Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2020–2021

  • 1 057 720
  • 3 984

Barney

Jäsen
Viesti nyt kuitenkin meni hieman ohi pointtini, siitä mitä minä hain. Jos AHL:stä saapuu tehokas pelaaja, niin kyllä se lähtökohtaisesti on kovempi hankinta, kuin vaikkapa tehokas EBEL- tai Allsvenskan-pelaaja.
Itse en ole tästä samaa mieltä. Itse pidän esimerkiksi hyvin luistelevaa edellisellä kaudella EBELin pistepörssin kärkisijoilla ollutta pelaajaa parempana hankintana kuin hyvin tehoja tehnyttä AHL-pelaajaa, jonka heikkoutena on luistelu.

Äläkä nyt hyvä ihminen mitään Trevor Gilliesiä ota esimerkiksi, kun sitten se karkaa aiheesta jo aivan täysin.
Sinun pointtisi oli, että AHL:sta hankittava pelaaja on parempi kuin jostain pienemmästä sarja, joten toin esille, että kuinka huonoja pelaajia siellä AHL:ssäkin pelaa. Loppujen lopuksi AHL:ssä on paljon myös kärkikenttien pelaajia, jotka eivät kuitenkaan Liigassa olisi kovin kummoisia vahvistuksia esimerkiksi puutteellisen liikkeensä takia. Toisaalta taas Liigassa on paljon kärkikenttien pelaajia, jotka eivät kuitenkaan olisi kovin kummoisia vahvistuksia AHL:ssä esimerkiksi voimaan liittyvien puutteiden takia.

Liiga ja AHL ovat kuitenkin niin pelitavallisesti kuin myös pelaajalta vaadittavien ominaisuuksien osalta hyvin erilaisia sarjoja, joten en lähtisi suoraan sanomaan jotain pelaajaa hyväksi vahvistukseksi sen takia, että hän on pärjännyt AHL:ssä, vaan ennemmin pohtisin hänen vahvuuksiaan sekä heikkouksiaan ja näiden sopimista liigakiekkoon. Se on kuitenkin moneen kertaan todistettu, että niitä huippupelaajia voi hankkia Liigaan selvästi heikommistakin sarjoista ja toisaalta se menestyminen kovemmissakaan sarjoissa ei takaa menestymistä Liigassa.
 
Jukurien ulkomaalaishankinnat liigahistoriassa ovat jakautuneet seuraavalla tavalla:

ECHL:
Zach Budish (muutama peli myös AHL:ssä Jukureihin siirtymistä edeltävällä kaudella)

KHL:
Vadim Pereskokov
Martins Dzierkals

Tsekki:
Jakub Galvas

Allsvenskan:
Fredric Weigel

Tanska:
Charlie Sarault

USHL:
Aleksandr Jakovenko

Jos sitten jollain lailla nuo vielä jaoitellaan onnistumisten mukaan:

Erinomaisia vahvistuksia:
Budish, Pereskokov, Jakovenko

Ok-tason suorittajia:
Sarault, Dzierkals, Galvas

Turisti:
Weigel
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoon osalta kolmen viime kauden ulkomailta tulijat (listasin myös ulkomaisista sarjoista tulleet suomalaiset, kun niitäkin kerran löytyy):

SHL
Emil Kristensen

Extraliga
Jake Newton
Samuel Bucek

AHL
Patrick Bjorkstand
Logan Pyett
Edd Wittchow

ECHL
Malte Strömwall
Kyle Platzer

DEL
Alexander Bonsaksen

Allsvenskan
Erik Karlsson

KHL
Brendan O'Donnel (pelejä myös VHL) ( sai kenkää hyvin alkuvaiheessa kautta)
Libor Sulak

NCAA
Kasperi Ojantakainen

EBEL
Matt Caito

SHL
Vilmos Gallo
Trevor Mingoia (puolet kaudesta Allsvenskan)

Metal Ligaen (Tanska)
Kim Strömberg

Pääsääntöisesti ulkomaanhaut ovat osuneet ihan ok, täysin huteja on ehkä vain Pyett. O'Donnel sai aika nopeasti kenkää, mut oma mielipide on, että ei saanut edes kunnon näytönpaikkaa. Olisi saattanut olla hyvä tai huti. Vastapainoksi löytyy sitten muutama todellinen jalokivi (Kung Malte ja Caito). Jos Mingoia ja Gallo jatkavat ensi kaudella samaa liitoa niin nousevat timanteiksi.

e: Lisätty Bucek
 
Viimeksi muokattu:

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Pitää myös muistaa, että aika monet noista NCAA/AHL/ECHL liigoissa erinäisiä kausia pelanneista pelureista on sellaisia, että tie on noussut pystyyn Jenkeissä. Kaikki kohtalaiset NCAA-peluritkaan eivät tutki hirvittävän tarkkaa Euroopan sarjoja (useimmat kyllä joo), mutta heille ei lähtökohtaisesti ole esim. Suomen, Ruotsin, Norja tai Itävallan liigoilla eroa. Toki varmasti tietävät, että sUomi ja Ruotsi ovat hyviä kiekkomaita, mutta erot liigojen välillä ei oikeasti ole niin selkeät. Sitten kun jostain Itävallasta tarjotaan sopimusta, niin totta kai se kiinnostaa. Kauden aikana sitten selviää ehkä itsellekin, että nyt pitäisi katsoa vähän kovempaa sarjaa.

Esim. Caito vaikuttaa just tällaiselta. Samoin muistaakseni jompi kumpi Kariya. Ja joku puolustajakin tuli Norjasta, jolla oli samankaltainen tausta.

Eli ihan suoraan en vetäisi johtopäätöksiä pelkän liigankaan perusteella.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
@Minor ehti ensin, mutta tässä vielä kaikki KooKoon ulkomaalaispelaajat listatuna kaudesta 2015-2016 alkaen. Tämä lista poikkeaa @Minor in listasta sen osalta, että olen merkinnyt listaan missä sarjassa kukin pelaaja pelasi edellisellä kaudella ennen Kouvolaan tuloaan.

KooKoon lähihistorian ulkomaalaisvahvistuksista suurin osa on tullut SHL:stä ja seuraavaksi eniten muista liigajoukkueista sekä AHL:stä. Muutama pelaaja on tietysti makuasia mistä hänen katsotaan tulleen. Esim. Malte Strömwall tuli Kouvolaan ECHL:stä, koska aloitti siellä kauden pelaten kaksi ottelua, mutta edellisellä kaudella hän pelasi lähes koko kauden AHL:ssä.

SHL
Vilmos Galló
Trevor Mingoia
Emil Kristensen
Oscar Eklund
Terry Broadhurst

LIIGA
Henrik Haukeland
Brett Carson
Ryan O`Connor
Josh Green

AHL
Ed Wittchow
Patrik Bjorkstrand
Leland Irving
Niklas Treutle

EBEL
Matt Caito
Matt Watkins

KHL
Libor Sulak
Brendan O´Donnell

ALLSVENSKAN
Erik Karlsson
Robin Jacobsson

ECHL
Kyle Platzer
Malte Strömwall

DEL
Alexander Bonsaksen

DEL2
Frédéric Cloutier

ASIA LEAGUE
Logan Pyett

EXTRALIGA (TSEKKI)
Jake Newton

EXTRALIGA (SLOVAKIA)
Samuel Bucek

MESTIS
Anthony Guttig
 
Viimeksi muokattu:

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pääsääntöisesti ulkomaanhaut ovat osuneet ihan ok, täysin huteja on ehkä vain Pyett. O'Donnel sai aika nopeasti kenkää, mut oma mielipide on, että ei saanut edes kunnon näytönpaikkaa. Olisi saattanut olla hyvä tai huti. Vastapainoksi löytyy sitten muutama todellinen jalokivi (Kung Malte ja Caito). Jos Mingoia ja Gallo jatkavat ensi kaudella samaa liitoa niin nousevat timanteiksi.

Äkkiä katsottuna sinulta puuttuu listalta Samuel Bucek, joka ehti pelata KooKoossa viisi peliä ennen sopimuksen purkamista.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Tapparaan ulkomailta tulleet kaudesta 2017-18 alkaen tähän päivään.

AHL: 2
Sebastian Repo
Henrik Haapala

ECHL: 4
Miroslav Svoboda
Michael Garteig
Jonathan Racine
Steven Iacobellis

KHL: 3
Joonas Järvinen
Juho Rautanen
Jukka Peltola

SHL: 6
Mikko Lehtonen
Tomas Zaborsky
Elias Fälth
Tuukka Mäntylä
Alexander Ytterell
Patrik Virta

NLA: 3
Matti Järvinen
Antti Erkinjuntti
Charles Bertrand

Extraliga: 5
Tyler Redenbach
Adam Polašek
Dominik Hrachovina
Jiri Smejkal
Michal Moravcik

OHL: 2
Otto Mäkinen
Kari Piiroinen

WHL: 1
Sami Moilanen

EIHL: 1
Ben Blood

Tätä ennen hankintoja tehtiin perstuntumalla vähemmän Tshekistä ja enemmän Norjasta ja KHL:sta.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Siis AHL-pelaajia mielestäsi ostetaan enimmäkseen tilastoscouttaamalla? ja alempaa tulevat scoutataan vimosen päälle? en näe logiikkaa..nyt on kuitenkin 2020. Jos puikoissa on ammattimies niin ei kai se nyt osaa pelaajia tarkista eliteprospectista?

Eurooppalaisia liigoja on mahdollista seurata paikan päälläkin ja tällöin saa tietoa sopeutumisesta Euroopan kaukaloon. Harvoin on liigasta yhdenkään seuran urheilujohtaja käynyt paikan päällä Ameriikoissa pelaajia katsastamassa (eli ECHL ja NCAA menevät myös jonkinlaisella sokkoammunnalla).

Kun pelaajalla on AHL-status ja vielä NHL-otteluita vyöllään, häntä tunnutaan edelleen Suomessa pidettävän automaattisesti todella kovana vahvistuksena kärkiketjuihin, vaikka tämä olisi pelaajatyypiltään SM-liigaan täysin sopimaton. Alempien sarjojen tapauksiin tunnutaan kuitenkin suhtautuvan suuremmalla varauksella.

En tarkoita, että alemmilta sarjatasoilta olisi jotenkin helpompaa löytää vahvistuksia. Niitäkin kuitenkin on löydetty joidenkin toimesta hyvällä prosentilla ja useimpien onnistujien pelaajatyyppi on ollut pienikokoinen taitopelaaja. Ilves ei tässä ole onnistunut, vaan tuloksena on ollut kaikenlaista floppia ja keskinkertaisuutta.

Jotta vältytään taas vääriltä tulkinnoilta, korostan, että tämä oli kärjistetty yleistys. Audetten uskon olevan erittäin kova nimi täkäläiseen sarjaan pelaajasta saatujen analyysien perusteella. Onnistumisen kannalta keskeisintä on se, miten hän saa juonen päästä kiinni joukkueen pelitavan ja sarjan pelityylin osalta.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Onko NHL-joukkueiden scouteilla pääsy muidenkin saman seuran työntekijöiden keräämiin tietoihin?
Esimerkiksi Ässien tapauksessa Kari Takko on Dallasin Euroopan scoutingin johtaja tjsp., eli hänellä on luonnollisesti pääsy näkemään Dallasin kaikkien Euroopassa toimivien scouttien raportit, mutta onko hänellä oikeuksia tutkia Pohjois-Amerikan vastaavia tietoja?
NHL-joukkueillahan on jossakin olemassa valtava tietokanta pelaajista ympäri maailmaa, eli siellä olisi paljon tietoa saatavilla.
 

KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
Näyttäis siltä, että ECHL- hankinnat on lähes aina osunu kaikilla nappiin ja ovat olleet selviä vahvistuksia joukkueilleen. Ehkäpä sieltä kannattais jatkossa enemmänkii hommata pelaajia?
 

SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vuonna 2020 ei tule enää yksikään hankinta Liigaan pelkällä tilastoscouttauksella. Pelejä on nähty joko paikanpäällä tai sitten ruudun kautta. Tähän vielä lisäksi keskustelut päälle.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Tapparaan ulkomailta tulleet kaudesta 2017-18 alkaen tähän päivään.

AHL: 2
Sebastian Repo
Henrik Haapala

ECHL: 4
Miroslav Svoboda
Michael Garteig
Jonathan Racine
Steven Iacobellis

KHL: 3
Joonas Järvinen
Juho Rautanen
Jukka Peltola

SHL: 6
Mikko Lehtonen
Tomas Zaborsky
Elias Fälth
Tuukka Mäntylä
Alexander Ytterell
Patrik Virta

NLA: 3
Matti Järvinen
Antti Erkinjuntti
Charles Bertrand

Extraliga: 5
Tyler Redenbach
Adam Polašek
Dominik Hrachovina
Jiri Smejkal
Michal Moravcik

OHL: 2
Otto Mäkinen
Kari Piiroinen

WHL: 1
Sami Moilanen

EIHL: 1
Ben Blood

Tätä ennen hankintoja tehtiin perstuntumalla vähemmän Tshekistä ja enemmän Norjasta ja KHL:sta.

Voihan tähän laittaa myös keväästä 2017 lähtien ulkomaisiin sarjoihin siirtyneet, se ehkä luo parempaa kokonaiskuvaa. Siirtyneissä lukee esim. AHL, vaikka olisivatkin tehneet NHL-sopimuksen, jos paikka on kuitenkin aluksi AHL:ssa siirron jälkeen. Laitetaan vaikka tähti perään, jos isoissa valoissa pelejä on tullut.

AHL: 4
Henrik Haapala*
Sebastian Repo
Niko Mikkola*
Joona Luoto*

KHL: 6
Veli-Matti Savinainen
Jukka Peltola
Veli-Matti Vittasmäki
Dominik Hrachovina
Jere Karjalainen
Joonas Järvinen

SHL: 2
Mikko Lehtonen
Tyler Morley

Allsvenskan: 1
Martin Røymark

Division 1: 1
Miika Heikkilä

Division 3: 1
Elias Fälth

NLA: 2
Jani Lajunen
Otso Rantakari

DEL: 4
Jan-Mikael Järvinen
Alexander Bonsaksen
Blake Parlett
Charles Linglet

Extraliga: 2
Tyler Redenbach
Miroslav Svoboda

Tshekin 2. korkein taso: 1
Viktor Nestrasil

Slovakia: 1
Teemu Lassila

OHL: 1
Hugo Haš

WHL: 1
Martin Bodak

Osoitteesta ei varmuutta:
Michael Garteig, Valtteri Kemiläinen, Alexander Ytterell, Adam Polášek, Jonathan Racine, Niko Ojamäki, Steven Iacobellis

Tulleet - lähteneet:

AHL -2
ECHL +4
KHL -3
SHL +4
Ruotsin alemmat kaikki -1
NLA +1
DEL - 4
Extraliga +3
Tshekin divari -1
SVK -1
EIHL +1
Kanadan junnuliigat +1
 

Epsilon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahti vs. Everybody
Pelicansin ulkomailta hankkimat pelaajat 2017-2018 alkaen:

KHL (5):
- Tomi Karhunen
- Alexander Shchemerov (laina x2)
- Pavel Vorobey (laina)
- Vadim Pereskokov
- Jesse Mankinen

SHL (5):
- Julius Bergman
- Joonas Jalvanti
- Juhamatti Aaltonen
- Henrik Nilsson
- Joel Mustonen

Allsvenskan (3):
- Iikka Kangasniemi
- Patrik Bartosak
- Jordan Rowley (2017-2018)

AHL (4):
- Atte Tolvanen
- Alex Lintuniemi
- Karri Rämö
- Borna Rendulic

USHL (2):
- Matteo Pietroniro
- Samuel Salonen

Extraliga (3):
- Rudolf Cerveny
- Hynek Zohorna
- Jakub Skarek

Czech2 (1):
- Stavislav Vrehl

EBEL (4):
- Jordan Rowley (2018-2019)
- Janos Hari
- Manuel Ganahl
- Libor Sulak

Itselle tuli vähän yllätyksenä että Pietroniroa lukuunottamatta, kaikilla muilla Pohjois-Amerikasta hankituilla pelaajilla oli vähintään junnukokemusta Suomesta.
 
Viimeksi muokattu:

Mimesis

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Noh, jos jatketaan JYPin osalta näitä ulkomailta tulleita hankintoja niin aika lyhyt tulee listasta. Keväältä 2017 alkaen:

NHL:
Julius Honka
AHL:
Julius Nättinen
ECHL:
Eetu Laurikainen
WHL:
Valtteri Kakkonen
NLA:
Mikko Mäenpää
Jarkko Immonen
DEL:
Oscar Eklund
DEL2:
Jake Newton
Oberliga (Saksan 3. taso):
Jussi Nättinen
Tšekin Extraliga:
David Tomasek
Slovak 1. Liga (Slovakian 2. taso):
MIchel Miklik
EBEL:
Pekka Tuokkola
Miha Verlic
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Sen verran hienosti on porukka nyt noita listannut, että eiköhän voida kuopata nämä väitteet siitä, että tänne tulisi pelaajia lähinnä Allsvenskanista tai Itävallasta. Näyttää siltä, että tulee eniten kovia tekijöitä niin KHL:stä kuin SHL:stä ja AHL:kin on hyvin listalla mukana, sekä Tsekin Extraliiga. On niitä toki tullut muualtakin, mutta kyllä se Liiga nyt edelleen taitaa olla ihan laadukas ja kilpailukykyinen.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
AHL-pelaajista puhuttaessa on hyvä muistaa että siellä jos jossain kakkossyöttöjä saadaan enemmän kuin missään muualla pelkästään puhumalla. Ja onhan se selvääkin, koska kyseessä on sarja, jonka kautta päästään isoihin rahoihin käsiksi. Silloin kannattaa käyttää kaikki keinot paremman elämän toivossa.
 
AHL-pelaajista puhuttaessa on hyvä muistaa että siellä jos jossain kakkossyöttöjä saadaan enemmän kuin missään muualla pelkästään puhumalla. Ja onhan se selvääkin, koska kyseessä on sarja, jonka kautta päästään isoihin rahoihin käsiksi. Silloin kannattaa käyttää kaikki keinot paremman elämän toivossa.

Nyt joku kova jätkä voisi alkaa tutkimaan esim. Audetten kohdalla, että kuinka paljon syötöistä oli kakkossyöttöjä. Ja sitten vielä pitäisi selvittää se, että oliko kyse puhutusta syötöstä vai oliko oikeasti ansaittu syöttöpiste. Siitä hieno tutkimusidea jollekin halukkaalle.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt joku kova jätkä voisi alkaa tutkimaan esim. Audetten kohdalla, että kuinka paljon syötöistä oli kakkossyöttöjä. Ja sitten vielä pitäisi selvittää se, että oliko kyse puhutusta syötöstä vai oliko oikeasti ansaittu syöttöpiste. Siitä hieno tutkimusidea jollekin halukkaalle.

Vaadin myös jokaisen tyhjiin tehdyn maalin selvittämistä ja jos saa kakkossyötön tyhjään maaliin tehtyyn, niin ne vasta onkin perseestä.
 
Vaadin myös jokaisen tyhjiin tehdyn maalin selvittämistä ja jos saa kakkossyötön tyhjään maaliin tehtyyn, niin ne vasta onkin perseestä.

Tuossa täytyy toki muistaa se, että jos se tietty pelaaja on usein kentällä noissa tilanteissa niin se kertoo kovasta luottamuksesta sitä ukkoa kohtaan. Eli hyvä pelaaja kyseessä, kun hoitaa noita tuollaisia viime hetken tilanteita pois kuleksimasta. Ja jos selvästi koskee kiekkoon sen kovan ja arvokkaan työn päätteeksi saamalla sitten sen kakkossyötön, niin siinä en näe mitään väärää ja hyväksyn tämän asian täysin. Mutta jos siellä kentällä vaan kaarrellaan selkä suorana tekemättä mitään joukkueen eteen, niin sellaista ei voi hyväksyä millään muotoa. Ja pahin sitten tosiaan näissä tilanteissa on se jos saa vielä sen puhutun kakkossyötön tekemättä yhtään mitään.
 

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Sen verran hienosti on porukka nyt noita listannut, että eiköhän voida kuopata nämä väitteet siitä, että tänne tulisi pelaajia lähinnä Allsvenskanista tai Itävallasta. Näyttää siltä, että tulee eniten kovia tekijöitä niin KHL:stä kuin SHL:stä ja AHL:kin on hyvin listalla mukana, sekä Tsekin Extraliiga. On niitä toki tullut muualtakin, mutta kyllä se Liiga nyt edelleen taitaa olla ihan laadukas ja kilpailukykyinen.

No tuohan riippuu ihan siitä miten sen laadun ja kilpailukyvyn määrittää. Varsinkin joillain Kovilla Liigafaneilla on aika outo näkemys kotimaisesta sarjasta, he eivät todennäköisesti seuraa mitään muuta sarjaa ainakaan Euroopasta. Tämän takia tällä palstalla näkee paljon vahanaikaisia viestejä joissa vähätellään Saksan ja Tshekin liigoja, aivan kuin ne olisivat selvästi huonompia kuin Liiga. Itävallan sarja ja Ruotsin/Venäjän divari ovatkin sitten jo täyttä paskaa samojen kirjoittajien mielestä, niitä voi kai verrata Mestikseen. Todellisuudessa Liigan alemman puoliskon jengeillä tulisi hikiset oltavat noiden ammattiliigojen playoffeissa, jotka ovat ihan vakavasti otettavia, eikä olekaan ihme että niistä tulee nykyään vuosittain hyviä pelaajia tähän sarjaan. Asia joka ei olisi koskaan tapahtunut silloin kun Liiga oli samassa asemassa kuin SHL ja KHL ovat nyt!

Jos laaduksi sanotaan siis oikeasti hyviä sarjoja kuten Sveitsi tai Ruotsi, niin silloin täällä ollaan aika kaukana laadusta. Jos taas tuota sanaa käyttää erittäin katselukelpoisista sarjoista kuten Tshekki tai Saksa, niin silloin Liiga on laadukas. Ulkomaalaisien suhteen ollaan kuitenkin aika syvällä. Suomi kamppailee keskimäärin samoista ulkkareista lähinnä EBELin kanssa, ja laatu pysyy yllä lähinnä hyvän junnutyön takia. Noilla listoilla oli aika paljon hyviäkin liigoja, mutta monet heistä olivat pienen roolin kavereita. Todella harva SHL- tai KHL-pelaaja oli sellainen että heillä olisi ollut kunnollinen asema omassa joukkueessaan. He lähtivätkin hakemaan roolia selvästi heikommasta sarjasta. En ainakaan itse olisi laittanut KHL-pelaajaksi kavereita kuten Pereskokov, Dzierkals, Mankinen, Björkstrand, Schemerov, Voroboy tai Tepsin tuleva Ibragimov. He ovat roikkuneet KHL-jengien mukana mutta sarjataso on ollut väärä jos ovat päässeet välillä kentälle.

Jos Liiga olisi edelleen Euroopan kovimpiin sarjoihin verratava laadukas ja vetovoimainen sarja, niin tänne tulisi paljon enemmän Koskirannan ja Audetten tai edes Tepsin hankkiman Karejevin tapaisia pelaajia. He ovat olleet Liigaa paremmissa sarjoissa oikeasti hyviä, eikä heidän olisi ollut mikään pakko tulla tänne. Saksa on vain ikävästi nostanut päätään viime vuosina, minkä takia laatua menee sinne paljon jokaiseen kastiin ja toisaalta Suomen omat pojat lopettavat mieluummin suoraan ulkomaille tai palaavat vasta ihan viimeiselle kaudelle kun ikää on jo paljon. Ongelmat näkyy myös siinä, että Liigan ykkösketjusta koviin sarjoihin lähteneet kaverit eivät ole mitään varmoja tykkejä uusissa jengeissään. Vaara pudota kolmoseen on kova ja se on sitten pelaajan ominaisuuksista kiinni soveltuuko hän pieneen rooliin (kuten vaikka Rask tai Melart) vai joutuuko palaamaan takaisin kun ainut järkevä paikka on yläketjut (kuten vaikka Vahalahti tai Keränen).

Pitää myös muistaa että takavuosina Suomessa pelasi laadukkaiden pikkumaiden MM-kisatähtiä. Nykyään vetovoima ei riitä edes heihin. Aigars Cipruss, Leonids Tambijevs, Vjatseslavs Fanduls jne olivat Latvian top9 hyökkääjiä ja tekivät senmukaista tulosta. Nykyään "Fanduls" pelaisi toki KHLssä, mutta Latvialla, Slovakialla ja Tanskalla on edelleen Olympiaryhmänsä 3-5 ketjun pelaajia NHL/KHLn ulkopuolella, mutta he eivät eksy tänne (Zaborsky taitaa olla ainoa) vaan menevät Sveitsiin, Saksaan, Ruotsiin ja jopa Tshekkiin. Norjalaisia on näkynyt täällä muutamia, mutta he ovat olleet alempaa tasoa kovissa liigoissa. Norjalla on enää vähän laatupelaajia, mutta he pysyvät kyllä muualla.

Liigan heikko taloustilanne ei tule paranemaan helposti, eikä vetovoimakaan palaudu nopeasti kun tuomaritoiminta ja taklaustulkinnat on mitä ne on. Katseita voisikin siirtää pienten maajoukkueiden kärkipelaajiin ja laadukkaisiin divareihin. Ennen heillä ei olisi tehnyt mitään täällä, mutta nyt kun sarjan taso on laskenut sopivasti, niin EBELin tasoa olevat kaverit ovatkin ihan käyttökelpoisia. Unkari, Itävalta, Slovenia ja Ranska ovat maita joiden rostereista löytyy pelaajia jotka eivät kiinnosta isoja liigoja, mutta heitä voisi kuvitella Suomen köyhempien joukkueiden hankintalistoille. Ruotsin divaria on tajuttu käyttää jo jonkin aikaa ja nyt samaa tapahtuu hiljalleen VHLn kanssa. Tuolta löytyy paljon mielenkiintoisempia talentteja kuin Mestiksen Häppölät ja Möttölät, joten toivottavasti sieltä kaivetaan vähän väriä tähän ummehtuneeseen sarjaan. Ismo Lehkonen sanoi sen hyvin viime kesänä "Toivottavasti SM-Liiga olisi muutakin kuin Steriiliä Tussuttelua!"..
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Olen sitä mieltä, että "Justin" Audetten kohdalla ei ole paskankaan väliä, mitä on tehnyt AHL ssä, taikka missään muualla. Ainoa mikä ratkaisee, on se mitä tekee tulevalla kaudella. Onko tässä vielä jotain epäselvää?
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
@PJPT, CHL on jo sen näyttänyt ihan pelienkin osalta (ei pelkästään tarvitse pelaajasiirtoja tutkia), että Liiga on vaikeuksissa muiden maiden sarjojen kanssa. Toki erot ovat vielä verrattain pieniä ja Liiga-seuroilla, jotka tuohon turnaukseen pääsevät on kyllä mahdollisuudet mennä pitkälle (varsinkin Kärpillä ja Tapparalla), mutta kun isoa kuvaa katsoo niin ei se hyvältä Liigan kannalta näytä. Kestomenestyjä Tappara on mm. "alisuorittanut" CHL:ssä rankasti, vai onko sitten oikeasti kuitenkaan? SHL:stä, NLA:sta, Extra-liigasta ja jopa DEL:stä löytyy joka vuosi todella kovia joukkueita, jotka ovat ennakkosuosikkeja Liiga-joukkueita vastaan. SHL tuota sarjaa on dominoinut, mutta esim. menneellä kaudella toinen finalistijoukkue tuli Tsekistä ja toissakaudella toinen finalistijoukkue tuli puolestaan Saksasta.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
En muista koska olen viimeksi CHL-pelejä katsonut, joten pakko kysyä että oliko CHL:ssä astetta tiukemmat säännöt kuin kotimaan Liigassa? Eli otettiinko koukkaamiset ja huitomiset tiukemmin pois? Tämä selittäisi sen miksei Tappara tuolla pärjää *hymiö*
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tsekit tuntuvat monesti pelaavan kauheassa hurmoksessa tai sitten ihan päin hanuria. Todella vaikeita joukkueita voittaa, jos peli kulkee.

Tai ainakin tälläinen muistikuva menneiltä vuosilta on jäänyt, että Tsekit olivat melkein ne Pahimmat vastustajat.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
En muista koska olen viimeksi CHL-pelejä katsonut, joten pakko kysyä että oliko CHL:ssä astetta tiukemmat säännöt kuin kotimaan Liigassa? Eli otettiinko koukkaamiset ja huitomiset tiukemmin pois? Tämä selittäisi sen miksei Tappara tuolla pärjää *hymiö*

Pääsääntöisesti linja on paljon tiukempi CHL:ssä kuin Liigassa. CHL:n tuomaritoiminta heittelee kyllä kovasti laidasta laitaan ja se on nähdäkseni yksi turnauksen ongelmista, parempaa ja yhtenäisempää tuomaritoimintaa pitäisi nähdä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös