Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

  • 1 096 327
  • 4 093

Bacon

Jäsen
Mutta sanny sää vielä, onko Tiivola saman tasonen kaveri näin ennakkoon kuin Mikke Saari? Tai Salmio saman tasonen kuin Iso-Mustajärvi ja Vainikainen? Ihan mielenkiinnolla kuulisin tästä ihan suoraan sieltä Lappeenrannasta jos näin on... pitää sitten laittaa kavereita seurantaan. Niin ja esim. Appelgren on sitten näitä kavereita näin ennakkoon vissiin vielä pykälää heikompi.
Saari on ihan täysi kysymysmerkki. Ei ole oikein saanut kunnon näyttöpaikkaa vielä missään. Ensi kaudella SaiPassa sellaisen saa. Oli viime kauden lopulla ihan kelvollinen, heikkoudet kaksinkamppailuissa ja laukauksessa. Odotan 25-30 pistettä.

Vainikainen on hyvä nelosketjun energiapelaaja. Vahva luistelussa ja kaksinkamppailuissa, mutta kiekollinen pelaaminen on vähän niin ja näin. Iso-Mustajärvi on vähän samantyylinen pelaaja, tosin ei niin vahva luistelija, mutta näen hänessä hiukan enemmän potentiaalia pisteiden tekoon. Silti maksimissaan kolmosketjun pelaaja.

Tiivola on ennakkoon kovempi kuin Saari ja Salmio kovempi kuin Vainikainen tai Iso-Mustajärvi. Ei kovin paljon, mutta on.

Eikä mulla ole mitään ongelmaa myöntää, että SaiPa on paperilla liigan peräpäässä. Tiedän, että joukkue on terävän kärjen jälkeen kovin nimetön. Ihan samalla tavalla SaiPaltakin löytyy näitä potentiaalisia nuoria kuin Ässistä ja kaiken mennessä nappiin, voi toinen tai molemmat näistä jengeistä olla yllättävänkin korkealla. Mutta ennakko on kuitenkin aina ennakko.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pikkuveikka on kyllä pikkuveikka, vaikka voissa paistaisi. Pitäis olla koko ajan kieli ruskeena, että sen itse tunto pysyis ees jollain tasolla kasassa...
Mullahan ei ole tähän taistoon mitään järkevää kommentoitavaa, joten mennään vähemmän järkevämmällä ja sekin siksi, että en ole koskaan ymmärtänyt tätä epäloogisuutta kiekkoväännöissä:

Ainakin meillä päin iso- ja pikkuveli määritellään sillä perusteella, kumpi on tullut tähän maailmaan ensin, isoveljen ollessa vanhempi. Näin ollen, jos Lukko ja Ässät halutaan rinnastaa veljeksiksi niin painoit ilmoille juuri klassisen self-burnin. Iso- ja pikkuveljen titteleihin ei myöskään vaikuta esimerkiksi menestyksen tai ympärillä pyörivien työttömien hitsareiden määrä.

Jos taas onkin niin, että olet oikeasti Ruuhkiksen isoveli niin sitten äskeinen opetushetki oli turha ja pahoittelen sitä.

Voimasuhteisiin liittyen: Ässät on siitä ärsyttävä joukkue, että meikäläisen silmään se näyttää aina Mestis-joukkueelta parilla liigavahvistukselta, mutta silti se on varsinkin viime kausina keskinäisissä peleissä ollut Lukolle iso kanto kaskessa. Esimerkiksi viime kaudella, jos Lukko olisi saavuttanut sarjajumboa vastaan sellaisen rekordin kuin sen kuuluisi saavuttaa, niin se olisi ollut runkosarjassa viides. Ja loogisesti ajateltunahan se tarkoittaa vain yhtä asiaa: mestaruutta olisi juhlittu Hämeenlinnan sijasta Raumalla.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Meni vähän sörsseliksi tää touhu.

Ihmeen kova luotto tuntuu Porissa olevan ensi kautta kohtaan monella palstalaisella. Mielestäni Sport ja KooKookin ovat kokoonpanoissa edellä Ässiä. Veikkaan että Ässät jää pohjille, jos ei nyt jumboksi ni sitten tokavikaksi. Onko vielä hankintoja tulossa vai onko joukkue tossa?
No se nyt vaan on hyvä jos menee vähän sörsseliksi, Salmisen Simon muistoa kunnioittaen...

Ehkä luottavaisuudellekin on jotain aihetta jos jopa perus pessimistiset porilaiset sitä osoittavat... Ja onko se oikeasti paljon luottoa jos uskoo joukkueen taistelevan kymppi sijasta?

Haluatko ottaa vastaan vedon, että jääkö ässät kahdelle viimeiselle sijalle?

Saari on ihan täysi kysymysmerkki. Ei ole oikein saanut kunnon näyttöpaikkaa vielä missään. Ensi kaudella SaiPassa sellaisen saa. Oli viime kauden lopulla ihan kelvollinen, heikkoudet kaksinkamppailuissa ja laukauksessa. Odotan 25-30 pistettä.

Vainikainen on hyvä nelosketjun energiapelaaja. Vahva luistelussa ja kaksinkamppailuissa, mutta kiekollinen pelaaminen on vähän niin ja näin. Iso-Mustajärvi on vähän samantyylinen pelaaja, tosin ei niin vahva luistelija, mutta näen hänessä hiukan enemmän potentiaalia pisteiden tekoon. Silti maksimissaan kolmosketjun pelaaja.

Tiivola on ennakkoon kovempi kuin Saari ja Salmio kovempi kuin Vainikainen tai Iso-Mustajärvi. Ei kovin paljon, mutta on.

Eikä mulla ole mitään ongelmaa myöntää, että SaiPa on paperilla liigan peräpäässä. Tiedän, että joukkue on terävän kärjen jälkeen kovin nimetön. Ihan samalla tavalla SaiPaltakin löytyy näitä potentiaalisia nuoria kuin Ässistä ja kaiken mennessä nappiin, voi toinen tai molemmat näistä jengeistä olla yllättävänkin korkealla. Mutta ennakko on kuitenkin aina ennakko.
Mielestäni Ässillä on karvan verran SaiPaa kovempi rosteri.... Mutta toki täälläkin täytyy tunnustaa, että SaiPalla voi olla niitä itselle tuntemattomia suuruuksia.

SaiPa saa kuitenkin merkittävää etua siitä, että kausi on Lehterälle jo kolmas... Ja molariosasto on kovempi.... Ei kun ketäs teillä onkaan maalissa :DDD
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
No se nyt vaan on hyvä jos menee vähän sörsseliksi, Salmisen Simon muistoa kunnioittaen...

Ehkä luottavaisuudellekin on jotain aihetta jos jopa perus pessimistiset porilaiset sitä osoittavat... Ja onko se oikeasti paljon luottoa jos uskoo joukkueen taistelevan kymppi sijasta?

Haluatko ottaa vastaan vedon, että jääkö ässät kahdelle viimeiselle sijalle?

Mielestäni Ässillä on karvan verran SaiPaa kovempi rosteri.... Mutta toki täälläkin täytyy tunnustaa, että SaiPalla voi olla niitä itselle tuntemattomia suuruuksia.

SaiPa saa kuitenkin merkittävää etua siitä, että kausi on Lehterälle jo kolmas... Ja molariosasto on kovempi.... Ei kun ketäs teillä onkaan maalissa :DDD

On kyllä väkevä kuitti tuo viimeinen, pakko myöntää. Montako veskaria Ässien pitää vielä hommata, että osuu sellainen, jolla on viime kaudelta yli 90 prosentti tilastoissa?
 
Suosikkijoukkue
Ässät
On kyllä väkevä kuitti tuo viimeinen, pakko myöntää. Montako veskaria Ässien pitää vielä hommata, että osuu sellainen, jolla on viime kaudelta yli 90 prosentti tilastoissa?
Voi vittu kun on herkkää porukkaa. Naureskelin itselleni, kun muistelin että teillä on kova veskariosasto, mutta sitten hokasin etten taidakaan muistaa ketä teillä on maalissa.... Enkä jaksanut puhelimella tutkailla. Ässien veskarisastolla ei kuittailla kyllä kenellekään...
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Voi vittu kun on herkkää porukkaa. Naureskelin itselleni, kun muistelin että teillä on kova veskariosasto, mutta sitten hokasin etten taidakaan muistaa ketä teillä on maalissa.... Enkä jaksanut puhelimella tutkailla. Ässien veskarisastolla ei kuittailla kyllä kenellekään...

Eikai tässä kukaan ole herkistynyt, lämpimikseen vaan lätistään paskaa, kun sopiva tilaisuus sattuu kohdalle.

Asiaan: Nimivahvahan Saipan molariosasto ei missään tapauksessa ole, se on selvää. Piti ihan tarkistaa, että voiko ässillä olla vielä heikompi odotusarvoltaan ja sitä se mielestäni on tällä hetkellä. Westerholm pelasi muutaman ottelun viime vuonna hyvin, muutaman huonosti. Kaarlehto on pelasi viime kaudella itsensä mestiksen mestariksi ihan hyvillä otteilla.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuli mieleen tässä, kun Ässistä ja Tiivolasta ollut juttua.
Onhan Ässät kokonaisuudessaan täysi kysymysmerkki. Positiivisuuden ymmärrän kannattajissa, koska nyt on jonkinlainen meininki ja joku suunta. Ennakoissa tuo 10-15 on se, mihin kuuluu.

Niin, Tiivolasta. Yksi "kriteeri" sen kuuluisan potentiaalin toteutumiseen Ässissä on Tiivola rooli loppukaudesta. Jos on 1-2 ketjun sentteri, niin potentiaalia on jäänyt lunastamatta. Tiivola on aika köykäinen 1-2 ketjun sentteri ja uskon ainakin Spinkillä ja Kivenmäellä olevan potentiaalia parempaan.
 
Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool

Tätä olen Ässä-osiossa jo muutaman kerran toistanut. Tiivola on täydellisen keskinkertainen pelaaja, jonka ainoa vahvuus ovat tökeröt sukellukset. Kiitti vitusti, Lukko, että opetitte pojalle nämä.
Tiivola voi parhaimmillaan olla sysipaskan joukkueen kakkossentteri tai keskikastin joukkueen kolmonen, mutta kärkijoukkueissa ei roolia löytyisi ollenkaan, koska neloseen löytyy parempia puolustavia pelaajia. Sopimus oli karmaiseva virhe Korpisalolta, koska saa huhujen mukaan ihan pelimiehen palkkaa.
Kivenmäki oli kyllä keväällä hyvä, joten sopivien ketjukaverien kanssa voi tehdä kovaakin jälkeä. Spink Brotherseilta en odota mitään, koska tässä ketjussa on heidät jo tuomittu flopeiksi.
 
koohela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minusta sä Ruuhkis vedät hyvin, kiitos kovasta työstä.

Nupinaa ja natinaa tullee aina, eikä tietenkään yksi henkilö voi jokaisesta joukkueesta kaikkea tietäkään ja varmasti eriäviä mielipiteitä tulee yhtä paljon kuin on kirjoittajia. Keskustelu on hyvästä.

Jatka samaan malliin!
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuli mieleen tässä, kun Ässistä ja Tiivolasta ollut juttua.
Onhan Ässät kokonaisuudessaan täysi kysymysmerkki. Positiivisuuden ymmärrän kannattajissa, koska nyt on jonkinlainen meininki ja joku suunta. Ennakoissa tuo 10-15 on se, mihin kuuluu.

Niin, Tiivolasta. Yksi "kriteeri" sen kuuluisan potentiaalin toteutumiseen Ässissä on Tiivola rooli loppukaudesta. Jos on 1-2 ketjun sentteri, niin potentiaalia on jäänyt lunastamatta. Tiivola on aika köykäinen 1-2 ketjun sentteri ja uskon ainakin Spinkillä ja Kivenmäellä olevan potentiaalia parempaan.
Samaa mieltä. En oo kyllä ollut tyytyväinen Tiivolan tasoon 1-2 sentteri kategoriassa... Ja uskon, että jää Ässissä 3. Sentteriksi.
 
26 matsia on 26 matsia... Spinkit saivat sentään yrittää pari kautta SHLssä kun Mingoialle tuli heti kenkä persauksille.

Korjataan nyt sen verran, että Mingoia siirtyi joulukuussa SHL:ään pelattuaan ensin Allsvenskanissa lähes piste per peli- tahtia. Eli ei saanut kenkää SHL:stä. Pelaaja näki parhaaksi siirtyä Liigaan, eikä siinä sen kummempia kenkimisiä ole.
 
Suosikkijoukkue
Naurettavat agendat
Eipä tuo Ässät ole hirveän vakuuttava paperilla ja luulenkin että tulee olemaan se 10+, mutta ei tule olemaan kivaa joukkueilla käydä Porissa.

Pitkästä aikaa tulee olemaan Iso.Paha.Mäki
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Meni vähän sörsseliksi tää touhu.

Ihmeen kova luotto tuntuu Porissa olevan ensi kautta kohtaan monella palstalaisella. Mielestäni Sport ja KooKookin ovat kokoonpanoissa edellä Ässiä. Veikkaan että Ässät jää pohjille, jos ei nyt jumboksi ni sitten tokavikaksi. Onko vielä hankintoja tulossa vai onko joukkue tossa?

Kuten edeltävillä kausilla on nähty. Loppujen lopuksi joku sukeltaa hyvällä materiaalilla, joku pelaa yli paperille arvioidun tasonsa.

Mulla riittää luottoa sääliplayoffeihin saakka.

Ässien materiaali ei ole timanttinen, mutta oikein valmennettuna riittää taisteluun kympin sakissa.

Katsotaan vielä minkä tasoisia jamppoja hankitaan pari kpl, ennen kuin dumataan Ässien rosteri.
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
En minä mistään mitään tiedä, mutta tykkäsin enemmän, kun noi arviot oli kaikki samassa ketjussa. Nyt täällä loppui keskustelu, eikä jaksaisi useampaa käydä läpi. Ei tässä toki itse tule niin keskusteluun osallistuttuakaan, vaan lähinnä lueskeltua.

Sorry OT.
 
Apheu

Jeps, nätisti arvioiden ihan alkuperäinen idea (jäsen McTorson mukaan), eli aktivoida tätä ketjua menee nyt vähän metsään, kun niitä tehdään omiin ketjuihinsa. Pistäkää ne tännekin, ja sitten vaikka koottuna yhteen ketjuun, jos joku vain arviot haluaa lukea.
 
LiutunLätty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ite tykkäsin, että nuo @Ruuhkis :n analyysit oli noin koottuna tuohon yhteen läjään. Ne on siitä helppo ja mukana käydä aina lukemaan. Mutta sen vois lyödä nyt lukkoon ja keskustelut voitais käydä tässä. Näin siis, jos joku multa kysyy. Mä kuitenkin avasin pelin. *hymiö*
 
Suosikkijoukkue
KK

Parempi että keskustelu pysyy siellä missä arviot. Tänne tulee muuten sekasin eri palstasiskojen arvioinneista otettuja keskusteluja. Kyllä tämän voisi pitää kikkelinmittailuna muuten, koska varmasti tännekin asiaa tulee.

Esim @Anu Saukko on tekemässä omaa arviointia omaan ketjuun ja lisääkin varmaan tulee. Täällä on sitten puurot ja vellit kohta sekaisin.
 
Barney

Jäsen
Toivottavasti tämä Daniil Tarasov riittää. Ainakin potentiaalia yli 90% veskariksi on.
Sitä kuuluisaa potentiaalia on kaikilla. Tero Lehterän mielestä jopa Jere Sneckillä ja Markus Kojolla.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ihmettelen aidosti tota Tepsin tilannetta. Meinaavatko odottaa ja lähteä kilpailemaan kärkipelaajista esim Kärppien kanssa vai menevätkö noilla? Ei kovin kummoinen kokoonpano omaan silmään, välikausi? Suorannan ja Korpikosken varaan ilmeisesti lasketaan, aika riskiveto. Tuskin paljon yli 20 peliä paukkuu per naama ensikaudellakaan. Toivotaan toki toisin.

Tepsiin on tulossa vielä pelaajia sekä hyökkäykseen, että puolustukseen. Kärkikentät menevät tässä vaiheessa näin (imo):

Budish - Filppula - Korpikoski
Piskula - Salonen

Suoranta-Nättinen-Pajuniemi
Lukka - Kaskinen

Tony Sundin tilalle hankitaan puolustaja jos hän ei palaa rapakon takaa ja tämän lisäksi Ilkka Heikkisen päätöstä jatkosta odotellaan. Hyökkäys vaatii ainakin yhden pelaajan lisää, mielellään pari. Jos arvioi, että pelaajia tulee vielä 3-4 lisää niin osunee melko varmasti oikeaan. Uhkakuvia on, koska rosterissa on loukkiherkkiä pelaajia ja Kakon ja Palveen tasoisia korvaajia ei ole vielä saatu.
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Jatketaan Niclas Westerholm -väittelyä täällä...

Itselle tulee Westerholmista mieleen Markus Ruusu. Molemmille täysin puskista NHL-varaus/sopimus ja yht’äkkiä se kuuluisa ”potentiaali” nostaa päätään täälläkin palstalla. Tuo pelkkä NHL-varauksen/sopimuksen näkyminen siellä Eliteprospectsin tiedot-kohdassa ei aina tarkoita, että nyt tämä pelaaja onkin superlupaus.

Esimerkiksi 95% täälläkin palstalla olevista olisi vuonna 2015 varannut Vehviläisen Ruusun sijasta. Dallas Starsin scoutti Kari Takko ei näköjään ollut samaa mieltä. Se näytti silloin typerältä ja niin näyttää nytkin. Vehviläinen on tuon kesän jälkeen voittanut muutaman mestaruuden ja Ruusu käynyt näyttämässä ”taitojaan” muutamassa joukkueessa. Noitakaan mahdollisuuksia tuskin olisi saanut ilman tuota täysin puskista tullutta varausta.

Välillä jopa ammattilaisten päätökset saavat kyllä minun pääni pyörälle. Miettikää tilanne, että NHL-joukkueen scouttina saisitte tehdä sopimuksen yhdelle potentiaaliselle pelaajalle Liigasta - päädytte Tony Sundiin. Olisihan tuo jo niin absurdia vittuilua/trollaamista, että eihän ketään tuollaiseen ratkaisuun päädy. Eiku.

Näillä esimerkeillä yritän nyt vain sanoa, että jokin kontakti NHL:ään suuntaan ei aina kerro pelaajan potentiaalia. Esim. onko Westerholm tai Ruusu merkittävästi potentiaalisempi kuin varaamattomat Lehtinen, Pohjanoksa, Voutilainen tai Heljanko. Ei.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK

Tässä viestissä kiteytyy oikeastaan kaikki, mitä itse ajattelen Westerholmista (ja Ruususta). Hyvin sanottu.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Tuo pelkkä NHL-varauksen/sopimuksen näkyminen siellä Eliteprospectsin tiedot-kohdassa ei aina tarkoita, että nyt tämä pelaaja onkin superlupaus.

Voisiko pelaajasta tehdä kovan lupauksen pikemminkin se, että hänellä oli viime kaudella Liigan kymmenenneksi paras torjuntaprosentti ja GAA? Taakse jäivät mm. Skarek, Tuohimaa, Engren, Heljanko, Lehtinen ja Voutilainen. Runkosarjassa Westerholm pelasi vastaavalla torjuntaprosentilla kuin nyt NHL:ään lähtevä Larmi. Ja täytyy muistaa, että kyse oli vasta Westerholmin tulokaskaudesta, eikä menestystä voi edes selittää sillä, että olisi pelannut huikean puolustuksen takana, koska pakisto oli SaiPan kompastuskivi.

onko Westerholm tai Ruusu merkittävästi potentiaalisempi kuin varaamattomat Lehtinen, Pohjanoksa, Voutilainen tai Heljanko. Ei.

Ei ehkä. Kuitenkin hän torjui viime kaudella noita paremmilla stateilla. Jos jatkaa samalla linjalla, niin se varmaan riittää kaikille SaiPa-faneille.

Täällä vähän tarinaa Westerholmista niille, joille kaveri on täysi tuntemattomuus: https://thehockeywriters.com/nashville-predators-westerholm-comparisons-rinne/
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös