Leijonat Discoverylle (pl. miesten MM-kisat)

  • 92 079
  • 344

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Mutta kuten todettua, jääkiekkoliitto osoitti jälleen kerran, ettei se ymmärrä maajoukkuetta koko kansan yhteisenä joukkueena. Tavoitteena on vain nyhtää menestyksestä aivan kaikki ja vielä kaiken huipuksi saada porukka maksamaan tulevissa MM-kisoissa kiskurihintoja ja sama uudelleen.
Jaa, minusta Jääkiekkoliitto osoitti nimenomaan ymmärtävänsä maajoukkueen merkityksen kansalaisille. Discovery teki hyvän tarjouksen, johon liitto tarttuu ja jonka avulla suomalaista jääkiekkoa kehitetään.

Olisi hyvä myös muistaa, että näkyvyyshän tässä ei miesten jääkiekkomaajoukkueen osalta sinänsä heikkene, vain kanava vaihtuu.

Leijonat on Suomen ylivoimaisesti merkittävin urheilubrändi, olisi typerää jättää hyödyntämättä sen tarjoamat bisnesmahdollisuudet. Myönnän, että esimerkiksi MM-kisojen 2012 (tai World Cupin harjoituspelien) lippuhinnat olivat mielestäni todella kovat, mutta monella oli halua maksaa lipusta ne kuuluisat 150 euroa ja kisat lopulta päättyivät jättivoittoihin. Ei siinä yhden Barnesin mielipide paina.
 
Pardus

Jäsen
Jos saavat lisättyä Liiga-kanavat Dplayn Android TV -appiin ennen Karjala Turnausta niin vaihdan nykyisen cmore.fi-tilaukseni siihen. Toivottavasti ainakin hyvissä ajoin ennen nuorten MM-kisoja. Ei luulisi olevan niin iso homma.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Tervehdin ilolla tuota tiimiä. Salminen on varsinkin minusta hyvä selostaja, jalkapallossa valtakunnan ehdotonta kärkeä. Jalo takuuvarma ja toimii kommentaattorin kanssa hyvin. SSJ legenda jo eläessään (omassa ketjussaan loput).
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pelien selostuksesta vastaavat J-P Jalo, Sari Sirkkiä-Jarva sekä Juhavaltteri Salminen.

No jopas. Syrjäytetäänkö Saukkonen nyt huonoimman selostajan pallilta, kun Sirkkiä-Jarva ylenee Yle Puheen kiekkokierroskopista Leijonakansan tietoisuuteen?
 
En yhtään tiedä, mutta veikkaan Sirkkiä-Jarvan selostavan naisten pelit. JV Salminen saa sitten nuorten pelit ja JP Jalo Leijonien EHT-pelit.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
No jopas. Syrjäytetäänkö Saukkonen nyt huonoimman selostajan pallilta, kun Sirkkiä-Jarva ylenee Yle Puheen kiekkokierroskopista Leijonakansan tietoisuuteen?
Onko Sirkkiä-Jarva koskaan edes selostanut täyspitkää jääkiekko-ottelua? Ihan karmea veto Discoveryltä, kun SSJ on tuolla tasan yhdestä syystä (mitä ei tietenkään saa ääneen sanoa).

Muuten laadukas tiimi.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
En yhtään tiedä, mutta veikkaan Sirkkiä-Jarvan selostavan naisten pelit. JV Salminen saa sitten nuorten pelit ja JP Jalo Leijonien EHT-pelit.
Veikkaan kyllä Salmisen saavan näytönpaikkaa miesten peleistäkin, on todella hyvä työssään ainakin jalkapallon puolella. Miehen edellisestä kiekkoselostuksesta jonka olen itse kuullut onkin jo aikaa, mutta eiköhän sekin puoli suju ihan mallikkasti.
 
Juu en ole ollenkaan eri mieltä. Pidän itsekin Salmisen tyylistä. Luulenpa vain, että Discoverylle vanhan liiton Jalo on isompi nimi ja saa siten aikuisten ottelut. Tai ainakin Suomen ottelut niissä.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Luulisi, että kun kerran ilmeisesti kaikki pelit näytetään, niin tarvitaan kaksi selostajaa.

EHT:llä on päällekkäin otteluita torstaisin kun pelataan kahdessa maassa. Nuorten kisat pelataan yhdessä paikassa, mutta pelejä on varmaankin kolme päivässä, joten eiköhän nuo jaeta kahdelle henkilölle.

Naisten ja poikien kisasuunnitelmista en virustilanteen pitkittyessä osaa sanoa, mutta todennäköisesti molemmissa on päällekkäin pelejä.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Torstain molemmat ottelut selostaa J-P Jalo.

Nythän tuohon tuli muutos, kun torstain toinenkin peli siirtyi pelattavaksi Helsinkiin. Normitilanteessa olisi pelattu yksi ottelu toisessa maassa.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Discovery ilmeisesti näyttää kaikki U20-kisapelit.

Onko missään kerrottu, että näkyykö ne kaikki matsit TV5:llä vai pelkästään Jellonien pelit?
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Eihän nuo EHT-pelit ole olleet mitään jääkiekon juhlaa, mutta on niitä silti ollut ihan mukava seurata ilmaiseksi YLE Areenasta.

No nyt sitten Jääkiekkoliitto on tehnyt diilin Discoveryn kanssa. Kun ei ole töllöä/kanavapaketteja eikä tule, vaan pelkkä nettiyhteys, niin Dplay:lla tuosta ilosta on nyt maksettava vähintään se kuukausimaksu eli typerä hinta 9,99 egeä, että pääsee tulille.

Edit. Taitaapa toki tuo Dplay:n TV5 kanava näkyä ilman mitään lisämaksuja myös netin kautta (myös suorana maajoukkue ähetykset?), joten siltä osin olin tietämätön. TV5 kanava kattaa 85% Suomen väestöstä, joissain tiedoissa jopa 95% Suomen antenni- ja kaapelitalouksista, joten siltä osin asiat ovat myös ok.

Mutta ylipäätään vituttaa maksaa nykyään joka risauksesta lukemattomille nettikanaville, jos haluaa päästä monipuolisen viihteen äärelle. Tosin YLEveroa vastan saa kyllä suhteellisen paljon seurata hyviä elokuvia ja sarjoja.

Silti vahvasti keskisormea Jääkiekkoliitolle kun möivät Leijonat maksukanavalle tutun YLEn sijaan. Toivotaan, että ei tarvitse maksaa erikseen lisäpalveluista kuten pelaajahaastatteluista ja erätaukoanalyyseista, vaan saadaan koko paketti tätä kautta myös maksutta vai saadaanko?
 
Viimeksi muokattu:

Pardus

Jäsen
Eipä taida tulla Suomen jääkiekkomaajoukkueen peleistä enää koko kansan huvia koska kaikki pelit ovat jatkossa ymmärtääkseni maksumuurin takana.
TV5 on ilmaiskanava, jonka varmasti suurin osa suomalaisista näkee.

Dplay:lla tuosta ilosta on nyt maksettava vähintään se kuukausimaksu eli typerä hinta 9,99 egeä, että pääsee tulille.
Tämä on todellakin idioottimaista, ettei kanavien suoria lähetyksiä näe Dplayn ilmaisversiosta.

Edit. Kyllä sä @Jäkishöntsä ihan oikeassa olit tästä alemmasta kohdasta. Dplaysta ei näe suoria lähetyksiä ilman sitä 9,99e kk-maksua. TV5 näkyy ilmaiseksi siis ainoastaan tv:stä.

Tässä ois kyllä Discoverylla kehittämisen paikka. Sen lisäksi siis, että saisivat Liigan näkymään myös äly-TV-sovelluksissa. Kauan tuntuu kestävän.
 
Viimeksi muokattu:

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Täytyypä tosiaan ehdottomasti väijyä tänään tuo leijonien EHT-peli, koska turnauksen varmaankin kiinnostavin peli on heti tämä ensimmäinen. Sillä onhan asetelma kuitenkin äärimmäisen poikkeuksellinen, kun liigajoukkue (jossa vieläpä 50% pelaajista on ensikertalaisia) kohtaa Venäjän U20-juniorimaajoukkueen. Noinkohan pelinkuva on se, että Suomi pyörittää ja Venäjän junnut iskevät vastahyökkäyksiä.. todella mielenkiintoista nähdä
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Tämä on todellakin idioottimaista, ettei kanavien suoria lähetyksiä näe Dplayn ilmaisversiosta.

Edit. Kyllä sä @Jäkishöntsä ihan oikeassa olit tästä alemmasta kohdasta. Dplaysta ei näe suoria lähetyksiä ilman sitä 9,99e kk-maksua. TV5 näkyy ilmaiseksi siis ainoastaan tv:stä.

Tässä ois kyllä Discoverylla kehittämisen paikka. Sen lisäksi siis, että saisivat Liigan näkymään myös äly-TV-sovelluksissa. Kauan tuntuu kestävän.

Ok, kiitos täsmennyksestä eli tänään ei siis näe Suomen EHT matsia suorana Dplaysta netin kautta maksamatta tuota 10 euron (9,99) maksua. Tuleeko siten jotenkin jälkilähetyksenä ilmaiseksi (?), mutta eihän se ole koskaan sama asia.

Jotenkin tämä Dplayn/TV5:n ja Jääkiekkoliiton tiedottaminen TV kanavan vaihdoksesta ja potentiaalisten asiakkaiden kanavavaihtoehdoista sekä muista siihen liittyvistä maksuista on jäänyt täysin puolitiehen.
 
Jälkilähetys varmaankin näkyy pelkillä tunnuksilla, ilman tilausta. Onnenpyörää oon sieltä joskus ilmaiseksi kattonu :D

Ei todellakaan ole sama asia ja saisivat nyt Leijona-sopimuksen myötä laittaa ilmaiskanavat näkymään myös Dplayssa suorina ilmaiseksi.

On täysin älytöntä periä maksua kanavista, jotka näkyy tv:ssä ilmaiseksi.

Jotenkin tämä Dplayn/TV5:n ja Jääkiekkoliiton tiedottaminen TV kanavan vaihdoksesta ja potentiaalisten asiakkaiden kanavavaihtoehdoista sekä muista siihen liittyvistä maksuista on jäänyt täysin puolitiehen.
Juurikin näin.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eipä tuosta siirrosta ole tosiaan ainakaan omiin silmiin ja korviin kantautunut kovinkaan hyvin tietoa. Päätin kuitenkin ainakin aluksi ottaa Liigan DPlayn kautta ja silloin en edes muistanut, että maajoukkuepelitkin tulevat sieltä. Eipä itse turnaus kamalasti kiinnosta, mutta pitää nyt ainakin katsoa minkälaisen studion ovat saaneet aikaan.

Nämä pelit näyttävät löytyvän jopa hubin kautta, Liiga ei näy siellä vieläkään. No, itse asiassa Chromecastin virittäminen kännyn kautta on yleisesti ottaen nopeampaa kuin tuon tv-sovelluksen avaaminen, mutta en kuitenkaan kaipaisi ylimääräisiä kerroksia.

E: Jaha, täällä joutuu maksupuolellakin katsomaan mainoksia. Vai olenko vahingossa avannut jonkun rahvaan kanavan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös