Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

  • 2 065 172
  • 13 931

444

Jäsen
Ehdottomasti pitkät pelikiellot ovat tehokkain tapa kitkeä vaarallisia taklauksia pois. Hyvä juttu siis, että jälkikäteen voidaan määrätä pelikieltoa taklauksista, joista tulee pelissä vain 2+10 min jäähy.

Silti toivoisin, että myös pelissä saataisiin se iso jäähy annettua kun sen paikka on. Siinä tietysti riskiksi nousee se, että silloin tällöin myös puhtaasta/ei törkeästä taklauksesta tulee iso rangaistus. Mielenkiintoinen arvokysymys onkin: laitetaanko mieluummin reilulla kädellä isoja rangaistuksia jolloin osa saa syyttömänä ison jäähyn vai kevyempi linja, jossa kukaan ei turhaan saa isoa rangaistusta mutta osa selviää pelissä kuin koira veräjästä (kurinpitoseuraukset tulevat silti).
Tietenkin olisi suotavaa, jopa vaadittavaa, että taklauksista, joista myöhemmin jaetaan pelikieltoa, annettaisi jo ottelussa se 5+20. Tätä toivoisin itsekin. Tällä hetkellä virheitä tapahtuu koko kurinpidon laajuudella, erotuomarit mukaan lukien; peleissä annetaan liian pieniä jäähyjä ja kurinpito ei saa rangaistua räikeitä rikkeitä, mikäli näistä ei ole annettu tarpeeksi isoa jäähyä ottelussa. Pelaajaturvallisuuden kannalta jälkimmäinen on huolestuttavampaa, mutta ottelukohtaisen oikeudenmukaisuuden ja voimasuhteiden vuoksi myös ensimmäistä pitäisi parantaa huomattavasti.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
peleissä annetaan liian pieniä jäähyjä ja kurinpito ei saa rangaistua räikeitä rikkeitä, mikäli näistä ei ole annettu tarpeeksi isoa jäähyä ottelussa.

Tätä olen nyt koittanut kysellä useammassakin ketjussa... eli tilannehuone ei voi nostaa asia käsittelyyn, jos pelissä ei ole tuomittu jäähyä? Voiko olla näin? Tämä selittäisi mm tuon että Quinceyn poikkari Miehon kasvoihin ei ole otettu käsittelyyn, tai Halmon päähän kohdistunutta taklausta Pelicansmatshissa (kehen se osu, en musita).

Voiko olla näin, että tollasia tapauksia ei voi nostaa käsittelyyn, jos ei kentällä ole huomattu?
 
RedNumber9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voiko olla näin, että tollasia tapauksia ei voi nostaa käsittelyyn, jos ei kentällä ole huomattu?

Ei tuolle käsittelyyn nostamiselle pitäisi mitään estettä olla. Otettiinhan esim Kousan taklaus käsittelyyn vaikka siitä ei pelissä jäähyä tuomittu. Aiemmilta kausilta muistelisin myös että on pelikieltoja jaettu jälkeenpäin tilanteista, jotka ovat jäällä menneet ohi.
 
Näin olen ymmärtänyt, mutta jo ainakin kaksi aivan selkää tapausta on jäänyt nostamatta. Ja Kousallehan tuomittiin 2+10. Toki jälkikahinasta, mutta silti logiikka näyttäisi menevään nyt niin, että vain jäällä tuomittuja tekoja katotaan uudestaan... tai sitten linja on aika pielessä aka noi mainitsemani esimerkit
 
444

Jäsen
Tätä olen nyt koittanut kysellä useammassakin ketjussa... eli tilannehuone ei voi nostaa asia käsittelyyn, jos pelissä ei ole tuomittu jäähyä? Voiko olla näin? Tämä selittäisi mm tuon että Quinceyn poikkari Miehon kasvoihin ei ole otettu käsittelyyn, tai Halmon päähän kohdistunutta taklausta Pelicansmatshissa (kehen se osu, en musita).

Voiko olla näin, että tollasia tapauksia ei voi nostaa käsittelyyn, jos ei kentällä ole huomattu?
En mä tiedä voiko. Itse tarkoitin lähinnä sitä, että niitä ei näemmä nosteta. Paitsi nyt tuo Kousan tapaus näköjään nostettiin. Itse kuvittelin peliä sivusilmällä seurattuani, että sai sen jäähyn nimenomaan siitä taklauksesta eikä suinkaan siitä, että jäi Parikan alle tilanteen jälkeen.

Mutta paljon on parannettavaa, erittäin paljon.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itse kuvittelin peliä sivusilmällä seurattuani, että sai sen jäähyn nimenomaan siitä taklauksesta eikä suinkaan siitä, että jäi Parikan alle tilanteen jälkeen.
Kousan 2 min jäähyn syy oli väkivaltaisuus, eli kyllä se selvästi tuli tuosta nuhjauksesta Parikan kanssa, eikä taklauksesta.

Mitä tulee tilannehuoneen toimintaan, niin päävideotuomarithan ovat juuri siellä, ja uutisen mukaan päävideotuomari on asettanut tapauksen kurinpitodelegaation käsittelyyn. Ei siis selvästikään ole mitään estettä päävideotuomarin toimille sen mukaan, mitä itse ottelussa on tuomittu tai jätetty tuomitsematta.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei siis selvästikään ole mitään estettä päävideotuomarin toimille sen mukaan, mitä itse ottelussa on tuomittu tai jätetty tuomitsematta.
Oikeassa olet. Pelkästäään Kärppien peleissä on ollut kaksi tällaista tilannetta:
1. SaiPaa vastaan Kärppien Rasmus Kupari taklasi vastustajaa päähän, eikä saanut tilanteesta rangaistusta. Jälkeenpäin tuli sitten yhden ottelun rangaistus.
2. Ilveksen Suomi osui Kärppien Anttilaa päähän ilman tuomareiden reagointia. Jälkeenpäin tuli sitten yhden pelin rangaistus.
 
444

Jäsen
Kousan 2 min jäähyn syy oli väkivaltaisuus, eli kyllä se selvästi tuli tuosta nuhjauksesta Parikan kanssa, eikä taklauksesta.
Homma roger. Väijyin peliä tosiaan sivusilmällä ja näin vain Kousan menevän boksiin, enkä tarkistanut jälkikäteen tilastoista. Hämmentävää kyllä, että siitä saatiin Kousalle tuomittua jäähy, vaikkakin Parikka sai toisenkin kakkosen.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ei siis selvästikään ole mitään estettä päävideotuomarin toimille sen mukaan, mitä itse ottelussa on tuomittu tai jätetty tuomitsematta.

No siinä tapauksessa se linja, joilla näitä otetaan käsittelyyn on todella erikoinen. Kousa otetaan, Quinseytä ei. Ensimmäinen on nykysääntöjenmukainen puhdas taklaus, toinen vastustajan tahallinen vahingoittamisyritys.
 
JPL

Jäsen
Tuohimaan päätaklausta Humalojaan ei ole otettu tutkintaan ollenkaan. Eikö viime kaudella ollut jo linjaus, että kaikki päähän kohdistuneet (myös sellaisiksi tuomitut) tutkitaan automaattisesti? Muistanko väärin?

@Telia kun ei näitä tilanteita löydä tallenteilta, niin jutut ei nosta laineita ja ne lakaistaan maton alle.

Humalojan kohdallahan alkaa olemaan sellainen tilanne, että toipumisaika on jo jyrkässä kasvussa.. Eikä palautuminen ole mitenkään selviö.
 
HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
En tiedä, onko yleinen käytäntö nykyjään, mutta KooKoon pelissä keskiviikkona Lukkoa vastaan KooKoon maali hylättiin ja tuomari kuulutti syyn. Tästä plussaa. Ollut NHL:ssä käytössä jo useamman vuoden ja olen ihmetellyt miksei Suomessa.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan

Käsitykseni mukaan on tullut (/tulossa / pitäisi tulla) käyttöön liigassa tällä kaudella, kunhan laitteet saadaan toimimaan kunnolla.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Käsitykseni mukaan on tullut (/tulossa / pitäisi tulla) käyttöön liigassa tällä kaudella, kunhan laitteet saadaan toimimaan kunnolla.

Myös se Ilveksen hylätty maali Kärppiä vastaan kuulutti ihan päätuomari jäältä. vähän ekan kerran käytön ongelmia, lähti ensin kiertään(vinkuun), mutta sai ilmoitettua hylkäämisen syyn.

Se, että Tilannehuoneella meni tarkasteluun 10 min onkin sitten asia, jota Ei saisi tapahtua. Kyllä päätösten on tultava jossain max 3min aikana, suuntaan tai toiseen (ite päätöksestä onkin sit väännetty tilannehuoneketjussa ja ao otteluketjussa ihan tarpeeksi).

Eilisessä Sport – Ilves pelissä Tilannehuone toimikin nopeasti hyväksyessään Rautiaisen maalin. Hyväksyvää päätöstä sitten ei kuitenkaan kuulutettu. Sekin olis tarpeen, eli että ”maalia ei tehty potkaisemalla” tai ”kiekko meni maaliin puolustajan jalasta”.

Eli homman pitäsi mennä aina niin, että tilannehuone ratkaisee nopeasti tilanteen ja päätuomari kertoo yleisölle ratkaisun perusteen lyhyesti, oli ratkaisu sitten hylkäys tai hyväksyntä.
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tuomari ilmeisesti kuuluttaa vain valmentajan haastojen tulokset. Näin ainakin Sport-Lukko pelissä, jossa sama maali tarkastettiin ensin normaalisti videolta ja sitten vielä haastettiin.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Surullista katsoa peliä Lappeenrannassa. Vankilasäännöillä mennään, ihan hirveetä roikkumista ja hakkaamista. Tuomaristolta menee ihan kaikki ohi. Pilli sentään löytyi kun saivat pitkän vihellettyä. Ja todettua sen vääräksi vihellykseksi. Näillä saa kyllä taidon ja viihdyttävyyden tapettua pelistä täysin.

Tulee mietittyä että miksi edes jaksan näitä pelejä katsoa. Surulliseksi mennyt.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Yleisenä pohdintana mietin, miksi päävalmentajan haasto-oikeus maalitilanteissa on rajattu yhteen kertaan.

Eikö voisi toimia siten (Olympialaisten tavoin?), että ensimmäisen haaston lopputuloksena on joko hyväksytty maali tai vaihtoehtoisesti hylätty maali ja aikalisän menettäminen, ja sitä seuraavista hyväksytty maali tai vaihtoehtoisesti hylätty maali ja kahden minuutin rangaistus pelin viivyttämisestä?
 
Osaako @MacRef vähän avata tuota, milloin yhtaikaiset jäähyt vaikuttavat kenttäpelaajien määrään ja milloin ei? Äsken oli jotenkin outo tilanne, kun Robak ja Ohtamaa komennettiin yhtä aikaa boksiin. Tilanne jatkui sen jälkeen Kärppien 4v3 ylivoimana(Sportilla oli siis äijä jäähyllä ennestään), mutta Kärppien ylivoimamaalin jälkeen palattiin pelaamaan viidellä viittä vastaan. Eli ensin vaikutti ja sitten ei vaikuttanutkaan.
 
Old referee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, tuomarit

Taisipa tulla tuomarivirhe. Minusta olisi pitänyt jatkaa 5 vastaan 4.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Jos lähtötilanne jäällä on 5-5 ja tällöin molemmille joukkueille tuomitaan (vain) yhdet 2 min rangaistukset, laitetaan jäähyt kelloon. Tällöin jäähyt eivät ns. kumoudu ja vaikuttaa siten jäällä olevien lukumäärään, kun jatketaan 4-4.

Kaikissa muissa tapauksissa ja tilanteissa kumotaan niin paljon samanaikaisia yhtäsuuria jäähyjä niin paljon kuin mahdollista, tarkoitus maksimoida kentällä olevien pelaajien lukumäärä.

Eli, jos lähtötilanne on 5-5 ja tuomitaan molemmille jengeille 2+2 min, kumotaan jäähyt ja jatketaan 5-5. Jos tuomitaan toiselle jengille kaksi kakkosta ja toiselle yksi, kumotaan ekalta jengiltä yksi ja yksi menee kelloon (sijainen boksin) kun taas se toisen jengin yksi kakkonen kumoutuu. Jatketaan 4-5.

Lähtötilanne 5-4, 4-4, 4-3 tai 3-3 ja tulee samanaikaisia yhtäsuuria jäähyjä - taas kumotaan niin paljon kuin mahdollista.

Kumoaminen siis tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että jäähy ei mene kelloon ja kumottu rangaistus ei aiheuta muutosta jäällä olevien pelaajien lukumäärään. Rangaistu pelaaja lähtökohtaisesti aina menee kuitenkin boksiin, pääsee pois rangaistuksen päättymisen jälkeisellä pelikatkolla.
 
Old referee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, tuomarit
Joo, mutta mulle on muutenkin aika utopiaa koska jatketaan tasavajaalla ja koska ei vaikuta ollenkaan. Osaisitko avata tuota vähän?
Jos molemmille joukkueille tuomitaan 5 vs 5 - pelissä yhtä monta pientä rangaistusta, ne menevät kelloon(=vaikuttavat kentällä olevien pelaajien määrään). Muutoin kumotaan mahdollisimman monta yhtä suurta rangaistusta. Suurin piirtein näin.
 
Kiitos selvennyksestä @Old referee ja @MacRef. Eli ilmeisen vihkoon meni tuo 5v4 ylivoimatilanteessa puhalletetut yhtäaikaiset jäähyt, kun tilannetta tosiaan jatkettiin 4v3 ylivoimana. Ja tuo, että Kärppien maalin jälkeen jatkettiin 5v5 oli ilmeisesti tuomareilta virheen paikkaus?
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Mitähän peliä sinä @sinnepäinsä olet katsonut tai kuinka humalassa? Viestiesi takia menin katsomaan videokoostetta, ja kyllä tuolla on neljännessä maalissa miehitys Kärpät viisi ja Sport neljä kenttäpelaajaa. Tarkistin ihan itse laskemalla. Tuo neljäs maali on mainitsemiesi yhtäaikaisten jäähyjen jälkeinen. Ei siis tuomarivirhettä eikä virheen paikkailua.

Kolmas maali oli taas viisi kolme yv:llä, ainakin jos liigan sivuilla olevat tiedot ovat oikein.
 
Jeps. Katsoin tuon nyt uudestaan ja oikeassa olet. Laskin tuossa aloituksessa vain Kärppien pelaajat ja jäi ihan huomaamatta kun Kukkonen liukui vasta myöhemmin jäälle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös