Lauri Markkanen

  • 376 663
  • 1 676

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Minä puhun nyt nimenomaan lupauksista. Litmanen oli varmasti aikanaan erittäin lupaava peluri, mutta odottiko kukaan hänen tekevän tuollaista uraa?

No eihän kukaan osaa arvata millaisen uran tekee mutta kyllä Litmanen oli todella lupaava pelaaja jolta kyllä odotettiin ulkomailla hyvää uraa. Selänteeltä odotettiin myös merkittävää uraa ja sanoisin että Koivulta myös, ei Markkanen näihin verrattuna kovempi lupaus ole. Ehkä fyysisiltä ominaisuuksiltaa poikkeuksellisin suomalainen urheilija voi olla ainakin pallopeleissä.

Onko edes koripallon suhteen lupaavin on vähän siinä ja siinä, Möttölä oli todella lupaava pelaaja varsinkin toisen tai kolmannen yliopistokauden jälkeen. Toki Markkanen on taitavampi pelaaja ainakin heittämään mutta pelikin on erilaista nykyisin. Möttölän aikaan yliopistopeli oli selvästi kovempaa kun nykyisin, tuossa kontekstissa Möttölä oli lähes yhtä lupaava mutta neljäs yliopistokausi oli vähän liikaa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä se nyt on kuitenkin selvästi isommassa roolissa kuin esim. jalkapallossa(tai monessa muussa palloilussa). Jalkapallossa koolla ei ole mitään merkitystä, koska pelipaikka löytyy riippumatta koosta.

Nyt jos katsotaan pelkäästän vaikka NBA:ta, niin siellä pelaa tällä hetkellä alle 10 pelaajaa jotka ovat 180cm tai alle. NHL:ssä vastaava lukema on ~100. Jalkapallon puolella näitä on tuhansia. Huippupelaajistakin jos tekee joukkueen niin löytyy jatkuvasti eri kokoisia pelaajia.

NBA koriksen ollessa vielä 1vs1 pelaamista niin vahvasti, niin koko ja fysiikka korostuu entistä enemmän siellä. NBA varmaankin myös ainoa maailman ammattisarjoista johon voi päästä pelaajia jotka ovat aloittaneet pelaamaan lajia teini-iässä. Ja nämä voivat olla jopa sarjan tähtiä. Tämä perustuen pitkälti juuri siihen kokoon.

Ihmettelen syvästi miten joku kokee tarpeelliseksi väheksyä koon ja sitä kautta geenien merkitystä koripallossa. Varsinkin jos lajia on yhtään pelannut, niin luulisi tuon olevan itsestäänselvyys. Ja varsinkin suhteessa lajeihin missä sillä ei niin isoa merkitystä ole.

Enkä siis väitä etteikö muutkin asiat merkitsisi tai etteikö pienemmät pelaajat voisi pärjätä. Ainoastaan sen että koripallossa koon ja fysiikan merkitys on niin valtavan iso, ettei vastaavaa ole missään muussa palloilulajissa(no lentopallossa ollaan lähellä). Tai ainakaan isommissa palloilulajeissa.

Vaikea kuvitella, että esimerkiksi 215 senttinen kaveri löytäisi roolin huippujalkapallosta, koska nopeusominaisuudet eivät varmasti riittäisi, ei edes maalivahtina. Nykyfutiksessakin tarvitaan huomattavan paljon luontaisia nopeusominaisuuksia. En ala väittelemään siitä, missä lajissa tarvitaan eniten mitäkin geneettistä lahjakkuutta, kun se on niin epämääräinen alue muutenkin. Koriksessa se on pituus, futiksessa nopeus, jenkkifutiksessa linjamiehillä voima ja massa, ja niin edelleen. Eli, en väheksy geenien merkitystä koriksessa, mutta en ole ollenkaan varma, onko geenien merkitys silti suurempi kuin muissa lajeissa. Pituus on kuitenkin vain yksi ominaisuus siinä missä muutkin.

Täytyy myöntää, että en tiedä kuka NBA:ssa on sellainen pelaaja, joka olisi aloittanut pelaamisen teini-iässä. Sellaisista olen kuullut, mutta nimiä en muista, jotka ovat aloittaneet ohjatun pelaamisen tuossa iässä. Näilläkin pelaajilla taito-ominaisuudet ovat muuten jo olleet varsin valmiita johtuen siitä, että niitä on hiottu pikkupojasta asti ulkokentillä vanhempia poikia matkien ja heiltä oppien.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Eli, en väheksy geenien merkitystä koriksessa, mutta en ole ollenkaan varma, onko geenien merkitys silti suurempi kuin muissa lajeissa. Pituus on kuitenkin vain yksi ominaisuus siinä missä muutkin.

No yksi ja yksi, kuitenkin erittäin keskeinen ominaisuus koripallossa, katso vaikka mitä tahansa listaa kaikkien aikojen pelaajista ja millä sijalla tulee ensimmäiset alle kaksimetriset pelaajat, jopa kaksimetrinen Michael Jordan on poikkeuksellisen lyhyt aivan kärjen pelaajissa. Kyllä korrelaatio pituuden ja potentiaalin välillä koripallossa on täysin kiistaton.

Pituus on ominaisuus jota ei voi mitenkään kehittää (ainakin jos oletetaan että normaali ravinto on saatavilla), tai no on kai olemassa leikkauksia jolla voidaan pituutta lisätä mutta ei niitä voi urheilijoille tehdä. Jalkapalloon vaadittavan nopeuden (ainakin suoran juoksunopeuden), siis sellaisen millä voi kuitenkin monia pelipaikkoja pelata saa kyllä treaanattu jos ei nyt kuka tahansa niin aika iso osa populasta, puhutaan ihan eri määristä kun että kuinka suuri osa populasta on kaksimetrisiä tai yli.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
No yksi ja yksi, kuitenkin erittäin keskeinen ominaisuus koripallossa, katso vaikka mitä tahansa listaa kaikkien aikojen pelaajista ja millä sijalla tulee ensimmäiset alle kaksimetriset pelaajat, jopa kaksimetrinen Michael Jordan on poikkeuksellisen lyhyt aivan kärjen pelaajissa. Kyllä korrelaatio pituuden ja potentiaalin välillä koripallossa on täysin kiistaton.

Pituus on ominaisuus jota ei voi mitenkään kehittää (ainakin jos oletetaan että normaali ravinto on saatavilla), tai no on kai olemassa leikkauksia jolla voidaan pituutta lisätä mutta ei niitä voi urheilijoille tehdä. Jalkapalloon vaadittavan nopeuden (ainakin suoran juoksunopeuden), siis sellaisen millä voi kuitenkin monia pelipaikkoja pelata saa kyllä treaanattu jos ei nyt kuka tahansa niin aika iso osa populasta, puhutaan ihan eri määristä kun että kuinka suuri osa populasta on kaksimetrisiä tai yli.

Jordan oli muistaakseni karvan alle parimetrinen, eli 6´6 (198cm?). On se pituus keskeinen ominaisuus kyllä, mutta ei se yksin riitä mihinkään. Koko kirjoituksellani halusin tuoda ilmi, että yksistään pituuden sitominen potentiaaliin on kyseenalaista. On monia esimerkkejä 220-230 senttisistä pelaajista, joiden taidot (tai fysiikka muuten) eivät kovallakaan treenaamisella ole riittäneet lähellekään NBA:ta. Pituus ei tarkoita automaattisesti sitä, että tulee Hall of Fame tason pelaaja. Pisimmät pelaajat harvemmin ovat myöskään liigan johtavia pelaajia, että kyllä sillä pituudella pitää osata myös jotain tehdä. Lauri Markkanen ei ole potentiaalinen pelkästään pituutensa vuoksi, vaan siksi mitä hän osaa tuolla varrellaan tehdä.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Jordan oli muistaakseni karvan alle parimetrinen, eli 6´6 (198cm?). On se pituus keskeinen ominaisuus kyllä, mutta ei se yksin riitä mihinkään. Koko kirjoituksellani halusin tuoda ilmi, että yksistään pituuden sitominen potentiaaliin on kyseenalaista. On monia esimerkkejä 220-230 senttisistä pelaajista, joiden taidot (tai fysiikka muuten) eivät kovallakaan treenaamisella ole riittäneet lähellekään NBA:ta. Pituus ei tarkoita automaattisesti sitä, että tulee Hall of Fame tason pelaaja. Pisimmät pelaajat harvemmin ovat myöskään liigan johtavia pelaajia, että kyllä sillä pituudella pitää osata myös jotain tehdä. Lauri Markkanen ei ole potentiaalinen pelkästään pituutensa vuoksi, vaan siksi mitä hän osaa tuolla varrellaan tehdä.

Kukaan ei ole väittänyt että yksistään pituus riittäisi. Kyse oli siitä, että Koripallossa genetiikka(eli pituus) on merkittävämmässä roolissa kuin muissa palloilulajeissa. Ja jos väittää muuta, niin en tiedä mitenpäin maailmaa katselee.

Lauri Markkanen ei ole sen takia noin potentiaalinen, että on noin pitkä, mutta samalla hän ei olisi läheskään noin potentiaalinen jos olisi 15cm lyhyempi. Nythän kyse on juuri siitä, että on "Dirk Nowitzki". Eli pitkämies, joka osaa heittää kaukaa. Ilman sitä pituutta hänessä ei olisi mitään niin merkittävää/mullistavaa, että puhuttaisiin NBA:n top prospectista.

Jos otetaan tuhat satunnaista, urheilullista lasta, niin heistä käytännössä kaikilla on mahdollisuus tulla esim. käsipallossa tai jalkapallossa huipuksi. Riippumatta kuinka isoksi he kasvavat tai vaikka joku olisi vähän hitaammilla geeneillä varustettu. Tämä johtuen siitä että muilla asioilla voi merkittävästi kompensoida ja erilaisia rooleja löytyy.

Sen sijaan jos otetaan 1000 satunnaista, urheilullista lasta, niin ei todellakaan heillä kaikilla ole mahdollista päästä koskaan NBA:n. Miksi? Koska suurin osa heistä ei koskaan kasva yli 185cm pitkiksi. Tällöin siis käytännössä noista vain muutamalla on mahdollisuus kokonsa takia pelata koskaan NBA:ssa.

Eli genetiikka sulkee valtavan osan urheilullisistakin lapsista koripallon ulkopuolelle. Suuressa osassa urheilulajeista näin ei ole. Eikä varsinkaan palloilulajeissa.

Samaan aikaan NBA:n on varattu useita pelaajia, jotka ovat aloittaneet koripallon vasta teini-iässä. Ja syy miksi heidät ovat varattu on se että he ovat isoja. Osa ovat olleet jopa All Stars tasoisia, kuten Mutombo, Olajuwon, Duncan, jne.

Edelleen siis, syy ei ole ainoastaan pituus, mutta pituus on niin merkittävä rajaava tekijä ettei vastaavaa ole. Koriksessa kun koko rajaa sen 90%+ urheilijoista automaattisesti enemmän tai vähemmän pois. Siis jos tavoitteena on NBA. Missään muussa palloilulajissa ei vastaavaa rajausta muokkaa genetiikka noin vahvasti.
 

Kaivanto

Jäsen
Ja oli myös käsittääkseni monilahjakkuus muutenkin, joka oli pelannut jalkapalloa maalivahtina ja käsipalloa.

Ei tietoa, miten lahjakas oli, mutta hämmentävän myöhään aloitti uuden lajin joka tapauksessa. Lukemattomat palloilijat pelaavat junnuina useaa lajia, esim. Litti futista ja jääkiekkoa.

Olisi kiinnostavaa nähdä, miten hyvin Litti oppisi jalkapallon, jos aloittaisi sen vasta 15-vuotiaana pelattuaan siihen asti vain jääkiekkoa ja koripalloa. Veikkaan, että pelinäkemyksen puolesta hän kehittyisi tällaisessa aika-avaruusjatkumon mutkaa vaativassa koelaboratoriossa maailmanluokan pelaajaksi, mutta pelivälineen hallinta olisi mutasarjatasoa.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Lauri Markkanen ei ole potentiaalinen pelkästään pituutensa vuoksi, vaan siksi mitä hän osaa tuolla varrellaan tehdä.

Hänen potentiaalinsa on noin suuri juurikin koska on noin pitkä, totta kai pitää osata koripalloon liittyviä asioita tehdä, ei missään pallopelissä voi pärjätä jos ei osaa yhtään pelata. Kuitenkin Markkasen taidoilla ei tekisi yhtään mitään jos olisi vaikka 170cm pitkä, ehkä jollain tasolla voisi pelata mutta tuskin olisi lähelläkään edes yliopistopelejä jos edes korisliigaa.

Totta kai on totta että jos ei osasi yhtään esim. heittää niin potentiaali olisi pienempi, silti koska on noin pitkä sitä silti olisi jossain määrin, hän voisi kehittyä puoluspelissä hyväksi jne. Jos olisi vaikka sen 170com pitkä, eikä osaisi esim heittää, eikä olisi joku ihan poikkeuksellisen nopea pelaaja, ei olisi mitään tekoa edes lähelle koriskenttää puhumattakaan että jossain organisoidussa joukkueessa pelaisi.
 
Jalkapallossa koolla ei ole mitään merkitystä, koska pelipaikka löytyy riippumatta koosta.

Kyllä sillä koolla minusta jalkapallossa sen verran on väliä, että kaksimetrisillä kavereilla on niin pitkät raajat, että niitä on vaikea hallita. Sama juttu lätkässä. En ole ikinä nähnyt taitavaa kaksimetristä lätkän pelaajaa, ja tuskin tulen näkemäänkään. Jos kommenttisi tähän on, että ei pituudesta silti haittaa ole, koska Peter Crouch ja Jan Koller ovat pärjänneet varsin hyvin, silloin voidaan koriksestakin todeta, että ei 175 sentin varsi ole NBA:ssa mikään haittatekijä, koska Isaiah Thomas ja Nate Robinson ovat tehneet varsin komeat urat.

Lätkäähän monet suomalaisluturistit pitävät lajina, jossa pitää olla iso ja pitkä mörssäri. Tämän hetken parhaat jääkiekkoilijat maailmassa ovat Sidney Crosby, 180 cm, ja Connor McDavid, 185 cm.


Nyt jos katsotaan pelkäästän vaikka NBA:ta, niin siellä pelaa tällä hetkellä alle 10 pelaajaa jotka ovat 180cm tai alle. NHL:ssä vastaava lukema on ~100. Jalkapallon puolella näitä on tuhansia.

NHL:ssä pelaa noin 700 pelaajaa ja NBA:ssa noin 400 pelaajaa kerrallaan. Olisihan se vähän erikoista, jos 400 NBA-pelaajan joukossa olisi tuhansia alle 180-senttisiä. Paremman kuvan saisi, jos katsoisi kuinka monta alle 180-senttistä pelaa esim. UCL:n pudotuspeleihin selvinneen 16 joukkueen riveissä. On niitä varmasti monin verroin enemmän kuin NBA:ssa.


Huippupelaajistakin jos tekee joukkueen niin löytyy jatkuvasti eri kokoisia pelaajia.

Kyllä koripallossakin huippupelaajista kasatusta joukkueesta löytyy eri kokoisia pelaajia. All-star-pelissä nähtiin tänä vuonna esim:

Isaiah Thomas 175 cm
Kemba Walker 185 cm
John Wall 193 cm
Kawhi Leonard 201 cm
Kevin Durant 206 cm
Anthony Davis 211 cm
Marc Gasol 216 cm

On siinä minusta pituuksia aika laajalla skaalalla. Kuten olisi maailman parhaista koostetuissa joukkueissa futiksessakin, mutta siellä se skaala vain asettuisi jonnekin välille 170-200 cm, eikä välille 175-216 cm.

Selänteeltä odotettiin myös merkittävää uraa ja sanoisin että Koivulta myös

Selänne varattiin numerolla kymmenen ja Koivu numerolla 21, joten eivät he varausiässä mitään superlupauksia olleet. Markkanen saatetaan hyvinkin varata NBA:han pienemmällä numerolla kuin kumpikaan tuosta kaksikosta, ja koris on aika hitosti jääkiekkoa isompi laji. Jos jalkapallossakin olisi varaustilaisuus, jossa huippujoukkueet huutaisivat kerran vuodessa nimiinsä lupaavimpia 18-kesäisiä pelaajia, Jari Litmasta tuskin olisi siinä draftissä varattu kymmenen ensimmäisen joukossa.

Lauri Markkanen ei ole sen takia noin potentiaalinen, että on noin pitkä, mutta samalla hän ei olisi läheskään noin potentiaalinen jos olisi 15cm lyhyempi.

Rohkenen väittää, että ihan sama juttu pätee myös Lionel Messiin. Tuskin hänkään 155-senttisenä hirveästi viheriöitä dominoisi.

Sen sijaan jos otetaan 1000 satunnaista, urheilullista lasta, niin ei todellakaan heillä kaikilla ole mahdollista päästä koskaan NBA:n.

Mutta olet siis sitä mieltä, että jos otetaan 1000 satunnaista, urheilullista lasta, niin heistä jokaisella on mahdollisuus kehittyä futiksessa UCL-tason pelaajaksi?
 
Viimeksi muokattu:

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Tänä yönä alkaa Markkasen joukkueen, Arizonan osalta March Madness-turnaus. Se käydään siis jatkoon tai ulos -periaattella ja lopussa odottaa Final Four -finaalit.
Tässä Ylen artikkelissa on selvitetty hyvin miten pelataan ja kaavio näkyvillä, keitä on mahdollista saada vastaan.

Kello 03:45 alkaa suora lähetys Areenassa ja nyt myös televisio on otettu mukaan, klo 10:00 eteenpäin TV2:lta jälkilähetyksenä tämä ensimmäinen pleijarimatsi North Dakotaa vastaan. Antti-Jussi Sipilä on saatu selostamaan (onko vaiko eikö sitten mukavampi kuin orginaaliselostus).
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Markkanen teki North Dakotaa vastaan 20 pistettä ja lisäksi repi 6 levypalloa. Arizona voitti North Dakotan lukemin 100-82.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Seuraavan kierroksen ottelussa Arizona on näköjään rankattu altavastaajaksi 63-37 prosenteilla.

Siis miten voi olla kun Arizona on kuitenkin kakkossijoitettu ja pelaa sijoituksella 7 olevaa joukkuetta vastaan, no voi toki sijoitukset mennä pöpelikköön mutta aika oudolta tuntuu.

edit. Noilla kertoimilla kannattais varmaan rahat lyödä Arizonaan.
 
Viimeksi muokattu:

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hienosti meni Arizona 16 joukkoon, vaikka oli alussa helisemässä. Markkaselle hieno tuplatupla 16/11, ja joukkueelle 69-60 voitto.

Seuraavaksi tulee vastaan yllättäjä Xavier, 23.3. 13 tappiota jo tällä kaudella mutta se ei näissä paina kun kerrasta poikki menetelmällä pelataan. Florida State (3), sai viimeksi huomata sen kun poistui kentältä 66-91 tappio niskassaan.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Itse kaipaisin yhdeltä palstan parhaalta NBA-asiantuntijalta eli @VilleLeino lta kommenttia Lauri Markkaseen? Seuraava selkeä supertähti NBA:han, eikö (?)
Supertähti? Nyt vähän jarrua hehkutukseen. Jos Lauri jatkaa kehitystä hänestä tulee hyvä roolipelaaja "floor-spacing bigginä", mutta mitään Dirkkiä, LA:ta tai Porzingisia on turha odottaa. Ennakoitu varausnumerokin (7-8) kertoo jo ettei hänestä supertähteä odotetakaan.
NBA-tasolla supertähdeksi nousu vaatii, että sinulta löytyy isoja vahvuuksia joilla erottua ja mieluusti useita. Lauria katsoessa sieltä ei vaan löydy hyvän hyppyheiton lisäksi mitään isoja vahvuuksia, joilla mies voisi dominoida NBA:ssa. Ja varsinkin kun Lauri ei mikään atleetti ole, niin NBA:ssa dominoiminen vaatisi useita isoja vahvuuksia.
Isona kysymysmerkkinä Laurin kohdalla on miten mies pärjää puolustuspäässä korinalla isoja atleetteja vastaan.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ennakoitu varausnumerokin (7-8) kertoo jo ettei hänestä supertähteä odotetakaan.
Niinkuin ei odotettu v.2009 eräästä Stephen Currystäkään, joka varattiin numerolla 7. Vai?

No hyvin on Curry kehittynyt tuon jälkeen. Muutaman korinkin onnistunut tekemään.

Itsehän en Markkasesta sano että hänestä tulee supertähti. Mutta eipä lähtökohdista sitä voi poissulkeakkaan. Kaikki on mahdollista.

 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Supertähti? Nyt vähän jarrua hehkutukseen. Jos Lauri jatkaa kehitystä hänestä tulee hyvä roolipelaaja "floor-spacing bigginä", mutta mitään Dirkkiä, LA:ta tai Porzingisia on turha odottaa.

Los Angelesia? Olisiko liikaa pyydetty, että käyttäisit ihan nimiä pelaajista niin viestejä voisivat muutkin jopa ymmärtää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös