Liigan siirtohuhut kaudelle 2019–2020

  • 1 306 889
  • 2 484

Barney

Jäsen
Mitä helvetin väliä sillä on onko Lassi Lehtinen raumalainen, lahtelainen vai nakkilalainen?

Mielenkiintoista nähdä, että mihin viime kaudella Ketterässä pelannut Sameli Ventelä suuntaa ensi kaudeksi. Luulisi, että Liigassa hänelle olisi ottajia ja sopimusta SaiPaan pidettiin jossain vaiheessa jo lähes varmana. Muistaakseni kevään aikana oli myös jotain huhuja HPK:sta. Voisi olla aika hyvä low risk - high reward hankinta oikeastaan mille tahansa liigajoukkueelle.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Lassi Lehtinen on yhtä Lahtelainen kuin Sebastian Aho Raumalainen.

Isä Sami on syntynyt Raumalla, Lukon kasvatti, pelasi liigaakin Lukossa. Perhe muutti Lahteen 1995, koska Samille ei Lukosta löytynyt pelipaikkaa.
Perhe palasi sitten maaseutukiertueen jälkeen kotiin Raumalle.

Tuolla logiikalla Niskala on ruotsalainen, koska on sattunut syntymään Västeråsissa. Ja Sebastian Aho on raumalainen.

Mielenkiintoista, jos molemmat puhutte suomea äidinkielenänne, ettekä silti ymmärrä eroa sanojen "lahtelainen" ja "Lahdesta" välillä.

Lassi on syntynyt Lahdessa ja elänyt siellä elämänsä ensimmäiset 2,5 vuotta --> hän on Lahdesta.

Lassi on kasvanut ja asunut valtaosan elämästään Raumalla, Rauma on hänen kotinsa ja hän asuu siellä edelleen --> Lassi on raumalainen.

On täysin mahdollista (ja yleistä), että raumalainen ihminen on alun perin Lahdesta. Ei se vähennä Lassin raumalaisuutta millään tavalla :D
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Mitä helvetin väliä sillä on onko Lassi Lehtinen raumalainen, lahtelainen vai nakkilalainen?

Mielenkiintoista nähdä, että mihin viime kaudella Ketterässä pelannut Sameli Ventelä suuntaa ensi kaudeksi. Luulisi, että Liigassa hänelle olisi ottajia ja sopimusta SaiPaan pidettiin jossain vaiheessa jo lähes varmana. Muistaakseni kevään aikana oli myös jotain huhuja HPK:sta. Voisi olla aika hyvä low risk - high reward hankinta oikeastaan mille tahansa liigajoukkueelle.

Henkilökohtaisesti sillä ei ole mulle yhtään mitään väliä, koska Rauma, Lukko, Lahti, Pelicans ja Nakkila ovat minulle kaikki harmaata osastoa - ei mitään merkitystä. Mutta pakko se on tarttua, kun ihmiset eivät ymmärrä omaa äidinkieltään :D
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Mikä tässä syntymäpaikka keskustelussa on vuodesta toiseen niin uskomattoman epäselvää? Syntymäpaikaksesi merkitään aina se paikkakunta, jossa äitisi on kirjoilla sillä hetkellä kun päätät tulla maailmaan. Riippumatta siis myös siitä, missä paikassa fyysisesti tulet maailman. Tämä siis liittyen ihan oikeaan saivarteluun Sebastian Ahon syntymisestä Porissa, koska Raumalla ei ollut vuonna 1997 enää synnytysosastoa lainkaan, vaan sieltä tullaan Poriin keskussairaalaan synnyttämään. Raumalaiset siis syntyvät fyysisesti Porissa, vaikka heidän syntymäpaikkanaan lukee toki Rauma, tämähän on yksi pahiten hiertäviä asioita näillä Suomen rakkaimmilla naapureilla *hymiö*

Ja tuo mainittu syntymäpaikkasi ei siis muutu koskaan, vaikka muuttaisit yhden päivän ikäisenä toiselle paikkakunnalle. Syntymäpaikka merkintä on ikuinen..
 
Nynoamous

Jäsen
Lukolla ainakin on mielettömän hyvä tilanne, kun samoilla tilastoilla ja samanikäinen Skarekin kanssa torjuva Lehtinen jää Raumalle, eikä lähtenyt NHL:än puolelle. Melkeinpä Lahtelaisten Skarek hehkutuksen jälkeen voisi väittää, että LL on Liigan paras maalivahti.
Näinpä, koska esim. lukkofanit eivät vielä itse ole ehtineet nostamaan Lehtistä viimeisen 2 vuoden aikana seuraavaksi koko universumin messiaaksi - eivät siis missään nimessä ainakaan junnuleijonaketjuissa.
Ja ai niin, Luukkonen on antikristus ja Ahokas puusilmä. Hyi.
 
One-timer

Jäsen
Kookoolla kuulemma tänään ollut joku kolmas maalivahti treeneissä Halosen ja Haukelandin lisäksi. Kyseessä ei ole sopimuksen alla oleva Salminen vaan joku pienempi kokoinen.
Kellään mitään mutua edes tähän?
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Jospa on ollut joku a-junnuista? Vuorenmaa eliteprosepctisn mukaan 177cm, Lehikoinen 184cm ja Räihä 185cm.
 
HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kookoolla kuulemma tänään ollut joku kolmas maalivahti treeneissä Halosen ja Haukelandin lisäksi. Kyseessä ei ole sopimuksen alla oleva Salminen vaan joku pienempi kokoinen.
Kellään mitään mutua edes tähän?
Tanner Jaillet ilmeisesti Kouvolan Sanomien perusteella. Ei ole Kouvolaan jäämässä, mutta etsii Euroopasta työpaikkaa.
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Kalevan mukaan Jesse Puljujärvi siis erittäin todennäköisesti Kärppiin. Paperityöt menossa ja kaveri on rekisteröity jo ilmeisesti Fh:n kautta.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kalevan mukaan Jesse Puljujärvi siis erittäin todennäköisesti Kärppiin. Paperityöt menossa ja kaveri on rekisteröity jo ilmeisesti Fh:n kautta.
Eipä tule pojalla olemaan henkisesti helppoa tulla maitojunalla takaisin Liigaan, sillä sen verran paljon on media tätä casea esillä pitänyt, että aika paljon tulee kyselyitä, puhumattakaan pilkkahuudoista vieraspaikkakunnilla.
Toivottavasti kuitenkin kestää paineet ja saa peli-ilonsa takaisin.
 
isokasikaks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, Kärpät
Eipä tule pojalla olemaan henkisesti helppoa tulla maitojunalla takaisin Liigaan, sillä sen verran paljon on media tätä casea esillä pitänyt, että aika paljon tulee kyselyitä, puhumattakaan pilkkahuudoista vieraspaikkakunnilla.
Toivottavasti kuitenkin kestää paineet ja saa peli-ilonsa takaisin.
Puljua muistellessa nousee aina mieleen se, kun nordiksella ensin kaatui vetopaikassa, josta seurasi kotiyleisön hurraamista ja naurua. Noh kaveri nousi ylös, sai kiekon ja pommitti kiekon yläpeltiin. Toki silloin oltiin itseluottamuksen aallonharjalla, tämän kauden itseluottamuksesta ei vielä tiedä.

Edit: aina miettinyt miten viestin voi kirjoittaa väärään ketjuun, mutta näemmä aika helppoa. Perkele.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Teemu Pulkkinen pelaa heikosti Sveitsissä ja pelaa siellä siis try outilla. Olisiko jollain liigajoukkueista tarvetta?
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko Sveitsin liiga kovempi kuin KHL?
Ei tainnut kukaan niin väittää? Riittää vain, että Jokerit on kiinnostunut, kuten itsekin uskoisin olevan. Toisaalta miksei olisi mennyt sinne jo aikaisemmin, jos vaihtoehtona oli tryout Sveitsissä.. Ihmeellisen alhaalla ovat Pulkkisen osakkeet tällä hetkellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös