Liigan kannattajatoiminta 2022–2023

  • 218 571
  • 1 545

Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pitsiturnauksella polkaistaan taas kohta kautta käyntiin ja availlaan samalla myös tämän kauden käsittävää ketjua.

Josko nyt sitten kolmas kerta toden sanoisi, ja kausi saataisiin vietyä kokonaan läpi ilman minkäänlaisia rajoitustoimia koronaan liittyen. Se olisi varmasti taas omiaan luomaan parempaa perustaa myös kannattajatoiminnan edistymiselle.

Toisaalta viime kaudella nähtiin myös runsaasti valonpilkahduksia kannattajatoiminnan osalta eri puolilla, joka osoittaa että kulttuuri on tasaisesti Suomessakin kehittynyt, vaikka välillä on eletty jonkinlaisia suvantovaiheita. Toki kaikki tietävät nämä erinäiset haasteet suljettuine sarjoineen, jotka ovat vaikuttaneet tuotteen mielenkiintoon. Toivotaan kuitenkin, että suunta olisi nyt pelkästään jälleen ylöspäin.

Osasto41:ltä aika suvereenia esitystä viime kauden osalta omassa kastissaan, jota varmasti lähdetään joka puolella haastamaan tällä kaudella. Toivotaan, että myös vihreäkeltaisessa leirissä jaksetaan edelleen painaa kehityksen eteen, ettei taantuma vielä iskisi. Myös kouvolalaisten mahtava invaasio jäänyt mieleen pronssiotteluun.

Tulevaisuudessa tulee olemaan mielenkiintoista myös Jokereiden mahdollinen paluu ja sitä kautta myös Eteläpäädyn. Onko toiminta noustakseen vielä entiseen kukoistukseensa, jota näimme parhaimmillaan viimeisenä kautena Liigassa, vai mitenkä työlästä sarkaa tulee olemaan vaisun KHL-visiitin jälkeen.
 
ilves61

Hyvä avaus! Itse toivoisin etenkin Satakunnan joukkueiden faneilta paluuta entiseen meininkiin, molemmilla olleet ennen oikein kovat kannattajaryhmät mutta viime kausina meininki ollut (johtuen osittain koronasta ja Ässillä surkeasta menestyksestä) vähän heikohkoa. Varmasti toki vaatii jonkinlaista menestystä, mutta edellytykset sille on, se on nähty aiemmin.

Myös Sinioranssit ilmeisesti kehittävät toimintaansa ja myyneet paljon kausikortteja mikä on myös positiivista, saadaan paikallisotteluihin vähän ehkä kilpailua katsomoonkin.

Lisäksi lappeenrantalaisilla on ollut aikanaan kovaa meininkiä ainakin Suomen mittapuulla, ja siksi toivonkin SaiPaa pudotuspeleihin jotta päästäisiin taas lähemmäs tuota.

E: Ja lisäykseksi vielä tähän, että menkää nyt hyvät ihmiset ensi kaudella halliin. Kiekko on parasta paikan päällä, eikä se tunnelma siitä parane kotisohvalla istumallakaan.
 
Viimeksi muokattu:

Toimisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
#27 #42 #76 Tappara
Kauden ensimmäinen paikallisvääntö Tampereella on nyt pelattu. Pelillisesti ei mitään suuria ollut odotettavissa, eikä sitä myöskään saatu. Harkkapelit on kuitenkin harkkapelejä ja ne tulee tuomita sellaisenaan. Ainut negatiivinen asia mikä jäi mieleen tapahtui kaukalon ulkopuolella.
Istuin muutaman ystäväni kanssa Ilveksen fanikatsomon välittömässä läheisyydessä, kaarteessa viereisessä katsomossa. Ensimmäisen erän ilvesfanikatsomon chantti jäi kovasti mieleemme.
Ensimmäisessä erässä valotaululle kuvattiin Tapparan cheerleadereita, tässä yhteydessä suuri osa Ilves fanikatsomosta, arvioisin 2/3 osaa, alkoi chanttaaman "huora taptaptap huora taptaptap" ja sitä rataa. Asian voi todistaa varmasti moni fanikatsomon välittömässä läheisyydessä istunut. Herättää tosiaan kysymyksiä. Ensimmäisenä niistä, mitä helvettiä?
Kertokaa toki jos olen liian herkkänahkainen ja tämän pitäisi olla ok.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste

Jos tuo nyt paikkansa pitää, niin ihan helvetin lapsellista touhua.
 
Ässät1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ensimmäisessä erässä valotaululle kuvattiin Tapparan cheerleadereita, tässä yhteydessä suuri osa Ilves fanikatsomosta, arvioisin 2/3 osaa, alkoi chanttaaman "huora taptaptap huora taptaptap" ja sitä rataa. Asian voi todistaa varmasti moni fanikatsomon välittömässä läheisyydessä istunut.
Ei noin! Todella epä-älykästä toimintaa. Tukasta vittuun tommonen pelleporukka, on se sitten minkä tahansa joukkueen fanit kyseessä. Kait Ilveksenkin faniryhmässä joku täysipäinen fani on joka sen älyää, ettei tuollaisia huudella minään chanttinä.
 
ilves61

Jäsen
Kauden ensimmäinen paikallisvääntö Tampereella on nyt pelattu. Pelillisesti ei mitään suuria ollut odotettavissa, eikä sitä myöskään saatu. Harkkapelit on kuitenkin harkkapelejä ja ne tulee tuomita sellaisenaan. Ainut negatiivinen asia mikä jäi mieleen tapahtui kaukalon ulkopuolella.
Istuin muutaman ystäväni kanssa Ilveksen fanikatsomon välittömässä läheisyydessä, kaarteessa viereisessä katsomossa. Ensimmäisen erän ilvesfanikatsomon chantti jäi kovasti mieleemme.
Ensimmäisessä erässä valotaululle kuvattiin Tapparan cheerleadereita, tässä yhteydessä suuri osa Ilves fanikatsomosta, arvioisin 2/3 osaa, alkoi chanttaaman "huora taptaptap huora taptaptap" ja sitä rataa. Asian voi todistaa varmasti moni fanikatsomon välittömässä läheisyydessä istunut. Herättää tosiaan kysymyksiä. Ensimmäisenä niistä, mitä helvettiä?
Kertokaa toki jos olen liian herkkänahkainen ja tämän pitäisi olla ok.
Ei mennyt näin. Ei ollut mikään huorat tap tap tap, eikä siihen liittynyt mitenkään cheerleaderit. Taululla oli ihan vaan joku pelitilanne, ja kaiuttimista alkoi tulla se urkubiisi (nhl fanien käyttämä chantti, let's go x let's go), johon tulee kaksi taputusta, jolloin jotkut huusi siihen ilmeisesti juuri tuota "huorat". Eikä muuten ollut 2/3, mutta joo, kuitenkin. Ei toki fiksua, mutta ei mennyt noin kun sanoit.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Ja tämän pitäisi parantaa tätä asiaa? Siivotkaa jo viimein toi faniporukkanne oikeasti.
 
No kyllä se nyt siten parantaa, että ei ollut sentään millekään cheerleadereille kohdistettu. Itse en edes kuullut varmasti, että sanottiinko siinä huorat vai mitä, mutta ilmeisesti siis näin.
 
axe

Jäsen
Ja jos multa kysyttäisiin tulevaisuuden mahdollisena maksavana aitioasiakkaana, niin eihän ne Osaston lakanat olisi teipattuna pleksiin ja liput heiluisi jatkuvasti pelinkin ollessa käynnissä peittämässä kaukalotapahtumien näkyvyyttä sieltä aitioista. Aina ja kaikki sitä aitiotakaan ei pysty valitsemaan niin ettei jää heiluvien kankaiden taakse, ja veikkaan että 100/100 tulee peliin kuitenkin katsomaan niitä kentän puolella olevia esiintyjiä.

Mut toki näin henkilökohtaisesti eilinen oli once in a blue moon -häiriö eikä viitsinyt sen enempää itkustaa siitä.
 
Ymmärrän näkökulmasi, ja tuo lakana tuossa pleksissä ei ollut hyvä ratkaisu, eikä varmasti pysyvä, mutta liput kyllä saa, ja mielestäni pitää heilua pelin aikanakin. Liikaa on halli rakennettu juuri aitiovieraiden ja muiden katkarapukansan varaan, että mielestäni edes yksi katsomonosa näille ns "hc-faneille" on todella kohtuullinen. Yleensä aitioit eivät kuitenkaan ole täynnä, ja ainakin Ilveksen peleissä päädystä paikan ostaville ilmoitetaan mahdollisesta näköhaitasta. Hienosti heilui liput eilen.
 
Toimisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
#27 #42 #76 Tappara
Ei mennyt näin. Ei ollut mikään huorat tap tap tap, eikä siihen liittynyt mitenkään cheerleaderit. Taululla oli ihan vaan joku pelitilanne, ja kaiuttimista alkoi tulla se urkubiisi (nhl fanien käyttämä chantti, let's go x let's go), johon tulee kaksi taputusta, jolloin jotkut huusi siihen ilmeisesti juuri tuota "huorat". Eikä muuten ollut 2/3, mutta joo, kuitenkin. Ei toki fiksua, mutta ei mennyt noin kun sanoit.
Ja ei muuten todellakaan ollut taululla pelitilanne kun tätä alettiin huutamaan ja katseet oli nimenomaan valotaululle. Eikä huudosta kyllä ole epäselvyyttä, niin lähellä tuli istuttua. Vaikea kuulla väärin sanaa huora kun sitä huutaa isompi porukka.
Ja jos kerran ei pidä paikkaansa niin se on sitten mun sana sun sanaa vastaan, mut miksi tulisin tänne huvikseen tämmösiä heittelemään? Ja kuten mainitsin, joku voi asian varmasti todistaa joka istui tarpeeksi lähellä.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Olisihan se kiva, jos oikeasti voisi edes epäillä asiaa, mutta vuosien varrella on tullut niin monta ylilyöntiä ja ei vaan saada hommaa kuriin. Ja kyllä - ylilyöntejähän on tullut myös tapparalaisilta ja varmaan monen muunkin faniryhmän toimesta. Sen sijaan tältä yhdeltä faniryhmältä niitä tulee kaudessa useita - ja ilmeisesti oppi ei mene perille. Ihmettelen kovasti, ettei tätä puolta Ilveksestä saada siistittyä, koska siinä menee muuten niin hyvän jääkiekko-organisaation maine aivan turhan takia. Ja jep - olisi kiva olla yllättynyt, vaan kun ei ole yhtään yllättynyt.

Jos taas palataan omiin sankareihin niin kyllähän joku neropatti päätti juomansa heitellä Ilves-fanien niskaan. En tosin tiedä, oliko tarkoitus noin ja suurin osa juomasta taisi mennä ihan tapparalaisten niskaan, mutta tämä kaveri poistettiin katsomasta aika nopeasti. Yksittäisiä idiootteja on yleisestikin helpompaa poistaa, mutta näitä porukalla tehtailtuja idiotismeja ei yleensä pysty poistamaan ellei porukka sitä oikeasti tuomitse. Minun syyttävä sormeni kääntyy näihin Ilveksen faniryhmiin - onko nämä teot oikeasti tuomittu?
 
Mouhooja

Jäsen
Ei mennyt näin. Ei ollut mikään huorat tap tap tap, eikä siihen liittynyt mitenkään cheerleaderit. Taululla oli ihan vaan joku pelitilanne, ja kaiuttimista alkoi tulla se urkubiisi (nhl fanien käyttämä chantti, let's go x let's go), johon tulee kaksi taputusta, jolloin jotkut huusi siihen ilmeisesti juuri tuota "huorat". Eikä muuten ollut 2/3, mutta joo, kuitenkin. Ei toki fiksua, mutta ei mennyt noin kun sanoit.
Itse en kyseistä tilannetta nähnyt/kuulut sillä olin aivan eri päädyssä hallia... mutta on kyllä mielenkiintoista, että aina kun Osasto jotain perseilee, niin on joku sitä puolustelemassa ja sanomassa "ei muuten mennyt näin". Pelle sakki.
 
Vahva sama. Mitään en tiedä, kuullut ja nähnyt, mutta pellesakkia kaikki.

Olin itseasiassa mökillä. Sielläkin naapurit ihan pellejä ja perseilijöitä.
 
zzonejj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itse en kyseistä tilannetta nähnyt/kuulut sillä olin aivan eri päädyssä hallia... mutta on kyllä mielenkiintoista, että aina kun Osasto jotain perseilee, niin on joku sitä puolustelemassa ja sanomassa "ei muuten mennyt näin". Pelle sakki.

Aina kun joku levittää paskaa, on joku korjaamassa ja kertomassa asioiden oikean laidan? Kummallista.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En toki, mutta kai täällä silti saa virheelliset väittämät korjata?

Se on peräti suotavaa. Näitä idiootteja on siis aivan jokaisessa faniryhmässä, joten minullakaan ei ole hirveää intoa ruveta jeesustelemaan asiassa. Lähtökohtaisesti kuitenkin se, mitä on huudettu, pitänee paikkansa. En oikein ymmärrä, miten asiaa lieventää se, että hei chantattiin sitä "kohteelle x" eikä "kohteelle y". Jos faniryhmä tai edes pieni osa siitä chanttaa jotain tällaista niin kyllähän vikaa on jossakin todella pahasti.

Ja sitten kun me pahat tapparalaiset kirjoitetaan tästä niin kyse on "osaston mustamaalauksesta" tai "yksittäistapauksen liioittelusta" kuten tässä jo lyhyellä oppimäärällä on oppinut. Kun tämä ei nyt vaan ole ensimmäinen kerta, kun tämä kyseinen porukka tötöilee. Ympäristö ei ilmeisesti ainakaan Ilveksen puolella kovin paljoa tätä tuomitse ja kun ei tuomita niin sehän sitten jatkuu. Aikovatko Ilves-fanit laajemmin irtisanoutua "huora"-huudoista vai nostetaanko vaan kädet pystyyn ja todetaan, että näitä nyt vaan käy?
 
Myyntimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onhan toi nyt ihan saakelin tyhmää, jos noin on huudeltu. Sen verran kuitenkin olen seurannut Osaston kannustamista, että en usko kyseessä olleen kovin suuren joukon huutelijoita. En siis tuomitsisi koko porukkaa kuitenkaan. Hiton hienosti kannustavat pääsääntöisest!
 
Jos käy Ilvesfoorumilla, kyse oli vain ilvesfanien "Millainen päivä sulla on - normipäivä"-meiningistä.

Eli hyvä vaan, että on huudettu porukalla huoraa, ja tapparafanien oma vika, jos ei moista kestä.

Osasto on Osasto, vaikka voissa paistais...
 
Viimeksi muokattu:

CarlosN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En myöskään ollut paikalla, joten ei ole faktoja annettavana. Mutta on päivänselvää, ettei mikään huoran huutelu kuulu kiekkokatsomoon, eikä kyllä yhtään mihinkään muuallekaan. Sillä ei ole mitään merkitystä, mikä chantin on "aiheuttanut". Keskenkasvuisia persereikiä tuohon osallistuneet.

Osasto on Ilveksen peleissä tunnelman kannalta ollut tärkeä porukka, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, että olisivat jotenkin muita kannattajia tärkeämpiä tai kritiikin yläpuolella. Toivon ehdottomasti, että jatkavat hyvällä meiningillä ja jättävät perseilyn pois, koska hallille kaivataan tunnelmaa.

Joskus hallilla olisi ehkä hyvä muistaa, että katsomossa on myös erittäin merkittävä määrä lapsia.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos käy Ilvesfoorumilla, kyse oli vain ilvesfanien "Millainen päivä sulla on - normipäivä"-meiningistä.

Eli hyvä vaan, että on huudettu porukalla huoraa, ja tapparafanien oma vika, jos ei moista kestä.

Osasto on Osasto, vaikka voissa paistais...
Käyn siellä aika usein, ja piti käydä oikein katsomassa, mitä siellä oli asiasta kirjoitettu. Näkyi olevan enemmän tuon huutelun tuomitsevia kuin sitä puolustelevia nimimerkkejä. Tosin en tietenkään muuta odottanutkaan sen perusteella, mitä kirjoitit.

Ja kyllä siellä tosiaan huora-huutoja oli. Minulle ei ollut mitenkään ilmeistä oliko ne kohdistettu johonkin henkilöön vai muutenko vain idiotismi kukki.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös