Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2020–2021

  • 1 057 604
  • 3 984

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
P.S. Kun viime kautta(sijoituksia) käytetään jonkinlaisena vertailupohjana, täytyy huomioida vahvasti, että sarja oli todella epätasainen ja ero hyvien ja heikompien välillä hirveä. Tällä kaudella voi jäädä yhdeksänneksi-kymmenenneksi(tai vaikka ulos sääleistä), vaikka pelaisi merkittävästi paremmin kuin viime kaudella yhdeksänneksi sijoittunut joukkue.
Perustuuko tämä siihen että monella joukkueella on pätkäsopparimiehiä kokoonpanossa? Itse näen sen vähän erilailla ja häntä tulee jäämään kauas taakse kympin joukosta ja sijat 1-8 tulee olemaan hyvin tasaisia. Mä en vaan näe että nuo vuokramiehet saa ihmeitä aikaan. Osa heistä ei ole edes Suomessa ja siihen päälle vielä karanteeni, joukkuetreenejä nolla takana kun sarja alkaa, edellisestä pelistä kuukausia. Miten nuo voi kaikki olla niin helvetin hyviä että nostaa joukkueen tasoa niin että tapellaan kuuden joukossa vielä keväällä??? Ei aukee mulle..

Kärpille ennustan myös vaikeaa kautta. Useita pelejä nähneenä tuo joukkue takoo voittoja lähes ainoastaan ykkösketjun kanssa, nelonen antaa vähän tulitukea. Kausi kun alkaa ja joukkueet ottaa tarkemmin Puljun pois, on joukkue vaikeuksissa. Paljon tarvii tapahtua muutoksia parempaan kärjen takana. Kuulostaa hölmöltä mutta vois olla Kärpille vain hyväksi jos Pulju lähtisi NHL:aan. Enkä siis nyt tarkoita ettei Kärpät pelaisi hyvistä sijoista runkosarjassa mutta nyt näyttää että sijat 1-3 voi olla tavoittamattomissa.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
En jaksa ottaa kantaa tuohon Ässät vs Lukko asetelmaan kun sokea myyräkin sen tietää mihin suuntaan se kallistuu.

Sen sijaan otan kiinni tuohon Pekka Virran "on onnistunut vain KalPassa" -argumenttiin.

Joo. On onnistunut vain KalPassa nostaen sen 2x suosta ja toisella kerralla jopa finaaliin asti. Virta on se mies, ketä KalPa ja koko Kuopio saa kiittää vielä vuosiakin taaksepäin. Toi Kuopioon kiekkokontrolli kulttuurin ja toivon KalPan sillä linjalla pysyvänkin (jos ei oteta mukaan Laukkasen ja Kapasen harhavuosia). Tuostakin tyylistä saa olla montaa mieltä, mutta minusta on hienoa että meidän joukkueella on peli-identitetti. Tommi Miettinen on pelaajana sekä apukoutsina nähnyt Virran tekemiset läheltä ja imenyt sieltä oppia. Jatkaa hänen jalanjäljissään mutta tuo toki myös oman mausteensa soppaan.

Virran epäonnistumiset. TPS että Ässien peräsimessä. Ässät nousivat kuilunpartaalta voittajaksi asti ja odotukset piipussa, joukkue ei enää niinkään. Hankalaan paikkaan ja ylikovin odotuksin, siinä ei paljoa ollut toivoa alunperinkään. TPS taas on ollut niin sekaisin koko 2010-2020 luvut että siihen ei sen enempää argumentointia tarvitse edes laittaa. Mahdoton paikka kenellekkään onnistua. RIP Raipe jo näin etukäteen.

Rauman Lukko ja Pekka Virta. Tie on ollut pitkä ja kivinen. Viime kausi kuitenkin osoitti, minne asti mahdollisuudet ovat. En usko tuon homman tälle tulevalle kaudelle paljon muuttuvan. Virta on Salstedin kanssa saanut iskostettua asiat juuritasolta asti sinne päänuppiin asti. Rosteri on ainakin omaan silmään loistavaa TOP 4 tasoa. En näe suuria uhkakuvia epäonnistumiselle tulevalla kaudella. Playoffit ovat toki aina oma maailmansa ja siellä voi käydä mitä vain. Mutta suoran playoffpaikan Lukko ja Pekka Virta tulee takuuvarmasti tälläkin kaudella nappaamaan.

Pekka Virta on varmasti niin koutsina kuin ihmisenäkin semmoinen, että siitä joko pidät tai et pidä. Välimallia ei ole hänen kohdallaan. Itse tykkään Pekka Virran tyylistä, arvostan saavutuksia ja pidän häntä kotoisan Liigan yhtenä kovimmista koutseista.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vaikka olen nimimerkin @Noutolokku kanssa samaa mieltä siitä, että Virta on oikeissa olosuhteissa oikein hyvä valmentaja, niin nyt oli kyllä melkoista valkopesua etenkin tuo Ässä-pesti. Joukkue taisi olla siihen mennessä Ässä-historian kallein ja kausi ei olisi saanut päättyä missään nimessä runkosarjaan. Kukaan ei odottanut mitään mestaruutta. Ässät veti syyskaudella muistaakseni 16 ottelun putken, josta se keräsi viisi pistettä.

Virta floppasi pahoin Ässissä. Siitä ei päästä yli eikä ympäri. Se tosin on sanottava, että joukkue oli rakenteeltaan hyvin erilainen kuin Virta oli tottunut urallaan valmentamaan. Mutta se, että tässäkään mielessä Ässät ei ole mikään KalPa, ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä.
 
ParasSektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En jaksa ottaa kantaa tuohon Ässät vs Lukko asetelmaan kun sokea myyräkin sen tietää mihin suuntaan se kallistuu.

Sen sijaan otan kiinni tuohon Pekka Virran "on onnistunut vain KalPassa" -argumenttiin.

Joo. On onnistunut vain KalPassa nostaen sen 2x suosta ja toisella kerralla jopa finaaliin asti. Virta on se mies, ketä KalPa ja koko Kuopio saa kiittää vielä vuosiakin taaksepäin. Toi Kuopioon kiekkokontrolli kulttuurin ja toivon KalPan sillä linjalla pysyvänkin (jos ei oteta mukaan Laukkasen ja Kapasen harhavuosia). Tuostakin tyylistä saa olla montaa mieltä, mutta minusta on hienoa että meidän joukkueella on peli-identitetti. Tommi Miettinen on pelaajana sekä apukoutsina nähnyt Virran tekemiset läheltä ja imenyt sieltä oppia. Jatkaa hänen jalanjäljissään mutta tuo toki myös oman mausteensa soppaan.

Virran epäonnistumiset. TPS että Ässien peräsimessä. Ässät nousivat kuilunpartaalta voittajaksi asti ja odotukset piipussa, joukkue ei enää niinkään. Hankalaan paikkaan ja ylikovin odotuksin, siinä ei paljoa ollut toivoa alunperinkään. TPS taas on ollut niin sekaisin koko 2010-2020 luvut että siihen ei sen enempää argumentointia tarvitse edes laittaa. Mahdoton paikka kenellekkään onnistua. RIP Raipe jo näin etukäteen.

Rauman Lukko ja Pekka Virta. Tie on ollut pitkä ja kivinen. Viime kausi kuitenkin osoitti, minne asti mahdollisuudet ovat. En usko tuon homman tälle tulevalle kaudelle paljon muuttuvan. Virta on Salstedin kanssa saanut iskostettua asiat juuritasolta asti sinne päänuppiin asti. Rosteri on ainakin omaan silmään loistavaa TOP 4 tasoa. En näe suuria uhkakuvia epäonnistumiselle tulevalla kaudella. Playoffit ovat toki aina oma maailmansa ja siellä voi käydä mitä vain. Mutta suoran playoffpaikan Lukko ja Pekka Virta tulee takuuvarmasti tälläkin kaudella nappaamaan.

Pekka Virta on varmasti niin koutsina kuin ihmisenäkin semmoinen, että siitä joko pidät tai et pidä. Välimallia ei ole hänen kohdallaan. Itse tykkään Pekka Virran tyylistä, arvostan saavutuksia ja pidän häntä kotoisan Liigan yhtenä kovimmista koutseista.
Pekka Virta on ollut loistavan hieno pelaaja aikoinaan.
Valmentajana täysin surkea. Kiukutteleva pikkulapsi.
Kalpassa toimi homma mallikkasti,kun siellä oli loistavia pelaajia silloin.
Mahalaskut Turussa ja Porissa kertoo enemmän.
Rauman Lukkoa ei voi laskea mukaan kun siellä on resurssit omaa tasoaan. Jopa minä saisin tuollaisen porukan pelamaan hyvin ilman tietämystä valmennuksesta.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
- Lukon materiaali on liigan kärkipäätä ja roimasti edellä Ässien vastaavaa

Pikkuriikkisen tasoittaa materiaalieroa se, että Lukolta lähtevät todennäköisesti kesken kauden kovat NHL-lainamiehet Saarela ja Heinola, Ässiltä vastaavasti isojen minuuttien Niemeläinen. Kalle hakee toki sitten lähtijöille korvaajat, se on päivänselvää mutta saako yhtä kovia nimiä kesken kauden niin se jää sitten nähtäväksi...
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Lukon joukkuehan oli valmis, ennenkuin Saarela otti itse yhteyttä Lukkoon. Että sinällään Saarela on ihan vaan bonuksena tossa mukana, eikä luultavasti mitään korvaajaa tulla edes etsimään. Heinola ei imo ole edes niin iso menetys mitä yleisesti ottaen oletetaan, ja Heikkinen sieltä kuitenkin vielä kaivaa luistimet esiin, joten jos/kun Heinola vaihtuu Heikkiseen niin kyllä se on Lukolle selkeesti plusmerkkinen juttu.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pikkuriikkisen tasoittaa materiaalieroa se, että Lukolta lähtevät todennäköisesti kesken kauden kovat NHL-lainamiehet Saarela ja Heinola, Ässiltä vastaavasti isojen minuuttien Niemeläinen. Kalle hakee toki sitten lähtijöille korvaajat, se on päivänselvää mutta saako yhtä kovia nimiä kesken kauden niin se jää sitten nähtäväksi...

Voihan tässä käydä vielä niin, että myös Merkley sekä Borgman lähtevät vaikka toki tuota epäilen. Varmaa heidän pysyminen koko kauden Porissa ei kuitenkaan ole ennen joulukuuta milloin se takaraja nyt olikaan.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Voihan tässä käydä vielä niin, että myös Merkley sekä Borgman lähtevät vaikka toki tuota epäilen.

Voi lähteä yksi tai toinen. Siinä tapauksessa myös Kerttulalle vapautuu rahaa jonkunlaisen korvaajan hankkimiseen.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jaahas, kesä meni ilman meikäläisen voimasuhdearviota. No, huoli pois, täältä tullaan! Korona aiheutti viivästyksen, muttei peruutusta, ainakaan voimasuhdearviolle. Syksy sitten näyttää pelataanko ja miten kauan. Menen tutulla kaavalla, eli arvioin erikseen maalivahtiosaston, puolustuksen, hyökkäyksen ja valmennuksen asteikolla 4-10. (Olin kuitenkin hennomielinen, eli millekään joukkueelle ei tule ala-arvoista nelosta, vaan viisi taitaa olla pienin antamani numero.) Ylimääräisenä osa-alueena on kokonaisuus, joka arvioidaan asteikolla 0-3.

Joukkueiden vertailun ja pisteytyksen olen nyt tehnyt. Alan julkistamaan joukkueita tämän viikonlopun aikana. Tekstiosuus tulee aiemmasta poiketen olemaan perin tiivistetty. Mahdollisten kysymysten ja palautteen seurauksena sitä sitten tarkennan. Yksityiskohtaiset pelaajaesittelyt ja ketjukoostumukset voi tältä kaudelta unohtaa.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

Voisit mennä myös antamaan arviosi tuonne Evertonin pisteytys-arvioihin. Sinne hajautuisi hyvä näkemys oikealla painoarvolla.

Zinetula

Jäsen
Kärpille ennustan myös vaikeaa kautta. Useita pelejä nähneenä tuo joukkue takoo voittoja lähes ainoastaan ykkösketjun kanssa, nelonen antaa vähän tulitukea. Kausi kun alkaa ja joukkueet ottaa tarkemmin Puljun pois, on joukkue vaikeuksissa. Paljon tarvii tapahtua muutoksia parempaan kärjen takana. Kuulostaa hölmöltä mutta vois olla Kärpille vain hyväksi jos Pulju lähtisi NHL:aan. Enkä siis nyt tarkoita ettei Kärpät pelaisi hyvistä sijoista runkosarjassa mutta nyt näyttää että sijat 1-3 voi olla tavoittamattomissa.
Ymmärrän, että tämä on ennustus. Varmasti se on myös monen toive. Saanen silti epäillä.

Totta, että Kunykin ketju on loistanut ja kärkenä Pulju. Pyörälä ja Kunyk ovat kovia pelimiehiä liigaan ja vaikka Pulju lähtisi, löytyy hänen paikalleen sopiva palanen joko omista tai hankintojen kautta. Tässä on kuitenkin lähtökohtaisesti aika pitelemätön ketju.

Kyllä Kärpät saa jalkeille muitakin tuloksentekoon pystyviä ketjuja, vaikka oikeassa olet, että vaikeuksiakin on ollut preseasonilla.

Laatua kuitenkin riittää ja Aholla tuohta tarvittaviin reagointeihin. Aika näyttää, miten pitkään Kuokkanen pelaa ja Pulju. Koblizekin jalka ei ole vielä liikkunut entiseen malliin kesän operaation jälkeen, mutta kyllä hän petraa. Mustonen on ok pelimies 2-3 ketjuihin kun löytää vain paikkansa. Jokinen hidastuu iän myötä, mutta pelikäsitys takaa tehoja ihan mukavasti niin ikään 2-3 ketjuihin, todennäköisesti kolmoseen. Rädyt menevät eteenpäin, saa nähdä onko tämä heidän läpimurtokautensa. Kristof on nyt kulkenut odotuksiin nähden yössä jo vuoden. Tippui viime peleissä nelosketjuun, missä näytti välillä pirteämmältä. En tiedä pitäisikö slovakki jo kenkäistä vai vieläkö nousee sieltä jostakin.

Kyllä se Kuokkanen tuo vauhtia kakosketjuun ja sitä kautta toinen ratkaisijaketju löytynee jo tuosta vähintään. Kolmosketjussa tulee Mannerin mukaan olemaan rotaatiota ja se pitää yllä kovaa kilpailutilannetta. Peräkkäisinä päivinä uutta jalkaa ja miestä tilalle. Uskon, että Kärpät hankkii vielä 1-2 hyökkääjää jos koko kausi pelataan, vaikka leveyttä onkin jonkin verran jopa rotaatioon. Viimeistään siirtorajalla tapahtuu ja tietty riippuen sekoittaako NHL pakkaa. Salomäkeä on huhuiltu koko kaudeksi. Saa nähdä, mutta siinä olisi hyvä roolipelaaja Kärppiin.

Nelonen on ollut todella pirteä koko harkkakauden. Sailio ja Karvinen ovat varmaan saaneet hyvän harkkajakson ja olleet terveenä kun jalka on liikkunut jne. Olipa siinä keskellä Koskenkorva, Metsävainio tai Kristof, tämä osasto ei petä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
15. Jukurit 25p
Ennakoin Jukurit jälleen viimeiselle sijalle, vaikka tähän asti Jukurit on tuon sijan pystynyt välttämään. Vuosi toisensa perään Jukurit on ollut yleisesti ykkösehdokas sarjajumboksi. Jokohan nyt napsahtaa? Veikkaan, jotta kyllä. Ei ole hyvä asia, että yhden joukkueen ainoa realistinen tavoite on toistuvasti jumbosijan välttäminen.

Valmennus 6p
Kauppinen hyppäsi Jukureiden peräsimeen kesken viime kauden. Vaikka alku näytti katastrofilta, suoriutui hän lopulta erinomaisesti. Lyhyt otanta. Koko kauden mittainen valmennusprojekti on aivan eri asia kuin lyhyt loppukauden veto. Perstuntumalla mennään, kun arvioin hänet liigan 13. parhaaksi päävalmentajaksi.
Maalivahdit 7p
Rajaniemi kantaa jälleen kerran selkeää Jukureiden ykkösmaalivahdin viittaa. Tämä viitta liehuu hänellä nyt jo viidettä kautta putkeen. Neljä edellistä kautta ovat tilastollisesti olleet laskusuuntaisia. En tiedä, onko kyseessä Rajaniemen heikkeneminen, vai ovatko tilastot seurausta Jukureiden pelaamisen tason laskusta. Yhtäkaikki, kelpo vahti tähän sarjaan. Kakkosmaalivahti on Eetu Randelin. Oma kasvatti, jolla on nuorten maajoukkuekokemusta. Arvioin Jukureiden maalivahtiosaston jaetulle 11. sijalle.
Puolustus 5,5p
Puolustuksessa on kolme erittäin mielenkiintoista nuorta seurattavaa, eli Kokkonen, Galvas ja Yakovenko. Peukut pystyyn heille. Muutoin liigan mittapuulla ala-arvoinen puolustus. Arvion Jukureiden puolustuksen liigan huonoimmaksi.
Hyökkäys 5,5p
Hyökkäys on heikko. En löydä sieltä ollenkaan terävää kärkeä millään osa-alueella. Piitulaista kunnioitan ja Nikkasta seuraan mielenkiinnolla. Sarjan heikoin hyökkäys.
Kokonaisuus 1p
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
14. SaiPa 27,5p
Minulla on suuri kunnioitus SaiPan hankintoja Jarno Koskiranta ja Jacob Moverare kohtaan. Molemmat ovat ihan kärkipelaajia tähän sarjaan. Harmillisesti kokonaisuuden kannalta kaksi tärkeintä osa-alueitta, eli valmennus ja maalivahtipelaaminen ovat heikolla tasolla. Sarja on alaosasta kuitenkin niin tasainen, että säälipaikka on mahdollinen.

Valmennus 5p
Olen soutanut ja huovannut päävalmentaja Lehterän suhteen. Tällä kertaa olen palannut alkuperäiseen näkemykseeni, jotta ei hyvä. Lehterä vaikuttaa minun silmiini tällä hetkellä melkeinpä pelleltä. Arvioin hänet sarjan huonoimmaksi päävalmentajaksi.

Maalivahdit 6,5p
Westerholm pelasi viime kaudella ensimmäisen kautensa joukkueensa ykkösveskana. Hän ei pettänyt, eikä loistanut. Nyt hän saa kirittäjäkseen Matej Tomekin Slovakian pääsarjasta. Tomek on pelannut myös Pohjois-Amerikassa ja hänellä on vyöllään yksi miesten maajoukkuepeli Slovakian paidassa. On mielenkiintoista seurata kumpi näistä 23-vuotiaista maalivahdeista nappaa ykkösmaalivahdin paikan. Arvioin SaiPan maalivahtiosaston sarjan 12. parhaaksi heti Jukureiden jälkeen.

Puolustus 8p
Tykkään SaiPan puolustuksesta ja pidän sitä liigatasolla hyvänä. Veeti Vainio pelasi vihdoin ja viimein suurinpiirtein ehjän kauden ja tulosta tuli. Vainio, Moverare ja Bernhardt on ihan timanttinen trio, sarjan kärkeä. Heitä sitten täydennetään peruspakeilla. Arvioin SaiPan puolustuksen jaetulle kuudennelle sijalle.

Hyökkäys 7p
SaiPan hyökkäys elää kaksikon Koskiranta&Zaborsky onnistumisista. Taustalla on sitten paljon sitä kuuluisaa nuorta potentiaalia. Erittäin haavoittuvainen. Arvioin SaiPan hyökkäyksen sarjan 13 parhaaksi.
Kokonaisuus 1p
 
DripL

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Hyvä arvio. Valmennukseen Lehterään samat sanat, mutta tuntuu, että loppukaudesta penkin taakse siirtynyt Kari Martikainen saanut jotain järkeä molempiin kenttäpäätyihin. Vaikea tosin sanoa.

Puolustuksen kolmikon lisäksi Grman on yksi liigan vahvimpia jässiköitä eikä häntä vastaan ole helppoa. Loppupakisto ja hyökkäys (paitsi 1-kenttä) on saa nähdä -osastoa.

E: Veeti Vainio tosiaan on vihdoin kunnossa ja jos keskittyisi koko ajan pelaamaan täysillä, niin olisi liigan kärkipuolustajia varmasti. Pelaa myös aika paljon pikkusikaa. Liikaa kuitenkin löysäillään.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
13. Sport 28p
Sport lähtee kauteen valmentajansa näköisellä kokeneella joukkueella. Rouhijaosasto on hurjassa kunnossa, mutta mistä tulee joukkueen tehot. Minulle Sport näyttäytyy nyt aiempaa valjumpana

Valmennus 7,5p
Dufva tietää, mitä tekee, mutta pärjääkö tuolla tekemisellä vuonna 2021. En usko. Yhtäkaikki, kokenut sonni, joka pitää joukkueen ruodussa. Arvostan Riston jaetulle 8. sijalle liigan valmentajahierarkiassa.

Maalivahdit 7p
Tällä kertaa Sport odottaa ihmetekoja Niko Hoviselta. Toivottavasti konkari pysyy pelikunnossa. Vajaa kymmenen vuotta sitten mies oli lähes maaginen. Sittemmin taso on laskenut, enkä ainakaan minä enää usko häneltä ihmetekoja tulevaksi. Kuitenkin vakaa maalivahti liigaan. Reijola on sitten ihan kelpo mies kakkosvahdiksi. Arvostan Sportin maalivahtiosaston jaetulle 10. Sijalle.

Puolustus 6p
Ihmettelen, niin kovasti ihmettelen, miten taas kerran Sport koettaa kavuta perse edellä puuhun. Pakisto on jälleen jätetty aivan liian heikoksi ja vielä Dufvan valtakaudella. Tämä on jo typeryyttä. Arvostan Sportin puolustuksen jaetulle sijalle 13. Taakse jää vain Jukurit ja sekin aivan hiuskarvan verran.

Hyökkäys 6,5p
Laadukkaita rouhijoita riittää. Hyökkäys on kuitenkin pahasti epätasapainossa. Laadukkaan raastinrautaosaston tueksi ei ole maalintekovoimaa juurikaan. Patrik Karlkvist lienee Sportin toivo. Arvostan Sportin hyökkäyksen sijalle 14.

Kokonaisuus 1p
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
12. TPS 29p
TPS lähtee kauteen varsin erikoisella ideologialla. Valtavasti muutoksia kera lukuisten uusien ulkomaalaisten. Mielenkiintoista on seurata, miten päävalmentaja Helminen joukkueensa kanssa operoi. Haastava tehtävä on hänellä edessään, mikäli tuosta yhtenäisen nipun rakentaa. Mikko Koivu olisi sellainen pelaaja, joka voisi toimia nippusiteenä. Koivu joukkueeseen ja odotusarvo menestyksen suhteen nousee rajusti.

Valmennus 5,5p
Helminen ei vakuuta minua ollenkaan. Hänellä on jo kohtuullisen pitkä valmentajaura takanaan, muttei päävalmentajakokemusta juurikaan. Pikkuleijonien päävalmentajana Helmisestä jäi surkuhupaisa kuva. Arvioin hänet Liigan toiseksi huonoimmaksi päävalmentajaksi.

Maalivahdit 9p
Venäläinen KHL-vahti Kareyev ja suomalainen EHT-maalivahti Tirronen muodostavat jykevän selkänojan. Arvioin kaksikon jaetulle kolmannelle sijalle.

Puolustajat 7p
Mielenkiintoinen on ollut TPS:n rakennustapa pakiston suhteen. Neljä ruotsalaista muodostavat kokeneen kaartiin, jota täydentää kotimainen nuorisokaarti. Ymmärrän toimintatavan, toki ulkomaalaisten suhteen olisin toivonut ennemmän laatua. Arvioin TPS:n pakiston liigassa jaetulle 9.sijalle.

Hyökkäys 7,5p
Hyökkäyksessä on viisi uutta ulkomaalaista hyökkääjää. He ovat minulle entuudestaan täysin tuntemattomia. Ilmeisesti hyvin liikkuvia pelaajia on haettu. Saapas nähdä, saako Helminen treenattua ajoitukset kohdilleen, jotta yksilöiden nopeus realisoituu myös joukkueen pelinopeutena. Suomalaisosasto on mielestäni kohtuullisen hyvä. Kokeneet Jasu, Korpikoski ja Wirtanen johtavat joukkoa edestä. Pajuniemi loistaa tähtenä ja muutama turkulainen odottaa kukkaan puhkeamista. Arvioin TPS:n hyökkäyksen liigan 12. parhaaksi.

Kokonaisuus 0p
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Ilves 6-2 JYP
Sport 1-2JA Ilves
Kärpät 2-3JA Ilves
Ilves
5-3 Lukko
Tappara 7-4 Ilves
Ilves
4 - 2 HIFK

Myrrän Ilves on aikataulussa. 60 minuutin peleistä 2,16 P/O. Viime kaudella Myrrän Ipa 52 otteluun 2,13.
 
VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Lisää vaikka Meyer sinne niin näyttää fiksummalta

Oma moka, Meyer oli mielessä, mutta jäi kirjoittamatta. Mutta ei yksi Meyer Ässiä Lukon edelle nosta.

Sentteriksi naarattu Broadhurst on ihan täysi arpa, eli huutomerkkejä löytyy myös hyökkäyksestä vieläpä ihan avainpaikoilta.

Mielenkiintoista, että esim. Audettea pidetään raudanlujana hankitana, mutta Broadhurst nähdään täytenä arpana.

Audette. Odotusarvoisesti kelpo sentteri liigaan, mutta kukaan ei pysty sanomaan vielä miehen todellista tasoa. Kausi tulee näyttämään, joten arvion hänet liigan TOP-12 senttereiden joukkoon. @Domi28

Olisi kiva kuulla, ketkä kaikki rankkaat Audetten kanssa samalle tasolle ja ketkä hänen edelle. Yleisesti kiitän siitä, että pystyit perustelemaan näkemystäsi. Mutta en siihen lähde tarttumaan, sillä olihan se jokseenkin mielivaltaisesti tehty, kun Lukosta Vainion vastinpariksi nostetaan Sevänen eikä Klokia jne.
 
VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Hyökkäys 5,5p
Hyökkäys on heikko. En löydä sieltä ollenkaan terävää kärkeä millään osa-alueella. Piitulaista kunnioitan ja Nikkasta seuraan mielenkiinnolla. Sarjan heikoin hyökkäys.

Hyvää settiä jälleen McTorsolta! Mutta pari juttua jäi kummastuttamaan. Joo, Jukureilla on karmaiseva hyökkäys, mutta onhan Vitali Abramov nyt terävää kärkeä ihan koko Liigan mittapuulla. Aluksi ajattelin, että näistä on NHL-lainat jätetty pois, mutta...

Minulla on suuri kunnioitus SaiPan hankintoja Jarno Koskiranta ja Jacob Moverare kohtaan. Molemmat ovat ihan kärkipelaajia tähän sarjaan.

...SaiPalla kuitenkin Moverare suuresti kunnioitettavana hankintana ja "ihan kärkipelaajana tähän sarjaan"
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kuinka kovia vahvistuksia @McTorso olisit odottanut tuohon TPS:n puolustukseen? Sinne tuli kaksi SHL:n kärkijengien pakkia. Bohm pelannut edelliset viisi kautta SHL:ssa, voittanut Ruotsin mestaruuden 2018 ja samana vuonna CHL:n paras +/- tilasto. Ivarsson pelannut kivikovassa Färjestadissa viimeiset kolme kautta. Yleensä on pidetty SHL:sta tulleita kovina vahvistuksia mutta jostain syystä nämä kaksi on mennyt vähän kaikilla tutkan alla.. Johtuuko siitä että TPS ja Helminen?

Niin ja on siellä vielä viime kaudella loistavasti pelannut Larsson.. Mutta ei sekään riitä koska.. TPS ja Helminen?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: teba

teba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport

Samoin kuin Sportin Sebastian Stålberg jonka moni arvioi 4-5 tasoiseksi hyökkääjäksi, euroopan yhden kovimmista seuroista (Frölunda) luottoratsu 5 kauden ajan.Kaksi SHL mestaruutta, 4 CHL mestaruutta. Ei ole mikään pistenikkari ollut SHL:ssä mutta pelannut paljon Avta. Jossain Frölundassa tai Färjestadissa ei mitkään " Möttöset ja Höttöset"saa peliaikaa. Kärjistäen voisi sanoa että SHL kärkiseuroissa kymmenen pinnan miehet ovat liigassa vähintään 30p miehiä. Onhan tästä jo todisteita Leskinen ym..
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
@McTorso mitä kuvaat tuolla kokonaisuudella? Onko siinäkin 0-10p asteikkona? Otatko lainamiehet miten huomioon?
Kiitos kysymästä. Kokonaisuuden pisteytyksen kuvaaminen on hankalaa. Käsite on laaja. Tarkoitan sillä osin joukkueen rakennetta ja roolitusta, osin jatkuvuutta ja osin koko seuran vallitsevaa tilannetta. Esimerkiksi TPS ja Pelicans saavat tästä osiosta nolla pistettä, kun taas tasapainoiset Tappara ja Kärpät maksimaaliset kolme pistettä. Lainamlehet näkyvät tässä osiossa ainakin alitajuisella tasolla.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
@VapaahetoisGM , Pidän Moverarea lähtökohtaisesti varmana onnistujana. Frölundassa läpilyönti ei ole aivan pikkuasia. Abramovilla on puolestaan alla yksi hyvä kausi AHL:ssä. Katsotaan, miten kaveri onnistuu Mikkelissä. Toki hänet olisi ollut syytä mainita mahdollisena tehoilijana. Siinä tuli minulle kyllä virhe.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös