Lauri Marjamäki maajoukkueen päävalmentajana 2016–2018

  • 39 455
  • 143
Osaltaan tässä näkyy myös se, mitä Suomessa on tapahtumassa, kun sarjaa on väkisin laajennettu. Yleisö on kadonnut ja pelien taso ei ole sitä, mistä voisi yks kaks hypätä kansainväliseen tempoon. Taktista se voi olla, mutta kilpailullisesti sarjamme ei ole pelaajille niin tasokas kuin menneinä vuosina.

Pennanen sanoi studiossa hyvin, että passiivista Venäjää vastaan homma toimii paremmin kuin kovempaa painetta antavia joukkueita vastaan. Ei Suomessa yksikään joukkue tule kovaa päälle. Tästä kaikesta Lehkosen Ika on paljon puhunut Urheilulehden puolella. Ja vaikea on olla eri mieltä. Lähtien tuomarilinjasta ei vain ole oikein mahdollista pelata kovan temmon jääkiekkoa. Jolloin taas kiekkokontrollitilanteissa esim. pakit eivät saa kunnon harjoitusta paineen purkamiseen syöttelemällä nopeasti. Syitä ja seurauksia?
Näinhän tuo on. Liigaan on jämähtänyt hidas jääkiekko joka vielä korostuu tuolla järjettömällä tuomarilinjalla. Toivottavasti Liiga tajuaisi, että nopea peli jossa ei esim. koukkuja ja estämisiä katsottaisi läpi silmien, vetää varmasti enemmän väkeä katsomoon ja ruudun ääreen. Tämä on varmasti myös syy siihen miksi Liiga pelaajat meinaavat olla nykyään ongelmissa kansainvälisillä kentillä.
Vielä valitettavampaa on se, että sama ongelma tuntuu jämähtäneen kaikkiin suomalaisiin jääkiekkopäättäjiin kun eivät huomaa, että tuollainen nopea peli on nykyaikaa. Oikeastaan kaikki muut isommat jääkiekkomaat pelaavat nykyään aktiivisempaa kiekkoa jossa myös karvataan syvältä todella kovaa. Suomessa tätä ei kuitenkaan ilmeisesti katsoa tarpeelliseksi.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Oikeastaan kaikki muut isommat jääkiekkomaat pelaavat nykyään aktiivisempaa kiekkoa jossa myös karvataan syvältä todella kovaa. Suomessa tätä ei kuitenkaan ilmeisesti katsoa tarpeelliseksi.

Muut isot jääkiekkomaat menevät myös ahnaammin maalille kamppailemaan irtokiekoista, samalla kun Liigassa peli vihelletään poikki heti, vaikka kiekko ei olisi edes kunnolla maalivahdin hallussa. Tuskin on sattumaa, että Leijonilla on vaikeuksia mennä maalille survomaan kiekkoa vaikka väkisin sisään.
 
Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Tämä on varmasti myös syy siihen miksi Liiga pelaajat meinaavat olla nykyään ongelmissa kansainvälisillä kentillä.

Osasyynä varmaankin. Kilpaulullisuudella tarkoitin sitä, että sarja on kiinni, painepelejä on vähemmän ja jos joskus Liigassa sai kamppailla 1-1 tilanteissa maajoukkuetason kärkipelaajien kanssa, niin nykyään niitä toistoja tulee vähän. Lajissa kun lajissa yksilön kokonaisvaltainen eteenpäin meno vaatisi kilpailutilanteita kv-tason vastustajien kanssa. En siis tarkoita, että pelkällä tempojääkiekolla asia ratkaistaan. Koska se taas voi johtaa siihen, että kiekko pelivälineenä unohtuu taas, kuten kävi 90-luvun loppupuolella, jolloin vain kammpailtiin ja roiskittiin.
 
Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Muut isot jääkiekkomaat menevät myös ahnaammin maalille kamppailemaan irtokiekoista, samalla kun Liigassa peli vihelletään poikki heti, vaikka kiekko ei olisi edes kunnolla maalivahdin hallussa. Tuskin on sattumaa, että Leijonilla on vaikeuksia mennä maalille survomaan kiekkoa vaikka väkisin sisään.

Tähänhän on jo nyt puututtu liigassa ja ohjeistukset muuttunut niin, että peliä ei heti vihelletä poikki. Myöskään peliä ei vihelletä heti poikki, jos vastustajan luistin käy maalialueella. En nyt sano, että maalineduspelaaminen ehkä vieläkään olisi sillä tasolla kuin pitäisi, mutta eteenpäin on menty ja tämä jo liitossa huomattu.
 
Kuitenkin näitä edelleen vihelletään poikki, vaikka pelaaja vain kävisi maalivahdin alueella tai toinen luistin. Olisi kyllä mukava nähdä ne linjaukset. Jokuhan kertoi, että mailahäirintää olisi päätetty sallia enemmän, koska ei pysytä kansainvälisessä mailahäirinnnässä mukana :)

EDIT: Kiitos Blackwolf, siis tarkoitin juuri tuota mailakamppailupelaamista ja sitä lystiä, miten se käsitetään liigassa.
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kuitenkin näitä edelleen vihelletään poikki, vaikka pelaaja vain kävisi maalivahdin alueella tai toinen luistin. Olisi kyllä mukava nähdä ne linjaukset. Jokuhan kertoi, että mailahäirintää olisi päätetty sallia enemmän, koska ei pysytä kansainvälisessä mailahäirinnnässä mukana :)
Sille oli keksitty hieno termi, mailakamppailupelaaminen. Tämä nyt siis Liigassa = estämiset, koukkimiset ja huitomiset. Ei siis se oikea mailakamppailupelaaminen, mihin mikään noista ei kuulu, mutta kun johtoporras tuo, niin lopputulos tämä.

En kenkisi Marjamäkeä, en näe syytä. Jos jätkät ei toteuta pelisapluunaa niin se ei ole Marjamäen vika. Ja nämä iänikuiset "muualla pelataan nopeammin" jankkaajat eivät tajua jääkiekosta hevon vatulaa. Nopeus on hitautta ja hitaus on nopeutta. Hyökkäysten pitää olla kiihtyviä, ei se että "pelataan nopeasti" ja "käännetään nopeasti" auta vitunkaan vertaa, ei vaikka siellä olisi vielä jotain Selänteitä, kun nykyään siellä on aina pelin alla se 2 vastustajaa ja edes se Selänne ei mene 2 jätkästä ohi kuin marginaalisella prosentilla. Ei mene ne kanukit tai jenkitkään. Se on täyttä harhaa ja kannattaa vähän katsella että millasista paikoista ne maalinsa tekee. Pystysuunnan koohotus on kuollutta, se ei ole nopeaa jääkiekkoa, se on hidasta. Organistoitu viisikkona hyökätään, viisikkona puolustetaan on nopeaa jääkiekkoa ja se on nykyaikaa.

Hyvä esimerkki Marjamäen kiekosta ja nopeasta pelistä oli ennen Tsekin 7-1 maalia, riisto omassa päädyssä ja 4-2 vastahyökkäys. Laituri tuplasi pakin kulmaan, voitti irtokiekon omissa, pelasi sen suurempaan tilaan keskelle, mistä taas Peltola haastoi pakin, veti sen itseensä ja avasi 3-1 hyökkäyksen. Ensimmäinen alueelle tullut sitoi pakin ja avasi periaatteessa 2-0 tilanteen. Missä meni vikaan? No ei tehty maalia ja aiemmin hienosti suoriutunut Peltola rynni 4 pelaajaksi B pisteiden tason yläpuolelle. 3 voidaan kestää, jos se kolmas on sitten takakarvana. 4 pelaajaa yli vastustajan B pisteiden on täysin käsittämätön munaus pelaajalta, ei pelikirjalta, koska pelikirja ei sitä todellakaan sinne käske, vaan ryhmittymään puolustukseen. Yksilön virhe, mikä maksoi maalin. Miksi tämä tapahtui? Jos tietäisin niin kertoisin, kun en tiedä, niin en voi kertoa. Ilmeisesti Tapparassa saa pelata noin, epäilen.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Ei Marjamäen peluuttamaa kiekkoa voi tosiaan omaksua muutamassa päivässä, joten täysin väärä ukko siellä on nyt hakkaamassa päätä seinään. Turnausmuotoisessa hommassa pitää olla yksinkertainen pelisysteemi, jonka pystyy omaksumaan muutamassa harjoituksessa. Pelaajilla on nyt pää täynnä ohjeita erilaisiin tilanteisiin, mutta eihän niitä nyt ilman kunnollista harjoittelua pysty toteuttamaan kunnolla. Kaiken pitäisi tulla selkäytimestä ja se vaati aivan liian paljon aikaa.

Näkeehän sen tämän kauden Kärpissäkin kun vaihdettiin joskus marraskuussa Suikkasen koohotuksesta Mantereen johdolla takasin Marjamäki-lätkään, niin se näyttää varsinkin näillä uusilla kavereilla kestävän ikuisuuden oppia. Vasta nyt 3 kuukauden (!) jälkeen on jotain tuloksia saatu aikaan ja peli alkaa näyttää välillä ihan hyvälle.

Kysymys kuuluu, että miten helvetissä maajoukkue voi oppia tuon kolmessa päivässä !!
 
Perreault85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ei Marjamäen peluuttamaa kiekkoa voi tosiaan omaksua muutamassa päivässä, joten täysin väärä ukko siellä on nyt hakkaamassa päätä seinään. Turnausmuotoisessa hommassa pitää olla yksinkertainen pelisysteemi, jonka pystyy omaksumaan muutamassa harjoituksessa. Pelaajilla on nyt pää täynnä ohjeita erilaisiin tilanteisiin, mutta eihän niitä nyt ilman kunnollista harjoittelua pysty toteuttamaan kunnolla. Kaiken pitäisi tulla selkäytimestä ja se vaati aivan liian paljon aikaa.

En ainakaan itse anna niin paljon painoarvoa EHT-tuloksille, että pitäisi potkuja antaa. Nämähän on juuri oikeita paikkoja opettaa sitä peliä pelaajille. Se kyllä mietityttää, että miten esim. Immonen osaa auttaa puolustajia, kun Sveitsissä peli on aivan erilaista. Kaskinen on lähempänä pelitavan puolesta, joten se ei liene ongelma.

Joka tapauksessa katselisin Marjamäen projektin loppuun, sitten joko jatkot tai joku J.Jalonen, Kivi tai Tapola tilalle. Immosen vaihtaisin vaikka heti, mutta kuka tilalle?
 
Hanhi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, AS Roma
En ainakaan itse anna niin paljon painoarvoa EHT-tuloksille, että pitäisi potkuja antaa. Nämähän on juuri oikeita paikkoja opettaa sitä peliä pelaajille.

En itsekään ole potkujen kannalla, mutta kyllähän tuon pelailun tulisi näyttää jo lupausta paremmasta pikkuhiljaa. Se peli ei löydy taikaiskusta silloin kun mm-kiekko tippuu jäähän. Tähän mennessä Marjamäen teeseillä on voitettu kolme ottelua, 11 kertaa tullut takkiin. Se on mielettömän surullinen saldo.
 
Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Te jotka vaaditte tässä vaiheessa potkuja Marjamäelle - miettikää nyt edes vähän. Mitä se kertoisi Jääkiekkoliitosta työnantajana? Veikkaan, että jo Rautakorven kenkiminen aiheutti epäilyksiä mahdollisissa majutoiminnan päävalmentaja-kandidaateissa.

Jos Jääkiekkoliitto alkaa profiloitua työpaikkana, joka ei tue omiaan pitkäjänteisesti ja eikä anna työrauhaa koutseille, niin kohta kukaan huippuvalmentaja ei enää lähde Leijoniin.

Kenkiminen WC:n ja EHT:n vuoksi olisi liitolle itsemurha, joka aiheuttaisi valtavan paskamyrskyn valmentajien keskuudessa.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Te jotka vaaditte tässä vaiheessa potkuja Marjamäelle

En nyt ehkä ole vielä fudua tarjoamassa, mutta kyllä Marjamäen pitää muuttaa tuota pelisapluunaa paljon yksinkertaisempaan muotoon näitä turnausmuotoisia pelejä ajatellen. Pelaajat tulevat kuka mistäkin pelisysteemistä, joten on täysin mahdotonta saada heitä lyhyessä ajassa pelaamaan tuota nk. "Marjamäki"-lätkää, jota Kärpissäkin on nähty. Pelaajilla näyttää olevan tällä hetkellä aivan liian paljon ajateltavaa kentällä, joten pelistä ei tule vittuakaan.
 
Kimmo Stasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kysymys, jota on tullut todella paljon mietittyä eikä se miettiminen ole hullua hurskaammaksi tehnyt, on että mitä tekemistä valmentajalla on sen asian kanssa, ettei pelaajat saa kiekkoa paikoista sisään?

Tuo on ollut selkeiten näkyvä ongelma niin Marjamäen Leijonissa kuin Rautakorven U20-Leijonissa, eikä sitä saanut Ahokaskaan mitenkään parannettua.

Paikkoja siis kaikkein noiden valmentajien pelisysteemeillä on saatu luotua ihan riittävästi, suorastaan roppakaupalla, mutta siltikään musta ei mene pussiin, ei sitten millään. Lämitään kaukalon laitoihin, plekseihin, yli ja ohi. Ja jos sekään ei riitä, niin sitten kolisutellaan maalirautoja. KILIN, PUM ja PAM ovat ne kuuluvimmat äänet olleet viimeaikaisissa Leijona-otteluissa.

On kait sillä valmentajalla tässä jokin rooli, mutta mikä? Onko se sitten se, että puhutaan ihan liikaa jonninjoutavista asioista ja sitten kun tulee paikka, niin jäädytään kun pää ei ole kristallinkirkas ja tiikerinsilmä kohdallaan? Hemmetin vaikea sanoa.

Marjamäelle haluaisin antaa kyllä potkut, mutta vain henkilökohtaisista syistä sillä minua ärsyttää se kaveri jostain syystä aivan käsittämättömän paljon. Eikä asiaa todellakaan auta se, että hänen alaisuudessaan näyttää tulevan aina takkiin. Eli kyllä - kenkää.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Paikkoja siis kaikkein noiden valmentajien pelisysteemeillä on saatu luotua ihan riittävästi, suorastaan roppakaupalla, mutta siltikään musta ei mene pussiin, ei sitten millään. Lämitään kaukalon laitoihin, plekseihin, yli ja ohi. Ja jos sekään ei riitä, niin sitten kolisutellaan maalirautoja. KILIN, PUM ja PAM ovat ne kuuluvimmat äänet olleet viimeaikaisissa Leijona-otteluissa.

Minusta tosin epätyypillisen paljon on tullut paikkoja myös vastustajille ja Suomen peli on myös näiden valmentajien alaisuudessa ollut epätyypillisen ailahtelevaa: välillä menee ihan hyvin, mutta sitten seuraavassa hetkessä ollaankin menty ihan sekaisin. Myös on ollut suuria vaikeuksia erityisen pelinopeiden ja aggressiivisten vastustajien välillä: ei olla hallittu kiekkoa omassa päässä vaan menetetty se aikailuihin ja huonoihin ratkaisuihin. Suomen peliä on perinteisesti leimannut kurinalaisuus, tasaisuus ja puolustuspelin timanttinen yhtenäisyys. Esim. Marjamäen Suomesta ei yksinkertaisesti näin vain voi sanoa - pakka on hetkittäin mennyt sekaisin ihan säännöllisesti lähes pelissä kuin pelissä.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Muistetaan myös, että MM-kisat eivät ole mikään lyhyt turnaus tai lyhyt projekti. Leiritys MM-kisoihin kestää sen kuusi viikkoa suunnilleen ja tämän lisäksi MM-kisojen alkulohko on kahden viikon rutistus. EHT:lla katsellaan pelaajia, pelitavan osalta suuntaa antaa leirityksellä käydyt ottelut. Jukka Jalosen meidän peliäkin sanottiin aluksi turhan haastavaksi oppia turnauksia pelatessa.

En ole huolissani. Mikäli Suomi saa muutaman täsmävahvistuksen kevään MM-kisoihin, uskon täysin Suomen mahdollisuuksiin.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Maalintekotehottomuus, plekseihin paukuttelu ja ailahtelut pelin sisällä kertovat mielestäni kahdesta mahdollisesta ongelmasta, jotka eivät ole mitenkään toisiansa poissulkevia. Yksi vaihtoehto on, että pelisysteemi on liian monimutkainen tai sitä ei ole ehditty oppia kunnolla. Tällöin ratkaisut eivät tule selkäytimestä, ja pelaaminen on joko hidasta tai sekavaa, tai sitten tehdään paniikissa hätäisiä ja typeriä ratkaisuja, kuten ammutaan silmät kiinni päin pleksejä tai vastustajan lähintä pelaajaa, ja välillä pakka vuotaa ja päästetään vastustaja liian helposti vastahyökkäyksiin tai laatupaikoille. Toinen vaihtoehto on, että pelaajat ovat henkisesti lukossa ja kipsissä, pää ei vain kestä, ja seuraukset näkyvät heikkona viimeistelynä, virheinä ja ailahteluna.
 
Tornados

Jäsen
Henkisistä ongelmista kertoo valmennusjohdon kyvyttömyys myöntää joukkueen heikkoa peliä. Uskoisin paljon enemmän sellaiseen toimintaan, että todettaisiin pelin menneen surkeasti ja mielellään vielä luvattaisiin parantaa seuraavaan peliin. Tämä ongelmahan on ollut World Cupista lähtien kun silloinkin ongelmat olivat kuulemma heikossa materiaalissa ja kapeiden kaukaloiden puutteessa. Kuitenkin samat pelaajat ovat pärjänneet aivan hyvin NHL:ssä tällä kaudella.

Virheitä on vaikea korjata jos niitä ei myönnetä!
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kirjoitin jo aiemmin tuonne Kärppien puolelle, kun siellä spekuloitiin joukkueen valmennuskuvioita, että Marjamäen potkut maajoukkueesta on erittäin epätodennäköiset. Ainoastaan ihan täysin katastrofaaliset MM-kisat voivat johtaa potkuihin, eli käytännössä siis joku lähes B-sarjaan tippuminen tai ihan karmea selkäsauna puolivälierissä. Marjamäen sopimus kattaa maajoukkueessa vielä ensi kauden, joten eiköhän mies nyt valmenna tuon ajan kuitenkin kokonaisuudessaan, jos nyt siis jotain ihan käsittämätöntä katastrofia ei tapahdu.

Potkut kesken sopimuskauden voi tulla kyseeseen jos olympialaiset menee vuoden päästä penkin alle, eli silloin Marjamäki ei valmentaisi enää niitä kevään MM-kisoja vaan uusi ukko on otettu remmiin mukaan hieman aikaisemmin.
 
Ritola#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei tartte potkuja vielä antaa.
Yksi asia, minkä marjamäki voisi lopettaa HETI selittely.

Suomella on AINA ollut huono materiaali, verrattuna 4-5 kärkimaahan. Silti sieltä on kairattu voittija ja jätkät on taistellu ihan saatanasti. Ei joku Tuomo Ruuttu, Toni Mäkiaho, Jukka Hentunen ole ollut mitään timanttia koskaan.

Jos ei ajoituksia saa edes kuntoon, niin hohhooijaa. Pelaajat voi olla paskaa, mutta valmennus on ainakin.
 
Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Veikkaan, että 'jotain tapahtuu', jos tänään Ruotsiakin vastaan tulee pahasti vihkoon. Tappion jälkeen Marjamäen voittoprosentti olisi 20. Vaikka nyt kehissä on kenties huonoin joukkue tähän astisista, niin monenlaisella kokoonpanolla on yritetty, että johtopäätösten aika on. Ikävähän olisi vaihtaa valmentajaa kesken MM-turnauksen.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Suomella on AINA ollut huono materiaali, verrattuna 4-5 kärkimaahan. Silti sieltä on kairattu voittija ja jätkät on taistellu ihan saatanasti. Ei joku Tuomo Ruuttu, Toni Mäkiaho, Jukka Hentunen ole ollut mitään timanttia koskaan.
Kuka on Tuomo Ruuttu? Toni Mäkiaho pelasi yhdet MM-kisat vuonna 1998 (olympiavuoden MM-kisat ja kokematon joukkue kasassa), ja Jukka Hentunenkin oli nyt ainakin Euroopan sarjoissa kova maalintekijä aina kun maajoukkuestatuksen pelaaja oli, ja tekihän tuo hyvin maaleja myös maajoukkueessa.

Toki siitä olen samaa mieltä että Suomen materiaali on paperilla ollut aina ehkä maksimissaan joku viides tai kuudes, mutta silti vähän ehkä erikoisia nimiä nostit esille tähän vertailuun.
 
Tarkoitin Tuomo Ruutua, vaikeahan sitä oli tuosta erottaa. Ne mm-kisat missä toni mäkiaho pelasi, meni hyvin, vaikka oli kokematon joukkue. Hentunen oli kova joo, niin oli....

Samoin marko tuomainen ja mikko eloranta. Mitkä nimet sulle kelpaa?

Leo Komarovkin oli varmaan enne kova ja nyt paska?

Ymmärrän, että olet "Marjamäen miehiä" mutta koitahan puolustella miten erinomaista jälkeä hän on tehnyt maajoukkueessa.
Ihan umpisurkee jälkeä, eihän suomk pärjää kenellekkään. turnausmuodossa kannattanee antaa nopeat, selkeät ohjeet......
 
Vähän hankala saada näistä sun viesteistä kiinni kun heittelet vaan nimiä pöytään ja punainen lanka tuntuu olevan kadoksissa... Mutta siis, eihän Suomen joukkueessa ole oikeastaan koskaan ollut ongelmaa näiden alempien ketjujen pelaajien suhteen, jollainen nyt joku Elorantakin ihan puhtaasti oli. Ja mitä nyt Marjamäen "puolusteluun" tulee tai siihen että olisin jotenkin erityisesti Marjamäen miehiä, niin en tiedä mistä tuonkaan nyt vetäisit. Missään en ole miestä tainnut puolustella, mutta en nyt potkujakaan lähtisi antamaan ainakaan vielä tällä hetkellä. Jos MM-kisat menee ihan katastrofaalisesti niin silloin on toki eri juttu.
 
Pitäisiköhän korkkia laittaa kiinni. Ei nyt ole ensimmäinen kerta, kun maajoukkueen valmentajalla (tai ylipäätänsä valmentajalla) on vaikeuksia liikkeellelähdössä. Tässä on niin pieni otanta, että on hyvin vaikea sanoa tästä projektista mitään, mutta ei nyt kannata ihan EHT-turnauksen takia ripotella tuhkaa päälle.
Suomessahan tästä tykätään, mestaruudet tulee tuurilla, mutta sitten mahalaskut näyttää aina todellisen suunnan. Nykyään junnut on paskoja, liiga on paska jne. vaikka kuitenkin vihdoin saatu uutta sukupolvea huipulle niin pelaajissa kuin valmentajissa.

Koskaan me ei tulla pelaajissa olemaan ykkösiä, mutta hyvä juniorityö sentään tuo vähän lähemmäksi nyt. Koska se on aivan selvää, ettei se taktiikkaetu ole ikuinen. Tottakai muut tällaisissa asioissa ottaa kiinni, sama koskee maalivahtivalmennusta. Suomi ollut näissä edelläkävijä, sitten pitää löytää se seuraava edge meille.

Tokihan aina kärppäläiset on "omilleen" puusilmäisiä, ei niihin pidä tarttua ;) mutta jos nyt ei kaikkea paskaa tulisi tällaisella otannalla. Ehkä kun Marjamäki saa pelitapansa toimimaan maajoukkueessa jälki voi olla hyvää. Mene ja tiedä, mutta annetaan nyt aikaa ja uskon että sitä onkin luvassa. Vaan totaalinen romahdus MM-kisoissa (mihin en usko) voi potkut tuoda. Toivottavasti näin ei käy.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tokihan aina kärppäläiset on "omilleen" puusilmäisiä, ei niihin pidä tarttua ;)
Tähän voisi heittää jotain vastaprovoa JYP-faneista, liittyen nyt vaikka erään maalivahdin edesottamuksiin junnujen MM-kisoissa ja yms. ;)

Mutta siis noin yleisesti ottaen, minulle nyt on henkilökohtaisesti ihan se ja sama mikä on pelaajan tai valmentajan tausta kun maajoukkueessa ollaan. Marjamäen valinta maajoukkueen päävalmentajaksi oli melkolailla selviö ja täysin oikea sen hetkisessä tilanteessa, eikä nyt vieläkään voida sanoa mitään sen suhteen että mikä se arvosana tulee kokonaisuutena olemaan. World Cup toki oli suorituksena katastrofaalinen, mutta toisaalta siellä floppasi myös esimerkiksi USA lähes yhtä pahasti. Nyt meneillään olevista EHT-peleistäkäänn en lähde mitään kokonaisarvosanaa antamaan (ja tämä pätee myös tulevaisuudessa, valmensi maajoukkuetta minkä tahansa seurajoukkuetaustan omaava tyyppi), mutta toki jos kevään MM-kisat menee ihan perseelleen niin sitten on isomman pohdinnan paikka, ja Marjamäen paikka voidaan kunnolla kyseenalaistaa.

Mutta voihan se toki olla ettei Marjamäki vaan ole oikea valmentaja maajoukkueeseen. Seurajoukkueen valmentaminen on kuitenkin niin erilainen homma, kun siellä vedetään pidempää projektia ja ollaan enemmän samojen pelaajien kanssa tekemisissä.
 
Ritola#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vähän hankala saada näistä sun viesteistä kiinni kun heittelet vaan nimiä pöytään ja punainen lanka tuntuu olevan kadoksissa... Mutta siis, eihän Suomen joukkueessa ole oikeastaan koskaan ollut ongelmaa näiden alempien ketjujen pelaajien suhteen, jollainen nyt joku Elorantakin ihan puhtaasti oli. Ja mitä nyt Marjamäen "puolusteluun" tulee tai siihen että olisin jotenkin erityisesti Marjamäen miehiä, niin en tiedä mistä tuonkaan nyt vetäisit. Missään en ole miestä tainnut puolustella, mutta en nyt potkujakaan lähtisi antamaan ainakaan vielä tällä hetkellä. Jos MM-kisat menee ihan katastrofaalisesti niin silloin on toki eri juttu.
Oli eloranta vaan edellisessä world cupissa hyvä.. oli jäälläkin viimeisellä minuutilla.

Luetteln nuita pelaajia siksi, että Marjamäki ei voi joka tappion jälkeen vain tyytyä sanomaan, että "pelaajien taso ei riitä" "pelattiin hyvin, kun oli näin paljon ensikertalaisia" jne.

Tuo oli viestin ainut pointti, missään muussa ei ole vikaa kuin pelaajissa.

A) pelaajat on paskoja ja ovat aina olleetkin

B) ensikertalaisia pitääkin olla mukana ja on aina ollutkin. Valmetajan ja johtoryhmän tehtävä on myydä paskat maajoukkuepelit ammattilaisille. Katotaan kiinnostaako ketään keväällä tulla. Vai mennäänkö ensikertalaisilla ja hävitään, niin kuin pitääkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös