Liigan siirtohuhut kaudelle 2022–2023

  • 1 778 463
  • 5 139

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Hiukan silti ihmettelen, jos päätyy jättämään yliopisto-opinnot kesken. Poika on kuitenkin monissa haastatteluissa painottanut opintojen tärkeyttä ja jopa Red Winsingiin oli välitetty viestiä, että opinnot ensin. NHL sitten.

Noh, eipä olisi ensimmäinen kerta
Ettei etänä kävisi loppuun?
 

nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Oliko tuo mahdollista koronan aiheuttaman poikkeuksellisen ajan vuoksi vai onko tuo mahdollista ihan normiaikanakin?
Ei ole aikaisemmin ollut ainakaan yhtä mahdollista. Nyt, kun etäilyä on toteutettu jo aika paljon niin olisin yllättynyt, jos etävaihtoehdot otettaisiin kokonaan pois.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Ei ole aikaisemmin ollut ainakaan yhtä mahdollista. Nyt, kun etäilyä on toteutettu jo aika paljon niin olisin yllättynyt, jos etävaihtoehdot otettaisiin kokonaan pois.
Kyllä onnistuu etänäkin nykyään. SaiPaan ensi kaudeksi TuTosta siirtyvä Jere Huhtamaa ehti suorittaa Merrimack Collegessa kahdessa vuodessa kaksi kolmannesta tutkinnosta, ja kertoi keväällä suorittavansa tutkintonsa loppuun etänä.

 

Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jep täysin mahollista tämä. KalPan Räsänen ja Mattila kävivät viimeisen vuoden etänä.
Ei toki huhuihin nyt sinänsä kuulu, mutta eikös Mattila(t, myös Julius) suorittanut tutkintonsa loppuun Jenkkilässä? Valmistumisen jälkeen tuli sitten seuraavaksi kaudeksi KalPaan(ja Lukkoon). On siis vuoden vanhempi ja aloitti Boston Collegessa vuotta aiemmin kuin Aapeli Räsänen. Mutuilen myös, että NHL-pelaajat, jotka haluavat tutkinnon suorittaa loppuun, tekevät samalla lailla kuin Räsänen. Kolme vuotta koulussa, neljäs vuosi etänä pelihommien ohessa ja valmistuminen.
 

nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Kyllä onnistuu etänäkin nykyään. SaiPaan ensi kaudeksi TuTosta siirtyvä Jere Huhtamaa ehti suorittaa Merrimack Collegessa kahdessa vuodessa kaksi kolmannesta tutkinnosta, ja kertoi keväällä suorittavansa tutkintonsa loppuun etänä.

Meinasinkin ettei ennen koronaa ole onnistuttu. Itse olen käynyt yliopistoa vain korona-aikana (jos tämäkin hetki edelleen sellaiseksi lasketaan) eli olen aika perillä miten ainakin suomalaiset yliopistot hoitavat etäopiskelun. Tosin en ulkomaisista hommista tiedä.
 

Zibbazubba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ei toki huhuihin nyt sinänsä kuulu, mutta eikös Mattila(t, myös Julius) suorittanut tutkintonsa loppuun Jenkkilässä? Valmistumisen jälkeen tuli sitten seuraavaksi kaudeksi KalPaan(ja Lukkoon). On siis vuoden vanhempi ja aloitti Boston Collegessa vuotta aiemmin kuin Aapeli Räsänen. Mutuilen myös, että NHL-pelaajat, jotka haluavat tutkinnon suorittaa loppuun, tekevät samalla lailla kuin Räsänen. Kolme vuotta koulussa, neljäs vuosi etänä pelihommien ohessa ja valmistuminen.
Aivan, itseasiassa taitaa vain Räsänen olla suorittanut viimeisen vuoden etänä.

Lähteenä Iltasanomat.
 

mas59

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tuo etänä tekeminen on varmasti yliopistosta riippuvaa.. Ja siitä stipendin muodosta. Boston Collage vuosi esimerkiksi maksaa aika paljon. Tuskin stipendi pätee jos ei pelaa Yliopiston joukkueessa? Mutta rahallahan tuosta selviää... Se opiskelu oikeus ei katoa kuitenkaan kun on sisään päässyt
Noita yliopistoja on NIIN eri tasoisia akateemisesti ja urheilullisesti. Jo sisään pääseminen Boston Collegeen on mahdotonta suurelle osalle Suomen kiekkoilijoista. Se vaatii näyttöjä akateemisesti ja myös kielellisesti & jääkiekonkin osalta. Aika moni Suomalainen on menettänyt stipendin kun ei läpäise vaadittuja testejä kuten TOELF. Maksimipisteet ovat 120.. Huippu yliopistot vaativat jopa yli 100 pistettä.. heikot vain n 65.

Hattu päästä jokaiselle joka näihin koviin yliopistoihin pääsee sisään!! Ehkä 5-10% Suomen kiekkoilijoista läpäisee!
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Sami Lepistö ei ainakaan Suomeen tule. Menee Sveitsin SCL Tigersiin.

 
Oho. Huhuketjussa tällä viikolla aiheena amerikan koulut ja etäopetus. Jatkoaika ei petä.

Ai väitätkö, että mahdollisuus yliopistotutkinnon loppuun saattamiseen etänä ei liity mitenkään näihin huhuihin? Sehän on ihan oleellinen kysymys kun pohditaan yliopistosarjoissa pelanneiden mahdollisia siirtoja Suomeen kesken opintojen.
 

Cappe71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Thorengruppen IBK, CHL, Salibandy, Leki

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nyt on kyllä pakko sanoo et en tiiä yhtään mitä sieltä on tulossa. Pari kanukkia tai jenkkiä kyllä kelpais.
Eikös Tapola sanonut jotain, että olisi entistä suomalaisempi joukkue tulossa? Bertrand ja Platzer jo lähtikin, Morleyn ja Austinin jatkosopimuksesta ei ole kuulunut mitään. Tappara.co puolella huhuillaan, ettei Morleylle ainakaan tarjottaisi jatkoa.

Eli kai se olisi sitten 3-4 ulkomaalaista pihalle, ja kotimaisia tilalle, niin tämä lupailtu joukkueen suomalaistaminen toteutuisi.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Suosikkijoukkue
Naurettavat agendat
Kuuselan maalia käytettiin videossa, joten eiköhän hän pelaa ensi kaudella Tapparassa. Ei toki välttämättä uudella sopimuksella kuitenkaan, mutta kuitenkin.

Onhan se sopimuksen purkaminenkin sopimusuutinen.

Tiedä silti voisiko Tappara olla noin kiero? Siis mitään tietoa ei ole itsellä Kuuselan tilanteesta, mutta sopisi tuohon kun käytettiin Kuuselaa videossa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tiedä silti voisiko Tappara olla noin kiero? Siis mitään tietoa ei ole itsellä Kuuselan tilanteesta, mutta sopisi tuohon kun käytettiin Kuuselaa videossa.

Kieoroja on vain savolaiset, kuten minäkin 50% sukujuuriltani. Tappara ei ole.

Saattaa olla että huomenna tulee Kuuselan tilanteeseen liittyvä muutos. Mutta muutos ei koske Kuuselaa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Naurettavat agendat
Kieoroja on vain avolaiset, kuten minäkin 50% sukujuuriltani. Tappara ei ole.

Saattaa olla että huomenna tulee Kuuselan tilanteeseen liittyvä muutos. Mutta muutos ei koske Kuuselaa.

Huomaa kyllä että omistat savolaista verta. *hymiö

Itsellä tosin myös jonkin verran löytyy perimästä Savoa, joten kyllä sitä lupsakkaasti itsekin välillä kiertelee ja kaartelee.
 

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kieoroja on vain savolaiset, kuten minäkin 50% sukujuuriltani. Tappara ei ole.

Saattaa olla että huomenna tulee Kuuselan tilanteeseen liittyvä muutos. Mutta muutos ei koske Kuuselaa.

Nyt on kyllä niin kryptinen viesti liittyen Kuuselaan, että mielenkiinto huomista kohtaan nousee entisestään. Mitähän sieltä oikein tulee...
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös