Laadukasta asiakaspalvelua

  • 1 933 732
  • 6 857

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vahvat tummat oluet todella paranevat vuosien kertyessä, esim Westvleterenistä on sanottu että 15 vuotta on vielä hyvä aika. Jonkun verran näitä tulee itsekin "kypsytettyä", nytkin on yksi pyynikkiläinen ollut 1,5 vuotta jääkaapin nurkassa odottelemassa.

Näin ne monesti tekevät, mutta tuossa oli minusta havaittavissa jo väljähtymistä jälkimaussa. Ei tuo siis missään nimessä pilalla ollut, mutta olisi ollut kiva saada tilalle tuoreempi versio, niin olisi tietänyt, mille tuon pitäisi oikeasti maistua.

Enemmän tuossa oli kyse periaatteesta. Jos oluessa lukee joku parasta ennen -päiväys, ja asiakas havaitsee sen ylitetyn, on minusta ihan perusteltua tarjota hänelle uusi tuote. Kyllähän pihviravintolatkin yleensä tuovat mediumia pyytäneelle, mutta läpikypsän pihvin saavalle asiakkaalle uuden, eivätkä ala selittää, kuinka ravintolapäällikön mukaan lihan maku paranee kypsennettäessä sitä kunnolla.

Itse muistelen kuulleeni sellaisen väitteen, että vahvat imperial stoutit kypsyvät niin, että maku paranee parin vuoden ajan, mutta sen jälkeen osa aromeista alkaisi väkisinkin haihtua. Tampereella joimme joskus kaverin kanssa puoliksi ison belgi-trappistin. Noutivat sen ravintolan kellarista. Laseihin kaadon jälkeen ihmettelin hieman tunkkaista tuoksua. Siinä oli parasta ennen -päiväys ollut paria vuotta aiemmin. Uusi tuli tilalle, ja siinä päiväys ja maku olivat kohdillaan. Voi toki olla huonoa säkää, kun oli päässyt pilaantumaan. On minulla joskus päivämäärältään vielä kunnossa ollut Chimay Bluekin ollut pilaantunut. Maistui Karjalalle ja vaahdossa näkyi omituisia ruskeita sattumia. No, se oli niin selvä tapaus, että sain uuden, vaikka Turun vierailulla tuo sattuikin.
 
SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Pari vähän hämmentävää tilannetta mahtunut tähän viikkoon.
Alkuviikosta mentiin pojan kanssa Ikaallisen kylpylään parin yön talviloma reissulle.
Huone oli ylimmässä kerroksessa ja heti ensimmäisenä iltana huomasin katosta tulevan jatkuvan ujelluksen. joitan muutaman minuutin taukoja oli. Oletin sen johtuvan tuulesta joka maannantaina oli varsin kova. No seuraavana aamuna ei enää tuullut, mutta sama ujellus jatkui. Soitin respaan n. klo 10 josta luvattiin huoltomies tarkistamaan asia.
Lähdettiin pojan kanssa uimaan ja palattiin huoneeseen n. klo 15. Sama helvetin ujellus jatkui.
Soitin respaan, ei vastausta.

Lähdin käymään respassa, jossa virkailija ilmoitti, että huoltomiehelle on ilmoitettu.
Sanoin, että okei mutta tuo äänihaitta kuuluu edelleen ja alkaa olla todella ärsyttävä.
Tämän jälkeen soitettiin huoltoon joka sanoi, että välikatossa on puluja eikä hän saa niitä pois tähän hätään.
Virkailija oli vähän toivottoman näköinen ja sanoi ettei hän tiedä oikein millä ne pulut saataisiin hiljaiseksi.
Itse kysyin vähän jo tuskastuneena, että olisiko huoneenvaihtoon mahdollisuuksia. No se onneksi onnistui, tosin astetta huonompaan huoneeseen. Jäin siihen sitten odottelemaan josko hotelli tarjoaisi jotain apua huoneenvaihtoon tai kompensaatiota meluhaitasta sekä huonompaan huoneeseen vaihdosta. Ei puhettakaan, ei edes pahoittelua haitasta.

Toinen asiakaspalvulukokemus oli paikallisesta instrusta.
Ostin sieltä lasit ja palvelu oli hyvää kun sankoja soviteltiin. Viime lauantaina hain lasit ja kun sain ne niin ne näyttivät vähän oudoilta eikä oikein tuntuneet hyvältä päässä. No ajattelin tyypilliseen tapaan, että ei tässä heti kehtaa alkaa valittamaan.
Eilen kävin sitten säädättämässä laseja kun eivät tunnu hyvältä päässä ja vasen linssikin jotenkin outo.

Sillä aikaa kun optikko sääti kehyksiä katselin kehyksiä ja huomasin, että eihän nämä minun sangat ole ne mitkä valitsin.
Sanoin asiasta optikolle että nyt on joku virhe tullut ja näytin oikeasti valitsemani kehykset. Myyjä sanoi, että no laitetaan nämä vaihtotakuuseen sitten. Ei pahoittelua virheestä. Itsellä alkoi olla mitta täynnä ja kysyin että miten tämä on mahdollista. Ei mitään vastausta. Saat uudet lasi noin kolmen viikon päästä.

Kumpikin asiakaspalvelutilanne oli periaatteessa ihan hyvää, mutta etenkin hotellin kohdalla olisin odottanut edes apua huoneen vaihtoon tai pahoittelua. Optikon virhe oli selkeä huolimattomuusvirhe ja niitä sattuu, mutta itse kun työssäni toisinaan joudun reklamaatioita selvittelemään pahoittelen aina aiheutuneesta vaivasta.
 
Itse kyllä olisin vielä jälkikäteen yhteydessä molempiin yrityksiin, mielellään suoraan esimieheen, ja eiköhän nuo jotain hyvitystä tarjoaisi.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Voi johtua osin siitäkin ettei suuri osa kenttätason asiakaspalvelijoista omaa kykyä reagoida tilanteessa oikealla tavalla ja toimintatapa ei tule ns. selkärangasta. Tuolloin alkaa ihmeellinen hössötys asian ympärillä ja unohdetaan toimia ja tehdä oikeuta asioita, valitettavasti tämä korostuu vielä naisten kohdalla.

Hotelleissa oman kokemuksen perusteella ongelmia on aina jos tilauksessa on mitään muuttuvia kohtia (vauvansänky, sauna, jokin matkapaketti, ehdottomasti parisänky yms) ja monesti pääsee parempaan lopputulokseen soittamalla respaan kuin menemällä ite paikalle. Työntekijälle jää hieman enemmän aikaa toimia ja ei ala jännittämään ihmiskontaktia, näitäkin yllättävän paljon on tuolla alalla ja toimenpiteet ovat melko erikoisia perustoiminnan ulkopuolella.
 
SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Itse kyllä olisin vielä jälkikäteen yhteydessä molempiin yrityksiin, mielellään suoraan esimieheen, ja eiköhän nuo jotain hyvitystä tarjoaisi.
No joo laitoin scandicille viestiä facebook sivujen kautta jossa kertasin tilanteen.
Instrun myyjä oli kuitenkin ystävällinen vaikutti erittäin osaavalta kaikilla kolmella kerralla jolla kävin liikkeesä. Sama henkilö palveli joka kerta ja kun kerran uudet lasit sieltä tulee niin en viitsi asiasta sen isompaa haloota nostaa. Virheitä sattuu kaikille.

Katsotaan josko Scandic jotenkin reagoi.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Näin ne monesti tekevät, mutta tuossa oli minusta havaittavissa jo väljähtymistä jälkimaussa. Ei tuo siis missään nimessä pilalla ollut, mutta olisi ollut kiva saada tilalle tuoreempi versio, niin olisi tietänyt, mille tuon pitäisi oikeasti maistua.
Varmasti ihan missä tahansa muussakin paikassa, mutta ennen kaikkea olutravintolassa luulisi olevan pomoilla sellaista henkeä, että asiakasta ei saisi päästää pettymään talon tuotteisiin. Turussa ja muissa isommissa kaupungeissa on sen verran kilpailua alalla, että maineesta kannattaisi pitää kovasti kiinni. Sinänsä tietysti asiallista, ettei @Sistis ainakaan vielä ole paljastanut ravintolan nimeä täällä, ehkä ei ole tarpeen ainakaan vielä ottaa julkisuuskorttia esille (mikä tietysti on nykyaikaan liittyvä piirre, jota käytetään välillä turhankin herkästi ja vastuuttomasti).

Minä antaisin ravintolan omistajalle tapauksesta pientä palautetta. Vaikka kuinka vallitsisi käsitys, että vahva olut kestää varastointia parasta ennen -päiväyksen jälkeen, niin silti siinä pullossa on tuo päiväys jostakin validista syystä, eikä muuten vaan. Ja nyt tuo päiväys oli vielä paukkunut kunnolla yli.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Turussa ja muissa isommissa kaupungeissa on sen verran kilpailua alalla, että maineesta kannattaisi pitää kovasti kiinni. Sinänsä tietysti asiallista, ettei @Sistis ainakaan vielä ole paljastanut ravintolan nimeä täällä, ehkä ei ole tarpeen ainakaan vielä ottaa julkisuuskorttia esille (mikä tietysti on nykyaikaan liittyvä piirre, jota käytetään välillä turhankin herkästi ja vastuuttomasti).

Minä antaisin ravintolan omistajalle tapauksesta pientä palautetta. Vaikka kuinka vallitsisi käsitys, että vahva olut kestää varastointia parasta ennen -päiväyksen jälkeen, niin silti siinä pullossa on tuo päiväys jostakin validista syystä, eikä muuten vaan. Ja nyt tuo päiväys oli vielä paukkunut kunnolla yli.

Ravintolan nimeä en ihan suoraan sanonut, mutta hetken aikaa se oli ehkä epäsuorasti pääteltävissä tekstistäni, mutta poistin sen kuitenkin, ettei tule sanomista.

Saattoivat tunnistaa puheestani, etten ole turkulainen, vaan vain turisti. Mutta kun avovaimo on Turusta kotoisin, tulee kaupungissa kuitenkin käytyä varmaan ainakin kymmenen kertaa vuodessa, ja usein päädyttyä olutravintoloihin isommallakin seurueella. Nytkin seurueessa oli turkulaisia, ja kyllä hekin tätä ihmettelivät, eivätkä aio toiste tuonne mennä, vaikka muuten kiva paikka olikin.

En viitsi laittaa sähköpostia omistajalle. Ei hyödytä enää. Enkä tajunnut ottaa edes kuvaa tuosta pullosta. Katselin siinä olutta hörppiessä, että nyt henkilökunta menee poistamaan nuo oluet juomakaapista. Paskan marjat, kiinnittivätkin vain seuraavaan pulloon tuon hintalapun, eivätkä edes katsoneet, että onko seuraavakin vanhentunut. Veikkaan, että oli. Pieni pulloerä ja harvinainen olut.

Sen verran harrastin mielipiteen ilmaisua, että päätin antaa tippiä. Ruhtinaalliset 40 senttiä...
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ravintolan nimeä en ihan suoraan sanonut, mutta hetken aikaa se oli ehkä epäsuorasti pääteltävissä tekstistäni, mutta poistin sen kuitenkin, ettei tule sanomista.

Olisit rohkeasti vaan kertonu paikan nimen. Kerro nyt ainakin, millä kadulla sijaitsee, niin tietää jatkossa olla hereillä, jos sinne menee käymään.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mä en ole ikinä ymmärtänyt tätä, että ei uskalleta sanoa liikettä/ravintolaa anonyymillä keskustelupalstalla. Siis, mitä te oikein luulette että voi käydä?

Sanotaan näin, että minulle on ihan riittävästi se, että olen maininnut paikan nimen omille tuttavilleni, joiden joukossa on ihan riittävästi olutharrastajia, jotka saattavat nyt oman harkintansa mukaan kantaa rahansa muualle, mikäli tarvetta. Toisaalta jätän siksikin nimen mainitsematta, ettei joku tätä ketjua lukeva saa päähänsä, että olenkin vain jostain syystä kostoretkellä ja mustamaalaamassa tätä ravintolaa perättömillä syytöksillä. Asian vakavuus oli niin pieni, että jaloilla äänestäminen riittää toistaiseksi.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ei ihan uusi pankki? Joskus ennen apteekki? "Elämämkoulu"?
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viimeksi muokattu:

Consumed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bill Kazmaier
En odota hyvää asiakaspalvelua paikoista, joissa tiedän asiakaspalvelijan saavan 10-15 euroa tuntipalkkaa. Ihan ryöstöä, että tuollaisella joutuu töitä tekemään, saati että joku kehtaa vielä vaatia hymyä ja kohteliasta käytöstä siihen lisäksi.
 
Consumed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bill Kazmaier
eli odotat saavasi huonoa asiakaspalvelua käytännössä kaikkialta.
En nyt tietenkään mitään vittuilua odota mistään, mutta ihan perus kahden ihmisen välistä kanssakäymistä. Hyvä asiakaspalvelu olisi plussaa, jos maksan esim. hieronnasta 60 euroa tunnilta. Tai en nyt oikeastaan sieltäkään mitään huikeata pokkurointia ja small talkkia odota, vaan lähinnä ammattitaitoa siinä itse asiassa.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Kumpikin asiakaspalvelutilanne oli periaatteessa ihan hyvää, mutta etenkin hotellin kohdalla olisin odottanut edes apua huoneen vaihtoon tai pahoittelua.

Me oltiin muutama vuosi sitten Katajanokan hotellissa, mikä on entiseen vankilaan tehty. Huoneessa ei toiminut televisio, mutta ei viitsitty siitä ilmoittaa kun ei sitä olisi kuitenkaan tarvittu.

Pois lähtiessä mainitsin asiasta ja tarjosivat lahjakorttia hyvitykseksi. Kieltäydyttiin lahjakortista, mutta kysyttiin saadaanko sen sijaan työntekijöiden käytössä olevat raidalliset vankipaidat, joissa oli hotellin logo, vankinumero ym. hyvitykseksi. Ja saatiin. Kai niitä siellä myynnissäkin oli.

Se jätti hyvän mielen.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Tuo olutravintola-keissi ei kyllä ole mitään paskaa asiakaspalvelua vaan ihan puhdasta asiakkaalle vittuilua, kusetusta ja suorastaan hävytöntä perseilyä. Ensinnäkin päiväyksen jälkeen myyty tuote on jo ihan periaatteesta vähintään sellainen, että siitä mainitaan asiakkaalle ja jopa tarjotaan maku ennen myyntiä - näin on toimittu ainakin kaikkialla missä olen moisiin törmännyt. Kerran se vanhentunut olut maistui aivan karmealle ja siitä luonnollisesti tarjottiin korvaava, ja vielä puoleen hintaan, kun vastaavaa olutta ei tuoreempaa erää ollut ja joutui tyytymään toiseen. Nämä tosin Belgiassa, jossa oluen kanssa ei perseillä tai lappu on luukulla äkkiä.

Rupesi oikein vituttamaan tuo. Ja vielä väittää, että olut vaan paranee vanhetessaan, mikä on yleensä ihan paskapuhetta. Tietyissä tapauksissa näin voi olla, mutta mikään sääntö se ei ole, eikä sitä nyt maistamatta voi edes tietää. Veikkaisin myös, että oluen panneella tahollakin on sanansa sanottavana, jos heidän tuotettaan myydään jossain paskennettuna. Perkele!
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Postilla menee taas nappiin, oli tulossa ulkomailta paketti, omapostiin tulee kysely että noutopiste pitäisi valita. Noh valitsin noutopisteen ja tuli ilmoitus että "noutopiste vahvistettu". Kuitenkin Postin tuntien, pakettihan meni toiselle puolelle kaupunkia. Toki on mahdollista että postin pakettiautomaatti oli täynnä yms. Ei siinä mitään, sinänsä ymmärrettävää. Tuo paketti tuli siis torstaina ja lappu postilaatikkoon että noudettavissa (viime perjantaina) jonkun kellonajan jälkeen, tekstari kännykkään yms. Piti tänään käydä hakemassa paketti sitten, tunti sitten tuli ilmoitus että paketti on luovutettu vastaanottajalle.

Noh ajattelin postin sivuilta sitten etsiä jotain yhteystietoja, mutta eihän löydy mitään muuta kuin joku puhelinnumero, jossa maksu n. 2€/puhelu. Eikä tietysti noihin palvelupisteisiin voi soittaa. Eikä postin sivuilta löydy kuin joku turha lomake tuohon, jossa on helkutisti kohtia jotka pitää täyttää, mutta ei mitään "vapaa kenttä" johon tuosta voisi kirjoittaa.

Sitten on vielä sovittu meno töiden jälkeen ja n. 15min vapaata aikaa välissä, johon suunnittelin noutoreissun osuvan, mutta eipä siinä ole sitten aikaa jäädä asioita selvittelemään.

Laitoin kuitenkin lomakkeen kautta viestiä Postille, mutta on tämäkin kokemuksena perseestä.

1. Noutopisteen vaihto ilman mitään ilmoitusta, jos pakettiautomaatti oli täynnä, niin ei luulisi olevan kauhean vaikeaa saada siitä sovellukseen/seurantatietoihin ilmoitusta.
2. Yhteydenottokanavien vähyys
3. Paska lomake

Jos on kaksi laitosta joiden kanssa tulee ongelmia, niin toinen on Lennätinlaitos/Telia ja toinen Itella/Postilaitos/Posti. Kummassakin järjestelmät tuntuvat olevan niin sekundaa että sääliksi käy asiakaspalvelijoita kummassakin puljussa.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
...Kyllähän pihviravintolatkin yleensä tuovat mediumia pyytäneelle, mutta läpikypsän pihvin saavalle asiakkaalle uuden, eivätkä ala selittää, kuinka ravintolapäällikön mukaan lihan maku paranee kypsennettäessä sitä kunnolla.
Niin luulisi. Tilasin jo jokunen vuosi sitten helsingin hard rock cafeesta ylihintaisen ulkofilepihvin medium miinuksena. Sain kuitenkin pihvin, mitä olisi voinut käyttää kengänpohjana ja missä ei näkynyt mitään edes punertavaa, vaan pihvi oli ylikypsä. Valitin tarjoilialle, joka hommasi paikalle ravintolapäällikön, joka puhui englantia ja jonka mielestä pihvi oli heidän määrtitelmän mukaan medium. Totesin sitten, että pitäkööt tunkkinsa ja määritelmänsä. Maksoin ja poistuin syömättä. Globaalisti olen tuon johdosta pistänyt ketjun boikottiin, toki monesta muustakin syystä.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse kyllä olisin vielä jälkikäteen yhteydessä molempiin yrityksiin, mielellään suoraan esimieheen, ja eiköhän nuo jotain hyvitystä tarjoaisi.
Instrusta? Ne on yrittäjävetoisia ja riippuu tasan tarkkaan yrittäjästä. Kun kyseessä on optikon koulutuksen saanut yrittäjähenkilö, en löisi päätä pantksi asiakassuhdetoiminnan osaamisen tason puolesta.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Sanotaan näin, että minulle on ihan riittävästi se, että olen maininnut paikan nimen omille tuttavilleni, joiden joukossa on ihan riittävästi olutharrastajia, jotka saattavat nyt oman harkintansa mukaan kantaa rahansa muualle, mikäli tarvetta. Toisaalta jätän siksikin nimen mainitsematta, ettei joku tätä ketjua lukeva saa päähänsä, että olenkin vain jostain syystä kostoretkellä ja mustamaalaamassa tätä ravintolaa perättömillä syytöksillä. Asian vakavuus oli niin pieni, että jaloilla äänestäminen riittää toistaiseksi.

Komppaus kyllä tuolle mitä @disco-stu sanoi, mutta ymmärrän tämän pointin. Turkulaisena törmään monenlaisiin palvelijoihin tiskien takana. Monet pubit täällä kiertäneenä tiedän, että normaalia näille on, ettei katsota edes asiakkaaseen. Lasketaan rahoja, seurataan urheilua tms. ennemmin. Kesällä toki toivoisi, että nämä viitsisivät hieman herätä, kun on enemmän turistejakin liikkeellä omien kanta-asiakkaiden lisäksi. Toisenlainen puolikin on, kun tiskillä ei liiaksi asiakkaita jonota. Tällöin jotkut tulevatkin pöytään kysymään, otanko toisen tuopin. Tuolloin hymyilen vilpittömästi tyytyväisenä palveluun.

Ja myönnän, itsekin jäin hieman arvuuttelemaan paikkaa.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Ja myönnän, itsekin jäin hieman arvuuttelemaan paikkaa.
Sama homma, ei ilmeisesti liity päivän uutisiinkaan, eikä eraaseen farmissa tahkoaavaan suomalaishyokkaajaan. Onko metsänpeikko aina valmis seikkailuun? Kullasta tehty Makko? Ääh.

Noi oluiden säilyvyydet on vähän tympeitä, miksi niissä pitää olla joku päivämäärä, jos ne kerran vain paranee vanhetessaan. Mullakin on säilössä jotain lambiceja, mutta en minä tiedä koska ne pitää juoda pois. Eihän esim viinipulloissakaan ole parasta ennen päiväystä (mutta tonkissa on), muista alkoholijuomista puhumattakaan.

Täysin hämmentävä on ylipäätään tuo Sistiksen keissi. Miksi vanhentuneen ja vanhalta maistuvan oluen hyvitykseen pitää käydä joltain takahuonemestarilta kysymässä lupa, ja miten takahuonemestari voi ikinä ajatella että tuo olisi hyvä taktiikka.
 
DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Postilla menee taas nappiin, oli tulossa ulkomailta paketti, omapostiin tulee kysely että noutopiste pitäisi valita. Noh valitsin noutopisteen ja tuli ilmoitus että "noutopiste vahvistettu". Kuitenkin Postin tuntien, pakettihan meni toiselle puolelle kaupunkia. Toki on mahdollista että postin pakettiautomaatti oli täynnä yms. Ei siinä mitään, sinänsä ymmärrettävää. Tuo paketti tuli siis torstaina ja lappu postilaatikkoon että noudettavissa (viime perjantaina) jonkun kellonajan jälkeen, tekstari kännykkään yms. Piti tänään käydä hakemassa paketti sitten, tunti sitten tuli ilmoitus että paketti on luovutettu vastaanottajalle.

Noh ajattelin postin sivuilta sitten etsiä jotain yhteystietoja, mutta eihän löydy mitään muuta kuin joku puhelinnumero, jossa maksu n. 2€/puhelu. Eikä tietysti noihin palvelupisteisiin voi soittaa. Eikä postin sivuilta löydy kuin joku turha lomake tuohon, jossa on helkutisti kohtia jotka pitää täyttää, mutta ei mitään "vapaa kenttä" johon tuosta voisi kirjoittaa.

Sitten on vielä sovittu meno töiden jälkeen ja n. 15min vapaata aikaa välissä, johon suunnittelin noutoreissun osuvan, mutta eipä siinä ole sitten aikaa jäädä asioita selvittelemään.

Laitoin kuitenkin lomakkeen kautta viestiä Postille, mutta on tämäkin kokemuksena perseestä.

1. Noutopisteen vaihto ilman mitään ilmoitusta, jos pakettiautomaatti oli täynnä, niin ei luulisi olevan kauhean vaikeaa saada siitä sovellukseen/seurantatietoihin ilmoitusta.
2. Yhteydenottokanavien vähyys
3. Paska lomake

Jos on kaksi laitosta joiden kanssa tulee ongelmia, niin toinen on Lennätinlaitos/Telia ja toinen Itella/Postilaitos/Posti. Kummassakin järjestelmät tuntuvat olevan niin sekundaa että sääliksi käy asiakaspalvelijoita kummassakin puljussa.

Ottamatta kantaa postin palvelun nykytasoon niin vinkkinä kannattaa kirjautua sielä postin nettisivuilla OmaPosti - tunnuksilla. Tai asentaa OmaPosti -sovellus puhelimeen. Sieltä löytyy ihan kätevästi Yhteydenotto -kohdasta yhteydenottolomakkeet, chat ja palvelunumerot. Toi sovellushan kannattaa olla jokatapauksessa jos yhtään harrastaa nettitilaamista kun sieltä löytyy ne pakettiseurannat ja oman noutopisteen määrittelyt.
 
Yhteydenottolomakkeissa ei ole tuollaisiin tapauksiin soveltuvia pohjia. Chat taas antaa ristiriitaisia neuvoja.

Omat Posti-caseni ovat nähtävissä tässä ketjussa muutaman sivun päässä takanapäin. Mutta tiivistetysti: automaattiin tilaamani paketit päätyivät järjestäin noudettavaksi pääpostiin, vaikka lähempänä olisi ollut vaihtoehtoisia noutopisteitä. V-mäistä autottomalle ihmiselle hakea pakettia neljän kilometrin päästä alkuperäistä noutopistettä...

Chatissa virkailija sanoi, etteivät he saa viedä pakettia muihin automaatteihin, vaan automaatin ollessa täynnä paketti menee noutopisteeseen. No, seuraavalla kerralla paketti kuitenkin ohjaantui toiseen automaattiin, joka kuitenkin oli käytännössä yhtä kaukana kuin pääposti. Nyt pakettini on taas noudettavissa alkuperäisestä paikasta, mutta tiskiltä! Eli nyt ilmeisesti tällä kertaa automaatin täynnä oleminen mahdollistaa sen, että paketin saa R-kioskin palvelupisteessä. Ihmettelen vaan, että miksi ne kolme aiempaa on pitänyt noutaa neljän kilometrin päästä eri paikasta...

En ymmärrä logiikkaa. Osa paketeista viedään pääpostiin, vaikka ne olisi voinut jättää ilmeisesti tiskiltä noudettavaksi? Osa taas voidaan viedä vaihtoehtoiseen automaattiin, vaikka virkailijan mukaan se ei ole sallittua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös