Liigan kurinpitopäätökset kaudella 2020–2021

  • 108 562
  • 747

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Huvittavaa, että näitä pitää edes vertailla? Etenkin kun edellisellä sivulla on erikseen kielletty Anttalaiscaseen palaaminen. Itseänikin ihmetytti Auvitun urpo pelaaminen tilanteessa – mutta kuten toteat, harkinta-aikaa oli vaikka ja kuinka.

Eiköhän teon moitittavuus ole yleensä muutenkin kostotilanteessa hiukan eri.

Jännästi siihen on aina palattu sieltä suunnalta. Turussa on menty eteenpäin ajat sitten, mutta siellä tietysti ymmärretävästi hiertää.

Motin onneksi sai jarrutettua omassa tilanteessa. Olisi voinut sattua vielä pahemmin.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Motin onneksi sai jarrutettua omassa tilanteessa. Olisi voinut sattua vielä pahemmin.
Voisiko tässä olla se pieni ero? Motin jarrutti ja pahemmalta vältyttiin, Rattijuoppo ei jarruttanut vaikka siihen oli aikaa ja lopputulos on loppu kauden loukki. Kurinpidon mukaan näissä kahdessa tapauksessa on yhden pelin pelikiellon ero.
 

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Jännästi siihen on aina palattu sieltä suunnalta. Turussa on menty eteenpäin ajat sitten, mutta siellä tietysti ymmärretävästi hiertää.

Motin onneksi sai jarrutettua omassa tilanteessa. Olisi voinut sattua vielä pahemmin.
Vastaan vain omista kirjoituksistani ja niistäkin vain silloin kun siltä tuntuu.
 

MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport

teba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Nimen omaan "tilanteesta". Päähänhän tuossa ei taklata eikä siinä kyllä mielestäni taklata ollenkaan. Suoranta liukuu kohti kiekkoa ja Tapparan pelaaja luistelee suoraan päin. Aika herkässä on 3 peliä nyt kyllä.
Mitä vittua mä just luin? Lottokoneen rattaista on taas ilmeisesti muutama pala irti.
 

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nimen omaan "tilanteesta". Päähänhän tuossa ei taklata eikä siinä kyllä mielestäni taklata ollenkaan. Suoranta liukuu kohti kiekkoa ja Tapparan pelaaja luistelee suoraan päin. Aika herkässä on 3 peliä nyt kyllä.
Juurikin näin. Suoranta ei tee mitään liikettä, liukuu kohti kiekkoa, ei osu päähän.... tuo oli kyllä täysin Tapparan pelaajan oma vika pää alhaalla pelaamisesta. Onko oikeutetumpaa päästä maalille kuin kiekkoa kohti puolustavan pelaajan? Jos Suoranta olisi tuossa ottanut kunnon filmauksen hyvän tasapainon sijaan niin Tappara pelaajalle olisi voinut antaa estämisjäähyn....
 

axe

Jäsen
Jos nyt ei puhuta pelikiellosta vaan itse tilanteesta, niin eihän tuossa nyt ole kahta sanaa etteikö Suoranta ole ainoa syyllinen. Jääkiekkoa osaavat kyllä näkevät, että hän tarkoituksella hidastaa vauhtiaan osuakseen Malisen linjalle tarkoituksenaan estää tämän menoa. Siitähän hän sen kakkosen saikin pelissä ihan oikein. Kiekottomalle Maliselle taas tilanne tulee täysin yllätyksenä viistosta, joten kyllä siinä yleensä vähän tuppaa kaatumaan kun ei osaa yhtään varautua.

Suorannan estämisjäähy on päivänselvä asia. Pelikielto mua ei kiinnosta ollenkaan kun kauden kaikki 18 Sport-peliä on jo pelattukin. Sporttilaisia tietty pelikielto rassaa, mutta 100-prosenttisen syytön Malinen tai hänen kaatumisensa siihen on.
 

F#21

Jäsen
Mä en nyt ihan hiffaa miksi Tapparan pelaajalle tässä annetaan rapaa (kukkakeppi, pää ylhäällä jne)? Ei tossa tilanteessa voi odottaa vastustajan tulevan vetämään sun yli. Käytännössä kiekkokaan ei tule pelaajan lähelle.

Ei tuo mun mielestä pelikiellon arvoinen silti ole. Yhteentörmäys missä silti näen estämisjäähyn aiheellisena.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Lähinnähän tässä ihmetellään juurikin pelikieltoa, mikä ei ole missään linjassa kauden aikaisempiin pelikieltoihin tai niiden antamatta jättämisiin.

Näytä mulle edes yksi tilanne missä vastustaja kolaa kuolleesta kulmasta kiekottoman miehen samalla tavalla?
 

Lahis

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Red Wings, Barcelona, AC Milan.
Sampo ja kumppanit ovat kelanneet videoita ja totesivat Teemu Lepauksen "taklauksen" yhden ottelun pelikiellon arvoiseksi.

 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Sampo ja kumppanit ovat kelanneet videoita ja totesivat Teemu Lepauksen "taklauksen" yhden ottelun pelikiellon arvoiseksi.



Njaa... Pelissä jäähy olisi riittänyt... Ehkei nyt mikään oikeusmurha, mutta vähän liioittelua kuitenkin tuomita pelikieltoa tästä. Tuo siis nyt tuomittiin yhtä vakavaksi rikkeeksi, kuin Karjalaisen tahallinen ajelu kädellä Pajuniemiä päähän... Jokainen vetäköön oman mielipiteensä Liigan linjasta.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Eikös munakoukuista ole yleensä tullut 5+PRK ja/tai 1 peli? Parempi toki minun puolesta, että Jypillä on Immonen askissa KalPaa vastaan.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Wirtaselle 5 peliä maikkarin mukaan.


Tämä taklaus siis arvioitiin melkein yhtä rumaksi, kuin Anttalaisen 6 pelin kakku? Melkoista settiä heittää Sampo kavereineen kyllä taas. Noh, tuskin on ensimmäinen eikä varmastikkaan viimeinen kerta kun linja kurinpidossa heittelee. Eteenpäin!
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Moravic: ei kurinpitoon
Berger: kurinpidolta 3 ottelua + 2 ottelua uusijana

Hakulinen: 2 min jäähy ja ei kurinpitoa

Viime kaudelta sitten Budish, jolle tuli 4+1 pelikieltoa.

Eli näistä kaikista Wirtasen taklausta pidetään törkeimpänä. Ei oikein avaudu kurinpidon järjenjuoksu.
 

aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Tämä taklaus siis arvioitiin melkein yhtä rumaksi, kuin Anttalaisen 6 pelin kakku? Melkoista settiä heittää Sampo kavereineen kyllä taas.

Kerrankin ollaan samaa mieltä, että pelikielto oli aivan liian pitkä. Meille sopisi hyvin, että unohdetaan vaan vaikka koko juttu ja PW takaisin askiin.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Tämä taklaus siis arvioitiin melkein yhtä rumaksi, kuin Anttalaisen 6 pelin kakku?

En usko, että arvioitiin melkein yhtä rumaksi. Sen sijaan uskon kurinpidossa olevan sen verran ammattitaitoa ja elämänkokemusta, että siellä ei yritetäkään suoraan vertailla teon A rumuutta tai törkeyttä tekoon B sillä perusteella, että niistä annettiin (lähes) yhtä pitkä pelikielto.

Ei noita, ainakaan aina, pidä verrata sen saadun pelikiellon kautta. Polvitaklausta ja polvitaklausta voi verrata, mutta kahta erilaista tekoa ei kannata.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Wirtaselle 5 peliä maikkarin mukaan.

Kättä ylös virheen merkiksi, olin siis ilmeisen väärässä, kun arvelin tuosta tulevan korkeintaan pari peliä istuttavaa. Kai se sitten edelleen on niin, että näissä kurinpitotapauksissa lopputulos painaa yllättävän paljon, ei ainoastaan teko. Meinaan vaan, että jos pitää paikkansa ettei Pelicansin Björninen saanut peliäkään siitä Jukurien kaverin ajamisesta, niin mistä muustakaan se olisi kiinni kuin siitä, että ajettu pelaaja ei loukkaantunut?

Tai niin, ehkä se sitten ei vaan ollut pelikiellon arvoinen taklaus, mikäpä siinä sitten. Otan värilasini ja fanipoikatakkini.

Ps. Jos ja kun siitä nyt Wirtaselle viisi peliä nokittavaa tulee, niin sitten tulee, hyväksyn tämän kannattajana ja uskon Wirtasen ammattilaisena toimivan samoin. Pidän silti kiinni näkemyksestäni, että selvä vahinkohan tuo oli ja toivotan Kangasniemelle tsemppiä kuntoutumiseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös