Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

  • 2 061 886
  • 13 895

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Minä haluan vielä herättää keskustelua tuosta eilisestä TPS-Pelicans pelistä ja Rafkinin hylätystä maalista. Jos sääntöjen mukaan mennään, niin maalin hylkääminen oli oikea tuomio. Siitä voi olla montaa mieltä, että onko tuo sääntö, jota tässä sovellettiin maalivahdin häirinnästä, niin hyvä ja onnistunut. Minun mielestäni ei ole ja tuo sääntö on minun mielestäni erikoinen, eikä se sovi jääkiekko nimisen pelin luonteeseen ja henkeen. On täysin eri asia, jos tässä tapauksessa Wirtanen olisi esim. ollut Bartosakin sylissä tai selvästi estänyt häntä tai työntänyt käsillä. Nyt tämä on minun mielestäni mennyt samanlaiseksi, kuin jalkapallon puolella VAR:n kanssa eli oikein hakemalla haetaan syytä, jonka perusteella voitaisiin maali hylätä. Näitä vastaavanlaisia tilanteita on joitakin ollut tällä kaudella, että pienestäkin kontaktista tai maaliviivan reunalla seisomisesta aiheutuu maalin hylkääminen, kun vastustaja vain on hereillä ja tekee haaston. Tämä nykyinen sääntö johtaa myös siihen jollain aikavälillä, että maalivahdit rupeavat itse hakemaan aktiivisesti kontaktia vastustajan pelaajaan ja maalin jälkeen mennään tuomarin puheille valittamaan. Tämän jälkeen tuomari hylkää maalin, vaikka maalivahti olisi itse hakenut kontaktin. Voidaan puhua tietynlaisesta filmaamisesta. Toki tässä tilanteessa Bartosak ei hakenut kontaktia.

Toki tämä nyt on tulkintaa, mutta ei Wirtasen toiminta Bartosakia hirveästi tuntunut häiritsevän. Wirtasen ja Bartosakin välillä oli hyvin kevyt kontakti vähän ennen laukausta, mutta ei sekään tuntunut häiritsevän maalivahtia. Joo ei Wirtasen olisi tarvinnut ihan maalialueen rajalla seisoa maskissa vaan olisi voinut vähän kauempana seisoa, mutta oli siinä selvästi tilaa Bartosakin ja Wirtasen välillä eli Bartosakilla oli tilaa hoitaa omia torjuntahommiaan. Ei myöskään Pelicansin kenttäpelaajat ensin juurikaan purnanneet maalin hyväksymisestä. Jonkin verran ennen Rafkinin laukausta Wirtanen kävi maalivahdin alueella ja taisi Pelicansin pelaaja häntä vähän sinne työntääkin, mutta kyseessä oli enemmänkin sellaisesta normaalista kamppailupelaamisesta ja puolin ja toisin tönimisestä, mitä peli nyt pitää sisällään. Wirtasta vähän työnnettiin sinne maalialueelle, mutta hän ei sinne jäänyt. Sääntöjen mukaan hänen olisi ilmeisesti pitänyt vielä aktiivisemmin hakeutua muualle. Sääntökirjan mukaan tilanne meni oikein, mutta kyllä tämä nyt on mennyt vähän liian tarkaksi ja tavallaan pelleilyksi. Jääkiekkoon kuuluu kontaktit ja fyysinen kamppailupelaaminen. Siihen myös kuuluu se, että maalin lähettyvillä voi joskus olla vähän ahdasta. Tosin raja menee siinä, että maalivahdin työskentelyä ei saa estää, mutta ei tässä nyt selkeästi estetty maalivahtia hoitamasta omaa tonttiaan. Mennyt nyt naurettavan tiukaksi tämä homma ja kohta voitaisiin sitten miettiä, että pitäisikö maskin tekeminen maalivahdille kieltää. Sitä myös ihmettelen, miksi liigassa on tässä kohtaa eri säännöt, kuin kansainvälisissä peleissä? Mikä idea tässä on.

Se minua ihmetyttää, että jos tässä asiassa, mitä tulee maalivahdin häirintään on täydellinen nollatoleranssi ja ollaan äärimmäisen tiukkoja, niin miksi sitten mailahäirintä, estäminen, koukkiminen ja kahvaaminen katsotaan läpi sormien ja tässä kohtaa ei pidetä tiukkaa linjaa. Ärsyttävin ilmiö minusta tämän hetken liigassa on juuri tuo, että mailahäirintää saa tehdä, vaikka kuinka paljon ja estämistä ja kiinnipitämistä saa harrastaa ihan mielin määrin ilman, että jäähyä tulee. Joskus toki vihelletään, mutta ei läheskään aina. Pelin viihdearvo paranisi huomattavasti, kun nämä asiat otettaisiin pois. Minua ihmetyttää tosiaan se, että jossain asioissa on ollaan tosi tiukkana ja sitten taas jossain ollaan tosi löysiä ja lähes kaikki menee läpi. Eilisessä Tepsin ja Pelicansin pelissä minua huvitti se, kun ensimmäisen erän lopussa sekä Nurmi ja Merelä joutuivat jäähylle väkivaltaisuudesta. Minusta kummallekaan ei olisi jäähyä tarvinnut viheltää. Siinä oli pientä "painia" ja vaihdettiin "kuulumisia". Ihan turha tuollaisesta on nyt jäähylle laittaa. Tunteet ja kontaktit kuuluvat peliin. Eri asia olisi tietenkin ollut, jos Merelä ja Nurmi olisivat ryhtyneet nyrkkihippasille. Siinä oli sellaista perinteistä pudotuspelikiekkoa ja vähän tuomarit ylireagoivat.
 
MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lehdissähän oli pelin jälkeen juttua tuosta tilanteesta. Siinä mainittiin että Boman ei ollut tuota katsonut. Sen takia joutui menemään uudestaan ja alkoi kiukuttelemaan.

Edit: Miksi muuten Boman olisi edes mennyt uudestaan videolle jos sen olis muka ekalla kerralla katsonut?
En ole muista juttua nähnyt, varmaan voit moisen linkata?

Ja edittiin vastauksena; Koska valmentajalla on oikeus haastaa tuomio, kuten juurikin Tapola tilanteessa teki.
 
axe

Jäsen
En ole muista juttua nähnyt, varmaan voit moisen linkata?

Ja edittiin vastauksena; Koska valmentajalla on oikeus haastaa tuomio, kuten juurikin Tapola tilanteessa teki.

Ei tainnut olla julkinen juttu vaan jonkun kysymys sähköpostilla tuomarijohtaja Rönnille, joka selvitti tilanteen näin:

Liigan poikkeussääntöjen mukaan hänen [tuomarin] pitää nyt tarkastaa automaattisesti kaikki muutkin säännön 99 kohdat + mahdollinen maalivahdin häirintä. Tuomari tarkasti ensimmäisellä kerralla ainoastaan potkun ja unohti tarkastaa maalivahdin häirinnän. Sen takia hän meni tarkastamaan maalivahdin häirinnän toisella kerralla. Tuomari tajusi, että tilanne ei mennyt sovittujen toiminatapojen mukaisesti ja oli pettynyt itseensä, jolloin samalla sanoi v:llä alkavan sanan.
 
aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Minä haluan vielä herättää keskustelua tuosta eilisestä TPS-Pelicans pelistä ja Rafkinin hylätystä maalista. Jos sääntöjen mukaan mennään, niin maalin hylkääminen oli oikea tuomio.

Tässäpä se vastaus jo onkin, vai pitäisikö tulla oma TPS-sääntö, että oltaisiin lopultakin tyytyväisiä? Boldaus oma.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Ei tainnut olla julkinen juttu vaan jonkun kysymys sähköpostilla tuomarijohtaja Rönnille, joka selvitti tilanteen näin:

Liigan poikkeussääntöjen mukaan hänen [tuomarin] pitää nyt tarkastaa automaattisesti kaikki muutkin säännön 99 kohdat + mahdollinen maalivahdin häirintä. Tuomari tarkasti ensimmäisellä kerralla ainoastaan potkun ja unohti tarkastaa maalivahdin häirinnän. Sen takia hän meni tarkastamaan maalivahdin häirinnän toisella kerralla. Tuomari tajusi, että tilanne ei mennyt sovittujen toiminatapojen mukaisesti ja oli pettynyt itseensä, jolloin samalla sanoi v:llä alkavan sanan.
Eli kunnon hätävale meriselitys kun kysymys on ilmeisesti liittynyt siihen onko tuomarin soveliasta tuolla tavoin huudella v-sanaa valmentajalle.

No ei vaan kyllä tuo on voinut noinkin mennä. Ja vastauksen perusteella varmaan mennytkin. Jotenkin Rönnistä tullut mulle kuva että melko suora ja rehellinen tyyppi kyseessä. En siis pidä tätä minään hätävaleena. Erikoista että noin kokenut dumari kuin Boman unohtaa moisen asian. Kaikki on näemmä mahdollista. Tuo tilanne kyllä oli sellainen että se maalivahdinhäirintä olisi varmasti osunut silmään jo mahdollista potkua katsottaessa.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sähköpostista screenshottia tai ei ole tapahtunut. Tuollaisen pystyy kuka vaan keksimään päästänsä ja yhtäkkiä se onkin faktaa.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei jaksaisi vanhoja enää muistella, mutta miten nuo punapaitaiset eivät jatka pelaamista pillin vihellykseen asti, vaan taas kerran aika kriittisellä hetkellä pelaaminen loppuu ja käsien heiluttelu alkaa?
Muutama flashback ehti tosiaan tulla tuossa tilanteessa. Todennäköisesti pelaajat kokivat käsien heiluttelun turvalliseksi, kun Kärppien pelaaja oli niin syvällä paitsiossa, ettei sitä voinut olla huomaamatta, eihän?
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings

Joo, ei tässä kohtaa enää voi oikein vaatia vihellykseen asti pelaamista keneltäkään, niin absurdi tilanne oli kyseessä.
 
MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sähköpostista screenshottia tai ei ole tapahtunut. Tuollaisen pystyy kuka vaan keksimään päästänsä ja yhtäkkiä se onkin faktaa.
Jep. Ensin oli lehdissä lausunnot, nyt ne olikin sähköpostissa, ja mistään ei tietenkään ole mitään näyttää. Seuraavaks varmaan ne olikin lehdistötilaisuudessa kerrottu eikä sattunut nauhalle.
 
Okei okei, kaikki on ollut vaan suurta harhautusyritystä ja valetta. Bomanin ei siis tarvinnut käydä katsomassa videota toiseen kertaan koska kaikki oli kerralla hoidettu oikein, eikä Tapolalla ollut mitään muuta tarvetta vaatia sitä tarkistusta muun takia kuin saadakseen lisähuilia joukkueelle, ja vaikka Bomanin ei siis tarvinnut mennä uudelleen tekemään sitä unohtunuttta tarkistusta, niin meni muuten vain ihan vittuillakseen ja läpällä. Kaikki kunnossa, sori kun yritettiin huijata fiksumpiamme.
 
Eli ihan vaan koska joku nimimerkki palstalla väittää keskustelleensa Rönnin kanssa pitäisi se uskoa ilman mitään lähdekritiikkiä, varsinkin kun tarina on jo muuttunut matkan varrella (tiedän, kaksi eri henkilö, mutta silti, ensin ne oli lehdissä ne kommentit ja nyt ne on sähköpostissa)?

Muutenkin kuulostaa mun mielestä vähän oudolta että sekä Boman että Pasilan tilannehuoneessa kaikki kolme-neljä jätkää olisi unohtanut protokollat jotka on nyt koko kauden ollut juuri tässä tapauksessa. Ei tuo haaston käyttäminen aikalisänä ole todellakaan mitään harvinaista, kyllä jotkut valmentajat hyväksikäyttää tuota systeemiä ihan tarkoituksella.

Ei tämä olisi ensimmäinen kerta kun jonkun palstaveljen omat mielipiteet / tarinat lähtee kiertämään absoluuttisena totuutena ympäriinsä.

Lisäksi kuten jo aikaisemmin sanoin, Liigan nykysäännöillä vaikka ne kaikki rikkeet on jo ensimmäisellä kerralla tarkistettu, niin sen tilanteen voi silti haastaa vaikkei se tuomio siitä miksikään muutu, joten sen takia se Boman meni sen katsomaan koska Tappara haastoi.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Ei voi Bomanin mukaan, lähetyksessä kuului Tapolan ja Bomanin keskustelusta ihmettely, että "miten niin ei voi haastaa?". Tästä hetki ja Boman marssi kuitenkin niskojaan nakellen videoille. Joku tässä Liigan tiedotuspolitiikassa mättää, kun ei tuomarit saati joukkueet tiedä millä säännöillä milläkin kaudella pelataan. Kerta toisensa jälkeen.
 
axe

Jäsen
Eli ihan vaan koska joku nimimerkki palstalla väittää keskustelleensa Rönnin kanssa pitäisi se uskoa ilman mitään lähdekritiikkiä, varsinkin kun tarina on jo muuttunut matkan varrella (tiedän, kaksi eri henkilö, mutta silti, ensin ne oli lehdissä ne kommentit ja nyt ne on sähköpostissa)?

Mun mielestä on taas erikoista, että näinkin julmetun mitättömästä asiasta edes vitsillä epäillään jotain monimutkaista salaliittoa, että joku nimetön keskustelupalstatyyppi keräisi muka jotain gloriaa keksimällä omasta päästään tällaisen ja sitten muka-siteeraamalla pitkiä lainauksia muka-saamastaan vastauksesta (eikä laita kuvakaappauksia! vai voisiko niitäkin väärentää?) jossa ei sitten ole edes yhtään mitään mullistavaa. Eli siis keksii tällaisen jutun valehdellakseen valmentajan kunnian puolesta ettei tämä nyt vain tuhlannut puolta minuuttia aikaa pelissä? Aivan naurettavuuksiin menevää skeptisyyttä.

Koko tilanteessa sitä paitsi kiinnittäisin enemmän huomiota, että vaikka maalivahti itse kiekon lopulta omiin sohiikin, niin hyökkäävä pelaaja tulee hänen kimppuunsa pelaten vain ja ainoastaan maalivahdin hanskaa ja ainakin mahdollisesti estää häntä ottamasta kiekkoa kiinni, ja silti maali hyväksyttiin.

Tosin siihenkin seikkaan tuo salaliitto-kirjoittaja oli sattunut jo keksimään vastaukset omasta päästään, että omakeksimänsä tuomaripäällikkö olisi muka kysynyt muutamalta ulkomaan kollegaltaankin mielipidettä ja saanut kuulla, että olisivat nekin maalin hyväksyneet vaikka MM-kisoissakin. Siis vain ilmeisesti keksinyt tuollaisiakin saadakseen uskottavuutta koko täysin mitättömälle jutulleen, jotta Tapola ei olisi vain tuhlannut aikaa pumpatakseen pelaajiaan.
 
Ziege

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Middlesbrough, Pens, Pirates, Steelers
Tässä juttu missä Tapolan kommentit:

Tietenkin on vain Tapolan kommentoimaa, mutta tähän asti joka kerta on otteluvalvoja tjsp tullut kyllä kertomaan jos tuomari on ollut oikeassa. Nyt on vaan pysytty asiassa hiljaa.
 
Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tässäpä se vastaus jo onkin, vai pitäisikö tulla oma TPS-sääntö, että oltaisiin lopultakin tyytyväisiä? Boldaus oma.

Kun et lukemaasi ymmärtänyt, niin väännetään vielä rautalangasta, että kyse ei ollut nyt siitä, että olisiko sääntöjen mukaan maali pitänyt hylätä vai ei. Sääntöjen mukaan homma meni oikein, kuten totesin. Halusin keskustelua siitä, että onko tässä säännössä mitään järkeä ja pitäisikö sitä muuttaa. Näin tiukka sääntö ei minusta ole mielekäs. Jos se helpottaa ajatteluasi, niin voit kuvitella Tepsin paikalle, vaikka Jukurit ja Pelicansin paikalle esim. Saipan. Toivoisin vähän laatua näihin keskusteluihin, eikä aina tarvitsi katsoa asioita värilasit päässä ja vain siltä kannalta, että onko oma joukkue hyötynyt jossain tilanteessa vai ei. No, mutta ei minulla kovinkaan korkealla odotukset olleet, kun halusin keskustelua tästä aiheesta.
 
aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Tuo 5-minuuttisten katsominen videolta on huikea uudistus. Kukaan ei halua väärää ratkaisua näissä peleissä.

Eilisen osalta minusta tietty raja ylittyi filmaamisessa. Aina on pistetty vähän kermaa kakun päälle eri tilanteissa, kuten että vieläkin Oulussa kysellään Hodgmanin niskan voinnin perään tai muut Rosan ihmeparantumista erätauolla. Mutta. Eilen. Tuollaista en ole ennen nähnytkään jäällä mitä Pajuniemi ja Nurmi harrasti.

Tulee mieleen kaksi asiaa, jotka voisi kutsua koodinimellä lex pajuniemi ja lex nurmi.

lex pajuniemi olisi että mikäli filmaamisella pyrkii aiheuttamaan toiselle isoa jäähyä, iso jäähy otetaan kokonaan pois ja filmaajalle 2 min. Nythän eilen jäi kuitenkin Merelälle istuttavaa 2minuuttia, sillä isoa rangaistusta ei voi kokonaan poistaa.

lex Nurmi voisi olla, että kaikki isot rangaistukset ottelun kahden viimeisen minuutin aikana tarkistettaisiin, jotta vältyttäisiin isoilta virhearvioilta, jotka vaikuttavat isosti pelin kulkuun.
 
2min estäminen oli mun mielestä tuosta tilanteesta ihan oikea tuomio ja uskon, että se olisi jäänyt voimaan, vaikka jäähyn olisi voinutkin kokonaan pyyhkiä pois. Merelä kuitenkin taklasi kiekotonta pelaajaa ohi luistellessaan.

Naurettavia oli kyllä turkulaisten esitykset eilen.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Minä en pelin sisällä lähtisi noita jäähyjä vaihtamaan niin kuin tuossa aave ehdottaa. Mutta noin selvistä näyttelemisistä pitäisi tulla jotain jälkiseuraamuksia. Vähintään julkista sakkoa pelaajalle tai jopa yhden ottelun pelikielto. Niin naurettavia nuo ovat.
 
Kyylä

Hyväksyn ihan täysin kaiken psyykkaamisen ja vastustajalle jäähyjen kalastelun. Kuuluu peliin. Mutta nyt olisi tuomareiden pitänyt olla hereillä. Kakkonen maalivahdille ja kakkonen Nurmelle sukeltamisesta.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Kyllähän sukelteluista voisi alkaa herkemmin napsua jäähyä. Tässä TPS - Pelicans sarjassa olisi jo monesta tilanteesta pitänyt tulla. Ensimmäisessä kohtaamisessa Björninen hyppi Lajusen käsittelyssa kuin sukelluksen MM-mestari ja hankki erittäin isoon paikkaan Lajuselle vielä 2+2 minuuttisen. Eilen sitten Pajuniemi ja Nurmi molemmat filmasivat ja heillekkin ehdottomasti olisi pitänyt napsua filmaamisesta. Ei näitä saada ikinä pois ellei niistä ruveta rankomaan. Pelaajat käyttää tätä "porsaanreikää" niin kauan hyväkseen, kun se on sallittua. Filmaaminen lähtisi varmasti pois, jos siitä ruvettaisiin laittamaan jäähylle niinkuin kuuluisi.
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Ero vaan siinä, että Lajuselta täysin selkeät kaksi erillistä rikettä ja oikea tuomio. Voi olla hieman korosti kaatumista Hanu mutta nopeasti nousi ylös.

Nämä TPS komediannet kieriskeli jäässä kuin kuolemaa tehden. Merelän tilanteessa ei mitään rikettä. Oli vaan pakko antaa 2 min kun ei ollut mahkoja kumota jäähyjä kokonaan.

Bartolta typerä ja tarpeeton läpsäisy mutta oikeat tuomiot tuosta sekä Nurmelle että Bartolle 2 min.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Kyllähän sukelteluista voisi alkaa herkemmin napsua jäähyä. Tässä TPS - Pelicans sarjassa olisi jo monesta tilanteesta pitänyt tulla. Ensimmäisessä kohtaamisessa Björninen hyppi Lajusen käsittelyssa kuin sukelluksen MM-mestari ja hankki erittäin isoon paikkaan Lajuselle vielä 2+2 minuuttisen. Eilen sitten Pajuniemi ja Nurmi molemmat filmasivat ja heillekkin ehdottomasti olisi pitänyt napsua filmaamisesta. Ei näitä saada ikinä pois ellei niistä ruveta rankomaan. Pelaajat käyttää tätä "porsaanreikää" niin kauan hyväkseen, kun se on sallittua. Filmaaminen lähtisi varmasti pois, jos siitä ruvettaisiin laittamaan jäähylle niinkuin kuuluisi.
Juuri näin. Eikös Sveitsissä ja NHL:ssä ole se ”julkinen häpeäpaalu” käytössä, siis että lätkäisevät jälkikäteen tiedotteen kera sakot filmaamisesta? Kyllä mua ainakin vituttaisi heittää touhutonnia pöytään ja saada naamakuva wall of shameen.
 
Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ainaisen liigan tuomaritoiminnan ja liigan kritisoinnin sijasta pitää antaa vähän positiivistakin palautetta, kun aihetta on. Minulta oli kokonaan mennyt ohitse tämä uudistus, jotka käytettiin Pajuniemen ja Merelän välisessä tapauksessa. Minusta on ehdottomasti hyvä asia se, kun isoja rangaistuksia määrättäessä voidaan tarvittaessa tarkistaa tilanne videolta ennen lopullisen tuomion antamista. Ei se nyt tietenään hyvä asia ole, jos koko ajan ollaan "puhelimessa", mutta olisihan tuo ollut iso ja räikeä tuomarivirhe, jos Merelä olisi 5 minuuttisen saanut.

Kaverin kanssa jokin aika sitten puhuttiin, että filmaaminen ja rikkeiden liioitteleminen on lisääntynyt viime vuosina älyttömästi. Se on myös lisääntynyt, että esitetään, että nyt sattui pahasti, vaikka olisi sattunut vain hiukan. Aivan varmasti ihan jokaisesta joukkueesa oli se sitten Tepsi, Pelicans, HPK, Kärpät, Tappara, HIFK tai joku muu, niin löytyy pelaajia, jotka tätä epäurheilijamaista toimintaa harrastavat. Siinä mielessä on ihan turhaa esim. Pelicans fanien nyt hirveästi pillastua ja osoitella Nurmea ja Pajunimeä, koska kaikki joukkueethan tuota harrastavat. Kaikki pelaajat eivät tuota filmaamista ja dramatisointia harrasta, mutta jokaisesta joukkueesta löytyy pelaajia, jotka tuota tekevät. Oleellisempaa olisi nyt miettiä, että miten tämä rakkaumainen, epäurheilijamainen ja vastenmielinen ilmiö saadaan kitkettyä pois. Minä en hyväksy filmaamista ja loukkaantumisten liioittelua Tepsin pelaajilta, enkä muiden joukkueiden pelaajilta.

Tilanteet tapahtuvat jäällä nopeasti ja tuomarien voi olla kieltämättä joskus vaikea huomata, että filmaako pelaaja vai ei tai liioitteleeko hän loukkaantumistaan vai ei. Uskoisin kyllä, että ainakin puolet tilanteista, mitkä liittyvät filmaamiseen, niin saataisiin kyllä pois sillä, että tuomarit kiinnittäisivät asiaan enemmän huomiota olisivat tässä tarkempia. Jos tuomari huomaa, että nyt filmattiin, niin siitä pitäisi automaattisesti tuomita 2 +10 minuuttia. Tämä voisi jo ainakin vähän hillitä filmaamista ja rikkeiden korostamista, kun pelaajat tiedostavat, että on riski joutua pitkäksi aikaa jäähylle. Sitten tämän lisäksi, jos sama pelaaja jää esim. kolme kertaa saman kauden aika kiinni filmaamisesta, niin sitten tulisi vielä 5 pelin pelikielto. Sitten on ainakin vielä kolmas asia, josta voisi olla apua tähän ongelmaan. Jos pelaaja loukkaantuu tai esittää loukkaantuneensa, niin hän ei saa esim. seuraavaan 2 minuuttiin tulla jäälle. Tässä on tosin se ongelma, että jos pelaaja on oikeasti loukkaantunut, niin loukkaantuneen pelaajan joukkue voi joutua kärsimään tästä tarpeettomasti ja vastustaja voi hyödyntää tätä. Tässä nyt jotain ajatuksia. Mutta kyllä tälle filmaamiselle, rikkeiden korostamiselle ja näyttelemiselle pitäisi nyt ihan oikeasti jotain tehdä. Kyseessä on sen verran vastenmielinen ilmiö. En todellakaan hyväksy tätä ilmiötä, en Tepsin pelaajilta, enkä muiden joukkueiden pelaajilta. Se täytyy sanoa, että turha nyt Pelicans fanien on ihan hirveästi hurskastella liittyen Pajuniemen ja Nurmen typeriin tempauksiin liittyen ja osoitella pelkästään heitä, kun kaikkihan tuota tekevät.

Katsoin tuon Bartosakin ja Nurmen tilanteen, niin eihän tuosta nyt millään voi pelikieltoa tulla eli huoli pois Pelicans fanit. Ei edes liiga voi onnistua tuosta antamaan pelikieltoa. Typerä ja tarpeeton temppu Bartosakilta. Ei vastustajan pelaajaa tarvitse huitoa mailalla päähän edes kevyesti. Tyhmää tuollainen toiminta, että hipaisempa tässä nyt vastustajan päätä mailallani. Olihan tuo Nurmenkin toiminta vähän koomista. Kyllä varmaan vähän saattoi tuntua, mutta teatteria oli mukana. Merelän ja Pajuniemen tilanteessa kaksiminuuttinen oli oikea tuomio. Hidastuksen kuvakulma oli vähän huono ja olisi ollut hyvä nähdä tilanne laajemmasta kuvakulmasta. Liigan linja näihin estämisiin on todella epämääräinen ja tuntuu, ettei linjaa ole. Välillä saa estää ja välillä ei ja sitten taas jollain tavalla saa estää ja jokin tapa sitten taas on kiellettyä. Minä en ainakaan tiedä Liigan linjaa ja se tuntuu olevan sellainen, että välillä on kaikki sallittua ja välillä taas ei mikään.

Pelicans faneille terveisiä, ettei tästä kirjoituksesta tarvitse pillastua, eikä provosoitua, vaan asiasta voitaisiin keskustella järkevästi ja miettiä ratkaisuja, vaikka eihän meiltä neuvoa pyydetä. Minun mielestäni näyttelemisen ja filmaamisen kitkeminen lajista pois pitäisi olla hyvin korkealla liigan prioriteettilistalla, mitä tulee tuomaritoimintaan. Tähän on pakko puuttua kovalla kädellä. Filmaaminen lisääntyy koko ajan, koska siihen ei puututa. Minä en siitä tykkää, enkä sitä hyväksy, mutta kyllä minäkin pelaajana sitä rupeaisin tekemään, jos huomaisin, että muutkin tekevät, eikä sillä ole seuraamuksia. En haluaisi niin tomia, enkä tykkäisi niin toimia, mutta pakkohan se olisi ruveta toimimaan niin oman joukkueen etua ajaakseni.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ainaisen liigan tuomaritoiminnan ja liigan kritisoinnin sijasta pitää antaa vähän positiivistakin palautetta, kun aihetta on. Minulta oli kokonaan mennyt ohitse tämä uudistus, jotka käytettiin Pajuniemen ja Merelän välisessä tapauksessa. Minusta on ehdottomasti hyvä asia se, kun isoja rangaistuksia määrättäessä voidaan tarvittaessa tarkistaa tilanne videolta ennen lopullisen tuomion antamista. Ei se nyt tietenään hyvä asia ole, jos koko ajan ollaan "puhelimessa", mutta olisihan tuo ollut iso ja räikeä tuomarivirhe, jos Merelä olisi 5 minuuttisen saanut.

On loistava uudistus tämä, mutta ihan turhaan tuossa tilanteessa on pakko antaa edes 2 min jäähy. Jos videolta huomaavat, että tarvetta ei jäähylle ole niin miksi ihmeessä se 2 min jäähy on ihan pakko antaa? En voi ymmärtää tuota. Myös tuo, että annetaan varmuuden vuoksi 5+20, koska tuomiota ei voi pidentää vaan lyhentää niin on ihan typerä. Miksei tuota tuomiota voisi myös pidentää, jos videolla näkyy tarve sille.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: aave

Minä ajattelin, että tuomarit tulivat siihen lopputuloksen, että tilanteessa olisi ollut estämistä, mutta ei mitään päähän kohdistunutta taklausta. Kai sitä videolta tarkistettiin, että oliko kyseessä päähän kohdistunut taklaus. Uusinnan perusteella on mahdotonta sanoa, että oliko siinä estämistä vai ei. Tuomareilla kyllä oli varmasti useampi kuvakulma ja myös laajempaa kuvaa käytössä eli olisivat voineet myös halutessaan jättää kakkosen viheltämättä, jos estämistä ei ollut. Kuten totesin, niin liigan linja estämisiin on vähintäänkin outo, jos sitä linjaa ylipäätään on.

Tuo sinun ehdotuksesi siitä, että tuomiota voisi myös pidentää ja koventaa videotarkistuksen perusteella on olisi myös syytä ottaa käyttöön. Kyllä säännön pitäisi olla niin, että tuomiota voitaisiin tarvittaessa koventaa, jos havaitaan uusintojen perusteella tarpeelliseksi.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös