Paras keino tuomarien arvostuksen lisäämiseksi olisi katsojien vieminen lähemmät tuomareita, mieluiten viheltämään itse. Siinä voisi sitten kokeille kuinka yksinkertaista on luolassa asumiseenja savannilla kävelemiseen kehittyneillä aisteilla tehdä millisekunneissa virheettömiä havaintoja kiekkokaukalossa ja tulkita tuhannet eri tilanteet aina samalla tavalla ja tietysti objektiivisesti. Tätäkään ei tietenkään tarvita kun vaan nämä jälkikäteen tilanteita videoilta kelailevat ja viisastelevat mouhoajat kasvattaisivat itselleen suhteellisuudentajun ja hyväksyisivät sen, että ihmiset on vaan ihmisiä.Paras keino tuomareiden arvostuksen lisäämiseen olisi heidän tuominen lähemmäs katsojia. Nyt he ovat täysin katsojien ulottumattomissa ja ainoa asia mitä heistä tiedetään on heidän nimi ja pahimmat uralla tehdyt virheet.
Ehdottomasti pelien jälkeen tuomarit mukaan lehdistötilaisuuksiin jos ja kun aihetta pelissä on tullut. Siellä perataan kyseenalaiset tilanteet läpi tuomareiden näkökulmasta ja pääsevät avaamaan heidän perustelut tuomioille. Nyt niitä perataan ja arvaillaan lehtien palstoilla, Rönnin sammutellessa pahimpia tulipaloja.
Ja mitä ne tuomarit tosiaan voisivat sanoa siellä lehdistötilaisuuksissa, mikä vähääkään auttaisi vaientamaan kuumana käyviä öyhöttäjiä. Tällä palstalla ei saavuteta konsensusta yhdestäkään tulkinnanvaraisesta tilanteesta vaikka käytössä on hidastettua videota kymmenestä kuvakulmasta. Luuletko, että tämä jotenkin muuttuisi sillä, että tuomari kertoisi oman tulkintansa, joka on vain yksi tulkinta muiden joukossa.
Ja kuka päättää milloin on aihetta pitää tuomarilehdistötilaisuudet ja mitkä on ne pelitilanteet, mitä siellä käydään läpi? Tarvitaanko tästä päättämiseen joku lisäkonklaavi?