La 31.10.2015 Ässät - Lukko

  • 13 512
  • 106
Vihdoin raumalaisetkin pääsevät pelaamaan kirkkaisiin valoihin, kun lauantain paikallisessa kolminkertainen Suomen mestari Ässät saa vastaansa 2013-2014 kaudella pronssia voittaneen Lukon. Ässien sivujen mukaan odotuksissa on täysi areena mutta vielä nopealla katsauksella Lippu.fi:n sivuille näyttäisi paikkoja olevan vapaana niin istuma- kuin seisomakatsomoonkin. Huomionarvoista on, että Ässien yleisökeskiarvo kotipeleissä on tällä kaudella 5175 katsojaa, kun taas Lukon vastaava luku on vain 3614. Eroa edellisen kauden keskiarvoon Ässillä siis +1187 katsojaa ja Lukolla -192 katsojaa. Ässien kiinnostus on siis suuressa nousussa, kun taas Lukon kiinnostus toki aivan luonnollisesti laskusuuntainen.

Pelin suhteen mielenkiinto kohdistuu Ässien peli-ilmeeseen. Takana on muutama heikko matsi, JYP ja Sport ottelut parhaimpina esimerkkeinä, ja pelillinen suunta tulisi pystyä kääntämään. Tason nostoa vaaditaan koko joukkueelta, jotta pisteet saadaan huomenna napattua. Toivotaan, että Rocky olisi kehitellyt juuri tätä ottelua varten aggressiivisempaa taktiikkaa. Eli paljon taklauksia ja torikokouksia niitä tässä toivonee jokainen. Myös yksi mylly olisi hienoa nähdä. Grattonia Ässien puolelta ollaan huudeltu paljon mutta hanskat pysynee liimattuina, ellei nyt jotain aivan radikaalia tapahdu. Sen sijaan jotenkin sellainen fiilis, että Mikko Viitanen tulee taas peliin hieman ylilatautuneena ja se näkyy kentällä joko parina tyhmänä jäähynä tai yhtenä tappeluna. Mielenkiinnolla odotellaan. Rauman puolella ei tosin taida olla ketään sen kovempaa kaveria näihin karkeloihin ja Dufvan tappelukieltokin rajoittaa poikien uskallusta lähteä kukkoilemaan.

Toivotaan nyt vielä loppuun, että paikalle eksyvät raumalaiset ehtivät nähdä myös hetken peliä, kun loput ajasta taitaa mennä turistikierroksella areenan ympärillä. Myös Pataljoonan banderollin kohtalo kiinnostaa.

E: Lukolla näköjään tänään vielä matsi mutta antaa nyt ketjun olla pystyssä, jos ässäfaneja kiinnostaa jo jotain kirjoitella.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
No en mä tota latoa niin kovin vielä mainostaisi. Remontti on siis kesken, ja päädyn kolmikerroksinen(?) osa valmistuu helmikuun puolenvälin aikoihin tai ehkä myöhemmin. Kannattaa siis täydessä hallissa varautua siihen että mikään ei liiku tai toimi.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No en mä tota latoa niin kovin vielä mainostaisi. Remontti on siis kesken, ja päädyn kolmikerroksinen(?) osa valmistuu helmikuun puolenvälin aikoihin tai ehkä myöhemmin. Kannattaa siis täydessä hallissa varautua siihen että mikään ei liiku tai toimi.

Kuten olen jo todennut, niin ainakin tv-kuvassa näyttää hyvältä. Omaa silmääni miellyttää erityisesti se, että punainen väri dominoi niin selvästi.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Nevö foget -13 yhteydessä pitää aina mainita MOI 2006.

Saas nähdä meneekö tämäkin ottelu vanhan kaavan mukaan. Eli aiemmilla otteluilla, voito- ja tappioputkilla, loukkaantumisilla eikä valmentajan alushousujen käännöllä ole mitään merkitystä paikallisottelussa. Vaikka Lukko onkin ennakkosuosikki niin pidän yhtä mahdollisina Ässien 7-0 voittoa kuin Lukon 0-1 voittoa.

Eli kai tästä on tiedossa aneeminen 1-1- nyhjäys. Toivottavasti ei.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olis muuten patentti juttu jos Ässillä olisi Setänen maalissa ja Lukolla Rinne. Hehe, naurattaa jo etukäteen vaikka tuskin tulee toteutumaan.

Lässytän huomenna enemmän.
 

Kafrom

Jäsen
Olis muuten patentti juttu jos Ässillä olisi Setänen maalissa ja Lukolla Rinne. Hehe, naurattaa jo etukäteen vaikka tuskin tulee toteutumaan.
Naurattaa jo pelkkä ajatus siitä, että molempien joukkueiden maalissa seisoo miehet paskat housussa vailla itseluottamusta.

Pelistä en osaa kyllä paljon sanoa, Lukko puolustaa varmasti hyvin ja tämä aiheuttaa Ässille helvetisti hankaluuksia, koska hyökkäystenrakentelu JYPiä vastaan oli todella surkeaa.
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Jollei mitään suonenvetoa saada niin tästä pelistä tulee melko rumaa. Ässien hyökkäyspään peli on ollut parissa viime pelissä todella huonoa ja jos Lukko vetää Dufvamaista puolustamista ja iskemistä vastustajan virheistä niin 60min jälkeen taululla on tylyt lukemat. Ässien illan urakkaa ei helpota sekään, että Zapolski on kova koppien ottaja. Onhan meilläkin Andy mutta ei kaikkea voi torjua ja maalivahti harvemmin tekee maalejakaan.

No katsotaan mielenkiinnolla mitä ilta tuo tullessaan mutta eihän tästä realistisesti ajatellen kovin suuria odotuksia ole.
 

Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Huomionarvoista on, että Ässien yleisökeskiarvo kotipeleissä on tällä kaudella 5175 katsojaa, kun taas Lukon vastaava luku on vain 3614. Eroa edellisen kauden keskiarvoon Ässillä siis +1187 katsojaa ja Lukolla -192 katsojaa. Ässien kiinnostus on siis suuressa nousussa, kun taas Lukon kiinnostus toki aivan luonnollisesti laskusuuntainen.

Mitä tässä piti huomioida?! Uuden aareenan yleisö-kiinnostavuus??
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toivon mukaan Hirsimäki on muistanut maksaa sähkölaskun niin saadaan pelailtua matsi jouhevasti pois alta.

No joo. Ottelu itsessään ei herätä minkäänlaista kiimaa. Ässät on tällä hetkellä helvetin tylsä joukkue ainakin tämän Lukko-kannattajan näkökulmasta (ja varmasti vice versa, ei tarvitse närkästyä). Supertähti-Saarela varmaan tekee vähintään sen yhden pakollisen. Bernardin vire vähän jännittää, pahoin pelkään että tylsyttää meidän isot tykit. Rankooko Lopen oma poika vanhaa seuraansa? Onko Ville Uusitalo edelleen Liigan paskin puolustaja pelaaja?

Siinäpä ne tärkeimmät.
 

Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Suippoareenan kirkkaat valot hämmentävät taatusti köyhistä/vaatimattomista oloista kotoisin olevia Lukkolaisia siinä määrin, että jo ensimmäisessä erässä parasta laatua olevalla tulostaululla komeilevat 6-0 lukemat.

Pelkästään Grattonin olemus aiheuttaa sellaista paniikkia vierailevassa joukkueessa, että nippa nappa joukkueeseen tarttuneen äkillisen nuhakuumeen vuoksi saadaan kaksi ketjua kasaan. RD:kin tuttuun tapaan peluuttaa näistä ainoastaan toista ja sitäkin vajaalla joten siinä sitä ollaan, kusessa kirkkaissa valoissa.
 

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Ässäin poja pääsevät peliin tuareimmilla jaloilla. Mutta onneksi eilen Duhva peluutti ihmeen tasaisesti 4 kenttää jota aikaisemmin tällä kaurel ei ol nähty.

illan pelist. Varmaan Saarelan poika sen pakollisen tekee Lukon verkkoon ja Lähteenmäen ketsuppi pullo aukeaa vihdoin.
Halloweenin kunnisksi väriä otteluun tuo jokunen nujakka kentällä ja sen ulkopuolella.

Lukko hoitaa tämän värikkään ottelun lopulta 3 - 4 Lukon maalit tekee 2 Lähteenmäki. Niskala ja Nurmi. Ässien. Saarela loput tekee ulkkarit.
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Mitä tässä piti huomioida?! Uuden aareenan yleisö-kiinnostavuus??

Joo tämä nyt oli kyllä kieltämättä aivan turhaa verrata tämän kauden yleisömääriä. Katsotaan Porin yleisömäärät, kun suurin kiima uudesta hallista katoaa.

Toivon mukaan Hirsimäki on muistanut maksaa sähkölaskun niin saadaan pelailtua matsi jouhevasti pois alta.

No joo. Ottelu itsessään ei herätä minkäänlaista kiimaa. Ässät on tällä hetkellä helvetin tylsä joukkue

Hirsimäki on pihi mies joten lasku voi olla maksamatta. Sulakkeetkin on jotain Kiinan tuonteja eikä kestävyydestä ole takeita. Muistakaa ottaa taskulamput mukaan. Tylsyydestä en tiedä eihän meillä mitään taitureita ole mutta kyllä matsit viihdyttäviä ovat usein olleet vaikka nokkaan yleensä tuleekin.

Harmi muuten, ettei nämä Lukkoa vastaan olevat matsit herätä itsessänikään nykyään mitään extra fiiliksiä. Aikoinaan näitä pelejä odotti viikkoja etukäteen mutta nykyään ovat pelejä siinä missä muutkin. Mielestäni aiemmin nämä Satakunnan taistelut ovat olleet huomattavasti viihdyttävämpiä.

Ässäin poja pääsevät peliin tuareimmilla jaloilla.

Pitää vähän antaa tasoitusta. Suunniteltu juttu.
 
Jos tämä oli sarkasmia niin asia on OK mutta mikäli ei niin kerrottakoon, että tehotilasto on pakkasella ja tehot 18 ott. ja 1+2 eivät kyllä mairitttele häntä...

Eiköhän tuo asia ole tiedostettu Porissakin.

Ei tosiaan nykyään mitään ihmeellistä kiimaa herätä nämä matsit. Vielä tossa reilu 10 v. Sitten kun Ässillä oli Peltosta ja Korpisaloa ja Lukolla Torkkia ja Kaipaista kokoonpanossa niin nämä olivat huikeita spektaakkeleita. Hiukan tossa viime vuosina toi Elo ja Raanta Ässäpaidassa maustetta näihin, mutta nyt siellä on vaan Saarela Ässissä, joka on pelaajana suunnilleen yhtä värikäs kuin vanha testamentti. Lukossa taas ollaan vaan töissä, ja Ässien porilaisiltakin on hulluus jäänyt johonkin matkalla. Persoonia kaivattaisiin.

Ruudusta tulee kuitenkin väijyttyä tämä. Saarela saanee yhden onnistumisen ja Lukko muutaman enemmän. Veikataan 1-3. Lukolta Virtanen, Lähteenmäki ja Koivisto heiluttelee verkkoja. Ja toivotaan tosiaan myös eeppistä maalivahtitaistelua Setänen vs. Rinne :D
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ei Ässillä ole mitään jakoa. Lukko voittaa 1-5, Ässät saa kuitenkin siis yhden maalin tehtyä.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Harmi muuten, ettei nämä Lukkoa vastaan olevat matsit herätä itsessänikään nykyään mitään extra fiiliksiä. Aikoinaan näitä pelejä odotti viikkoja etukäteen mutta nykyään ovat pelejä siinä missä muutkin. Mielestäni aiemmin nämä Satakunnan taistelut ovat olleet huomattavasti viihdyttävämpiä.

Mistä tämä johtuu? Liiga tarvitsisi tämänkin parivaljakon välistä vastakkainasettelua, sähköä ja paikallishegemoniaa. Viimeksi itsekin katselin ihan tylsistyneenä Raumalla pelattua paikallismatsia. Ei minkäänlaista viritettä ole ollut vähään aikaan näissä, mikä on helvetin sääli.
 

koohela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En tiedä. Moni sanonut ettei kiinnosta paljoa eikä ole kiimaa, mutta itellä pitkästä aikaa semmonen odottava kutina.

Ässien peli on ollut viihdyttävää kun on kulkenut ja välillä ihan ok katsottavaa vaikka menisi päin pyllyä. Välillä toki täyttä paskaa.

Ehkä vähän Lukon puolella ennakkoasetelmat, mutta uskotaan että Ässät raapii vähintään sen pari pistettä.

Toivottavasti nähdään ennenkaikkea hyvää, nopeeta peliä, paljon taklauksia ja mahtavaa kannustusta molemmin puolin.

Ässien peli pitäisi tosin alkaa siitä että syötöt menis omille.

Tänää mennää!
 
Mistä tämä johtuu? Liiga tarvitsisi tämänkin parivaljakon välistä vastakkainasettelua, sähköä ja paikallishegemoniaa. Viimeksi itsekin katselin ihan tylsistyneenä Raumalla pelattua paikallismatsia. Ei minkäänlaista viritettä ole ollut vähään aikaan näissä, mikä on helvetin sääli.

Kuten sanoin. Ei ole persoonia, jotka erottuisi siellä kentällä. Ennen esimerkiksi Korpit ja Torkit erotttuivat ja hämmensivät kentällä ja herättivät omissa ihastusta sekä vastustajissa alkukantaista raivoa. Nykyään itse en edes tiedä minkä näköinen esimerkiksi joku Jarno Kärki on. Eikä porilaisillakaan varmaan mitään isompia inhokkeja ole Lukossa. Vihellyksen jälkeen luistellaan suoraan vaihtoon ja pelaillaan matsi alta pois. Kiima puuttuu.
 

Kumura

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä ainakin Ässissä riittää äärimmäisen isoja persoonia, kuten Viitanen ja Gratton. Molempien joukkueiden valmentajat vaativat vaan todella kurinalaista pelaamista. Nämä matsit kiinnostavat aina. Suuri yleisö taitaa olla samaa mieltä, koska halli on loppuunmyyty.
 

Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Mistä tämä johtuu? Liiga tarvitsisi tämänkin parivaljakon välistä vastakkainasettelua, sähköä ja paikallishegemoniaa. Viimeksi itsekin katselin ihan tylsistyneenä Raumalla pelattua paikallismatsia. Ei minkäänlaista viritettä ole ollut vähään aikaan näissä, mikä on helvetin sääli.

Kyllä niissä sähköä on. Vain muutama TV-ihme täällä huutelee jotain ihan muuta kun ei vaivaudu edes paikan päälle. Onhan nämä huiketa spektaakkeleita eikä niitä yksittäiset pelaajat luo vaan kyseessä on kokonaisuus.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Lukon rosterista ei ole vuosien aikana kadonnut ne hyvät pelaajat, toisin kuin Ässiltä vähän remontin pakottamana. Ei nämä ihan yhtä isoja spektaakkeleja ole kuin parikin vuotta sitten, mutta kyllä itseä vielä kiinnostaa. Ässissä ei ole tähtipelaajia, mutta loistavia oman kylän poikia on, ja siitä tykkään. Joskin ovat olleet vähän viime otteluissa pimennossa.

Mun mielestä näissä derbyissä on tosiaan kiinnostusta, eikä ne tule yksittäisistä pelaajista vaikka ne ovat osa sitä, tunnelma on loistava kummassakin hallissa aina keskinäisissä. Kyllä itse edelleen nautin, kun Marjamäki kolaa Niskalan päätyplekseihin. Ja vielä parempaa, jos Ässien kasvatit osuvat Lukon maaliin.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Eikö nyt voitaisi vaan porukalla kannattaa molempia joukkueita, se olisi kivaa ja nykyaikaista.

Avauskiekon tiputtaa muuten eurajokelainen koulukiusattu ja Satakunnan Kansan lukija Tino, jonka Ässät on kutsunut otteluun.

Pitkästä aikaa Lukkoa vastaan kotimatsi niin kyllähän se on koko viikon vähän kutkutellut takaraivossa. Tai sitten ne on täitä.

Halli on täynnä, joten meteliä toivottavasti riittää. Toivotaan ylilyöntejä kaukalossa ja vähemmän katsomossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös