tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTo pääsee tänään aloittamaan vuoden 2014 kamppailut LeKiä vastaan, joka edellisessä joukkueiden kohtaamisessa näpäytti TuToa ennätysyleisönsä edessä. Revanssimieltä kotijoukkueen riveissä varmasti siis riittää ja helpotusta on myös tulossa poissaoloihin, kun hyvin todennäköisesti ainakin pakistosta Ruikka ja TuTon ykkössentteri Pulliainen palaavat riveihin. Hakulinen ja Keinänen ovat hiukan olleet eksyksissä Tuken puuttumisen johdosta, mutta nyt ehkä tämä hiukan helpottaa, joskin Keni lienee edelleen sivussa. Pieni kysymysmerkki kotijoukkueen osalta lankeaa pakiston ylle, josta Franssila lienee jatkaa HPK:n mukana ja Parkkonen Ässien. Lukosta saatu Viirlas kuitenkin toivottavasti löytyy vielä TuTon riveistä tänään.

LeKillä on mukana myös lainoja Liigasta viikonlopun peleissä ryydittämässä menoa, ainakin mikäli vieraiden nettisivuja on uskominen. LeKi maalia vartioi mitä ilmeisemmin Lukon Simon Nielsen, joka on myös TuTossa käynyt kääntymässä. Hyökkäyksessä tehoja hamuavat Ilveksen riveistä tutut Jussi Pesonen ja ilmeisesti myös Daniel Corso, sekä Tapparasta Elmeri Kaksonen. Puolustuksessa lienee myös luutimassa Tapparan Jan Tabacek. Rasitteena vierailla on eilinen peli ja tappio Vantaata vastaan, mutta tänään kelkka on tarkoitus varmasti kääntää TuTon kustannuksella. Keskinäisiä kohtaamisia joukkueilla on ollut tällä kaudella 5, joista molemmat ovat vieneet pelin kahdesti varsinaisella peliajalla ja TuTo kerran voittolaukauskisassa. LeKi on ollut yksi TuTon vaikeimpia vastuksia tällä kaudella. Veikkaisin kuitenkin TuTon nostavan tasoaan ja nappaavan selvän voiton vieraiden hyvistä avuista huolimatta. Veikataan 5-1 kotivoittoa.

Pelin jälkeen ehtii vielä kotikatsomoihin seuraamaan U20 MM taistelua pääsystä finaaliin. Suomi-Kanada peli käynnistyy klo 20. TuTon "Bobi" Lehtonen pelasi edellisen kuoleman ottelun tsekkejä vastaan aika hyvin ja oli ratkaisuhetkillä mukana tärkeässä 3-3 tasoituksessa.
 

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
TUTO tänään, TUTO idag:

23 Hakulinen - 8 Pulliainen - 41 Pusa
3 Vidgren - 14 Heinimäki

27 Rutanen - 11 Vainiola - 42 A.Virtanen
71 Viirlas - 55 Hämäläinen

65 Rautajoki - 18 Koski - 81 Palonen
77 Kuusisto - 2 Ruikka

56 Kokkonen - 12 Salmivirta - 61 At.Sillanpää

AM. 35 Meriläinen
(19 T.Virtanen)

Aika hyvältä näyttää taas TUTOn kokoonpano. Ruikka on takaisin ja Pulliainen on takaisin. Pulliaisen kenttä on tosi mielenkiintoinen tänään kun Pusa on siinä mukana.
Ainoa miinus on että Mane on poissa. No, ehkä hänkin tarvitsee lepoa aina välillä.
Lähdetään siitä että tänään otetaan LeKistä revanssi ja voitto kotiin.
 
Ole's at the wheel! Tell me how good does it feel?!

Face

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
LeKi tänään:

Jarkko Pyymäki-Mika Niemi-Nestori Lähde
Toni Niemi-Atte Mäkinen

Antti Hilden-Lassi Mattila-Jussi Pesonen
Otto Räty-Petteri Friman

Aki Juusela-Markus Korkiakoski-Aki Juusela
Aleksi Orenius-Vili Palola

Matias Simontaival-Sami Laakso-Roope Nikkilä

Simon Nielsen (am)
Jarno Laitinen

Corsoa ei nyt ilmeisesti Turussa nähdä, no ette häviä mitään
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Face sanoi:
Corsoa ei nyt ilmeisesti Turussa nähdä, no ette häviä mitään
Näyttää vierailta puuttuvan myös Tapparan miehet, Kaksonen ja Tabacek. Kaksonen ei näy Tapparan riveissä eikä LeKin kokoonpanossa, mutta Tabacek pelaa tänään Liigassa. Lainapelureiden liikkeet tuntuvat käyvän nopeammiksi runkosarjan ratkaisujen hiljalleen lähestyessä.

Pusalle tarjotaan tänään näyttöpaikkaa TuTon riveissä Taikurin ja Tuken vierellä ja voi sopia kenttään yllättävänkin hyvin. Kokkonen ei ilmeisesti edellisessä LeKi ottelussa ollut parhaimmillaan ja joutu hakemaan nelosesta uutta vauhtia, toisaalta mielenkiintoinen kokeilu Salmivirran ja At.Sillanpään kanssa. Pakistossa yllätys on Maneliuksen puuttuminen ja Heinimäki saa ison mahdollisuuden näyttää pakin taitojaan ykkösparissa. Ruikan peli-ilme on kuitenkiin mielestäni pakiston kiinnostavin pala tänään.
 

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Pusalle tarjotaan tänään näyttöpaikkaa TuTon riveissä Taikurin ja Tuken vierellä ja voi sopia kenttään yllättävänkin hyvin. Kokkonen ei ilmeisesti edellisessä LeKi ottelussa ollut parhaimmillaan ja joutu hakemaan nelosesta uutta vauhtia, toisaalta mielenkiintoinen kokeilu Salmivirran ja At.Sillanpään kanssa. Pakistossa yllätys on Maneliuksen puuttuminen ja Heinimäki saa ison mahdollisuuden näyttää pakin taitojaan ykkösparissa. Ruikan peli-ilme on kuitenkiin mielestäni pakiston kiinnostavin pala tänään.
Ja olihan Pusalta hyvä peli. Pakko sanoa vielä että tuo Heinimäen haku puolustukseen on ollut aivan helvetin oiva veto. Heini oli tänään TUTOn paras pelaaja. Ja Ruikka oli myös erittäin hyvä jos mietti että on ollut poissa kauan. Minun mielestä ehjä peli, ja LeKillä ei ollut missään vaiheessa mitään mahdollisuuksia. Niin kuin Kokkone sanoi pelin jälkeen: Rutiinivoitto! Ja Jarkko Glad taisi olla samaa mieltä pressissä.
 
Ole's at the wheel! Tell me how good does it feel?!

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Vain seurannasta ottelua välillä seuranneena täytyy sanoa, että maslintekijöiden nimet positiivisia ja Kimmokin nähtävästi vähäsistä tilanteista huolimatta pelsi taas hyvin.

Saas nähdä lähtisikö nyt tästä se voittoputki. Seuraavaksi Vantaalla olisi mahdollisuus jatkaa hyvää, kun nyt vielä tuntuu ettei ihan peräkkäisinä päivinä pelailla. Ties vaikka saataisiin kärkeä kiinni taas.
 
Sini-puna-valkoinen Savo

TOVERIT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Rutiini voitto!
Itselle jäi mieleen lähinnä Vainiolan ehkä kauden paras esitys. Kaveri taitaa vielä päästä iskuun kevääksi! Samoin joku tuossa kehui Heinimäen roolia puolustuksessa, niin itse olen myös ollut tosi tyytyväinen hänen esityksiinsä pakkina. Ja Meriläinen on ollut niin hyvässä iskussa, että taitaa olla jatkossakin jatkuvasti askissa. Tästä hyvä jatkaa!
 
Karsintasarja takaisin!

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTolla oli tosi vahva alku tänään. LeKi oli ensimmäisen erän täysin jaloissa, mutta sen puolustus kesti ihmeen hyvin ja Nielsen otti ne mitä oli otettavissa, joskin TuTon viimeistelystä puuttui se viimeinen silaus. TuTolla taisi olla tänään ainakin 3-4 tolppalaukausta pelissä ja muutenkin todella hyviä paikkoja sateli kaikille kentille. Omaan silmään myös Kokkonen-Salmivirta-Atte Sillanpää oli tosi hyvä kenttä tänään. Sillanpää jakeli muutamia tosi hyviä taklauksia, sekä teki maalin terävällä kudilla ja Kokkonen oli todella sähäkkä kulmissa. Kokkosen lähtönopeus on todella hyvä. Muutaman kerran jätti parilla ensimmäisellä potkulla LeKin pelurin selvästi jälkeen ja pystyy hyödyntämään tätä myös kulmista noustessa. Salmivirta jakeli kiekkoja hyvin, mutta ehkä olisi voinut pikkaisen fysiikaansa myös enemmän käyttää hyväkseen. Ensimmäisen erän jälkeen TuTo johti täysin ansaitusti 2-1. Toisen erän alussa TuTosta vielä Vainiola onnistui iskemään tilanteeksi 3-1 ja peli alkoi olla taputeltu. Vainiolan kenttä oli myös tänään hyvä ja sillä oli useita hyviä paikkoja. 3-1 maalin jälkeen kuitenkin tempo pelissä hiukan laski ja LeKi pääsi paremmin peliin mukaan. Oikeastaan Meriläisen torjuntamäärä (3+6+9=18) erää kohden kertoo TuTon ylläpitämästä temmosta erissä aika hyvin. Toisen erän loppupuolella Pusa vielä onnistui ylivoiman jälkeen kiekkon toimittamisessa maalinperukoille. Pusa pelasi hyvin Taikurin ja Tuken rinnalla, vaikka välilä hakemista hänen pelissään oli havaittavissa. Hän ehkä yritti muutaman kerran "liian hienoa" ja jokunen tilanne meni ohi.

Kaiken kaikkiaan hyvä peli TuTolta. LeKillä varmasti painoi eilinen peli hiukan jaloissa, mutta se ei riitä selitykseksi sille miten paljon tänään perässä olivat. Paremmalla viimeistelyllä TuTo olisi voinut hyvinkin tuplata tämän päiväisen maalisaldonsa. Kotijoukkueen pakisto pelasi myös hyvän ja tasaisen pelin, eikä sielläkään mielestäni ollut heikkoa lenkkiä. Ruikka jakeli totutusti varmoja ja hyviä syöttöjä, sekä oli lähellä tehdä myös maalin ylivoimalla. Avauspeli pakeilta toimi aika kivasti ja mihinkään ihmeellisiin pomputteluihin harvemmin sorruttiin. Sportin hävitessä tänään Jokipojille kerkeä myös saatiin hiukan kiinni.

Välitietona vielä U20 kisoista, Suomi johtaa Kanadaa vastaan kahden erän jälkeen 1-3, mutta viimeinen erä pitäisi vielä selvittää.
 

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Pakko lisätä vielä että kyllä on ilo seurata herrojen Rautajoen ja Palosen fyysistä peliä. Tännän helvaton hyvää ja ei yhtään ylilyöntejä. Ja Koski heidän sentterinä niin resepti on valmis.
 
Ole's at the wheel! Tell me how good does it feel?!

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Hyvä peli TuTolta tänään, varsinkin kaksi ensimmäistä erää. Nyt näytti taisto LeKiä vastaan ihan erinäköiseltä kuin Hakametsän pelissä viime viikonloppuna, jolloin asennevamma vaivasi ja peli oli tahmeaa.

Ruikalta ja Pulliaiselta hyvät paluut kokoonpanoon, ja nähtiinhän se Keinänenkin jäällä - tosin vain palkitsemassa ottelun parhaita pelaajia ja 30-vuotissynttäreitään viettämässä Marre Vuorisalon seurassa. Onnea Kenille ja pikaista tervehtymistä, paikka kokoonpanossa odottaa!

Heinimäen pelaaminen pakkina on tyylikästä, jälleen kerran Ikalta hyvää pelisilmää tehdä hyökkääjästä pakki hyvällä menestyksellä.

Kunhan nyt vain tämä vire ja asenne pitäisivät seuraavillakin kierroksilla, kun edessä on kolmen vieraspelin putki.
 
Perustuu alkuperäiskäsikirjoitukseen.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy