Liigakarsinnat takaisin!

  • 203 469
  • 1 565

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Tätä olen kirjoittanut monesti itsekin, Suomessa ei ammatilaisorganisaatiota pysty pyörittämään kuin Liigassa, koska todistetusti matalammille sarjatasoille on mahdotonta saada sen vaatimia rahavirtoja kerrytettyä. Parasta mitä Mestiksessä vois saavuttaa, on kehittää organisaation puitteet sellaisiksi että hyppy täysammattilaisuuteen on mahdollinen jos päästään liigatuloille. Toki tuokin vaatii hitonmoista työtä ja taloudellista riskinottoa, kun siihen sisältyy melko automaattisesti mm. hallin täysremppa (mikä on nyt ilmeisesti käynnissä Joensuussa, nimenomaan liigapaikkaa silmälläpitäen). Toisaalta Liiga vaikuttaa semmoiselta että ottaa ihan mielellään ainakin sen yhden laajennusporukan jos uskottava taloussuunnitelma ja riittävät fasiliteetit on esitettäväksi.
Jos lähdettäisiin 0- tilanteesta, niin on päivänselvää, että jääkiekon kokonaisedun kannalta ois paras järjestelmä 10 + 10 joukkuetta liigastatuksen alla. Vaikka tää on itsestäänselvyys, en tiedä enkä keksi, miten sen sais toteutettua, koska mm. liigalisenssien takia ollaan tässä tilanteessa. On erikoista, jos joku kuvittelee, että mestis voidaan kuihduttaa ilman, että liiga kuihtuu samoilla savuilla.
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Miksi se olisi päivänselvää? Ei ainakaan mulle ole mitenkään päivänselvää. Missä sarjassa maailmassa on 10+10 käytössä?
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Jos lähdettäisiin 0- tilanteesta, niin on päivänselvää, että jääkiekon kokonaisedun kannalta ois paras järjestelmä 10 + 10 joukkuetta liigastatuksen alla. Vaikka tää on itsestäänselvyys, en tiedä enkä keksi, miten sen sais toteutettua, koska mm. liigalisenssien takia ollaan tässä tilanteessa. On erikoista, jos joku kuvittelee, että mestis voidaan kuihduttaa ilman, että liiga kuihtuu samoilla savuilla.
Mietin olisiko fiksumpaa puhua seuroista vai sarjatasoista. Se työ tehdään kuitenkin seuroissa, sarjataso on sitten toimintaympäristö mikä vaikuttaa luonnollisesti todella paljon toimintaedellytyksiin. 20 joukkueen saaminen ammattilaistasolle vaatii joka tapauksessa sen että ne ovat pääsarjassa. Erittäin suuri pääsarja olisi toki mahdollista jakaa lohkoihin, mutta luulen että kokonaismielenkiinto kärsisi siitä enemmän kuin mitä jaolla olisi saavutettavaa. Joka tapauksessa sarjatason perusteella tulevan potin (tv-rahat toki päällimmäisenä) jakaminen pitäisi tapahtua lohkosta riippumatta tasajakoperiaatteella ja jos nuo 20 joukkuetta olisi jaettu joihinkin a- ja b-sarjoihin, niin voi olla täysin varma ettei sitä matalammaksi rankattua seurattaisi kuin murto-osa korkeammasta. Ja tässä päästään taas siihen päällimmäiseen ongelmaan, eli suomalaisten menestysnälkään ja mielenkiinnon romahdukseen välittömästi jos seurattava porukka ei ole mukana mestaruustaistossa. Urheiluhulluissa ja/tai enemmän löysää varallisuutta omaavissa paikoissa (tai paikoissa joissa urheilumenestystä käytetään valtion propagandakoneiston oleellisena osana ja näin ollen painotukset siinä) myös alemmille sarjatasoille riittäisi katsojia ja rahaa ja ongelmaa ei olisi, Suomessa tilanne on sitten toinen.
 
Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Heti kun Mestis kuuluu Liigaan, eli se on Liigan omistuksessa, karsinnat voivat tulla takaisin. Minusta olisi järkevää ja suomalaiselle jääkiekolle hyväksi, että Liiga, Mestis ja A-juniorit olisivat kaikki samassa korissa. Tässä oma ehdotukseni:

1. A-junnuissa saisi pelata 23-vuotiaaksi asti.
2. Jokaisesta myydystä Liiga-ottelun lipusta menee 1 euro mestikseen ja rahat jaetaan tasapuolisesti.
3. Karsinnat tulevat takaisin. Tv-sopimuksesta laitetaan 1 000 000 sivuun ja sen saa liigaan noussut joukkue.
4. Jokaisessa liiga-joukkeen kokoonpanossa pitää olla 4 omaa kasvattia.
5. Tehdään herrasmies-sopimus. Jos pelaaja lähtee pelaamaan muualle kuin NHL, (esim. KHL tai SHL) mikään liigajoukkue ei tee enää hänen kanssa sopimusta jos pelaaja haluaa tulla takaisin pelaamaan esimerkiksi Ruotsista. Eli tiivistetysti sanottuna takaisin ei ole tulemista kuin NHL:stä.
6. Maksimissaan 2 ulkomaalaista pelaajaa per joukkue liiga/mestis
 
Viimeksi muokattu:

juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät

Näitä ei pysty laillisesti tekemään ennen EU eroa . Lisäksi joissain tilanteissa ajaisi pelaajat outoon tilanteeseen , jolloin voisivat pelata kaikkialla muualla paitsi kotimaassaan.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Saku Koivu Iltalehden laajassa tentissä: pitäisikö Liiga avata? "On hirveän helppo heittää".

Tätä haastattelua ei näköjään kukaan tänne nostellut, niin nostetaan ny sitten ite.

Vaikka Saku vastaa kysymykseen "Jos saisit diktaattorin valtuudet, minkälainen olisi Suomi-kiekon sarjajärjestelmä?", että "Nämä ovat vaarallisia kysymyksiä, joista voi vetää kaikenlaisia otsikoita", niin kyllähän muutoin haastattelusta jäisi vaikutelma, että jos en nyt suoraan kannata nykymallia, niin kuitenkin ymmärtää sitä. Mainitsee myös, että "karsintojen puuttuminen ei tarkoita, etteikö voitaisi lisää joukkueita nostaa Liigaan". Tärkeimpänä asiana näkee päivittäisen tekemisen tason seuroissa. Että kuinka hyväksi se voidaan saada ja kuinka monelle eri paikkakunnalle sellaista tekemistä voidaan saada.
 
Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021

Ei Jumalauta enää yhtään joukkuetta lisää Liigan!
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Saku Koivu Iltalehden laajassa tentissä: pitäisikö Liiga avata? "On hirveän helppo heittää".

Tätä haastattelua ei näköjään kukaan tänne nostellut, niin nostetaan ny sitten ite.

Vaikka Saku vastaa kysymykseen "Jos saisit diktaattorin valtuudet, minkälainen olisi Suomi-kiekon sarjajärjestelmä?", että "Nämä ovat vaarallisia kysymyksiä, joista voi vetää kaikenlaisia otsikoita", niin kyllähän muutoin haastattelusta jäisi vaikutelma, että jos en nyt suoraan kannata nykymallia, niin kuitenkin ymmärtää sitä. Mainitsee myös, että "karsintojen puuttuminen ei tarkoita, etteikö voitaisi lisää joukkueita nostaa Liigaan". Tärkeimpänä asiana näkee päivittäisen tekemisen tason seuroissa. Että kuinka hyväksi se voidaan saada ja kuinka monelle eri paikkakunnalle sellaista tekemistä voidaan saada.
Ensi vuonna yksi seura lisää. Mennään kolme vuotta ja taas on joku seura siinä kunnossa, että nostetaan ja taas menee x-määrä vuosia ja seuraava. Kuinka isoksi voidaan Liiga tällä tavalla paisuttaa? Nytkin se on aika lailla maksimissa, jollei jopa liian suuri.
 
Glove

Ei ehkä vielä ensi vuonna. Veikkaisin, että 2023-2024 kaudelle mukaan tulee Espoo, 2024-2025 kaudelle Joensuu ja 2025-2026 kaudelle Jokerit tekee paluun.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Ensi vuonna yksi seura lisää. Mennään kolme vuotta ja taas on joku seura siinä kunnossa, että nostetaan ja taas menee x-määrä vuosia ja seuraava. Kuinka isoksi voidaan Liiga tällä tavalla paisuttaa? Nytkin se on aika lailla maksimissa, jollei jopa liian suuri.

No jos se vielä vaikka sen maagisen 16 joukkueen yli kasvaa, niin voisiko sitten ajatella jo jonkinlaisia tasoryhmiä Liigan sisään. Eihän sillä pitäisi periaatteessa olla merkitystä, pelaako Suomessa pelaavat parhaat pelaajat kahdella tasolla Liigassa ja Mestiksessä tai kahdella eri "tasolla" Liigan sisällä. Jälkimmäisessä voisi ehkä saada aikaan isomman määrä koordinaatiota samaan maaliin..
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: KiVi

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Joensuussa ollaan lähellä sitä, että hallia rempataan liigakuntoon 13m€. Remppa toteutuessaan valmis 2024. Hankesuunnitelma menee käsittelyyn ja siellä seisoo Liiga useassa kohtaan. Seura ilmoittaa hallin remontin olevan osa tavoitetta, liiganousu 4 vuoden sisällä.

Laitetaan tännekin kun aikaisemmin toin Joensuun suunnitelmat esille. Ei olla enään lähellä, vaan tänään Joensuussa on aika ottaa hörpyt. Samalla tehdään pohjaa myös Liigaan ihan uudella pöhinällä. Joensuun halliremontti meni läpi sellaisenaan. Ei toki riitä mihinkään mutta on pohjaa mihin rakentaa tulevaa.

waltteri21

Juu.

Talotekniikka ja jäähallitekniikka uusitaan täysin. Lisää tulee oheisharjoittelutiloja, ainakin uusi punttisali. Katsojien kannalta merkittävintä katsomojen uudistus ja kahden seinän siirtäminen, joilla saadaan tilaa päätykatsomo laajennukseen ja pääaulaan jossa erätaukoa vietetään. Lisäksi tilaa raivataan mahdollisille uusille aitioille / ravintoloille, jotka toki pitää toteuttaa yksityisellä rahalla. Vanhat aitiot saneerataan tv:n ja toimitsijoiden käyttöön.

Edit. valmista on kesällä 2024.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hegu
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Nykyään maakuntakaupunkien liigahallin tulisi olla sellainen, että siellä saadaan tehtyä mahdollisimman paljon myyntiä noin kolmelletuhannelle ihmiselle ja messevät aitiot maakunnan veronmaksajien omistamalle energiayhtiölle.
 
Suosikkijoukkue
Los Wengeles - Newcastle United - Ukraina
Ruotsiin lappaa kovia pelimiehiä vähän joka sarjatasolle Khl:stä. Oispa Suomessakin avoin liiga niin olisi paljon mielenkiintoisempaa seurata kevään otteluita.
On tää niin väärin. Nyt Ruotsin Mestisseura Vita Hästen hommas kaks Dynamo Rigan pelaajaa joista Gints Meija on kova... pelaa hänkin olympialaisissa ja ollut Riikan vakiomies varmaan 10 vuotta. Kyllä ärsyttää tää Suomen touhu.
 
PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
On tää niin väärin. Nyt Ruotsin Mestisseura Vita Hästen hommas kaks Dynamo Rigan pelaajaa joista Gints Meija on kova... pelaa hänkin olympialaisissa ja ollut Riikan vakiomies varmaan 10 vuotta. Kyllä ärsyttää tää Suomen touhu.
Aika kovat hankinnat tosiaan Vita Hästeniltä siihen nähden että eivät ole mitään nousijaehdokkaita, vaan taistelevat viimeisistä säälipaikoista.

Ruotsin divarin kärkijengit ovat toisaalta niin kovia, että sinne ei hankita mitään Gints Meijaa joka on kuitenkin jo sen verran vanha, että hänen parhaat päivänsä olivat 4-7v sitten. Jos puhutaan Rigan pelaajista niin HV71 hankki Hunter Shinkarukin ja MODO on vahvistanut jo Nikolajs Jelisejevsin + heille huhutaan myös Rihards Bukartsia Vladivostokista.

Tuo kolmikko olisi ollut hyvää matskua myös ylemmille Liigajengeille (siinä missä Meija menisi lähinnä häntäpään ryhmissä), mutta Ruotsin divarissa on pakko laittaa kruunuja pöytään jos aikoo edes unelmoida noususta Elitserieniin. Sinällään en ylläty että divarin kärkijengit vie pelaajia Liigan keski/yläkastin nenän edestä..

Mutta jospa sieltä vielä jokunen kaveri tulisi Suomeenkin. Rigassa olisi ainakin vielä Martins Karsums ja Jere Karjalainen jotka ovat juurikin Liiga/DEL-tasoa nyt kun SHL/NLA saa valita parhaat päältä. Voimapuolustaja Ralfs Freibergs on pykälän parempi pelaaja, mutta hänkin voi olla mahdollista hankkia Suomeen kun pelaajia on niin paljon saatavilla. Vladivostokissa olisi TPSn viime kauden yksiulotteinen maalitykki Kestner. Sotchista taas pitäisi olla saatavilla kiekkollisesti näpsäkkä pakki Janis Jaks, mutta hänellä on vielä ongelmia riskienhallinan kanssa, joten en oikein usko SHLn katselevan häntä tässä markkinatilanteessa, ellei sitten kyseeseen tule putoamista vastaan taistelevat Timrå/Djurgården..
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Virran Peksi kertoi tänään suorana lehdistötilaisuudessa, että SaiPa päästeli menemään tänään 0.5 M€ konoonpanolla. Aika järkyttävä luku ainakin minusta.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Virran Peksi kertoi tänään suorana lehdistötilaisuudessa, että SaiPa päästeli menemään tänään 0.5 M€ konoonpanolla. Aika järkyttävä luku ainakin minusta.
Nostaako karsinnat tuota budjettia?
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

redpecka

Jäsen
Virran Peksi kertoi tänään suorana lehdistötilaisuudessa, että SaiPa päästeli menemään tänään 0.5 M€ konoonpanolla. Aika järkyttävä luku ainakin minusta.
Jos olisi avoin sarja niin SaiPa ei menisi konkkaan. Ja täten olemassaolevissa soppareissa olisi purkupykälät tippumisen varalta. Ja vaikka ei olisikaan niin kyllä yhteisymmärryksessä isoimmat voitaneen purkaa. Siitä sitten uuteen nousuun kuten 90-luvulla.

Ihan turha näistä on jauhaa nykymuodossa. Uusi sukupolvi on kasvanut suljettuun tynnyriin ja tasoerot revitty äärimmilleen. Eihän sarjoja voi enää avata - vaatisi määrätietoisen vähintään kymmenen vuoden projektin ja tarvittavat sijoituseurot, jotta päästäisiin sille vanhalle urheilulliselle tasolle. Kuka sellaiseen haluaa lähteä kun päinvastoin pitää takoa rahaa eikä syytää sitä.

Oli surullinen päätös silloin päättäjiltä. Paluuta nykymuodossa ei ole. Ehkä sitten, jos joku eurooppaliiga rakennetaan niin sitten on tilaa korttelilätkälle taas ja siellä voi kivasti nousta ja tippua mikä kiinnostaa ehkä Lappeenrannassa, Savonlinnassa ja Forssassa, mutta Euroopassa lätkitään miljoonaliigaa jukurien ja muiden suurseurojen kesken.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
jotta päästäisiin sille vanhalle urheilulliselle tasolle.

Mille vanhalle urheilulliselle tasolle? Sille, jossa mestaruus oli vaan muutaman joukkueen ulottuvilla?

Avoimen liigan 25 vuoden aikana mestaruudet kasaantu TPS:lle (8), Tapparalle (7) sekä välillä Jokereille (4) ja HIFK:lle (3) eli tälle nelikolle 22 mestaruutta 25:stä

Sulkemisen jälkeen 21 vuotena mestareita on ollut vaihtelevammin, ainoastaan Kärpät on ollut "dynastia" 7 mestaruudella. Tänä aikana 10 eri seuraa on voittanut mestaruuden.

..joo, välissä oli karsintoja, mutta silloin oli jo näiden suljetun kriitikoiden mukaan talouserot jo kasvaneet niin suuriksi, ettei käytännön mahdollisuuksia nousuun ollut.

Suljettu sarja on tasannut TV rahojen ohella sarjan talousresursseja ja tehnyt näin menestymisen mahdolliseksi useammille joukkueille. Ainoastaan Saipa kokoajan sarjassa pelanneena Ei ole voitanut mitalia (eivät toki myöskään vasta 7 - 5 kautta pelanneet Sport, KooKoo tai Jukurit). Avoimen aikana 8 joukkuetta ei koskaan saavuttanut mitalisijaa, surullista toki, että Saipa on tässäkin porukassa.

Mutta siis "vanhalle urheilulliselle tasolle" on kyllä ihan käsittämätön argumentti, ellei sillä tarkota että oli kiva kun oli hissijoukkueita ja konkursseja
 
redpecka

Jäsen
Mutta siis "vanhalle urheilulliselle tasolle" on kyllä ihan käsittämätön argumentti, ellei sillä tarkota että oli kiva kun oli hissijoukkueita ja konkursseja
Et siis ymmärtänyt ollenkaan mitä tarkoitin. Ehkä kirjoitin huonosti ja epäselvästi. Ehkä "vanha urheilullinen taso" oli väärä sanavalinta kun näköjään se nousi otsikoihin.

Mielipiteeni ja ajatelmani on siis erittäin pessimistisellä ja toivottomalla äänellä kirjoitettu lohduton virsi. Saat lukea sen uudestaan jos haluat ja ilman tuota urheilullista tasoa jos se kiusaa.

Mielestäni on muutenkin kummallista ajattelua tuo, että kaikilla pitäisi olla kivaa ja kaikkien pitäisi voittaa. Katsotaan vaikka kuinka Euroopan fudisliigoissa riittää jännitystä koko kaudeksi eikä siellä newcastlet itke ettei ole mahollisuutta voittaa mestaruutta tai päästä edes sääleihin. Siellä tapahtuu joskus tuhkimotarinoita, pikkuseuroille usein karvaita pettymyksiä, mutta mahdollisuus on aina seuraavalla kaudella. Urheilun suola.

SaiPa on tippunut sata kertaa divariin eikä ole kertaakaan mennyt konkkaan. Nousut puolestaan parasta mitä urheilu voi tarjota. Harmittaa oikein, ettei nykynuoriso ole saanut kokea näitä dramaattisia fiiliksiä Suomessa suomalaisille rakkaassa lajissa.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)

Tässä on vaan se ongelma, että se mikä ei tarkoittanut 80/90-luvulla konkurssia, tarkoittaisi sitä nyt hyvin todennäköisesti. Maailma on mennyt eteenpäin ja tilanne ei todellakaan ole samanlainen kuin aikoinaan, piti siitä tai ei.
 
Niinhän minä totean tuossa kirjoituksessani, ettei paluu entiseen ole enää mahdollinen. Tai se vaatisi niin suuria investointeja, ettei se ole realistista.

Suomi-urheilun surkeimpia päätöksiä reilu kakskyt vuotta sitten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös