Liigan siirtohuhut kaudella 2021–2022

  • 1 408 535
  • 3 636

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Onko millään joukkueella tarvetta maalivahdille? SaiPa hankki Jaroslav Januksen Westerholmin loukkaannuttua tammikuun loppuun olevalla sopimuksella. Nyt Westerholm on palaamassa joukkueen vahvuuteen, niin tuskin Janus jatkaa Lappeenrannassa. Omasta mielestäni ihan pätevä maalivahti, vaikka tilastot tällä kaudella eivät kovin hyvät olekaan. Selittyvät sillä, että aika paljon hankalia tilanteita joutunut torjumaan puolustuksen hasardien seurauksena.
Jaroslav Janus siirtyy lainapestinsä päätyttyä Tshekkiin, kertoo Elite Prospectsin huhuosio.
 
Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Kemell sivussa ja alkanut seuraamaan igssä IFK:ta. Varma siirto siis?
Onko siis äskettäin alkanut seuraamaan? Olisi kieltämättä hyvä lisä loukkaantumisten varalle, mutta meillä on kyllä tällä hetkellä niin hyvät ketjukoostumukset ettei tohon kyllä kaikki terveinä ollessaan varmasti mahtuisi kokoonpanoon. Poissaoloja kuitenkin aina on eli voisi olla hyvä vahvistus. Jotenkin vaikee uskoo kyllä, että haluais riskeerata peliaikansa noin pahasti NHL-draftin lähestyessä. Ehkä parmepi painaa loppukaudi Jypissä tai jossain pienemmässä seurassa. Tuskin siis oikeasti on tulossa.
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Kemell sivussa ja alkanut seuraamaan igssä IFK:ta. Varma siirto siis?
Kemell on ollut sivussa ja seurannut HIFK:ta jo varmaan aika moneen kertaan. Ei nimittäin ihan tuore ole tämä seuraaminen. En edes jaksanut selata kuinka monta vuotta sitten Kemell on alkanut HIFK:ta seuraamaan.

Olisi Jypiltä fiksu liike päästää Kemell pois ja menettää iso siivu kasvattajakorvauksista.
 
33720

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jauhojengi

En tiedä IG-jutuista enempää, mutta tuoreesta seurannasta puhuivat tuolla jossain?

Joka tapauksessa mielenkiintoinen sattuma, että samana päivänä Jatkoajan Jypin osiossa yksi kirjoittaja kertoo sisäpiiritietona, että huomenna tulossa uutisia, joista ei siellä(Jypin osiossa) innostuta.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kemell on ollut sivussa ja seurannut HIFK:ta jo varmaan aika moneen kertaan. Ei nimittäin ihan tuore ole tämä seuraaminen. En edes jaksanut selata kuinka monta vuotta sitten Kemell on alkanut HIFK:ta seuraamaan.

Olisi Jypiltä fiksu liike päästää Kemell pois ja menettää iso siivu kasvattajakorvauksista.
Miten nuo kasvattajakorvaukset menee jos pelaaja siirtyy vaan loppukauden lainasopparilla? Luulisi että sopimusseura vuolee taalat vaikka osa kaudesta menisikin muualla lainassa.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Miten nuo kasvattajakorvaukset menee jos pelaaja siirtyy vaan loppukauden lainasopparilla? Luulisi että sopimusseura vuolee taalat vaikka osa kaudesta menisikin muualla lainassa.
HPK aikanaan lainasi Kristian Vesalaisen loppukaudeksi Kärppiin ja sai korvaukset itselleen. Silloin seuran puolesta painotettiin, että korvausten takia juurikin laina eikä ns sopimuksen purku.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Boogy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nyt on alkanut Kemellin isäkin seuraamaan IFK:ta Instagramissa. Jatkoajan mittareilla siis varma siirto.
Luulin aluksi tuota profiilia feikiksi profiilikuvan takia mutta pienen tutkinnan jälkeen se paljastuikin aidoksi. Kyllähän tämä siirto on jo aivan varma ellei sitten he ole päättäneet trollata kansaa johon en kyllä usko. JYP varmaan tarvitseekin tällä hetkellä perättömiä huhuja heidän ainoan kultakimpaleensa menettämisestä.
 
Eihän sitä tiedä vaikka isä lukee tätä palstaa ja ois päättänyt alkaa trollaamaan.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Eihän sitä tiedä vaikka isä lukee tätä palstaa ja ois päättänyt alkaa trollaamaan.
Tai sitten ne seuraa huvikseen. Jompikumpi näistä vaihtoehdoista lienee oikea vastaus.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
SaiPa ja Jaakko Lantta purkaneet sopimuksen. Aloitusympyrässä hyvä sentteri joka ei ole onnistunut parin SaiPa-kauden aikana siirtämään Mestis-tehojaan Liigaan ja tällä kaudella meni ilmeisesti sukset ristiin Virran kanssa. Olisiko jossain Liiga-seurassa vielä mahdollisuuksia päästä pelaamaan?
 
Mighty Mickey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks, SaPKo, Los Blancos
SaiPa ja Jaakko Lantta purkaneet sopimuksen. Aloitusympyrässä hyvä sentteri joka ei ole onnistunut parin SaiPa-kauden aikana siirtämään Mestis-tehojaan Liigaan ja tällä kaudella meni ilmeisesti sukset ristiin Virran kanssa. Olisiko jossain Liiga-seurassa vielä mahdollisuuksia päästä pelaamaan?
JYPissä olisi tilaa hyvälle sentterille, mutta onko paukkuja?
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
JYPissä olisi tilaa hyvälle sentterille, mutta onko paukkuja?
Tuskinpa ainakaan kallis olisi. Tavallaan sellainen viimeinen terävyys on puuttunut tekemisestä. Voi olla paljon kiinni ihan apinasta hartioilla, kun pelit eivät lähteneetkään sujumaan samalla tavalla Liigassa kuin Mestiksessä. Sopivassa ympäristössä Lantta voisi olla seuraava Palve (kypsemmällä iällä Mestiksestä nouseva peluri), mutta Virran systeemit eivät ainakaan sopineet hänelle.
 
Piku84

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Dallas Stars, Frölunda
SaiPa ja Jaakko Lantta purkaneet sopimuksen. Aloitusympyrässä hyvä sentteri joka ei ole onnistunut parin SaiPa-kauden aikana siirtämään Mestis-tehojaan Liigaan ja tällä kaudella meni ilmeisesti sukset ristiin Virran kanssa. Olisiko jossain Liiga-seurassa vielä mahdollisuuksia päästä pelaamaan?

Eiköhän tämäkin herra painaisi Jukuripaidassa loppukauden pinna per peli.. Siellä onnistuu kaikki :D.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Olisiko jossain Liiga-seurassa vielä mahdollisuuksia päästä pelaamaan?

Kerholta puuttuu kiekolliset sentterit käytännössä kokonaan, ja toi nyt näyttäisi aika kerhomaiselta projektihankinnalta tulevillekin kausille. Toiveissa olisi toki vähän jotain muuta, mutta tuskin tässä ilman yleisöä pelaillessa viitsitään mottipäisillä summilla yrittää mitään takuuvarmaa ykkössentteriä.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tarvita mitään Honkia. Joukkue on ihan tarpeeksi hyvä ja ei kaipaa vahvistuksia.

Auvitu - Schmaltz
Lyytinen - Motin
Ahonen - Karjalainen
Jardine, Kotkansalo, Winberg, Salin

Mihin helvettiin sä jonkun Hongan laitat? Et mihinkään. Tuolla on jo viime kauden TOP4 pakki Winberg ysipakkina (pitkät loukkaantumiset alla), Kotkansalo varmasti tekee vielä uuden tulemisen ja Jardine ollut ehdottomasti vahvistus. Ahonen ja Karjalainen pelaavat uransa parasta lätkää.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

Samaa mieltä. Vai voiko olla että Kemeliä ei saa ilman että ottaa Hongan mukaan diiliin? Ehkä Hongan voi laittaa lainalle Espooseen tai Joensuuhun..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös