Liiga sulkeutuu taas – mihin menet Mestis?

  • 1 038 550
  • 5 672

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jos mitataan myytyjä paikkoja, mukana ovat myydyt liput ja kausarit. Jos mitataan katsojan läsnäoloaktiivisuutta, mitataan paikallaolevien määrää. Myynti on selkeästi talouden mittari ja yleisömäärä kulloisenkin tuotteen kiinnostavuutta kuvaava mittari sekä tapahtumatuotannon vaativa mittari esim turvajärjestelyiden ja hankintatoimen osalta. Toki samoja mittauksia tulee vertailla keskenään. Markkinoinnin tarpeisiin voidaan toki aina valjastaa parhaita lukemia näyttävät mittarit - tämän vuoksi meillä voi olla esim. eniten, täysinäisin, uskollisin, jne jotakin.

Talouden kannalta merkittävin asia on toki lipputulot, Ei myytyjen lippujen määrä. Tälle kaudelle moni Mestisseura möi kausikortteja polkuhintaan (= alkaen alle 3 euroa / peli). Sillä saatiin komeita myyntilukuja, mutta ilmeisesti useilla paikkakunnilla yleisömäärät jäävät jatkuvasti reilusti alle myytyjen pilkkahintaisten kausikorttien myyntimäärien. Oliskin hyvin mielenkiintoista tietää miten kampanjakausikortit ovat vaikuttaneet myytyjen irtolippujen määriin. Onko kaikki seurat pääsemässä voitolle suhteessa siihen että kampanjoita ei olisi ollut. Toki laskentaa vaikeuttaa hallin oheismyynti, johon varmasti on tullut pientä kasvua.
 

Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Talouden kannalta merkittävin asia on toki lipputulot, Ei myytyjen lippujen määrä. Tälle kaudelle moni Mestisseura möi kausikortteja polkuhintaan (= alkaen alle 3 euroa / peli). Sillä saatiin komeita myyntilukuja, mutta ilmeisesti useilla paikkakunnilla yleisömäärät jäävät jatkuvasti reilusti alle myytyjen pilkkahintaisten kausikorttien myyntimäärien. Oliskin hyvin mielenkiintoista tietää miten kampanjakausikortit ovat vaikuttaneet myytyjen irtolippujen määriin. Onko kaikki seurat pääsemässä voitolle suhteessa siihen että kampanjoita ei olisi ollut. Toki laskentaa vaikeuttaa hallin oheismyynti, johon varmasti on tullut pientä kasvua.
Juu, tottakai, mutta mittarina myydyt liput. Lippujen hinta pitäisi olla seuran teidossa, jotta sitä ei tarvitse mitata... Hyvä pointti toki verrata lippumääriä, kausarimääriä, hintoja jne. Siitä derivoimalla hinnat kohdilleen? Ottelutapahtumien kehittäminen lienee helpommasta päästä kehittää Mestiksen tuotteita (ko. peli ko. iltana). Se ei aina kaipaa raharesurssia, vaan osaamista. Talkoilla taas saadaan palveluympäristöt fiksuun kuntoon - maalia, talkoolaisia ja sponsoreita siis.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jotenkin on jo niin turtunut, että meinasin jo, etten kommentoi lainkaan tuota liiton ja liigan uutta sopimusta. Aika hiljaista sen tiimoilta on muutenkin ollut, onneksi Jatkoajan toimitus sentään on yrittänyt vähän selvitellä asiaa. En kuunnellut podcastia, mutta Tero Rantalaisen tekemät haastattelut Harri Nummelasta ja Heikki Hiltusesta olivat hyviä. Niissä oli kysytty ns. oikeita kysymyksiä, toki sitten harmillisesti kokeneet kehäketut osasivat väistää nämä kysymykset ja osa jäi ilman vastauksia.

Korostettakoon tähän viestin alkuun että olen henkeen ja vereen avoimien kiekkosarjojen kannattaja, ettei vaan jää kellekään epäselväksi. Nykysysteemi on siis mielestäni syvältä, mutta suomalaiselle jääkiekkoilulle sillä ei tietenkään ole merkitystä. Ja jos miettii kuinka vähän panosta (tai ainakaan rahallista sellaista) olen käyttänyt viimeisen 4-5 vuoden aikana lätkän seuraamiseen, niin eipä mielipiteelläni pitäisikään olla mitään merkitystä. Minään yllätyksenä tämä sopimus ei tullut joistain hattaramaisista haihatelmista huolimatta. Sillä niin harmilista kuin se onkin, ovat käytännössä kaikki ne tahot, joilla on merkitystä, ainakin suhteellisen tyytyväisiä nykyiseen sarjajärjestelmään.

LIIGA
+ Heikko Mestis ei kilpaile katsojista, sponsorieuroista, mediahuomiosta tai pelaajista liigan kanssa edes sitä vähää, mitä voisi kilpailla. Jos esim. Imatralla ja Lappeenrannassa pelataan samaan aikaan, niin ainakin osa katsojista saattaa hyvinkin mennä SaiPan peliin. Mestis-paikkakuntien yritykset saattavat antaa tukieuronsa naapurikaupungin liigaseuralle, koska saavat ihan toisella tavalla näkyvyyttä. Tila painetussa mediassa tai vaikkapa Urheiluruudussa on rajallista - jos Mestis ei kiinnosta, niin Mestis-lopputuloksien sijaan voidaan sitten vaikka näyttää yksi 30 sekunnin liigakooste lisää. Palkkaero heikon Mestiksen ja liigan välillä on niin iso, että liigaseura saattaa saada pelaajan jopa minimipalkalla, jos kilpailevat tarojukset Mestiksestä eivät olisi edes lähellä sitäkään vähää.
+ Ei karsintoja tai pelkoa putoamisesta. Kukaan tuskin kiistää, etteikö liigaseuran olisi helpompi ja vakaampi operoida tällaisessa ympäristössä. Kokonaan toinen juttu on se, millaiset vaikutukset tällä on pitkässä juoksussa, mutta eipä urheiluseuroissa muutenkaan yleensä ajatella kuin maksimissaan seuraavaan kauteen...
+ Joukkuemäärä liigassa. Liigan avaaminen tai edes sarjojen uudelleenjärjestely I- ja II-liigoihin tarkoittaisi joukkuemäärän putoamista ylimmältä sarjatasolta. Tämä ei ole mahdollista ainakaan lähitulevaisuudessa. Esimerkiksi Telia taitaa maksaa pitkälti siitä, että se saa maantieteellisestikin mahdollisimman kattavan kokonaispaketin. Kouvolan Citymarketissa on ihan eri asia tyrkyttää palveluja jos keihäänkärkenä on Kärppien sijasta oman kylän KooKoo. Myös liiga kokonaisuudessaan lienee tyytyväinen nykyiseen joukkuemäärään.
+ Farmi. Jos Mestistä ei olisi (ja sinne ei voisi dumpata ketä tahansa liigapelaajaa tai junnua milloin tahansa ja millä ehdoilla tahansa) niin liigalla olisi ongelma. Seurat eivät voisi pitää yhtä laajaa pelaajarinkiä kuin nyt tai pitää pelaajien virettä yllä. A-junioreiden muuttaminen yli-ikäisten vahvistamaksi reservisarjaksi ei olisi kenenkään kannalta hyvä ratkaisu, kokonaan oman sarjan ei puolestaan olisi taloudellisesti millään lailla mahdollista. Nyt Mestis hoitaa iloisin mielin ja ilmaiseksi liigaseurojen reservit.

LIITTO
+ Maajoukkuetoiminta. Tämä on ehdottomasti tärkein asia liitolle sen ja liigan välisessä sopimuksessa, vaikka eivät siitä niin hirveästi huutelekaan. Karjala-turnauksesta ja muista EHT-peleistä kertyy liitolle hurjasti hilloa, eikä sitä haluta menettää. Liiga-puoleltahan on kuultu välillä hyvinkin kärkästä kommenttia, kun pelaajat ovat loukkaantuneet tai vetäneet itsensä puhki höpöhöpöturnauksissa. Miten tämä sitten liittyy Mestikseen? No, tietenkin niin, että kaikissa neuvotteluissa joudutaan hakemaan kompromisseja. Tarkoittaa tässä tapauksessa todennäköisesti sitä, että liitto hyväksyy minkä tahansa liigan esittelemän Mestistä koskevan paperin, kunhan maajoukkuetoiminta säilyy ennallaan. Mestis on neuvotteluissa esimerkiksi erotuomaritoimintaa tai SM-titteliä vahvempi vääntövarsi.
+ Heikko ja epäyhtenäinen Mestis ei kipinöi tai kapinoi. Yksittäisiä soraääniä voi joskus kuulua, mutta nykyiset Mestis-seurat eivät haasta liiton asemaa päättävänä elimenä millään lailla, tai vaikuta sen neuvotteluihin liigan kanssa.

MESTIS
+ Ei karsintoja. Ok, Joensuussa (ja ehkä Turussakin) nuristaan vähän vastaan, mutta jotenkin on sellainen kutina, että tuo nurina on vain näennäistä. Sinällään karsintapelit ja niiden tuoma näkyvyys ja lipputulot varmasti kelpaisivat mille tahansa Mestis-seuralle, mutta mitkä ne realiteetit nyt on? Joensuu, Turku ja Espoo lienevät käytännössä ne ainoat paikkakunnat, missä on edes jonkunlaisia mahdollisuuksia pelata joskus lähitulevaisuudessa liigaa. Tällä hetkellä kaikki ovat kuitenkin käsittääkseni jonkinlaisessa käymistilassa tai suvantovaiheessa. Jos nyt jollain napsahtaisi päässä pahemman kerran ja ilmoitettaisiin, että esim. ensi keväänä pelataan liigakarsinnat, niin voisihan se näille tuoda vähän kiimaa, mutta samalla myös tutinaa. Kun kaikilla olisi tiedossa se, että resurssit eivät riitä nousuun, niin parhaassakin tapauksessa jäljelle jäisi vain huonoja vaihtoehtoja: turpasauna karsinnoissa, koska tasoerot ovat liian suuret - tai sitten kieltäytyminen liiganoususta ja sen myötä matto jalkojen alta.
+ Farmi. Ilman liigalainoja Mestis jäisi nykymuodossaan muutaman seuran sarjaksi. Muutama seura yrittää kyllä edelleen kehittää toimintaansa edes jollain lailla pitkäjänteisen näköisesti, mutta eipä siitä oikein tunnu tulevan mitään tällä systeemillä. Muut sen sijaan ovat joko puhtaita farmeja, joiden toiminta perustuu joko lainapelaajiin, suoraan taloudelliseen tukeen liigaseuralta/Jokereilta tahi sekä että, tai sitten sellaisia ns. kyläseuroja joilla ei olisi mahdollisuutta pelata omavaraisena ja oman kylän poikien voimin välttämättä edes Suomi-sarjassa.
+ Enemmistölle seuroista nykyiset käytännöt ovat elinehto, joillekin hyvä mahdollisuus ja muutamalle vastaanhangoittelijallekin sarjan tosiasiallinen nykytila, johon on vain sopeuduttuva. Tällaiselta pohjalta mitään ei lähdetä muuttamaan.
+ Liigan joukkuemäärä. Tätä en kyllä tiedä, onko Mestis-päättäjien mielestä plussa vai miinus, mutta veikkaan että on plussan puolella. Sport, KooKoo ja Jukurit nostivat ainakin nousua tavoitellessaan Mestis-pelaajien palkkatasoa, mikä heijastui varmasti muuallakin. Jos taas liigasta putoaisi joku Mestikseen, niin samalla se todennäköisesti tarkoittaisi sitä, että joku nykyinen Mestis-seura menettäisi paikkansa. Ns. isommat seurat toki toisivat sarjalle näkyvyyttä ja uskottavuutta, ehkä jonkunlaisen pienen nostatuksen katsojamääriin myös muualla. Mutta veikkaan että miinuspuolet (kilpailun lisääntyminen kärkiseuroille ja kasvava putoamisuhka peräpään seuroille) ovat isommat kuin plussat.

PELAAJAT
+ Urheilijat toki varmasti toivovat aina, että pelaisivat sellaisessa sarjassa, missä on mahdollisimman paljon urheilullista panosta. Uskoisin siis, että ainakin teoriatasolla suurin osa niin liiga- kuin Mestis-kiekkoilijoista kannattaa avointa sarjaa. Pelaajayhdistyksen yhtenä tehtävänä puolestaan pitäisi olla se, että sen jäsenet saisivat mahdollisimman hyvää palkkaa. Vahvan Mestiksen pitäisi siis olla periaatteessa heidänkin agendanaan. Mutta mutta... Vähän pahoin pelkään, että niin sjry kuin pelaajatkin ovat suhteellisen tyytyväisiä nykytilanteeseen. Ilman mahdollisuutta peluuttaa lainalla Mestiksessä voi olla että jopa 40-50 pelaajaa olisi ilman liigasopimusta. Osa heistä olisi sitten ehkä tehnyt sopimuksen Mestikseen, mutta todennäköisesti tienaavat kuitenkin nyt liigasopimuksensa myötä kuitenkin enemmän. Ja onhan statusarvollekin ihan eri asia sanoa kesäterassilla kavereille, että on Pelicansin sopimuspelaaja kuin että tulee pelaamaan koko kauden Peliitoissa.

KATSOJAT
+ Tehtyjen kyselyiden mukaan valtaosa liigan seuraajista toivoo avointa liigaa. Mestiksessä määrä on varmasti vielä suurempi, kukaan tuskin vaan on vaivautunut kysymään keltään aiheesta. Mutta eipä tämä tunnu olevan kynnyskysymys. Karsintoja, nousuja ja putoamisia toivotaan kyllä, mutta jos niitä ei tule, niin käydään katsomassa liigaa silti. Jollekin Tapparan kannattajalle asia on varmasti sen verran kaukainen, että ei kosketa muuten kuin periaatetasolla. Ja tämä taso on jossain siellä kaukana syvällä verrattuna oman joukkueen kannattamiseen. Ja taitaapi Mestis-katsomoissakin hyvin pitkälti ne samat naamat olla pelistä ja vuodesta toiseen, vaikka tupakkapaikalla hallitutulle kuinka naristaisiinkin siitä, että sarja on pilalla.
+ Jos taas Mestis ei kiinnosta, niin liigan seuraaminen on tehty mahdollisiksi kaikille. Telkkarista voi töllätä vaikka maikki matsit, jos kiekko kuitenkin kiinnostaa.


Pahoittelut tästä ikävästä viestistä. Nämä nyt vaan on tällä hetkellä niitä ikäviä tosiasioita, joita ei taida juurikaan olla kiistäminen.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
En minäkään oikein halunut tai jaksanut enää tähän ketjuun kommentoida. Kuuntelin tuon podcastin eikä siinä oikein mitään suurta uutista ollut. Ehkä suurin erimielisyys lienee nuorten liigaseurojen sopimuspelaajien vapaa hyppely. Liigan puolelta tuota haluttaisiin, mutta Mestis puolelta sanottiin, että asia ei kuulu tuhon sopimukseen. Toisaalta puhuttiin kauniisti Mestiksen tärkeydestä ja miten Liigassa myös halutaan ja tahdotaan Mestiksen kehittyvän.
Jossain ( oliko se nyt jatkiksen jutussa vai muualla) puhuttiin erilaisten juttujen tuomista liigasta Mestikseen. Olikohan jotain sovelluksia tai apseja.
Joskus on täälläkin esitetty yhteistä tv-sopimusta. No sitä ei varmaan lähiaikoina tule. Liiga teki sopparin ja Mestiksen/ Liiton soppari päättynee Elisan kanssa tähän kauteen. Saa nähdä jatkuuko se. Itse toivoisin Mestiksen siirtyvä vaikka Ruudun puolelle. En Telian halusta tai toimivuudesta tiedä, mutta nuorten sarjaa seuraan Ruudun kautta ja toimii hyvin. Ei sieltäkään mitään roposia tipu, mutta on parempi.
Kyllä tässä taidetaan mennä samaan malliin kuin aiemmin vielä useampia vuosia. Varmaan liiga haluaa katsoa tuon Espoon tilanteen ja toimia sitten. Ehkä sen jälkeen taas annetaan armopaloja muutamille.
 

Luisu

Jäsen

Artikkelissa on puhetta dynamiikasta ja otsikossa itkua, kun muut maat ajavat Liigan ohi.

Vaikka kuinka asiaa pyörittelee; Tosiasia on, että Liiga on jäykin sarjajärjestelmä mitä tulee mieleen. En ikimaailmassa puhuisi Liigasta ja dynamiikasta samassa lauseessa.

Se on, tottakai, itsestäänselvä jargoni, kun puhutaan, että urheilullisuus kärsii suljetusta sarjajärjestelmästä. Mutta minua ihmetyttää miksi asian eteen ei tehdä mitään, vaikka tiedetään missä systeemin heikentymisen perussyyt ovat.

Halutaan suojella joukkueita talousvaikeuksilta, vai? Ehkä järjestelmän ei ole tarkoitus toimia seurojen sossuna joka sanoo "soo, soo.. nyt mennään vähän liian lujaa". Seurat ottavat riskit jos päättävät nousta vaikka rahaa ei olisi, mutta voisihan Liiga sanoa ei jos näyttää selvästi, että nyt mennään puuhun ja lujaa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kokonaan toinen juttu on se, millaiset vaikutukset tällä on pitkässä juoksussa

Liiga suljettiin vuonna 2000. 18 vuotta sitten.. kauankos näitä pitkänajan vaikutuksia pitäisi odottaa? Tai onhan niitä näkyvissä, tasaisempi Liiga, paremmat TV sopparit kerta toisensa jälkeen, paljon nousua NHL varauksissa...

Ja viimeisien 18 vuoden aikana Liigaan on myös noussut neljä joukkuetta, KalPa, Sport, KooKoo ja Jukurit. Eli aivan turha väittää, ettei Liigaan voi nousta. Selvästi voi. . ei pelaamalla, ei, mutta voi nousta.

Viimeisen 18 vuoden aikana Liigasta on myös tippunut 2 joukkuetta, Jokerit ja Blues. Eli Liigasta voi myös poistua, ei pelaamalla, mutta voi.

Eli jos itku on vain ja ainoastaan, että pelaamalla ei voi nousta/tippua, niin turha sitä on savuverhota "ei voi nousta/tippua" tai "pitkällä ajanjaksolla kiekko näivettyy" kun kumpikaan ei pidä paikkaansa.


Kannattajat voisivat aloittaa ihan itsestään ja lopettaa mehupurkista puhumisen ja alkaa rakentaa arvoa mestaruuspystille ja tarinoita sen ympärille. Jos itse ei arvosta sarjaansa, miksi kukaan muukaan sitä tekisi?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Liiga suljettiin vuonna 2000. 18 vuotta sitten.. kauankos näitä pitkänajan vaikutuksia pitäisi odottaa? Tai onhan niitä näkyvissä, tasaisempi Liiga, paremmat TV sopparit kerta toisensa jälkeen, paljon nousua NHL varauksissa...

Mainitsemasi asiat on ihan perusteltavissa. Mutta puhetta on ollut ainakin myös liigan yleisömäärien laskusta ja heikentyneestä tasosta. Jotain plussaa, jotain miinusta ja kokonaisuus sitten siitä väliltä. Mutta en minä ala näistä vääntämään sen miljoonatta kertaa.

Omasta mielestäni olisi relevantimpaa katsoa tulevaisuuteen kuin 18 vuoden taakse, mutta jos joku kokee tarpeelliseksi, haluaa ja viitsii, niin voi toki käydä ihan joukue joukkueelta läpi sen, että millä seuroilla on nyt pullat paremmin uunissa kuin aiemmin, tai onko jollain jopa asiat huonommin. Se tosin voi olla vaikeampaa määritellä, että mikä on sarjajärjestelmän syytä / ansiota.

Eli jos itku on vain ja ainoastaan, että pelaamalla ei voi nousta/tippua, niin turha sitä on savuverhota "ei voi nousta/tippua" tai "pitkällä ajanjaksolla kiekko näivettyy" kun kumpikaan ei pidä paikkaansa.

Jos tämäkin oli vastaus viestiini, niin en oikein tiedä mihin liittyy. Minähän vaan viestissäni listasin niitä seikkoja, minkä takia eri tahot ovat tyytyväisiä nykyiseen sarjajärjestelmään. Minulla on kyllä kaikkien tiedossa oleva mielipide liigakarsinnoista, mutta ei kiinnostusta keskustella asiasta, koska tuo keskustelu tuppaa olemaan täysin hedelmätöntä ja ainakin tällä haavaa myös turhaa.

Jokereista puhuminen "tippuneena" on kyllä älyllisesti niin epärehellinen väite, että tuskin kukaan muukaan vaivautuu kanssasi näistä poteroista tai lähtökohdista aloittamaan keskustelua.

Kannattajat voisivat aloittaa ihan itsestään ja lopettaa mehupurkista puhumisen ja alkaa rakentaa arvoa mestaruuspystille ja tarinoita sen ympärille. Jos itse ei arvosta sarjaansa, miksi kukaan muukaan sitä tekisi?

Tämä sen sijaan ihan hyvä vinkki. Minäpä yritän joulunpyhinä kirjoittaa tarinan Mestiksestä. Pieni asia, mutta katsotaan, josko sillä saataisiin sarja uuteen kukoistukseensa!
 

Nurmiovaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joensuun Kiekko-Pojat
Liiga suljettiin vuonna 2000. 18 vuotta sitten.. kauankos näitä pitkänajan vaikutuksia pitäisi odottaa? Tai onhan niitä näkyvissä, tasaisempi Liiga, paremmat TV sopparit kerta toisensa jälkeen
Niin, kyllähän TV-soppari on kehittynyt, mutta samalla kaksi suomalaista jääkiekkosarjaa on näivettynyt katsojaluvuiltaan paljon. Jos viitisen kautta sitten Jokipoikien keskiarvo on huidellut 2100 paikkeilla, ja nykyään se on vain 1000 pinnassa. Tähän tietysti voi vaikuttaa myös muutaman vuoden takainen konkurssi. Tuoko TV-sopparin arvo mitään, jos hallille ei tulla kuluttamaan tuotteita ja tuomaan niitä euroja seuran kassaan?

Ja viimeisien 18 vuoden aikana Liigaan on myös noussut neljä joukkuetta, KalPa, Sport, KooKoo ja Jukurit. Eli aivan turha väittää, ettei Liigaan voi nousta. Selvästi voi. . ei pelaamalla, ei, mutta voi nousta.

Viimeisen 18 vuoden aikana Liigasta on myös tippunut 2 joukkuetta, Jokerit ja Blues. Eli Liigasta voi myös poistua, ei pelaamalla, mutta voi.

Joo, totta kai sinne voi nousta saunomalla, mutta onko se urheilua? KalPa ja Pelicans pelastettiin Liigaan, KalPa konkurssinsa jälkeen ja Pelicans pudottuaan 2000. Eikö paikat sarjassa kuitenkin pitäisi ansaita pelaamalla, eikä pelkästään rahalla? Sportin, KooKoon ja Jukureiden nostossa huonona puolena on se, että Mestikseen ei noussut mitään yleisömagneettia tilalle. Ennen Sport veti mökin täyteen täällä, ja tunnelma oli katossa ja pelissä tunnetta paljon. Nykyään tällainen "arkkivihollinen" puuttuu. Se olisi saattanut tulla tilalle myös Liigasta.

Ja tietysti, Liigasta voi poistua. Kumpi on parempi, joukkue kokonaan konkurssissa, vai hakemassa uutta vauhtia elinvoimaisessa kakkossarjassa?

Ja mitä mehupurkkiin tulee, Mestiksen ja Divarin ja palkinto on pitkään ollut mahdollisuus karsia ja pelata itsensä pääsarjaan. Vaikea asennoitua näkemään asiaa jotenkin hohtavana, että saa pelkän kannun jota voi nostella, ja sen pitäisi olla "hienoa".

Edit: typo Jokipoikien keskiarvossa.
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin, kyllähän TV-soppari on kehittynyt, mutta samalla kaksi suomalaista jääkiekkosarjaa on näivettynyt katsojaluvuiltaan paljon. Jos viitisen kautta sitten Jokipoikien keskiarvo on huidellut 2100 paikkeilla, ja nykyään se on vain 100 pinnassa. Tähän tietysti voi vaikuttaa myös muutaman vuoden takainen konkurssi. Tuoko TV-sopparin arvo mitään, jos hallille ei tulla kuluttamaan tuotteita ja tuomaan niitä euroja seuran kassaan?

TV-Sopimus on kyllä kehittynyt, mutta kun vertailaan vaikka naapurimaahan ei kai sekään ole kun siedettävä. Yleisömäärätkin on hieman liigassa ollut tälläkaudella kasvussa, mutta ei isoja määriä kuitenkaan, saa nähdä kun Telia saa hommansa kunnolla toimimaan laskeeko se sitten pienen nousun poikki. Mestiksessä ollaan jatkuvasti laskussa siitä huolimatta että monella paikkakunnalla myytiin halpoja kortteja ennätysmäärä.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Suomessa ei taida tällä hetkellä olla Liigan ulkopuolelta kuin 1-2 Liigakriteerit täyttävää jäähallia, Espoo ja joensuu? Korjatkaa jos olen väärässä.Sen lisäksi edes Liigassa pelaavilla kaikilla joukkueilla ei ole riittävän kokoinen budjetti ja orgaisaatio pyörittämään joukkuetta. Ero vain kasvaa kun verrataan Ruotsiin, jossa moni Allsvenskan joukkuekin on Liigaa edellä budjetissa ja organisaation koossa. Vaikka olenkin urheiluromantikko, ja toivoisin avointa Liigaa, realisti minussa ei näe yhtäkään sellaista järkiperäistä syytä miksi kenelläkään Mestiksestä voisi olla tällä hetkellä realistisia nousumahdollisuuksia pelillisesti, organisaation osalta tai budjetin osalta.
 

Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Missään ei ole julkisuudessa kerrottu, mitä ehtoja tulee täyttyä, että halli olisi liigakelpoinen? Joensuun halli ei ole varmaankaan liigakelpoinen juuri nyt, mutta tällä hetkellä on menossa pukkarien ja salien ym. remontit sekä kolmannen kaukalon rakennus. Kompleksissa on siis kolme kaukaloa (pian). Tämä on halliremontin ns. ensimmäinen vaihe. Toinen vaihe tulee myöhemmin, eli: Joensuun kaupungin Liikuntapaikkasuunnitelma linjaa, että liikuntapaikkarakentamisen yksi kärkihankkeista vuoden 2021 jälkeen on Mehtimäen kilpajäähallin peruskorjaus (lähde: Karjalainen 23.11.2018). Tarkalleen ei tiedetä milloin se tapahtuu ”vuoden 2021 jälkeen”. Aikaisemmin v. 2015 kaupungin Tilakeskus on linjannut, että (tilakeskuksen sanoin) Jäähallia tullaan peruskorjaamaan ja laajentamaan ja samalla halli muutetaan liigakelpoiseksi ja ajanmukaiseksi.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Olen kaupan alalla töissä ja aamulla klo 8 totean, että turha avata ovea, jos myymälän oven takana ei ole ketään, ja lähden kotiin. Sama juttu huomenna. Jollei klo 8 ketään asiakasta ole oven takana, niin turha avata ovea. Voin ihan hyvin lähteä kotiin. Jos jonain aamuna oven takana on yksi asiakas, niin ajattelen, että yhden asiakkaan takia en viitsi ovea avata. Eikä varsinkaan, jos asiakas ei näytä riittävän varakkaalta. Avaan oven vasta sitten, kun oven takana on riittävän monta rikkaalta näyttävää asiakasta.

Eikö kuulostakin tyhmältä? Niinpä.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olen kaupan alalla töissä ja aamulla klo 8 totean, että turha avata ovea, jos myymälän oven takana ei ole ketään, ja lähden kotiin. Sama juttu huomenna. Jollei klo 8 ketään asiakasta ole oven takana, niin turha avata ovea. Voin ihan hyvin lähteä kotiin. Jos jonain aamuna oven takana on yksi asiakas, niin ajattelen, että yhden asiakkaan takia en viitsi ovea avata. Eikä varsinkaan, jos asiakas ei näytä riittävän varakkaalta. Avaan oven vasta sitten, kun oven takana on riittävän monta rikkaalta näyttävää asiakasta.

Eikö kuulostakin tyhmältä? Niinpä.
Ihan yhtä tyhmältä kuulostaa kun sut kannetaan ulos Rolls Roycen brändimyymälästä jos ilmestyt sinne reinot jalassa, tukka sekaisin paskaisissa farkuissa.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Olen kaupan alalla töissä ja aamulla klo 8 totean, että turha avata ovea, jos myymälän oven takana ei ole ketään, ja lähden kotiin. Sama juttu huomenna. Jollei klo 8 ketään asiakasta ole oven takana, niin turha avata ovea. Voin ihan hyvin lähteä kotiin. Jos jonain aamuna oven takana on yksi asiakas, niin ajattelen, että yhden asiakkaan takia en viitsi ovea avata. Eikä varsinkaan, jos asiakas ei näytä riittävän varakkaalta. Avaan oven vasta sitten, kun oven takana on riittävän monta rikkaalta näyttävää asiakasta.

Eikö kuulostakin tyhmältä? Niinpä.
Eihän Mestis seurat ole liigalle asiakkaita kuten eivät liiga seuratkaan vaan enemmänkin tavarantoimittajia.
Tällöin on aivan luonnollista, että päästäkseen "hyllyyn" on tuottajan pystyttävä tarjoamaan tietyn laatuista tavaraa kokoajan ja näitä seuroja ei tällä hetkellä Mestiksessä ole, tulevaisuudessa realistisesti siihen voi pystyä Jokipojat, TUTO ja ehkä Espoo jos saa hommat järjestykseen.
Liigassa on varmasti halukkuutta otta uusi seura liigaan jos se on pystyy nuo riittävät tavarantoimittajan kriteerit täyttämään tällä hetkellä niitä seuroja ei vaan ole yhtään.
Tällöin se ovien jatkuvasti auki pitäminen on enemmän epävarmuuden luomista omille jo olemassa oleville tavarantoimittajille eikä se suinkaan johda varmasti laadun paranemiseen.

Missään ei ole julkisuudessa kerrottu, mitä ehtoja tulee täyttyä, että halli olisi liigakelpoinen?
Julkisesti ei taida olla missään tarjolla kriteerejä hallin osalta mutta muistelen jostain lukeneeni, että se n.3000 istumapaikkaa ja kokonaispaikka määrä ainakin 4000 riittävine VIP-tiloineen on kapasiteetti.
Tosin tuon kokoisella hallilla joutuu luonnollisesti antamaan jo todella paljon tasoitusta kun edes ne "isot" pelit eivät tuota älyttömiä.
Tähän toki lisäksi nykyisen tv-tuotannon vaatimat tilat kameroiden, valaistuksen ja muun suhteen.
Mediakuutio oli kaiketi myös yksi olosuhde kriteeri.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ihan yhtä tyhmältä kuulostaa kun sut kannetaan ulos Rolls Roycen brändimyymälästä jos ilmestyt sinne reinot jalassa, tukka sekaisin paskaisissa farkuissa.

Kokeile tuota, kun seuraavan kerran käyt Rolls Roycen brändimyymälässä. Usko pois, ei kanneta. Ei enää nykyään.

Eihän Mestis seurat ole liigalle asiakkaita kuten eivät liiga seuratkaan vaan enemmänkin tavarantoimittajia.

Joo, asiakkaisiin vertaaminen ei ollut tässä paras esimerkki, kuten ei myöskään ole tavarantoimittaja. Pointti oli kuitenkin se, että jos sen myymälän ikkunassa lukee "Liike suljettu", niin ei kannata odotella, että jostain ilmestyisi asiakkaita, tavarantoimittajia tai mitä tahansa koputtelemaan, että pääsisikö yhteistyökumppaniksi. Kyllä niitä tulee vain silloin, kun ikkunassa on aukioloajat tai ovi on auki.
 

Rocco

Jäsen
Suomessa ei taida tällä hetkellä olla Liigan ulkopuolelta kuin 1-2 Liigakriteerit täyttävää jäähallia, Espoo ja joensuu? Korjatkaa jos olen väärässä.Sen lisäksi edes Liigassa pelaavilla kaikilla joukkueilla ei ole riittävän kokoinen budjetti ja orgaisaatio pyörittämään joukkuetta. Ero vain kasvaa kun verrataan Ruotsiin, jossa moni Allsvenskan joukkuekin on Liigaa edellä budjetissa ja organisaation koossa. Vaikka olenkin urheiluromantikko, ja toivoisin avointa Liigaa, realisti minussa ei näe yhtäkään sellaista järkiperäistä syytä miksi kenelläkään Mestiksestä voisi olla tällä hetkellä realistisia nousumahdollisuuksia pelillisesti, organisaation osalta tai budjetin osalta.
Ruotissa kun on se etu, että valtaosa Allsvenskanin joukkueista on entisiä Elitserien-joukkueita, eli heillä on sitä varten hallit yleisesti paremmassa kunnossa kuin Suomessa. Lisäksi avoin sarja tarkoittaa sitä, että ne divarijoukkueet voivat suunnitella tekemisiään ja hakea nousua vaikka joka vuosi, mikä pitää toimintaympäristön terveenä, kun on mahdollista nousta. Mestiksessä ei pahemmin satsauksia näy, kun usein pelaajat ovat vuoden sopimuksella, lahjakkaat junnut lähtevät B- tai C-junnuissa Liigapaikkakunnille, eikä omaan kaupunkiin jää kuin ne Mestis-tason vanhat jäärät, sekä joka vuosi muutamia yli-ikäisiä A-junnuja sekä Ligaringin ulkopuolelle jääneitä pelaajia. Siinä on mahdoton tehdä mitään vuotta pidempää suunnitelmaa, kun lähes kaikki menee kauden jälkeen uusiksi.
 

Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Vuosi sitten tuohtunut Jokipoikien puheenjohtaja Immonen avautui suljetusta Liigasta avoimella kirjeellään, joka pääsi moneen nettilehteen, mm. Iltalehteen, jonka juttuun tämä linkki vie.

Nyt tänään muurin takana Karjalaisessa ääni on muuttunut kellossa hieman. Kuultuaan torstaina liiton ja liigan välisen sopimuksen yksityiskohtia, Immonen onkin positiivinen. "Onpa hyvä ettei olla sopimuksettomassa tilassa" "keskustekuyhteys jatkuu" "liiga haluaa Mestiksen kehitystä" "ajatusta sarjasysteemien muuttamisesta ei aiota haudata"

Summa summarum: Mestis-pomot on ostettu hiljaiseksi. Seuraavaksi Mestiksessä jatkuu sellainen hiljaisen hyssyttelyn aikakausi.
 

mrkrw

Jäsen
Itteä vähän nauratti tänää, kun Liigan ja Liiton pomot kehuivat Mestistä mielenkiintoiseksi sarjaksi, ja samalla Kupittaalla pienin yleisömäärä sitten putoamiskarsintakauden. Kuinka vieraantuneita realismista nämä päättäjät oikein on?
 

Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Ei se kyllä kehumalla hyväksi sarjaksi muutu. Jokaisen itseään kunnioittavan joukkueen tavoitteena tulee olla päästä pois Mestiksestä.
 

Nurmiovaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joensuun Kiekko-Pojat
Ei se kyllä kehumalla hyväksi sarjaksi muutu. Jokaisen itseään kunnioittavan joukkueen tavoitteena tulee olla päästä pois Mestiksestä.
Mitenkäs tämä toteutettaisiin? Uusi sarja, vaiko kaikki konkurssiin, kun tuo Liigan pirulainen pysyy suljettuna. Se olisi kyllä mielenkiintoista, jos joukkueet voisivat mennä lakkoon. Onkohan se mahdollista?
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Mitenkäs tämä toteutettaisiin? Uusi sarja, vaiko kaikki konkurssiin, kun tuo Liigan pirulainen pysyy suljettuna. Se olisi kyllä mielenkiintoista, jos joukkueet voisivat mennä lakkoon. Onkohan se mahdollista?

Näillä yleisömäärillä ei tarvitse lakkoa miettiä Joensuussa tai Turussa. Poistuma tapahtuu ihan itsestään.
 

Nurmiovaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joensuun Kiekko-Pojat
Näillä yleisömäärillä ei tarvitse lakkoa miettiä Joensuussa tai Turussa. Poistuma tapahtuu ihan itsestään.
No se on aivan totta. Nyt hienoisen nousun jälkeen ollaan vajoamassa katsojamäärissä kohti viimeisimmän konkurssin jälkeistä Suomi-sarja kautta. Silloin oli sentään jotain jota oikeasti tavoitella ja jota himoittiin, nykyään vain mehukannu, jota pitäisi vieläpä kunnioittaa. Ennemmin heittäisin koko palkinnolla vesilintua, tai keittäisin nakkeja, mihin se varmaan hyvin soveltuisikin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No jos jotain oikeasti haluttaisiin aikaiseksi, niin ihan ensiksi esim. TuTon, Jokipoikien, RoKin, Hermeksen, SaPKon ja Hokin vetäjien tulisi pitää oma kokous, jossa keskustelisivat millaisessa Mestiksessä ne haluaisivat pelata. Jos yhteinen sävel löytyisi, niin seuraavaksi niiden pitäisi muodostaa vahva, yhtenäinen rintama ja ottaa selkeä rooli Mestiksen kehittämisessä haluttuun suuntaan.

Kakkosvaiheessa kysyttäisiin ainakin Ketterältä, IPK:lta, KooVeelta, Peliitoilta ja K-Vantaalta, olisiko niillä kiinnostusta ja mahdollisuuksia toimia halutun kaltaisessa Mestiksessä, jossa joukkueet muodostettaisiin sopimuspelaajista (pääosin oman paikkakunnan junnuista) ja kaikenlainen kesken kauden aikana tehtävä pelaajakanssakäyminen liigaseurojen kanssa rajattaisiin minimiin.

Tarkemmat ohjeet jokunen vuosi sitten tällä palstalle kirjoittamastani päiväkäskystä Mestiksen mahdolliseksi tulevaisuudeksi, jos joku jaksaa sen etsiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös