Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

  • 2 061 655
  • 13 893
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Seppo Mäkelä joutui kerran tuomitsemiskieltoon, kun silloisten sääntöjen mukaan toimihenkilön pelirangaistuksesta seuraa aina kahden minuutin joukkuerangaistus. Mäkelä ajoi valmentajan ulos, mutta ei antanut kaksiminuuttista joukkueelle.

Tuo on sellainen, mitä voi ehkä verrata pelaajan sikailuun, siinä missä eilisen kaltainen hätäinen vihellys vertautuu juuri maalivahdin hörppyyn.
 

Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuomarityöskentely Lahessa oli tänään hyvää eikä mistään pitäisi olla valittamista.
Oli siellä yksi iso moka: Vainion filmaamisesta Pelicansille annettu jäähy, josta SaiPa teki tasoituksen. Enemmän tuossakin taisi olla kyse vaan Vainion roolisuorituksen tasosta kuin tuomarin mokasta. Mutta muuten ei minullekaan montaa kyseenalaista paikkaa silmään sattunut, kun muistetaan, että liigassa saa ronkkia mailalla aika paljon yleensäkin.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Boman - Levonen kaksikon työskentelyn kruunaa jatkoaika, jossa Aaltonen kaadetaan rikkeen arvoisesti, ei jäähyä ja SaiPa kuittaa läpiajosta 1-2 voiton.

Tuossa ei ollut mitään suoraa syy-seuraus -ketjua, vaan Aaltonen oli pyllähtämisensä jälkeen ollut jo hyvän aikaa pelissä mukana. puolusti laiskasti ja SaiPa pääsi ylivoimahyökkäykseen.

Muutoinkin tuo tilanne oli tuomariston kannalta hankala, koska Aaltonen meni melko harmittomassa paikassa helpohkosti nurin. Tuosta jäähy ja peli olisi luultavasti ratkennut 4-3-ylivoimaan.

Tänään Raumalla Pajula vihelsi jostain syystä pelin poikki Kärppien tehdessä 0-2 johtomaalia. Maalihan siitä tosiaan tuli, mutta Pajula oli pilliinsä jo puhaltanut syystä, jota kukaan muu kuin hän, ei tiedä. Eipä se Pajula siinä sitten muuta kuin naureskellen jatkoi eteenpäin. Hämmentävä äijä!
Tuossakaan ei mitään kovin poikkeuksellista. Kiekko näytti olevan Setäsen hallussa, joten Pajula vihelsi pelin poikki - paitsi että tällä kertaa liian hätäisesti. Pilliin oli kuitenkin vihelletty jo hyvän tovin ennen kuin Kärppä-pelaaja siirsi kiekon maaliin.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Seppo Mäkelä joutui kerran tuomitsemiskieltoon, kun silloisten sääntöjen mukaan toimihenkilön pelirangaistuksesta seuraa aina kahden minuutin joukkuerangaistus. Mäkelä ajoi valmentajan ulos, mutta ei antanut kaksiminuuttista joukkueelle.

Tuo on sellainen, mitä voi ehkä verrata pelaajan sikailuun, siinä missä eilisen kaltainen hätäinen vihellys vertautuu juuri maalivahdin hörppyyn.
Mitähän jos tuomareiden joukkueella menee vati täysin nurin ja alkavat sikailemaan ihan huolella? Keskeytetäänkö peli, kun molemmat päätuomari ovat sikailleet vai maalataanko linjurille punaista ja saavat vetää otona kunnes sikailevat itsensä ulos. Kai tuomareille voidaan pelirangaistus tuomita?

Tämä kirjoitukseni ei ollut hyökkäys tai vittuilu kirjoittajaa Espoon Siniset kohtaan, vaan edellä käydyn absurdin keskustelun aikaansaamaa virtaa
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuossakaan ei mitään kovin poikkeuksellista. Kiekko näytti olevan Setäsen hallussa, joten Pajula vihelsi pelin poikki - paitsi että tällä kertaa liian hätäisesti. Pilliin oli kuitenkin vihelletty jo hyvän tovin ennen kuin Kärppä-pelaaja siirsi kiekon maaliin.
Missään vaiheessa kiekko ei ollut Setäsen hallussa. Vihellys ei tullut vain hätäisesti, vaan joka suhteessa aivan järjettömässä kohtaa. Noissa tilanteissa normaalisti tuomari tulee todella lähelle todentaakseen kiekon sijainnin. Nyt Pajula vain seisoskeli taka-alalla ja puhalsi pilliinsä ihan väärässä kohtaa. Ihmettelen kovin, mitä Pajula ajatteli. Varman jotain muuta kuin käynnissä olevaa peliä. Ei ollut keskittynyt oikeaan asiaan.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Missään vaiheessa kiekko ei ollut Setäsen hallussa. Vihellys ei tullut vain hätäisesti, vaan joka suhteessa aivan järjettömässä kohtaa. Noissa tilanteissa normaalisti tuomari tulee todella lähelle todentaakseen kiekon sijainnin. Nyt Pajula vain seisoskeli taka-alalla ja puhalsi pilliinsä ihan väärässä kohtaa. Ihmettelen kovin, mitä Pajula ajatteli. Varman jotain muuta kuin käynnissä olevaa peliä. Ei ollut keskittynyt oikeaan asiaan.

Noin vain käy joskus ja harvemmin ne tuomarit siihen tilanteeseen luistelee ja alkaa kuikulemaan missä se kiekko nyt on. Pajulalla oli oletus kiekon hallussa olosta ja hän toimi sen mukaan. Helvettiäkö sitä kiekkoa vielä ronkittiin, jos pillillä oltiin peli puhallettu poikki?
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Pelicans - Saipa, huikeaa tuomarityöskentelyä jälleen kerran! Pelicansin hallintaa lähes koko matsi ja jäähyt 4-3 kotijoukkueelle.
Boman - Levonen kaksikon työskentelyn kruunaa jatkoaika, jossa Aaltonen kaadetaan rikkeen arvoisesti, ei jäähyä ja SaiPa kuittaa läpiajosta 1-2 voiton.

Tuossa linkkaamassasi klipissäkään ei mitään rikettä tapahdu vaan Aaltonen kaattuu oman pyörähdyksensä seurauksena.
Tapahtuu siinä ainakin yksi räikeä rike, kun Aaltonen pystyyn noustuaan kamppaa kiekottoman SaiPa-pelaajan. Uskomatonta että tuomarin käsi ei tuosta noussut.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Jari Suorsa taisi olla loppukauden hyllyllä, kun hyväksyi Tapparalle maaliksi sen paikallispelin laukauksen, joka ei käynyt puolta metriä lähempänä maaliviivaa eikä sitä käynyt edes videolta tarkastamassa. Sarjaa oli vain muutama kierros jäljellä ja ainakaan pudotuspeleissä ei puhaltanut.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jari Suorsa taisi olla loppukauden hyllyllä, kun hyväksyi Tapparalle maaliksi sen paikallispelin laukauksen, joka ei käynyt puolta metriä lähempänä maaliviivaa eikä sitä käynyt edes videolta tarkastamassa. Sarjaa oli vain muutama kierros jäljellä ja ainakaan pudotuspeleissä ei puhaltanut.
Ei ollut. Pääsi oikein radioon naureskelemaan ko. tapausta, kun veti jonkin pelin jollain retropaidalla, kun oli unohtanut ottaa mukaan oman tuomarin paitansa.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei ollut. Pääsi oikein radioon naureskelemaan ko. tapausta, kun veti jonkin pelin jollain retropaidalla, kun oli unohtanut ottaa mukaan oman tuomarin paitansa.
Kiitos tästä.Tämä kertoo paljon monellakin tasolla. Näillä mennään, ei voi mitään.
 

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Minulla ei sinänsä ole pakottavaa tarvetta vertailla pelaajia ja tuomareita, ja varsinkin heidän tekemänsä virheet ovat erilaisia. Siten niitä ei suoranaisesti voikaan vertailla. Mutta, emämunaus on emämunaus, tekee sen sitten maalivahti, pelaaja tai tuomari.

Lainaan alle aiempaa viestiäsi, josta tähän liittyvän nyt boldasin.



Kerrot, että yhdestä täydellisestä munauksesta tuomaria tulisi palkita muutaman pelin hyllytyksellä. Ja pidät vihellystä tilanteessa, missä sitä ei olisi pitänyt tehdä (luotan tässä kohtaa arvioosi, en ole nähnyt tilannetta itse), sellaisena, että siitä pitäisi hyllyä tulla.

Itse näen, että tuommoinen on emämunaus, mutta ei esim. sellainen, että rinnastuisi tapauksiin, missä pelaajia rangaistaan toista pelaajaa kohtaan suoritetusta sääntörikkeestä muutaman pelin pelikiellolla. Emämunauksena tuo rinnastuu mielestäni tosiaan maalivahdin hörppyyn, jos puolustusalueelta viskataan (pomppu)kiekko ja maalivahti onnistuu jotenkin sen räpeltämään sisään. Tai kenttäpelaaja on vapaasti yksin läpi ja onnistuu laukomaan reilusti maalin yli tai ohi. Munauksia kaikki, jopa sellaisia joilla on vaikutusta pelin lopputulokseen, mutta ei vaaraa aiheuttavia säännön rikkomisia toisia pelaajia kohtaan.

Kysyessäni asiasta yritän päästä ymmärrykseen näkökulmastasi sen suhteen, että miksi olet valmis antamaan tuomarille emämunauksesta hyllyä, pelikieltoa, poppariosastoa, mutta et halua kertoa, millainen pelaajan tai maalivahdin tekemä yksittäinen emämunaus (ei kuitenkaan toisia vaarantava sääntörike) olisi vastaava, missä hänet sitten pitäisi oman organisaationsa toimesta pistää poppareille muutamaksi peliksi.

Vaikuttaa siltä, että olet valmis viskaamaan tuomarit poppareille paljon pienemmästä kuin pelaajat. Ei siinä mitään, tuotakin mieltä saa olla, mutta jotenkin hassulta se tuntuu, että et käsittelisi pelin kaikkia osapuolia yksittäisten emämunausten osalta samoin.

Kuten myös mainitsin, aiemmin ainakin oli käytäntö, että sääntövirheestä tuomari tai koko pelin tuomariporukka joutui hyllylle. Liigan käytännöistä, varsinkaan nykyisistä, en tiedä. Pidän kuitenkin mahdollisena, että edelleen on moinen käytäntö olemassa, mutta me emme siitä vaan tiedä, kun ei liene tarpeellista julkisesti kertoa aina tapauksista, missä tuomari(nelikko tai -kaksikko) on sääntövirheen vuoksi hyllytetty. Vai pitäisikö tuokin olla aina julkista ja kertoa, että tuomari se ja se on sääntövirheen vuoksi hyllyllä?

En siis ole sitä mieltä, etteikö tuomareitakin saisi tietyissä tilanteissa hyllyttää, jos siellä kentällä tehdään virheitä. Joskus vaan kummastuttaa tämä fanien toive, että yksittäisestä isosta virheestä tai tulkintaerimielisyydestä tuomari pitäisi hyllyttää muutamaksi peliksi tai joskus jopa pistää ura pakettiin yksittäisen virheen vuoksi. Näitäkin kommentteja aina silloin tällöin nähdään. Ja harvoin ne samat fanit esittää samaa, jos pelaaja tekee yksittäisen ison pelillisen virheen.

Olen toisaalta samaa mieltä sinun kanssa, enkä sen enempää halua väittelyynne puuttua, mutta tuli mieleen mielestäni oleellinen ero pelaajan vs. tuomarin munauksessa.

Pelaaja jos ei osaa/onnistu laukoa läpiajosta avopaikasta, tai maalivahti hörppää puolesta kentästä vipin, he kärsivät niistä itse suoraan ja oma joukkueensa myös.
Tuomari tekee moisen vihellyksen, ei "kärsi" siitä mielestäni kyllä mitään kusee vaan sen pelin ja varsinkin vihellyksestä enemmän kärsineen joukkueen kaminaan.

Minun mielestä jo tuo erottaa paljon noita munauksien tasoja, toisen munaus kostautuu vaan itselle kun toisen taas kostautuu vain muille parhaassa pahimmassa tapauksessa pilaa koko pelin.

Joskus käy sekin kun tuomarit möhlii ja jää joku sopiva viheltämättä ja kohta vihelletään toiselle joku heppoisempi niin kas, lähti peli aivan käsistä ja saadaan turhaa kuuma peli aikaiseksi. Eli toisin sanoen ne tuomarien virheet ovat siinä mielessä "räikeämpiä" kun niistä kärsii muut pääsääntöisesti aina enemmän. Ehkä tähän on siis nähtävissä tuo mielipide, että tulisi seurauksia joskus vaikkapa "hyllyn" muodossa.
Ymmärrän tavallaan senkin.
 

Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Heikkinen ja Brännare olivat paikalla Kouvolassa, mutta ei voi sanoa että olisi ollut onnistunut iltapuhde millään mittarilla. Enimmäkseen ei vihelletty mitään, sitten joku satunnainen sieltä täältä. Aivan sama kun olisivat jättäneet tulematta.
 

Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Katsokaapa Kärpät-TPS pelin tuomaritoimintaa juuri ennen Kärppien 1-1 tasoitusmaalia. Kärpillä paitsio, Lammikko pelaa aktiivisesti, paitsiota ei vihelletä. Korpikoski tuuppaa kevyesti selästä, Lammikko nurin ja Tepsille jäähy ja Kärpille yv maali.

Miksi siirrettyä paitsiota ei vihelletty?
 

A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tähän selkeään tuomarivirheeseen olisi kyllä mukava kuulla selitys, vaikutti nimittäin pelin kulkuun huomattavasti.
 

Old referee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, tuomarit
Tähän selkeään tuomarivirheeseen olisi kyllä mukava kuulla selitys, vaikutti nimittäin pelin kulkuun huomattavasti.
Ei kai se viheltämätön paitsio oikeuta lyömään poikittaisella Lammikkoa selkään. Eiköhän tuo linjuri olisi hoksannut viheltää, jos Lammikko olisi kiekkoon koskenut.
Jäähyn arvoinen rike on aina jäähyn arvoinen ja siitä päätöksen tekee päätuomari riippumatta linjurin paitsiotulkinnasta.
 

A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitään poikittaista mailaa (joka jo sinällään oli aivan vitsi) ei olisi koskaan tullut jos oltaisiin vihelletty sääntöjen mukaan.
 

Old referee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, tuomarit
Mitään poikittaista mailaa (joka jo sinällään oli aivan vitsi) ei olisi koskaan tullut jos oltaisiin vihelletty sääntöjen mukaan.
Jostain syystä linjuri ei viheltänyt, mutta teidän pelaaja päätti iskeä ihan turhaan mailalla selkään, vaikka peli olisi katkaistu Lammikon koskettaessa kiekkoa. Voisiko vikaa olla lyöjänkin harkintakyvyssä? Vai pitääkö tuomariston paikata virhe toisella virheellä? Eikä tuo yksi tilanne peliä suinkaan ratkaissut. Ihan yhtä heppoisen vihellys oli Puljun lopussa saama selästä taklaus -jäähy. Kyllähän siinä TPS-pelaaja selän kääntää juuri ennen kontaktia. Vihelletty mikä vihelletty, voittava joukkue selvittää nuokin tilanteet.
 

A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nimenomaan näin, jos tuollaisista tuuppaisuista aina vihellettäisiin aina niin eipä peleissä montaa minuuttia tasakentällisin pelattaisi.
Enkä väittänytkään että tuo pelin ratkaisi mutta käänsi pelin kulun tuolla hetkellä.
 

Rima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Toivon tosiaan, että samanlainen paitsiomaali nähtäisiin liigan finaaleissa. Herättäisi keskustelua ja asiat voisi mennä eteenpäin.
 

Face

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toivon tosiaan, että samanlainen paitsiomaali nähtäisiin liigan finaaleissa. Herättäisi keskustelua ja asiat voisi mennä eteenpäin.
Ja tuosta vielä suttuinen kuva, mikäli osasin linkata.. Selvä paitsio ei kahta sanaa
 

Liitteet

  • Screenshot_20200201_190753_com.liigavahti.telia.jpg
    Screenshot_20200201_190753_com.liigavahti.telia.jpg
    507 KB · kertaa luettu: 388

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
(1)
  • Tykkää
Reactions: teba

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ja tuosta vielä suttuinen kuva, mikäli osasin linkata.. Selvä paitsio ei kahta sanaa
Yllättävää, ettei vihelletty. SM-liigassahan on pitkälti se periaate, että paitsiot ja pitkät vihelletään varman päälle, ja tuossa siis oli oikeasti paitsio kyseessä. No, elävässä tilanteessa nuo on tietysti hankalaa nähdä. Ja TV-kuvastakin vaikeaa nähdä oikein ensi katsomalla. Otteluseurannan mukaan kun moni näki tuon "reippaasti paitsiossa" "metritolkulla paitsiossa". Luultavasti, koska kiekon haltuunottohan tapahtui reilusti alueen sisällä.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Tuon kuvan perusteella näkee, että paitsiohan tuo on. Mutta täpärällä oli ja nopeassa tilanteessa linjurin ratkaisu on ihan ymmärrettävä. Varsinkin kun ko. linjuri näyttäisi ratkaisuhetkellä olevan parin metrin päässä viivasta ja joutuu tekemään ratkaisun takaviistosta.
 

MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä ei nyt varsinaisesti otsikon alle kuulu mutta silti lieneen sopivin ketju.

Minkä takia pelaaja saa ojentaa oman mailansa vaikkapa pakille mutta jäästä ei saa poimia toisen pelaajan mailaa?

Ymmärrän sen jos otat vastustajan mailan jäästä kun tämä koittaa ottaa sitä mutta jos jäässä on pakin maila, ja hyökkääjä antaa pakille oman mailansa niin miksi hyökkäjä ei saa poimia pakin mailaa jäästä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös