Leffa, jonka katsoit viimeksi

  • 43 929
  • 383

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Tullut Netflixiin. Yllätti positiivisesti. Mulla oli jäänyt joskus kauan sitten katsotun trailerin takia käsitys ihan erilaisesta elokuvasta. Ei tosiaankaan ollut mikään hidastempoinen elokuva, vaan nimensä veroisesti nopeaa ja veristä toimintaa. Vähän samanlainen slapstick-mättöleffa kuin vaikka John Wickit on.

Eihän tässä koko leffassa mitään järkeä ollut, oli myös ehkä vähän liian pitkä ja lopussa meni jo överiksi. Mutta pikkaisen väsyneenä kun tällaista katseli perjantai-iltana, niin ainakin minä viihdyin ja muutamaan otteeseen nauroinkin. Brad Pitt oli pitkästä aikaa hyvä. Ja tekijät olivat guyritchiensä opiskelleet.

Neljä tähteä viidestä
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Tullut Netflixiin. Yllätti positiivisesti.
Kuin myös aikoinaan. Odotukset itselläkin oli aika matalalla, mutta kyllä tota on tullu suositeltua yhdelle duunikaverillekin. Oli sen verran hyvä että voi katsoa uudestaankin jos kohdalle sattuu.

Itselläkin viimeisin leffa sijoituu Japaniin. Tuli katsottua YLE Areenasta Drive my car (2021).
Tykkäsin, ja oli virkistävää katsoa taas jotain ei Hollywood tuotanon leffoja. Aluksi vähän arvelutti ruveta katsomaan japanilaista leffaa joka kestää melkeen 3 h mutta eipä leffa tuntunut liian pitkältä.

Leffassahan ei ole tavallaan mitään ihmeelistä ja kertoo tarinan miehestä joka nyt koittaa päästä yli vaimonsa kuolemasta. Pelkkää dialogia eikä mitään erikoistehosteita. Silmän iloa nyt tarjosi tietenkin se Saabi ja Park Yu-rim. Ainoa miinus leffassa oli se että koko ajan odotin että The Beatlesin "Drive My Car" biisi olisi ruvenut soimaan, mutta ei.
 

JakkeKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei ole leffa mutta en löytäny parempaa ketjua niin laitanpa tänne, The Silo vikan jakson just katoin ja on ihan loistava sarja omasta mielestä. Jos joku tykkää tollasista dystopiatarinoista kuten minä niin menee juuri sille linjalle ja on hyvä.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Parikin leffaa tuli vilkaistua putkeen tässä eräänä ehtoona.

Ford v Ferrari

Suomessa leffateattereissa myös nimellä Le Mans 66 kulkenut bensalenkkarointi on nyt myös Netflixissä ja se kertoo Fordin alhosta, jota kohottamaan pestataan entinen huippukuski ja nykyinen kilpa-autoinsinööri Carroll Shelby. Fordin tavoitteena on näyttää neljä viimeisintä Le Mansin 24 tunnin kisaa voittaneelle, kaupankäynnissä Henry Ford II:a linssiin viilanneelle Enzo Ferrarin porukalle kaapin paikka, ja tätä Ford GT40:n ympärille rakentuvaa päristelyä tähdittävät mm. Christian Bale ja Matt Damon. Hyvin kirjoitettu, hyvin ohjattu ja kaikin puolin soiva peli. Mikäli tositarinoihin pohjautuva draama kiinnostaa eikä bensan- ja kuminkäry häiritse, niin nupit kaakkoon ja viihtymään.

Tenet

Tämä Christopher Nolanin viritys tuli missattua aikanaan teattereissa, mutta koska se tässä hiljattain tuli lineaaritelkkarista ihan useampanakin päivänä, niin sain onneksi napattua talteen. Maailmaa pelastetaan pahikselta, mutta perinteisten pyssyköiden sijaan leffan pääelementtinä on aika. Visuaalisesti leffa on todella timanttinen ja piti monimutkaisuudestaan huolimatta hyvin otteessaan. Toisen ja kolmannenkin katsomiskerran tämä varmaan silti vaatii.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ihmettelin ensin, että miten en ole nähnyt eilen telkkarista tullutta Red Sparrow -elokuvaa aiemmin. Näin jälkikäteen ihmettelen lähinnä, että miksi ihmeessä jaksoin katsoa sen eilen loppuun asti??? Oli nimittäin huono.
 

Buster

Jäsen
Ihmettelin ensin, että miten en ole nähnyt eilen telkkarista tullutta Red Sparrow -elokuvaa aiemmin. Näin jälkikäteen ihmettelen lähinnä, että miksi ihmeessä jaksoin katsoa sen eilen loppuun asti??? Oli nimittäin huono.
Jennifer Lawrencen viettelykoulutuskohtaus tuosta on jäänyt mieleen, mitään muuta en muista. Ja tuo päähahmon seksualisointi vähän vaivaannuttikin vielä silloin. Oli tuolloin vuotaneet Lawrencen privaattikuvat nettiin. Jotenkin vaivaannuttavaa, että tuollainen näyttelijä kiinnitetty noin muoviseen rooliin.

Ohjaaja Francis Lawrencekaan ei oikein löytänyt tuon jälkeen kummempaa työtä, mutta onneksi tuli taas uusi Nälkäpeli-elokuva, niin helpoimman kautta saatiin siihenkin ohjaaja pestattua.
 

Buster

Jäsen
Bob Marley: One Love, I and I ei pitäneet. Ainakin jenkkiyleisöön iskenyt kuin veitsi kuumaan voihin, mutta päähenkilö näyttäytyy kuin palvottavana toteemipaaluna tavallisen ihmisen sijaan. King Richardin tapaan vähän viitataan ohimennen johonkin monimutkaisempaan, mutta ei kuitenkaan mennä sinne alkuunkaan. Hyvät pääosat, mutta turhautti valtavasti. Enkä tiedä tuosta kreolimurteesta, että alistuttiinko sen käytön myötä yksinkertaisempaan kieleen ja ilmaisuun. Kun kuitenkin tekijät ihan perus Hollywood-kaiffareita. Joilla toki varaa palkata asiantuntija viilaamaan dialogia, mutta sellaista ei ainakaan imdb:stä löyty listattuna erikseen käsikirjoittajien joukosta.

One Life. Rahtusen alle keskitason virkamiesmäinen brittielokuva erittäin hyvällä huipennuksella, joka toki totutusti jo trailerissa spoilataan. Ei sillä, etteikö sitä osaisi elokuvaakin katsoessa arvata. Kyseessä siis tarina juutalaispakolaisia toisen maailmansodan kynnyksellä britteihin kuljettaneesta englantilaismiehestä, joka toimi kun hallitukset eivät. Anthony Hopkins on vanhoilla päivillään löytänyt ihan uuden huippuvaihteen. Siinäkin mielessä häiritsi, kun Hopkins tippui hieman sivuosaan, koska piti se varsinainen tarina saada tietysti esitettyä flashbackina preesens-muodossa pitkinä pätkinä. Eikä niihin oikein saatu missään kohtaa kunnon konfliktia ja jännitystä viriteltyä. Tai yhdistettyä sitä kun Hopkins elokuvassa vanhoilla päivillään mietti myrtyneenä, että hänen olisi pitänyt saada tehtyä enemmän. Samalla kun flashbackeja seuraavalle elokuvakatsojalle oli selvää, että hän oli tehnyt kaiken mahdollisen ja enemmän. Olisi vain pitänyt kertoa elokuva kokonaan 80-vuotiaan miehen ajassa, mutta sitä ei varmaan olisi kukaan rahoittanut ja olisi ollut vaikea markkinoida.

Suncoast. Pidin, vaikka vähän hiomaton ja toisaalta myös melko tyypillinen rakenne. Teinityttö on joutunut huolehtimaan heikossa hapessa olevasta veljestään 24/7 -hengessä, koska köyhän perheen yksinhuoltajaäiti joutuu tekemään töitä koko ajan. Kun veli joutuu saattohoitoon, niin teinityttö ristiriitaisesti kokee saavansa viimeinkin mahdollisuuden elää normaalin teinin elämää. Siitä lähtee mukava pieni coming of age-elokuva käyntiin. Disney+.

Spaceman. Adam Sandler avaruudessa. Audiovisuaalisesti hieno elokuva, mitä sopii odottaa kun musavideo-ohjaaja ohjaksissa sekä Ad Astran säveltäjä musiikeissa. Tarkoituksellisen hitaasti liikkuva elokuva on hyvin introspektiivinen teos ihmisyydestä, joka on ehkä enemmänkin tarkoitettu vain koettavaksi kuin ratkaistavaksi. Sen kun malttoi lopulta hyväksyä ja vain keskittyi ottamaan vastaan, niin me likey.

Ricky Stanicky. Sopivasti ehti katsoa tämän vanhanaikaisen komedian kuun alkupuolella. Kaveriporukka lapsuudessa keksii elokuvan nimenä olevan mielikuvitushahmon, jota he syyttävät kaikista aiheuttamistaan vaikeuksista ja käyttävät tekosyynä eri asioille. Homma jatkuu aikuisuuteen, kunnes sitten nämä aikuiset miehet valehtelevat itsensä sellaiseen nurkkaan, että tämän myyttisiin mittoihin kohonneen Ricky Stanickyn on pakko ilmestyä paikalle fyysisessä olomuodossa. He palkkaavat tähän rooliin hienoja rock-covereita laulavan hämärän näyttelijän, jota esittää John Cena. Elokuva on silkkaa John Cenan komedianäytöstä, jolle mikään idea ei tunnu menevän liian pitkälle. Cenan supersankarimitoissa olevan alastoman kropan komediapotentiaali nähtiin jo Amy Schumerin Trainwreck-elokuvassa joskus 2015 ja sitä tarkasteltiin uudestaan mm. Blockers-komediassa 2018. Fyysisen komedian perinne jatkuu tässä elokuvassa. Pidän komediasta, joka venyttää todellisuuden absurdeihin mittoihin ja yli. Mitään syvempää viestiä tästä on turha etsiä, mutta minulle se täytti komedian perimmäisen tarkoituksen. Nauratti ja viihdytti. Sellaisiakin saa ja voi tehdä. Elokuvista on moneksi.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Vaikkei Renny Harlin olekaan tehnyt oikeasti hyvää elokuvaa reiluun kahteen vuosikymmeneen, aina sitä täytyy toiveikkaana uudet nähdä. Valitettavasti The Bricklayer (2023) ei tuota trendiä muuta. Tylsä, ennalta-arvattava, halvan näköinen ja puiseva vakooja"jännäri".

Jim Jarmuschin Night on Earth (1991) on kokoelma viidestä tarinasta, joista jokaisen pääosassa on taksimatka. Losiin, New Yorkiin, Pariisiin ja Roomaan sijoittuvat lyhärit ovat kaikki enemmän tai vähemmän kepeitä ja koomisia, mutta viimeisessä, Helsinkiin sijoittuvassa, tarinassa Suomi-pojat latistavat tunnelman kunnon tragedialla. Kunnon Suomi-kuvan rakentamista. Mainio leffa.

Coenin veljesten debyyttielokuva Blood Simple (1984) on hienosti kasattu pikku jännäri kolmiodraamasta, joka eskaloituu veriseksi. Hienosti kuvattu ja leikattu leffa (kuten toki Coeneilta voi odottaakin), näyttelijöistä Dan Hedaya ja varsinkin vastikään menehtynyt M. Emmet Walsh tekevät hienot roolit.

Cabin Boy (1994) on hämmentävä tapaus. Surrealismiin kallellaan olevaa komediaa, joka vuorovedoin nauratti ja ärsytti. Chris Elliott pääosassa on melko sietämätön, mutta onneksi sivuosissa on luonnenäyttelijöitä kuten James Gammon, Brian Doyle-Murray ja Mike Starr. Erityismaininta Andy Richterille pikkuroolista. Ei loogisen tarinankerronnan ystäville, mutta jos surrealistinen kohellus iskee, suosittelen.

Mel Brooksin The Producers (1967) jätti kaksijakoiset fiilikset. Kun se keskivaiheillaan toimii, komediatykitys on hulvatonta. Mutta varsinkin alkupuolella mennään "huutaminen = komediaa" -kaavalla, joka ei minulle uppoa. Zero Mostel ja Gene Wilder pääosissa ovat loistavia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös