Liiga-karsinnat

  • 2 451
  • 27

flanderi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Avasin oman ketjun Liiga-karsinnoille koska en ainakaan löytänyt aiheelle omistettua ketjua. Täällä voi spekuloida tulevista karsinnoista ja muistella vanhoja sekä vertailla voimasuhteita kun on tiedossa mitkä joukkueet toisensa kohtaavat.

Kai sitä kuuluu keskustelu myös itse aloittaa. Mitä olen lukenut ja seurannut, niin tuntuu, että yleinen käsitys on se, että Jokerit pelaa eka Mestiksen pleijarit läpi ja sitten kävelee Jukureiden yli. Okei tämä ehkä hiukan kärjistetysti sanottu. Ei tosiaan ole varmaa ketkä kaksi joukkuetta toisensa kohtaa, mutta tällä hetkellä todennäköisin joukkue on Liigan puolelta Jukurit. Musta Jukurit ei ole, niin heikko joukkue mitä ajatellaan. Varsinkin Jukureiden ulkkareista Traceylla, Elliksellä ja Abbandonatolla on nykyliigaan kovat cv:t Pohjois-Amerikasta. Lisäksi Liigan ja Mestiksen välillä on valtavan isot erot budjeteissa, joten kyllä Jokerit tarvii RD:n kokemuksen lisäksi vielä muitakin vahvistuksia jos tosissaan haluavat haastaa yhtäkään Liiga-seuraa karsinnoissa.

Kuitenkin totean, että on mahtavaa kun karsinnat palaa ja en malta odottaa sitä kun tiedetään ketkä karsinnoissa kohtaavat ja nähdään kovaa kamppailua niin kaukalossa kuin katsomossakin.
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Oletettavasti tästä ketjusta kehkeytynee hyvää motivaatiomateriaalia Mestiksen voittajalle tulevia karsintoja silmällä pitäen, mutta itsekin olen tässä vaiheessa sitä mieltä, että suuri vuori on mestisjoukkueella kiivettävänä. Tämä perustuu toki osaltani täysin mutuun, koska tänäkin vuonna Mestiksen seuraaminen on omalta osaltani jäänyt sarjataulukkotasolle silloin tällöin. Ehkäpä pudotuspelejä tulee seurattua tarkemmin.

Tästä ketjusta tuli myös mieleen, että pitäisikö tähän sisällyttää myös playout-spekulaatio @flanderi ?
 
Suomen Polak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Seattle Seahawks.
Itse lähtisin edelleen veikkaamaan, jos se liigasta nyt Jukurit on, tai oikeastaan ihan sama kuka häntäpäästä, tulevat pyyhkimään mestiksen voittajalla lattiaa. Mitään Jokereilta ottamatta, niin ei tule nykyinen kokoonpano kyllä riittämään liigaseuran kaatoon.
Samoilla ajatuksilla, on karsinnoissa kuka tahansa liigajoukkue, materiaaliero on niin valtava vrt kuka tahansa mestisjengi etten usko että tulee liigajoukkueelle mitään hätää. Liigaseuroille on sekin etu tänä vuonna vrt vaikkapa 2009, että pelataan vain yksi playout kierros eikä kahta.

Ville Uusitalo avasi asiaa hieman tuossa karsintasarjaan keskittyneessä liigan episodissa, mutta tuo vanha formaatti oli karsivalle joukkueelle henkisesti todella vaikea ja tasoitti sarjaa. Toinen on hävinnyt, hävinnyt, ja hävinnyt. Sitten toinen on kokoajan vain voittanut ja tulee kauhealla itseluottamuksella.

Tulee kiinnostava sarja, mutta olen varma että liigajoukkue klaaraa.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Itse olen pähkäillyt myös sitä, että jos karsimaan joutuu todella karvaan pettymyksen kokenut joukkue, eli esim. vielä pari kierrosta ennen loppua pullahtaa sijalta 12 sijalle 15 ja menee pettymyksen saattelemana häviämään play outin, niin jonkinlainen yllätysmomentti voisi olla olemassa. Jos taas nuo sijat 15-16 alkavat olla selvillä jo Maaliskuun alussa, eivätkä ne joukkueet ole täysin repaleisena, niin aika vaikea nähdä että Jokereilla tai Mestiksen voittajalla ole siinä kauheasti sanottavaa. Mahdollista kuitenkin, mutta ei kovin todennäköistä.

Mielenkiintoista jokatapauksessa.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Tällä hetkellä karsintoihin olisi joutumassa 16. Jukurit (45o, 39p) ja 15. Pelicans (45o, 55p). 11 pisteen sisällä Pelicansista löytyvät 14. TPS (45o, 59), 13. HPK (45o, 62p), 12. JYP (45o, 62p), 11. Sport (45o, 64p), 10. Kärpät (46o, 66p).

Jukurit erittäin suurella todennäköisyydellä play-out sarjassa pelaavat, mutta vastustaja voi olla melkein kuka tahansa. Tuon sarjan häviäjä joutuu pelaamaan Mestiksen voittajaa vastaan, joka ennakkoon näyttäisi olevan näytöstyyliin runkosarjan voittava Jokerit joka johtaa runkosarjaa 20 pisteen turvin.
 
Lahelainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat SaiPa
Mestiksen mestari saa Liigajengiä vastaan maksimissaan yhden voiton. Joka väittää muuta, tervetuloa lyömään vetoa 20-200€ panoksella.
 
Suomen Polak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Seattle Seahawks.
Itse olen pähkäillyt myös sitä, että jos karsimaan joutuu todella karvaan pettymyksen kokenut joukkue, eli esim. vielä pari kierrosta ennen loppua pullahtaa sijalta 12 sijalle 15 ja menee pettymyksen saattelemana häviämään play outin, niin jonkinlainen yllätysmomentti voisi olla olemassa. Jos taas nuo sijat 15-16 alkavat olla selvillä jo Maaliskuun alussa, eivätkä ne joukkueet ole täysin repaleisena, niin aika vaikea nähdä että Jokereilla tai Mestiksen voittajalla ole siinä kauheasti sanottavaa. Mahdollista kuitenkin, mutta ei kovin todennäköistä.

Mielenkiintoista jokatapauksessa.
Tuo mentaalipuoli on mestismestarin suurin vahvuus ja etulyöntiasema. Periaatteessa mitä vain voi tapahtua jos karsiva liigaseura on jossain kauheassa turbulenssissa rukosarjan lopun ja ottaisi kunnon selkäsaunan playouteissa.

Tiputuksesta pelaaminen on pelaajalle täysi painajainen. Ja Porissa tätä painajaista pahensi täysi tonttu valmentajan paikalla, katsotaan saako tällä kaudella karsiva valmentaja pidettyä pakan paremmin kasassa.

Pitkä ja jyrkkä ylämäki on mestisjengillä käytävänä.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pitkä ja jyrkkä ylämäki on mestisjengillä käytävänä.
Toki myös harmaita hiuksia tulee aiheuttamaan, kun RD:n Jokerit lyö keskialueen täysin tukkoon ja Filppulat käy lyömässä ensimmäisestä ja ehkä ainoasta paikasta sisään, jonka jälkee peli päättyy 0-1

Se on ihan sama, vaikka olisi vähän materiaalietua, jos siellä kentällä ollaan kuin Ellun kanat ilman kunnon pelitapaa ja kaveri toisella puolella vetää loppuun asti sitä Dufvan kiekkoa.

No, mutta nämä on näitä. Itse veikkaan, että kauden päätteeksi Jukurit ja Jokerit vaihtaa sarjatasoa, kun Dufva syö Virtasen pelillisesti aamupalaksi.
 
Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Mitäs, jos mestiksen mestaruuden voittaakin joku muu, kuin Jokerit? Siellä ei taida olla, kuin Jokipojilla ja Tovereilla fasiliteetit liiga kelpoisia ja näistäkin jälkimmäisellä suuria taloushaasteita. IPK:n tai Ketterän voittaessa, voi varmaan Jukurit huokaista helpotuksesta. Ja mitäs jos Jukurit häviääkin näistä jommalle kummalle, niin säilyttääkö he paikkansa, kun liigakelpoisuus ei näillä kahdella täyty? Vai suhmuroidaanko tässä tapauksessa Jokerit liigaan ohituskaistaa pitkin?
 
Fresh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Liigan silloinen toimitusjohtaja Kimmo Rannisto sanoi aikanaan että suljetun liigan puolesta puhuu se että he olivat kyselleet ihmisiltä "haluatko nähdä joukkueesi liigakarsinnoissa" ja 95% oli vastannut ei.

Hieno homma että nämä nyt pitkästä aikaa pelataan, itse en usko että Mestiksen voittajalla hirveää saumaa on. Jos se on kuitenkin Jokerit niin aikamoinen valmennusetu ja pari huippuyksilöä, niin olisi kyllä kiinnostava nähdä ensimmäiseen peliin tuo @Via Dolorosa mainitsema 0-1 shokkihoito Mikkelissä.
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Taloudellisesti liigalle olisi todella tärkeää saada Jokerit Jukureiden tilalle. Toivottavasti Jokerit uskaltaa ottaa riskin ja vahvistaa joukkuetta kunnolla että nousevat. Jokereiden nousuahan pitäisi kannattaa jokaisen joka on huolissaan liigan tasosta.

Kuinka monta katsojaa per vieraspeli Jokerit tuo hallille vrt. Jukurit? Entä kotipelit. Jokereiden nousu toisi ns. ylimääräistä rahaa kuluttajilta liigalle ihan helvetisti.

Jukureilla oli viime kaudella kaikkien aikojen jengi eikä porukka löytänyt hallille, niin ek usko että löytäisi jatkossakaan.
 
Mysteeriukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jotenkin todella vaikea uskoa, että Jukurit(kaan) onnistuisi häviämään millekään Mestisjengille useaa ottelua.

Meidänkin, tällä kaudella huonosti tai maksimissaan kohtalaisesti pelanneet nykyiset alaketjujen kaverit Persson, Berardinelli sekä Arola olivat viime vuonna mestiksessä aivan ylikylän ukkoja. Persson ja Berardinelli paukuttivat pisteitäkin enemmän kun mitä esimerkiksi Filppula todennäköisesti tällä kaudella tekee.

Jokereissa ei Filppulan, Suhosen sekä mahdollisesti Henritiuksen lisäksi ole sellasia pelaajia jotka tällä hetkellä tasoltaan nostaisi Jukureita. Aaltonen/Pihlström on maksimissaan nelosketjun ja viltin välillä seilaavia jäähdyttelijöitä. Jukurikasvatti ja nykyinen Jokerien kärkikenttäpakki Forsblom pelaamassa meillä lainalla, ja ei kyllä pärjännyt (vieläkään) Liigassa.

Suurin kysymysmerkki Jukureilla on maalivahtiosasto, mutta ymmärtääkseni myös monet Jokerikannattajat ovat sitä mieltä, että heidän tulisi hommata parempi veska kuin mitä nykyiset ovat. Siinä voi Mestisveskarit olla ihmeissään, kun keväällä alkaa tulemaan aika paljon laadukkaampia laukauksia kun mitä samana päivänä 8-16 putkitöissä olleet Mestishyökkääjät laukoo.

Paljon on tullut katottua Liigaa sekä Mestistä tällä kaudella, ja kyllä tup mestiksen pelivauhti on niin älyttömän hidasta, että huhhuh.
Liiga vs. Mestispelejä tuli 2010-luvulla katottua, ja silloinkin tasoero oli todella suuri. Ja väittäisin et Mestis on sarjana heikentynyt huomattavasti noilta ajoilta kun sieltä Jukurit, KooKoo sekä Sport poistuneet ovat.

Toki kaikki tämä kirjoittelu perustuu siihen oletukseen, että karsinnoissa kohtaa Jukurit ja Jokerit. Muiden kohalla erot on vielä suuremmat.
 
Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olisiko Jokereiden kannalta toivottavia vastus joko Jukurit tai isosti pettynyt miljoonamiehistö? Eli Pelicans tai Kärpät. Mentaalinen etu olisi valtava.
 
Suosikkijoukkue
KalPa sympatiat KooKoo
Lopulta ihan sama, kuka siellä liigasta on, niin tästä tulee kiva sarja ja mielenkiintoinen.

Se, että liigajengiä pidetään suvereenina, kuka vie sarjan helposti?! En ois niin varma, toinen ottanut turpaan lähes koko kauden (oletan että Jukurit). Sitten se vielä playoutin, niin kyllähän siinä on pientä pelkoa ilmassa. Vastaan tulee joukkue, jolla ei ole mitään muuta kuin voitettavaa. Liigajengillä vaan hävittävää.

Jos ja kun siellä on Jokerit, niin toivon ja itseasiassa uskon, että kampeaa itsensä takaisin liigaan. Olkoon vaikka G7, ei väliä, mutta Jokerit palaa ja se on nannaa. Tekee liigalle hyvää.
 
Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olisiko Jokereiden kannalta toivottavia vastus joko Jukurit tai isosti pettynyt miljoonamiehistö? Eli Pelicans tai Kärpät. Mentaalinen etu olisi valtava.
Todennäköisesti se isosti pettynyt miljoonamiehistö, varsinkin jos pullahtaa playoutteihin viimeisillä kierroksilla. Ja sitten häviävät playoutit Jukureille, jotka kerkiävät niihin peleihin valmistautua jo pidemmän aikaa. Henkinen etu voisi tuossa tapauksessa olla Jokereilla ja satavarmasti kotiyleisön tuki on Jokereilla iso ja vierasmatseissa riittää myös Jokerien faneja. Lahtihan olisi vielä hyvällä etäisyydellä, mutta ai että tuo mainitsemasi Kärpät. En voi sanoin kuvailla, miten mahtava tunne liiganousu pelaamalla olisi, mutta jos tapahtuisi vielä Kärppien kustannuksella, ai että. Olisi Saarenheimon käsimaalikin kuitattu lopullisesti!
 
hoedown

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
yleinen käsitys on se, että Jokerit pelaa eka Mestiksen pleijarit läpi ja sitten kävelee Jukureiden yli.
Hyvä ja ajankohtainen uusi ketju, laitetaan seurantaan.

Poimin tuolta tekstistäsi oheisen lauseen, johon olisi kiva kuulla mistä tällainen "yleinen käsitys" on peräsin?
Ainakin meidän puolella on vain kourallinen porukkaa joka tuollaiseen uskoo, ja nekin kaiketi unissaan.

Eli kyllä täällä meilläpäin enemmistö on hyvinkin jalat maassa. Takana on n. 1,5 kautta Mestistä ja voi kyllä ihan aidosti todeta tasoeron olevan "ihan riittävä" Liigaan verrattuna. Tulevien pelien psyykkinen puoli on sitten asia erikseen. Pään sisällä voi tapahtua kummallisuuksia, sitä on historiassa nähty paljonkin.

Ja pelaako edes Jokerit niissä peleissä? Matkaa on siihenkin, vaikka runkosarjan voitto taitaakin olla lähes varma.

Summasummarum, erittäin tervetullutta on karsinnat Suomikiekkoon.
 
Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Itse veikkaan, että Jukurit tiputtaa sijan 15 joukkueen. Koska Jukureilla on ok joukkue ja eivät edes pääse miettimään muita kuin näitä pelejä.

Kuka vaan voittaakin Mestiksen ei voita neljää kertaa edes Jukurit/15. Näkyy siinäkin että Jokerit ei ole hakenut kummoisia pelaajia ja takana Dufva.

Vuoden päästä eri homma, jos ei ylhäältä vaikuteta tähän.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Eikö Jukurit ole aika paljon velkaa entiselle pääomistajalleen Heikki Viitikolle, joka nykyään on yksi Areenan pääomistajista. Viitikon mukaan Areenan toiminta on tarkoitus saada kannattavaksi järjestämällä siellä reilusti yli sata tapahtumaa vuodessa. Tämä taas vaatisi Liigassa pelaavaa Jokereita.

Jos Viitikolla on velkavipu Jukureihin ja peräti mahdollisuus ajaa seura konkurssiin, niin eikö käsillä olisi helvetillisen kokoinen eturistiriita siinä tapauksessa, että karsinnassa kohtaisivat Jukurit ja Jokerit?
 
Itse olen sitä mieltä, että Mestiksen voittajan ja liigan jumbon pitäisi kohdata suoraan liigakarsinnassa. Tuo playout-sarja liigan kahden viimeisen välillä on mielestäni loppujen lopuksi aika epäreilu systeemi. Tälläkin kaudella Jukurit tulee olemaan lähestulkoon varmasti selvästi liigan heikoin joukkue, samalla tavalla kuin SaiPa viime kaudella. Mihin silloin enää tarvitaan jotain liigan jumbofinaalia, kun 60 peliä kuitenkin ollut aikaa se jo ratkoa? Liigakarsinnat ovat kuitenkin elämän ja kuoleman pelejä, joissa häviäjän rooli on pahimmassa tapauksessa hävitä pitkäksi aikaa koko kiekkokartalta. Tällöin lisäjännityksen luominen ylimääräisellä playout-kierroksella on panoksiin nähden aivan liian raaka toiseksi viimeiseksi jäävälle.

Mitä tulee voimasuhteisiin (jos Jokerit ja Jukurit karsivat), niin onhan Jokereilla esimerkiksi puolustuksessa reilustikin liigakokemusta ihan viime kausilta (Suhonen, Ahonen, Rikkilä...). Ei Jukurien puolustus varsinkaan kiekollisena kovin paljoa ihmeellisemmältä näytä. Hyökkäyksessä Jokerit on toki paperilla selvästi heikompi ja materiaali kapeampi, mutta uskon, että sitä osastoa tulevat kyllä vielä vahvistamaan. Maalivahtien osalta Jukurien kaksikko ei liigassa ole varsinaisesti vakuuttanut, joten kovin suurta eroa en tässä näe. Penkin takana Dufva on kaiken nähnyt ja kokenut ammattilainen, joka hyvinkin saattaa ottelusarjan kääntää. Ja ihan varmasti se, että toisella on vain hävittävää ja toisella voitettavaa, tulee ottelusarjassa pelaamiseen vaikuttamaan - varsinkin, jos Jokerit pääsisi ottelusarjassa niskan päälle. Läpihuutojuttuun en tule uskomaan, varsinkin jos Jukurit on se, joka karsii.
 
hoedown

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos Viitikolla on velkavipu Jukureihin ja peräti mahdollisuus ajaa seura konkurssiin, niin eikö käsillä olisi helvetillisen kokoinen eturistiriita siinä tapauksessa, että karsinnassa kohtaisivat Jukurit ja Jokerit?
On kyllä. Mikäli nämä jengit karsinnoissa olisi, niin varmaankin pelit silti pelattaisiin kaiken urheilullisten periaatteiden mukaan. Mutta mitä tapahtuu kulisseissa sen jälkeen jos ja kun todnäk Jokerit ottaa dunkkuun tuon sarjan.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Eikö Jukurit ole aika paljon velkaa entiselle pääomistajalleen Heikki Viitikolle, joka nykyään on yksi Areenan pääomistajista. Viitikon mukaan Areenan toiminta on tarkoitus saada kannattavaksi järjestämällä siellä reilusti yli sata tapahtumaa vuodessa. Tämä taas vaatisi Liigassa pelaavaa Jokereita.

Jos Viitikolla on velkavipu Jukureihin ja peräti mahdollisuus ajaa seura konkurssiin, niin eikö käsillä olisi helvetillisen kokoinen eturistiriita siinä tapauksessa, että karsinnassa kohtaisivat Jukurit ja Jokerit?
Käsittääkseni Jukurit ovat Viitikolle velkaa 2,2M€ "Liiga-osakkeen verran" ja olen saanut sellaisen käsityksen, että Liigaosake on Viitikon lainan "vakuutena". Eli jos Jukurit menettää Liiga-paikan ja joku ostaa heiltä osakkeen, niin rahoilla maksetaan ensisijaisesti Viitikon lainaa. Korjatkaa joku paremmin asioista perilläoleva, jos olen väärässä.

Eikös tuo ole myös niin, että konkurssissa Liigaosakkeesta ei saa sitä 2,5M€ mitä tippuessa tai kauden ulkopuolella sarjapaikasta luopuessa saa?
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Itse olen sitä mieltä, että Mestiksen voittajan ja liigan jumbon pitäisi kohdata suoraan liigakarsinnassa. Tuo playout-sarja liigan kahden viimeisen välillä on mielestäni loppujen lopuksi aika epäreilu systeemi. Tälläkin kaudella Jukurit tulee olemaan lähestulkoon varmasti selvästi liigan heikoin joukkue, samalla tavalla kuin SaiPa viime kaudella. Mihin silloin enää tarvitaan jotain liigan jumbofinaalia, kun 60 peliä kuitenkin ollut aikaa se jo ratkoa? Liigakarsinnat ovat kuitenkin elämän ja kuoleman pelejä, joissa häviäjän rooli on pahimmassa tapauksessa hävitä pitkäksi aikaa koko kiekkokartalta. Tällöin lisäjännityksen luominen ylimääräisellä playout-kierroksella on panoksiin nähden aivan liian raaka toiseksi viimeiseksi jäävälle.
Eiköhän tuolla ole vain ja ainoastaan haluttu estää tyhjennysmyyntien tekeminen tuossa sijoilla 13.-15. tilanteessa, jossa pudotuspeliviiva on karannut ja samaan aikaan joku jäänyt selväksi jumboksi?
 
hoedown

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse olen sitä mieltä, että Mestiksen voittajan ja liigan jumbon pitäisi kohdata suoraan liigakarsinnassa. Tuo playout-sarja liigan kahden viimeisen välillä on mielestäni loppujen lopuksi aika epäreilu systeemi.
Samaa mieltä. Voiko tuossa olla pienimuotoinen "pelirasituksen tasaaminen" ajatuksena, en tiedä. Mestis-voittaja on joutunut / saanut pelata tiukat POFfit aikaisemmilla viikoilla. Noh, onko tämä pelirytmissä pysyminen sitten etu vai haitta, jää nähtäväksi.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse olen sitä mieltä, että Mestiksen voittajan ja liigan jumbon pitäisi kohdata suoraan liigakarsinnassa. Tuo playout-sarja liigan kahden viimeisen välillä on mielestäni loppujen lopuksi aika epäreilu systeemi. Tälläkin kaudella Jukurit tulee olemaan lähestulkoon varmasti selvästi liigan heikoin joukkue, samalla tavalla kuin SaiPa viime kaudella. Mihin silloin enää tarvitaan jotain liigan jumbofinaalia, kun 60 peliä kuitenkin ollut aikaa se jo ratkoa? Liigakarsinnat ovat kuitenkin elämän ja kuoleman pelejä, joissa häviäjän rooli on pahimmassa tapauksessa hävitä pitkäksi aikaa koko kiekkokartalta. Tällöin lisäjännityksen luominen ylimääräisellä playout-kierroksella on panoksiin nähden aivan liian raaka toiseksi viimeiseksi jäävälle.
Niin kauan liigassa pelataan välisarjoja, niin mielestäni on perusteltua laittaa kaksi viimeistä pelaamaan playoutit keskenään. Okei, tällä kaudella Jukurit on ollut huonoin, joten nyt on helppo sanoa, että hyötyvät systeemistä. Mutta se mahdollisuus on lähtökohtaisesti on siihen, että ero välisarjoissa tekee myös sen eron jumbon ja toiseksi viimeisen välillä. Mielestäni sekään ei ole kovin hyvä, kun puhutaa noinkin isosta asiasta kuin sarjapaikasta.

Oli kaikkien aikojen mahdollisuus mennä urheilu edellä ja pelata nelinkertainen sarja. Ketään ei varmasti yllättänyt, että raha edellä mentiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös