Liigan päävalmentajat

  • 129 666
  • 317

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Monissa omissa osioissa spekuloidaan jo valmennuksellisista ratkaisuista. Niistä, joita tapahtuu jo kesken tämän kauden ja niistä, joita on odotettavissa kaudeksi 04/05. Mielestäni aihe on sen verran mielenkiintoinen, että ajattelin pistää pystyn ketjun, joka on omistettu pelkille valmentajia koskeville asioille; kommentit työnjäljestä ja tietenkin spekulaatiot tulevaisuudesta.

Ensi kevät tulee olemaan iso härdelli valmentajakarusellissa. Hannu Jortikan ja Hannu Aravirran sopimukset ovat katkolla nykyisissä seuroissaan ja käsitykseni mukaan on hyvin todennäköistä, että kumpikaan ei jatka nykyisissä seuroissaan. Tämä yksin aiheuttaa mielenkiintoista värinää. Lisäksi kaikkien muistissa on Summanen / Niinimaa -jupakka, enkä ihmettelisi jos Summanenkin katselisi muita vaihtoehtoja kevään kisojen jälkeen. Siis nimenomaan omasta halustaan. NHL on kiinnostunut Summasesta ja työnäyte Pohjois-Amerikassa oli ns. kuumaa kamaa. Jos näin, maajoukkueeseen tulee isoja muutoksia muutenkin. Mitä tekevät liigavalmentajista tulikuuma Alatalo Jypistä, joka voitti ylivoimaisesti Hockeyn äänestyksen eli pelaajien luottamuksen? Jukka Jalonen? Jos ei pronssia kummempaa edelleenkään tule Hämeenlinnaan, olisiko aika lähteä sovussa eri teille? Tokihan Jalosellakin on sopimus ensi kaudeksi, mutta tietääkseni siinä on ns. herrasmiespykälä eli jos jompaa kumpaa osapuolta ei kiinnosta jatkaa, ei toinen pakota. Jalosen tiedetään sympatiseeraavan pk-seudun seuroja, HIFKillä on erityinen sija hänen sydämessään, Jokerien tallissa hän on jo ollutkin ja Blues tarjoaisi oivan mahdollisuuden "tehdä HPK:t" eli tuoda (menestykseltään) pieni seura huipulle.

Mitähän jännää sitä tapahtuu? Itse ennustelen puolivakavissani tähän suuntaan. Ja kuten huomaatte,tässähän on jo toisensa poissulkevia spekuloitakin. No, siksi niitä kutsutaan spekuloiksi:

-Aravirran paikalle HIFKiin tulee Jukka Jalonen, Aravirta katselee Kärppiin, Jokereihin ja ulkomaille päin, myös välivuosi mahdollinen

-Jortikka lähtee Jokereista maajoukkuevalmennukseen, Summanen siirtyy Suomen ulkopuolelle ja Westerlund tulee Bluesiin, HIFKiin tai Jokereihin

-Matti Alatalo siirtyy Jokereihin ja tuo Immosen tullessaan

-Tukka-Jukka kelpaa mille tahansa liigaseuralle, myös pk-seudulla. Blues haluaisi ilman muuta, myös HIFK tulee kyseeseen, samoin HPK

Kaikkein kuumin kysymyshän on tietenkin se, tekeekö Ismo Läntinen paluun liigaan..

edit: Korjattu Mika > Matti. Ja Läntinen pysyy Läntisenä, mieshän on kautta aikain huonoin valmentaja liigassa ikinä. Siis Ismo Läntinen.
 
Viimeksi muokattu:

MC61

Jäsen
Suosikkijoukkue
rystylätty
Viestin lähetti JHag
-Mika Alatalo siirtyy Jokereihin ja tuo Immosen tullessaan

Tässä voisi olla lääke tuolla omassa ketjussamme käymään keskusteluun siitä, että kuka palauttaisi Jokereihin sen vanhan oman vauhdikkaan pelityylin, joka perustui kuvioihin ja maalintekoon.

Tosin vain siinä tapauksessa, että tulijana on Matti. Ei mielellään Mika eikä ainakaan Mikko! :)
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Viestin lähetti JHag
-Tukka-Jukka kelpaa mille tahansa liigaseuralle, myös pk-seudulla. Blues haluaisi ilman muuta, myös HIFK tulee kyseeseen, samoin HPK


Varmasti Jukka kelpaisi muille liigaseuroille, mutta miehen sopimuksesessa on pykälä joka mahdollistaa siirtymiesen vain ulkomaille kauden päätyttyä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Re: Re: Valmentajaketju

Viestin lähetti MC61
Tässä voisi olla lääke tuolla omassa ketjussamme käymään keskusteluun siitä, että kuka palauttaisi Jokereihin sen vanhan oman vauhdikkaan pelityylin, joka perustui kuvioihin ja maalintekoon.

Ajattelin täsmälleen tätä, kun katselin eilen HIFK-Jyp -matsia. Nyt kun HIFK on löytämässä jälleen oman rymistelevän ja kookkaan itsensä, pitäisi jonkun löytää Jokeritkin uudestaan. Jos Jypin materiaali olisi ollut leveämpi, olisi voinut uskotella itselleen olleensa katsomassa takavuosien HIFK-Jokerit -matsia. Oli hyvää menoa. Mutta tottapuhuen me voitais kyllä ottaa se Immonen kuitenkin HIFKiin.

edit: Rautakorvesta - mä nyt spekuloin vähän ohi ensi kaudenkin jo. Olen melko varma, että seuraava suomalainen seura hänellä on pk-seudulta.
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lisätään tänne lyhyt kommentti Ässistä. Itse uskon, että Ässien valmentaja Mika Toivola jatkaa vielä ainakin vuoden Porissa. Hänen valmentajakaudestaan yksi meni enemmän tai vähemmän reisille erään tyhjäntoimittajan takia. Ensimmäinen oli kokeilua, nyt ollaan menossa oikeaan suuntaan ja ensivuonna vielä vähän enemmän. Ikäänkuin homma jäisi hieman kesken jos nyt lähtisi pois. Luottoakin kuulemma on johtoportaassa, joten sen perusteella.

Ennustus: Ennen marraskuun loppua Hirsimäki sorvaa miehelle jatkon, joka luo pohjan ja viestin pelaajille kuka ensivuonna käskee.

Kaikkein kuumin kysymyshän on tietenkin se, tekeekö Ismo Läntinen paluun liigaan..

Ja paskat. Ei varmasti tee.
 

JanJ

Jäsen
Viestin lähetti JHag
Kaikkein kuumin kysymyshän on tietenkin se, tekeekö Ismo Läntinen paluun liigaan..
Se on Lehkonen, eikä Läntinen...
Niin, ja palaako Tami kenkäsponsoreineen Liigaan?
Sportin peräsimessä? Vai peräti Hifkin? Toimiston tuulikaappi tuli ainakin tutuksi aikanaan.
 

vsop

Jäsen
Viestin lähetti JHag
...
-Mika Alatalo siirtyy Jokereihin ja tuo Immosen tullessaan

....

Tiettävästi ja kuitenkin varmuudella Matti Alatalo valmentaa myös kaudella 2005-2006 JYPiä. Ari Salo jatkaa myös. Tästä on uutisoitu jo aiemmin. Eli herrat eivät ole vapaita tämän kauden jälkeen.

Jarkko Immonen ei ole kovin halukas muuttamaan Kehä 3:n pienemmälle puolelle. Syitä JYPissä pelaamiseen löytyy useitakin, joita jokainen voi arvailla puolesta ja vastaan mielikuvituksensa rajoissa.
 

Steele

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Florida Panthers
Re: Re: Valmentajaketju

Viestin lähetti JanJ
Se on Lehkonen, eikä Läntinen...

Onhan näitä Ismoja sekä Läntinen että Lehkonen. Yhdistävä tekijä molemmilla etunimen lisäksi on puutteelliset tai lähes olemattomat valmennustaidot.
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Myös Vaclav Sykoran sopimus Ilveksen kanssa päättyy kuluvaan kauteen, eikä hänen jatkostaan ole vielä tietoa. Ainakin mun joululahjatoiveena olisi St Vaclavin kahden vuoden jatkosoppari, mutta luulisi myös hänen palveluksilleen olevan kysyntää rikkaammissakin seuroissa? Voi vain toivoa, että jos edellä mainittu herrasmies ei jatka Ilveksessä, niin tajutaan panostaa toiseen huipputason valmentajaan, eikä oteta uutta "Seliniä" harjoittelemaan liiga-joukkueen ykkösvalmentajana toimimista.
 

Salomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Spekuloidaan

Aloitetaan maajoukkueesta. Mikäli Summanen päättää jättää hommat kauden päätyttyä, luulen miehen suuntaavan ulkomaille. Minne, en lähde veikkamaan, mutta eiköhän pämääränä ole kuitenkin Pohois-Amerikka. Lopulta ainakin.
Kukapa sitten tilalle maajoukkueeseen? Hannu Jortikan nimeä sovitetaan tähän kohtaan vahvasti moneltakin taholta, mutta itse en tähän usko. Jortikka haluaa olla keisarina turgusessa, se on tullut selväksi. Leijonien luotsaaminen on sitten ehkä se toisella sijalla oleva vaihtoehto.
Itse en hämmästyisi yhtään, jos Summasen seuraaja olisi esim. Kari Eloranta. Eloranta on tehnyt tasaisen varmaa ja hyvää työtä käytettävissä olevilla resursseilla. Suomessa ja ulkomailla. Lisäksi Piri on niitä valmentajia, joita ei ole vielä koskaan erotettu kesken sopimuskauden.
Elorannan nimi on varmasti piirretty myös monen seurajohtajan papereihin, kun seuraavaa valmentajaa lähdetään etsimään. Puolustuspelin apostoli Eloranta tulee myös hyvin juttuun joukkueidensa kanssa. Onko Piri kuitenkin liian "turvallinen" ja särmätön? Todennäköisesti ainakin pääkaupunkiseudulle.

Entäs sitten Kari Heikkilä? Nyt näyttää siltä, että pesti venäjän maalla jäisi vuoden mittaiseksi. Itse asiassa potkut voi tulla minä hetkenä hyvänsä. Jos näin käy, Heikkilää varmaankin kiinnostaisi ensi kaudella valmentaa kotimaassa. Maajoukkueen koutsaaminen on kuitenkin ehkäpä liian iso pala. Saatetaan toisaalta huutaa apuun Ouluunkin.

Mitä tekee Erkka Westerlund? Ehkäpä Erkan olisi aika jo palata päävalmentajaksi johonkin joukkueeseen. Taktinen tietämys ylivertaista. Luulisi kiinnostavan montaakin eri tahoa? Westerlund parinaan joku nuoremman polven nälkäinen oppipoika voisi saada hyvää tulosta aikaan. Jos minä olisin Jussi Salonoja, sorvaisin Westerlundin kanssa sopimusta kasaan ensi tilassa. Riippumatta siitä, mitä C.Ruuttu olisi asiasta mieltä.

Yksi kallis mies olisi sitten tuolla länsinaapurissakin. Tarkoitan hiljattain potkut saanutta Hardy Nilssonia. Nilssonin tietämys lajista on huippuluokkaa, ja ideologia sopisi paremmin Suomeen kuin Ruotsiin. Mutu- tuntumalta sanoisin, että Hardy voisi ihan oikeasti tehdä hyvääkin jälkeä Suomessa. Otsikoissa Hardy olisi muista ansioista kuin esim. kulta-Curre oli. Nilssonia ei karjalanpiirakat kiinnosta. Vain tuloksella on väliä.

Kanadalainen tuttuni, joka seuraa kanadalaista junnulätkää erittäin tarkasti, on jo vuoden päivät pitänyt Mikko Mäkelää nousevana nimenä valmentajapörsseissä. Mäkelä on kuuleman mukaan hyvä kehittämään pelaajia, ja näkemys lajista on monipuolista. Miten mulla on kuitenkin sellainen muistikuva, että samainen Mäkelä olisi saanut kenkää jonkun junnujoukkueen valmentajana viime kaudella?
No, uskotaan paikkakuntalaisia. Eihän ne potkut tee muuta, kuin karasta luonnetta kohti seuraavia nöyryytyksiä. Mikko Mäkelä voisi siis olla yksi tulevaisuuden nimistä. Ei kuitenkaan vielä ensi kaudella.

Tässäpä nyt muutama nimi pohdittavaksi. Kenet sinä ottaisit ja minne?
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti JHag
-Aravirran paikalle HIFKiin tulee Jukka Jalonen
Niin, Jalosella on sopimus Kerhoon kevääseen 2006 saakka. Tuskinpa sitä viime talvena huvikseen tehtiin jatkoa kahta vuotta mikäli ei Jalosta kiinnosta jatkaa seurassa. Ja tuloksista päätellen seurajohtokin lienee edelleen tyytyväinen valmennuspuoleen.

Aika naurettavia kokonaisuudessaan oikeastaan nuo ensimmäisen viestin spekulaatiot.

PS: Vai oliko se Tommi Läntinen?
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Re: Re: Re: Valmentajaketju

Viestin lähetti JHag

edit: Rautakorvesta - mä nyt spekuloin vähän ohi ensi kaudenkin jo. Olen melko varma, että seuraava suomalainen seura hänellä on pk-seudulta.

Ei nyt mitään pilkkua jaksaisi viilata, mutta ajattelin että tämä lause "Niistä, joita tapahtuu jo kesken tämän kauden ja niistä, joita on odotettavissa kaudeksi 04/05." olisi tarkoittanut kuluvaa kautta ja kautta 05/06, vaikka vähän ristiriitainen tuo lause olikin :).

Mutta Rautakorvesta vielä sen verran, että uskoisin kuitenkin miehen siirtyvän Lukkopestin jälkeen ulkomaille. Sen verran kovat oli halut jo viime keväänä moiselle. Tietysti myös tuo maajoukkue on hyvin mahdollinen paikka.

No jos oletetaan ettei ulkomaille lähde ja Lukko saa menestystä, niin uskoisin että silloin tuo pk-seutu on varsin todennäköinen paikka. Ihan jo siitä syystä, että palkkatoiveet on sen verran kovat ettei muilla rahkeet riitä. Paitsi tietysti jos Lukko syystä tai toisesta intoutuu jatkamaan sopimusta tuon kauden 05/06 jälkeen ;).
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Re: Re: Re: Valmentajaketju

Viestin lähetti sinikettu
Onhan näitä Ismoja sekä Läntinen että Lehkonen. Yhdistävä tekijä molemmilla etunimen lisäksi on puutteelliset tai lähes olemattomat valmennustaidot.
Ei muuten pidä paikkaansa. Molemmilla on kyllä puutteelliset johtotaidot, sekä pelinjohdossa että ns. man managementissä. Mutta uskallan väittää että yksittäisen pelaajan valmennuksessa varsinkin fyysisellä ja teknisellä puolella molemmat ovat aivan liigatason valmentajia. Ei tarvitse raumalaisenkaan kauas katsoa kun näkee nimilistan Lehkosen luomista pelaajista joita rautakorpi nyt vain käyttää hyväkseen.

Ja Ässistä sen verran että ehkä Toivolan voisi päästää pariksi vuodeksi kasvamaan korkoa liiton hommiin ja koettaa jotain toista valmentajaa. Jos ei toimi niin Mika sitten takaisin hiukan kokeneempana ja muutakin nähneenä.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kun Rautakorpi oli keväällä jo lähtökuopissa, niin saattaa olla että hän tekee saman taas ensi keväänä, kun aiempaa 2-vuotista sopimustakin muokattiin muotoon 1+1. Niinpä, jos Jukka katsoo parhaimmaksi lähteä, niin pistän toiveeni seuraavaan, nimimerkki puuntakaa esittämään faktaan:

Viestin lähetti puuntakaa
Myös Vaclav Sykoran sopimus Ilveksen kanssa päättyy kuluvaan kauteen, eikä hänen jatkostaan ole vielä tietoa.

Eli sieltä vaan toiseksi paras vaihtoehto tilalle, vanha kunnon Vazek, jos Rautakorpi jatkaa matkaansa jo keväällä ulkomaille.
 

kissa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fort Wayne Komets
Mika Saarinen

MS on tehnyt todella tuhoisaa jälkeä mestari-Tapparassa. Kuka astuu tähän miinaan seuraavaksi? Vain ihme voi enää pelastaa hänet potkuilta. Onneksi täkäläiset seurajohtajat ovat sen verran tumpeloita, että joku häneen vielä luottaa.

Liigan kuumimmat koutsit ovat tällä hetkellä:

1. Vaclav Sykora
2. Hannu Jortikka
3. Mika Toivola
4. Jukka Jalonen

Matti Alatalo ei huutoäänestyksistä huolimatta listoille pääse, koska näytöt eivät riitä. Ja valmentaja joka ei huuda on huoltaja.
 

OldTimeHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Bayern München, Deutschland
Re: Re: Re: Re: Valmentajaketju

Viestin lähetti korkki
Ei muuten pidä paikkaansa. Molemmilla on kyllä puutteelliset johtotaidot, sekä pelinjohdossa että ns. man managementissä. Mutta uskallan väittää että yksittäisen pelaajan valmennuksessa varsinkin fyysisellä ja teknisellä puolella molemmat ovat aivan liigatason valmentajia. Ei tarvitse raumalaisenkaan kauas katsoa kun näkee nimilistan Lehkosen luomista pelaajista joita rautakorpi nyt vain käyttää hyväkseen.
Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta eikös Rautakorpi heti Lukkoon saapumisensa jälkeen äimistellyt julkisesti, miten heikossa fyysisessä kunnossa joukkue on?

Kyllähän Lehkosessa voisi silti olla ainesta liigavalmentajaksi. Oikean asenteen omaava kiekkomies hän on aina ollut, mutta pahat puutteet johtamistaidossa ja karismassa sekä pelitavan sisäänajamisessa ovat estäneet läpimurron. Ensinmainittu karttuu iän ja kokemuksen myötä, ja jälkimmäistäkin on mahdollista oppia.

Läntisen rahkeista en olisi yhtä optimistinen.
 

Alkiolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue ja Jokerit
Toive tulevasta Jokeri-valmentajasta

Tätä ketjua lukiessa huomaa, että vieläkin löytyy niitä, jotka uskovat Summasen jättävän/saavan potkut maajoukkuevalmentajan paikalta ensi keväänä. Itse uskon, ja Kummolankin lausunnot puoltavat sitä, että Rami jatkaa ruorissa nykyisen sopimuskautensa loppuun, ellei pidempäänkin. Näin ollen spekulointi, minne Rami menee, voidaan lopettaa. Ja sama pätee mielestäni Erkka Westerlundiin. He ovat tällä erää maajoukkuevalmentajia. Piste.

Tunnustan itseni seuratasolla Jokeri-faniksi. Paljon ollaan täälläkin keskusteltu siitä, että Summasen aloittama ja Jortikan jatkama yltiöpäinen viisikkopuolustus on osaltaan karkoittanut Jokeri-kannattajat Areenalta. Kummallista. Ensin helsinkiläisten Jokeri-fanien taholta valitettiin, että joukkue on liian vieras turusineen ja vertaloineen, ja että omia poikia pitää saada tilalle. Nyt kun se toive ollaan - osin pakon sanelemana - täytetty puolityhjien katsomoiden syytä haetaan ylitylsästä pelityylistä. Mistähän seuraavaksi valitetaan?

Jo tämä fanien valitus + väitetyt henkilökemia-erot toimitusjohtaja Virmasen kanssa saavat nähdäkseni aikaan sen, että Hannu Jortikka ei jatka Jokeri-valmentajana kaudella 2005 - 2006. Kuka sitten tilalle? Moni vannoo Hannu Aravirran nimeen. Eittämättä turvallisin vaihtoehto. Olisiko kuitenkin niin, että Aravirran naama on Jokereihin liian kulunut? Ja kuka sanoo, ettei HIFK käytä sopimuksen optiovuotta? Jos minulta kysytään, haluan Jokereihin, jos/kun Jortikka ei jatka, jonkun uuden valmentajan, sellaisen, jossa on jotain uutta. Vieläkö useasti Jokeri-ruoriin huhuiltu Dave King on laskuissa mukana, vai onko hän jo liian vanha? Jos näin on, miten olisi (aikaisemmasta liigavalmennuksesta ja sen myötä tunnettavuudesta huolimatta) Vasili Tihonov? Keskustelua!
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Re: Re: Re: Re: Re: Valmentajaketju

Viestin lähetti OldTimeHockey
Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta eikös Rautakorpi heti Lukkoon saapumisensa jälkeen äimistellyt julkisesti, miten heikossa fyysisessä kunnossa joukkue on?

Kyllä, teetti testit ja totesi "ettei pojjaat ole oikein timmissä iskussa". Tästä johtuen kesällä ollaan vielä enemmän vedetty fyysistä ja yksilökohtaista treeniä.

Salomon

Mitä tekee Erkka Westerlund? Ehkäpä Erkan olisi aika jo palata päävalmentajaksi johonkin joukkueeseen. Taktinen tietämys ylivertaista. Luulisi kiinnostavan montaakin eri tahoa?

Erkka on tosiaankin tietämykseltään erinomainen, mutta vaatii aisaparikseen henkilön joka ei ihan "pehmo" ole(esim. Summanen).

Sopisi Lukkoon Jukan seuraajaksi jo taustojensakin vuoksi, kunhan vierellä on joku "reippaasti" suunsa avaava kaveri.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Viestin lähetti Roku

Eli sieltä vaan toiseksi paras vaihtoehto tilalle, vanha kunnon Vazek, jos Rautakorpi jatkaa matkaansa jo keväällä ulkomaille.

Eikös Sykora ollut halukas palaamaan Lukkoon jo ennen viime kauden alkua, sillä edellytyksellä tietenkin että kuulapää olisi saanut ennen kauden alkua kenkää. Näin muistaisin jostain lukeneeni.

Ei olisi yhtään huonompi ratkaisu Jukan seuraajaksi!
 

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Kari Jalonen jatkanee Kärppien peräsimessä myös ensi kaudella, ellei nyt aivan hirveitä tapahdu. (pronssia heikommat sijoitukset) ....... :-)

Kauhealla vouhotuksella tämä heinäpään kynäniekka "saatiin" takaisin kotiin. Ennen kautta lehdet kirkuivat otsikoita tyyliin "kotiinpaluu" ja "täällä ei kukaan puukota selkään". Jos tämä kausi osoittautuu selkeäksi pettymykseksi ja suurimmaksi syyksi löydetään Jalonen, niin tietysti valmentajan vaihto on mahdollinen keväällä, joskin aika epätodennäköinen. Silloin vahvimmilla olisivat varmaankin Aravirta ja varmaan Kärpätkin Rautakorpea yrittäisi kosiskella siinä missä pk-seudun seuratkin. Mutta vaikea nähdä tuollaista tilannetta. Nokka on tullut jäädäkseen. :-/
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Harvoin - tuskin koskaan, jos silloinkaan - olen yhtä paljon toivonut HN:n olevan totaalisesti väärässä.


Viimeistään Sykoran aikana on Ilveksen kannattajillekin lopullisesti kristallisoitunut, mikä merkitys todellisella huippuvalmentajalla on joukkueelle. Nimenomaan Ilveksen kannattajille sikäli, että keväällä 2003 oikeastaan ensimmäistä kertaa Ilveksen peräsimeen saatiin jo valmiiksi huippuammattilaiseksi tiedetty mies. Kysymyksessä on Ilveksen liigahistorian pätevin valmentaja, niin etu- kuin jälkikäteenkin ajateltuna.

Meriitit puhuvat puolestaan. Euroopassa ei ole monta valmentajaa, johon Sykoran vaihtaisin. Jatkosoppari Vasekille, muutama oikea palikka, ja jumankeuta, sinne Hakametsän Oikeauskoisten päätyyn voitaisiin ihan oikeasti saada ripustettua se himoittu 17. viiri.



Ranger
 

Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Kärppien tilanteesta..
Kaikista Turkupoikien varoituksista huolimatta, kärpät keikkuu sarjan kärkipaikoilla ja mikä on vieläkin kauheampaa, kärpät alkaa parantamaan peliä ja yksilöt saavat apinoita harteiltaan.

Kohta jäällä pelit ratkaisee Ujcikit ja Tenkratit, Nylanderin johdolla ja lakkokin sen kuin kestää.
sehän tästä vielä puuttuisi että Kärpät voittaa uskomattomalla vääryydellä mestaruuden.

Sen seurauksena oululaisen jääkiekkohistorian suurin virhe ja pelätty kauhuskenaario pääsee mylläertämään ja lehdistä saadaan masentuneena lukea kuinka
Kari Jalonen ei epäonnistunutkaan tehtävissään vaan saikin vääryydellä ja vähintäänkin tuurilla suoran kahden vuoden jatkosopimuksen.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti L4E
Eikös Sykora ollut halukas palaamaan Lukkoon jo ennen viime kauden alkua, sillä edellytyksellä tietenkin että kuulapää olisi saanut ennen kauden alkua kenkää.

Kyllä Vazek taisi tosiaan keväällä 2003:kin olla kaavailuissa mukana. Samoin kuin silloin kun tuota kuuluisaa "Omat pojat pelaavat"-projektia aloiteltiin, mutta silloin ainakin Vazekin tulo kaatui siihen että Lukko halusi Suomea puhuvan valmentajan, eli Ikan.

Ei silti, en minä Mika Toivolaakaan huonona valmentajana pidä.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
En tiedä mihin Rautakorpi suunnistaa Lukon jälkeen, mutta varmaa on, ettei se osoite löydy Hämeenlinnasta. Kerhon johdolla ei ole mitään halua tehdä taloudellista itsemurhaa palkkaamalla valmentaja jonka aikana joukkue pelaisi tyhjälle hallille.

Minä (ja moni muu Kerhon kannattaja) jäisin kotiin mielummin kuin katselisin Tukka-Jukan tyylillä pelaavaa joukkuetta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös