Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2013–2014

  • 1 115 685
  • 2 222

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Aika turha on tapparalaisten lähteä näiden trollien mukaan. Kaivautuvat kolostaan aina kun heidän vihaamansa seura menestyy.

Ilves on liigan jäähytilastossa toisena. Ilveksen menestys perustuu aktiiviseen pelitapaan, jossa myös mailahäirinnän ja estopelin osuus on suuri. Tätä todistavat tilastot ja nähdyt pelit. Mutta mitä sitten? Ei ole enää mitään nollatolaranssia ja se on huomattu aika monessa seurassa...
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
JYPpihän on viime vuosina asettanut vihollisille ihan erilaisen haasteen kuin muut joukkueet, sillä on ollut ainoa (?) joukkur, joka on pelannut puolustusalueellaan puhdasta mies vs. mies -pelitapaa. Sen vuoksi pitänyt Ässillekin aina vaikeana vastustajana, sillä mikäli niitä körmyjä vastaan joutuu laitojen lähellä vääntämään , niin pitkässä juoksussa sieltä tullaan useammin sieltä tullaan häviäjinä kuin voittajina ulos. Tämä oli huolenaiheena ennen viime kevään välieräsarjaakin, että miten välttää pelin menevän "painiksi". Ei mitään kahvakiekkoa varsinaisesti, mutta JYP osaa jotenkin taitavasti pelata näissä tilanteissa.

Kyllähän SM-liiga on kahvakiekon suhteen puhdistunut paljon kymmenessä vuodessa, jengi ei varmaan oikein muistakaan enää millaista meininki silloin oli.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Kyllähän SM-liiga on kahvakiekon suhteen puhdistunut paljon kymmenessä vuodessa, jengi ei varmaan oikein muistakaan enää millaista meininki silloin oli.

Puhumattakaan siitä, miten mailaa käytettiin 90-luvun puolessa välissä.

Olen katsonut jonkin verran noita youtubestakin löytyviä hienoja Jokerit-TPS-finaalimatseja 15-20 vuoden takaa.

Noita matseja katsellessa tuntuu käsittämättömältä, miten paljon tuota kahvaamista on sallittu.

Siis aivan normaali pelitilanne noissa finaaleissa on se, että vaikkapa Jokerien hyökkäävällä pelaajalla on omalta siniseltä aina hyökkäysalueelle asti luistellessaan puolustavan TPS-pelaajan virveli kainalossa.

edit. tähän kahvaamisasiaan kyllä se juttu, että ainakaan minä en tulkinnut Pasi Kaukorannan keväällä lanseeraamaa(?) "liaanikiekkoa" varsinaisesti kahvaamiseksi, vaan tämän pelin hidastamisen kehittyneemmäksi muodoksi:

ei tosiaan aina tarvitse käyttää sitä mailaa, vaan mm. liikkeellä ja kropalla blokataan kiekottomia miehiä.

Rautakorpi on kyllä aika hyvä tässä ja mikäs siinä: en sanoisi homman olevan ihan täysin rehtiä, mutta kuitenkin siinä sääntöjen rajamailla.

Kaukorannan pilkka osui kyllä ilmeisesti ihan osoitteeseen, tämän todistaa Rautakorven suuttumus asiasta. Ja sittenhän ei kestänyt kauaa, kun Rautakorven pelikirja suli finaalien tiimellyksessä. ;)

ot:na se, että Kaukorantahan luotsaa tällä hetkellä tinkimättömällä tyylillään Ässien A-junnuja ja hienosti on mennyt.
 
Viimeksi muokattu:

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Aika turha on tapparalaisten lähteä näiden trollien mukaan. Kaivautuvat kolostaan aina kun heidän vihaamansa seura menestyy.

Hyi v***u miten itserakasta p****a!

Ei ole mitään provoa eikä ole mitenkään kaivauduttu kolosta. Mentos (nimim Sinikeltainen Satakunta) kritisoi Rautakorven kyseenalaista pelitapaa ja heti hyökkäsitte huutamaan että hän on väärässä.

Avatkaa silmät ja katsokaa kuinka monta kertaa pelissä se tapparalaisen käsi on vastustajan ympärillä. Monesti vielä mailan kera että esto on täydellinen.

Ilves on liigan jäähytilastossa toisena. Ilveksen menestys perustuu aktiiviseen pelitapaan, jossa myös mailahäirinnän ja estopelin osuus on suuri. Tätä todistavat tilastot ja nähdyt pelit. Mutta mitä sitten? Ei ole enää mitään nollatolaranssia ja se on huomattu aika monessa seurassa...

Mistäs sinä nämä tilastot näet? Liigan sivuilla kun on vain tilastot ottelumääriltä 4-7 per joukkue.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Hyi v***u miten itserakasta p****a!

Ei ole mitään provoa eikä ole mitenkään kaivauduttu kolosta. Mentos (nimim Sinikeltainen Satakunta) kritisoi Rautakorven kyseenalaista pelitapaa ja heti hyökkäsitte huutamaan että hän on väärässä.

Avatkaa silmät ja katsokaa kuinka monta kertaa pelissä se tapparalaisen käsi on vastustajan ympärillä. Monesti vielä mailan kera että esto on täydellinen.

Mistäs sinä nämä tilastot näet? Liigan sivuilla kun on vain tilastot ottelumääriltä 4-7 per joukkue.

Sä huudat täällä, että katsokaa peliä ja silti yrität kiistää oman joukkueesi jäähyt, jotka tilastot näyttävät. Ihan sama, onko kahden vai kymmenen pelin otanta, jos siellä ollaan toisena. Ei oikein uppoa tuo logiikka...
 

Vaeltaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Ville Vahalahti
Sä huudat täällä, että katsokaa peliä ja silti yrität kiistää oman joukkueesi jäähyt, jotka tilastot näyttävät. Ihan sama, onko kahden vai kymmenen pelin otanta, jos siellä ollaan toisena. Ei oikein uppoa tuo logiikka...

Minuutit / ottelu: Tappara 14,36, Ilves 14,40. Ja joo tiedän, Ilveksellä on enemmän kakkosia, mutta siitä ei nyt ollut suoraan puhetta.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Sä huudat täällä, että katsokaa peliä ja silti yrität kiistää oman joukkueesi jäähyt, jotka tilastot näyttävät. Ihan sama, onko kahden vai kymmenen pelin otanta, jos siellä ollaan toisena. Ei oikein uppoa tuo logiikka...

Oletko sää ihan oikeasti noin vajaa? Etkö todella ymmärrä mitä eroa on katsoa jäähytilastoa kahden tai kahdenkymmenen pelin jälkeen? Tai vaikka kuuden tai kahdenkymmenen? Sanooko isot rangaistukset mitään? Tekiskö ne eroa jos katsoo vain muutamaa paria peliä?


Ja mitä väliä rangaistuksilla on kun puhe oli niistä roikkumisista mitä Tappara harrastaa ja SM-Liigan amatöörit sallii. Jatkuvasti käsi hyökkääjän ympärillä mutta eihän Liigan puupäät kättä nosta ellei pelaaja kaadu. Oksettavaa.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Miks tästä asiasta pitää edes vääntää? Jokainen vähääkään jääkiekosta ymmärtävä näkee sen, etttä Jyp ja Tappara kahvaavat selvästi eniten. Tämä puuhasteluliigan tuomarilinja nyt sattuu olemaan sellainen, että tuo sallitaan. En ymmärrä miksi. Siitä ei kärsi kukaan muu kuin suomalainen jääkiekkoilu.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Oletko sää ihan oikeasti noin vajaa? Toivon omaksi parhaaksesi todella että vain provoat etkä oikeasti ole noin tyhmä. Etkö todella ymmärrä mitä eroa on katsoa jäähytilastoa kahden tai kahdenkymmenen pelin jälkeen? Tai vaikka kuuden tai kahdenkymmenen? Sanooko isot rangaistukset mitään? Tekiskö ne eroa jos katsoo vain muutamaa paria peliä?

Eli tuon sun logiikan mukaan pitää ottaa niin pitkä otanta, kunnes Tappara on tilaston kärjessä? Selvä. Mistäs muuten itse tiedät kuka siellä on kärjessä tällä hetkellä, jos Liigan sivujen otanta ei ole oikea?

Viime kevään finaaleja ainakin kehuttiin pitkään aikaan parhaimmaksi jääkiekoksi mitä on kotoisessa liigassa nähty. Tuskin tätä ylistystä olisi tullut, jos peli olisi pelkkää roikkumista. Tai ehkä suuri yleisö ja media ei näe valheen keskellä olevaa oikeaa totuutta. Tämä keskustelu käytiin jo viime kaudella menestyksen palattua Hakametsään. Miksei kukaan kahvausväitteitä harrastava dokumentoi asiaa vaikka videokoosteella vertaamalla rikkeitä vaikka kahteen tai kolmeen muuhun joukkueeseen? Pelkät provokatiiviset lässytykset voi aina unohtaa, kun ei ole esittää mitään faktaa. Ja nyt puhutaan tämän ja viime kauden otteista!
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aivan maagiset mittasuhteet on tää kahvausjuupaseipäs-sekoilu saanut! Pelikieltoa paukkuu, ma luulen.

Silti työnnän oman lusikkani soppaan. Tappara kahvaa helvetisti. Se tekee sen todella oikein ja todella usein niin että ei tule siitä rangaistuksi. Eli täydellisen oikein. Minä olen ainakin tuollaiselle kateellinen, koska se toimii.

Se, että Tappara kahvaa ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa olemasta että Tapparalla on kovia vääntäjiä (pl. Aalto joka oikeasti pelkästään kahvaa, joku jossain jo mainitsikin) ja erinomaisia luistelijoita jengissään. Sellaisia pelaajia jotka myös fyysisillä ominaisuuksillaan saavat kahvaamisen näyttämään jotenkin ylikorostuneelta vaikkei se sitä aivan jatkuvasti välttämättä ole. Kahvataan siellä kuitenkin paljon, se kai nyt on selvää kun siitä täällä vallitsee aika vankka konsensus kaikkien muiden paitsi Tappara-kannattajien välillä.

Eli väännän vielä rautalangasta. Se, että Tapparalla on paljon erittäin taitavasti tätä tuomarointilinjaa hyödyntäviä pelaajia jotka lisäksi ovat fyysisesti kovia ihan rehdissä kamppailumielessä, ei tee joukkueesta ei-kahvaavaa. Toisaalta kahvaaminen sinällään ei ole perua siitä että Tappara ei ilman kahvaamista pärjäisi. Se on oppinut kahvaamaan todella taitavasti sääntöjen rajamailla jäämättä siitä läheskään aina kiinni, minä olisin Tappara-fanina oikeasti tyytyväinen tuohon.
 

ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Se, että Tappara kahvaa ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa olemasta että Tapparalla on kovia vääntäjiä (pl. Aalto joka oikeasti pelkästään kahvaa, joku jossain jo mainitsikin) ja erinomaisia luistelijoita jengissään. Sellaisia pelaajia jotka myös fyysisillä ominaisuuksillaan saavat kahvaamisen näyttämään jotenkin ylikorostuneelta vaikkei se sitä aivan jatkuvasti välttämättä ole.

En ymmärtänyt kyllä sun lässytyksestä yhtään mitään. Pelaajat kahvaa ja koukkii ylikorostuneesti, mutta silti Tapparalle ei vihelletä näistä jäähyjä. Aika hyvin on tuomarit voideltu jos tilanne on tuollainen, luulisi olevan helppo viheltää.

Estämispelissä Tappara on yksi liigan vähiten sitä tekevä. Kaksinkamppailuissa mies vs mies se on sarjan parhaita, joten se on silloin kyynel jos ei pärjää.

Ps. Miten et saanut ujutettua Plihalia viestiisi?
 

Edustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, CFC, Bayern, BVB
Miks tästä asiasta pitää edes vääntää? Jokainen vähääkään jääkiekosta ymmärtävä näkee sen, etttä Jyp ja Tappara kahvaavat selvästi eniten.

Ehkä taidokas ja moniulotteinen kiekottoman pelaajan estopeli on osuvampi kuvaus näistä tilanteista nykyään kuin tuo kahvaaminen. Sinänsä termillä ei ole merkitystä, koska lopputulos on aina sama. Kiekotonta pelaajaa estetään mailaa, käsiä tai vartaloa apuna käyttäen pääsemästä esim. karvaamaan kiekollista puolustajaa. Tämä temppu on opetettu pelaajille niin, että se on kestoltaan riittävän lyhytaikainen, jotta jäähyä ei vihelletä. Kun se lisäksi suoritetaan riittävän yhtenevässä liikkeessä vastustajaan nähden, se näyttää mitättömältä, mutta on vaikutukseltaan silti ratkaisevan suuri.

En edes yritä väittää, etteikö tätä muutkin joukkueet harrastaisi jossain määrin. Onhan se tietysti kannattavaa, koska taidokkaasti suoritettuna siitä ei seuraa koskaan rangaistusta, mutta vastustajan pelaaminen ainakin vaikeutuu huomattavasti.

Vähän sama asia kuin se että Etelä-Amerikassa ja luultavasti ainakin myös Espanjassa, systemaattisesti harjoitellaan futiksen puolella filmaamista. Oma joukkue hyötyy suunnattomasti. Homma on periaatteessa säännöissä kielletty, mutta käytännössä äärimmäisen harvoin siitä seuraa filmaajalle itselleen mitään sanktiota. Vastustajia sen sijaan heitetään välillä jopa suoralla punaisella ulos kentältä. Oksettavaa touhua!
 
Estämispelissä Tappara on yksi liigan vähiten sitä tekevä.
Naurahdin ääneen.

On jotenkin hassua, että kun kysyy keneltä tahansa Liigan eniten kahvaavasta joukkueesta, vastaus on kerta kerrasta Tappara. Sattumaa? Myös kiekottoman estäminen on ihan uskomattomalla tasolla. En käsitä, miten näitä ei vihelletä pois.

Pyydän näitä "ei meidän Tappara kahvaa" -faneja avaamaan silmät ja seuraamaan vaikka seuraavaa Tapparan peliä hieman eri tavalla. Ei pitäisi tulla yllätyksenä muiden fanien mielipiteet.
 

ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Naurahdin ääneen.

On jotenkin hassua, että kun kysyy keneltä tahansa Liigan eniten kahvaavasta joukkueesta, vastaus on kerta kerrasta Tappara. Sattumaa? Myös kiekottoman estäminen on ihan uskomattomalla tasolla. En käsitä, miten näitä ei vihelletä pois.

Naura vapaasti, narri. Kyllä Tappara harrastaa liigassa nimenomaan estämispeliä vähimmässä määrin, jos puhutaan estopelistä ilman mailaa. Kärkikarvaajaa Tapparan ei tarvitse oikeastaan koskaan estää, eikä se sitä tee.

Voisin melkein väittää ettei suurin osa tiedä ja muista paskaakaan millaista peliä Tappara pelasi 2000-luvun finaaliensa aikaan. Mielikuvilla elellään ja todistellaan omia harhaluulojaan mitä täältä saadaan lukea.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Naura vapaasti, narri. Kyllä Tappara harrastaa liigassa nimenomaan estämispeliä vähimmässä määrin, jos puhutaan estopelistä ilman mailaa. Kärkikarvaajaa Tapparan ei tarvitse oikeastaan koskaan estää, eikä se sitä tee...

Pasi Kaukoranta oli kanssasi eri mieltä finaalien alla. Lainaus Jatkoajan haastattelusta:

Kiistaton tosiasia on se, että Tapparan puolustuspelaaminen perustuu sääntöjen rajamailla tapahtuvaan kiinnipitämiseen ja estämiseen. Nimitänkin tätä 2010-luvun liaanijääkiekoksi, Kaukoranta napauttaa.
Väite on raju, mutta Pata-valmentajan mukaan todistusaineisto on kenen tahansa nähtävillä.
- Olen katsonut nauhalta Tapparan pelejä niin runkosarjasta kuin HIFK- ja Lukko-sarjoistakin, sekä keskustellut kollegojeni kanssa. Eikä tämä ole mikään optinen harha, sillä kuvanauhat eivät valehtele.
- Esimerkkinä voin mainita Tapparan välieräsarjan Lukkoa vastaan. Tamperelaisille vihellettiin sarjan aikana 14 kaksiminuuttista, näistä yhdeksän johtui heidän liaanikiekostaan. Sekin on fakta, että näitä jäähyjä tuli kaikilla kentän kolmanneksilla, ei pelkästään heidän puolustusalueellaan.


Toki Kaukoranta aivan tuhannen varmasti pyrki pelaamaan pientä mediapeliä ja ärsyttämään, mutta hämmästyttävintä kaikessa on se, että tämä upposi kuin veitsi voihin. Rautakorpi ärsyyntyi ja ehkä voisi ajatella, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

Itsehän olen sitä mieltä, että Rautakorvelta tämä kaikki on vain nerokasta, Tappara-fanien pitäisi suhtautua asiaan positiivisesti, eikä vältellen.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Osa täällä taitaa olla sitä sukupolvea, joka on vain kuullut sanan kahvara ennen ensivisiittiään hallissa ja tämä jää totuudeksi. Ei Tapparan pelaamisessa ole ainakaan tällä kaudella näkynyt minun silmääni mitään muista poikkeavaa tällä saralla muutaman pelin nähneenä.
Tilastot ei tue tätä, joten kyllä faktojen tulisi tulla esille jostain jos asia tosiaan on niin että Tapparan peli perustuu kahvaamiseen. Nämä jutut vaan nousevat ylös silloin kun Tappara on vahva ja muut kaipaavat selityksiä.
Tilastoja, videoita, mitä tahansa?

Todellinen nollatoleranssi olisi taitopelaajien etu ja sitä kautta koko liigan ja pitkässä juoksussa maan etu.

Voisimme myös porata kiekkoon ison reiän ja poistaa lavat mailoista.

Miks tästä asiasta pitää edes vääntää? Jokainen vähääkään jääkiekosta ymmärtävä näkee sen, etttä Jyp ja Tappara kahvaavat selvästi eniten. Tämä puuhasteluliigan tuomarilinja nyt sattuu olemaan sellainen, että tuo sallitaan. En ymmärrä miksi. Siitä ei kärsi kukaan muu kuin suomalainen jääkiekkoilu.

Missä tämä tulee esille ja oletko katsonut monta Tapparan tai JYPin peliä? Ihan vain mielenkiinnosta kyselen, niin tietää minkälaisella otannalla nämä heitot muuttuvat faktoiksi.
 
Viimeksi muokattu:

ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Toki Kaukoranta aivan tuhannen varmasti pyrki pelaamaan pientä mediapeliä ja ärsyttämään, mutta hämmästyttävintä kaikessa on se, että tämä upposi kuin veitsi voihin. Rautakorpi ärsyyntyi ja ehkä voisi ajatella, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

Kaukoranta oli varmasti puolueeton asiantuntija ja hänen kaapista ulostulonsa sattui vähintäänkin merkilliseen aikaan. Oliko tämä samainen heppu "käskenyt" Ässien pelaajien kaatuilla ja filmailla finaaleissa, mutta Kivi esti moisen idean? Joten sopivia palasia Kaukorannan kommenteihn on vähän liian paljon. Irakin tiedotusosastolla nämä. Toimihan se tosin siinä mielessä, että Jyri Marttiselle saatiin omat säännöt.

Millä tavalla Rautakorpi sarjan aikana tuohon ärsyyntyi? Se ettei kätellyt sarjan päätyttyä ei mielestäni ole mikään esimerkki.

Mutta ketjun voisi muuttaa Kahvaamisen voimasuhteiksi. JYP ja Tappara näyttää olevan molemmissa kärkipäässä.

Ja joku Teemu Aalto on aika huono esimerkki tähän keskusteluun. Sehän nimenomaan istuu pelissä jäähyllä kiitettävästi näistä rikkeistään, joten ainakaan hänen kohdalla vihetämättä jättäminen ei pidä paikkaansa.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Puhumattakaan siitä, miten mailaa käytettiin 90-luvun puolessa välissä.

Olen katsonut jonkin verran noita youtubestakin löytyviä hienoja Jokerit-TPS-finaalimatseja 15-20 vuoden takaa.

Noita matseja katsellessa tuntuu käsittämättömältä, miten paljon tuota kahvaamista on sallittu.

Siis aivan normaali pelitilanne noissa finaaleissa on se, että vaikkapa Jokerien hyökkäävällä pelaajalla on omalta siniseltä aina hyökkäysalueelle asti luistellessaan puolustavan TPS-pelaajan virveli kainalossa.

edit. tähän kahvaamisasiaan kyllä se juttu, että ainakaan minä en tulkinnut Pasi Kaukorannan keväällä lanseeraamaa(?) "liaanikiekkoa" varsinaisesti kahvaamiseksi, vaan tämän pelin hidastamisen kehittyneemmäksi muodoksi:

ei tosiaan aina tarvitse käyttää sitä mailaa, vaan mm. liikkeellä ja kropalla blokataan kiekottomia miehiä.

Rautakorpi on kyllä aika hyvä tässä ja mikäs siinä: en sanoisi homman olevan ihan täysin rehtiä, mutta kuitenkin siinä sääntöjen rajamailla.

Kaukorannan pilkka osui kyllä ilmeisesti ihan osoitteeseen, tämän todistaa Rautakorven suuttumus asiasta. Ja sittenhän ei kestänyt kauaa, kun Rautakorven pelikirja suli finaalien tiimellyksessä. ;)

ot:na se, että Kaukorantahan luotsaa tällä hetkellä tinkimättömällä tyylillään Ässien A-junnuja ja hienosti on mennyt.

Tämä viesti kannattaa Tapparan miesten ja naistenkin lukea ajatuksella. Niin paljon kuin Rautakorven johdolla tunnetaan negatiivisia tunteita Pasi Kaukorantaa kohtaan, on huomioitava kuitenkin osuva kritiikki.

Puoli Tamperettahan syyttää mm. Lähteenmäkeä ja Marttista filmaamisesta (mitä en varsinkaan siitä viikatelyönnistä ymmärrä vieläkään). Totuus kuitenkin on, että liaani-Kaukoranta löysi Tapparaan pelitavasta, enkä nyt tarkoita estämisiä, riittävät aukot, jotka pystyttiin hyödyntämään.

Moni maali tehtiin myös väärän vaihdon ja kiekon katsomoon heittämisen seurauksena, niitä on vaikea filmata. Plus että maalivahti ei saanut Porissa kiinni mitään jalkapalloa pienempää.

Palatakseni nykyisiin voimasuhteisiin edelleen väitän, että Rautakorven johdolla kirvesihmisten kannattaa varautua pitkähköön kevääseen. En ole varma, riittääkö Rautakorpi vieläkään päätyyn asti, mutta ei Tappara ensimmäisenä leikistä putoa.

Erkka Westerlund kiteytti finaalien aikaan tilanteen niin, että Tappara tekee, mitä Rautakorpi käskee. Ässät puolestaan pelasi joukkueelle. Toki Tapparallakin oli paikkansa viedä mestaruus, mutta ei välttämättä ole sattumaa valmentajien koulukuntien ero.

Tällä kerralla Porissakin on enemmän auktoriteettiin perustuva valmennus, ehkä. Toisaalta olen ollut havaitsevinani, että menneestä on otettu opiksi. Ihminen voi muuttua.
 

Voltti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tuoka nyt se puolueeton taho katsomaan eri liigajoukkueiden peliä ja laskemaan ne "1 min" jäähytilanteet, ja kertomaan kuka kahvaa eniten!

Täähän tässä nyt on vähän ongelma. Tapparafanien mielestä taho on puolueeton vasta, kun se on sitä mieltä että Tappara ei enää kahvaa.
Sama tietty toimii toisinkin päin.
 

Edustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, CFC, Bayern, BVB
En ota näihin Ässät-pelaajien filmeihin viime keväänä kantaa, koska en nähnyt kuin ehkä puolet finaalisarjan otteluista, niistäkin vain osan alusta loppuun. Mutta sen tiedän, että tästä liaanijääkiekosta on väistämättömänä lopputulemana filmaamisten yleistyminen.

Futiksen puolella filmaamisten yleistyessä joskus viime vuosituhannen lopulla filmaamisesta syytetyt joukkueet/pelaajat usein puolustelivat tekojaan sillä, että kaikkia rikkeitä ei ilman korostamista huomattu. Erotuomarit eivät kuulemma tarpeeksi tarkalla seulalla ottaneet nilkoille potkimisia yms pois, jolloin syntyi tarve korostaa seurauksia kaatuilemalla tahallaan ja kieriskelemällä nurmikolla tuskissaan.

Pitkällä aikavälillä vastaava ilmiö pesiytyy 100% varmuudella liigaan, jos asiaan ei riittävällä vakavuudella puututa. Vaikka liaanijääkiekko, kuten filmaus futiksessakin, perustuvat ainoastaan oman joukkueen eduntavoitteluun, toisin sanoen suureen voitonnälkään keinoja kaihtamatta, niin kyllä niillä muillakin joukkueilla on sitä voitonnälkää jopa keinoja kaihtamatta. Pitkässä juoksussa se tarkoittaa filmaamisten lisääntymistä, koska muuta ei asialle ole tehtävissä jollei tuomarit ja liiga asiaan puutu. Jos ja kun kehitys ottaa tulevaisuudessa tällaisen suunnan, on kyse jo vaarallisesta sairaudesta kotoliigassamme. Ja tarkoitan nyt liigan päättäjien porukkaa, en niitä joukkueita, jotka tilannetta hyödyntävät tai siihen ajautuvat.
 

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
Yhtä raivokkaan epätoivoisesti täällä Tapparafanit yrittävät vastustaa Tappara=kahvakiekko, kuin SaiPa yrittää karistaa kusipääkiekkoa harteiltaan.
Vaikeaa on menneisyyden taakasta päästä ja ihan mukava seurata sitä, mutta voitteko painua hevonv***uun täältä ketjusta sotkemasta?!
Tehkää oma nillitysketju ja tapelkaa siellä!!
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Miksi SaiPan pitäisi karistaa kusipääkiekkoa harteiltaan? Mä ainakin ymmärrän sen siten, että SaiPa on inhottava vastustaja. Niinhän sen pitää ollakin. Kahvaaminenkin periaatteessa ok niin kauan kuin siitä hyötyy enemmän itse kuin vastustaja. Liigan säännöthän siinä on ongelma jos joku joukkue hyötyy kahvaamisesta.
 

Hitsuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hyvin valmennettu joukkue mittaa ulos kaiken mahdollisen tuomareiden sallimasta toleranssista estopelin ja filmaamisen osalta. Sopiva estopeli ja filmaaminen ovat siis hyvän valmennuksen merkkejä.

Tämä asettaa tuomarit kusiseen asemaan, koska kaikki joukkueet yrittävät hyödyntää tuomareiden lepsuutta. Toisaalta jos tuomarit vetävät nollatoleranssilla haukutaan siitä ettei pelaajien anneta pelata.

Mikä on siis oikea tuomarilinja, miten se ohjeistetaan tuomareille. Itse suosisin mahdollisimman lähellä nolla toleranssia olevaa linjaa, koska se suosii maalintekoa.

(sorry off-topic)
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Miksi SaiPan pitäisi karistaa kusipääkiekkoa harteiltaan? Mä ainakin ymmärrän sen siten, että SaiPa on inhottava vastustaja. Niinhän sen pitää ollakin. Kahvaaminenkin periaatteessa ok niin kauan kuin siitä hyötyy enemmän itse kuin vastustaja. Liigan säännöthän siinä on ongelma jos joku joukkue hyötyy kahvaamisesta.
Juuri näin. Itse ainakin SaiPan fanina kokisin, että kusipääkiekkojutuilla kehutaan kuinka inhottava vastus SaiPa on. Tämä on negatiivista vain vastustajien kannalta. SaiPaa ja heidän fanejaan kohtaan tämä on kohteliaisuus.

Aivan samoin itse otin kohteliaisuutena sen, kun JYPin peliä kutsuttiin robottikiekoksi, koska sehän tarkoitti käytännössä vittumaisen hyvin kasassa olevaa pelatapaa ja voittavaa jääkiekkoa. Toivoisin, että JYP pelaisi sitä edelleen, koska voittaminen ja hyvin toimiva pelitapa ovat hienoja asioita katsella. Näin ei ole tosin vastustajan näkökulmasta..

Sama pätee myös kahvakiekkoon ja kaikkeen muuhunkin. Ihan sama mitä siellä kentällä tehdään, jos oma joukkue siitä hyötyy ja voittoja otetaan. Se, että vastustajat ja vastustajan fanit suuttuvat, on vain hieno asia ja tulee ottaa kohteliaisuutena. Toki aina tämä ei ole helppoa, eikä varsinkaan näin mustavalkoista. Periaatteen tasolla asia kuitenkin näin on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös