Kertoo paljon kirjoittajasta. Oikeasti luulet että sekunnin murto-osissa muut pelaajat olisivat ehtineet kääntyä tuossa tilanteessa. Taitaa kiekko olla joillekin liian nopea laji seurattavaksi.Miksi ne kädet piti pitää siellä selässä kiinni? Vierestä olisi päässyt ohi ja saanut kiekon?
Tjaah, ei kyllä mielestäni ole vaikuttanut minulle mitään oireilua. Otin vaan kantaa tuohon erään toisen nimimerkin keksimään lempinimeen, mikä oli mielestäni ihan hauska. Tämä meni sitten näköjään sinulla aika pahasti ihon alle. Voimia kevääseen, olen ehdottomasti TPS:n puolella tuossa sarjassa.Entä miksi Kallio tuntuu aiheuttavan sussa kummallista oireilua jo kolmatta kautta putkeen?
Eihän Eronen olisi kaatunut ilman Rauhalan tökkäystä. Tilanteessa ei kukaan muu Rauhala mokannut.Siinä olisi mennyt omat jalat, kun keilapallo-Eronen olisi rytissyt nilkoille.
Onko täällä kukaan sitä mieltä, että Turussa tuomittu ulosajo oli oikea tuomio? @Jani82 ei lasketa.
Oletko läheistäkin sukua Levoselle vai miksi sinulla on pakottava tarve puolustaa häntä?Ei se törkeä ollut mutta todella tyhmästi pelattu Rauhalalta. Olisi saanut kiekon jos olisi halunnut kun vauhti oli kovempi mutta piti päästä tökkäsemään kaveria käsillä.
Ihan normitilanne jääkiekossa, eikö vain? Ja miten helvetissä tehdään täydestä vauhduista spurtti kolme metriä laidasta ohi puolustajan.Miksi ne kädet piti pitää siellä selässä kiinni? Vierestä olisi päässyt ohi ja saanut kiekon?
Eihän Rauhalan olisi tarvinnut mihinkään kääntyä jos ei väkisin ole tökkimässä erosta selkään kuten nyt. Mikäli Rauhala olisi halunnut päästä kiekkoon niin vieressä oli vapaat tilaa vaikka kuinka luistella ohi. Ilmeisesti se nopeus sinulle liikaa kun et tuota hahmota.Kertoo paljon kirjoittajasta. Oikeasti luulet että sekunnin murto-osissa muut pelaajat olisivat ehtineet kääntyä tuossa tilanteessa. Taitaa kiekko olla joillekin liian nopea laji seurattavaksi.
Ping myös @Sister luck. Oliko kakkonen Rauhalalle sääntöjen mukaan edes mahdollista? Eronen kuitenkin loukkaantui tilanteessa. Eikö tuo sääntökirjan mukaan ole ulosajo tai ei mitään?Tuskin, 2 min siitä olisi voinut viheltää, mutta 5 min oli ihan vitsi.
Jos Rauhala pelaa tyhmästi niin ei se ole levosen puolustelua.Oletko läheistäkin sukua Levoselle vai miksi sinulla on pakottava tarve puolustaa häntä?
Onko täällä kukaan sitä mieltä, että Turussa tuomittu ulosajo oli oikea tuomio? @Jani82 ei lasketa.
Olisi. Itse kaatui, kun yritti hidastaa. Olet yksiselitteisesti väärässä ja heikoin lenkki. Hyvästi.ihän Eronen olisi kaatunut ilman Rauhalan tökkäystä
Eli sun mielestä pitää taklatessa ottaa huomioon se että toinen saattaa horjahtaa 2m ennen laitaa? :D siis eihän tuossa oo mitään tolkkua mitä sä horiset. NHL tulis joka päätykiekossa ulosajo.Miksi pitää tökätä selästä jos pääsisi luistelemalla ohi? Huonoa tuuria, että Eronen kaatui mutta ansaittu jäähy kun pitää mennä tuollaisessa tilanteessa tökkimään selästä. Tuollaisista tilanteista kun karvaaja käyttää käsiään tai mailaa pitäisi tulla aina jäähy liigassa sitä ei vaan uskalleta tehdä.
Ei ole normaalia mennä päätykiekkoon kädet kaverin selässä. Eronen jarrutteli ja Rauhalalla oli vauhtia selvästi enemmän mutta ei vaan halunnut pelata puhtaasti kun piti käyttää käsiään. Ohi olisi päässyt vierestä mikäli haluat löytyy.Ihan normitilanne jääkiekossa, eikö vain? Ja miten helvetissä tehdään täydestä vauhduista spurtti kolme metriä laidasta ohi puolustajan.
Ei pitäisi vastata, mutta kyllä sun väitteet saa veren kiehumaan.
Voi olla varma että Tepsille vihelletään seuraava jäähy ja jos yhtään ennusmerkit pitää paikkaansa niin peli on sen jälkeen 1-1.
Rauhalan eka kontakti oli jo ennen kaatumista. Eli Rauhala aiheutti kaatumisen ja jo siitä kontaktista olisi pitänyt tulla jäähy.Olisi. Itse kaatui, kun yritti hidastaa. Olet yksiselitteisesti väärässä ja heikoin lenkki. Hyvästi.
Eihän Eronen olisi kaatunut ilman Rauhalan tökkäystä. Tilanteessa ei kukaan muu Rauhala mokannut.
Puolustaja paskoo housuun päätykiekkoon mennessään ja sekoaa luistimiinsa.