Liigan siirtohuhut kaudelle 2020–2021

  • 1 348 997
  • 2 768

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Onhan noita oltava kymmeniä koko Liigassa. Varmaan joka seurasta löytyy joku/joitain.
Luultavasti näin, toisaalta on eriasia minkä tasoisia pelaajia nuo vapaat agentit ovat. JYPin joukkueesta esimerkiksi seuraavat nimet eivät jatka tulevan kauden joukkueeseessa, nimiä on yhteensä kolmetoista:
Eetu Laurikainen, Jaakko Jokinen, Juuso Vainio, Julius Honka, Alex Lindroos, Olli-Petteri Viivikainen, Joonas Viinikainen, Mikko Mäenpää, Juha-Pekka Hytönen, Petrus Palmu, Samuli Ratinen, Aleksi Rutanen ja Anton Stråka

Näitä pelaajia kun tarkastellaan lähemmin niin Vainion sopimus ruotsiin on jo julkaistu, Ratinen siirtyi KooKooseen. Laurikaisella ja J.Hongalla on huhuttu olevan varma sopimus ulkomaille, ei tosin vielä ainakaan julkaistu. Palmu lähtee vielä yrittämään pohjoisamerikkaan, kun sopimus yhä voimassa. Hytönen ja Mäenpää todennäköisesti lopettaa, jos eivät saa houkuttelevaa sopimusta ulkomailta. Lindroos on kuulemma tehnyt sopimuksen Pelicansiin, mutta sitä ei vielä ole julkaistu.

Eli kolmestatoista lähtiästä, todennäköisesti kuusi on solminut sopimuksen muualle tai se on jo julkaistu ja kaksi on todennäköisiä uransa lopettajia. Eli poistumaan ilman sopimusta jää viisi nimeä, jotka ovat Anton Stråka, Aleksi Rutanen, Jaakko Jokinen, OP-Viinikainen ja Joonas Viinikainen, JYPillä oli heihin optiot, mutta niitä ei ilmeisesti lunastettu. Kukaan noista nimistä ei ole mikään siirtomarkkinoiden kuuma nimi, tai edes varma liigapelaaja.

Nuorehko Stråka on ehkä vakiintunutta liigapelaajaa lähinnä ja hieman ihmettelen miksi JYP ei hänen optiotaan käyttänyt, olisi ollut takuuvarma pelaaja nelosen keskelle. Rutanen tuli JYPiin tekemään läpimurtoa, mutta oikeastaan ei ole esittänyt yhtään mitään harvoilla liigastinteillään. Viinikaiset ovat myös nuorehkoja, mutta näytöt ovat vielä ohuet ja varsinkin Joonas kärsinyt paljon loukkaantumisista. Jokinen taas on peruspakki joka kärsinyt paljon loukkaantumista.

En ihmettelisi, jos eivät herätä markkinoilla kiinnostusta ja menevät alasarjoihin, jonnekin eksoottisiin jääkiekkomaihin tai jopa lopettavat uransa. Sinänsä sääli, kun varsinkin Joonas ollut todella lahjakas kiekollinen puolustaja, mutta tämä korona ei varmastikaan helpota tälläisten rajatapausten työllistymistä. Stråkan nimistä uskon työllistyvän, mutta Rutanen, Jokinen ja Viinikaisten osastolla voi olla erittäin vaikeaa.

Tämä toki vain JYPin tilanne, mutta uskoisin, että muillakin seuroilla vapaat pelaajat ovat pääsääntöisesti vastaavia tapauksia, joten en hirveästi henkeä pidättelisi sillä, että loppukesästä/syksystä löytyisi laatua halvalla. Useimmiten nuo laatupelaajat tekevät hyvissä ajoin tulevan kauden sopimuksensa ja enemmän nämä rajatapauksesta sitten sopivat omat kuvionsa myöhemmin. Tätä rajatapauksien massaa toki voi olla entistä enemmän markkinoilla, mutta tuskin siellä hirveästi mitään aarteita lopulta löytyy.
 
Viimeksi muokattu:

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukon pelaajat, joiden sopimus loppuu Lukon kanssa 30/4/2020.
Ilkka Heikkinen, Tapio Laakso, Sebastian Repo, Pathrik Westerholm, Ponthus Westerholm, Gustav Possler, Justin Danforth ja Ville Petman. Lisäksi David Nemecekillä ja Lukas Klokilla on seuran optiot ensi kaudesta, mutta Klokilla on KHL-pykälä ja ainakaan vielä Nemecekin jatkamista Lukossa ei ole julkaistu.

Petman menee SaiPaan, Westerholmit pitkillä soppareilla takaisin Ruotsiin, Danforth ilmeisesti KHL:aan, Laakso lopetti ja Heikkinen miettii jatkoaan. Eli tällä erää vain Heikkisen, Posslerin ja Revon tilanteet ovat kokolailla auki. Jokainen näistä voi jatkaa Lukossakin. Lisäksi Ville Heinola ja Tarmo Reunanen olivat lainalla NHL-seuroistaan ja luonnollisesti heidän ensi kautensa menee normaali tilanteessa ison veden takana.

Nemecekin tilanne mietityttää, kun jatkosuunnitelmia Lukko ei hänen suhteen ole julkaissut. Toki jos Klok ei lähde KHL:aan ja jos Lukkoon huhutut Michal Moravcik sekä Vili Saarijärvi molemmat ensi kaudella pelaavat Lukossa, niin ei tuolla oikein paljoa roolia ole ja Nemecek lienee sen verran kallis, että ei sen takia jatkoa olisi tulossa.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Luultavasti näin, toisaalta on eriasia minkä tasoisia pelaajia nuo vapaat agentit ovat. JYPin joukkueesta esimerkiksi seuraavat nimet eivät jatka tulevan kauden joukkueeseessa, nimiä on yhteensä kolmetoista:
Eetu Laurikainen, Jaakko Jokinen, Juuso Vainio, Julius Honka, Alex Lindroos, Olli-Petteri Viivikainen, Joonas Viinikainen, Mikko Mäenpää, Juha-Pekka Hytönen, Petrus Palmu, Samuli Ratinen, Aleksi Rutanen ja Anton Stråka

Näitä pelaajia kun tarkastellaan lähemmin niin Vainion sopimus ruotsiin on jo julkaistu, Ratinen siirtyi KooKooseen. Laurikaisella ja J.Hongalla on huhuttu olevan varma sopimus ulkomaille, ei tosin vielä ainakaan julkaistu. Palmu lähtee vielä yrittämään pohjoisamerikkaan, kun sopimus yhä voimassa. Hytönen ja Mäenpää todennäköisesti lopettaa, jos eivät saa houkuttelevaa sopimusta ulkomailta. Lindroos on kuulemma tehnyt sopimuksen Pelicansiin, mutta sitä ei vielä ole julkaistu.

Eli kolmestatoista lähtiästä, todennäköisesti kuusi on solminut sopimuksen muualle tai se on jo julkaistu ja kaksi on todennäköisiä uransa lopettajia. Eli poistumaan ilman sopimusta jää viisi nimeä, jotka ovat Anton Stråka, Aleksi Rutanen, Jaakko Jokinen, OP-Viinikainen ja Joonas Viinikainen, JYPillä oli heihin optiot, mutta niitä ei ilmeisesti lunastettu. Kukaan noista nimistä ei ole mikään siirtomarkkinoiden kuuma nimi, tai edes varma liigapelaaja.

Nuorehko Stråka on ehkä vakiintunutta liigapelaajaa lähinnä ja hieman ihmettelen miksi JYP ei hänen optiotaan käyttänyt, olisi ollut takuuvarma pelaaja nelosen keskelle. Rutanen tuli JYPiin tekemään läpimurtoa, mutta oikeastaan ei ole esittänyt yhtään mitään harvoilla liigastinteillään. Viinikaiset ovat myös nuorehkoja, mutta näytöt ovat vielä ohuet ja varsinkin Joonas kärsinyt paljon loukkaantumisista. Jokinen taas on peruspakki joka kärsinyt paljon loukkaantumista.

En ihmettelisi, jos eivät herätä markkinoilla kiinnostusta ja menevät alasarjoihin, jonnekin eksoottisiin jääkiekkomaihin tai jopa lopettavat uransa. Sinänsä sääli, kun varsinkin Joonas ollut todella lahjakas kiekollinen puolustaja, mutta tämä korona ei varmastikaan helpota tälläisten rajatapausten työllistymistä. Stråkan nimistä uskon työllistyvän, mutta Rutanen, Jokinen ja Viinikaisten osastolla voi olla erittäin vaikeaa.

Tämä toki vain JYPin tilanne, mutta uskoisin, että muillakin seuroilla vapaat pelaajat ovat pääsääntöisesti vastaavia tapauksia, joten en hirveästi henkeä pidättelisi sillä, että loppukesästä/syksystä löytyisi laatua halvalla. Useimmiten nuo laatupelaajat tekevät hyvissä ajoin tulevan kauden sopimuksensa ja enemmän nämä rajatapauksesta sitten sopivat omat kuvionsa myöhemmin. Tätä rajatapauksien massaa toki voi olla entistä enemmän markkinoilla, mutta tuskin siellä hirveästi mitään aarteita lopulta löytyy.

Kotimaisia laatupelaajia ei varmastikaan ole syksyllä kovin paljon markkinoilla.
En tiedä, mikä tilanne on muilla joukkueilla. Kai siellä muillakin vielä on puutteita rosterissa. Mutta Ässät on ilmoittanut, että yhtään sopimusta ei ole pöytälaatikossa. Rosteria katsellessa, niin tuohon on jo määrällisesti pakko tulla maalivahti ja heittämällä 5 pelaajaa. Tuollainen Joonas Viinikainen on kuvailujesi perusteella sitä kaliberia, mittä Ässät etsii. Ominaisuuksia ja sitä kuuluisaa "potentiaalia", mutta ei hintaa. Aivan kuten vaikka Stenqvist oli tälle kaudelle. Tosin Stenulla ei tainnut olla isompia loukkeja alla.
 
Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Tuollainen Joonas Viinikainen on kuvailujesi perusteella sitä kaliberia, mittä Ässät etsii.
Onko sukua Ässä-legenda Juha Viinikaiselle?
Ikänsä puolesta voisi olla jopa poika.
Legendojen pojat ovat aina tervetulleita Ässiin, vaikkei tämä Joonas mitään riemunkiljahduksia herätä muuten.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
vaikkei tämä Joonas mitään riemunkiljahduksia herätä muuten.
Nostan muutaman viestiään Joonaksesta päättyneen kauden kausiketjusta, viestit kirjoitettu ennen alkavaa kautta. Itse odotin Viinikakselta paljon, mutta loukkaantumiset yms, niin ei saatu tällä kaudella yhtään mitään. Lahjoja herralla on. 1, 2, 3, 4 ja 5

Olisin itse J.Viinikaisen option käyttänyt, mutta toisaalta tämän piti olla se läpimurtokausi ja mitään kun ei saatu, en ole yllättynyt ettei optiota käytetä. Varsinkin kun JYP nuorisomylly tuottaa jatkuvasti näitä hyvin liikkuvia kiekollisia puolustajia.
 
Nakkimuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Montreal
Ässien pelaajat joiden sopimus Ässissä loppuu.
Daniil Tarasov, Saku Salmela, Jyri Marttinen, Tommi Taimi, Juuso Ketola, Aleksi Rekonen, Tylor Spink, Tyson Spink, Mikko Salmio, Sami Lähteenmäki, Toni Henttonen, Topias Haapanen.

Näistä Tarasov ja Haapanen olivat kumpikin Ässissä vain lainalla. Tarasov nyt ensi kaudella todennäköisesti pelailee Columbuksen organisaatiossa, mutta voi sieltä lainalle Ässiin tulla. Haapanen oli Ilveksestä lainalla, josta nyt sopimus purettiin. Salmion ura jatkuu Jyväskylässä ja Ketolan optiota ei käytetty. Muista Marttinen on ainakin sellainen pelaaja jonka ura voisi Porissa jatkua.

Tällöin vapaiksi agenteiksi jäisivät Salmela, joka pelasi lähinnä seiskapakin roolia Ässissä. Taimi jonka ura jatkunee ulkomaille, kun hän pelasi huikean kauden Ässissä. Rekonen, joka tuli pari kautta sitten Ässiin kovin odotuksin, mutta floppasi, silti mainettaan parempi pelaaja. Spinkin veljekset todennäköisesti pelaavat Saksassa. Lähteenmäki sen sijaan on ollut vähän väliä klesana. Ässien videossa kertoi opiskelevansa pääsykokeisiin. Henttonen on taas aikalailla täyte pelaaja, joka voi silti nyt saada Ässiin jatkonkin.
 
Tervaskanto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Haapasen sopimus Ilveksen kanssa on purettu yhteisymmärryksessä, joten on myös vapaa agentti
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Kun näitä kerran on listattu, niin seuraavilla loppuu sopimus Tapparaan:

M: Michael Garteig
P: Valtteri Kemiläinen, Adam Polasek, Alexander Ytterell, Tuukka Mäntylä (lopetti) ja Jonathan Racine
H: Niko Ojamäki, Tyler Morley, Juhani Jasu, Jere Karjalainen ja Steven Iacobellis

Tapolan mukaan joku/jotkut pelaajat, joiden on ajateltu lähtevän Tapparasta saattaisivatkin olla jäämässä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: S.T.
Suosikkijoukkue
Kärpät
Laitetaas Kärpistä myös pellaajat, joilla soppari loppui kauteen 19-20:

Pakit: Krejcik, Kukkonen

Hyökkääjät: Puljujärvi, Lammikko, Pesonen, Junttila, Aaltonen, Anttila

-Krejcik satavarmasti isompiin ympyröihin

-Kukkonen pohdiskelee "one more year" -ratkaisua

-Puljun keissi niin levällään, että turha spekuloida

-Lammikko melko varmasti takasin änäriin

-Pesonen voisi omasta puolesta jatkaa Kärpissä vielä yhden kauden

-Junttila suuntaamassa Suomen rajojen ulkopuolelle jälleen(?)

-Juhista viety takasin pk-seudulle

-Sami Anttilalla ei riitä tulevan sesongin kokoonpanoon Kärpissä, luulisi mahtuvan johonkin "pienempään" Liiga-seuraan
 
VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62

Juhis narreihin vai? Toivottavasti ei ainakaan IFK:hon. Ikinä enää. Ikinä.
 
Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Mikkelin Jukurien väreillä verhoillun auton kanssa liikenteessä ollut englantia puhuva herrasmies treenasi eilen Lauttasaaressa Pyrkän kentällä. En tiedä kuka hän oli, eikä varmaan tarkoita mitään, mutta päätin silti raportoida.

EDIT; Böndeille tiedoksi, Lauttasaari sijaitsee Helsingissä.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Oletko varma, että henkilö puhui englantia, eikä esim. vierasta bönde-kieltä, jota mm. Mikkelissä puhutaan?
 
tipsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Olen varma. Tämä herrasmies jutteli jonkun toisen jampan kanssa siinä nojaillen samaan aikaan tähän Jukurien kiesiin, ja kyllä siinä lontoota viännettiin.

Simon Stranksyä ollaan Mikkeliin huhuttu, joten olisiko tämä mystinen nojailija hän? Toisaalta mitä hän tekisi Helsingissä, ja vielä, kun kyseinen alue on suljettuna?
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Mikkelin Jukurien väreillä verhoillun auton kanssa liikenteessä ollut englantia puhuva herrasmies treenasi eilen Lauttasaaressa Pyrkän kentällä. En tiedä kuka hän oli, eikä varmaan tarkoita mitään, mutta päätin silti raportoida.

EDIT; Böndeille tiedoksi, Lauttasaari sijaitsee Helsingissä.

En usko, että syntyperäinen helsinkiläinen olisi millään tavalla havahtunut siihen, että joku puhuu englantia. Taitaa lantapuntti yrittää nyt vain larpata helsinkiläistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös