Liigan palkinnot

  • 54 138
  • 213

Ribals

Jäsen
Ässien Mika Niemi voittaa Veikkauksen Kultainenkypärä palkinnon 10000€ jos ja kun pelaa tänään.
Eikös Niemi ole ollut jokaisessa mahdollisessa pelissä kultapotta päässä? Tänää taitaa olla kauden 58. ottelu kun kantaa kultakypärää (Karhut-pelissähän ei pitänyt poikkeusluvalla, mutta lasketaan silti mukaan tuohon).
 
Parhaan puolustajan palkinnosta tuossa olikin jo juttua, mutta kysytääs nyt vielä viisaammilta. Pistepörssi itsessään on varsin heikko mittari parhaan puolustajan nimeämiselle, mutta kun itselläni ei muutakaan ole, niin en uskalla kyseenalaistaa. Pistepörssin perusteella voittoa lähimpänä olisivat Lindell, Salcido, Aalto, Luoma, Taipalus ja Niskala ennen Rantakaria ja Kousaa. Mutta mitä sanoo pelejä nähneet? Itse olen nähnyt liian vähän pelejä omatakseni mitään järkevää mielipidettä tähän. Lindelliä on kehuttu siellä sun täällä, mutta johtuuko se pisteistä ja siitä, että hän on nuori ja tuli enemmän tai vähemmän puskista? Sama koskee jossain määrin myös Bluesin Rantakaria, joka taistelee vuoden tulokkaan palkinnosta.

Jos laajennetaan tilastoscouttamista vielä aina yhtä pätevään tehotilastoon, niin siinä Lindell ja Salcido ovat kaukana kärjestä kun taas Aalto ja Luoma ovat enemmän edukseen noista pistepörssin kärkinimistä.

Kuka siis ansaitsee parhaan puolustajan palkinnon ja miksi?
 

karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Legendojen tähdet -kokonaiskisahassuttelussa maalivahtikaksikko Metsola-Saros on ollut karkuteillä jo pitkään. Metsola on edellä ennen päätöskierrosta pistein 260-230, mutta Saroksella on yhä sauma mennä kalkkiviivoilla ohi. Mikäli nimittäin Juuse valitaan sekä koko liigakierroksen että TPS-HPK-ottelun parhaaksi pelaajaksi ja samaan aikaan parhaan pelaajan valinta menee Tampereella jollekin muulle kuin Metsolle, päädytään lukemiin 260-270 Saroksen hyväksi.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Legendojen tähdet -kokonaiskisahassuttelussa maalivahtikaksikko Metsola-Saros on ollut karkuteillä jo pitkään. Metsola on edellä ennen päätöskierrosta pistein 260-230, mutta Saroksella on yhä sauma mennä kalkkiviivoilla ohi. Mikäli nimittäin Juuse valitaan sekä koko liigakierroksen että TPS-HPK-ottelun parhaaksi pelaajaksi ja samaan aikaan parhaan pelaajan valinta menee Tampereella jollekin muulle kuin Metsolle, päädytään lukemiin 260-270 Saroksen hyväksi.
Tuskin menee Saros ohitse ellei maagisesti osaa avata tänään luukkua Turussa.
 

Rocco

Jäsen
Miksi monissa Liigan palkinnoissa sisällytetään myös pudotuspelit mukaan? NHL:ssä kaikki äänestykset päättyvät runkosarjaan, poislukien pudotuspelien arvokkain pelaaja.

EDIT: Liigassa tällaisia ovat mm.

- Jarmo Wasama -palkinto kauden parhaalle tulokkaalle.
- Raimo Kilpiö -palkinto
- Urpo Ylönen -palkinto kauden parhaalle maalivahdille.
- Pekka Rautakallio -palkinto kauden parhaalle puolustajalle.

Sitä en sitten tiedä onko esim. Lasse Oksanen -palkinnossa äänestys runkosarjan lopussa, ennen pudotuspelien alkua, ettei pudotuspelit alitajuisesti vaikuta kenenkään äänestäjän päätöksiin.
 
Viimeksi muokattu:

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni huutava vääryys, jos tuo Rautakallio palkinto menee jollekkin muulle kuin Lindellille. Kaveri on kuitenkin suorastaan ylivoimainen pakki tähän liigaan. Mark my words: kahden vuoden sisällä Dallasin vakituisessa kokoonpanossa.
 

axe

Jäsen
Tuossa Legendojen tähdissä ei tätä viimeistä kierrosta laskettu eikä niitä tähtiä taideta tänään jakaa edes muodon vuoksi. Jännityksen hetki oli tiistaina, jolloin Saros olisi voinut päästä ohi. Taisi olla silloin vielä melko lailla pelin lopussa nollapelissäkin kiinni.
 

Ralph

Jäsen
Kim Hirschovits äänestettiin syystäkin Liigan parhaaksi pelaajaksi. Mutta kyllä menee uskottavuus noihin äänestyksiin, kun siellä jotkut puusilmäiset pellet pääsevät antamaan äänensä näin isossa äänestyksessä.

Joku pelle nimittäin äänesti Ben Maxwellin runkosarjan kolmanneksi parhaaksi pelaajaksi. Lähinnä huutonaurua tuollainen aiheuttaa ja olisi kiva kuulla, miksi joku häntä meni äänestämään. Ei siinä, etteikö Maxwell olisi hyvä pelaaja ja tärkeä pala Kärppiä, mutta kun kaveri pelasi vain 12 ottelua runkosarjassa. Siis 12 eli alle neljänneksen! Vertailuna NHL:ään, siellä vastaava tarkoittaisi 16-17 pelattua ottelua ja ei sellaista edes vitsillä kukaan ajattele, kun puhutaan runkosarjan parhaista pelaajista.

On kyllä huono kausi ollut, jos 12 pelattua ottelua riittää kolmanneksi parhaan pelaajan titteliin. Toki myös joku meni äänestämään Joonas Komulaisen kolmanneksi parhaaksi pelaajaksi, onhan sekin järjetöntä. Ollako niin puusilmäinen "toimittaja", että ajatus jonkun muun kuin oman suosikkijoukkueen pelaajan äänestämisestä on kauheaa.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kim Hirschovits äänestettiin syystäkin Liigan parhaaksi pelaajaksi. Mutta kyllä menee uskottavuus noihin äänestyksiin, kun siellä jotkut puusilmäiset pellet pääsevät antamaan äänensä näin isossa äänestyksessä.
Hirschovits sai yhteensä 91 (65+20+6) toimittajalta sijoituksen kolmen parhaan joukossa. Äänensä antoi 102 toimittajaa, joten 11 toimittajaa oli sitä mieltä, että hän ei mahtunut kolmen parhaan joukkoon. Olisi mielenkiintoista nähdä noiden 11 toimittajan listat perusteluineen. Minun kun on vielä vaikeampi ymärtää tätä kuin tuota "oman kylän pojan" sijoittamista kolmossijalle. Siis toki olettaen, että ko. pelaaja on ollut merkittävässä roolissa omassa joukkueessaan. 12 peliä pelanneen pelaajan nimeäminen on joko tökerö vitsi tai osoitus täydellisestä ymmärryksen puutteesta.
 

Ralph

Jäsen
Äänensä antoi 102 toimittajaa, joten 11 toimittajaa oli sitä mieltä, että hän ei mahtunut kolmen parhaan joukkoon. Olisi mielenkiintoista nähdä noiden 11 toimittajan listat perusteluineen. Minun kun on vielä vaikeampi ymärtää tätä kuin tuota "oman kylän pojan" sijoittamista kolmossijalle.
Joku oululainen antanut äänet Donskoi-Kemppainen-Maxwell tjsp. ettei vain vahingossakaan Donskoin kovimmat kilpaiijat saa lainkaan ääniä? Toinen oululainen antaa Kemppainen-Donskoi-Karhunen ja kolmas Donskoi-Kemppainen-Kukkonen.

Ja joku raumalainen antaa Vahalahti-Niskala-Komulainen. Eli siis veikkaan, että jotkut ei-espoolaiset ovat antaneet kaikki äänensä samalle joukkueelle. Tai sitten näille heikommille siksi, ettei juuri ne kovimmat kilpailijat saisi lisä-ääniä.
 
Suosikkijoukkue
Ukrainan armeija, Pelsut, Kiekko-Espoo
No aina toimittajiin mahtuu mukaan muutamia "maakunnan miehiä" jotka eivät suostu äänestämään kuin oman kylä joukkueen pelaajia. Varmaan samaa porukkaa jotka vuoden urheilija -äänestyksessä eivät antaneet lainkaan ääniä Formula ykkösten maailmanmestareille koska "se ei ole urheilua".
 

Ralph

Jäsen
Joku oululainen antanut äänet Donskoi-Kemppainen-Maxwell tjsp. ettei vain vahingossakaan Donskoin kovimmat kilpaiijat saa lainkaan ääniä? Toinen oululainen antaa Kemppainen-Donskoi-Karhunen ja kolmas Donskoi-Kemppainen-Kukkonen.
Joku näistä oululaisista ollut taas vauhdissa, kun jaettiin muita Liigan palkintoja. "Minä en perkele etelän poikia äänestä" ja joku on nimennyt Markus Nutivaaran kauden kolmanneksi parhaaksi puolustajaksi.

Olisi kiva kuulla tältä "puoleettomalta" äänestäjältä, että millä perusteella Nutivaara on kauden kolmanneksi paras puolustaja. Jos joku osaa perustella järkevästi tuon, niin tarjoan tuopillisen. Veikkaan, että joku Oulun poika antanut äänensä nyt Kukkonen-Laatikainen-Nutivaara, ettei taaskaan vahingossa joku Kukkosen kilpailija saisi lisä-ääniä.

Ei perkele. Lisää kun tarkisteli, niin joku pelle on äänestänyt Pekka Saravon koko kauden parhaaksi puolustajaksi. Miksi minä kidutan itseäni ja luen näitä... Ja miksi Liiga tekee itsestään siinä sivussa pellen ja julkaisee nämä? Olisi vain kertonut top-kolmosen, niin välttyisi Liigakin häpeältä.
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Vähän yllätyin kun Marjamäki vei parhaan valmentajan palkinnon. Pidin Tapolaa varmana voittajana.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jaahas. Taas meni osa palkkinoista väärää osoteseen. Kuten tämän avausketjussa sanoin niin tähän tosiaan saa laitta omia mielipiteitään miten ne palkinnoit olisi pitänyt mennä.

Pekka Rautakallio -palkinto (paras puolustaja): Esa Lindell, Ässät
Raimo Kilpiö -palkinto (herrasmiespelaaja): Eric Perrin, JYP
Urpo Ylönen -palkinto (paras maalivahti): Juuse Saros, HPK
Jarmo Wasama -palkinto (paras tulokas): Otso Rantakari, Blues
Kalevi Numminen -palkinto (paras valmentaja): Jussi Tapola, Tappara
Unto Wiitala -palkinto (paras erotuomari): Ei jaeta.

All-stars joukkue:
Maalivahti: Juuse Saros, HPK
Puolustaja: Esa Lindell, Ässät
Puolustaja: Lasse Kukkonen, Ässät
Laitahyökkääjä: Olli Palola, Tappara
Sentteri: Kim Hirschovits, Blues
Laitahyökkääjä: Joonas Donskoi, Kärpät

Fiktiiviset palkinnot:
Timo Jutila - palkinto (paras kapteeni): Jukka Peltola, Tappara
Jere Lehtinen - palkinto (paras puolustava hyökkääjä): Joonas Kemppainen, Kärpät

Taas vedettiin äänestyksissä kotiiin päin. Nyt ois ollu hyvä sauma antaa toi Raimo Kilpiö -palkinto ensimmäistä kertaa ulkomaalaiselle pelaajalle mutta pakko oli taas joku suomalainen siihen löytää. Ei siinä mitään Lada on ihan ok vaihtoehto, mutta oikeasti toi on jo rasismia että Kilpiö-palkintoa ei ole koskaan anettu ulkomaalaiselle pelaajalle.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
No kyllähän Marjamäki nyt tuon valmentajapalkinnon ansaitsi. Tapola käänsi porukkansa vaikeuksien kautta voittoon, mutta ei Kärppienkään kausi koko ajan mitään ruusuilla tanssimista ollut. Sitä paitsi ei sitä oululaisten parkumista olisi kestänyt kukaan jos tuplamestarivalmentaja olisi sivuutettu molempina mestaruuskausina.
 

axe

Jäsen
Jaahas. Taas meni osa palkkinoista väärää osoteseen. Kuten tämän avausketjussa sanoin niin tähän tosiaan saa laitta omia mielipiteitään miten ne palkinnoit olisi pitänyt mennä.

Mun mielestä taas missään muussa kategoriassa ei ollut yhtä selkeää voittajaa kuin Metsola maalivahtipysteissä. Ei tällä kaudella ollut edes oikein mitään kilpailua parhaan molarin tittelistä. Kaiken lisäksi Metsolan olisi pitänyt voittaa vielä se joku MVP-palkintokin vai mikä onkaan tärkeimpänä pelaajana joukkueelleen.

Olisihan tuo nyt ollut vähän kornia kuulutellakin "Liigassa joukkueensa upeasti sijalle 11 johtanut Juuse Saros..."
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ei perkele. Lisää kun tarkisteli, niin joku pelle on äänestänyt Pekka Saravon koko kauden parhaaksi puolustajaksi. Miksi minä kidutan itseäni ja luen näitä... Ja miksi Liiga tekee itsestään siinä sivussa pellen ja julkaisee nämä? Olisi vain kertonut top-kolmosen, niin välttyisi Liigakin häpeältä.
Tuohan ei nyt ole vielä mitään, sillä joku on äänestänyt Ville Husson parhaaksi tulokkaaksi ja oli kerännyt myös kahden pisteen verran hajaääniä. Myös Mikko Rantasella kolme pistettä kyseisessä äänestyksessä. Ihan hyvä, että julkaisevat niin näkee ainakin minkä verran noita tonttuja tuolla suurinpiirtein pyörii.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nostetaanpa tällaista ketjua ylös.

En liene ainoa, jonka mielestä Kalevi Numminen -palkinnon voittajaksi ainoa oikea henkilö on Mikko Manner.

Saattaa olla, että katson värilasien takaa tilannetta, mutta onhan Mannerin meriitit tältä kaudelta ihan omaa luokkaansa, vaikka kausi on vielä kesken.

Kärpät ei ollut missään ennakkokaavailuissa voittajaehdokas tälle kaudelle. Kuitenkin Manner luotsasi jenginsä ylivoimaiseen runkosarjavoittoon ja vielä liigafinaaleihin play-offeissa. Lisäksi Mannerin Kärpissä usea pelaaja on ottanut merkittäviä steppejä ylöspäin urallaan. Mainittakoon nimeltä vaikka Bertrand, josta kasvoi maalipörssin voittaja. Junttila, joka dominoi parhaimmillaan runkosarjaa miten tahtoi. Leskinen ja Mäenalanen, jotka molemmat ovat tätä nykyä isoja vastuunkantajia ja liigan ehdotonta eliittiainesta. Lisäksi Manner on luonut Kärpille erittäin raikkaan ja uudenlaisen pelitavan, jossa keskitytään ensisijaisesti hyökkäämiseen ja ylipäänsä aktiiviseen pelaamiseen. Ei mitään perkeleen peruutteluja, vaan täysillä päälle heti kun mahdollista. Pleijareissa tästä on jouduttu himpun tinkimään, mutta runkosarjassa tuo taktiikka oli jotain aivan uutta, ja ennen kaikkea hemmetin viihdyttävää.

Saa olla eri mieltä. Mielestäni ainoa uhkaaja on Rautakorpi, jos sattuu voittamaan mestaruuden. Kuitenkaan Rautakorvella ei olisi silloinkaan oikein mitään muuta valttikorttia palkiintoon kuin se mestaruus. Tappara oli lähtökohtaisesti ylivoimainen ennakkosuosikki, jolle kaikki muut sijoitukset kuin mestaruus olisivat pettymyksiä. Mielestäni Rautakorpi ei ole valmennuksellisesti mitään ihmeellistä tällä kaudella esittänyt. Mestaruus on kuitenkin mestaruus. Jos Tappara sen nappaa, Rautakorpi on tähän palkintoon ainoa varteen otettava kilpakumppani.
 
Mielestäni ainoa uhkaaja on
Sami Kapanen. Vaikka Kärppiä veikattiin mihin, niin KalPan joukkue on materiaaliltaan valovuoden Kärppiä perässä. Kärpillä kuitenkin aivan terävimmän kärjen joukkue, KalPa jossain puolenvälin alla.

Manner sen palkinnon silti varmaan voittaa vaikka on valmentanut joukkueen jotakuinkin niille sijoille, mihin materiaalin pohjalta pitäisikin.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ilman muuta Mannerille kuuluu palkinto. Tehnyt hienoa työtä ja on hieno persoona.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Sami Kapanen.

Olenpa jopa samaa mieltä tästä. KalPa oli mielestäni pelitavallisesti playoffien paras joukkue, mutta kaatui yksinkertaisesti siihen, ettei sillä ollut tarpeeksi hyviä pelaajia ratkaisevilla hetkillä.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Manner, Kapanen, Lehterä on aika selkeä kärkikolmikko.
 

Barney

Jäsen
Kärpät ei ollut missään ennakkokaavailuissa voittajaehdokas tälle kaudelle.
Paitsi nimimerkin @McTorso ennakoissa.

Manner on hyvä vaihtoehto palkinnon voittajaksi, kuten olisi myös Kapanen. Ei pidä kuitenkaan unohtaa Tero Lehterää, joka nosti viime kauden jumbon puolivälieriin asti. Mannerhan palkinnon kuitenkin varmaan ihan ansaitusti tulee saamaan.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllähän tuo Mannerilla kuuluu.

Viime kauden äänet meni seuraavanlaisesti:

Äänimäärät: Pekka Virta, KalPa 285 (51 ykkössijaa), Jussi Tapola, Tappara 126 (7), Karri Kivi, Ilves 74 (3), Antti Pennanen, HPK 63 (4), Ari-Pekka Selin, TPS 12, Sami Kapanen, KalPa 9 (1), Risto Dufva, Jukurit 9, Marko Virtanen, JYP 7, Jyrki Aho, Ässät 6, Petri Matikainen, Pelicans 2, Petri Tuononen, Tappara 1

Lehterä teki aika saman tempun kuin Pennanen ja Kivi viime vuonna, eli varmasti tulee saamaan ääniä. Rautakorpi nyt on Rautakorpi, mutta kyllä häntäkin aika pitkään epäiltiin että osaako herra enää valmentaa. (syynä taisi olla tuo U20 keissi). Vaikka Tapparan rosteri on todella hyvä niin olihan nuo välierät taktista Rautakorven näytöstä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös