sarjat, varsinkin Slovakia, on sellaisille Liigan alaketjujen ja Mestiksen välimaastoon jumittuneiden pelaajien paikka vielä tienata elantonsa ennen uran loppumista.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Yle jatkaa linjallaan ja vaahtoaa kuinka jopa Tshekissä ja Slovakiassa maksetaan parempaa palkkaa. Luulin jo lukeneeni heidän sivuilta tämän "uutisen", mutta nyt ovat postanneet tänään uudelleen ja jakaneet näkyvästi someen: Jopa Tshekissä ja Slovakiassa maksetaan parempaa palkkaa kuin SM-liigassa – parhaassa peli-iässä olevat suomalaiskiekkoilijat karkaavat ulkomaille

Toki uutisessa on hyvää asiaa, mutta otsikointi on aivan älytöntä. Ihan hyvin siinä voisi samalla tavalla kärjistäen olla "Liiga tyhjentää Tshekin ja Slovakian tähdet", mutta käy se noinkin.

Otsikointi on tosiaan heikkoa, mutta muuten paljon hyvää asiaa. Liigassa pelaa paljon nuoria pelaajia, oikeastaan Sport on ainoa tuollainen vanhan liiton ammattilaisjoukkue täynnä ikämiehiä. Osalla joukkueista, kuten JYP, on joukkue täynnä nuoria pelaajia. TPS osoitti viime kaudella, että nuorella joukkeella voi pelata hyvää ja voittavaa lätkää Liigassa. Liiga on profiloitunut kasvattajasarjaksi ja minusta näitä nuorten pelaajien läpimurtoja voisi hehkuttaa enemmänkin. Liigassa harjoitellaan laadukkaasti ja taktinen puoli on kunnossa, tuon CHL-matsit osoittivat. Esim. Mannhemin kokeneet tähdet sulattelivat vielä kesäkiloja, kun Lukon miehet painoivat posket kapeina kaukalossa.

Tällä hetkellä muuten Liigan pistepörssin sijalla 2. on vuonna 2004-syntynyt pelimies

Budjeteissa on Liigassa melkoisen suuri ero ja onhan siinä iso ero rakentaa joukkue 2,5 miljoonalla tai alle 1,5 miljoonalla. Väistämättä tuo näkyy rosterissa ja myös kaukalossa. Minusta olisi mietittivä joukkuemäärän supistamista, miljoonan joukkueella on jo hankala pelata uskottavasti Liigassa ilta toisensa jälkeen.

Nämä alla olevat lainaukset pitävät minusta hyvin paikkansa.

"Totta kai aina on parannettavaa ja kritiikkiä tulee vasemmalta ja oikelta. Osa kritiikistä tulee varmaan ihan syystä ja osa ihan aiheettakin. Yleisellä tasolla pelaajien, varsinkin nuorten pelaajien keskuudessa SM-liiga on todella arvostettu sarja, Niiranen sanoo. "

"Niirasen mukaan SM-liiga houkuttelee myös ulkomaalaispelaajia. Varsinkin niitä pohjoisamerikkalaisia, jotka eivät ole syystä tai toisesta lyöneet läpi NHL:ssä.

– Monella on edelleen kirkkaana ajatus kehittymisestä ja uudesta mahdollisuudesta NHL:ssä. He ovat kiinnostuneita Euroopasta ja nimenomaan Suomesta sillä ajatuksella, että pelaamalla vuoden tai kaksi isossa roolissa ja tekemällä tulosta voi erottua joukosta.

– Suomen liigassa on paljon kykyjenetsijöitä, jotka raportoivat esimiehilleen. Sitäkin kautta se tekee ulkomaalaispelaajille liigan hyvin houkuttelevaksi. Heillä on silloin mahdollisuus päästä NHL:ään, jos peli kulkee Suomessa."
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Ei varmaan ihan suoranaisesti liity tähän ketjuun mutta ei oikein muuhunkaan.

Suomessa on pitkään verrattu valmentamista ruotsalaiseen tapaan toimia. Nyt kun taas tuli eilen CHL pelien vuoksi hieman pohdittua niin menestyksekkäiden SHL seurojen valmentajat ovat melko juurtuneita joukkueeseensa. Mistä tämä mahtaa johtua? Suomessa on totuttu että 3v on se keskimääräinen valmentajan ura missäkin joukkueessa. Jos tulee menestystä, siirrytään isompiin kuvioihin. Jos ei tule mestystä, tulee luonnollisesti lähtö. Jos tulee menestystä ja sopparia jatketaan tarpeeksi pitkään niin jossain vaiheessa ei enää tule menestystä.

Toisin on Ruotsissa. Växjön ja Frölundan koutsit valmentaa nyt yhdeksättä kautta. Skellefteån koutsi ensimmäistä, mutta oli sitä ennen Djurgårdenissa peräti viisi vuotta. Färjestadin koutsi vetää nyt myös viidettä kautta. Timråssa ollaan samassa komennossa viidettä vuotta, vaikka välillä on sarjatasokin vaihtunut. Rögken koutsilla on menossa neljäs kausi. Luleån viides, Örebron neljäs.

Puolella joukkueista siis valmentaja on pysytellyt vähintään 4 vuotta. Liigassa kun tuntuu olevan että harvalla päästään edes tuohon neljään.

Lisäksi kotimaassa pidetään yleisesti huonona sitä jos valmentaja on liian kauan samassa paikassa.
 
Tästä tuli mieleen, että suomalaisten valmentajien kysyntä tuntuu olevan ulkomailla ihan kohtalaista, mutta miten on ruotsalaisten valmentajien kohdalla? Eli onko mahdollista, että Suomen malli lopulta kehittää valmentajien osaamista paremmin, kun haetaan useammin uusia haasteita eri seuroista?
 
Ränse

Jäsen
Ei varmaan ihan suoranaisesti liity tähän ketjuun mutta ei oikein muuhunkaan.

Suomessa on pitkään verrattu valmentamista ruotsalaiseen tapaan toimia. Nyt kun taas tuli eilen CHL pelien vuoksi hieman pohdittua niin menestyksekkäiden SHL seurojen valmentajat ovat melko juurtuneita joukkueeseensa. Mistä tämä mahtaa johtua? Suomessa on totuttu että 3v on se keskimääräinen valmentajan ura missäkin joukkueessa. Jos tulee menestystä, siirrytään isompiin kuvioihin. Jos ei tule mestystä, tulee luonnollisesti lähtö. Jos tulee menestystä ja sopparia jatketaan tarpeeksi pitkään niin jossain vaiheessa ei enää tule menestystä.

Toisin on Ruotsissa. Växjön ja Frölundan koutsit valmentaa nyt yhdeksättä kautta. Skellefteån koutsi ensimmäistä, mutta oli sitä ennen Djurgårdenissa peräti viisi vuotta. Färjestadin koutsi vetää nyt myös viidettä kautta. Timråssa ollaan samassa komennossa viidettä vuotta, vaikka välillä on sarjatasokin vaihtunut. Rögken koutsilla on menossa neljäs kausi. Luleån viides, Örebron neljäs.

Puolella joukkueista siis valmentaja on pysytellyt vähintään 4 vuotta. Liigassa kun tuntuu olevan että harvalla päästään edes tuohon neljään.

Lisäksi kotimaassa pidetään yleisesti huonona sitä jos valmentaja on liian kauan samassa paikassa.

Sama homma minusta ruotsalaisten pelaajien kanssa. On paljon enemmän pelaajia jotka pelaavat kauemmin samassa seurassaan kuin Suomen Liigassa. Toki Liigasta parhaat otetaan joka kausi päältä joka tietysti vaikuttaa paljon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös