Liigan kurinpitopäätökset kaudella 2020–2021

  • 108 411
  • 747

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tulee mieleen vanha kunnon paikkojäähy, kun tietää satavarmasti jo etukäteen että kohta rapsahtaa oli aihetta tai ei. Aivan mahtava tuomio kyllä. Kannattaa katsoa vielä kerran video (se kauempaa näyttävä) ja katsoa luistelulinjoja kun siihen vedottiin. Ei maailma kaadu tähän päätökseen mutta toivoisinpa todellakin, että muutaman kierroksen ajan vedettäisiin niin että kaikki vastaavalla tavalla luistelevat/toimivat saisivat automaattisesti pelikieltoa. No eipä sillä, ei päätöksen järjettömyyden osoittamiseen tarvita edes tuota.

Tosiaan itselleni sinänsä aika lailla yks halee, paitsi itse pelin kannalta, mutta mikähän näissä on pelaajan/joukkueen oikeusturva? Päätöstä tosiaan viivyteltiin viime tippaan, mikä vaikeuttaa valituksen tekemisestä, kun huomenna on jo peli.

Kuten mitä tahansa liigajoukkuetta Kärppiä on kohdeltu mielestäni joskus kaltoin, joskus liian leppoisasti näissä päätöksissä, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen kerta sitten Krepsin saaman iskun kun ei oikein löydä mitään järkeä. Tiedän jopa meidän näin ajattelevien olevan tässä Tepon tapauksessa oikeassa, tuomiosta huolimatta. Tämä on lähes satavarmasti ensimmäinen kerta kun olen niin varma että uskallan sanoa sen ääneen :D
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Yeap

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Fiilistellään nyt vielä hieman mahtavalla päätöksellä. En tiedä miten nää silmät tai aivot pitäisi pyörittää jotta ymmärtäisi, mutta:

1. Nimenomaan Petman polkaisee sivuun, Teppo puolestaan luistelee suoraan maalia kohti. Tämä näkyy selvästi videon alusta kaukaa kuvattuna. Onko joku tästä toista mieltä? En kai voi nähdä asiaa noin väärin?

2. Seuraavasta hidastuksesta näkee hyvin, kuinka Petman kyyristyy jaloilla ja laskee pään alas. Onko tästä joku toista mieltä? No tuon näkee kuvistakin eli tuskin on.

3. Samasta hidastuksesta näkee, että tuon tapahtuessa Tepon katse on toiseen suuntaan. Onkohan tästä joku eri mieltä? Saisiko kuvankaappauksen kun mun silmät ei osaa löytää tuollaista.

Sinänsä sama itseni ja Kärppien kannalta, mutta joku oikeusturva pelaajallakin pitäisi olla. Nyt toinen vastaava törmäys Teppoon niin sehän saa rikoksenuusijan lisää. Tulisiko siitä sitten 5 peliä (ulosajo + 4 peliä) vai miten se menee? Näillä mennään, mutta huh huh.

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Liiga on ollut jo vähintään viimeiset 5 kautta melkoista munat kainalossa hiihtelyä, niin ainakaan tällaiset umpimetsästä kaivetut useamman pelin pelirangaistukset eivät ole tuomassa fyysistä peliä takaisin liigakaukaloihin.

Hävetkää kurinpitäjät, vai osaatteko edes sitäkään?
 
Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kurinpidon mielestä siis nykyään pelaajat joutuvat luistelemaan tuolla vältellen osumia. Naurettava pelikielto, ei muuta sanottavaa.
Kurinpito on katsonu sen mythbustersin jakson jossa elefantti tms laitettiin posliinihyllyjen väliin ja lopputulos oli se ettei se särkenyt yhtään mitään. Niinpä pelaajakin voi puksutella eteenpäin väistellen kaikkea.
 
Miksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, John Vanbiesbrouck
Miten Teppo olis voinut väistää pelaajaa, joka muuttaa luistelulinjaansa sekunnin kymmenesosa aiemmin?
 
Yeap

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kurinpitopäätöksestä: "... Tepolla olisi ollut mahdollisuus reagoida kulmaan menevään kiekkoon ja välttää kiekottomaan Petmaniin osuminen. "

Tämäkin lause on päätöksessä täyttä paskaa. Teppo ihan oikein luistelee maalia kohti irtokiekkoa tavoitellen mutta kun kiekko meneekin kulmaan tekee heti käännöksen. Petman reagoi itse vastaavasti vähän aikaisemmin kuin Teppo kulmaan menevään kiekkoon eikä ymmärrä että pakki nousee takaa maalille. Vähän aikaisemmalla reagoinnilla Petman olisi saanut itse estämisjäähyn.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Ihan haista paska tuomio millä ei ole mitään virkaa kun itse ongelmaan eli screenien pelaamiseen ei puututa kaukalossa tuomareiden toimesta mitenkään. Ei näitä epäselviä tilanteita edes tulisi jos nämä kiekottomien pelaajien tarkoitukselliset estämiset vihellettäisiin pois. En usko että Teppokaan olisi hyökkäyspäässä lähtenyt kakkosta kuittaamaan(tällä kertaa epäonnista isoa jäähyä ja pelikieltoa) jos nuo yksinkertaisesti otettaisiin pois.
 
En vieläkään tiedä kumpi tuossa esti kumpaa, tai no mielestäni tiedän jos yksi pitäisi valita, mutta annanpa nyt olla. Toivon kuitenkin, että Kärpät tekee poikkeuksellisesti valituksen oikeusturvalautakunnalle. Strömwallin tapauksessa valitus meni läpi ja tuo taitaakin olla viimeisin päätös. Jos ja sanoisin kun tämän tapauksen kohdalla käy samoin alkaa se näyttämään jo aika nololta kurinpitoryhmän kannalta, mikä voisi olla yksi askel homman kehittämiseen. Toki Tepon oikeusturva on sitten vielä toinen asia.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura

Hauska juttu sinällään. Olet nyt monta viestiä jo toistanut, että asialla ei ole sinun kannaltasi mitään väliä. Ihan yksi hailee koko tuomio. Silti jaksat kirjoittaa näitä samoja itsensä toistavia itkemisiä. Tästähän vielä oikeusturvalautakunnat puuttuisi! Joku roti jo.

Tuomio meni sääntökirjan mukaan täysin oikein. Siitä olen samaa mieltä, että Lundellin poikkari olisi ehdottomasti mennä kurinpitoon. Siinä kurinpitoelin mokasi. Tämän kuitenkin hoisivat hienosti ja sääntökirjan mukaan, kovasta paineesta huolimatta.
 
Vaikeahan se on selittää, mutta asia koskettaa minua oikeudenmukaisuuden, kiekkopelin kehittymisen ja periaatteen vuoksi. Ei siksi, että Tepon pelikielto söisi Kärppien kannalta tai että kirjoittaisin näitä jotenkin raivoissani. Yritin selittää, varmaan huonosti, itseäni pois Kärppäleimasta kun viestihistoriani todistaisi (ei sillä että odottaisin kenenkään penkovan sitä) että en ole kommentoinut kurinpäätöksiä tällä tavoin koskaan aiemmin.

Sitä varten meillä on eri oikeusasteita, että sillä varmistetaan paremmat prosentit päätösten oikeudenmukaisuudelle. Usein seuraavaan asteeseen vetoaminen ärsyttää eniten niitä, jotka olivat ensimmäisen tuomion kannalla ja jotka pelkäävät tuomion muuttuvan.

Jotkut teistä näkevät päätöksen oikeaksi ja se on ihan ok. Oli päätös mikä oli se ei tee sinua tai minua sen huonommaksi tai paremmaksi ihmiseksi, joten ei näitä kannata ottaa liian vakavasti. Asioista saa olla montaa mieltä ja samaa lätkäähän tässä seurataan.
 
Viimeksi muokattu:

Peppuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhawks
Suosittelen jokaista, joka ei ole kuunnellut kuuntelemaan "Total Hockey Forever" - podcastin, ajasta 22:50 eteenpäin. Varmasti joku sanoo että ei kiinnosta, siinä tulee erittäin hyvin esille mielestäni kaikki seikat. Vaikka ei Nyholmista ja Rantasesta tykkäis, niin puhuvat ihan täyttä asiaa. Kannattaa myös kuunnella sen jälkeen kun Radio Rock:in lähetys päättyy. Rantasella on erittäin hyvät kommentit tällä kertaa, ja menee just niin kuin tuossa puhuvat. Voin tiivistää huomenna kun enemmän on aikaa.

Linkki vie kyseiseen podcastiin. Kuunnelkaa nyt ees joku. Eikä tarvitse kuunnella kuin minuutti jos ei pidempään huvita.

Edit; ja lukekaa Liigan sivuilta oleva "selitys" sen jälkeen, miksi Teppo rangaistuksen sai.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Taidan olla aika pienessä vähemmistössä kun mielestäni tämä sekä Lundellin tuomitsemattajättäminen menivät kurinpidolta aivan nappiin. Teppo leikkaamalla eteen estää kiekotonta pelaajaa ja vahingossa kontakti osuu vain ja ainoastaan päähän. Useita kertoja kelailtuani olen myös sitä mieltä että Lundellin poikkari osuu olkapäähän, ei niskan alueelle. Huonommalla tuurilla olisi voinut käydä todella rumasti, mutta ei kai kurinpito voi tuomita sen mukaan että johonkin olisi voinut osua?
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Allekirjoittaneelle ei ole väliä pelaako Teppo kahdessa seuraavassa matsissa, mutta onhan tuo tuomio ihan helvetin huono vitsi.

Kiekoton Teppo luistelee kokoajan suoraan, muuttamatta millään tavalla linjaa ainakaan Petmania kohti. Petman itse muuttaa suuntaa kohti Teppoa ja tästä saadaan Tepolle pelikieltoa. Olen huolissaan liigan tulevaisuudesta.
 
Miten tämä eroaa Eemeli Suomen taklauksesta Kärppien Anttilaan pari vuotta sitten? Osumakin täysin identtinen (kyllä, katselin molemmat videot)? Silloin olit hyvin ymmärtäväinen kurinpidon suhteen, kun uhrina oli Kärppien pelaaja. Näistä ohiluisteluista, jossa kiekotonta pelaajaa ajellaan takaviistosta olkapää edellä päähän on ennenkin annettu pelikieltoja. Se raja huonon vitsin ja fiksun kurinpitopäätöksen välillä on hiuksenhieno.

On näistä myös jätetty antamattakin... muistelin, että KooKoon Strömberg ajeli jotain pelaajaa takaviistosta päähän, mutta silloin sen katsottiin olevan vahinko?

Edit: Linkki Strömbergin taklaukseen...
 
Et kysynyt multa ja ottamatta kantaa Suomen rangaistukseen mielestäni noissa on selvä ero siinä, etto Teppo oli selin tilanteeseen. Siksi verrokki ontuu, vaikka sinänsä ymmärrän kyllä viestisi pointin ja kiihkoton analyysi sekä tilanteiden vertailu on aina ihan tervettä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ässät
Taidan olla aika pienessä vähemmistössä kun mielestäni tämä sekä Lundellin tuomitsemattajättäminen menivät kurinpidolta aivan nappiin. Teppo leikkaamalla eteen estää kiekotonta pelaajaa ja vahingossa kontakti osuu vain ja ainoastaan päähän. Useita kertoja kelailtuani olen myös sitä mieltä että Lundellin poikkari osuu olkapäähän, ei niskan alueelle. Huonommalla tuurilla olisi voinut käydä todella rumasti, mutta ei kai kurinpito voi tuomita sen mukaan että johonkin olisi voinut osua?
Joo ei todellakaan mennyt nappiin. Toinen oli sikailu ja toinen ihan normaali yhteentörmäys joita nyt aina silloin tällöin nopeassa pelissä tapahtuu.

Tän sun filosofian mukaan pitäis varmaan viheltää tuomio korkeasta mailasta, jos joku kaatuu naamalleen lavan päälle? Sekin kait menisi sääntökirjan mukaan oikein.
 
sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Täysin oikea tuomio niinkuin olen jo aiemmin täällä kirjoittanut. Teppo pyörii väärässä sarjassa jos ei osaa ennakoida tilanteita ja ei kerkeä kentällä reagoimaan mihinkään. Ainut mihin reagoi nopeasti. On kontaktin jälkeen käsienlevittely.
 
Janatuine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoinen
Nyt vois joku toimittaja ottaa luurin kouraan ja soittaa Hiltuselle tai Kallioniemellä. Sitten vaan kunnon kiemurtelua eetteriin
 
Jumalpaita

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Kuvaavaa tässä Tapaus Teppo & Petmanin farssissa on se, että kurinpitopäätöksessä mainitaan sovellettavana sääntönä 124 eli pään tai niskan alueelle kohdistuva taklaus. Kuitenkin päätöksessäkin myönnetään, ettei Teppo varsinaista taklausta suorita, vaan mainitaan tilanteen huolimaton pelaaminen. Ei Petmankaan tilanteessa kovin hereillä ole, joten oli kyllä naurettava tuomio, kun ulosajo pelissä itsessäänkin oli jo kova tuomio.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös