Lauri Korpikoski TPS:ään

  • 691 468
  • 3 112

Forn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils
Eli luulet ihan vilpittömästi, että Lauri heittää puoli miljoonaa kankkulan kaivoon ja lähtee toivomaan pelipaikkaa jostain muualta.
En tietenkään usko. Veikkaan, että Korpikoskelle riittää vaikka se 20 peliä kaudessa. Korpikosken siirto oli alun perin mun oma harras toive.
 

snake

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Saku Koivu, Mikko Koivu, Aatos Koivu
Korpikosken taso ei vaan enää riitää tälle tasolle, haluttiin sitä tai ei. Siksi nimenomaan Korpikoski voisi alkaa etsiä jotain jäähdyttelyseuraa vaikka Suomen ulkopuolelta, jotta uusi seura voisi maksaa ulososton. Jossain Saksassa olisi varmasti ottajia.
Lievästi toistan itseäni, mutta kun on pakko. Lauri pelasi kauden 2020-2021 Liigassa 18 peliä tehoin 4+13 eli 17 pinnaa, lähes pinna/peli. Ei vaan riitä.

Uskon että moni ottaisi kaksi 150th euroa tienaavaa hyökkääjää Laurin tilalle, myös minä. Mutta kun joku luupää on tehnyt Korpparille järjettömän sopimuksen niin kyllä niistä sopimuksista täytyy pitää kiinni. Tuskin Lauri miettii Norjaan lähtemistä 60th eurolla, jos voi 300th eurolla olla katsomossa tai päästä pelaamaan sopimuksen mukaisesti.
Ja edelleen tuskin Lauri näitä terveyshuolia itselleen halusi, mutta näin vaan joskus käy. Paska tuuri, sekä Laurilla että Tepsillä.
 

Luolis

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo, Montreal Canadiens
Korpikosken sopimus on ollut varsinainen murheenkryyni pidemmän aikaa joten siihen tuskin tarvitsee palata.

Henkilökohtaisesti toivon että Lauri saisi pelattua ensi kauden Tepsissä ilman loukkeja. Uskon että saataisiin miehestä paljon irti. Toivotaan parasta, pelätään pahinta.
 

Arengee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Maajoukkueet, NHL:n Suomalaiset
Vähän kyllä ihmettelen tota Korpparin dumaamista täällä, jos joku vitun Hults pärjää täällä niin eiköhän Korpikoski kykene vähintään samaan. Mikäli terveys antaa myöden ja haluaa oikeasti pelata Tepsissä niin onhan toi ihan käyttökelpoinen johonkin 3.ketjuun.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Kallisäijä, ei siitä mihinkään pääse ja jos sen palkkapussin kanssa tepsin on pakko elää ja Korppari itse haluaa tepsissä pelata, niin eikö helpompi olisi sitten vaan kokeilla Korpparia vaikka nelosessa ja katsoa kestääkö paikat?
Mielestäni ainakin se olisi parempi ratkaisu, kuin tälläinen ihme tappeleminen, mikä ei johda mihinkään.
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kallis pelaaja nelosketjuun sillä vaikea uskoa että hänestä olisi enää edes kolmosen laitaan.
korpikosken palkalla kun saisi kaksi 150 tuhannen todella hyvää pelaajaa tai yhden ylikylän ukon ja loput voisi pistää johonkin toiseen pelaaja hankintaan tai jemmaan.
Korpikosken palkka rokottaa todella paljon Tepsin rosteria ja näin annetaan valtavasti tasoitusta muille.
Vieläkään ei voi käsittää mitä Niittymäen päässä silloin aikanaan liikkui.
 

raisionjoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielestäni viime syksyisiin lähtökohtiin nähden ihan rakentavaa kommentointia Laurilta. Tähtien osuessa kohdilleen, tälle tarinalle on kaikki edellytykset saada vielä onnellinen, tai vähintään kunniallinen loppu.

Yhteistä niin Jonnen kuin Korpparinkin tapauksissa on se, että molemmat ovat suurimman pölyn laskeuduttua ainakin rivien välistä luettuna myöntäneet kolikolla olevan kaksi puolta.
 

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tärkeintä on se että pahimmat erimielisyydet seuran kanssa on nyt selvittetty/ sovittu. Korppari on nyt terveenä ja hän haluaa pelata ensikaudella TPS:ssä mikä on myös tärkeää. Sopimuksia on noudatettava ja sitä on vielä parivuotta jäljellä ja piste. Varmasti Korpparilla on halua näyttää että hän pystyy pelaamaan huipputasolla. Sen verran monta rikkinäistä kautta erilaisten sairauksien ja loukkaantumisten takia on takana,jospa se ensikausi menisi ilman loukkeja. Itse kritisoin viimekesänä Korpparia kuten myös seuraa tuosta viime kesän /syksyn kiusamisjupakasta joka edelleen on mysteeri ja se saa myös pysyä mysteerinä koska tärkeintä on se että sopu on löytynyt. Ei muuta kun hyvät kesätreenit Korpparille ja koko joukkueelle.
 

Tuuletin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps, änäri suomalaiset
Kunnossa ollessaan Korpikoski voisi olla vielä vahvistus mutta pysyykö mies enää kasassa. Viime kaudet ovat olleet niin vaikeita että vaikea uskoa ehjään kauteen. No ennenkin olen ollut väärässä omien fibojen kanssa joten toivotaan näin tapahtuvan tälläkin kertaa ja korppari pelaa kolmos/neloskentässä tykki kauden ja kukaan ei muista menneitä selkkauksia enää ensi keväänä.
 

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Korpikosken tapauksessa on mennyt pieleen oikeastaan kaikki mahdollinen. Olisi ehdottomasti hienoa, jos hän voisi pelata nyt sopimuksensa loppuun kunnialla ja hyvällä tasolla niin, että pystyisi oikeasti auttamaan joukkuetta menestymään. Mukavampi päätös uralle on päättää se pelaamalla hyvällä tasolla, eikä niin, että se loppuu loukkaantumis- ja sairastelukierteeseen kehäraakkina.

Varmasti jokainen toivoo, että Korpikoski pystyy pelaamaan ensi kaudella Tepsin paidassa hyvällä tasolla ja olemaan oikeasti hyödyllinen joukkueelle. Sairaskertomus alkaa olemaan vain sen verran pitkä, että minulla ei usko meinaa riittää siihen, että Korpikoski pystyisi olemaan laatupelaaja liigassa. En usko, että Korpikoskesta on enää kärkiketjujen pelaajaksi. Se on sitten hyvä kysymys, että voisiko hän vielä olla laadukas 3.ketjun tai 4.ketjun pelaaja. Minä en tiedä. Turhan kallis pelaaja hän on kolmoseen tai neloseen, mutta sehän ei ole Korpikosken vika, että hänelle on tehty järjetön sopimus, eikä hän tietenkään kannata sopimustaan purkaa, koska rahaa tulee joka tapauksessa.

Yksi oleellinen kysymys on se, että miten rakennetaan menestyvä joukkue ja menestyksekäs kausi, kun joukkueessa on Korpikosken kaltainen tapaus, josta ei yhtään pysty sanomaan, että pelaako 0 peliä, täyden kauden vai jotain näiden väliltä. Korpikosken sairaskertomus on sen verran pitkä, ettei hänen varaansa voi yhtään laskea. Lähinnä pitäisi ajatella niin, että hän täydentää joukkuetta, mutta hän ei ole avainpelaaja tai keskeinen pelaaja.

Tarinassa on ollut sen verran paljon käänteitä ja tapahtumia, että minä en usko Korpikosken pelaavan ensi kaudella Tepsissä ennen kuin näen tämän omin silmin. Tilanne on kaikkien kannalta hankala. Meillä on pelaaja, jonka palkka on liigan kärkeä, mutta hänen varaansa ei voi yhtään laskea. Vaikka tietenkin toivon tarinalle onnelista loppua ja sitä, että Korpikoski pystyisi palaamaan laadukkaaksi tai edes hyväksi liigapelaajaksi, niin rehellisesti sanottuna en ole kovinkaan optimistinen sen suhteen, että Korpikoskesta olisi pelaajana vielä iloa Tepsille. Mielelläni olen väärässä.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Kallis pelaaja nelosketjuun sillä vaikea uskoa että hänestä olisi enää edes kolmosen laitaan.
korpikosken palkalla kun saisi kaksi 150 tuhannen todella hyvää pelaajaa tai yhden ylikylän ukon ja loput voisi pistää johonkin toiseen pelaaja hankintaan tai jemmaan.
Korpikosken palkka rokottaa todella paljon Tepsin rosteria ja näin annetaan valtavasti tasoitusta muille.
Vieläkään ei voi käsittää mitä Niittymäen päässä silloin aikanaan liikkui.

Vaikea uskoa, että Korpparista on kolmosen laitaan? Jos ja kun ilmeisesti mies on nyt terveenä, niin rahkenen epäillä. Meillä veti viimekaudella kakkosen laidassa Steenbergen. Terveenä Korpikoski käyttää Stenua tiskirättinä.

Ikuisuusargumenttina tähänhän on, että "eise Korpikoski kuitenkaan kunnossa ole". Sen näyttää vasta aika pysyykö mies kasassa vai ei. Fakta on kuitenkin, että ei Korpparin taidot mihinkään ole hävinneet. Pelkällä fyysisillä ominaisuuksillaan on Liigaan hyvä pelaaja, vaikka kädet olisivat samat mitä Jani Forsströmillä.
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vaikea uskoa, että Korpparista on kolmosen laitaan? Jos ja kun ilmeisesti mies on nyt terveenä, niin rahkenen epäillä. Meillä veti viimekaudella kakkosen laidassa Steenbergen. Terveenä Korpikoski käyttää Stenua tiskirättinä.

Ikuisuusargumenttina tähänhän on, että "eise Korpikoski kuitenkaan kunnossa ole". Sen näyttää vasta aika pysyykö mies kasassa vai ei. Fakta on kuitenkin, että ei Korpparin taidot mihinkään ole hävinneet. Pelkällä fyysisillä ominaisuuksillaan on Liigaan hyvä pelaaja, vaikka kädet olisivat samat mitä Jani Forsströmillä.
Jos Korpikoskea aletaan sovittelemaan kahteen ensimmäisiin ns. tulosketjuihin niin sen jälkeen on turha haaveilla minkään värisistä mitaleista ensi kaudella.
Kahdessa ensimmäisessä ketjussa pitää olla selvästi parempia pelaajia kuin mitä Korpikoski on.
Stenu oli todella heikko vahvistus ja siihen ei paljon tarvita että olisi häntä parempi. Jatkossa vaan tarvitaan pelaajia jotka kykenevät tekemään säännöllisesti tehoja olemalla Liigan pistepörssissäkin korkealla eikä mitään Stenua tai Korpikoskea siihen rooliin.
Mikäli Kallio ja Urama näin laskisi ja joukkueen rakentaisi niin kyllähän he silloin olisivat täysin sekaisin ja luotto heihin olisi mennyttä lopullisesti.
Nelosketjuun ymmärtäisin vielä Haapasen ja Jasun kanssa joskin tosiaan olisi aivan liian kallis mies siihen rooliin.
Vaikka kuinka sitä meistä jokainen toivoisi Korpikoskelle onnistumisia ja ehjää kautta niin valitettavasti hän on järkyttävän iso riippakivi Tepsille vielä kaksi vuotta.
Hän syö todella ison kakun joukkueen pelaajabudjetista ja seuralla olisi mahdollista hankkia yksi tai huomattavasti kovemman tason kaveria joukkueeseen mikäli Korpikoskea palkka ei olisi rasitteena estämässä näitä hankintoja.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ikuisuusargumenttina tähänhän on, että "eise Korpikoski kuitenkaan kunnossa ole". Sen näyttää vasta aika pysyykö mies kasassa vai ei. Fakta on kuitenkin, että ei Korpparin taidot mihinkään ole hävinneet. Pelkällä fyysisillä ominaisuuksillaan on Liigaan hyvä pelaaja, vaikka kädet olisivat samat mitä Jani Forsströmillä.

Se ikuisuusargumentti nyt vaan on todellinen. Viime kaudella Korpikosken ”fyysiset ominaisuudet” riittivät 12 peliin ja sitä edellisellä kaudella 18 peliin. Fyysisistä ominaisuuksista kukaan ei tiedä mitään, kun ei kaveri pysty edes pelaamaan.

Ensi kaudelle turha sovitella sen enempää mitään roolia. Pelaa ne pelit sitten mitkä pelaa niin kuin joku Ushenin viime kaudella, mitään ei voi laskea Korpikosken varaan - ei edes nelosketjun paikkaa…
 

MaMiJu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kertokaa nyt ihmeessä "te kaikki tietävät" näin sokealle, kuurolle ja tyhmälle kannattajalle, mitkä ovat olleet ne Korpikosken loukkaantumiset viimeisten 5 kauden aikana jotka ovat estäneet häntä pelaamasta? Minun tiedossa oleva lista ei nimittäin kovin pitkä ole.
 

jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitä kaikkia vammoja/sairauksia Korpikoskella nyt on ollut viimeiseen 10v:
-Suolistosairaus (2018-2019)
-Aivotärähdys x2 (2017-2018,2021-2022)
-Lonkka (2020-2021)
-Sydänlihastulehdus (2018-2019)
-Polvi (2016-2017)
-Korona (2021-2022)

Ei kai nyt mistään lasinilkasta voi puhua. Ja TPS:n aikana tosiaan Suolistosairaus ja sydänlihastulehdus, jotka tuli samassa paketissa. Tämän jälkeen lonkka. Ja lonkkakaan ei ilmeisesti ollut niin pahasti kuin olisi voinut.

Kaikesta päätellen näistä on käytännössä toivuttu. Sveitsissä sitten aivotärähdys ja korona. Ja tiukan ulkomaiskiintiön kanssa vaikea muutenkin pelata.

Korpikoskella on kuitenkin hyvä treenimotivaatio, ettei epäillystäkään etteikö ole syksyllä kovassa kunnossa jos pysyy terveenä. Kunnossa ollessaan Korpikoski on painanut hyvin pisteitä. Ei toki 300k€ arvoinen pelaaja. Mut ei toi loukkaantumishistoria mielestäni kerro, etteikö kroppa kestäisi. Ollut vain hyvin huonoa tuuria. Huono tuuri voi toki jatkua ja voi tulla vaikka mykoplasmaa tai mitä vaan. Mutta sopparia nyt ei todellakaan saada purettua ja vaikka lainalle jonnekkin menisi, niin TPS maksaa taatusti ison osan palkasta. Parempi siis pistää askiin ja katsoa mitä tapahtuu. Parempi arpa kuin ulkkariarvat. Ja mitä sillä 300k€:lla sitten saa. Tällä kaudella ois varmaan saanu Usheinit jo syksyllä. Paska kärjistys, mutta eise raha automaattisesti tuo hyvää jossei sitä osaa käyttää.

Itse ainakin mielellään nään syksyllä Korpikosken TPS paidassa. Ja vielä enemmän toivon, että kaveri pysyy terveenä ja saa näyttää mihin pystyy.
 

12961

Jäsen
Eli luulet ihan vilpittömästi, että Lauri heittää puoli miljoonaa kankkulan kaivoon ja lähtee toivomaan pelipaikkaa jostain muualta.
Ei kai se nyt niin mene, vaan jos on pelihaluja, niin sopimuksen purkaminenhan voi olla myös win-win. Tai oikeastaan vahingon minimointia. Pelaaja luopuu jostakin osuudesta samalla kun vapauttaa itsensä nykyisestä sopparista ja on sen jälkeen vapaa tekemään sopimuksen muualle (josta tietysti pitäisi saada jonkinlainen korvaava palkka). Seura pääsee edes osasta sopimusvelvoitettaan eroon.

Näillä näytöillä ja viime kausien historialla voi tosin olla vaikea saada kaksista palkkaa yhtään mistään sarjasta, joten voi hyvinkin olla, että pelihalut vetäisivät rahallisen lopputuleman miinuksen puolelle.

Se on sitten eri asia, että ollaanko sopimuksen purkamisen ehdoista lähellekään samaa mieltä ja onko sopimuksen syntymiselle edellytyksiä.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Ihan positiivinen haastattelu Korpikoskesta.

Otsikoissa pyörinyt hyökkääjä nauttii tällä hetkellä arjen harjoittelusta. Usean turkulaispelaajan tapaan Korpikoski on pitkään käyttänyt omatoimisessa harjoittelussaan Hannu Rautalan oppeja.

– Viimeinen viikko kesätreenejä käynnissä, sitten alkaa omatoiminen jakso. Oma perusharjoittelukausi käynnistyi jo helmi-maaliskuussa. Nyt TPS:llä oli kolmen viikon mittainen harjoitusjakso ja olin siinä mukana aamuisin. Pientä vaihtelua omaan harjoitteluun ja hyvin on kyllä mennyt.

Mikä on rehellisesti tilanne tällä hetkellä, pukeeko kaiken nähnyt hyökkääjä varmasti ylleen mustan TPS-paidan?

– Näin se tulee tapahtumaan, että TPS:ssä pelaan. On ollut asioita pinnalla, mutta niistä on menty eteenpäin. Nyt on hyvä tilanne sen suhteen ja keskittymiseni on täysin seuran toiminnassa.

 
R

RystyLitsari

Ihan positiivinen haastattelu Korpikoskesta.

Otsikoissa pyörinyt hyökkääjä nauttii tällä hetkellä arjen harjoittelusta. Usean turkulaispelaajan tapaan Korpikoski on pitkään käyttänyt omatoimisessa harjoittelussaan Hannu Rautalan oppeja.

– Viimeinen viikko kesätreenejä käynnissä, sitten alkaa omatoiminen jakso. Oma perusharjoittelukausi käynnistyi jo helmi-maaliskuussa. Nyt TPS:llä oli kolmen viikon mittainen harjoitusjakso ja olin siinä mukana aamuisin. Pientä vaihtelua omaan harjoitteluun ja hyvin on kyllä mennyt.

Mikä on rehellisesti tilanne tällä hetkellä, pukeeko kaiken nähnyt hyökkääjä varmasti ylleen mustan TPS-paidan?

– Näin se tulee tapahtumaan, että TPS:ssä pelaan. On ollut asioita pinnalla, mutta niistä on menty eteenpäin. Nyt on hyvä tilanne sen suhteen ja keskittymiseni on täysin seuran toiminnassa.


Todella hieno uutinen. Hienoa myös, että asiassa on saatu sopu ja Korppari taas TPS-paidassa.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Tämä on kyllä mielestäni jopa uskomaton juttu.

Luin ketjua taaksepäin ja siellä pyörivät kaikenlaiset jutut, kuten viimekautiset haastikset: "-....No joo.... joo... oli... oli vähän outoo tota... ajella tänne päin pitkäst' aikaa ni tota... mut ihan hyvät fiilikset siit jäi.", liiton tiedotteet, puolueettomat selvitykset, työpaikkakiusausjutut, äkkilähdöt sun muut kuviot. Ja nytkö tilanne on tuo että Tepsiin keskitytään täysillä. Hyvä jos näin on, koska ei tuo tilanne ollut kenellekään kunniaksi.

Toki tämän käänteen osasin jo ajat sitten ennustaa uskomattomilla lahjoillani:
Yhtä kaikki, en myöskään usko Laten enää Turussa pelaavan.
Yhtä kaikki, en usko, että missään vaiheessa Korpikoskea tullaan Tepsin paidassa enää näkemään.

Yhtä kaikki, en usko että Late alle 30 pinnan kautta pelaa jos sopeutuu jengiin ja pysyy terveenä.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Toivotaan että Korppari on hyvässä iskussa. On edelleen Liigassa kova tekijä ja tulee olemaan Tepsin kovimpia pelaajia. Lisäksi tuo kokemusta jota ei monessakaan joukkueessa ole samalla tavalla. Hyvän fiiliksen saa tuon jutun perusteella.
 

Ulos T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko kotimaassa +suomalaiset maailmalla +Kärpät
Itse olen aina pitänyt Korpparista ja kuten täällä todettu moneen otteeseen niin sopimus oli TPS kannalta riski joka toteutui joten sopimus huono. Tuon varmasti tietää kaikki (ehkä A.Bergin sopimuksesta ei otettu oppia?). Kuitenkin sopimus on voimassa ja on se "win-win" tilanne jos Korppari pelaa hyvän kauden! On varmasti kova tekijä 2./3. ketjuun kun saa alle hyvän harjoituskauden jne.

Varmaan joukkueen johdon,valmennuksen ja muiden tahojen kannattaa miettiä että se puoli milliä menee kaveriin jolla on todella kovat pohjat alla joten siitä kaverista kannattaa yrittää ottaa ne tehot ja hyöty irti.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Jossitteluahan tämä on, mutta jos Korppari on kunnossa. JOS. Tulee olemaan vieläkin Liigan paras kolmosen laituri. Kykenee oikeasti pelkästään fyysisten ominaisuuksien kautta piste per peli tahtiin.

Korpikoski on kunnossa ollessaan Liigaan melkein ylivertainen ase. Tuntuu typerältä miksi tätä ei viimekausina olla haluttu hyödyntää, vaan mieluummin ollaan riidelty puolin ja toisin kuin päiväkodissa.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Jos Korpikoski olisi 100 prosentin kunnossa, miksei hän voisi pelata vaikka ykkösenkin laidassa? Hienoa, jos tosiaan pelaa ensi kaudella. Ei Tepsillä nyt pitäisi hirveästi varaa olla ketään hylkiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös