La 9.10.2010 SaiPa - Jokerit

  • 6 920
  • 25

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Avataanpas jo nyt ketju tälle tulevalle ikimuistoiselle klassikolle ja jännärille. Tai ainakin sellaisen toivon olevan kyseessä. Perinteisesti nämä Jokeri-kamppailut on Kisapuistossa sytyttäneet ja toivon mukaan yleisöä on runsaasti paikalla, vaikka kotiottelut on menneetkin ihan päin mäntyä. Yhtäkään kolmen pisteen voittoa ei ole vielä plakkarissa ja se on todella hälyttävä juttu. Vielä on kuitenkin aikaa kääntää kelkka...

...vaan kääntyykö se lauantaina? Jokerit on totta kai huippujoukkue jossa vilisee nimimiehiä ja ratkaisijoita. Myös SaiPalaisittain kiehtova sikäli, että joukkueen rivistössä on entisiä SaiPalaisia ja nimenomaan omia kasvatteja. Näistä tietysti nimekkäimpänä Petteri Nokelainen, mutta Ville Hämäläinenkin on SaiPan aikojen jälkeen kerännyt runsain mitoin kokemusta muualta. Tuon kaksikon täydentää vielä Simo "Heikinpoika" Mälkiä. Sietää toivoa, että ei ns. omat koirat puraise taas kerran (sitä on kyllä nähty tälläkin kaudella). Erityisesti pirteä Nokelainen pelottaa SaiPan kannalta.

Ottaen huomioon SaiPan surkeat kotiotteet ja muut seikat on tietysti vaakakuppi aika tavalla Jokereiden puolella, mutta otteluissa nyt voi tapahtua mitä tahansa. SaiPa on usein kyllä syttynyt juuri Jokereita vastaan ja iskeneet luun kurkkuun. Sitä sietää toivoa tulevana lauantaina myös, liigan isoimpiin kuuluvan joukkueen olisi todella maukasta nujertaa kotona ja vihdoin avata puhtaiden voittojen tili.

SaiPan suurimpia murheita on ollut taas kerran puolustus, jossa useat etukäteen suurimmiksi vastuunkantajiksi nostetut persoonat ovat pelanneet alle odotusten. Kenties jotain merkkejä paremmasta on jo saatu? Lisäksi sopii toivoa, että Daniel Sondell on pelikuntoinen. Kyseisen herran kiekollisia oivalluksia tarvitaan ihan satavarmasti. Loukkaantumisia tuo puolustus ei kyllä kestä tippaakaan. Hyökkäys varmasti hiukan paremmin.

Mitä tulee siihen hyökkääjistöön, niin enemmän maaleja siltäkin osastolta sietää odottaa. Scott Barney ja Tero Koskiranta tuntuu hiukan hyytyneen hienon alun jälkeen. Barney toki edelleen joukkueen kultakypärä, mutta kuinka kauan. McTavish hengittänee ennen pitkää niskassa. Häneltä tietenkin odottaa taas vaihteeksi kovaa panosta tässä ottelussa, edelleen tuoreessa muistissa on 90-luvun lopuilta kun kyseinen herra oli mukana kaatamassa Jokereita pudotuspeleissä.

Tässä tätä tarinaa. Ei mitään syvällistä analyysiä, mutta ajatuksia sinne tänne sohittuna. Omasta mielestäni kyllä maukas asetelma ja nämä kamppailut on yleensä olleet viihdyttäviä ja Jokerit on kyllä jollain tapaa rakas vastus aina.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Myös SaiPalaisittain kiehtova sikäli, että joukkueen rivistössä on entisiä SaiPalaisia ja nimenomaan omia kasvatteja. Näistä tietysti nimekkäimpänä Petteri Nokelainen, mutta Ville Hämäläinenkin on SaiPan aikojen jälkeen kerännyt runsain mitoin kokemusta muualta. Tuon kaksikon täydentää vielä Simo "Heikinpoika" Mälkiä. Sietää toivoa, että ei ns. omat koirat puraise taas kerran (sitä on kyllä nähty tälläkin kaudella). Erityisesti pirteä Nokelainen pelottaa SaiPan kannalta.
Mälkiällä on paikat rikki, Nokelainen huilannut pari peliä kuumeen (tai "kuumeen") takia. Hämäläinen taitaa kolmosen tai nelosen keskellä sentään viilettää.
 

Sturm

Jäsen
Suosikkijoukkue
1967
La 9.10.2010 SaiPa-Jokerit

Uusi ottelu, uudet kujeet. Lähtökohtaisesti sputnikit ovat Narreille namupala, pelkkä välipala mutta niin piti olla ilveksenkin. Oletan että maalissa aloittaa Järvinen eikä seula-ströba. Ketjukoostumuksiin paha mennä sanomaan mitään kun tuo meidän Jortikka tykkää sekoitella koostumuksia aika-ajoittain.

Karkeasti sanottuna uskon 3pts matkaavan Ilmalaan.

Myllyniemi vs. Järvinen
Redenbach&McTavish vs. Jokerit. (sorry saipalaiset, mä näen asian näin)

Toivotaan että pilkka ei osu omaan nilkkaan. Pulkkisesta ja Hentusesta en jaksa edes puhua, mielenkiintoisempaa arvuutella Eavesin mahdollista pelikuntoa kuin em. kamujen pisteitä.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jaa-a, en tiedä mitä odottaa tältä peliltä. Jokerien voittoa toivotaan ja odotetaan. Tietysti Jokerien kannalta mielenkiintoisin asia on Eavesin pelaaminen/pelaamattomuus. Luulen, ettei Beni ole mukana, mutta toivon koko sydämestäni miehen olevan pelikuntoinen, sillä Jokerit tarvitsee Beniä. Toivotaan, että Noksu on edes toipunut kuumestaan jotta saadaan hyvät kentälliset aikaan.
 

pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Suurin odotuksin lähden tänään kisapuistoon kun suosikki joukkueeni vierailee täällä koti kaupungissani! Saipa on todella kova kotona ja metsästää ensimmäistä kolmen pisteen voittoa kotona! Viime kaudella Saipa vei muistaakseni molemmat matsit täällä! Toivottavasti tänään nähdään taisteleva Jokerit! Ja hallilta saan lähteä kotiin iloisin mielin Jokerien voittaessa pelin!
 

Danko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets
Tulee kaikkea muuta kuin helppo matsi. SaiPa tuntuu saavan hengen päälle Jokereita vastaan ja yksikin piste lappeenrannasta olisi kelvollinen suoritus. Sanokaa minun sanoneen, että tänään ratkaisu haetaan pidemmän kaavan mukaan. Toivottavasti Noksu olisi jo kehissä, Eavesistä ei mitään tietoa, mutta jos tosiaan ei ole koko viikkona harjoitellut ja kyseessä on vanha vamma, niin ei Beniä kannata peluuttaa minuuttiakaan klesana.
 

AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Erittäin hankala matsi on tulossa. SaiPa aina syttyy kotiottelussa näitä Helsinkiläisjoukkueita vastaan, ja vielä kun on lauantai, niin Jokereiden täytyy laittaa kaikki likoon mitä löytyy, tänään sitä löysäilyä ei voi sallia. Harmikin ex SaiPalaisia Jokereissa on varmaankin sivussa. Olisi varmasti Noksu ja Mälli syttynyt entistä joukkuetta vastaan pelaamaan. Mutta kyllä se asenne täytyy kaivaa sieltä muutenkin. Hyvä luistelu, ja hyökkäyksiin lähdöt omista täytyy olla nopeita. Nää asiat kun tapahtuu, niin Jokerit on vahvoilla.
 

grace

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ
Jokerit:

Mäki - Pirnes -Hentunen
Väänänen - Kauppinen

Lahti - Kerälä - Pulkkinen
Niemi - Dehner

Pitkänen - Hämäläinen - Ben-Amor
Kovanen - Eronen

Saarinen - Juutilainen - Kivistö

Järvinen
(Strömberg)
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Nyt tänään ja tällä kohtaa harmittaa aivan erityisesti älyvapaa päätös siirtää lauantaipelit alkamaan klo 18.30. Nyt ei Lappeenrannasta enää pääsee julkisilla takaisin Helsinkiin, viimeinen juna lähtee klo 20.46. Kun pelit alkoivat klo 17, tuohon ehti tietysti ihan helposti.

Ja tosiaan Lappeenrannasta on monia hyviä muistoja SaiPa-Jokerit -peleistä, vaikka monta kertaa on häviö tullutkin, niin pelit ovat lähes aina olleet hyvätasoisia. Viime kaudella Lappeenrantaan ei päässyt, kun molemmat SaiPa-Jokerit -pelit osui arkipäivälle. Tällä kaudella kun näki sarjaohjelman ensi kertaa, heti kirjoitettiin kalenteriin 9.10. kohdalle Lappeenranta. Sitten kun näki päätöksen, että la-pelit aloitetaan klo 18.30., se lähti yhtä nopeasti kalenterista pois. Prkl*

No, tämän vuodatuksen jälkeen itse pelistä. Jokerit tuntuu aina sytyttävän Lappeenrannassa. SaiPalta puuttuu vielä tältä kaudelta kotivoitto, siis nyt lasketaan vain puhtaat voitot, minun kirjoissani se Pelicans-ottelu oli tasapeli.
Eli tänään se tuo varmasti sytykettä entisestään. SaiPa lähti tähän kauteen viime kaudesta vahvistuneena, nyt kun vielä saatiin Dale mukaan, niin voi odotella jopa play off-paikka ihan realistisesti. Tosin nyt varsinkin kotipelit ovat menneet enimmäkseen vihkoon, niin kenties vaisu aloitus tuo lisää painetta varsinkin valmentaja Selinille. Voiton tänään helpottaisi kummasti.

Jokereilla alla voitto Hämeenlinnasta, tällä kaudella ei olla pystytty kahteen peräkkäiseen kolmen pisteen voittoon. Nyt olisi hyvä tilaisuus ottaa semmoinen, tosin Eavesin puuttuminen syö kyllä turhan paljon hyökkäyspelin tehoa.

Yleisöä varmasti yli 4 000, tunnelma takuulla hyvä, lopputulosta en edes lähde veikkailemaan. Kotijoukkueen mielenkiintoisimmat pelaajat ovat ehdottomasti McTavish ja Levokari, Jokereista Pulkkinen ja Pirnes, löytääkö jälkimmäinen vihdoinkin peli-ilon. Ja vielä, jos jollekin jäi epäselväksi, allekirjoittanuttta harmittaa kun ei pääse Lappeenrantaan illalla. Seurataan ja kärvistellään tulosta sitten kotona tai jossain.
 

Filosofem

Jäsen
Jaa-a, tänään Jokerit näköjään vetää alusta alkaen kolmella ketjulla ja kuormittaa erityisesti kahta ensimmäistä kenttää niin paljon kuin vain mahdollista. Seuraava ottelu onkin sitten vasta ensi perjantaina, joten tänään jätkistä kaikki irti, palautumisaikaa riittää.
 

PokerJoker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Kyllä tuo hyökkäyksen kärki näyttää melko kapealta, Eaves ja Nokelainen ovat sivussa ja joukkueen kakkossentterinä on Kerälä, joka on pelannut Jokeri-paidassa yhden hyvän ottelun ja muut ovat olleet enemmän tai vähemmän surffailua. Toivottavasti Kerälän taso ei tipahda HPK-pelistä vaan se saisi jopa nousta, nyt vastuuta on tarjolla entistä enemmän ja miehen on tartuttava tilaisuuteen. Pulkkinen ohitti viime pelissä Eavesin pisteissä ja kultainen kypärä on tänään siis Pulun päässä. Pulkkisen otteissa hyvä asia on ollut tasaisuus, ainoastaan yhdessä ottelussa mies on jäänyt pisteittä ja kaikissa muissa on tullut yksi piste. Tasaisuus on ehdottomasti hyvä asia, mutta eiköhän melko pian tule se peli, jossa Pulkkinen iskee ne kaksi-kolme byyriä. En laittaisi pahitteeksi, jos se tapahtuisi tänään ;)

Tärkeintä on kuitenkin saada joukkueen pistesarakkeeseen ne kolme pistettä, tyylillä ei ole nyt niin väliä.
 

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPa tänään:

Grünn - Redenbach - T.Koskiranta
Lippojoki - Koponen

McTavish - J.Koskiranta - Barney
Levokari - Tuominen

Koskinen - Koho - Kaksonen
Pukka - Backman

Jasko - Löfman - Mankinen

Myllyniemi
(Hostikka)


Capo sitten nostettu ykköseen, toivottavasti onnistuu. Tehoja toivotaan myös luonnollisesti kakkoskentältä, kun Dale on J.Koskirannan rinnalla. Ilmeisesti HPK pelissä toimi hyvin tämän duon peli? Lippojoki-Koponen ykkösparissa vähän pelottaa luonnollisesti, mutta toivotaan että kaverit pelaa hyvin. Lippojoki vois ajella pari kertaa kunnolla tuota munatonta Mäkeä. :)
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Saipa on todella kova kotona ja metsästää ensimmäistä kolmen pisteen voittoa kotona!
Vai on SaiPa kova kotona? No, tämän kauden perusteella ei kyllä todellakaan ole.

Sietäisi tulla se 3p tänään kyllä, voi sitä olla lupa hiukan odotellakin ja suurin mahdollisuus piileekin ehkä juuri siinä, että Jokerit mahdollisesti sytyttäisi joukkueen taistelemaan kunnolla. Tosin sitä taistelua nyt soisi olevan jokaikistä vastustajaa kohtaan, eikä vaan näitä isoja ja rakkaita vihollisia vastaan.

***

Harmi tavallaan, että Mälkiä puuttuu ja Nokelaisellakin on ollut jotain vammaa. Toki se nyt ehkä nostaa SaiPan mahdollisuuksia, mutta kyllähän tietysti Nokelaisen "kotiinpaluu" olisi hieno juttu, vielä erityisesti jos SaiPa tekisi miehen yritykset turhiksi. ;)

No, katsotaan mitä tuleman pitää.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko tuo joku vitsi, että Tommi Kivistö on nostettu jokereiden nelosketjuun hyökkääjäksi?
Tuo olisi huono vitsi. Eiköhän kyse ole yksinkertaisesti siitä, että kaikki ukot, jotka ilman kävelykeppejä pystyssä pysyvät ovat jo kokoonpanossa. Matti varmaan himassa keinutuolissaan pohdiskelee edelleen, että näillä mennään.
 

roctum

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko tuo joku vitsi, että Tommi Kivistö on nostettu jokereiden nelosketjuun hyökkääjäksi?

Todennäköisesti valmennusjohto on nähnyt enemmän tarvetta seiskapakille kuin nelosen hyökkääjälle, joka pelaisi pari minuuttia erässä.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
On sillä Nokelaisella vaan kova "kuume" kun mies edelleen on sivussa, eihän Noksu taida olla ollut vielä kuin viikon "kuumeisena" joten hyvin näyttää menevän. Eaveskään ei näytä pystyvän sitten pelaamaan joten kyllähän tuo hyökkäys alkaa taas näyttämään varsinkin keskushyökkääjien osalta varsin ohuelta. Ja mitä vittua Kivistö "-4" tekee kokoonpanossa ja hyökkääjän paikalla? Miksei siinä pelaa Vauhkonen? Ja nyt kun tuo meidän puolustus alkoi tervehtymään niin näyttää siltä että hyökkäys ja nimenomaan keskushyökkääjät alkaa yksitellen tippumaan kokoonpanosta.
 

#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Hyvinkään Tahko, Pasi Nurminen
Ja mitä vittua Kivistö "-4" tekee kokoonpanossa ja hyökkääjän paikalla? Miksei siinä pelaa Vauhkonen?

Johtunee siitä että Vauhkonen on kaiketi pohjois-suomen kiertueella K-vantaan kanssa. Tosin kaipa mies sieltä kokoonpanoon olisi saatu jos todella tarve olisi.
 

Filosofem

Jäsen
Ja mitä vittua Kivistö "-4" tekee kokoonpanossa ja hyökkääjän paikalla?

Mä tuossa ylempänä ennakoin, että Jokerit pelaa tänään oikeastaan vain kolmella ketjulla. Kivistö on 7. puolustaja ja nelosketjun päästessä satunnaisesti jäälle oikealla laidalla kiertää jokin ylempien ketjujen hyökkääjä.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Erittäin heikolta näyttää Jokerien tilanne. Kärkipelaajat poissa jne. Helpot pisteet luvassa Lapeenrantaan.

Jokereista kannattaa seurata kultakypärää, Teemu Pulkkista. Varsinkin ylivoimalla kaveri on vaarallinen.
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
3 pistettä sieltä kuitenkin tuli ja samalla Järviselle toinen nollapeli. Parissa viimeisessä ottelussa vieraissa mennyt omiin vain yksi kiekko, onko Jokerien puolustuspeli parantunut, kun näköjään AJ:n ja Erosen paluu puolustukseen ollut tuloksellisesti aika onnistunut.
 

pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hienoa oli olla paikan päällä seuraamassa Jokereiden peliä. Järvinen oli tänään hyvä. Pulkkinen sai kolmannessa erässä paljon peliaikaa. Jokereiden luistin liikkui mielestäni aika hyvin. Kerälä taisi jättää pelin kesken? Juutilainen pelasi Pulkkisen ja Lahden keskellä.
Jokereiden eteläpäädyn kannattajille suuret kiitokset.
 
Viimeksi muokattu:

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Tsiigailin äsken nauhalta, hyi helvetti. Eka erän jälkeen pelissä ei tapahtunut yhtään mitään, onneksi tuosta ei tarvinnut maksaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös