Leijonat Discoverylle (pl. miesten MM-kisat)

  • 92 079
  • 344

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Täydellinen pohjanoteeraus jääkiekkoliitolta. Mainoksia mainosten perään ja huonosti toimitettuja kisastudioita. Näin palvellaan suurta yleisöä, joka tuskin on saanut vaatteensa kuiviksi torilla uimisesta. Kun jääkiekkoliitto ei arvosta maajoukkuetta koko kansaa yhdistävänä tekijänä, on turhaa vaatii pelaajiltakaan arvostusta. Rahastus on mennyt jo äärirajoille ja yli: on varmaan aika siirtyä seuraamaan jotakin sellaista lajia, jota ei vielä ole täysin myyty ja pilattu.

Toisaalta, edelleenkin bisneslogiikka jää hämärän peittoon. Miten voi olla tuloksekkaampaa eliminoida suuri osa yleisöä mainosten parista ja jättää matsit vain todellisille lajiniiloille?
Ainoa selitys tälle on se, että kun on riittävän iso putiikki, mitkään pikkurahat ovat sille yhdentekeviä, kunhan vaan päästään pilaamaan sekin vähän maajoukkuelätkästä, joka oli vielä jäljellä. Tai tarkemmin, tuskin edes tietävät, mitä Suomen suhteen ostivat.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kaikki on kyllä päin vittua vaikka oikeasti varmaan mikään ei juuri edes muutu.

Lähinnä taitaa muuttua vain se että jos haluaa katsoa muiden kun Suomen pelejä niin pitää vielä yksi maksupaketti ottaa muiden lisäksi entiseen nähden, mutta jos rahaa riittää lompakosta niin ei varmaan mikään.

Koko sopimusta jos miettii niin liiga taitaa ainakin hieman hyötyä tästä koska nyt tuo TV5 profiloituu enemmän lätkäkanavaksi ja varmaan ihmiset helpommin nuo yksittäiset liigapelitkin tuolta huomaa.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Eihän se älytelevisiota vaadi. Nettiselaimella tai esim. Chromecastin kautta vanhemmassakin televisiossa toimii.
Tiedän. Normaali television käyttäjä ei vain käytä Chromecastia eikä halua katsoa peliä tietokoneen näytöltä. Siinä on monelle liian korkea kynnys.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tiedän. Normaali television käyttäjä ei vain käytä Chromecastia eikä halua katsoa peliä tietokoneen näytöltä. Siinä on monelle liian korkea kynnys.
Miten määritellään normaali television käyttäjä? Jopa lähes 70-vuotiaat vanhempani käyttävät Chromecastia.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Miten määritellään normaali television käyttäjä? Jopa lähes 70-vuotiaat vanhempani käyttävät Chromecastia.
Hyvä kysymys. Kuulen vain monen suusta (ikähaarukka 20-70v), että ei halua tai ei ole kiinnostusta hankkia mitään lisäpalikoita televisioon. Heille on se television katselua, että istutaan sohvalle ja otetaan kaukosäädin käteen ja ruvetaan katselemaan televisiota. En osaa sanoa suoraan kuka tai mikä on normaali television käyttäjä.

Toivon, että mahdollisimman paljon tulisi ohjelmaa TV5 kautta, mutta nykyään on trendinä, että lähetään jonkin sovelluksen kautta ohjelmaa. Lapissa käsittääkseni on myös alueita, jossa TV5 kanava ei näy antennin kautta. Tavoittettavuus tässä kärsii ja se on mielestäni suuri ongelma.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Hyvä kysymys. Kuulen vain monen suusta (ikähaarukka 20-70v), että ei halua tai ei ole kiinnostusta hankkia mitään lisäpalikoita televisioon. Heille on se television katselua, että istutaan sohvalle ja otetaan kaukosäädin käteen ja ruvetaan katselemaan televisiota. En osaa sanoa suoraan kuka tai mikä on normaali television käyttäjä.

Toivon, että mahdollisimman paljon tulisi ohjelmaa TV5 kautta, mutta nykyään on trendinä, että lähetään jonkin sovelluksen kautta ohjelmaa. Lapissa käsittääkseni on myös alueita, jossa TV5 kanava ei näy antennin kautta. Tavoittettavuus tässä kärsii ja se on mielestäni suuri ongelma.
Joo toki, mutta itse kyllä uskon että TV5 näyttää melko kattavasti näitä pelejä. Veikkaan että EHT:lla Suomen pelit ja sama myös nuorten kisojen kohdalla. Muita sitten ohjelmakartan salliessa.

Eihän Ylekään näytä nykyään kaikkia EHT-pelejä tai vastaavia telkkarista, osa tulee Areenasta.

Edit:

Ja tosiaan esim. Viafree ei ole vertailukelpoinen tähän koska Viasatilla ei ole ilmaiskanavaa olemassa.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ainoa selitys tälle on se, että kun on riittävän iso putiikki, mitkään pikkurahat ovat sille yhdentekeviä, kunhan vaan päästään pilaamaan sekin vähän maajoukkuelätkästä, joka oli vielä jäljellä.
Mikä tässä oikein muuttuu Yleen nähden? Siis muu kuin kanava? Katsojaluvut tulevat varmasti jonkin verran putoamaan Ylen ajoista, koska TV5 on paljon uudempi ja pienempi kanava, mutta eiköhän joku tärkeä U20-matsi saa ihmiset sankoin joukoin TV5:lle.

Omalta osaltani muutos ei tule johtamaan kummoisiin toimenpiteisiin, koska eurohöntsiä katson ottelun tai kaksi kauteen. U20-kiekkoa tulee tapitettua aikataulun mukaan.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hyvä kysymys. Kuulen vain monen suusta (ikähaarukka 20-70v), että ei halua tai ei ole kiinnostusta hankkia mitään lisäpalikoita televisioon. Heille on se television katselua, että istutaan sohvalle ja otetaan kaukosäädin käteen ja ruvetaan katselemaan televisiota. En osaa sanoa suoraan kuka tai mikä on normaali television käyttäjä.

Toisaalta aika kovaa tahtia Suomi mobilisoituu ja vielä tämä vuosi kuitenkin näkyy pelit YLE:ltä, että vuoden päästä tilanne on taas jo aika eri ja taisiko vielä Suomi siirtyä ensivuoden puolella TV:ssä kokonaan teräväpirtoon joten ihmiset varmaan uusii kalustoakin aika nopeaan lähivuosina. Liäksi kun kanavalla on jo liigapelejä niin varmasti tosiaan jääkiekko kuitenkin hyötyy hieman tuosta että "keskitetysti" enemmän yhdelle kanavalle ilmaista jääkiekkoa tulee vaikka tuo nyt tietenkin tietää todellannäköisesti yhtä maksukanavaa lisää jos haluaa muitakin kun Suomen pelejä seurata.
 

ijuka

Jäsen
En sitten tiedä kuinka hyvä asia tämä on, YLE hoiti hommansa varsin mallikkaasti.
Hoitiko muka? Käytännössä vaan Suomen pelit pystyi katsomaan edes Areenasta. Se olisi ihan OK, jos muiden maiden pelien katsominen olisi edes jotenkin mahdollista, vaikken tästä mitään tule maksamaan. Sen verran höntää jotain u20 ja ehkä u18-kisoja lukuunottamatta koko tarjonta on.
Hyvä kysymys. Kuulen vain monen suusta (ikähaarukka 20-70v), että ei halua tai ei ole kiinnostusta hankkia mitään lisäpalikoita televisioon. Heille on se television katselua, että istutaan sohvalle ja otetaan kaukosäädin käteen ja ruvetaan katselemaan televisiota. En osaa sanoa suoraan kuka tai mikä on normaali television käyttäjä.
Jaa-a. Itse en katso televisiota enää lainkaan. Katselen kaiken suoratoistolla tietokoneen monitorilta. Onhan niitäkin ihmisiä, jotka eivät älypuhelimia käytä lainkaan koska ovat liian monimutkaisia. Mutta maailma muuttuu.
 
Toisaalta, edelleenkin bisneslogiikka jää hämärän peittoon. Miten voi olla tuloksekkaampaa eliminoida suuri osa yleisöä mainosten parista ja jättää matsit vain todellisille lajiniiloille?
Ainoa selitys tälle on se, että kun on riittävän iso putiikki, mitkään pikkurahat ovat sille yhdentekeviä, kunhan vaan päästään pilaamaan sekin vähän maajoukkuelätkästä, joka oli vielä jäljellä. Tai tarkemmin, tuskin edes tietävät, mitä Suomen suhteen ostivat.

Minulta taas jää viestisi logiikka hieman hämärän peittoon. Mietitkö bisneslogiikkaa siis nyt Jääkiekkoliiton vai Discoveryn kannalta? Kuvittelisin, että liiton, mutta toisaalta taas puhut lopussa siitä, että tiesivätkö edes mitä ostivat. Eli viittaat kuitenkin Discoveryyn. Heidän osalta bisneslogiikka on nähdäkseni ihan selkeä. Hankitaan rahalla iso suomalainen urheilubrändi ja saadaan sitä kautta haalittua toivon mukaan paljon uusia katsojia. Voin olla melko varma, että eivät hankkineet oikeuksia päästääkseen pilaamaan sekin vähä mitä maajoukkuelätkästä on jäljellä. Uskoisin, että tuollaiseen toimintaan olisi helpompia ja halvempiakin kohteita jos joku näin masokistisesti tykkäisi ajatella.

Itse jäin miettimään tuon Jatkoajan etusivullakin uutisoidun Discoveryn tiedotteen osalta sitä kun tuossa komeasti lupaavat, että tuovat tarjolle enemmän Leijonia kuin koskaan aiemmin. Kun peilaa nykyiseen Ylen tuotantoon ja tarjontaan, niin vaikea tuosta on enemmän Leijonia tuoda tarjolle. Yle näyttää nykyisin kaikki miesten maajoukkueen pelit (pl. lukien tietenkin MM-kisat), naisten MM-kisat ja myös joitain naisten maajoukkueen muita pelejä. U20- ja U18-kisat kokonaisuudessaan Suomen osalta sekä lisäksi kaikki ratkaisupelit. Miten siis Leijonia voidaan tuoda nykyistä enemmän tarjolle, sitä jäin tässä miettimään.
 

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Itse jäin miettimään tuon Jatkoajan etusivullakin uutisoidun Discoveryn tiedotteen osalta sitä kun tuossa komeasti lupaavat, että tuovat tarjolle enemmän Leijonia kuin koskaan aiemmin. Kun peilaa nykyiseen Ylen tuotantoon ja tarjontaan, niin vaikea tuosta on enemmän Leijonia tuoda tarjolle.
Discoveryllä on jo entuudestaan Animal Planet -kanava, jossa näkyy myös leijonia.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
James Harden, Tyson Fury, Tyler Bertuzzi
Eihän se älytelevisiota vaadi. Nettiselaimella tai esim. Chromecastin kautta vanhemmassakin televisiossa toimii.

Monilla vanhemmilla ihmisillä ei ole a) älytelevisiota b) läppäriä tai tietokonetta c) älypuhelinta d) chromecastia.

Itseäni toki ei juurikaan hetkauta, vaikka Leijonat Yleltä pois siirtyykin.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Monilla vanhemmilla ihmisillä ei ole a) älytelevisiota b) läppäriä tai tietokonetta c) älypuhelinta d) chromecastia.

Itseäni toki ei juurikaan hetkauta, vaikka Leijonat Yleltä pois siirtyykin.

Toivottasti Leijonat innostaa hankkimaan ja opettelemaan näiden käyttöä, että pysyvät edes jollain tasolla maailman menossa mukana. Koskee kaiken ikäisiä ihmisiä.
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Toivottasti Leijonat innostaa hankkimaan ja opettelemaan näiden käyttöä, että pysyvät edes jollain tasolla maailman menossa mukana. Koskee kaiken ikäisiä ihmisiä.

Telialta voi käydä kysymässä kuinka hyvin se onnistuu, että ei myy asiakkaille tuotetta, joka toimii asiakkaiden laitteilla, vaan tööttää tuotteen uunista ulos ja syyttää asiakkaan laitteita.

Tilanne on toki eri, mikäli tuotteen laatu paranee huomattavasti ylimääräisillä härpäkkeillä.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Telialta voi käydä kysymässä kuinka hyvin se onnistuu, että ei myy asiakkaille tuotetta, joka toimii asiakkaiden laitteilla, vaan tööttää tuotteen uunista ulos ja syyttää asiakkaan laitteita.

Tilanne on toki eri, mikäli tuotteen laatu paranee huomattavasti ylimääräisillä härpäkkeillä.

No näitä laitteita voi toki käyttää onneksi muidenkin kuin Telian kanssa.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Naiskiekon näkökulmasta tämä päätös on Jääkiekkoliitolta järjetön. Yle on juuri välittänyt esimerkillisesti olympialaiset ja historialliset Espoon MM-kisat. Nyt sitten Naisleijonien pelit haudataan jonnekin Ö-luokan TV-kanavalle, sovellusten tai maksukanavien taakse. Muiden maiden pelejä ei näe varmaan vahingossakaan ilman maksupakettia. Jo miesten MM-kisojenkin kohdalla on ollut se tilanne, että esim. radiosta ei ole voinut kuunnella loppuottelua, jos Suomi ei satu pelaamaan siinä.

Jos olympialaisten tai MM-kisojen aikaan naiskiekon ääreen eksyi uusia katsojia hieman vahingossakin, tämän päätöksen jälkeen se on epätodennäköisempää. Toivottavasti Jääkiekkoliitto sai tästä edes kottikärryllisen rahaa ja osaa ohjata sen naiskiekon tukemiseen.

Yksi asia on mielestäni unohdettu kokonaan tässä keskustelussa. Kyse ei ole pelkästään siitä, mitä kautta ottelut on mahdollisuus nähdä. Etenkin naiskiekon kohdalla Ylen kattava eri median muotoja hyödyntävä journalistinen panos ottelulähetysten lisäksi on ollut tärkeä lajin ja sen huippujen tekemisessä suurelle yleisölle tunnetummaksi. Sama toimii juuri parhaillaan jalkapallon naisten MM-kisojen kohdalla. Epäilen kaupallisten kanavien intoa panostaa tuohon osa-alueeseen, koska naiskiekossa ei ainakaan vielä pyöri rahaa kovinkaan paljon.

Naisten MM-kisathan olivat ennen Ylen kautta monta vuotta osa Maikkarin maksupakettia ja ainakaan siellä ei panostettu hommaan yhtään. Edes rahalla ei nähnyt kuin yksittäisiä otteluita.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Luin. Vapaasti katsottavissa ei valittettavasti tarkoita sitä, että kaikki ottelut tulevat TV5-kanavalta. Ja tässä tulee sitten todennäköisesti Dplay-suoratoistopalvelu kysymykseen. Jolloin ne joilla ei ole älytelevisiota käytössä on jo heti ulkona.
Ostetaan se Chromecast ja lopetaan nillitys. Kehitys kehittyy ja siinä joko voi pysyä mukana tai olla pysymättä, omia valintoja.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Tiedän. Normaali television käyttäjä ei vain käytä Chromecastia eikä halua katsoa peliä tietokoneen näytöltä. Siinä on monelle liian korkea kynnys.
Paskapuhetta, ainakin omassa tuttava ja sukulaispiirissä CC on verrattain yleinen, jos ei smartvtä omista ja sukulaiset joista puhun kaikki ovat +50v

Käyttö on yksinkertaista ja helppoa, siksi myös suosittua.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Naiskiekon näkökulmasta tämä päätös on Jääkiekkoliitolta järjetön. Yle on juuri välittänyt esimerkillisesti olympialaiset ja historialliset Espoon MM-kisat. Nyt sitten Naisleijonien pelit haudataan jonnekin Ö-luokan TV-kanavalle, sovellusten tai maksukanavien taakse.
Olisikohan kuitenkin aiheellista ensiksi odottaa sinne saakka että nämä pelit sinne Discoverylle siirtyvät ja vasta sen jälkeen tehdä päätelmät mistä ne pelit näkyy? Edelleenkin on todettu että kaikki tähän saakka ilmaiseksi nähtävillä ollut sisältö tulee jatkossakin näkymään ilmaiseksi. Discoverylla on omat ilmaiskanavansa ja niitä itse asiassa on jopa yksi enemmän mitä Ylellä eli yhteensä neljä kappaletta. Ja lisäksi heillä on Dplay josta näkee näiden ilmaiskanavien sisältöä ilman maksua.

En näe mitään syytä miksei valtaosa peleistä edelleenkin näkyisi ihan normaaliin tapaan televisiosta, siis ainakin sellainen sisältö mikä ihmisiä pääsääntöisesti kiinnostaa. Näihin voidaan laskea mukaan U20-kisoista Suomen pelit, naisten jääkiekkomaajoukkueen pelit arvokisoissa ja sitten myös miesten EHT ja muut maaottelut.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Minulta taas jää viestisi logiikka hieman hämärän peittoon. Mietitkö bisneslogiikkaa siis nyt Jääkiekkoliiton vai Discoveryn kannalta? Kuvittelisin, että liiton, mutta toisaalta taas puhut lopussa siitä, että tiesivätkö edes mitä ostivat. Eli viittaat kuitenkin Discoveryyn. Heidän osalta bisneslogiikka on nähdäkseni ihan selkeä. Hankitaan rahalla iso suomalainen urheilubrändi ja saadaan sitä kautta haalittua toivon mukaan paljon uusia katsojia. Voin olla melko varma, että eivät hankkineet oikeuksia päästääkseen pilaamaan sekin vähä mitä maajoukkuelätkästä on jäljellä. Uskoisin, että tuollaiseen toimintaan olisi helpompia ja halvempiakin kohteita jos joku näin masokistisesti tykkäisi ajatella.
.
Oletan, että jääkiekkoliitto onnistui tuotteen ylihinnoittelussa, joten viestini fokus keskittyy Discoveryn liiketoimintaan. Discovery siis maksaa tuotteesta, ei saa sitä ilmaiseksi, joten kanavan täytyy saada toiminnalleen katetta. Varmaan liitto on perustanut oman hintansa YLEn tuotteen katsojamääriin, joten Discoveryn pitää nostaa katsojamääriä varsin pienen osuuden (2% kaikista kanavista) kanavalla. Kun samanaikaisesti tuote hautaantuu pienelle kanavalle ja katteen pitäisi nousta, ollaan vaikean yhtälön äärellä. Itse uskon, ettei Discovery pahemmin piittaa tästä, lienee enemmän brändäystä.

Mutta kuten todettua, jääkiekkoliitto osoitti jälleen kerran, ettei se ymmärrä maajoukkuetta koko kansan yhteisenä joukkueena. Tavoitteena on vain nyhtää menestyksestä aivan kaikki ja vielä kaiken huipuksi saada porukka maksamaan tulevissa MM-kisoissa kiskurihintoja ja sama uudelleen. Toiminnassa piilee omat riskinsä, on vain yksi Jukka Jalonen ja jos suomalaispelaajien virta jatkuu AHL:n samanlaisena ja osallistuminen MM-kisoihin samanlaisena, pian pelaamme liigan jämäpelaajilla kisoissa. Sitä joukkuetta ei edes JJ luotsaa mestaruuteen, jolloin koko maajoukkue hautautuu kenenkään välittämättä jollekin vitoselle. Ja sitten joudutaankin myymään surkea tuote taas YLElle, joka tarjoutuu uskollisesti haalarihommiin jne. jne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös