Liigan kurinpitopäätökset kaudella 2022–2023

  • 248 219
  • 1 858

axe

Jäsen
Noi kurinpitopäätökset ristiriitaisuuksineen on vähän meidän itse aiheuttamamme ongelma. Koska me haluamme aina saada syyn, miksi me saatiin enemmän kuin noi, ja miksi tuo ei sitten ollutkaan yhtä kakkuisa kuin se yksi toinen. Sitten noissa kertomuksissa pitää yrittää sellaisella lakimiestekstillä kattaa kaikki kulmat ja näkökohdat, mikä on tietysti täysin mahdotonta ja niistä pystyy aina löytämään sen jonkun ristiriitaisuuden tai muun ongelman. Sama koskee sääntökirjaakin, kun jotkut haluaa lukea sitä kuin jotain äärimmäistä lakikirjaa ja kääntää kaikki pilkut saadakseen kentällä tapahtuneen näyttämään joltain muulta kuin se oli.

Ei tietenkään menisi läpi enkä sano että pitäisikään mennä, mutta monta kertaa voisi olla parempi, että kurinpitopäätös perusteluineen olisi tyyliä: "Jones saa kolmen ottelun pelikiellon taklauksestaan, koska meidän asiantuntijoista ja jääkiekon ymmärtäjistä koostuva delegaatio on niin päättänyt." Nyt siihen tulee perusteluihin ja jopa tuomioihinkin vähän turhaa jurisdiikkaa mukaan.

Saakeli että mää oon kyllä ihme anarkisti ja kapinallinen. Mun johtama maailma olisi kyllä heti kaaoksessa!
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Samasta kurinpitopäätöksestä irroitettuja tekstinpätkiä:
...
...delegaatio huomioi, että Thomasin taklauksen vauhti ja voima ovat suhteellisen vähäisiä.
...
Taklauksessa tapahtuvan pääkontaktin osalta delegaatio huomioi, että Niku on suorittamansa laukauksen jälkeen matalahkossa peliasennossa ja lisäksi juuri ennen taklausta Nikun ja Thomasin välistä luistelee Stråka, jonka takia Thomas ei pysty täysin näkemään Nikun tilanteen pelaamista.
...
...päähän kohdistuvat kontaktit, jotka eivät ole selviä taklaustilanteita tai joissa kontaktin voimakkuus on vähäinen tai osuman aiheuttavan pelaajan toiminnan moittivuus on vähäinen, voidaan arvioida alle viiden ottelun pelikiellon arvoisiksi, ottaen huomioon kaikki pelitilanteen olosuhteet ja pelaajien toiminta pelitilanteessa.

Pelikiellon keston osalta kurinpitodelegaatio on ottanut huomioon, että taklaus on tehty vähäisellä vauhdilla, että siitä aiheutuva päähän tulevan kontaktin voimakkuus on suhteellisen vähäinen.

Lisäksi kurinpitodelegaatio on huomioinut rangaistuksen keston harkinnassa kuluvalla kaudella määrättyjen pelikieltojen kestot.

...

Rohkenisin sanoa, että irroittamalla asioita kokonaisuudesta, voidaan tuostakin kurinpitopäätöksestä poimia juuri omaan agendaan sopivat näkökulmat. Siksi en sitä itse harrasta ja olen sitä mieltä, että kurinpitopäätöksiä tulee lukea kokonaisuutena. Ja tuohon kokonaisuuteen on hyvä vielä ymmärtää liigan tiedottamat linjaukset kurinpitoon liittyen.

Hyviä perusteluja näinkin. Edelleen näen tässä silti ristiriidan. Se että kurinpito itse ilmoittaa että taklaus, huom! nimenomaan taklaus on osunut päähän, ei esim kontakti, ja sitten sanotaan että päähän kohdistuneesta taklauksesta tulee viisi peliä niin eihän nämä nyt vaan täsmää.

Ehkä tulkitsen tätä kuin piru Raamattua vai miten se sanonta menee.

Jokohan osaisin lopettaa tämän kommentoinnin.
 

Trick9

Jäsen
Suosikkijoukkue
-..'
Varmasti osasyy on Liigan viestinnässäkin, mutta kyllä suurempi syy on siinä, että keskustelijat eivät edes yritä ymmärrtää Liigan viestimää viestiä ja/tai tahallaan ymmärtävät asioita väärin.

Jos on lukenut ja ymmärtänyt Liigan uutisoimat seikat (Liigan sivuilta, sillä yleensä aina kannattaa käyttää alkuperäislähteitä), ei näissä tuomioissa ole mitään epäselvää. Mutta, aina kun keskusteluun eksyy näitä kommentoijia, joiden muistin mukaan kaikista päähän osuneista taklauksista tulee aina viiden pelin pelikielto, on keskustelu jo lähtökohtaisesti väärällä uralla.

Muistetaan nyt perusasiana se, että ei ikinä eikä milloinkaan liiga ole kertonut, että kaikista päähän osuneista taklauksista tulee vähintään viiden pelin pelikielto. Lisäksi, kurinpito on parantanut linjaansa huomattavasti. Muutama vuosi sitten puhtaista vahinko-osumistakin tuli niitä viiden pelin pelikieltoja, mutta nyt viime ja tällä kaudella niistä on pääosin päästy eroon. Ja joskus ihan oikeasti kannattaa lukea niitä Liigan julkaisemia tiedotteita. Tämänkin kauden alla liiga kertoi kurinpitolinjauksista ja ne on taidettu tähänkin ketjuun muutamaankin kertaan linkata.

Taitaa olla perusasiasi kuitenkin valheellista tietoa.

Liiga

Ja kyllä, tiedän että tuota päätöstä on sittemmin tarkasteltu uudelleen.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Meneekö tämä nyt niin, että Tappara päähän kohdistuneesta taklauksesta 2 peliä huilia ja muut +5 peliä. Toki Kärpät 0 peliä, koska vahinko.

Hyvä, että siellä Savossakin se vihdoin ymmärrettiin. Lisäisin tuohon vielä, että Tepsin päähän kohdistuneet taklaukset eivät edes etene kurinpitoon.
 

Cappe71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Thorengruppen IBK, CHL, Salibandy, Leki
Siis ootko sä nähnyt edes koko tuota taklausta? Ei todellakaan ollut mikään "vahingoittamisyritys" eikä ollut kädet ylhäällä. Kiekollista pelaajaa taklattiin joten kyllä siinä silloin pelataan lajia nimeltä jääkiekko ja yritetään irrottaa kiekollista pelaajaa kiekosta.

Käsittämätöntä ettei kurinpito voinut nähdä Jämsenin kyykkäämistä taklauksen alla minkäänlaisena lieventävänä asianhaarana. Ei tuossa asennossa vain voi ottaa taklausta vastaan.
Kyllä se oli omiin silmiini vahingoittamisyritys. En tiedä, pitikö sen niin olla mutta omat silmäni sen vaikutteen saivat. Se on oma mielipiteeni etkä voi siihen vaikuttaa. Eiköhän 9 peliä kerro kaiken olellisen. Ei kai sitä 9 peliä anneta kieltoa jos taklaus oli sääntöjen puitteissa ja puhdas.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: aave

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kyllä se oli omiin silmiini vahingoittamisyritys. En tiedä, pitikö sen niin olla mutta omat silmäni sen vaikutteen saivat. Se on oma mielipiteeni etkä voi siihen vaikuttaa. Eiköhän 9 peliä kerro kaiken olellisen. Ei kai sitä 9 peliä anneta kieltoa jos taklaus oli sääntöjen puitteissa ja puhdas.
No onhan meillä kaikilla oikeus omaan mielipiteeseen, että jos nyt väkisin haluat uskoa, että se oli vahingoittamisyritys, niin sitten sinä uskot niin ja ummistat silmäsi vastakkaisilta mielipiteiltä ja turha siitä on sinun kanssasi sen enempää enää jankuttaa. Liigan kurinpito nyt on sen kokoluokan vitsi, että sitä ei voi käyttää minkäänlaisena perusteluna.
 

Cappe71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Thorengruppen IBK, CHL, Salibandy, Leki
No onhan meillä kaikilla oikeus omaan mielipiteeseen, että jos nyt väkisin haluat uskoa, että se oli vahingoittamisyritys, niin sitten sinä uskot niin ja ummistat silmäsi vastakkaisilta mielipiteiltä ja turha siitä on sinun kanssasi sen enempää enää jankuttaa. Liigan kurinpito nyt on sen kokoluokan vitsi, että sitä ei voi käyttää minkäänlaisena perusteluna.
Totta kyllä tuokin mitä viimeisenä sanoit. En ymmärrä miksi pukuherrat toimistolla eivät ota itseään niskasta kiinni, istuvat alas ja tekevät selkeät linjaukset erilaisiin tapauksiin taklauksissa ja mahdollisiin ottelusiirtoihin jotta kaikille olisi selvää, mistä päätökset tulevat ja koostuvat.
 

Trick9

Jäsen
Suosikkijoukkue
-..'
Mikä viestissäni on valheellista tietoa? @Trick9
Siellähän se luki linkissä:

1) Liigan kurinpitomenettelyssä päähän kohdistuvista taklauksista annettavia sanktioita kovennetaan välittömästi. Jatkossa kaikista päähän kohdistuvista ja ottelurangaistuksen arvoiseksi katsottavista taklauksista annetaan vähintään 5 ottelun pelikielto. Liigan voimassa olevien kurinpitosääntöjen mukaan kurinpitodelegaatio voi määrätä pelikieltoa enintään 60 ottelua tai 9 kuukautta, ja tätä pidempi pelikielto on myös mahdollinen vaatien Liigan hallituksen hyväksynnän.

Lähteenä liigan virallinen tiedote 17.12.2019.
 

Rantsukoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei ole enää viiden pelin automaatiota päähän kohdistuneista. Sitä voidaan lieventää tai koventaa. Ns. peruskakku on 5 peliä. Selkeätä.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Näinpä. En viitsinyt koko päätöstä tänne lainata.

Toistuu muuten sekin että nyt kun Tapparan pelaajaa on rangaistu kahdella kokonaisella pelillä niin päätöksen puolustajat löytyy yllättäen Tapparan kannattajista.
No Ipastako ne pitäis löytyä?

Hyväksyn lottokoneen kaksi ottelua, odotin tosiaan viittä. En teon vuoksi vaan juuri tuon arvontakoneiston.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Siellähän se luki linkissä:
1) Liigan kurinpitomenettelyssä päähän kohdistuvista taklauksista annettavia sanktioita kovennetaan välittömästi. Jatkossa kaikista päähän kohdistuvista ja ottelurangaistuksen arvoiseksi katsottavista taklauksista annetaan vähintään 5 ottelun pelikielto. Liigan voimassa olevien kurinpitosääntöjen mukaan kurinpitodelegaatio voi määrätä pelikieltoa enintään 60 ottelua tai 9 kuukautta, ja tätä pidempi pelikielto on myös mahdollinen vaatien Liigan hallituksen hyväksynnän.

Lähteenä liigan virallinen tiedote 17.12.2019.
Yllä olevassa lainauksessa lihavointi minun.

Nyt täytyy myöntää, että siinä tänään kirjoittamassani viestissä, josta tämä meidän välinen viestittely sai alkunsa, oli näköjään virhe. Ajattelin asiaa kyllä viestiä kirjoittaessani, mutta näköjään en sitä kirjoittanut niin kuin ajattelin kirjoittaessani. Virhe ei kuitenkaan ole se, mitä väität tekemäkseni virheeksi tai valheelliseksi väittämäkseni.

Kirjoitin aiemmin tänään:

...keskustelijat eivät edes yritä ymmärrtää Liigan viestimää viestiä ja/tai tahallaan ymmärtävät asioita väärin.
Olisi pitänyt kirjoittaa (myös): ...keskustelijat eivät ymmärrä tai kykene ymmärtämään lukemaansa.

Kirjoitin aiemmin tänään alla olevan, ja tuota perusasiaa väitit valheelliseksi tiedoksi. Todisteeksi lainasit osan liigan tiedotteesta joulukuulta 2019, se näkyvissä yläpuolella.

Muistetaan nyt perusasiana se, että ei ikinä eikä milloinkaan liiga ole kertonut, että kaikista päähän osuneista taklauksista tulee vähintään viiden pelin pelikielto.
Nyt jos tarkkaan luetaan tuo liigan tiedote sekä kirjoittamani, niin ei kirjoittamassani ole mitään virhettä tai valheellista. Liigan tiedotteessa kerrotaan, että vähintään viiden ottelun pelikielto tuomitaan kaikista niistä päähän kohdistuneista taklauksista, jotka arvioidaan ottelurangaistuksen arvoisiksi päähän kohdistuneeksi taklaukseksi. Siinä ei sanota, että viiden pelin pelikielto tuomitaan kaikista päähän kohdistuneista taklauksista.

Oli ja on edelleen myös sellaisia päähän kohdistuneita taklauksia, joista ei kurinpidon mielestä kuulu antaa ottelurangaistusta. Niistä ei ole ikinä paukkunut viiden pelin pelikieltoja. Ja siihen perustui kirjoittamani perusasia-väite.
 

Hieroja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pitääkö jääkiekossa yrittää kiekkoa kun taklaa? Kiekotonta ei saa taklata, mutta eikös Jämsen ollut kiekollinen pelaaja? Vahingoittamis yritys paha sanoa?

Täältä tähän.
Taitaa olla tuo sääntö käytössä ainakin U13-U15 sarjoissa eli pitää tavoitella kiekkoa eli tulla ns. maila jäässä, kun vedetään vastapalloon ukkoja katolleen. Toivottavasti ei tule kohta Liigaan, kun muualla saa sitten vedellä joka tapauksessa. Tuohan vähentää riskiä osua päähän joka toki olisi sitten toki isomman pohdinnan paikka, pitäisikö olla tämä sääntö myös isojen poikien peleissä ihan joka paikassa.

Aika paljon sattunut nuorille miehille näitä osumia päähän, kun mennään aika matalassa peliasennossa ja tämähän on varmaan peruja väärästä luisteluasennosta jossa pää on alttiimpana osumille. Tuossa on iso rooli junnuvalmentajilla myös, mutta siellä tuota ei osata oikein varmaan opettaa. Mulla itse vanhan höntsäukkona on tullut välillä kavereiden kanssa törmäiltyä, kun haettu vähän keskelle vauhtiin kiekkoa, mutta jostain syystä ei pää ole koskaan osunut mihinkään. Onko mun asento sitten parempi kuin näillä nykyisillä pelimanneilla - tiedä häntä?

Mut en mä nyt ainakaan itse usko, että kukaan oikeasti haluaa ketään vahingoittaa. Noita pimahduksia näkee jossain alasarjoissa silloin tällöin ja jossain pohjois-Amerikan junnuliigoissa, mutta liigan puolelta en muista ihan tahallisia nähneeni ainakaan moneen vuoteen.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Meneekö tämä nyt niin, että Tappara päähän kohdistuneesta taklauksesta 2 peliä huilia ja muut +5 peliä. Toki Kärpät 0 peliä, koska vahinko.
Tappara-standardilla 2 peliä on paljon ja siihen kannattaa tyytyä. Edes ottelusiirrot ei nyt auta. Kärppien 0 on kätevä kun rikehistoriakin pysyy nollilla.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Toistuu muuten sekin että nyt kun Tapparan pelaajaa on rangaistu kahdella kokonaisella pelillä niin päätöksen puolustajat löytyy yllättäen Tapparan kannattajista.
Huomaan, että Thomasin taklausta sinänsä ei ole tainnut kukaan muunkaan seuran kannattaja nähdä enemmän kuin kahden pelin arvoiseksi.

Vaan pidempää pelikieltoa on vaadittu perusteilla 1) "on se periaatepäätös vähintään 5 pelistä" tai 2) "muillekin on annettu pitkiä, miksei Tapparan pelaajalle anneta".

Eka kohta ei päde, kuten edellä jo käsitelty. Toinen kohta riippuu sitten siitä, löydetäänkö sopivia vertailukohtia vai meneekö erilaisten hedelmien vertailuksi.
 

Lähdepelto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Lukko
Joskus asiat vaan on niin kuin ne näyttävät. Kurinpidon toimista voi helposti vetää johtopäätöksen että joillakin on ihan oma linja.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Thomas sai siis 2 peliä, eikä taklaus kenenkään mielestä useamman pelin arvoinen ollutkaan. Olipa vahva näyttö suosimisesta.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Thomas sai siis 2 peliä, eikä taklaus kenenkään mielestä useamman pelin arvoinen ollutkaan. Olipa vahva näyttö suosimisesta.
Ihan samanlaista suosimista kuin Kärppiä kohtaan. Kärpät tosiaan selviää ilman pelikieltoja, vaikkei edes taklaa. On se niin väärin! No joo, mun mielestä hyvä tuomio Thomasille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös