Laita-/selkä-/päähän kohdistuneet taklaukset

  • 3 780
  • 20
Suosikkijoukkue
sm-liiga: HIFK, nhl: vähän kaikkea
Eli siis:
Liigaan on viime vuosina tullut ongelmaksi nämä päähän tai selkään kohdistuneet taklaukset sekä laitataklaukset ja ennenkaikkea niiden rangaistukset. Viime vuosina näitä vaarallisen näköisiä tilanteita on tullut aiempaa enemmän.

Miksi?
Juniorisarjoissa taklaamista ei opeteta eikä varsinkaan taklauksen vastaanottoa, mikä aiheuttaa nämä vaaralliset tilanteet myöhemmin. Toki näitä tilanteita tulee jo junnusarjoissa, mutta liigassa niitä sattuu eniten juuri nuoremmille pelaajille. Toki syitä voidaan hakea myös kahden viivan syötön poistamisella yms. peliä nopeuttavilla sääntömuutoksilla, mutta se ei ole pääsyy.

Tuomarilinjaa ollaan kiristetty tässä asiassa, mutta se on ehdottomasti väärä tapa pelin siistimisessä. Lähes joka kierroksella jossain pelissä tulee tilanne, jossa joku taklataan seinään niin, että taklattava joko
a) ottaa taklauksen vastaan kyykyssä, jolloin nuppiin kolahtaa.
b) pelaa perse kentälle päin laidassa, jolloin taklauksen tullessa sattuu
c) kääntyy selkä taklaajaan päin, jolloin taas sattuu

Toki on sitten asia erikseen tilanteet jotka ovat 100%:sesti taklaajan syitä. Mutta nämä tilanteet ovat harvassa. Esim. polvitaklaukset ovat usein tämäntyyppisiä tilanteita, mutta ne on aika hyvin saatu kitkettyä (johtuen varmaan siitä että polvitaklauksissa voi sattua taklaajaankin).
Totta on sekin, ettei taklauksia voi aina ottaa vastaan kylki edellä, mutta pitääkö siitä rangaista taklaajaa? Ei todellakaan!

Rangaistuskäytäntö näistä tilanteista on aivan väärä. Jos taklattavaa sattuu omaa tyhmyyttään, niin taklaajaa rangaistaan. Tämä kitkee lätkästä lopunkin fyysisyyden ja lisää sitä kautta kahvaamista. Ja fyysisyyshän kuulu lätkään! Pidetään lätkä lätkänä eikä tehdä siitä salibändyä!
 

Arttu#29

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Itse pidänkin molempia osapuolia vastuussa taklauksessa. Vastaanottajan täytynee ottaa taklauksen "oikein" vastaan ja antajan pitää huolen että jalat pysyvät jäässä,kädet alhaalla ja vauhti kohtuullisena.
Mutta sitten sattuu näitä ikäviä tapauksia jossa taklauksen antaja tulee liian kovalla vauhdilla ja yllättäen ja ajaa toista selkää esim. ja toinen ei ole olleenkaan valmis. Näitä ylilyöntejä tulisi hillitä. Mutta miten? Kaikillehan sattuu joskus ylilyöntejä.
Kokoerokin on toinen seikka. Jos 190cm jätkä lähtee taklaamaan 170cm kaveria. Esimerkiksi kun Norton(193cm) ajoi Hesan jäähallissa Salmelaista(176cm) niin kypärähän siinä lähti Tonyn päästä. Oli taklaus miten puhdas tahansa niin näissä tilanteissa väistämämättä voi sattua pahasti.
 

spertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jepjep.

Aika pitkälti samoilla linjoilla olen itsekin. Henkilökohtaisesti noista mainitsemistasi esimerkeistä v***ttaa tuo c-vaihtoehto. Noita kyseisiä tapauksia näkee paljon, ja niissä on todella iso riski loukkaantua jos taklaava pelaaja ei ehdi lyödä jarrua tarpeeksi, vaan törmää kovalla vauhdilla juuri selkänsä kääntäneeseen pelaajaan. Luulisi jo, että pelaajan itsesuojeluvaisto sanoo tällaisessa tilanteessa olemaan kääntämättä selkää, mutta asiahan ei tunnu näin olevan. Enkä hae esimerkeilläni mitään kulmavääntöä, jossa ollaan lähes kiinni laidassa, vaan tilannetta jossa selkä käännetään, kun ollaan vielä selkeästi irti laidasta.
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
KukaMitäHäh? kirjoitti:
Juniorisarjoissa taklaamista ei opeteta eikä varsinkaan taklauksen vastaanottoa, mikä aiheuttaa nämä vaaralliset tilanteet myöhemmin. Toki näitä tilanteita tulee jo junnusarjoissa, mutta liigassa niitä sattuu eniten juuri nuoremmille pelaajille.

Lähes joka kierroksella jossain pelissä tulee tilanne, jossa joku taklataan seinään niin, että taklattava joko
a) ottaa taklauksen vastaan kyykyssä, jolloin nuppiin kolahtaa.
b) pelaa perse kentälle päin laidassa, jolloin taklauksen tullessa sattuu
c) kääntyy selkä taklaajaan päin, jolloin taas sattuu

Toki on sitten asia erikseen tilanteet jotka ovat 100%:sesti taklaajan syitä. Mutta nämä tilanteet ovat harvassa. Esim. polvitaklaukset ovat usein tämäntyyppisiä tilanteita..
Minä en välttämättä yhdy näkemykseen, etteikö junioreille opeteta taklauksen vastaanottoa, sillä onhan taklatuksi tuleminen oleellinen osa kulmapeliä. Taklauksen vastaaottamiselle ei kuitenkaan anneta sellaista painoarvoa, kuin olisi tarpeen, sillä jo pelkästään sen oppimisella on mahdollisuus voittaa aikaa ja tilaa kulmassa. Ongelma on ehkä myös lajikulttuurissa, sillä kovan, puhtaan taklauksen antajaa monesti moititaan, eikä kiinnitetä huomiota siihen, että kaveri ei pitänyt päätä ylhäällä. Harvoin valmentaja moittii omaa pelaajaa taklauksen vastaaotosta ja yleensä sympatiat ovat taklatun puolella.

En osaa sanoa sattuuko junioreille enemmän näitä loukkaantumisia liigassa, mutta jos näin on niin on syytä huomioda se seikka, että juniori on tähän asti pelannut sarjassa, missä vastustajat ovat suunnilleen saman kokoisia, eikä ole niin suuria koko eroja kuin liigassa. Syytä on huomioda myös pelin nopeuden kasvaminen verrattuna juniorisarjoihin. Nuoren pelaajan voimataso ei kuitankaan samalla tasolla, kuin esim. 30-vuotiaalla.

Mielestäni näissä tuomiossa tulisi selvemmin huomioda tekijät, jotka vaikuttavat loukkaantumiseen. En pidä sitä oikeana, että pelaaja saa rangaistuksen, vaikka hänen taklauksensa olisi teknisesti puhdas. Mielestäni selkään taklaaminen on aina tuomittavaa, mutta rangaistuksissa tulisi huomioda myös vastustajan selän kääntäminen, jos se on tapahtunut juuri ennen taklausta, eikä taklaaja ehdi siihen reagoida. Monesti laidassa pelatessa on selkä kentälle päin, eikä siinä sinänsä ole mitään väärää eikä se estä taklaamista. Myös kyyryssä pelaaminen on normaalia, koska yleensä kyseessä on vääntötilanne ja kyyryssä on tasapaino ja painopiste suotuisampi.

Jos taklaus osuu suoraan päähän, niin mielestäni on paikallaan tuomita isompi rangaistus. Jos taas pelaajan pää taklauksen jälkeen osuu laitaan ja taklaus on puuten puhdas, ei mielestäni ole rangaistusta syytä antaa.

Polvitaklaus on luku erikseen ja minun mielikuvani mukaan jos mitkä, niin ne ovat vahinkoja. Oma loukkaantumisriski on suuri, enkä usko kenenkään haluavan tahallaan vanhingoittavan vastustajaa.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Vähän erilaiset ajatukset minulla kuin TBK:lla edellä. Ensinnäkin mä väittäisin että liigaan nousevat nuoret ovat jo kauan pelanneet vanhemmissa ikäluokissa itseään suurempia pelaajia vastaan, sillä pääsääntöisesti liigatasolle riittävät ovat ikäkausijoukkueidensa huippuja jotka pelaavat jo C-ikäisenä vanhempien kanssa. Toki melkein jokaisen alle kaksikymppisen pelaajan fysiikka on rutkasti keskiverto SM-liigapelajaa heiveröisempi, vaikkei kokoeroja varsinaisesti ole (pituutta lähinnä tarkoitan).

Se mitä minä olen juniorivalmennusta seurannut, taklauspeliä ei harjoituksissa juuri painoteta ja kun taklatakin saa vasta C (?) juniori-ikäisenä, olen sitä mieltä että tätä pelin ja pelaajan henkilökohtaisen osaamisen osatekijää ei tarpeeksi harjoitella eikä arvosteta. Toinen asia on laukominen, mutta se ei kuulu tähän.

Mitä tulee päähän kohdistuneisiin taklauksiin, olen sääntöjen laatijoiden puolella siinä, että taklaus joka nimenomaan kohdistuu päähän on niitä jotka on kitkettävä pois, mutta pitää muistaa se hiuksenhieno ero niihin taklauksiin jotka osuvat päähän, esim. taklattavan yrittäessä väistää tai kyykitellessä, niistä ei pitäisi rangaista taklaajaa.
 
Suurin osa polvitaklauksista, mitkä olen videolta nähnyt, ovat taklattavan "syytä". Toki päinvastaisiakin tilanteita on. Mutta monesti toinen yrittää taklata tukevassa asennossa (jalat hieman levällään) pahaa aavistamatonta hyökkääjää, joka viime hetkessä huomaa taklauksen ja yrittää väistää. Sitten onkin jalat vastakkain ja yllättäen tukevammassa asennossa oleva jatkaa pystyssä.

Monet selkään taklaamiset taas eivät ole "jäähyn" arvoisia ollenkaan. Tai ovat sinänsä, mutta taklattava on aivan väärin tilanteessa. Toki kiekkoa saa pelata laidassakin, mutta Lumme kommentaattorina sanoi osuvasti, ettei pidä pää alhaalla pyöriä laidan vieressä. Pitää ajatella koko ajan, että joku ottaa kiekon pois taklaamalla. NHLlässä on taas tälläkin kaudella ollut tukku tilanteita, missä suomessa annetaan pelikieltoa, koska pelaaja "säikähtää" ja jää jäähän. Siellä taas pelaajat tietävät, että laitaan rytisee kohta kuitenkin ja pomppaavat kuin sähköjänikset ylös jatkamaan peliä.

Päähän kohdistuneissa taklauksissa olisin vain yhden linjan kannalla. Jos taklaaja vetää kädet ylhäällä päähän, niin penaltia. Jos taas taklattava syystä tai toisesta harhailee pää alempana ja kopsahtaa (rossiter jämtin.. loistava esimerkki) niin hyökkääjän on peiliin katsottava. Tässä täytyy kuitenkin olla tarkkana. Jos kiekottomia ajellaan, niin he eivät välttämättä/yleensä osaa sitä odottaa ollenkaan ja silloin tulisi olla pelikielto asiat harkinnassa. Kiekollisiin en laittaisi niitä pakollisia penalteja (ottelu/peli rangaistuksia), joka kerta, kun vähän päähän kopsahtaa.

EDIT:Kiekottomiin en laittaisi niitä pakollisia penalteja (ottelu/peli rangaistuksia), joka kerta, kun vähän päähän kopsahtaa.

Siis tuon korjasin, että kiekollisiin... silmät kierossa kun kirjoittaa, niin tulos on kuin suomi-ruotsi maaottelun kolmannen erän viimeisellä minuutilla.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyviä kommentteja. Tottahan on että esim. noista päähänkohdistuneista taklauksista pitäisi poimia nimenomaan ne jotka kohdistuvat tarkoituksella päähän, mutta se vaan on niin pirun vaikea tuomarilla sekunnin murto-osissa päättää oliko taklaus nyt päähän kohdistunut vai vahingossa päähän osunut. EI NE NÄE niitä niin tarkasti, EI KUKAAN näe. Siksi kait linja onkin nykyään sellainen että kaikki taklakset, mitkä osuvat päähän, tuomitaan. Sama homma on noissa selkääntaklauksissa ja polvitaklauksissakin.

Jos ette usko, niin miettikääpä omalle kohdallenne, montako kertaa mielipiteenne on muuttunut jostakin vaikkapa kyseenalaisesta taklauksesta tms. jonka olette ensin nähneet paikan päällä pelissä livenä ja sen jälkeen katsonut kotona videolta ajan kanssa saman tilanteen. Veikkaanpa että aika moni olisi valmis hirttämään taklaajan juuri taklauksen tapahtuessa esim. päähän osumisen takia, kunnes sitten videolta näkeekin että eihän se yrittänytkään tahallaan ajaa päähän, vaan osui vahingossa esim. väistöliikkeen takia.
 

RtSn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Nämä taklaukset ovat pelin kriittisimpiä asioita. Kyse ei niinkään ole taklauksen antajasta, vaan suurimmasta osin taklauksen vastaanottajasta, joka vaihtoehtoisesti kääntää selän, kyyristyy tai varoo tietämättään väärin taklausta.

Opitut taklausten vastaanottamiset vaativat jo junioriajoilta perusteellisen opinmäärän, mikä varjelee pelaajia sitten tulevaisuudessa. Erittäin tärkeä pelin sisäinen asia, joka kannattaa oppia myöhempää käyttöä varten. Näin estetään turhat loukkaantumiset liigassa.

NHL:ssä loukkaantumisiin johtavia taklauksia ei juurikaan tapahdu, koska pelaajat ottavat miehekkäästi ne vastaan tietäen loukkaantumisriskin ja mies miestä vastaan väännöt - tai eritoten rehdit "heat to heat" -taklaukset - ovat arkipäivää. SM-liigassa näitä, valitettavasti, näkee harvoin.

Tokihan esimerkiksi päähän kohdistuneissa taklauksissa antavalla osapuolella on näissä viimeinen oljenkorsi pitää ne kädet sallituilla korkeuksilla eikä tahallisesti nostaa käsiään kielletyille alueille. Hypyillä tätä vielä tehostetaan, mikä on erittäin riskialtista ja tuomittavaa. Suurilla rangaistuksilla nämä saataisiin karsittua ehkäpä kokonaan pois, mutta tässä päätösvalta - ja muut sääntötulkinnalliset jutut - jää erotuomareiden ja tarkkailijoiden käsiin.

Asia, joka ajaisi edelleen kahden päätuomarin käyttöä Suomessa.
 

S Gagnon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Rangers FC, HJK
Tampereen Kärppä kirjoitti:
Jos ette usko, niin miettikääpä omalle kohdallenne, montako kertaa mielipiteenne on muuttunut jostakin vaikkapa kyseenalaisesta taklauksesta tms. jonka olette ensin nähneet paikan päällä pelissä livenä ja sen jälkeen katsonut kotona videolta ajan kanssa saman tilanteen. Veikkaanpa että aika moni olisi valmis hirttämään taklaajan juuri taklauksen tapahtuessa esim. päähän osumisen takia, kunnes sitten videolta näkeekin että eihän se yrittänytkään tahallaan ajaa päähän, vaan osui vahingossa esim. väistöliikkeen takia.

Hyvää tekstiä. Hyvänä esimerkkinä voi ottaa taklausta jonka Jason Arnott sai vastaanottaa NHL:ssä kauden alussa. Arnottia taklattiin kovaa (puhtaasti) ja kasvoihiin tuli haava. Arnott luuli vastustajan mailan osuneen taklaustilanteessa kasvoihin ja aloitti tappelun. Jälkikäteen Arnott oli pahoillaan siitä koska haava tuli pleksin reunasta......
 
Suosikkijoukkue
sm-liiga: HIFK, nhl: vähän kaikkea
Tampereen Kärppä kirjoitti:
Jos ette usko, niin miettikääpä omalle kohdallenne, montako kertaa mielipiteenne on muuttunut jostakin vaikkapa kyseenalaisesta taklauksesta tms. jonka olette ensin nähneet paikan päällä pelissä livenä ja sen jälkeen katsonut kotona videolta ajan kanssa saman tilanteen. Veikkaanpa että aika moni olisi valmis hirttämään taklaajan juuri taklauksen tapahtuessa esim. päähän osumisen takia, kunnes sitten videolta näkeekin että eihän se yrittänytkään tahallaan ajaa päähän, vaan osui vahingossa esim. väistöliikkeen takia.

Näinhän se on, myönnän itsekin joskus erehtyneeni nähtyäni tilanteen ensimmäisen kerran. Varsinkin jos taklaus sattui omalle joukkueelle. Nyt viime aikoina on alkanut näkemään taklauksista puhtauden jo ensimmäisellä kerralla, johtuen siitä että tämä on yksi asia johon olen kiinnittänyt viime aikoina enemmän huomiota, mutta kyllä sitä aika usein tulee vielä hallissa pompattua pystyyn ja kritisoitua ei-niin-hellävaraisesti vastustajia/tuomareita.

Tuomareilla pitää riittää auktoriteettiä jättää viheltämättä. Tästä jos jostain tämä epäkohta on kiinni!
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Gags kirjoitti:
Vähän erilaiset ajatukset minulla kuin TBK:lla edellä. Ensinnäkin mä väittäisin että liigaan nousevat nuoret ovat jo kauan pelanneet vanhemmissa ikäluokissa itseään suurempia pelaajia vastaan, sillä pääsääntöisesti liigatasolle riittävät ovat ikäkausijoukkueidensa huippuja jotka pelaavat jo C-ikäisenä vanhempien kanssa.
Toki asia on näinkin, eli kyllähän lahjakkaat pelaavat jo ylemmissä ikäluokissa useampia pelejä kauden aikana. Kuitenkaan se ero ei ole niin merkittävä silloin, kun siirrytään yhtä vanhempaan ikäluokkaan, kuin se on siirryttäessä junioreista aikuisten sarjaan. Enkä edes tiedä sattuuko junioreille sen enempää niitä loukkaantumisia.
 

utfart

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Kajastus
Hyvä oli ottaa puheeksi tämä aihe. Itse olen tuomarina miettinyt monesti tuota selänkääntämistä ja mieleni teki myös kommentoida.

Monesti on käynyt niin, että tapahtuu (avojäällä tai kuitenkin niin, ettei taklattu pelaaja lennä päin laitaa) selkääntaklaus ja silloin se joukkue, jonka pelaaja on turvallaan jäässä räjähtää yhteen ääneen "Jumalauta saatana!!" tms. Itse teen ratkaisun, kun olen nähnyt tilanteen selvästi jo ennen kuin mitään oli tapahtunut: selvä selkääntaklaus. Siinä vaiheessa, kun näytän selästätaklaamisen merkin, rikkonut joukkue räjähtää "Jumalauta sehän kääns selän!". Näiden tilanteiden perusteella minusta on alkanut tuntua vähän siltä, että raja selän kääntämisen ja kääntämättä jättämisen välillä on veteen piirretty viiva.

Kun laidan lähellä pelaaja kääntää selän ja hänet taklataan niin tämä on mielestäni hankala asia. Jos miettii taklaajan silmin, niin hän on hakemassa puhdasta taklausta, mutta viime hetkessä toinen kääntää selän ja siinä vaiheessa on hyvin usein myöhäistä enää alkaa väistämään. Tulee taklaus selkään, mutta sitä taklaaja ei halunnut ja hän on tavallaan uhri, jos hänelle annetaan jäähy. Toisaalta taas näissä tilanteissa taklattu pelaaja lähes aina lentää miten sattuu holtittomasti päin laitaa ja silloin pitää sääntöjen mukaan antaa jäähy, tosin vain 2min ei mitään vitosia. Mutta taas kerran toinen joukkue saa syyn huutaa "Jumalauta se kääns selän!". Jos jäähyä ei tulisi, niin toinen joukkue voisi huutaa "Jumalauta saatana!!".

Vihelsit miten vaan niin mussutus ei lopu koskaan...
 
Suosikkijoukkue
sm-liiga: HIFK, nhl: vähän kaikkea
Hyvä että saatiin tähän dumarinkin mielipide. Tuomarit saavat paskaa niskaan tälläisissä tilanteissa tuomitsivat he miten tahansa...
Tuomareiden pitää vain pitää oma päänsä näissä tilanteissa ja kestää valitusta. Sitä vartenhan tuomarit siellä kaukalossa ovat, eivät sen takia että heitä tultaisiin sinne katsomaan, vaan tuomareiden tehtävänä on yksinkertaisesti pitää peli siistinä (mutta kuitenkin fyysisenä).
Tähän ei riitä ratkaisuksi yksittäisten tuomareiden satunnaisesti viheltämättä jätetyt tilanteet vaan muutoksia pitää tehdä säännöissä. Pitää saada sellainen tarkennus, että penalttia ei voi antaa puhtaasta taklauksesta.

Asiasta viidenteen. Muistatteko tuossa muutama vuosi sitten eräässä suomi-ruotsi matsissa eräs ruotsalainen kyykki taklauksissa samalla kalastaen useammankin jäähyn? Siitä lähtien minua on ketuttanut tälläiset tilanteet.
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Edellä onkin sanottu jo melkein kaikki oleellinen, mutta yksi mielestäni puuttuu. Eli laitojen periksiantamattomuus. Liigaanhan vaihdettiin vuosia sitten nämä betonilaidat, jotka eivät juurikaan anna periksi ja lievennä osumaa. Ennen laidat ja varsinkin pleksit antoivat hyvinkin kymmenisen senttiä periksi ja näin ollen ehkäisivät vammojen syntyä. Kuka olikaan se idiootti, joka keksi laitatuttaa nämä vaaralliset pleksit halleihin? Nyt kun pleksit ovat vaarallisen kovia, niin aletaan rankaisemaan puhtaista taklauksista, vaikka vika on päättäjissä.

No kohta onneksi alkaa nuorten MM-kisat, niin jokainen voi katsoa kovia taklauksia ja periksi antavia "turvallisia" pleksejä. Ero on huikea
 

MOHJMTS

Jäsen
No tässä ketjussa taitaa jo kaikki olla sanottuna, mutta sanon vielä oman mielipiteeni:

Eli suurin ongelma näissä tilanteissa joissa on puhdas taklaus joka näyttää pahalta, tai selkä on käännetty juuri ennen taklausta ja taklaukset jotka osuvat päähän johtuen taklatun pelaajan huonosta asennosta, ovat että tuomarit eivät näe tilannetta kunnolla ja antavat rangaistukset sen vähän mukaan minkä näkivät, ja toinen ongelma on että tuomari ei uskalla olla viheltämättä jäähyä kun esim. puhdas taklaus osuu päähän (ei kohdistettu päähän), tai kun taklattu pelaaja on juuri kääntänyt selän...

Mutta toinen asia on vielä nämä jotku Muukkosen lisärangaistukset puhtaista taklauksista (esim Rossiter-Jämtin tilanne) joista tulee vielä videotarkastuksenkin jälkeen lisärangaistuksia...
 
tombraider kirjoitti:
Eli laitojen periksiantamattomuus. Liigaanhan vaihdettiin vuosia sitten nämä betonilaidat, jotka eivät juurikaan anna periksi ja lievennä osumaa. Ennen laidat ja varsinkin pleksit antoivat hyvinkin kymmenisen senttiä periksi ja näin ollen ehkäisivät vammojen syntyä.

No kohta onneksi alkaa nuorten MM-kisat, niin jokainen voi katsoa kovia taklauksia ja periksi antavia "turvallisia" pleksejä. Ero on huikea

Aika hyvä. Miten itellä on sellainen tunne, että änärissä laidat on tehty siten, että ne maksimoi ääntä ja antaa näin lisä "voimaa" katsojan kannalta taklauksille. Tämä on vain musta-tuntuu asia, koska en tiedä. Jotenkin vain siellä kestetään hirveän paljon kovempia niittejä vaikkei ihmisen anatomia olekaan erilainen. Toki siellä otetaan taklaukset vastaankin paljon ammattimaisemmin. Valaiskaapa tyhmää asiasta.

EDIT: niin ja tuntuisi että ne joustavat hieman.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pula-ajan Tretjak kirjoitti:
Aika hyvä. Miten itellä on sellainen tunne, että änärissä laidat on tehty siten, että ne maksimoi ääntä ja antaa näin lisä "voimaa" katsojan kannalta taklauksille. Tämä on vain musta-tuntuu asia, koska en tiedä. Jotenkin vain siellä kestetään hirveän paljon kovempia niittejä vaikkei ihmisen anatomia olekaan erilainen. Toki siellä otetaan taklaukset vastaankin paljon ammattimaisemmin. Valaiskaapa tyhmää asiasta.

EDIT: niin ja tuntuisi että ne joustavat hieman.

Tietääkseni NHL:ssä siirryttiin parikautta takaperin takaisi "vanhanmallisiin" plekseihin, jotka joustavat enemmän, kuin suurimmassa osassa liigahalleistakin olevat "panssarilasit". Ja tämä tehtiin nimen omaan sen vuoksi, että nämä vanhanmalliset laidat ovat huomattavasti turvallisemmat taklata kuin nämä uudet "panssarilasit". Laitojen joustavuus tuo taklauksille myös lisää näyttävyyttä.

Lahdessa ei onneksi ole koskaan ollutkaan näitä uuden aikaisia laitoja ja täällä kaukalonlaita taipuu edelleen mutkalle aivan kuin ennen vanhaankin. Onko näitä vanhan mallisia laitoja muissa liigahalleissa? Nämä kaksi eri pleksimallia tunnistaa toisistaan helposti siitä, että "vanhassa mallissa" (joka NHL:ssäkin on käytössä) jokaisen pleksiruudun välissä on metallinen tukilista, ja uudemmassa mallissa ko. listaa ei ole.
 

RtSn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Joustavimpiin laitoihin tosiaan ollaan siirrytty NHL:ssä loukkaantumisriskien vähentämiseksi. Pleksit antavat myös helpommin periksi, koska nykyään rikkoutuvat iskusta paljon herkemmin kuin ennen.
Pula-ajan Tretjak kirjoitti:
Miten itellä on sellainen tunne, että änärissä laidat on tehty siten, että ne maksimoi ääntä ja antaa näin lisä "voimaa" katsojan kannalta taklauksille.
Aivan oikein. Laitoihin on asennettu erilliset mikrofonit, jotka antavat uusia ulottuvuuksia ja korkeampia ääniä taklaustilanteissa. Se on yksi osa viihdettä...
 

jpp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManU
Uncle J kirjoitti:
Eli suurin ongelma näissä tilanteissa joissa on puhdas taklaus joka näyttää pahalta, tai selkä on käännetty juuri ennen taklausta ja taklaukset jotka osuvat päähän johtuen taklatun pelaajan huonosta asennosta, ovat että tuomarit eivät näe tilannetta kunnolla ja antavat rangaistukset sen vähän mukaan minkä näkivät, ja toinen ongelma on että tuomari ei uskalla olla viheltämättä jäähyä kun esim. puhdas taklaus osuu päähän (ei kohdistettu päähän), tai kun taklattu pelaaja on juuri kääntänyt selän...

Näissähän nähdään tasaisin väliajoin, kun joku jää makaamaan jäähän, peli jatkuu vielä hyvän aikaa kunnes makoilu huomataan ja aloitetaan arvonta, jossa sitten jonkun linjamiehen "olin näkevinäni" -huomio johtaa ulosajoon. Nykytekniikalla voitaisiin katsoa vaikka jokainen ulosajo ja jos tuomio onkin tullut filmaamisen, selästäkääntämisen tms. seurauksena, ei muuta kuin tuomion peruutus ja tarvittaessa (esim. toistuvista filmeistä) "uhrille" pelikieltoa. Ilmeisesti ulosajetun pelaajan joukkue ei voi tehdä tutkintapyyntöä rangaistuksen poistamiseksi vaan ainoastaan vastustajan tempuista voi kannella Jarmolle, vai kuinka on? Englannin futisliigassa varoitus tai ulosajo voidaan perua (tai ulosajo muuttaa varoitukseksi) jälkikäteen videotarkistuksessa, muistaakseni ottelun erotuomarin pitää myöntää virheensä. Turha varmaan lisätä, että jos tapaus on kovin räikeä eikä tuomari myönnä virhettään, ei todennäköisesti tarvitse vähään aikaan viheltääkään.
 

utfart

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Kajastus
Shejbal kirjoitti:
Nämä kaksi eri pleksimallia tunnistaa toisistaan helposti siitä, että "vanhassa mallissa" (joka NHL:ssäkin on käytössä) jokaisen pleksiruudun välissä on metallinen tukilista, ja uudemmassa mallissa ko. listaa ei ole.

Eikö ollut niin, että näihin panssarilaseihin siirryttiin sen takia, että vanhaan pleksiin jäi musta jälki, kun kiekko osui siihen ja ei tarvinnut olla montaa vuotta vanha pleksi niin siitä ei katsojat nähneet mitään läpi. Ja toinen hankala puoli plekseissä on tuo lista. Kun kiekko ammutaan sopivassa kulmassa sopivana ropelina päin pleksiä ja se osuu juuri tuohon listaan, ei kukaan voi edes arvata minne se pomppaa. Näitä kenttämiehen erikoisiahan ei panssarilasien kanssa pääse sattumaan.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
utfart kirjoitti:
Eikö ollut niin, että näihin panssarilaseihin siirryttiin sen takia, että vanhaan pleksiin jäi musta jälki, kun kiekko osui siihen ja ei tarvinnut olla montaa vuotta vanha pleksi niin siitä ei katsojat nähneet mitään läpi. Ja toinen hankala puoli plekseissä on tuo lista. Kun kiekko ammutaan sopivassa kulmassa sopivana ropelina päin pleksiä ja se osuu juuri tuohon listaan, ei kukaan voi edes arvata minne se pomppaa. Näitä kenttämiehen erikoisiahan ei panssarilasien kanssa pääse sattumaan.

Näillä "näkyvyys ongelmien" olemattomuudella noita uusia laseja on kehuttu. Monia tuntuu myös kovasti häiritsevän tuo lista, vaikka eipä tuo kovin kummoista näköestettä muutaman sentin liuska tee. Lahdessa on nuo nykyiset pleksit olleet mitä ilmeisemmin vuodesta -98, jolloin halliremontin yhteydessä kaukalo uusittiin. Ei niihin mitään (ainakaan mustia) jälkiä jää ja näkyvyys kentälle on erinomainen.

Tuohon listaanhan kiekko ei voi osua, sillä se on pleksin takapuolella, mutta jonkin näköisiä vaikutuksia sillä toki voi olla jos kiekko juuri tuon listan kohdalle tärähtää. Omien havaintojeni mukaan suurin osa näistä "kenttämestarin erikoisuuksista" kimpoilee kaukalon laidasta, ei niinkään plekseistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös