La 6.11.2010 HIFK-HPK

  • 13 043
  • 51
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Hämäläis-joukkueista se kaikista piinaavin vaihtoehto olisi tulossa huomenna kylään Nordikselle. Edellinen kohtaaminen Hämeessä oli pannukakku HIFKin osalta, kun taas HPK pelasi ainakin omasta mielestäni aika pirteästi ja hyvää lätkää. Tämän ottelun jälkeen, HIFK on jatkanut normaalilla tahdilla pisteiden keruutaan, kun taas HPK:lla oli suht pitkä suvantokausi, joka päättyi torstaiseen SaiPa-otteluun. Onneksi tällä kertaa ollaan pelaamassa Nordiksella, niin HPK:n pelaajat saavat huomata, kuinka pelataan hyvää lätkää, kyyti tulee olemaan kylmää vähintään ekat 10min. HPK:n pelaajien kannattaa pysyä myös poissa boksista, koska kotijoukkueen ylivoima on ollut kotikaukalossa viiltävän hyvää. Maalivahtien vertailussa, edge menee HIFK:lle. Riksman on ollut viimeisten viikkojen ajan itse varmuus, kun taas Lassila ei niinkään, tästä esimerkkinä tiistain ottelu Kärppiä vastaan...

Huomisessa ottelussa voidaan myös jännätä sitä, saako Riksman tililleen kolmannen nollapelin putkeen, itse näen sen hyvinkin mahdollisena. En usko, että HPK pystyy esittämään sen ihmeellisä pelaamista kuin Tapparakaan torstaina. Näin ollen, HIFK pääsee sarjatauolle mukavasti voitto alla ja siitä on hyvä jatkaa sitten parin reilun viikon päästä taas pelailua.

Joukkueen pistemiehet top3:

HIFK
Ville Peltonen 12+10=22
Kimmo Kuhta!! 6+12=18
Teemu Ramstedt 4+11=15

HPK
Ville Viitaluoma 5+18=23
Juuso Puustinen 10+6=16
Jukka Laamanen* 4+8=12

*koska Porseland on saigonilla.

HIFK voittaa ottelun 5,6-0,1.

ps. Ottelu on perheottelu, joten perheen pienimmille on kaikkea kivaa ohjelmaa hallin käytävillä, mm. lämäritutka.

edit. Kimifan: lipunmyynti vaikuttaa aika hyvältä tällä hetkellä, saattaa olla halli aika lähellä loppuunmyytyä huomenna...
 
Viimeksi muokattu:

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
Huomiselle on teemana kalavelkojen maksu. Tosin niiden maksamiseen ei yksi ottelu riitä. No, aloitetaan nyt tällä, ekan kympin jälkeen 2/3-0 ja loppupeli jatketaan kuten huhtikuun alussa game 3:ssa tehtiin. On tuo kerho vaan vittumainen jengi. Toivottavasti 7000 katsojaa raahautuu paikalle, ja hyvien kotipelien putki ei katkea.
 

Ralph

Jäsen
Aleksei Shvalev, siinä mies jota saa seurata, jos siis pelaa. Kuukausi ollut paperisotkuja ja PITÄISI pelata Hesassa. Saa nähdä sitten.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...
ps. Ottelu on perheottelu, joten perheen pienimmille on kaikkea kivaa ohjelmaa hallien käytävillä, mm. lämäritutka.

Totta tosiaan ja ottelu alkaa poikkeuksellisesti jo kello 1600. Saas nähdä vaikuttaako kauden ensimmäinen päiväpeli millään tavalla IFK:n draiviin tai otteluun muutenkaan.

Tämä on kyllä se peli, josta toivon todella lopputulokseksi IFK:n murskavoittoa. Viime kevät ja parin viikon takainen tappio Hlinnassa ovat hyvin muistissa ja HPK:ta on huomenna säälittä vedettävä turpiin oikealta ja vasemmalta.
 
Viimeksi muokattu:

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pitkään odotettu kotikohtaaminen HPK:n kanssa. Meitsi diggaa jollain sairaalla tavalla tästä vastustajasta, niin useasti ne on tulleet ja tylysti laittaneet meille jauhot suuhun+vähän tunkeneet vielä syvemmälle. Viime kevään 7-0 kotivoiton jälkeen ei ole muuta voinut kuin sadatella, ihailla ja ihmetellä jo lähes yliluonnollista tapahtumaa nimeltä HPK.

Toivon ja uskon, että huomenna nähdään fyysinen matsi. Höntsäturnaustauko ovella ja vkon lepo/treeni edessä. Lassila vs Riksman(eihän kukaan usko Lunkan pelaavan?) on yksi mielenkiintoinen tapahtuma. GaDa jo tossa tiputti yhden nimen, kerholaiset voisi valaista meitä stadilaisia mitä muuta sieltä on lupa odottaa.

En ihmettelisi yhtään jos HPK on nimenomaan se, joka katkaisee HIFK:n kotiputken. Sehän jo helvetti kuuluu universumin balanssia pitäviin asioihin. Mutta kyllä saa kerho huomenna taistella mikäli pisteitä haluaa. Kova usko on kuitenkin vielä omiin. Hamilton voisi ratkaista meille vaikkapa.

Kaikki ainekset herkulliseen koitokseen meikäläisen mittarilla. Aikainen alotusaika+perheitä paikalla on sitten asia erikseen. Toivottavasti ei vaikuta kumpaankaan jengiin millään tavalla vaan pelataan kuten normaalimatseissa.

Tuleeko kerholaisia paikalle joukolla?
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
GaDa jo tossa tiputti yhden nimen, kerholaiset voisi valaista meitä stadilaisia mitä muuta sieltä on lupa odottaa.
Jos jotain nimiä pitää pudotella, niin aloitetaan Turtiaisesta. Pelasi aika pirteän pelin Hämeenlinnassa, viimeisteli jopa Gordie Howe -hattutempun. Latvialaisia kannattaa myös seurata aina. Jokohan Saulietis päästettäisiin tällä kertaa irti, ettei Puustisen tarvitse vetää pystykilppareita? Mäkelä on pelikunnossa, mutta taisi huilata eilen osan matsista. Tuskin tanssahtelee. Itse ajattelin seurata tarkemmin Viitaluomaa, joka pelaa about uransa parasta kautta. Ja sitä Shvalevia, jos se on olemassa.
 

Ralph

Jäsen
GaDa jo tossa tiputti yhden nimen, kerholaiset voisi valaista meitä stadilaisia mitä muuta sieltä on lupa odottaa.

Jos HPK:n nettisivuihin on uskominen, ette näe kovavireistä Niko Niemistä ettekä kovanaamaista Tuukka Mäkelää. Mathias Porseland joka viimeksi rokotti teitä uran ensimmäisellä ja toisella maalillaan, on myöskin poissa. Juuso Puustinen on mainiossa vireessä, samoin jälleen Ville Viitaluoma. Mielenkiintoista nähdä, kenet Rindell laittaa heidän rinnalleen jos siis Nieminen ei pelaa. Saulietisia voisivat vielä kokeilla, samoin Männikköä.

Eli, teidän on lupa odoittaa Puustisen ja Viitaluoman hyvää yhteispeliä, Kolehmaisen kovaa taistelua ja Lassilan kampittelua/maalin siirtelyä/huitomista ja jopa torjuntoja.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Ilmeisesti Mäkelä tosiaan valitettavasti ei pelaa. Hanskahommiin herraa oli kuitenkaan turha edes unelmoida, kun kädestä ollut luita rikki viime aikoina. Tuskinpa on vaivan arvoista Kankaanperän naamaan niitä rikkoa. Saulietis voisi hakea Kankaanperän heti alkuun, otettaisiin miehestä mittaa, kun kerran hitusen vastustakin olisi. Juuso, vaikka isohko onkin, ei kuitenkaan millään mittarilla ole hanskauksessa yhtään mitään.

Holmberg voisi noutaa vaikka Melartin, jos tällä kertaa edes yritettäisiin lyödä. Sääli sinänsä, kun hommissa potentiaalinen Melart joutuu aina sellaisiin kekkereihin, joihin vastustaja varsinaisesti ei kuulu.

Eiköhän Kerho paukuta allekirjoittaneelle sellaisen synttärilahjan, että voi nautiskellen vetää sen pään täyteen sihi-juomaa. Lassila voisi haastaa Riksmanin tappeluun, sen verran kuumana pitää aina veskarin olla.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
HPK-kannattajien kannattaa seurata Ville Peltosen työskentelyn lisäksi kotijoukkueesta Jeff Hamiltonia. Siinä on kaveri, jonka laukaus on kohdillaan; rannari lähtee kovaa ja tarkasti, kun taas lämäri nopeasti ja kovaa. Hamilton tulee näyttämään jälleen, kuin kiekko upotetaan aivan yläpeltiin. Tappara-ottelussa oli Säterin elkeet masentuneet, kun Hamilton veti aivan ylänurkkaan. Nuori kassari ei ehtinyt kuin tipputtautua polvilleen, kun kiekko oli jo repussa. Samaa on tiedossa Lassilalle, tai sitten menee putkista...

Huomisessa ottelussa ei tappeluja nähdä, mutta kovia taklauksia kotijoukkueen ja etenkin Lennun toimesta sitäkin enemmän.
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
No eipä ole paljoo huomenna odotettavissa kun äijää tipahtaa joka pelissä lasarettiin. Tällä materiaalilla annetaan vähän liikaa tasoitusta kun taas on 4 runkopelaajaa sivussa (Porseland, Nieminen, Mäkelä ja Häppölä). Voishan täältä Espoosta raahautua paikallekkin vaan en taida jaksaa....
 

TheSirPena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pentti Matikainen
Osaako joku sanoa, että pystyykö R-kioskilta ostamaan aamulla lipun matsiin? En ole siis varannut lippua, eikä varaaminen enää näköjään onnistu.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Osaako joku sanoa, että pystyykö R-kioskilta ostamaan aamulla lipun matsiin? En ole siis varannut lippua, eikä varaaminen enää näköjään onnistu.

Kyllä tuo varaaminen vielä onnistuu, yöllä on varmaankin ollut joku katkos järjestelmässä, on tapahtunut päivälläkin sama juttu päivälläkin. R-kioskille pystyy mun mielestä vain varamaan lippuja, en ole ihan varma, kun en ole käyttänyt kyseistä palvelua... Itse tulostettava versio on huomattavasti kätevämpi ja ei tarvitse maksaa enää ylimääräistä ärrälle.
 

-3112-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU, HSV
Osaako joku sanoa, että pystyykö R-kioskilta ostamaan aamulla lipun matsiin? En ole siis varannut lippua, eikä varaaminen enää näköjään onnistu.

Jotenkin muistelisin, että ensiksi pitää netissä lippu varata ja vasta varausnumeron jälkeen voi lipun R-kioskilta noutaa. Itse ainakin aikoinaan sekoilin eräiden teatterilippujen kanssa ja koskaan en niitä kioskilta saanut. Tämä kioski oli Munkkiniemen Puistotien ärrä ja tuntui myyjäkin olevan silloin yhtä pihalla kuin minäkin.

Paras tapa ennakkoon on tilata ne suoraan netistä Lippupalvelusta ja tulostaa suoraan paperille. Vaatii vain kirjautumisen ja pankkitunnukset. Eikä palvelu koske ainoastaan kiekkopelejä vaan muitakin tapahtumia. Jos itsellä ei ole konetta niin nettikahvilaan tai kirjastoon. Luulisi onnistuvan sielläkin?
 

Ralph

Jäsen
KERHO TÄNÄÄN!

Miikka Männikkö - Ville Viitaluoma - Juuso Puustinen
Janne Kolehmainen - Arsi Piispanen - Aatu Hämäläinen
Jaakko Turtiainen - Armands Berzins - Joona Karevaara
Kaspars Saulietis - Toni Häppölä - Antti Roppo

Marko Tuulola - Santeri Alatalo
Joni Haverinen - Jukka-Pekka Laamanen
Alexei Shvalev - Aleksi Holmberg

Teemu Lassila
Juha Metsola
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
GaDa: muuten menivät oikein, mutta Männikkö pelaa ykkösen laidassa ja Häppölä nelosen sentterinä laidoillaan Saulietis ja Roppo. Tänään viedään Haverista ja katsomo varmasti muistaa, kun Have on kiekon kanssa omassa päädyssä, pientä painetta...

HIFK tänään:

Ville Peltonen - Joni Töykkälä - Lennart Petrell
Martti Järventie - Markus Kankaanperä

Kimmo Kuhta - Petteri Wirtanen - Jeff Hamilton
Ari Vallin - Mikko Kousa

Jerry Ahtola - Teemu Ramstedt - J-P Haataja
Mikko Kurvinen - Toni Söderholm

Robert Nyholm - Siim Liivik - Eetu Pöysti

Juuso Riksman
Jan Lundell

Voittavaa kokoonpanoa ei muuteta ja onneksi Söderholm ei loukkaantunut pahemmin torstaina...

edit. Matsi saattaa olla loppuunmyyty, nyt näyttäisi siltä, että katsojamäärä tulisi olemaan liki 8000.
 
Viimeksi muokattu:

TJ MACKEY

Jäsen
Tätä on odotettu. Viime kevään kaksi Kerhon voittomatsia tuli nähtyä Nordiksella ja molemmissa fiilis oli hallissa helvetin hyvä (nytkin loppuunmyyty?), kaksi hienoa joukkuetta ja ilmiömäinen Lassila. Osa Kerho-faneista alkaa olemaan aika kypsiä Lassilan jäähyilyyn ja Metsolalla pitäisi kuulemma mennä, mutta eiköhän se hiuksen ohut mahdollisuus voittoon Kerhon osalta lepää tänään Lassilan varassa. Onhan ne Teemun touhut välillä aika sekavia, mutta kyseessä on liigan paras veskari, ja eikös tähtipelaajat ole aina vähän outoa sorttia? Kuten Hämeenlinnassa jumalan asemaan nousseet takatukka slaavit..

Shvalev tänään siis kai, ehkä, mahollisesti kehissä pakkiparinaan Holmberg, Priceless! Tästä ei voi seurata mitään muuta kuin viihdettä, hyvässä tai pahassa.

Jäällä on monta hienoa peluria. Lennu on liigan paras taklaaja, Kolehmainen lähellä sitä ja muutenkin toivoisi fyysistä peliä. Monesti näiden joukkueiden välillä on nähty aika kuumaakin menoa eli tänään maaottelutauolle muutaman myllyn myötä.

Hienoa päästä paikan päälle, toivottavasti HPK Lassilan johdolla säilyy Hifkille selittämättömänä maalaispeikkona.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK tänään:

Ville Peltonen - Joni Töykkälä - Lennart Petrell
Martti Järventie - Markus Kankaanperä

Kimmo Kuhta - Petteri Wirtanen - Jeff Hamilton
Ari Vallin - Mikko Kousa

Jerry Ahtola - Teemu Ramstedt - Juha-Pekka Haataja
Mikko Kurvinen - Toni Söderholm

Robert Nyholm - Siim Liivik - Eetu Pöysti

Juuso Riksman
Jan Lundell

Ei mitään muutoksia kokoonpanoon.

Poissaolijat:
Mikael Granlund (Loukkaantunut)
Max Wärn (Loukkaantunut)
Niko Piiparinen (Loukkaantunut)
Turo Järvinen (Ei mahdu kokoonpanoon)
Teemu Tallberg (Ei mahdu kokoonpanoon)
Markus Granlund (Ei mahdu kokoonpanoon)
Rony Ahonen (Ei mahdu kokoonpanoon)
Ilari Melart (Ei mahdu kokoonpanoon)
Eddie Del Grosso (Ainiin meillä oli tällainenkin. Ei mahdu kokoonpanoon)
 

Lättfil

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Roppo on näköjään otettu mukaan, mutta missä on Jyrki? Vähän liikaa taas annetaan tasoitusta, kun Louhi, Nieminen, Mäkelä, Porseland ainakin pois.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
En muuten vieläkään usko, että meidän Nikolai pelaa. Ei ole koko kaverista kuvaakaan vielä! Joten varmaan Del Grosso siellä kruisailee numerolla 41 ja selässä lukee Shvalev... Tämä hodariketjussa ollu "harteikas kaverikin" oli oikeesti joku Turengin lähiöpubin ovelta Riivan löytämä poke. Näin se brändäys toimii.

Kokoonpano tuntuu Kerholla elävän, mutta toivottavasti nyt sais kunnon hurmoksen päälle ennen taukoa. Paha matsi luvassa, mutta jos tiettyjen pelaajien aivopieruilta vältytään, niin se on jo melkein puolivoittoo. Saas nähdä.
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
mutta jos tiettyjen pelaajien aivopieruilta vältytään, niin se on jo melkein puolivoittoo. Saas nähdä.

Holmbergin vois ensimmäisenä luovuttaa sinne mistä tulikin eli jättää Stadiin. K-Vantaassa on varmaan Del Grosson pakkiparina tilaa.

On se kumma kun ukkoja tippuu....tulee tauko aika messevään paikkaan.
 

Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
edit. Matsi saattaa olla loppuunmyyty, nyt näyttäisi siltä, että katsojamäärä tulisi olemaan liki 8000.

Äsken katselin lippupalvelun katsomokartasta vapaita paikkoja, ei näyttänyt olevan enää kuin alle 500, hyvä!
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Äsken katselin lippupalvelun katsomokartasta vapaita paikkoja, ei näyttänyt olevan enää kuin alle 500, hyvä!

Sinne on käsittääkseni ainakin Elisalla käytössään 500 lippua. Toivotaan, että mahdollisimman moni käyttää tilaisuuden hyväksi ja saapuu paikalle. Ja kyllä mä toivon, että nimenomaan pieniä ihmisiä nähtäisiin mahdollisimman runsaasti. Uusia faneja tarvitaan ja mikäs sen parempi faniuden "käynnistäjä" olisikaan kuin nähdä Lennu Petrell kotikaukalossa.

Pelissä voi käydä miten vain, mutta aikamoisia taikureita saa kerholaiset olla, jos pisteitä aikovat napata. Kerhon ollessa kyseessä, kaikki on toki mahdollista.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Kohta se käynnistyy. Uskon, että HIFK:n ei tarvitse erikoista latausta hakea peliin. Viime kevät ja viime peli varmasti sytyttävät jätkät. Tosin voi olla, että se lataus menee yli ja siinä olisi Kerhon sauma ratkaista. Kerholla taas on vaihtuvuutta oikein urakalla. Melkein joka peliin vaihtuu ketjullinen pelaajia. Shvalev on mielenkiintoinen nimi seurata, jos edes pelaa tai on olemassa. Uskon että se voittaa joka keskittyy tämän päiväiseen, eikä odottele tulevaa taukoa. Kerholla on hiukan väsyneen oloista ollut, joten voi olla että moni on jo siirtänyt odotuksensa ensi viikkoon. Ei perkele pojat, painakaa nyt tämä peli vielä!

Joko peli on tasainen, korkeatasoinen ja lämmin tai sitten tosiaan jompi kumpi (tai kummatkin) odottelee taukoa ja peli vain pelataan pois alta. Toivottavasti ensimmäinen vaihtoehto toteutuu.
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
HIFK kiittää, HIFK tackar. Kova kotipelisaldo jatkuu. Kentällä oli oikeastaan tänään vain yksi joukkue. HIFK käänsi peliä jatkuvasti nopeasti kohti HPK päätyä ja HPK:lla ei ollut oikeastaan missään vaiheessa oikein jakoa.
Ainoat kerrat kun HPK sai pelinsä HIFK päätyyn olivat ylivoimat, mutta ihmeen hengettömiä oli yritykset. Liekö HPK:n loukkaantumiset vienyt tehoja?

Kimmo Kuhdalta loistava peli ja nelonenkin jyräsi tosi hienosti. Tämä tietää hyvää jatkoakin ajatellen, kun joukkueessa on neljä ratkaisuihinkin valmista ketjua. Riksman teki mitä piti ja nollakin jäi vain yhden puolustuksen tekemän virheen takia toteutumatta.
Ville Peltonen on kuitenkin Petrellin kanssa=joukkueen sydän. Vaihdosta vaihtoon hienoa tekemistä. Tykkään.

Ei muuta kuin höpinää tötteröön ja vieraspelaaminen samalle tasolle, niin ei tuota sonnilaumaa ole helppoa pysäyttää. Eipä tätä HPK:kaan kannata jäädä murehtimaan, vaan tauon aikana laittaa pojat urheiluteipillä kasaan ja askiin taistelemaan.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kolmen viimeisen kotipelin saldo: HIFK 16 - Kolmostie 1.

Illan positiivisin ilmestys oli nelosketju, tekivät avausmaalin ja paikkoja muuhunkin oli. Pöystille tekisi kyllä jo maali hyvää, hyvissäkin paikoissa tuppaa olemaan yliyrittämistä ja liikaa itsekkyyttä. Näytönhaluja varmasti riittää, kun Pöde varmaan on se, joka tuolta ensimmäisenä joutuu reserviin, kun sairastupa tyhjenee. Hamilton siis ilmeisesti tuli lisäykseksi sairastuvalle, vaikutti jo ensimmäisessä erässä aika vaisulta ja sen jälkeen ei enää pelannut.

Juusolla oli kolmas nolla lähellä, kun HPK:n ainokainen meni vähän helposti. Kibeltä jälleen kerran vahva ilta neljällä syöttöpisteellä. Täytyy myös kehua Vallinia, kun siihen tällä kertaa on aihetta. Blokkasi mm. hienosti HPK:n 2-1 hyökkäyksen, kun oltiin alivoimalla. Järventie teki maalin, mistä plussaa, mutta se tilanne alivoimalla, jossa Kanki ensin pelasi komeasti aikaa kellosta omassa päässä pyörimällä, syötti sitten Maralle ja Mara antaa namupassin suoraan kerholaisen lapaan, oli jo melkein surkuhupaisa.

Lähes täysi tupa, mikä laittaa entistäkin enemmän miettimään, onko lauantaipelejä järkeä aloittaa 18:30. Mielestäni tämä 16:00 on vähän liiankin aikainen, mutta 17:00 olisi juuri passeli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös