Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

  • 948 636
  • 4 501

Baumanrene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara/Liverpool
Huomasin saman kun kävin lukemassa mm. IFK:n, Pelicansin ja KalPan ensi kauden rakennusta. Kaikissa puhuttiin Tapparan rosterista.
Eli taas todistettu Risto Dufvan sanat todeksi, jokaisessa meissä asuu pieni Tappara-fani.

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Seppälän tilalle tuli jo Leskinen
Jos halutaan ajatella, että tullut pelaaja korvaa lähteneen, niin kai pikemminkin Leskinen korvaa Matushkinin (kiekollinen, hyvät pisteet, erikoistilanteista pelaa ylivoimaa). Seppälän korvaisi sitten puolestaan joku "hampaaton kanukki" tmv. hankinta. Toki suhteellinen rooli voi olla erilainen, lähinnä varmaan niin, että Leskinen pelaisi hiukan isommassa roolissa kuin Matushkin ja "hampaaton" taas pienemmässä kuin Seppälä. Ja mielestäni on siis aika ilmeistä, että ainakin yksi tuollainen puolustaja on Tapparaan vielä tulossa. Siis nyt jo kesällä. Kauden mittaan sitten tietysti vielä tarpeiden mukaisesti.

Mielenkiintoisesti molemmilla tamperelaisilla on ollut jo hyvissä ajoin tiedossa, että tarvitaan uusi ykkössentteri, ja voisi siis kuvitella, että sellaisille on siis myös sopimus tehty hyvissä ajoin. Mutta kumpikaan ei kuitenkaan nyt tuollaista pelaajaa julkistanut. Ilmeisesti siellä on sopimuksissa näitä nykyään niin yleisiä optioita takarajoineen, ja siksi saadaan vielä spekuloida jonkin aikaa.
 
1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu

Väkisinkin Tapparalla on ainakin yksi sentterisopimus kassakaapissa, julkistetaan kesemmällä. Tuskin tässä 3 sentterillä ollaan kauteen lähdössä ja muutenkin vaikea uskoa, että keskikaista olisi jätetty noin vajaaksi.

Ipasta taas eri mieltä. Mun mielestä Palve ja Kodytek vaikuttaa 1 ja 2 kenttien senttereiltä. Eli lähtökohtaisesti tuleva Ipan ykkössentterin pitää olla ainakin Palven tasoa tai kovempi.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Jos halutaan ajatella, että tullut pelaaja korvaa lähteneen, niin kai pikemminkin Leskinen korvaa Matushkinin (kiekollinen, hyvät pisteet, erikoistilanteista pelaa ylivoimaa). Seppälän korvaisi sitten puolestaan joku "hampaaton kanukki" tmv. hankinta. Toki suhteellinen rooli voi olla erilainen, lähinnä varmaan niin, että Leskinen pelaisi hiukan isommassa roolissa kuin Matushkin ja "hampaaton" taas pienemmässä kuin Seppälä. Ja mielestäni on siis aika ilmeistä, että ainakin yksi tuollainen puolustaja on Tapparaan vielä tulossa. Siis nyt jo kesällä. Kauden mittaan sitten tietysti vielä tarpeiden mukaisesti.
Kaikki tuntuvat tässä kohtaan unohtavan KooKoosta tulleen Oskari Mannisen. minusta ihan pätevän oloinen stuntti Seppälän tontille.
 
-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse olen kuullut taas päinvastaista ainakin mitä tulee SHL/NL pelaajiin. Ei kuulemma nauti mitään erityistä suosiota noissa kahdessa sarjassa.

No se nyt ei varmaan kuitenkaan vaikuta Tapparaan kamalan paljoa. Eiköhän Tappara kasaa tällekkin kaudelle aivan maailmanlopun rosterin.

JOS Tappara julkaisee tänään Otto Leskisen niin puolustajien pistepörssin voittajaa ei tarvitse sen enempää arvuutella, eikä myöskään tulevan kauden parasta liiga puolustajaa.

Sami Niku sanoo, Moro!
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ipasta taas eri mieltä. Mun mielestä Palve ja Kodytek vaikuttaa 1 ja 2 kenttien senttereiltä. Eli lähtökohtaisesti tuleva Ipan ykkössentterin pitää olla ainakin Palven tasoa tai kovempi.
Voi tietysti olla, että Palve on ykkössentteri, mutta se tarkoittaisi, että kyseinen tontti on jäänyt talvella avoimeksi. Palvehan tuli saataville vasta, kun Brynäsin putoaminen varmistui. En siis juuri ihmettelisi, jos julkaistaan vielä joku lähtökohtaisesti 1-2 kentän sentteri. Onko sitten ennakolta kovempi vai heikompi kuin Palve, on asia erikseen.

Kaikki tuntuvat tässä kohtaan unohtavan KooKoosta tulleen Oskari Mannisen. minusta ihan pätevän oloinen stuntti Seppälän tontille.

Minusta taas Oskari on stuntti Casimir Jürgensille. yleispuolustaja, joka hoitaa erikoistilanteissa alivoimaminuutteja. Ei ole niin fyysinen kuin Seppälä ja sitä mielestäni Tappara tarvitsee lisää puolustukseen.

En tietenkään voi tietää, miten Tapparassa asia ajatellaan, mutta jotenkin kuvittelisin, että ennemmin jälkimmäisellä tavalla. Siis että Manninen on enemmän Jürgensin roolissa kuin Seppälän. Toki tällaisissa kuka-korvaa-kenet vertailuissa on aina vähän oma hölmöytensä. Koska tarkoitushan ei ole luoda jotain yksi yhteen kopiota edellisestä pakistosta, vaan kokoonpano, joka mahdollistaa menestyksen. Ja sen voi tietysti tehdä monella tapaa eri roolien suhteen.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
1. Tappara
.
.
2. Ilves
3. Kärpät
.

13. Sport
14. SaiPa
15. HPK
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Voi tietysti olla, että Palve on ykkössentteri, mutta se tarkoittaisi, että kyseinen tontti on jäänyt talvella avoimeksi. Palvehan tuli saataville vasta, kun Brynäsin putoaminen varmistui. En siis juuri ihmettelisi, jos julkaistaan vielä joku lähtökohtaisesti 1-2 kentän sentteri. Onko sitten ennakolta kovempi vai heikompi kuin Palve, on asia erikseen.

Ilves on tiennyt jo syksyllä, että Sebök ja Kontiola lähtevät. Minäkään en usko, että tuo paikka olisi jätetty pelkästään ensimmäistä kertaa ulkomailla pelaavan Kodytekin varaan. Sentteriosastolla on melko varmasti ainakin yksi sopimus kassakaapissa odottamassa julkaisua.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
1. Tappara
.
.
2. Ilves
3. Kärpät
.

13. Sport
14. SaiPa
15. HPK

Juuri nyt Kärpät on paperilla kovin yhdistelmä.

Julkistusten jälkeen lienee tilanne kärjen osalta, jos huhuihin voi luottaa:

Ennakkosuosikit: HIFK, Kärpät, Tappara

Bubbling under: Lukko, Ilves

Haastajat: Pelicans, TPS, Kalpa, JYP, Ässät, Kookoo

Kysymysmerkit: Jukurit, Sport, HPK, Saipa
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

HIFK:sta ei saa väännettyä ensi kaudelle ennakkosuosikkia, koska siihen vaadittaisiin huomattavan paljon muita joukkueita kovempi rosteri ja vielä sittenkin Hesoissa olisi Liigan suurin floppausvaara.

Mestari löytyy myös ensi kaudella Tampereelta tai Oulusta. Finaaleihin voi silti toki päästä joku yllättäjä, kuten nyt on ollut kolme vuotta peräkkäin. Muilta osin ollaan kyllä pitkälle samaa mieltä:

Ennakkosuosikit: Kärpät, Tappara, Ilves

Bubbling under: Lukko, HIFK

Haastajat: Pelicans, TPS, Kalpa, JYP, Ässät, Kookoo

Kysymysmerkit: Jukurit, Sport, HPK, Saipa
 
ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tampa Bay Lightning
Aika mukavaa kyllä nykyään, että Ilvestä luokitellaan ennakkosuosikkeihin. Tai vaikkapa heti seuraavaan kategoriaan. Liian kauan menikin sijoilla ”ynnä muut”.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
HIFK on hankkinut liigan kärkisentterin ja satsaamassa isosti pelaajiston vahvistamiseen, Taponen on vuoden vanhempi ja joukkueen runko pysyy hyvin kasassa. Kyllä stadin ylpeyskin voi vielä nousta kärkisuosikkien joukkoon.
 
Takapiiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Aika mukavaa kyllä nykyään, että Ilvestä luokitellaan ennakkosuosikkeihin. Tai vaikkapa heti seuraavaan kategoriaan. Liian kauan menikin sijoilla ”ynnä muut”.
Se kakkoskategoriakin maistuu jo vähän happamalta, kun tietää mihin näillä resursseilla pystyy / pitäisi pystyä.
 
Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken imuri, Kärpät, Carolina Hurricanes
Millä saatte Kärpät yhdeksi ennakkosuosikiksi? Joo, rosteri ihan jees mutta puuttuu maalintekijä/t. Ja päävalementaja.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Millä saatte Kärpät yhdeksi ennakkosuosikiksi? Joo, rosteri ihan jees mutta puuttuu maalintekijät.

Jännä kyllä tuo että viime kauden kaksi parasta Kärppä-taustaista maalintekijää pelasivat viime kaudella molemmat Tampereella.

Aku Räty 18 maalia ja Petteri Puhakka 17 maalia.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Oma ranking ens kauden voimasuhteista:

1. Pelaajabudjetin 1.
2. Pelaajabudjetin 2.
3. Pelaajabudjetin 3.
4. Pelaajabudjetin 4.
5. Pelaajabudjetin 5.
6. Pelaajabudjetin 6.
----------------------
7. Pelaajabudjetin 7.
8. Pelaajabudjetin 8.
9. Pelaajabudjetin 9.
10. Pelaajabudjetin 10.
-----------------------
11. Pelaajabudjetin 11.
12. Pelaajabudjetin 12.
13. Pelaajabudjetin 13.
14. Pelaajabudjetin 14.
15. Pelaajabudjetin 15.

Vielä kun ei tiedä pelaajabudjetteja, niin en lähde nimeämään joukkueita.
 
Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Juuri nyt Kärpät on paperilla kovin yhdistelmä.

Julkistusten jälkeen lienee tilanne kärjen osalta, jos huhuihin voi luottaa:

Ennakkosuosikit: HIFK, Kärpät, Tappara

Bubbling under: Lukko, Ilves

Ehkä tässä nyt vähän aliarvioidaan Ilvestä?

Ilves näyttäisi olevan nyt samalla tasolla kuin Kärpät ja Tappara. Ja kaikkiin näyttää vielä tulevan muutamia pelaajia. Kärkisenttereitä kaikkiin? Syksyllä tiedetään paremmin.

HIFK näyttäisi keräävän huhujen mukaan varsin laajan joukkueen. Nyt on hyökkääjiä jo 15, ja varmaankin Lehterän ohella vielä muitakin tulossa. Loukkaantumisia tulee, mutta jos hyökkääjiä on esim. 18, niin putoaako Teissalat ym. hyvät nuoret vai kokeneet nelosketjulaiset Åsten & Co rotaatioon? Saas nähdä, käykö ovet myös ulospäin?
Senttereitä olisi Lehterä-Koivistoinen-Nättinen-Jääskä-Väänänen-Kaskimäki-Lundell. Näistä ainakin Jääskä ja Nättinen ovat pelanneet laitahyökkääjinä. Että onhan siinä variaatiomahdollisuuksia. Tällä hetkellä kärkilaitureita ovat Vesalainen, Pakarinen, Rask, Teissala, ja Tallberg ja Åsten neloseen. Nuoret Halttunen, Lundell ja Uronen lainattaneen Mestikseen.
Puolustajia mahtuu vielä hyvin, koska siellä on vain kuusi sopimusta. Ja uudet sopimukset tullevat olemaan laadukkaita.
Eli Lehterä, kaksi top-6 laituria ja ainakin kolme top-6 pakkia. Rahastahan ei varmaan jää kiinni.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ehkä tässä nyt vähän aliarvioidaan Ilvestä?

Ilves näyttäisi olevan nyt samalla tasolla kuin Kärpät ja Tappara. Ja kaikkiin näyttää vielä tulevan muutamia pelaajia. Kärkisenttereitä kaikkiin? Syksyllä tiedetään paremmin.

Mielestäni Ilveksellä on jo nyt kasassa taitava, liikkuva ja monipuolinen joukkue. Koen sen kuitenkin heikentyneen maalivahti- ja karvaperseosastolla. Hyökkäys on varsin pienikokoinen. Joukkue ei toki ole vielä valmis.

Voi olla, että omaa joukkuetta arvioi kriittisimmin kuin muita.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vielä kun ei tiedä pelaajabudjetteja, niin en lähde nimeämään joukkueita.
Tietääkö missään vaiheessa? Siis toki kaikki jotain ilmoittavat, mutta miten hyvin pitää oikeasti paikkansa varrattuna käytettyyn rahaan ja miten yhteismitallisia luvut ovat. Olisi kiinnostavaa, jos NHL-tyyliin palkat olisivat tiedossa. Enkä nyt niinkään kaipaa yksittäisten pelaajien tietoja, mutta kokonaissumma olisi mukava tietää.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Millä saatte Kärpät yhdeksi ennakkosuosikiksi? Joo, rosteri ihan jees mutta puuttuu maalintekijä/t. Ja päävalementaja.

Pari isoa nimeä on varmasti vielä tulossa hyökkäykseen, jossa on kuitenkin mm. Turunen, Junttila, Kemppainen, Björkqvist, Tiivola, Antonen. Pakiston top 5 on sellainen, että melkein jokainen voidaan luokitella termillä "EHT". Jos Pokka tulee, niin koko kuusikko. MV-osasto ei ehkä ole timanttia, mutta kuitenkin hyvä +.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tietääkö missään vaiheessa? Siis toki kaikki jotain ilmoittavat, mutta miten hyvin pitää oikeasti paikkansa varrattuna käytettyyn rahaan ja miten yhteismitallisia luvut ovat. Olisi kiinnostavaa, jos NHL-tyyliin palkat olisivat tiedossa. Enkä nyt niinkään kaipaa yksittäisten pelaajien tietoja, mutta kokonaissumma olisi mukava tietää.

No syksyllähän nuo joku media yleensä kasaa yhteen ja se on sen hetken luotettavin arvio. Siitä eteenpäin tilanteet sitten muuttuu ja aletaan tehdä uusia arvioita.

Nyt kun ei tiedä budjetteja eikä edes syksyllä joukkueessa olevia pelaajia, niin jotenkin aivan älytöntä tehdä mitään arvioitakaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös