Liigan siirtohuhut kaudelle 2020–2021

  • 1 347 560
  • 2 768

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jossain ketjuissa on spekuloitu Jere Karjalaisen seurasiirrolla Liigan sisällä - mitä ilmeisemmin kuitenkin siirtymässä KHL:ään. Tällaista juttua oli venäläisellä urheilusivustolla.
 

Lisbeth_S

Jäsen
Hän on ilmoittanut pelaavansa Venäjällä.
Venäjällä tai Tapparassa.
Oma arvelu on, että kauden 20-21 lykkääntyminen on epätodennäköistä. Nykyinen Lock Down on syystä, että ei nähtäisi korkeata sairastuvien piikkiä.

Joitain kuukausia kun jatketaan, niin Jossain kohti tulee se hetki, kun yhteiskunta avaa tilanteen. Toki katsojamääriin ja sponsoreihin tilanne varmastikkin vaikuttaneen. Kysymys kuuluukin lähinna, että kuinka monia uusia kalliita sopimuksia joukkueet ovat valmiita tekemään? Ilman selkeitä rahoituskuvioita moni valitsee varmasti mielummin pienemmän kauteen lähdön riskin. .
Lisäksi monelle tulee tästä kaudesta tappiota, koska ovat budjetoineet playoff-tulot. Niin tai näin, ei ole järkeä haalia pelaajia tässä vaiheessa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Suurin osa ensi kautta koskevista sopimuksista on tehty jo ajat sitten, joten tämän suhteen paskat on jo housuissa.

Näinpä.

TPS:n tilanne ei kerro mistään muusta kuin imusta pelata Raimo Helmisen alaisuudessa.
 

Zoidberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi 2019
Ilvesfoorumin yksi luotettavimmista nimimerkeistä vahvistaa:

Jasu -> Lukko
Vartiainen -> Ilves
Karjalainen -> Jokerit
Jokerit tuskin on Karjalaisen tuleva seura, vaikka KHL:ään on kyllä todennäköisesti menossa.

Täällä vaan kateelliset kaakattaa Tepsistä, mutta TPS:n toimistolla pidetään sopimukset salassa ettei mitään huhuja päästetä liikkeelle.
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo:
Ahti Oksanen (Jokerit)
Vaikka monella trollitutka vivahtikin, niin Juha Jääskän ainakin lisäisin listaan. Tiedän varmaksi sanoa, että jo vuosi sitten siirrosta keskusteltiin KooKoon ja Jääskän välillä. Nytkin ilmeisesti keskusteltu ja ehkä päästy neuvotteluissa maaliin asti. Tuo Kristian Näkyvän huhuilu on sitten vähän kysymysmerkki. Ainakin itselleni.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vaikka monella trollitutka vivahtikin, niin Juha Jääskän ainakin lisäisin listaan. Tiedän varmaksi sanoa, että jo vuosi sitten siirrosta keskusteltiin KooKoon ja Jääskän välillä. Nytkin ilmeisesti keskusteltu ja ehkä päästy neuvotteluissa maaliin asti.
Jääskää haaveillut parin kauden ajan tänne Lahteen. Hyvä kiinnitys KooKoolta, jos toteutuu.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jasu -> Lukko

Jasusta liikkuu jatkuvasti niin ristiriitaisia huhuja, ettei oikein tiedä mitä tässä pitäisi uskoa. Varmaan parempi kun antaa ajan vain näyttää, mihin Junnu siirtyy.

Mainitaan nyt samalla, että EP huhuaa Lukkoon kaksikkoa Michael Moravcik sekä Pavol Skalicky.

Oma veikkaukseni osumista näistä huhuista on valitettavasti 0/3. Pessimisti ei pety. Jos joku saapuu, niin se on Jasu, joka tosin kelpaa varsin mainiosti.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mainitaan nyt samalla, että EP huhuaa Lukkoon kaksikkoa Michael Moravcik sekä Pavol Skalicky.

Sehän tästä nyt vielä puuttuisi, että Lukko kasaisi ensi kaudeksi ihan jäätävän jengin ja sitten kausi jäisi pelaamatta koronan takia

Vaikea tässä tilanteessa on kenenkään tehdä soppareita, kun on vielä auki missä sarjassa pelataan ja milloin
 
J

Just-Ice-Hockey

Täällä kun on Jääskää huhuttu KooKoon paitaan, niin todetaan nyt kuitenkin, että IFK:lla on/oli optio vielä ensi kaudesta. Ihmettelen suuresti, jos mainittua optiota ei käytetä/ole käytetty.
 

Vlade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Täällä kun on Jääskää huhuttu KooKoon paitaan, niin todetaan nyt kuitenkin, että IFK:lla on/oli optio vielä ensi kaudesta. Ihmettelen suuresti, jos mainittua optiota ei käytetä/ole käytetty.
Eikös Turusella ole myös optio ja nyt huhutaan Sveitsiin. Harvassa taitaa olla ne seurat jotka alkaa väkisin noita optioita lunastelemaan jos pelaaja haluaa muualle siirtyä.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös Turusella ole myös optio ja nyt huhutaan Sveitsiin. Harvassa taitaa olla ne seurat jotka alkaa väkisin noita optioita lunastelemaan jos pelaaja haluaa muualle siirtyä.

Viime vuosina, ainakin IFK:n tähtipelaajien kohdalla, nuo optiot ovat mahdollistaneet siirron ulkomaille. Siinä olet oikeassa, että esim. Jääskän tapauksessa IFK tuskin asettuu vastaan, jos pelaaja tekee selväksi halunsa siirtyä toiseen Liiga-seuraan.
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Täällä kun on Jääskää huhuttu KooKoon paitaan, niin todetaan nyt kuitenkin, että IFK:lla on/oli optio vielä ensi kaudesta. Ihmettelen suuresti, jos mainittua optiota ei käytetä/ole käytetty.
On tuo optio, mutta esimerkiski Jäkyn tapauksessa pienemmässä seurassa kehittyminen lienee paras ratkaisu ja Salmelainen aistinut, että parempi päästää irti, pitää suhteet kunnossa ja muutaman vuoden päästä napata takaisin valmiina kärkiketjuihin, kuin pitää väkisin kiinni ja rikkoa välit pelaajaan sekä samalla unohtaa yhteenpaluun. KooKoon ja HIFK:n yhteistyö ollut kuitenkin aika vahvaa viime vuosina. Näistä kolmesta huhusta (Oksanen, Näkyvä, Jääskä) Jääskää pidän todennälöisimpänä Kouvolaan tulijana.
 
J

Just-Ice-Hockey

Eikös Turusella ole myös optio ja nyt huhutaan Sveitsiin. Harvassa taitaa olla ne seurat jotka alkaa väkisin noita optioita lunastelemaan jos pelaaja haluaa muualle siirtyä.

Niin, Turusen ja Jääskän sopimukset erosivat varmasti aika monelta osin toisistaan. Turusella oli ilmeisesti liigan osalta suora 2 vuoden pahvi, mutta ns. ulkomaanoptiolla toisen vuoden osalta. Joka tapauksessa Turusen sopimuksessa ollut optio oli nimenomaisesti pelaajan optio. Jääskällä taas on ollut kauden 2020 loppuun asti voimassa oleva sopimus, joka on pitänyt sisällään/ pitää sisällään seuran option seuraavasta kaudesta. Edelleen ihmettelen, jos tuota optiota ei ole käytetty.

On tuo optio, mutta esimerkiski Jäkyn tapauksessa pienemmässä seurassa kehittyminen lienee paras ratkaisu ja Salmelainen aistinut, että parempi päästää irti, pitää suhteet kunnossa ja muutaman vuoden päästä napata takaisin valmiina kärkiketjuihin, kuin pitää väkisin kiinni ja rikkoa välit pelaajaan sekä samalla unohtaa yhteenpaluun. KooKoon ja HIFK:n yhteistyö ollut kuitenkin aika vahvaa viime vuosina. Näistä kolmesta huhusta (Oksanen, Näkyvä, Jääskä) Jääskää pidän todennälöisimpänä Kouvolaan tulijana.

Eli nyt sinä sitten rakennat perkeleelliset olettamat, että Jääskeläinen on tulossa? Ei tuo tietenkään mahdotonta ole, mutta tämän kauden otteiden perusteella vähintäänkin kummeksun, mikäli IFK ei ole käyttänyt Jääskän sopimuksessa ollutta optiota. Mikään ulospäin tullut signaali ei ole viitannut siihen, että Jääskä nimenomaisesti haluaisi pois IFK:sta ja rooli olisi oletettavasti kasvamassa myös Stadissa. Aina kaikki on mahdollista, eikä minulla ole mitään tietoa Juha Jääskän tulevan kauden sopimuskuvioista, muuten kuin, että IFK:lla on ainakin ollut mahdollisuus pitää pelaaja itsellään. Oletan, että Jääskä omana kasvattina olisi niitä pelaajia, kenestä oikeasti halutaankin pitää kiinni.
 

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Mainitaan nyt samalla, että EP huhuaa Lukkoon kaksikkoa Michael Moravcik sekä Pavol Skalicky.

Oma veikkaukseni osumista näistä huhuista on valitettavasti 0/3. Pessimisti ei pety. Jos joku saapuu, niin se on Jasu, joka tosin kelpaa varsin mainiosti.

Ei kannata yllättyä, mikäli Skalicky löytyy ensi kaudella Kärpistä... Slovakialaisedustuksen luontevaksi jatkoksi. (Kristof ja Rybar).
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eli nyt sinä sitten rakennat perkeleelliset olettamat, että Jääskeläinen on tulossa? Ei tuo tietenkään mahdotonta ole, mutta tämän kauden otteiden perusteella vähintäänkin kummeksun, mikäli IFK ei ole käyttänyt Jääskän sopimuksessa ollutta optiota. Mikään ulospäin tullut signaali ei ole viitannut siihen, että Jääskä nimenomaisesti haluaisi pois IFK:sta ja rooli olisi oletettavasti kasvamassa myös Stadissa. Aina kaikki on mahdollista, eikä minulla ole mitään tietoa Juha Jääskän tulevan kauden sopimuskuvioista, muuten kuin, että IFK:lla on ainakin ollut mahdollisuus pitää pelaaja itsellään. Oletan, että Jääskä omana kasvattina olisi niitä pelaajia, kenestä oikeasti halutaankin pitää kiinni.
En oleta mitään. Mietin hypoteettisesti syitä, miksi mahdollinen siirto olisi tapahtunut.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei kannata yllättyä, mikäli Skalicky löytyy ensi kaudella Kärpistä... Slovakialaisedustuksen luontevaksi jatkoksi. (Kristof ja Rybar).
Ei varmasti yllättäisi ketään jos molemmat Skalicky sekä Moravcik löytyisivät Kärppien kokoonpanosta ensi kaudella, tai Lukosta... Tai toinen Oulusta ja toinen Raumalta. Molemmilla seuroilla näyttää tuohon suuntaan olevan suhteet ja skouttaus kunnossa (Kreijcik, Kristof, Rybar, Klok, Nemecek, Pospisil). Hyvän oloisia hakuja olisi kuitenkin molemmat, minne sitten päätyvätkin.
 

aintg

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, sympatiat: Jukurit
Vaikka monella trollitutka vivahtikin, niin Juha Jääskän ainakin lisäisin listaan. Tiedän varmaksi sanoa, että jo vuosi sitten siirrosta keskusteltiin KooKoon ja Jääskän välillä. Nytkin ilmeisesti keskusteltu ja ehkä päästy neuvotteluissa maaliin asti. Tuo Kristian Näkyvän huhuilu on sitten vähän kysymysmerkki. Ainakin itselleni.

Ainali Sport -> KooKoo... Semmoista kuulin mutta saas nähä

Heti kun Kouvolassa voitetaan enemmän kuin kaksi peliä liigakaudessa, niin kahvipöytäkeskusteluissa kaikki menevät Kouvolaan. Jos kaikkien (tai edes puolien) täällä mainittujen kanssa olisi esimerkiksi sopimuksia, niin kohtahan KooKoo on konkursissa.

Nyt olisi hyvä hetki arvioida ”huhujen” luotettavuutta ja miettiä, montako pelaajaa joukkueeseen realistisesti voidaan miettiä jollain 1.7 miljoonan pelaajabudjetilla, koronatilanteessa jopa pienemmälläkin. Esim. Oksasen siirto olisi todella eriskummallinen, vaikka Ahokkaan tuttu onkin.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaikea tässä tilanteessa on kenenkään tehdä soppareita, kun on vielä auki missä sarjassa pelataan ja milloin

Tässä vaiheessa varmaan soppareita ei tehdä ainakaan seurojen puolesta kovin mielellään, mutta se ei poista sitä, että varmasti jokainen laadukas organisaatio on jo suurilta osin kasannut ensi kauden joukkueensa ja sopparit tehty jo ajat sitten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös